Nepalissa pelätään yhä. Viime vuoden huhtikuun tuhoisan maanjäristyksen aiheuttamat jälkijäristykset ovat jatkuneet edelleen. Suurin osa jälkijäristyksistä on melko pieniä, mutta aina silloin tällöin kosahtaa suurempi. Jälkijäristysten keskus on surullisen usein juuri sillä alueella, jossa se oli huhtikuussakin.
Miltä jälkijäristykset tuntuvat niistä, jotka menettivät huhtikuussa kotinsa, toimeentulonsa, jopa rakkaita perheenjäseniään, omia lapsiaan? Kun maa järisee ja mieleen nousevat yhä uudestaan ja uudestaan vuodentakaiset muistikuvat. Muistikuvien lisäksi nousee pelko: mitä jos tämä järistys onkin vielä tuhoisampi?
Maanjäristysherkillä alueilla tulisi maanjäristyksiin tehokkaasti varautua ja ihmisten opetella toimintatapoja maanjäristysten varalle. Nepalissa tällainen opettelu ja rakennusten uudet, turvalliset rakentamistavat ottavat vasta ensiaskeliaan. Lisäksi tyypillinen drop, cover, hold on- toimintamalli ei aina ole Nepalissa se turvallisin. Nepalin taloista usein on parasta vain päästä ulos. Viime huhtikuun jäljiltä Nepalin kylissä näkee usein nimenomaan kokonaan sortuneita taloja, ei sellaisia, joista olisivat vain parvekkeet pudonneet.
Maanjäristyksen äänimaisemaan kuuluu Nepalissa ihmisten huudot ja kirkuminen, paniikki. Maanjäristykset pelottavat. On vaikea pysyä rauhallisena ja toimia järkevästi, jos paniikki ottaa vallan. Helmikuun alun jälkijäristyksessä raportoitiin 70 ihmisen loukkaantuneen Kathmandussa. Suurin syy loukkaantumisille oli se, että ihmiset olivat pelon vallassa rynnänneet tai hypänneet taloista ulos.
Minäkin pelästyin helmikuun alun isoa jälkijäristystä. En ollut kotona, jossa toimintatapa ja turvapaikat ovat iskostuneet takaraivoon. Odotin perheeni kanssa vain järistyksen loppumista. Se oli niin pitkä, että ehdimme pelätä. Tämän jälkeen kaappasin nukkuvan kuopuksen syliini ja menimme kaikki ulos tarkistamaan tilanteen.
Pelko on ihmiselle luonnollinen, selviytymistä tukeva tunne. Pelko saa varautumaan vaaratilanteisiin. Pelko voi kanavoitua vastuullisuudeksi ja viisaudeksi ja antaa eväitä arjenhallintaan. Sanotaan myös, että pelon kanssa voi oppia elämään.
Lähetysseura tarjoaa edelleen psykososiaalista apua maanjäristysten aiheuttamista peloista kärsiville. Niille, jotka jälkijäristysten myötä kokevat, ettei normaalia elämää enää ole. Niille, joille arjenhallinta on vain kaukainen haave. Paluu normaalielämään voi olla hyvin etäinen, mahdottomalta tuntuva unelma, jos elää yhä väliaikaisessa rakennelmassa (kuten lähes kaikki kotinsa menettäneet elävät) ja suuret jälkijäristykset täyttävät mielen pelolla. Toivoa kuitenkin on. Eräässä lapsille ja nuorille suunnatussa psykososiaalisen tuen ryhmässä yksi nuori tuli kahden päivän session jälkeen kertomaan, miten nyt muistaa elämässä olleen paljon hyvää ennen maanjäristystä. Hän kertoi haluavansa taas alkaa elää kaiken niiden hyvien asioiden olemassaolon innoittamana. ”Kauhu maanjäristyksistä esti minua muistamasta muuta”, hän kertoi.
Voima, minkä saa ryhmässä jakamisesta ja huolten yhteisestä purkamisesta voi olla hyvin eheyttävä. Kuulluksi tuleminen on tärkeää meille jokaiselle. Mielenterveystyötä tekevä työntekijämme Raija Kiljunen kertoo usein siitä, miten voimaannuttava kokemus ihmiselle on se, että joku on tullut hänen luokseen vain kuunnellakseen häntä. Otsikon ”eteenpäin elävän mieli” on Raijan lausahdus. Se kuvastaa hyvin tilannetta Nepalissakin. Olemme elossa, eteenpäin on mentävä. Maanjäristysten pelot täytyy kantaa mukana, mutta me opimme elämään niiden kanssa!
Anni Takko
Nepalin kummityön koordinaattori ja tiedottaja
Kiitos Anni tästä jutusta.
Todella suuret tapahtumat jättävät jälkensä. Niitä ei voi milloinkaan unohtaa, mutta niiden kanssa voi oppia elämään.