Ulla-Lena Lundbergin upea kirja Jää innoitti minut etsimään kirjastosta myös hänen varhaisempia romaanejaan. Jos rehellinen olen, teki Kökarin Anna minuun vieläkin suuremman vaikutuksen kuin palkittu ja kiitetty uusin romaani. Lundbergin tavassa hahmottaa maailmaa on jotakin kiehtovaa – ja tuttua.
Pinnallisemmalla tasolla hykertelin moneen otteeseen – sekä Jäätä että varhaisempaa tuotantoa lukiessani – miten tunnistettavan osuvasti Lundberg kuvaa pienen saaristolaisyhteisön Persoonallisuuksia (kyllä, perustellusti isolla P:llä) sekä ihmisten välisiä pinnanalaisia jännitteitä. Itselläni oli ilo asua nuorena aikuisena pienessä saaristoyhteisössä toistakymmentä vuotta. Saatoin täysin ongelmitta eläytyä Lundbergin kuvauksiin ja löytää näitä ihmistyyppejä elävästä nykysaariston elämästä, vaikka kirjat kertoivatkin ihan eri maailmanajasta. Eikö ole metkaa ja mielenkiintoista! Samanlaista kilpailua ja kissanhännänvetoa, vilpitöntä ja vähäeleistä auttamista hädän hetkellä, samanlaisia jäämiä sukujen välisistä ikiaikaisista kiistoista, pientä naureskelua muualta tulleille, samanlaista erikoisten ihmisten hiljaista hyväksyntää osaksi yhteisöä – kaikkea sitä on pienessä saaristoyhteisössä nykyäänkin.
Syvällisemmällä tasolla Lundbergin kuvaamat elämänkohtalot antoivat samaistumiskohteita ja haastetta koko maailmankuvalleni. Siteeraamani kohdat ovat romaanista Kökarin Anna.
”Jos ihminen etukäteen saa selville, millaiseksi hänen elämänsä tulee muovautumaan, hän ei jaksa elää. Mutta kun elämä on salattua ja ihminen tuntee toivoa, vaikka hänestä Anna tavoin tuntuisikin että toivo repii hänet riekaleiksi, niin hän kaikesta huolimatta pystyy elämään.”
Riekaleiksi repivä toivo pitää hengissä, antaa elinvoiman. Ja etukäteen ei kuulu tietää, mihin elämä vie. Niin totta! Olen aina tuntenut syvää epäluuloa kaikenlaista ennustamista kohtaan, olipa kyse sitten kristallipalloon tuijottelusta, korteista ennustamisesta, käsien uurteiden tulkinnasta tai horoskoopeista. Kyse ei ole sitä, että minulle olisi opetettu ennustaminen jotenkin vääräksi tai synniksi. Kyse ei ole edes siitä, että pidän tuollaista lähtökohtaisesti hömppänä. Varautunut epäluulo on ollut minussa sisäsyntyistä ja siihen on liittynyt vahvasti tunne: minä en halua tietää, mitä edessäni vielä on. Jos olisin tiennyt kaikki elämänvaiheeni etukäteen vaikka vain tähän saakka, en olisi jaksanut elää. Mutta repaleinen toivo ja asioiden tuleminen eteen vähitellen – ne ovat pitäneet liekin palamassa ja luotan, että pitävät vastakin.
”Vasta sitten, kun ihminen on oppinut, että epätoivo on normaali olotila, vieläpä huomattavasti yleisempi kuin pakeneva onni, hän malttaa rauhoittua ja tyytyä siihen mitä maailmaan jää jäljelle, kun onni on siitä kadonnut. Silloin ei ole onnellinen, mutta saa vähitellen takaisin iloitsemiskykynsä, ja iloinen silmä keksii maailmasta yllättävän paljon aihetta pysyvän tyytyväisyyteen.”
Tämä ajatus haastoi, tähän on vaikeampi yhtyä ja samaistua. Olenko vielä liian nuori ymmärtämään ja myöntämään, että tämäkin on lopulta totta? Epätoivoon tyytyminenkö todella tuo ihmiselle harmonian, ilon ja pysyvän tyytyväisyyden? Elämä on toki täynnä paradokseja, mutta että ihan näinkö? En ole aivan vielä valmis tyytymään maailmaan ja elämään, josta onni on kadonnut. Luulen muuten, että tuo Lundbergin kirjan katkelma on aika osuva suomalainen kiteytys buddhalaisen ajattelun perusideasta. Olenkohan yhtään jäljillä?
”Ja kun ajattelen niitä viisaita ihmisiä, joita minä olen tavannut, täällä ja muualla, niin minusta he eivät kuulu siihen tasaiseen ihmissorttiin, joka istuu aloillaan ja imee itseensä paikallista perinnettä. Pikemminkin he ovat joutuneet lähtemään outoihin oloihin tai heidän kohdalleen on osunut suuri henkilökohtainen kriisi ja he ovat tunteneet itsensä niin hylätyiksi, että Jumalan käden olisi pitänyt laskeutua ulos pilvestä ja ottaa heidät pois tästä olemassaolosta. Vasta sitten kun käsittää, että on vain pakko elää edelleen, voi ruveta puhumaan viisauden alusta. Mutta se on sellaista viisautta, että joka ikinen ihminen olisi mielummin ilman sitä.”
Aamen.
Kun näin uutisen tuosta palkinnosta, tulin ajatelleeksi, kuinka rikas kulttuuri suomenruotsalaisuus meillä onkaan. Kirjallinen kulttuurimme olisi paljon köyhempi ilman sitä. Samalla se omalta osaltaan liittää meidät skandinaaviseen kulttuurialueeseen.
Surullista, että monet suomalaiset ovat näinä päivinä inhoavat tätä yhteyttä tai suorastaan toimivat sitä vastaan.
Ilman tätä pohjoismaista yhteyttä me emme olisi se demokraattinen yhteiskunta, mitä tänään olemme.
Tuo kirja on syytä lukea, ajattelin. Se olisi oiva aihe johonkin kirjallisuusiltaan kevään mittaan..
Totta Jorma Ojala! Suomenruotsalaisuus on suuri rikkaus. Kaikki vähemmistöt ovat suuri kulttuurinen rikkaus, maalle kuin maalle, näin arvelen. Itse en tosin edes ajatellut kirjailijan suomneruotsalaisuutta tässä ollenkaan. Jotenkin kirjojen aiheet ja teemat ylittävät kaikki rajat niin jännällä tavalla.
En ole vielä lukenut tuota kirjaa. TV:stä on tullut muutamia saaristolaisohjelmia ja elokuvia ja ne ovat mielenkiintoisia juuri noiden Emilian kuvaamien asioiden vuoksi.
Itse en ole saaristolainen, päinvastoin, mäkien maasta Pohjois-Karjalasta. Mutta elämän mukanaan tuoman kokemuksen johdosta voin jo tässä iässä sanoa vaikeuksien kohdatessa että ”eteenpäin kuin mummo lumessa”. Itse asiassa koin yhtenä päivänä sisäistä puhetta, että samoin kuin en voinut pienenä koululaisena jäädä koulumatkalla makaamaan umpihenkiselle tielle, niin en voi nytkään vastoinkäymisten kohdatessa jäädä toimettomaksi kohtalon vietäväksi vaan jatkaa ”eteenpäin kuin pieni koululainen tai mummo lumessa”.
Tosi nautittavaa kuvauksen tekstivirtaa ”Jäässä”! Usein ei tapaa.
puolustusvoimilla näyttää olevan ylimääräistä rahaa kun kallista palvelusaikaa käytetään uskonnon harjoitukseen jolla ei ole mitään tekemistä palveluksen kanssa.kenenkään perusoikeuksia ei loukata sillä että uskonnonharjoitus rajataan vapaa-aikaan.
Hmmm. Ahaa. Onkohan tämä kommentti tullut väärään ketjuun?
Jorma Pitkänen: ”Kristitty näkee ympärillään olevan luonnon todisteena Jumalan suurista teoista. — Ajatellaan vaikkapa lintujen upeita höyhenpukuja, niiden laulua ja merkillistä kykyä suunnistaa. Tai kukkien rakennetta, väriloistoa ja tuoksuja.”
Luonto todisteena Jumalasta on ongelmallinen monesta syystä mutta ei vähiten siksi, että luonto ei osoita erityistä rakkaudellisuutta. Se perustuu parhaiten sopeutuvien eliöiden ja lajien selviytymiseen ja siihen, että vahvemmat syövät heikommat.
Millaisesta Jumalasta todistavat esimerkiksi aivoja syövät ameebat tai loiset, jotka saavat hyönteiset tekemään itsemurhan, jonka jälkeen loinen kasvaa hyönteisen päästä ulos? Loisten elinkaarikin kertoo aika karua kieltään luojastaan, jos sellainen olisi. Laakamato esimerkiksi leviää ja lisääntyy mm. meripihkakotiloiden välityksellä. Laakamato saa näyttämään kotilon tuntosarvet muhkeilta madoilta, jolloin linnut huomaavat kotilon helpommin ja kotilo tulee syödyksi. Näin laakamato pääsee lintuun ja kohti seuraavaa levittäytymisstrategiaa. Jos Jumala on luonut luontomme, hän on suunnitellut ihan erityisesti myös tällaisten eliöiden elinkierron.
Millainen luoja luo tällaisia eliöitä?
Maailman vaarallisin eläin on hyttynen. Se tappaa noin miljoona ihmistä vuodessa, sen levittäessä malariaa eli Plasmodium-alkueläintä. Millainen luoja luo hyttysen, joka ensinnäkin elääkseen ja lisääntyäkseen tarvitsee muiden organismien verta, ja millainen luoja luo Plasmodium-alkueläimen, joka tappaa ihmisiä saman luojan luoman hyttysen välityksellä?
Kun Jumalaa todistellaan luonnolla, luonnosta ei voi ottaa vain rusinoita ja jättää muun pullan huomiotta. Jos luonto todistaa Jumalasta, oleellinen kysymys kuuluu, kuinka häiriintynyt Jumala on?
Luonto tietenkin todistaa Jumalan suuruudesta minulle uskovana. Tähtitaivasta ihaillessani näen siinä Jumalan käsien työn ja ikuisuuden, jota en kykene tavoittaan. Avaruuden äärettömyys nostaa sen esiin.
Luonnossa kaikki on järjestyksessä ja ilman toista ei ole toista. Luonto puhuu minulle monella tapaa Jumalan suuruudesta . Samalla ihmettelen sitä, miten hän on jatkuvasti kuulolla , kun minulla on asiaa. Olenhan hänen näkökulmastaan kovin mitätön ja hyttystä vähäisempi.
Silti tiedän, ettei luonto puhu yhtään mitään Jumalasta, sille joka Häneen ei usko. Vain uskovalle puhe Jumalasta luojana on mielekästä.
Niin Pekka, et edes yrittänyt vastata yhteenkään Anteron esittämään loogiseen kysymykseen luonnossa toteutuvasta julmuudesta.
Seppo. Ei kysymyksiin vastaaminen ole kovin mielekästä, kun todellisuuskäsitykset eivät lainkaan kohtaa. Uskovan elämässä tapahtuu ihmeitä jatkuvasti, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Se on meille ihan normaalia. Ihmeitä vaan tapahtuu. Kuitenkin katselemme samaa maailmaa ja samoja tapahtumia. Silti toinen ei näe mitään Jumalan huolenpitoa ja toinen näkee sen kaikessa. Jollei joku halua katsella maailmaa uskon silmälasien läpi, niin tietenkään ei voi nähdä asioita uskovan näkökulmasta. Ei siinä auta mikään selittely. Puhe Jumalan huolenpidosta luonnossa on vain uskovia varten, meille sillä on suuri merkitys. Toisille se voi olla vain pilkan aihe.
Pekka, aivan loogiset kysymykset eivät minusta ole mitään pilkkaa. Ja eivätkö luonnossa tapahtuva aivan hirvittävä julmuus ole sinulle todellisuutta.? Näetkö kaikessa vain Jumalan rakastavaa huolenpitoa? Vaikkapa siinäkin kun leijonaisä syö elävältä omat pentunsa?
Siinäpä se kristityn ongelma onkin, Pekka. Hän ei voi tarkastella maailmaa objektiivisesti ja kokonaisvaltaisesti. Kun hän miettii jumalaansa ja tämän luomistöitä, hänen on pakko keskittyä ainoastaan kauniisiin kukkiin ja muihin ihaniin yksityiskohtiin ja jättää iso osa todellisuudesta huomioimatta.
Onko se mielestäsi rehellistä maailman tarkastelua?
Seppo. Tuskin leijona miettii julmuutta. Eiköhän hänellä ole jotain muuta mielessä. Ihmisinä voimme täällä pohtia julmuuden käsitettä. Tuskinpa leijona sitä osaa pohdiskella. Ei laakamato, tai hyttynen varmaankaan pohdiskele julmaa käytöstään. Tai mistäpä sitä tietää.
Pekka Pekka, ymmärsit hyvin että en minä Leijonaa julmuudesta syytä. Näkökulma ei ole tietenkään Leijonan vaan ihmisen. Ihmisen (ainakin useimpien) näkökulmasta kuolema raateluhampaissa on julma koska uhri kokee hirmuisia tuskia.
Pekka, kun kyse onkin siitä, miksi Jumala loi leijonan, laakamadon ja aivoja syövän ameeban, että ne toimivat julmuuden pohjalta.
Kiertelet nyt ihan turhaan kuuman puuron ympärillä.
”Evoluutioteoriaa samoin kuin teoriaa maailman synnystä on hedelmällisintä pitää kuvauksena siitä prosessista, jolla Jumalan luomistyö on tapahtunut.” blogi
Edellinen lausuma on vahvassa ristiriidassa Raamatun oman ilmoituksen kanssa, kuten myös Antero hyvin oivalsi, Jumalan on outo Raamatun ilmoitukseen verrattuna, jos Jumala luo kuoleman kautta uutta.
Raamatun mukaan kuolema on synnin seurausta ja kuolemaa sanotaan vihollisuudeksi. Tästä syntyy räikeä ristiriita, jos pidetään kuolemaa luomisen välineenä.
Jos siis pidetään Jumalaa on evoluution kautta luovana, niin Raamatun oma ilmoitus raukeaa tyhjiin ja olemme lähellä siirtyä kokonaan toisenlaiseen uskon käsitykseen, joka ei ole enää Raamatun mukainen.
Raamattu on myös ilmoittanut Jumalan erityisen ja yliluonnollisen Luomis Voiman. ”Herra sanoi: Ja tapahtui niin kuin Herra sanoi”
Myös monet luonnossa löytyvät esimerkit sotivat evoluutioita vastaan, sillä mitään välimuotoja ei ole nähtävillä minkään lajin suhteen. Jos evoluutio olisi selitys kaikelle nykyiselle olemiselle, niin se olisi myös välttättömyyden suomasta pakosta tuottava myös selkeitä ja silmin näkyviä välimuotoja lajin muuttumisesta toiseksi. Nyt ne taas loistavat poissa olollaan.
Totuus ei voi olla monella tavalla. Miten se on? Kuka tietää varmasti? Niinpä! Siksi uskomme, kuten Paavali: ”Sillä hänessä (Kristus) luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.” Kol.1:16-17
Kaikki on siis jo valmista ja järjestyksessä nykyisessä muodossaan, kunnes kuolema poistetaan ja kaikki luodaan uudeksi…
Ismo Malinen: ”Myös monet luonnossa löytyvät esimerkit sotivat evoluutioita vastaan, sillä mitään välimuotoja ei ole nähtävillä minkään lajin suhteen.”
Fossiilisto on tuonut meille historiasta kattavan kokoelman nk. välimuotoja, joita voidaan tutkia ulkonäön lisäksi molekyylitasolla. Muutamia esimerkkejä välimuodoista ja evoluutiosta.
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_transitional_fossils
http://www.transitionalfossils.com/
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_human_evolution_fossils
Välimuoto on tätä päivää peilatessa siinä mielessä virheellinen ilmaus, että ei ole mitään päätepistettä – kaikki organismit ovat oman aikansa välimuotoja ja kulloisenkin sopeutumisen tulos.
Ismo Malinen: ”Jos evoluutio olisi selitys kaikelle nykyiselle olemiselle, niin se olisi myös välttättömyyden suomasta pakosta tuottava myös selkeitä ja silmin näkyviä välimuotoja lajin muuttumisesta toiseksi. Nyt ne taas loistavat poissa olollaan.”
Jos unohdetaan turhat faktat häiritsemästä – eli sen, että kaikki on vain välimuotoa – niin mikä olisi välimuoto, jonka sinä hyväksyisit todisteena evoluutiosta?
”Monille on syntynyt sellainen käsitys, että usko Jumalaan maailman luojana on vanhanaikaista. ”
Ei se mikään pöhkömpi teoria ole. Ei ainakaan yhtään sen pöhkömpi kuin Kalevalan sotkanmunateoriakaan.
Kumpi oli ensin, sotka vai muna?
Kalevala on uudempaa tuotantoa. Sotka munineen on ollut ennen Kalevalaa.
Suoranaista haittaa evankeliumin asialle on aiheutunut joidenkin kristillisten piirien jääräpäinen pitäytyminen Raamatun alkukertomusten kirjaimelliseen tulkintaan, johon kukaan vähänkin laajempaa ylrissivistystä saanut ei voi tosissaan uskoa. Mutta jos ymmärretään alkukertomukset havainnollistavina tarinoina maailman synnystä ja ihmiskunnan alkuvaiheista voidaan tajuta, että mikään luonnontieteen teoria ei ole loogisessa ristiriidassa luomisuskon kanssa. Teististen uskontojen näkökulmasta tieteen teoriat ovat perusteltuja arvioita siitä, miten Jumala on luomistyötänsä tehnyt ja edelleen tekee. Minusta on ilmeistä esim. se, että biologisessa evoluutiossa, jossa oletetaan yksisoluisista eliöistä vähitellen kehittyneen pitkälle erikoistuneita rakanteita on mukana suunnitteleva järki.
Yksisoluisesta voi tietysti kehittyä jotain, mutta miten jokin raaka-aine voi muuttua eläväksi?
Mitä lienee Jeesus tarkoittanut (Mat19:4) sanomalla: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi. Voi olla, että ”tällä tarinalla” Jeesus havainnollisti sitä, kun häneltä tultiin kysymään sitä, ”onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?”En tiedä uskoivatko hänen vastaustaan luomisesta?
Minä en käsitä miten maailma muuten on voinut syntyä tyhjästä, kuin Jumalan luomana.
Ei mitenkään, vaikka muuta väitetään. Siksi lapset veisaavatkin Hoosianna Herralle!
Jos Kristitty pitää evoluutioita totena, hänen on vaikea pitää kuolemaa vihollisuutena. Kehitysoppi perustaa sattumaan ja oletettuun positiiviseen mutaatioon. Miten Kristitty suhtautuu tähän ajatukseen?
Tarkoittaako, että Jumala on sattuman suhteen voimaton ja maailmassa syntyy mitä sattuu kohtalon oikusta? Lopulta on pakko päätyä siihen, että joko Jumala on Luonut kaiken lajiensa mukaan, tai sitten ei ole, ja vaan kaikki muuttuu ajan saatossa, syntyy ja kuolee pois ilman päämäärää.
Vakava kysymys: Mitä kuolema on, jos Jumala luo kuoleman kautta uutta? Raamatun ilmoitus ei taivu tuohon ajatukseen, vaan esittää kuoleman vihollisuutena.
Solu on muuten sellainen yksikkö, ettei se voi rakentua, jollei sille ole annettu ohjeita. Teoriassa on mahdotonta, että kalan solusta tulisi nisäkäs.
Yritin kommentissani sanoa, että evoluutio ei ole sattumanvaraista, kuten ateistit väittävät, vaan suunniteltua, siis Jumalan työtapa, jolla hän on luonut kaiken ”lajiensa mukaan”. Juuri Jumalan luova sana on mahdollistanut lajien eriytymisen tarkoituksenmukaisella tavalla. Ei DNA mitenkään voi olla sattumalta muodostunut atomiketju. En oikein ymmärtänyt mitä Ismo tarkoittaa sillä, että Jumala luo kuoleman kautta uutta. Toki ihmisestä tulee ylösnousemuksessa uusi ihminen, joka on vailla syntiä ja kärsimystä ja voi olla uudella tavalla yhteydessä Jumalaan, mutta silti hän on sama persoona kuin maan päällä eläessään, hän tiedostaa jatkuvuutensa ja hänet voidaan tunnistaa omaksi itsekseen myös taivaassa.
Yrjö Sahama. On tietysti laajemminkin yleissivistävää tietää, ketkä ovat haitaksi evankeliumin asialle. Kenties Jeesus on yksi heistä, kun Hän viittasi luomiseen, jossa itse Sana oli paikalla.
Sahama: ”Toki ihmisestä tulee ylösnousemuksessa uusi ihminen,”
Kun nyt tunnut ”tietävän” kaiken jopa kuolleen ihmisen uudesti syntymisestä, siis ns. ylösnousemusruumiista, niin olisi kiva, jos voisit valistaa meitä tietämättömiä pakanoita siitä, minkälainen se saman kuolleen persoonan uusi olemus on. Nouseeko hän taivaan riemuihin (tai laskeutuuko helvetin tulijärveen) vastasyntyneenä vauvana, nuorena elämänsä parhaissa voimissa, vai kenties samanikäisenä kuin oli maallisen taipaleensa lopussa?
Ismo, jätit vastaamatta kysymykseeni: mikä olisi välimuoto, jonka sinä hyväksyisit todisteena evoluutiosta?
Kyöstille: Viittaatko Joh. 1.lukuun, joka ei kylläkään siteraa Jeesusta, vaan on Johanneksen Pyhän Hengen vaikutuksesta tekemä tulkinta Sanan eli Jeesuksen mukanaolosta jo luomisessa, mikä on yksi keskeinen kolminaisuusopin peruste. Jos todella luit kommenttini kokonaan, huomaat etten mitenkään kiistä Jumalan olevan kaiken Luoja, päinvastoin uskon hänen luoneen myös evoluutiona tuntemamme ilmiön.
Yrjö, anteeksi, nimeni on Kosti. Viittaan nimenomaan tuohon (Joh1:1), jossa Johannes kirjoittaa; ”Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala.” En pidä tätä Johanneksen sanaa tulkintana Jeesuksen mukanaolosta luomisessa, vaan se on hänelle varma tieto. Miksi se on mielestäni näin? Siksi, ettei Pyhä Henki ole skeptikko, joka ei tiedä mitä Hän puhuu ja minkä tiedon välittää. Siksi myös pitäydyn kirjaimellisessa tulkinnassa myös sen suhteen, mihin jo aikaisemmin viittasin (Mat19:4).
”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi,” jossa on hyvin tuntemasi viite (1Mo1-2) ihmisen luomisesta ja paratiisiin asettamisesta. Tähän Jeesuksen varmaan sanaan pitäydyn. Mikäli joku kuitenkin haluaa tulkita asiaa ”Darwinin hengessä” siihen hänellä on tietenkin oikeus. Tottakai. Siitä en kuitenkaan pidä, että mikäli pitäydytään kirjaimellisessa tulkinnassa, sen katsotaan johtuvan laajemman yleissisvistyksen puutteesta. Sitten siitä kärsi myös Luther.
On ilmeistä, että meillä on erilainen käsitys inspiraatiosta. Uskon täysin sen, että” Pyhä Raamattu on Jumalan sana, jonka pyhät Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta” (Vn. 1948 kristinoppi kohta 5). Mutta en katso tämän merkitsevän ns. sanainspiraatiota, jota veli Kosti näyttää tarkoittavan. Anteeksi kiireessä tekemäni erehdys nimessä.
Yrjö, on ilmeistä, että käsityksemme poikkeavat inspiraation osalta. Selvennän asiaa vielä hieman. Tuolla kirjoituksellani en tarkoita sitä, että Pyhä Henki olisi jotenkin sanellut Johannekselle, mitä pitää kirjoittaa. Kun Jeesus kohtasi samarialaisen naisen kaivolla, niin tuon tapahtuman jälkeen samarialaiset sanoivat naiselle (Joh4:42) ”Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja.”
Kuulijat uskoivat, mutta kuullessaan Vapahtajan puhetta usko muuttui varmaksi tiedoksi, jonka Pyhä Henki välitti. Olemme kuulleet, uskomme ja nyt me varmasti tiedämme. Tämä tarkoittaa myös yksinkertaisesti sitä, että minun on mahdotonta epäillä sitä, mitä Jeesus, Jumalan Poika itse sanoo. Kyse ei ole tietenkään siitä, etteikö uskomme horjuisi, koska olemme synnissä syntyneet. Johannes ei siten tulkitse vaan tietää, että ”Alussa oli Sana….” Näin asian käsitän.
Luther kirjoittaa tästä kirkkopostillansa osassa 1, Joulupäivän 3:s evankeliumisaarna. Sidotussa ratkaisuvallassa on myös kohta, jossa Luther myös toteaa: ”Jumalan sanat on omaksuttava niin yksinkertaisina, kuin ne kuuluvat.”
Lutherin kirjoitukset ovat merkittäviä, koska ne ohjaavat Raamatun sanaan ja ylipäätään elämän todellisuuteen, jossa itsekullakin on jokin risti kannettavana. Kun risti lankee päällemme, Jumalan sanan varmat neuvot ovat varsin kalliita kuoleman uhatessa, eikä siinä silloin ole merkitystä sillä, onko maapallo pyöreä vai litteä.
En ole tiedevastainen mutta kuolema on korjannut kaikki lajit aikanaan senjälkeen, kun synti tuli maailmaan. Raamattu kertoo sen, miksi näin tapahtui ja millä tavalla. Koska, jääköön avoimeksi. Jumala sen tietää.
Totean vielä asiaa selventääkseni ja edelliseen kirjoitukseeni viitaten, että Pyhä Henki avaa ensin korvat kuulemaan, sitten uskomaan ja sen jälkeen pitämään asiaa varmana. Tämä uskomisen kyky meiltä puuttuu kaikilta, ellemme saa sitä yksin armosta ja lahjana, joka on sinulle itsestään selvää pappi kun olet.