Evankeliumi kaikille kansoille

Olemme esiintyneet eri puolilla Suomea  julistamassa evankeliumia ja kertomassa lähetystyöstä.  Kuvassa Colette laulaa. Samassa messussa hän myös avusti ehtoollisen jaossa, siksi diakonin stola.  Kamerunissa hän oli Nsimeyongin seurakunnan johtava diakoni.

 

Diakonin virka on esiintynyt kristikunnassa jo alusta asti. Se  mainitaan jo Roomalaiskirjeessä.

 Annan teille suositukseni sisarestamme Foibesta,

joka on Kenkrean seurakunnan palvelija.

Room. 16:1

Seurakunnan palvelija alkukielellä kreikaksi διάκονος, diakonos.

Evankeliumia pidämme esillä sanoin, lauluin ja kätten teoin.  Jokainen toimi lähimmäisen auttamiseksi, lohdutukseksi ja rohkaisuksi, on tervehdys Jumalan valtakunnasta.

Evankeliumin julistus on Herran työtä.  Siksi Jumala itse vahvistaa sanansa.  Hän itse kirkastaa Kristuksen, tuo esille,  ilmoittaa Jumalan pelastavan armon ja rakkauden.  Meidän ihmisten osuus on  kiittää tästä saamastamme hyvyydestä, ylistämme Jumalan tekoja keskuudessamme.

Ylistys hänelle, joka pystyy voimallaan vahvistamaan teitä,

niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistan,

sanoma Jeesuksesta Kristuksesta,

Ihminen ei voi omin teoin päästä Jumalan yhteyteen. Tarvitsemme Jumalan sanan julistusta, jotta mielemme avautuisi.  Sanan saarna avaa tiedon aarteet,  antaa salatun Jumalan kosketuksen, herättää uskon, sytyttää meissä luottamuksen Vapahtajamme täytettyyn pelastustyöhön.  Näin evankeliumin julistus toimii armovälineenä, Raamatun sana vaikuttaa, johtaa Jumalan hyvyyden tuntemiseen.

Nyt se on saatettu julki ja annettu ikuisen Jumalan käskystä profeetallisissa kirjoituksissa tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen.

Lähetystyössä kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta kaikki voivat tehdä jotain.  Toiminta on yhteistyötä. Jokaista tarvitaan. Kutakin paikallaan, omissa ympyröissään.

Tavoitteena pitää olla kokonaisten kansojen voittaminen, jokainen ihminen jokaisessa ryhmässä.  Kaikki kansat, kaikki kielet. Kaikki heimot, suvut ja perheet on tarkoitettu Jumalan armon rajattoman hyvyyden osallisuuteen.

 

Kokonaisista kansoista puhuu Jeesus lähetyskäskyssään. Hän kehottaa   saattamaan kaikki kansat hänen oppilaikseen pyhän kasteen välityksellä.   Hänen oppilaanaan  ihminen oppii ylistämään Jumalaa.  Kolmiyhteinen Jumala saa kiitoksen ja kunnian kaikkien kansojen keskuudessa.

Koko kansasta puhuu myös Johannes Kastajan isä Sakarias kiittäessään Jumalaa lapsen syntymästä.

76  Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi.

Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien.

77  Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen,

syntien anteeksiantamisen.

78  Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä:

Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto.

79  Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville,

se ohjaa jalkamme rauhan tielle.

Luuk. 1:76-79

Johannes Kastaja toteutti elämäntehtävänsä.  Hän esitteli Vapahtajamme koko maailman Pelastajaksi.

Suokoon Jumala meidänkin elämässämme toteutua Jumalan suurten tekojen ylistys.

Suokoon hänen armonsa ja viisautensa tunteminen  siunauksen ja varjeluksen koko elämäämme varten.

SUNNUNTAI 17.12.2023
3. adventtisunnuntai
Tehkää tie Kuninkaalle

Epistola:  Kirjeestä roomalaisille, luvusta 16

Ylistys hänelle, joka pystyy voimallaan vahvistamaan teitä, niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistan, sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, se paljastettu salaisuus, joka on ikiajoista saakka ollut kätkettynä! Nyt se on saatettu julki ja annettu ikuisen Jumalan käskystä profeetallisissa kirjoituksissa tiedoksi kaikille kansoille, jotta ne johdettaisiin uskoon ja kuuliaisuuteen. Saakoon Jumala, joka yksin on viisas, Jeesuksen Kristuksen kautta ikuisen ylistyksen! Aamen.

Room. 16:25–27

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

49 KOMMENTIT

  1. ””Kokonaisista kansoista puhuu Jeesus lähetyskäskyssään. Hän kehottaa saattamaan kaikki kansat hänen oppilaikseen pyhän kasteen välityksellä.””

    Tuossa otetaan opetuslapsille anntusta käskystä väärä johtopäätös eli Jeesus käski julistaa parannusta eikä pelkkää kastetta josta vauvakaste on ilmeinen harhainen johtopäätös.

    • Ari

      Helppo huomata, miten sinua viedään kuin nenästä talutettavaa sonnia talutustangon varassa. Niin yksityiskohtaisesti seuraat sitä ikivanhan kirkon opetuksen katkaisevaa kapinallispäälliköksi pyrkineen Hubmeierin opetusta vuosilta 1525-27 sekä siihen myöhemmin liitettyä individualistista uskonkäsitystä. Hubmeier sentään vielä eli yhteiskunnassa, missä porukkavoiman arvostus oli voimassa, joten hän kastoi samalla kertaa noin 300 seurakuntansa jäsentä pyhälle Marialle pyhitetyssä kirkossaan.

      Kansoista puhutaan Matteuksen kastekäskyssä

      ”— tehkää kaikki KANSAT minun opetuslapsikseni kasta M A L L A —-”

      Lapset ovat oleellinen osa kansakuntaa. Lapseton kansa on tuhoon tuomittu muutaman vuosikymmenen jälkeen.

      Näköalana on koko maailman kaikki luomakunta Markuksen lähetyskäskyssä.

      Markuksen evankeliumi:

      16:15 Ja hän sanoi heille: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia KAIKILLE LUODUILLE.

      Sitten kerrotaan miten tässä saarnaamisessa usko annetaan kasteen välityksellä. Niitä ei voi erottaa toisistaan tekemättä väkivaltaa Markuksen evankeliumin todellisuudelle.

      Lapset kuuluvat oleellisena osana koko maailman väestöön. Minun Kamerunissa asuessani jopa 60 % sen väestöstä oli lapsia.

      Huomaapa että me saamme pelastuksemme kasteen välityksellä: KASTE PELASTAA, ja nimenomaan vedellä toimitettu kaste Kolmiyhteisen Jumalan nimeen.

      1.Pietarin kirje:

      3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena

      Joten Hubmeierin kapinointi alkuperäistä kasteoppia vastaan siis jättää lapset tämän pelastukseen liittämisen ulkopuolelle.

      Paavali sanoo 1. Kor. 10 alussa että KAIKKI saivat KASTEEN Punaisessa meressä. Vai voitko sinä kuvitella että Helsingin asukasmäärän kokoisessa yhteisössä ei olisi ollut lapsia. Miten voit edes unissasi ajatella näin mieletöntä ajatusta?

      Tässä Paavali seuraa opettajansa Gamalielin isoisän Rabbi Hillelin opetusta Punaisen meren ihmeestä, että KAIKKI on kastettava, koko kansa.

  2. Ari, sinun kommenteista tulee sellainen käsitys, että olet itse synnyttänyt itsesi ja saarnaat muille, että heidän tulisi myös synnyttää itsensä.
    Kuitenkin, jokainen joka on Kristukseen kastettu, on puettu Kristuksen täytettyyn työhön, jossa tapahtuu Raamatun mukaan myös Hengellinen syntymä

    Sana on aina Kristillisessä Kasteessa syntyvä saa siinä kaiken Lahjaksi, Kirkko toimii vain kätilönä, joka sekin on, vain palvelu virka ja Jumalan asettama.

  3. Henkilökohtaisesti en tunne olevani vanki, enkä orja, joten mihin minä tarvitsen Vapahtajaa?

    Laki on vapahtanut meidät naiset miesten alamaisuudesta ja orjuudesta, siksi laki on vapahtaja ja pelastaja meille naisille ja toivottavasti myös juutalaisille, kun oikeudenmukaisuus herää eloon myös suhteessa heihin ja päästään kristillisistä vääristä syyttelyistä ja panetteluista.
    Onhan juutalaisia Jeesuksen ohella kidutettu ja surmattu ihan meidän syntien ja synnillisten tekojen seurauksena.
    Jeesus on vain yksi juutalainen jos ei sitten ole samarialainen tai egyptiläinen, kun sieltä tulikin.
    Sana Kristus ei tarkoita jumalaa, se on kirjoitettu sanan Messias päälle, eikä Messias voi laajentua Jumalan ylitse, messias on vain tehtävän täyttäjä, eikä kuole ennenkuin tehtävä on suoritettu.

    • Tarja

      Muutama huomautus

      1) Nimenomaan Jeesus Kristus on Jumala. Se sanotaan Johanneksen evankeliumin alussa. Jumalana hän on ollut jo ennen ajan luomista eli jo ennen maailman luomista Isän Jumalan luona.

      Johanneksen evankeliumi:

      1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

    • Tarja

      2)

      Uudessa testamentissa yksi laki -sanan merkityksistä on Viisi Mooseksen kirjaa, hepreaksi Toora. Toora on vanhin osa pyhää Raamattua. Kun Vanhaa testamenttia käytetään ennustuksissa Vapahtajamme elämäntyöhön, niin Toora oli siis Laki (isolla alkukirjaimella) on ensimmäinen osa näistä Vanhan testamentin teoksista, joissa Jeesuksesta puhutaan.

      Olen aikoinaan Sipoossa pitänyt viikon luentosarjan Raamatun luomiskertomuksen sisältämistä aiheista, mitä juutalaiset ovat laajentaneet koko uskonelämän aluetta käsistäväksi opetusten aarreaitaksi.

      Kirkastusvuori kuvauksessa todetaan, että Tooran lisäksi myös Profeetat, Nevi’im, olivat jo tuolloin Vanhan testamentin kokoelmaan hyväksyttyjä. Paikalle ilmestynyt Mooses edusti Tooraa ja Elia Nevi-imiä.

      Nasaretin Jeesus ei suinkaan liikkunut missään henkisessä tyhjiössä, vaan keskellä oman aikansa kysymyksenasetteluja.

    • Tarja

      3)

      Puhut naisten aseman puolesta. Näin on kirkon sanoma vaikuttanut jo ties kuinka pitkään hamasta muinaisuudesta.

      1970 -luvulla tehtiin yksi tutkimus, missä aivan sivutuotteena tuli esille, että miehen kirkkoon kuuluminen ja kuulumattomuus näkyivät tilastollisesti merkittävästi jopa niin yksinkertaisella mittarilla, kuin avioliittojen päätyminen avioeroon.

      Nimittäin Jouko Sihvon väitöskirjassa tuli näkyviin, että jos mies kuului kirkkoon, niin avioliiton purkautuminen oli tapahtunut miehen kuolemaan mennessä vain 16%, mutta jos mies ei kuulunut kirkkoon, niin eroprosentti kuolemaan saakka säilyneenä tarkkailukautena oli yli 40 %.

      Tästä näkyy selvästi, miten paljon kristinusko on tukenut perheitä, eli siis mikä uskolla on ollut vaikutus naisten asemasta paremmin huolta pitävänä voimana.

  4. Mitään täytettyä työtä ei ole olemassa koska se ei näy missään, aseita ei ole taottu auroiksi, eikä miekkoja auran teriksi, kansat opettelevat edelleen sotimaan eivätkä tunne Jumalan teitä. ’ Rauhan teitä he eivät tunne’

    Tyhjä puhe on kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen, se ei tunne edes kirjoituksia vaan tulee kuin tuulesta ja tuuleen myös katoaa.

    Jes. 59:8 – Rauhan tietä he eivät tunne, oikeutta ei ole heidän askeleissansa; polkunsa he tekevät mutkaisiksi, ei kukaan, joka niitä käy, tunne rauhaa. …

    • Tarja

      4) Ihmisten syntisyydestä johtuvat kaikki maaiman ongelmat. Vaikka Jeesus on sovittanut koko maailman niin, että armo riittää erotuksetta jokaiselle, niin tästä huolimatta ihmisten syntisestä taipumuksesta seuraa pahoja tekoja maailmassamme.

      Näistä ei voi syyttää Vapahtajaamme, jonka keskeisenä opetuksena näiden sijaan on viittaamassasi raamatunkohdassa esiintyvä aito rauhan kaipuu.

      5) Viittaamasi raamatunkohta paljastaa nimenomaan edellä mainitsemaani raamatunkohtaa ja osoittaa miten sen sanoma on ajankohtainen meidänkin aikanamme.

  5. Tarja, Armo käy oikeuden edellä… Kristuksessa on kaikki työt saatu Lahjaksi, Kristillinen Armo käsitys pitää sisällään ajatuksen täytetystä työstä, eli Lakia on loppuun asti noudatettu Kristuksen kautta. Sen mihin ihminen ei pysty, sen saattoi Kristus loppuun ihmisen edestä. Ihmisen ei näin ollen tarvitse ansaita Jumalan hyväksyntää omilla tekemisillään, vaan hän elää Jumalan Pojan Vanhurskaudesta käsin. Näin on ihminen Vanhurskautettu Uskon kautta Kristukseen.

    Ihminen on siis saava, Jumalan käskystä ja Jumalan Vanhurskauden tähden sovituksen kaikesta synnistä. (Kaikki vääryys on syntiä) Jumalan vanhurskauttama elää Jumalaan luottaen.

    • Ismo Malinen kirjoittaa ihan puuta heinää, siis tomitaanko ihmiset erilailla tekojensa suhteen, ei tuomita, vaan jokainen tuomitaan tekojensa mukaan, piste.

    • Ari

      Opettele siivompaa kieltä. Nyt se mitä sanot Ismon puheenvuorostai kääntyy sinua itseäsi vastaan.

      Kaiken kaikkiaan olen lukemattomia kertoja huomannut, että Ismolla on ihan hyviä ja järkeviä puheenvuoroja.

      Valitettavasti sinä et ole onnistunut yhtä hyvin löytämään oikeita ja rakentavia puheenvuoroja, vaan valitettavat oikosulut tai väärinkäsiykset häiritsevät sinun muutoin hyvää pyrkimystäsi tutkia kaikkea lukemaasi pyhän Raamatun sanan valossa. Tämä pyrkimys on hyvä, mutta valitettavasti erehdyt lyömään ruoskallasi sellaisia keskustelijoita, joiden puheenvuorot ovat aivan hyviä ja rakentavia.

    • Timo

      Toki näin useamman elämässä voi tapahtua. Tämä ei kuitenkaan ole kasteen vika vaan vain ja ainoastaan ihmisen oman luopuneisuuden takia.

      Valitettavasti 1800 -luvun alkupuolella syntynyt ratkaisukristillisyyden ajatus, että ihmisen oma tahdonratkaisu muka olisi ratkaiseva mittari uskon todellisuudesta, on tuottanut jopa enemmän noita ”luopioita”, kun nämä ratkaisustaan etääntyneet ovat samalla päätyneet purkamaan omaan ratkaisuunsa pettymystään myös uskonsa perustana olevasta Jumalan kasteessa antamasta armon lupauksesta.

      Näin nuo 1800 -luvun alkupuolen opit ovat tuoneet moniin paikkoihin ilmiön, missä samat ihmiset juoksevat ties kuinka monissa paikoissa, ja noissa jokaisessa uudelleen ja uudelleen tulevat mukaan rukousjonoihin missä ”annetaan elämä Jeesukselle” ja saarnaajat sitten kertovat kuinka monta ”uudestisyntynyttä” heidän kokouksissaan onkaan ollut heidän saarnatoimintansa aikana. (Jos nämä itseään kertaavat ”tilastot” laskettaisiin yhteen niin summa olisi melkoisen suuri.)

      Tuon opin näkyvin hahmo, mahdollisesti yksi sen esiin tuloon ratkaisevasti vaikuttanut julistaja oli Charles Grandison Finney, 29.8.1792 – 16.8.1875, joka hylkäsi aikaisemman reformoidun käsityksen Jumalan täydellisestä ennaltamääräyksistä ja siirtyi ihmisen ratkaisua korostavaan julistukseen.

      Meillä luterilaisilla ei tämä asetelma oli samalla tavalla korostettu, koska me puhumme siitä, että ensiksi on Jumalan sanan saarna ja pyhien sakramenttien ojentamat Jumalan armovälineet, joiden kautta Pyhä Henki herättä uskon missä ja milloin hän itse hyväksi näkee.

  6. Kristuksen armo

    Ihan sama mitä sanotaan, ei sillä ole merkistystä, myös Allahista sanotaan, että hän on armollinen armahtaja, mutta ei se näy teoissa. Jos heillä kaikki sotilaat ja muut raiskaajat ja perheiden murhaajat Allah armahtaakin, uskossa siihen, niin ei se muita, eikä maailmaa auta. Sama se on on myös kristillisesti ollut, omat on armahdettu, kun muut on tehty syyllisiksi kaikkeen.

    Laki on hyvä hyvä ja oikea, usko on pilvenhattaraa, se hajoaa totuuden ja tiedon edessä.

    Armo ja anteeksisanto ja paratiisi on alunperin tarkoittanutkinn vain sotilaita, se on on ollut houkutuskeino sota pelkoisille ja uskonsotiin lähteville. Islamissa on edelleenkin lupaus, että Allahin tiellä taistelevat pääsevät suoraan paratiisiin.

    Ja Marttyyrius on lähtöisin kristinuskosta .

    Kyllä me naiset olemme aina tienneet, että meitä yritetään huijata. Aikaisemmin emme ole saanaat sanoa mitään, meillä ei ole ollut sananvapautta, eikä se aina tunnu olevan suotavaa mykyisinkään, mutta sananvapaus on kai ihan laillinen oikeus ja siksi mekin sanomme mielipiteemme, ja tietomme julki.

    • Tarja

      5) Laki ei tee erotusta meidän ja muiden välillä. Laki on sama KAIKILLE. Siksi myös on todettava, että KAIKKI ovat syntiä tehneet ja omassa varassaan ilman pelastuksen toivoa.

      Sen sijaan evankeliumin kautta tarjottava armo annetaan erotuksetta kaikille kaikkialla, jotka Kristukseen turvansa panevat. Tässä ei ole mitään erotusta, koska Kristuksen sovintotyö on tehnyt KOKO maailman synnin edestä. Siksi armo riittää kaikille, jotka siihen turvautuvat.

    • Tarja

      6) Puhut sillä tavoin, kuin kristillisen uskon rinnalla muka olisi joku vieläkin suurempi tiedon ja viisauden lähde.

      Itse olen lukemattomia kertoja todennut, miten ahdasmielisen ateismin puolesta puhujat ovat olleet onnettoman heikosti paneutuneet omiin syvimpiin elämän käsityksiinsä. Moni on suurella paatoksella paasannut muka tiedon nimissä, mutta päästäneet suustaan täysin perättömiä sammakoita, joilla ei ole mitään kosketuskohtaa sen paremmin terveen järjen kuin tieteellisen tutkimuksen kurinalaisen metodisuuden näkökulmasta.

      Apostoli Paavali puhuu aivan järkeviä sanoassaan, että Jumala itse on kaiken aidon ja syvän tiedon perustava lähde.

      Saakoon Jumala, joka yksin on viisas, Jeesuksen Kristuksen kautta ikuisen ylistyksen! Aamen.

    • Tarja

      7) Kreikan kielen sana ”marttyyri” tarkoittaa slminnäkijää ja sellaisena todistavaa.
      https://biblehub.com/greek/3144.htm

      Kirkon historiassa vainojen aikana moni Kristukseen uskova menetti henkensä uskonsa puolesta. He halusivat pysyä uskollisina sille todistukselle, jonka he todeksi tajusivat. Näin nämä ihmiset jäivät toisten Kristukseen uskovien mieliin sellaisina uskonsa todistajina, jotka pysyivät Kristukselle uskollisina aina kuolemaansa asti.

      Pyhimysten ja pyhäinjäännösten palvonta kehittyi sitten jälkeenpäin uskon rohkeuden todistamisesta yleisemminkin pyhäkköjen muistoesineitten tasolle ja näin niiden alkuperäinen uskon rohkeuteen ja uskallusta vaativaankin todistukseen rohkaiseva alkuperäinen käyttö hämärtyi.

      Koska Muhammed joutui aivan valtansa alusta asti taistelemaan toisin uskovia vastaan pysyäkseen hengissä, niin silloin noissa olosuhteissa syntyi sitten marttyyrikuoleman ideologiasta sotilaan kunniaan kannustava tulkinta tulevasta autuudesta jos taistelussa kaatuu.

  7. ismo malinen

    ”Tarja, Armo käy oikeuden edellä… Kristuksessa on kaikki työt saatu Lahjaksi, Kristillinen Armo käsitys pitää sisällään ajatuksen täytetystä työstä, eli Lakia on loppuun asti noudatettu Kristuksen kautta.”

    Voi teidän uskonnossa noinkin hölmö väite olla, koska sanotaan, että ”Laki tuli Mooseksen kautta ja Armo Kristuksen kautta. ” Onhan sanottu jopa niin, että Kristus täytti kaiken lain meidän puolesta. Suomen laki koskee myös teitä, ja tuskin te saatta sitä enää poistettua millään rakkauden lailla, sellainen ei vain toimi.

    Raamatun mukaan Armoistuin piti rakentaa Lain arkun päälle, mutta ei se tarkoita että Laki poistettiin kokonaan armon tieltä, vaan lakia tulkitaan ja sovelletaan ja otetaan huomioon monia näkökohta, ei tuomita korvan kuulolta eikä silmän näöltä vaan tuomitaan oikeudenmukainen tuomio. Sitä on armo. Oikeutta.

    ”Siinä minä ilmestyn sinulle, Armoistuimella.” Näin Jumala ilmoitti.

    ”Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niinkuin ehtymätön puro.”
    Armo ei ole oikeutta, se ei tunnusta uhrien oikeuksia.

    • Tarja

      8) Puhut laki käsitteestä pannen yhteiskunnallisen lain ja Raamatussa puhutun lain opetuksen tehtäviä sekoittaen.

      Voimme nostaa tähän esille lain kolma käyttöä

      A) Yhteiskunnallinen laki on kussakin yhteiskunnassa sen jäseniä velvoittava säädöstö. Siihen kuuluu puhumasi Suomen laki. (Olen osan elämääni saanut läheltä pitäen seurata maamme lainsäädännön kehitystä. Syynä tähän on, että 1998 kuollut ensimmäinen vaimoni oli hallintojuristi. Sattuipa vielä olemaan erittäin valveutunut ja hyvin pätevä hommissaan. Mutta sitten meitä kohtasi syvä suru. Juuri kun hän oli saanut paikan Korkeimman hallinto-oikeuden esittelijän tehtävään, hän sairastui vakavasti ja puolentoista vuosikymmentä myöhemmin kuoli. )

      B) Jumalan sanan julistus on LAKIA JA EVANKELIUMMIA.

      Näiden välinen ero on tehtävä selväksi. Muutoin panemme hätääntyneille sieluille taakkoja siellä mihin ne eivät kuulu tai puolestamme yllytämme jumalattomia jatkamaan mielettömyyksissään, kun kerran ”kutenkin saa kaiken anteeksi”.

      Sen sijaan tämän eron selkeä erillään pito tuo julistukseen selkeyttä. Lain saana kertoo, miten ja missä olemme tehneet väärin ja myös sen kuinka emme omin voimin voi selviytyä meidän elämämme suurten puutteiden, virheitten ja mielettömyyksien mukanaan tuomista rangaistusta edellyttävistä rikkomuksistamme, vaan meidän on aihetta tunnustaa puutteellisuutemme ja pyytää Jumalaa armahtamaan meitä ja antamaan syntimme anteeksi.

      Tähän rehelliseen synnin tunnustamiseen sitten liittyy parantavana lääkkeenä evankeliumin julistama syntien anteeksianto. Kristuksen täytetyn sovintotyön takia meidän kaikki syntimme annetaan anteeksi. Saamme heittää kaikki taakkamme ja syytöksemme Jumalan armoistuimen eteen ja luottaa hänen armoonsa ja anteeksiantoonsa täysin mitoin.
      Anteeksianto on täydellinen ja ehdoton.

      C) Lain kolmas käyttö on Jumalan sanan käyttö hyvän elämäntavan opettajana. Kun kerran olemme Jumalan armahtamia ja hänen rakkaudestaan osallisia, niin silloin myös tahdomme oppia elämään niin kuin on Jumalan tahdon mukaista ja mistä koituu kanssaihmisillemme iloa ja elämään toivoa ja rohkaisua, sekä myös huolehtia ympärillämme olevasta luonnosta niin, että tulevillakin sukupolvilla on turvalliset ja vakaat elämisen mahdollisuudet.

      Myös naisväen elämän turvaamiseen ja perheensä hyvinvoinnista huolehtimiseen saamme voimaa, mielekkyyttä aitoon rakkauteen, kun meidän rakkautemme on heijastusta Jumalan rakkaudesta. meitä kohtaan. Me rakastamme sillä hän on ensiksi rakastanut meitä. (Olen omalla kohdallani huomannut, miten Raamatun ajatus Sananlaskuissa 18:22 ”Joka vaimon löysi, se onnen löysi, sai Herralta mielisuosion”, on ollut Jumalan suurta lahjaa elämääni. Colette on ollut niin hyvä minulle. Saatamme yhden päivän aikana sanoa monia kertoja rakastavamme toinen toistamme. Parhaina päivinä ehkä kymmeniäkin kertoja, mutta en niitä ole laskeneet. Kaiken aikaa vain niitä tulemme lausuneeksi toisillemme muiden eläkeläisen askareiden ohella ja päivän puuhien välissä.)

  8. Matias

    ”Sen sijaan evankeliumin kautta tarjottava armo annetaan erotuksetta kaikille kaikkialla, jotka Kristukseen turvansa panevat. Tässä ei ole mitään erotusta, koska Kristuksen sovintotyö on tehnyt KOKO maailman synnin edestä. Siksi armo riittää kaikille, jotka siihen turvautuvat.”

    Teillä ei ole enää valtaa, ja siksi te ette pysty muuta kuin nöyrtymään armon jakeluun, vaika sillä ei ole mitään merkitystä. Eihän täällä ole saanut edes työpaikkaa, jos ei ole ensin kääntynyt kristityksi.
    Kenenkään ei tarvitse kääntyä mihinkään uskontoon, riittää kunhan kääntyy pois huonoilta teiltänsä, jos ne sellaiset ovat, kaikilla ei ole, näin se Raamtusn mukaan menee.

    Naurettavaa, että kaikkien pitäisi lähteä äitinsä maasta ja isänsä kodista jonnekin kaukaiseen maahan evankeliumin tähden, juistustyöhän ja juutalaisvihan levitykseen. Kaiken lisäksi, se rikkoo yksilön vapauksia ja uskonnonvapautta vastaan kohdemaissa, koska vapaus antaa oikeuden jokaiselle uskoa omalla tavallaan, tai ei ollenkaan.

    • Tarja

      Jotta vältämme turhia toistoja en palaa entisiin väitteisiini niitä toistaen. Niiden ajatuksethan eivät kommenteistasi muuksi muutu. Sen sijaan muutama lisänäkökohta:

      9) Ei toisiin maihin muuttaminen ole mikään erikoismeriitti Jumalan edessä. Mehän kaikki olemme ihmisiä. Jokainen voi omalla paikallaan ja omissa elämänpiireissään todistaa Jeesuksesta ja hänen armollisesta hyvyydestään. Olen tästä puhunut useissa yhteyksissä, missä on tullut puhetta meidän työstämme siellä kaukana ja täällä kotimaassa meidän omissa piireissämme. Sama Jumalan sanan julistuksen antama voima toimii kaikkialla samalla väkevyydellä.

      Ulkomaille suuntautuvan työn erityispiirre vain on siinä, että työn onnistumisen takaamiseksi on tarpeen rakentaa työn ulkonaisista puitteista huolta pitäviä rakenteita ja sopimuksia. Rakenteet turvaavat lähetin matkustamisen ja elämisen mahdollisuudet toisissa maissa. Sopimukset puolestaan takaavat sen, että työ kohdistuu oikeaan kohteeseensa, kun pitää toimia yhteistyössä paikallisen väestön ja siellä toimivan kirkon rakenteita tukevan työn suunnittelun puitteissa. Irralleen jääneet hankkeet useinkin vain hajoittavat ja saavat aikaan häiriöitä, kun taas yhteistyössä toiminta saa aikaan lisää uusia seurakuntia, lisää tietoa ja kansainvälisten ideoiden hyötykäyttöä.

    • Tarja

      10) Uskonnonvapaus ei ole ensi sijassa vapautta olla muka uskonnoton. Sen varsinainen tarkoitus on antaa itsekullekin täysi vapaus julistaa rohkeasti ja ilman pienintäkään pelkoa Jumalamme evankeliumia sielujen VAPAUDEKSI.

      Olen huomannut että ahdasmielisimpiä uskonnon vapauden rajoittajia ovat sellaiset, jotka kuvittelevat olevansa ilman uskoa eli heidän uskontonsa oppilause on:

      ”Uskon, etten usko mihinkään jumalaan.”

      Mutta useinkin nämä jättävät määrittelemättä, minkälaiseen jumalaan he eivä usko, joten ilmiön lainalaisuudeksi näyttää muodostuneen:

      Kulttuurissa A heidän oppinsa on – A,

      kulttuurissa B heidän oppinsa on – B,

      kulttuurissa C heidän uskonoppinsa on – C

      jne.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25