Euroviisut, rasistinen Israel ja sen yhteistyö palestiinalaisten kanssa.

On täysin selvää, että Israelin lainsäädäntöä voi kutsua rasistiseksi. Israelin hallituksen sosiaaliministeri Isaac Herzog kuvaili viime vuonna vahvistetun  kansalaisuuslain ”haiskahtavan fasismilta”  sitä  valmisteltaessa. Laki hyväksyttiin, vaikka suuri osa israelilaisista vastusti sitä, että arabit, kristityt, druusit ja muut Israelin valtion vähemmistöjen kansalaiset lasketaan kakkosluokan kansalaisiksi juutalaisiin nähden ja esimerkiksi arabian kielen virallinen asema poistetaan. Israelin kansalaisista 22 prosenttia edustaa muita kansallisuuksia kuin juutalaisuutta. Käytännössä muut etniset ryhmät ovat olleet kakkosluokan kansalaisia tähänkin asti, mutta nyt näin on myös vahvistetun peruslain mukaan. (Tätä ei pidä sekoittaa perustuslakiin, jota Israelilla ei ole)

 

Euroviisujen esittelemä Israel halusi tuoda esille vain yhden puolen itsestään. Israelin monimuotoisuuteen kuuluu suhteen muodostaminen palestiinalaisiin, joita Israelin kansalaisista on vajaa 2 miljoonaa. Ulospäin saamme kuulla väkivaltaisuuksista, joita Egyptin kanssa saarretun Gazan helvetilliset olosuhteet synnyttävät. Israelin intresseihin kuuluu esittää kaikki palestiinalaisuuteen liittyvä yhdistettynä ääriliike Hamasin väkivaltaisiin toimiin ja diktaattorimaiseen Gazan hallintaan. Siksi Euroviisujen puhtoisessa ja kaikesta negatiivisuudesta riisutussa muovimaailmassa Palestiinan lipun kahden sekunnin näkyvyyskin nostetaan merkittäväksi asiaksi. Todellisuudessa Palestiinan lipun voi nähdä Israelissa lukemattomissa paikoissa, vaikka sen esittäminen nähdäänkin selkeäksi mielipiteen ilmaisuksi tasa-arvoisten ihmisoikeuksien kunnioittamiseksi ja siksi kritiikiksi nykyhallintoa vastaan. Mutta senhän pitäisi olla demokratiassa sallittua, vai mitä?

 

Israel hallitsee sotilasvoimallaan ja talousvallallaan suvereenisti kaikkea Gazan ulkopuolella. Miehitetystä Länsirannasta yli 60% on käytännössä yhdistetty Israeliin (nk C-alue) ja loppua palestiinalaisalueesta se hallitsee tekemällä läheistä yhteistyötä Oslon sopimusten synnyttämän palestiinalaishallinnon kanssa, jossa Hamas ei ole mukana. Israel ja Länsiranta ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa energiataloudessa, vesitaloudessa, kaupan, ja rakentamisen kautta. Kaikki tämä tapahtuu tietenkin Israelin määräämin ehdoin ja sen määrittelemiä ”turvallisuusvaatimuksia” noudamalla, joista tärkeimmät ovat liikkumisen täydellinen luvanvaraisuus ja palestiinalaisten rakentamisen kieltäminen C-alueella, vaikka maapohjan palestiinalaisomistuksen hyväksyisi Israelinkin oikeuslaitos.

 

Suomalaisten ”Israelin ystävien” kommentointia hallitsee usein syvä ja laaja (aivohalvaustermiä käyttääkseni) tietämättömyys Israelin ja palestiinalaisten suhteesta. Tätä tietämättömyyttä käyttää hyväkseen asioista perillä oleva joukko, joka käyttää tietoaan hallituksen virallisen propagandan tukena. Esimerkki tiedosta, jota en ole Suomessa kuullut: Israelin armeijan eläköitynyt  ylipäällikkö (siis virallisesti esikuntapäällikkö), kovan linjan sotilas, Gadi Eisenkot toteaa  haastattelussa (Haaretz 16.5.2019) , että Israelin pitää jatkaa tiedustelutietojen jakamista palestiinalaishallinnon turvallisuusjoukoille, jotta ne pystyisivät puuttumaan terroritekojen suunnitteluun varhaisessa vaiheessa. Siis tuleeko tämä tieto yllätyksenä Israelin ”ystäville”? Palestiinalaiset torjuvat terrorismia yhdessä israelilaisten kanssa. Tämä yhteistyö muuten lopetti itsemurhaiskut 2000-luvun  tuhoisan alun jälkeen, ei kansojen fyysiseen erotteluun ja palestiinalaisten nöyryyttämiseen tarkoitettu muuri. Muurin hyödyllisyyttä terrorismintorjunnassa korostava valhepropaganda ja siihen liittyvät näennäistilastotodisteet elävät edelleen terrorismikeskustelussa.

 

Elämme pinnallisuuden aikaa vaikka tietoa olisi saatavilla. Olisin toivonut Eurovisiomaiden vaativan tiettyjä avoimuuteen liittyviä asioita Israelilta mutta epäilen, että EBU:ssa aiheesta koohottavien ja päättävien tahojen tiedot perustuvat näennäisvapaamielisyyden ja maailman raskaiden asioiden poissulkemisen yhteistoimintaan. Hauskaa pitää olla! Tanssitaan! Kun  Hamelnin pillipiipari tanssittaa.

 

  1. Mistähän epämääräisestä joukosta on kyse? En ole täällä havainnut mitään yksipuoleista toisen puolelle asennoitumista. Muuta kuin tämä ja vastaavat blogit.
    EU- kansalaisinahan olemme täysin pelanneet itsemme ulos asioihin todellista vaikuttamisyrityksistä. Boikoteilla ja syytöksillä aiheutamme vain sen että meidän katsotaan asettuvan täysin Palestiinalaisten puolelle ja jättävän Israelin tilanteen täysin huomiotta. Rauhan hieromista emme siis voi olla tekemässä, koska puolemme olemme selkeästi valinneet jo. Olemme kääntäneet jo aikaa sitten selkämme Israelille, niin Suomalaisina, kuin Luterilaisinakin.

    • Nyt en ihan tavoittanut ajatustasi, Pekka. Israelin itsenäisyyttä ja olemassaoloa ei ole kiistetty. Toivottu vain, että se luopuisi uhriajattelustaan ja alkaisi käyttäytyä niin kuin alueen suurvallalle sopii.

  2. ”On täysin selvää, että Israelin lainsäädäntöä voi kutsua rasistiseksi. Ja sitten esimerkkejä, niin tietäisi mitä kirjoittaja tarkoittaa. Arabimaat vasta ovatkin tasa-arvoisia.

    ” joita Egyptin kanssa saarretun Gazan helvetilliset olosuhteet synnyttävät. Israelin intresseihin kuuluu esittää kaikki palestiinalaisuuteen liittyvä yhdistettynä ääriliike Hamasin väkivaltaisiin toimiin ja diktaattorimaiseen Gazan hallintaan. ” Hamas ja muut terroristi pommittajat ovat suuresti vastuussa Gasan kehityksestä.

    ” Palestiinan lipun kahden sekunnin näkyvyyskin nostetaan merkittäväksi asiaksi.” Kannatat varmasti myös fasistilippujen heiluttamista kirkkopäivillä.

    ” Israel hallitsee sotilasvoimallaan ja talousvallallaan suvereenisti kaikkea Gazan ulkopuolella. ” Näin tekee jokainen itsenäinen valtio.

    ” Suomalaisten ”Israelin ystävien” kommentointia hallitsee usein syvä ja laaja (aivohalvaustermiä käyttääkseni) tietämättömyys Israelin ja palestiinalaisten suhteesta. Tässä sorrut selliseen yleistykseen joka on syntynyt omassa mielikuvituksessasi.

    Kovin oli negatiivinen sielumaisema kokoblogi, laita seuraavaksi analyyttisempi niin päästään keskustelemaan.

    • ”Kovin oli negatiivinen – – – laita seuraavaksi analyyttisempi niin päästään keskustelemaan.” Jospa positiivisempaa analyysiä on liian vaikea laittaa? Mitä Palestiinan lippuun tulee, sitä ei Suomessa vastaa minkään järjestön lippu, sallitun tai kielletyn. Lähinnä tulee vastaavuudesta mieleen Saamen lippu.

  3. Sami Paajanen: kiitos kommentistasi. Luonnollisesti blogini olettaa, että lukija on hiukan perillä Israelin viimeaikaisista lakimuutoksista, joilla yksi ryhmä nostetaan muiden yli tasa-arvo unohtaen. Sellaista toimintaa kutsutaan rasistiseksi.

    Sen näkeminen, että Hamas ja Israelin armeija puhuvat samaa väkivallan kieltä, ei pitäisi olla kovin vaikeaa. Israel tarjoaa Hamasille sen janoamia marttyyreja.

    Kuten sanoin, Palestiinan lippu ei ole fasistilippu. Vaikka Palestiinaa valtiona on vaikea hahmottaa ja vaikka sien itsenäisyyttä ei hyväksyisi, sen symboli ei voi olla niin allergisoiva kuin euroviisujen perusteella voisi kuvitella.

    Kuten varmaan tiedät, Israel ei ole liittänyt Länsirantaa itseensä eli Länsiranta ei ole Israelin virallisen tulkinnan mukaan osa Israelia.

    israelin ystävien tietämättömyys muusta kuin Israelin virallisen propagandan kertomista asioista on ilmiselvää, ei suinkaan minun keksintöäni, jos keskustelua seuraa. Ja kuten sanoin: asioista perillä olevia kyllä on. Poikkeuksellisen laajasti tilannetta ymmärtävä Israelin ystävä on Eero Kavasto Porista.

    Mitähän aluetta haluaisit käsitellä analyyttisemmin? Myönnän pinnallisen käsittelyn, koska tämä on vain keskustelua herättelevä blogi. Olet ehkä tutustunut aikaisempiin blogeihini?

  4. Pitää edellyttää sama palestiinalaisiltakin sitä, ettei lähetä raketteja Israeliin. Tasa-arvoista kohtelua, niin se avartaa kaikkien silmät. Nyt tilanne on kuin kiusaamista jossa kiusatulle sanotaan itsehän olet kiusattavana, oma syy. Et saa tehdä mitään, anna tavarasi ja kotisi katsoen tätä vihaisesti, jos ei luovuta oikeudestaan olla.

  5. Onko sulla Juha jotain tietoa siitä, miksi Egypti ei saanut rauhanteossa Gaasan aluetta takaisin ? Sen tiedän että sodan jälkeen, sotavankien vaihdossa sieltä tulleita ei huolittu Egyptiin . Syynä ei voinut olla se, että alue jäi lopulta Israelin huoleksi. Silloinhan koko Siinai oli miehitettynä.
    Sekin tiedän kyllä , että Länsirannan hallinto on monin tavoin kytköksissä Israelin kanssa. Molemmat tarvitsevat toisiaan. Tiedän myös tuosta mainitsemastasi laista ja sn vaikutuksista. En kuitenkaan menisi sanomaan että koko Israelin lainsäädäntö on rasistinen.

    • Kiitos Pekka kommentista. Gazan jääminen pompoteltavaksi sopimuksia tehtäessä johtuu varmaan siitä, että Gaza kuului Brittien Palestiinan mandaattialueeseen mutta sitä ei liitetty Israeliin sen itsenäistyessä. Gaza on tragedia eikä sen ongelmista voi tietenkään Israelia pelkästään syyttää. Egypti ei Gazaa halua vaan saartaa aluetta Israelin kanssa ja Hamasin diktatuuri alueella estää myös neuvottelut alueen normalisoimisesta. Länsirannan palestiinalaisten suhtautuminen gazalaisiin on hieman skitsofrenista: toisaalta he ihailevat vastarintaa mutta ovat kiitollisia siitä, että heidän ei tarvitse puolustaa palestiinalaisidentiteettiään väkivalloin, kun joku muu tekee sen. Siksi Hamasia sekä ihaillaan että inhotaan: ylivoimaisesti suuri enemmistö palestiinalaisista ei halua väkivaltaa mutta he eivät halua, että heidän palestiinalaisuutensa ja sen historia olisivat halveksittuja.

      Mitä Israelin lainsäädäntöön tulee, se perustuu rasismiin niin kauan, kun tasa-arvoa ei aseteta perustaksi. Juutalaisten nostaminen muiden yläpuolelle ei kuulu myöskään demokratiaan.

  6. Kansainvälistä oikeutta ja YK:n päätöksiä kunnioittavan subjektiivinen lähtökohta tässäkin asiassa:

    ”Palestiinan kysymys on ollut Yhdistyneiden kansakuntien työlistalla järjestön ensiaskeleista lähtien. Konfliktia koskevia päätöslauselmia on ennätysmäärä, mutta rauhaan vievää ratkaisua ei ole vielä näköpiirissä.”

    Lähde: https://www.ykliitto.fi/uutiset-media/uutiset/utagoesun-israel-ja-palestiina-ykn-tyopoydalla-vuodesta-1947

Hyrsky Juha
Hyrsky Juha
Olen turkulainen kieltenopettaja. Olin 3kk Palestiinassa Yattan kaupungissa tarkkailemassa ihmisoikeuksien toteutumista Israelin miehittämällä Länsirannalla ja tutustumassa myös elämään Israelissa. Työni toteutui Kirkkojen Maailmanneuvoston EAPPI-ohjelman puitteissa. Olen käsitellyt EAPPI-työtä myös blogeissa vuodelta 2012. Ne löytyvät täältä: http://www.blogiarkisto.kotimaa.fi/oma-sivuni?view=profile&uid=1342