Sehän tiedetään, että luterilaisen kirkkomme arkkipiispa Kari Mäkinen on hyvä puhuja, mutta sanatyöläisenä hän joutuu puhumaan paljon. Aina ei voi olla henkevä ja syvällinen, mutta nyt tulee taas mieleen se vanha ajatus, että kirkollamme on ollut erityistä siunausta johtajavalinnoissaan. Simojoen, Juvan ja Vikströmin, näiden todistajien jaloon joukkoon voidaan jo hyvällä syyllä nostaa myös Mäkinen. Se mitä hän puhui tiistaina kirkolliskokouksen avauksessa on samalla kertaa ajankohtaista ja iskevää, mutta myös teologisesti läpiajateltua. Kirkasta raamatullista tulkintaa tähän päivään.
En nyt muista LML:n Namibian yleiskokouksen Suomen ryhmän täyttä kokoonpanoa, mutta johtajana siellä lienee sama mies ja puhe vakuuttaa hänen hallitsevan ja ymmärtävän niin oman ev.lut. kirkkomme kuin myös globaalin Kristuksen kirkon tilanteen.
Kotimaa24:n rakkaat lukijat – palstoilla oli uutinen puheesta, mutta suosittelen lämpimästi sen liitteenä olevan koko puheen lukemista. Poikkeuksellisen ajankohtaista, poikkeuksellisen painavaa puhetta kirkosta, Suomesta ja maailmasta. Teen kaksi lainausta:
”Jeesus ei aseta lakia kyseenalaiseksi, hän osoittaa sen taakse, Jumalan läsnäoloon, perimmäiseen elämän kannattelijaan ja arviointiperustaan.”
”Kun luottamus ihmisiin ja yhteisen elämän oikeudenmukaisuuteen horjuu, myös kokemus Jumalan poissaolosta kasvaa. Juuri ne kohdat yhteiskunnassa Jeesuksen seuraajien on syytä tunnistaa, juuri sinne mennä epävarmuuden, epäluottamuksen ja tyhjyyden keskelle. Niin Jeesus teki:toi omalla läsnäolollaan Jumalan läsnäolon sinne, missä oltiin kaiken yhteisesti jaetun hyvän ja yhteisen järjestyksen ulkopuolella.”
Kuten Mäkinen sanoo, Eurooppa oli 40-luvulla, toisen maailmansodan jälkeen täynnä pakolaisia, miljoonat olivat liikkeellä. Nyt pakolaisten virrat tulevat, taas sotien ja väkivallan tähden etelästä, Euroopan ulkopuolelta. Kristiveljet ja sisaret – keitä ovat lähimmäisiämme? Suomalainen pappi ja kirjailija totesi jo 1800-luvun puolivälissä, evankeliumin sanaa tulkiten että heitä ovat kaikki, kaikki Jumalan luomat, kielestä tai uskosta riippumatta. JLR kehoitti meitä, ettemme torjuisi ketään. Ja Bonhoeffer sanoi juuri meistä, kirkosta, ettemme ole täällä itseämme ja omaa hyvinvointiamme varten, vaan muita varten
Todistajien pilvi on sankka ja suuri, mutta omalta osaltani lopetan nyt tähän.
Se oli hyvä puhe: syvällinen ja ajateltu. Ihan toista tasoa kuin tyypillinen kirkollinen konsulttiretoriikka. Se, etten ehkä kovin syvään kumarra Kari Mäkisen teologis-kirkkopoliittisen linjan suhteen on toinen juttu.
Silläkään ei ole merkitystä, että arkkipiispa ei ole kovin kummoinene tv-esiintyjä. Luoja varjelkoon meitä sliipatuista, ruskettuneista vitamiinijuomaa hörppivistä ja proteiinipatukkaa mutustavista sujuvapuheisista papeista. Papin ei tule luulla itsestään hyvää: sellainen mies ei kelpaa sielunhoitajaksi.
Heikki Palmu viittaa Juvan erinomaisuuteen arkkipiispana. Mikko Juva oli erinomainen kirkkohistorioitsija, mutta nelivuotinen arkkipiispuuskausi taisi sittenkin olla melkoinen mahalasku.
Olemme varmaan lukeneet eri puheen.
Arkkipiispa analysoi puheen aluksi kirjailija Sven Westerbergiä:
”Westerberg kuvaa länsimaista kulttuuria ja yhteiskuntaa, joka on tehokas, toimiva, sivistynyt ja
hyvin järjestynyt; viranomaiset ovat luotettavia, lainrikkojat saavat rangaistuksensa – nämä ovat
rikosromaaneja. Mutta pahuus on jotain muuta kuin moraalisen järjestyksen ja laillisuuden
rikkomista. Se asuu sivistyneen kulttuurin pinnan alla. Kun pintaa raapaisee, paljastuu pahuutta,
jolle ei ole selitystä, hienovaraista ja julmaa. Romaanin maailmassa kyse on Jumalan
kauhistuttavasta poissaolosta, syvyyden ja viimekätisen arviointiperustan puuttumisesta.
Vuoropuhelu Jumalan kanssa on lakannut. Jossain aivan keskellä on tyhjää.”
Eikö juuri näin ole meidän yhteiskunnassamme? Hurskaista teknokraateista kootun hallituksen moraalinen universumi ei ole kempeleläistä takapihaa laajempi. Enkä tarkoita nyt pelkästään maahanmuuttajien pakkopalautuksia. Mitä muuta hallintarekisterin ajaminen on kuin että äkkirikastuneet mijönäärit voivat helpommin piilottaa omaisuutensa kiusalliselta julkisuudelta ja verottajalta suojaan?
Arkkipiispan puheessa kuvastuu sellainen läpiajateltu modernin kulttuurimme ymmärrys , joka muuten näkyy jo Mäkisen väitöskirjassa tulenkantajien ja kirkon suhteista.
JUHANI,
puhuttu viesti on aina toinen kuin se vastaanotettu, kuultu viesti. Kotimaa24:n monille keskustelijoille ”arkkipiispa Mäkinen” on kirosana, seinälle maalattu piru, joka ei asiaa rauhallisemmin tarkastellen ole yhtään Mäkisen näköinen. Lueppa puhe vielä kerran, kaikki viisi liuskaa ja katso aina älillä peiliin, koeta reflektoida. Kiitos, jos sen teet.
KARI-MATTI,
minulla oli ilo muutaman kerran henkilökohtaisesti keskustella Mikko Juvan kanssa. Hän oli särmikäs mies, poltti jonkun kerran päreensä, ei ollut diplomaattinen, vaan ihan oikeasti rehellinen. Vaikka Juva muistelmissaan moitti minua ja muita yliopistohallinnon kapinallisia, arvostan hänet korkealle. Arkkipiispana Juva joutui poikkeuksellisen kovan kiusaamisen ja loanheiton kohteeksi Paavalin synodilaisten ym. tekopyhien toimesta.
Tuokin on totta, vaikken sanoisi sitä ”kiusaamiseksi.” Myös Juva osasi pelin.
Mikko Juva oli mukana ns prosenttiliikkeessä eläkkeelle jäätyään. Liikkeen ideana oli että jokainen lahjoittaa prosentin tuloistaan kehitysapu- tmv kohteelle. Julkisuudessa hän vaati kaikkia osallistumaan. Joku opiskelija kirjoitti vastaan että hyvähän se on sieltä ylellisten eläkkeiden ja maksettujen asuntojen suojista toisilta vaatia.
Juva otti myös yhteiskunnallista kantaa, olihan hän myös poliitikko. Koskaan hän ei kuitenkaan asettunut laillista yhteiskuntajärjestystä eikä omaa kirkkoaan vastaan. Mäkinen sen sijaan väittää perusteettomasti että tp-päätökset ovat suurimmaksi osaksi vääriä. Arvostella saa kuka tahansa mutta perusteettomia väitteitä ei kannata edes komnentoida. Samalla hän pitää tarkasti huolta ettei hän yllytä ketään laittomuuksiin.
Tällainen on silkkaa demagogiaa. Mäkinen on myös ottanut avoimesti kirkkonsa vastaisen kannan homoparien vihkimiseen. Jos hän haluaisi rakentaa eikä hajottaa kirkkoaan, hän yrittäisi ymmärtää molempia osapuolia.
Mäkinen on retorisesti hyvin taitava. Hän ilmaisee itseään sen verran epäselvästi, että tarvittaessa hän voi selittää ettei hän tuota tarkoittanut. Tarvittaessa hän kiistää kaiken. Jos hän sanoo vaikka että kaikki paloautot ovat punaisia ja joku löytää jostain keltaisen paloauton, hän saattaa sanoa ettei hän suinkaan tarkoittanut että kaikki paloautot ovat punaisia.
Arkkipiispalla ei virassa ollessankaan ole valtuuksia vaatia ketään tekemään mitään. Tuskin Mikko Juvakaan sellaista yritti. Kehottaminen onkin eri asia. Kari Mäkinen on saattanut sanoa kielteisiä päätöksiä kristillisen lähimmäisyyden kannalta vääriksi puuttumatta niiden laillisuuteen. Toki hänellä on myös oikeus ilmaista kantanaan, jos haluaa muuttaa kirkon voimassa olevia sääntöjä. Niitä vastaan toimiminen on toinen asia.
JUHANI,
väität Mäkisen väittävän, että ”turvapaikkapäätökset ovat suurimmaksi osaksi vääriä”. Puhutko totta, vai mustamaalaatko lähimmäistäsi? Kerro minulle, lainausmerkkien kanssa, missä Mäkinen on noin sanonut? Kirkolliskokouspuheessaan hän hyvin selvästi arvostaa ja kunnioittaa viranomaisia, mutta on samalla kriittinen kaikkia, myös itseään ja kirkolliskokousta kohtaan. Se on kristityn tapa asennoitua, ei se, että ensin mustamaalaa ja valehtelee toisesta, ja sitten tekee parannusta sen toisen synneistä. Naapurin synneistä, eikä omistaan.
Prosenttiliikkeen alun muistan hyvin, koska olemme alusta tähän päivään asti olleet siinä mukana – silloin köyhänä nelihenkisenä opiskelijaperheenä. 1969 Helsingin kirkkopäivillä me SKY:läiset vaadimme, että seurakunnat käyttäisivät kymmenyksen vuosibudjetistaan lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan. Mikko Juva, Väinö Linna ja muistaakseni Henrik von Wright olivat liikkeen alussa sen valtakunnallisia airueita.
MARTTI,
olisiko hyvä niin, että tässä keskustelussa pysyttäisi tuossa yhdessä puheessa, koska ne 5 liuskaa ovat vieressä dokumentuina? Mielestäni Juhani ei ole tähän mennessä osoittanut yhtään kohtaa, jossa Kari Mäkinen olisi puhunut totuuden vastaisesti. Mutta Juhanin itsensä seinälle maalaama mörkö näyttää kyllä epäilyttävältä ja suorastaan vastenmieliseltä.
Puhuin laajemmin Mäkisen esiintymisistä, en tästä puheesta. Hän on sanonut että tp-päätökset ovat karuja ja kohtuuttomia. Hän on arvostellut mielestään liian tiukkaa tp-politiikkaa. Koskaan hän ei ole sanonut millaista sen sitten pitäisi olla. Hän puolustelee sitä että kirkon pitäisi majoittaa ihmisiä joilla ei ole oikeutta olla maassa.
En oikein ymmärrä kräväämistäsi. Mielestäni nämä kaikki hänen käsityksensä ovat yleisesti tunnettuja. En minä lähde lainauksia etsimään. Karu ja kohtuuton on suora lainaus mutta en löydä ougetta. Tässä puheessa hän kieltämättä ottaa sanojaan takaisin.
Juvan kohdalta yritin sanoa ettei hän käsittänyt mitä hän vaati. Jos muutetaan nykyrahaksi niin hän ei ymmärtänyt että 8000 euron eläkkeestä on helpompi lahjoittaa 80 e kuin 1000 euron eläkkeestä 10 e
JUHANI,
Mitä on krävääminen?
Toistat omaa mielidettäsi Mäkisen kannasta, mutta kun se minusta näyttää väääristelylta, et siis halua tuoda faktaa pöytään. Jos joku väittää jotakin, on oikein ja kohtuullista pyytää todentamaan se. Muuten olemme keskellä varjonyrkkeilyä, joka ei johda mihinkään.
Krävääminen on pohjalainen sana ja tarkoittaa vaatimista. Vrt ruotsin kräva.
”Muuten olemme keskellä varjonyrkkeilyä, joka ei johda mihinkään.” Pohjalaisittan vaarana on kai pikemminkin varjopaini. Kirkolliseen aiheeseen taitaa sopia paremmin kreikkalaisroomalainen.
Jumalan nimen näkyminen kirkon ja sen järjestöjen toiminnassa tai kannanotoissa vaihtelee. Toisinaan käytetään vain maallisia ilmaisuja ’kansainvälisen yhteistyön vankasta osaamisesta inhimillisen hädän kohtaamisessa’. Onko se arkuutta, ettei puhuta Jumalan työstä tai Kristuksen rakkaudesta? Jumalan poissaolo lienee liian vahva sanonta, mutta Jumalan kätkeminen on minusta surullinen ilmiö. Tästä näkökulmasta piispa Mäkisen puhe on mielestäni hyvä ja tärkeä.
MARTTI,
tärkeä kysymys: puhutaanko, vai vaijetaanko Jumalasta? Hyvin tärkeä teologinen kysymys on Lutherin opetus kahdesta hallintovallasta, regimentistä. N iitä ei pitäisi sotkea, kuten esimerkiksi ”kristillisdemokraattisessa” politiikanteossa väistämättä tapahtuu ja sittenkin, vaikka se on vaikeata ja lähes mahdotonta, meidän pitäisi yrittää myös politiikassa puhua Jumalasta. Kun Ahtisaari toivotti puheensa lopuksi Jumalan siunausta tai kun S.Niinistö sen tekee, en näe siinä ongelmaa. Mutta kun Trump sen virkaan astuessaan monta kertaa sanoo ja samalla sanoo leikkaavansa kehitysavusta ja vahvistavansa maailman vahvinta armeijaa, tuntuu se kyllä enemmänkin pilkalta.
”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.” Tämä taitaa kummitella taustalla, kun Jumalasta vaietaan. Pitäisikö muotoilla myös: ”Älä turhaan jätä mainitsematta Herran, sinun Jumalasi nimeä.” Lutherin selitys Vähässä katekismuksessa on selkeä: ”… ettemme hänen nimensä avulla toivota pahaa, vanno, noidu, valhettele emmekä petä, vaan että me sitä kaikessa hädässä avuksi huudamme, rukoilemme, kiitämme ja ylistämme.” Jumalaa ei siis saa ottaa itsekkyyden ja ilkeyden takuumieheksi. Hän on näet kaiken hyvän lähde.
Heikki Palmu:” Mutta kun Trump sen virkaan astuessaan monta kertaa sanoo ja samalla sanoo leikkaavansa kehitysavusta ja vahvistavansa maailman vahvinta armeijaa, tuntuu se kyllä enemmänkin pilkalta.”
Olisin kiinnostunut kuulemaan kerrankin asialliset perustelut sille, mikä näistä ”ikivanhoista” kahden suurvallan Management by Perkele ja Saatana strategiasta muka tekee nykyisin toista paremman:
Suomen itsenäistyessä taloudellinen tilanne Suomessa oli heikentynyt mm. siksi, että Venäjä oli vuosina 1890 ja 1898 antanut keisarillisen julistuksen, jonka mukaan kaikissa virallisissa maksuissa oli Suomessa otettava vastaan ruplia ”täyteen kurssiinsa”, joka oli 2:67 markkaa. Vaikka ruplan kurssi markkinoilla I maailmansodan vuoksi aleni kevääseen 1917 mennessä n. 40%, Venäjä piti kiinni tästä määräyksestä, mikä johti siihen, että ruplia tulvi Suomeen Suomen markoiksi vaihdettaviksi ja myös ruplamääräiset ostot ja maksut lisääntyivät.
Em. syystä Suomen Pankki alkoi myöntää elokuussa 1915 suomalaisten pankkimiesten neuvon mukaisesti Venäjän luottokanslialle markkamääräisiä valuuttalainoja [=”verilainat”] maksutaseen tasapainossa pitämiseksi. Lainojen vakuutena oli Venäjän luottokanslian myöntämiä ruplamääräisiä obligaatioita, joiden määrä oli kevääseen 1917 kasvanut jo 400 miljoonaan markkaan ja Suomen Pankissa oli keväällä 1917 venäläistä rahaa ja obligaatioita yhteensä 734 miljoonan markan edestä, jota vastaava määrä seteleitä oli pitänyt laskea markkinoille.
Todelliselta arvoltaan heikentyneet ”pakkoruplat” olivat Tannerin mukaan pääsyy itsenäistymisen ajan voimakkaaseen inflaatioon, joka nosti mm. ruuan hinnat ”pilviin” ja pienituloisimpien saavuttamattomiin. Vuodesta 1913 leipäviljojen ja ryynien hinta kohosi 1000-3300%, perunat 1000-1200%, herneet 1000%, silakka 1000-2000% jne.
TUULA,
ruplan valuuttaheilahduksia viime vuosisadan alussa en tunne, en ollenkaan. Hiukan enemmän tiedän dollarin valuuttavaihtelusta. Isoisäni Kustaa Palmu oli ensimmäisen maailmansodan aikana ruummiillisessa työssä Yhdysvalloissa. Hänen palattuaan rakennettiin tienatuilla dollareilla Uudenkaupungin Kukonmäkeen isohko omakotialo, niin että tämän entisen merimiehen ja veneenveistäjän ammattina Ukin puhelinluettelossa oli ”talonomistaja”. Myös dollarin hinnassa tapahtui noina vuosina iso muutos, mutta sitäkään en tarkemmin tunne.
Tuula kysyt, miksi meillä suhtaudutaan USA:han ja Veäjään niin eri tavalla. Syitä on varmasti monia. Venäjästä voi sanoa hyvää ja huonoa. Autonomian aikana Suomesta kasvoi maa, joka itsenäistyi. Sitä ei Ruotsin osana olisi välttämättä tapahtunut, eivätkä suomenruotsalaiset välttämättä olisi enää vähemmistö. Venäjä on kahdesti hyökännyt Suomeen, koettanut murskata Suomen. Sotien jälkeisestä ajasta voi taas sanoa sekä hyvää että huonoa. NL / Venäjä oli Suomelle erittäin merkittävä kauppakumppani. niin tsaarin aikana kuin NKP:n aikana. Ja on vieläkin. Itä-Suomi eli Pietarin kaupasta tsaarin aikana ja nyt taas. Asiat eivät ole mustavalkoisia, ei ennen eikä nyt.