Täällä on esitetty paljon kysymyksiä uskonasioista, mutta helposti voi havaita sen, ettei useinkaan vastauksiin olla tyytyväisiä. Muistan että joku kertoi kysyneensä tiettyjä keskeisiä asioita useilta uskoviksi tunnustautuneilta, mutta siltikään ei mielekkäitä vastauksia ole löytynyt. Se varmaankin turhauttaa ja lopulta voi menettää uskonsa siihen, ettei mitään järkeviä vastauksia ole edes olemassa.
Sain äskettäin kuulla kirjasta: ”Epäilijän kirjeet”. Se koostuu erään isän ja pojan kirjeenvaihdosta.
Isä ja poika tekevät sopimuksen. Toinen kertoo avoimesti kaikki ne syyt miksi ei usko ja toinen vastaa oman uskonsa mukaisesti. Tuota avointa ja reilua kirjeenvaihtoa lukiessa aloin käsittää, miksi Kotimaan keskustelut uskon kysymyksistä, eivät useinkaan johda mihinkään rakentavaan tulokseen.
Monet kysymykset, joita epäilijät ovat esittäneet ja yhä esittävät ovat sellaisia, ettei niihin voi eikä edes saisi vastata lyhyesti. Eikä ainakaan pelkästään viittaamalla johonkin Raamatun tekstin kohtaan. Kysymyksien vastaamiseen on paneuduttava paljon syvällisemmin ja yksityiskohtaisemmin, kuin mitä tällaisessa netti-keskustelussa on koskaan mahdollista.
Tuo kirjeenvaihto, jossa erilaiset mahdollisuudet otetaan huomioon ja niihin suhtaudutaan ennakkoluulottomasti avasi minulle uuden näköalan koko ongelmakenttään. Koen suurta mielihyvää kun voin keskustella uskonasioista epäilijöiden kanssa. En vain ole aiemmin käsittänyt miten syvällisesti vastaamiseen on paneuduttava, jotta ei synny sitä mielikuvaa, että usko olisi jotenkin helppo laji ja johon ei tarvitsisi paneutua syvällisesti, jotta voi käsittää mistä siinä oikeasti on kyse.
Huomaan ettei keskusteluissa täällä voi paneutua vastaamiseen kovin seikkaperäisesti. Jolloin epäilijöille jää paljon tilaa monille vastaväitteille. Silloin keskustelu sirpaloituu merkityksettömäsi. Se mikä kirjassa on erityistä ja merkityksellistä on se että isä ja poika ovat läheisiä toisilleen ja luottavat toistensa sanomisiin ja ottavat vastaväitteet tosissaan.
Täällä sama ei ole mahdollista. Keskustelut eivät ole johdonmukaisia ja niihin osallistuu monia osapuolia. Sitten on niitä, joiden mielestä muut kuin uskovat eivät kykene ymmärtämään sitä mitä usko on. Minun mielestäni uskon on niin merkillinen asia, että sen ihmettelemiseen ei riitä pitkäkään ikä. Joten epäilen vahvasti sitä, että joku uskova oikein hyvin käsittäisi uskon salaisuuden.
Tuossa kirjassa ”Epäilijän kirjeet” käsitellään juuri niitä asioita, joita täälläkin on moneen kertaan otettu esille. Samoja kysymyksiä tulee vastaan aina, kun pääsen keskusteluihin epäilijöiden kanssa. Ne on jotenkin ihan peruskamaa. Ehkäpä siksi omat vastaukseni on rutinoituneet ja samalla kadottaneet vaikuttavuutensa.
Nyt huomaan miten syvällisemmin ja henkilökohtaisemmin keskusteluun tulee jatkossa paneutua. Oivallan samalla ettei tällä foorumilla tavoitteelliseen keskusteluun uskosta ole riittäviä mahdollisuuksia.
Jos epäilijän kanssa syntyy pitempiaikainen keskustelusuhde, niin siinä kyllä veri punnitaan. Jos on itse vähänkin epävarma, nin voi käydä niin, että tulee mielipiteen vaihtoa. Menee oman mielipiteen kanssa ja palaa omansa menettäneenä ja uuden omaksuneena.
Tiedän pari syytä, minkä vuoksi ateistin kanssa keskustelemisesta ei tule mitään ja miksi en siihen lähde.
Eräs siperialainen pappi sanoi lyhyesti ja ytimekkäästi, miksi näin on. Ateismiin liittyy kopeus. Kopeus oli Johannes Cassianuksen mukaan kahdeksasta pahasta ajatuksesta pahin ja se, josta muut versovat.
Toinen syy on, että ateismiin kuuluu se, mitä saksalaisfilosofi Markus Gabriel (s. 1980) kutsuu negatiiviseksi dogmatismiksi. Se on epäilyä, johon kuuluu pelkästään valmiiden filosofisten järjestelmien kritiikki ilman uusia, omia propositioita. Jo Hegel kutsui tällaista skeptisyyttä loismaiseksi filosofiaksi.
Suuri joukko kristittyjä jakaa samat viat. Oma raamatuntulkinta on paras eikä oman uskon tai teologian perusteita kyseenalaisteta. Se, että itse uskoo jollain tavalla ei ole todista sitä mihin uskoo oikeaksi.
Olin itse vuosikymmeniä dogmaattinen ateisti, joten tietänen, mistä kirjoitan.
Hyvä kommentti, Lauri.
Entinen pomoni aikoinaan vitsaili liittyen kehityskeskusteluihin, jossa ”vaihdetaan mielipiteitä”:
hän menee pomonsa luo ominen mielipiteineen ja tulee ulos pomon mielipitein.
Väittely tai keskustelu voi viedä vahvemman väittelijän näkemyksen voitolle.
Jotkut ovat toisia vahvempia mielipidevaikuttajia. Arka tai epävarma voi joutua ”jyrätyksi” tai ”ylipuhutuksi”. Varsinkin jos ei ole vielä syvästi ymmärtänyt kristinuskon perusteita tai tottunut argumentoimaan vakuuttavasti.
Epäilijöitä on erilaisia: on niitä, jotka aidosti (pohtien) epäilevät kristinuskon sanomaa ja on niitä, jotka ovat jo päättäneet syystä tai toisesta pitäytyvänsä epäilyssä – tai päättävät olevansa varmoja epäuskostaan kristinuskon sanomaa kohtaan. Ehkä joskus ajattelevat krisitinuskon olevan jotain sellaista, jota se ei ole. Kristinuskosta (siitä klassisesta) on olemassa erilaisia muutettuja ”ymmärryksen väännöksiäkin”. Ja sitten on erilaisia klassisen kritinuskon vivahteita, joissa vain painotetaan eri asioita eri tavoin. Voidaan epäillä huomaamattaan vain omaa (ei ehkä aivan oikeaakaan) käsitystä kristinuksosta.
Toisaalta kyllä uskovissakin voi olla ns. vahvojen mielipiteiden esittäjiä erinäisistä asioista, erilaisista motiiveistakin. Vahvat mielipiteet ja syvällinen ymmärrys eivät aina osu yhteen.
Harmillisinta on, jos sorrutaan arvostelemaan (”noita tyhmiä” tai ”pahoja”) toisnajattelijoita; krittiisistä kokemuksista toki voi keskustella – kuunnellen. Kokemuksethan vaikuttavat uskomiseen usein enemmän kuin runsaat selittelyt.
Pekka V
Kiitos hyvästä pohdiskelusta
Muistan sinut erittäin hyvin asioihin paneutuneena jo kahdeksankymmentä -luvulta asti.
Luin aikoinaan yli puolen vuosisataa sitten kirjan, jossa esiteltiin erilaisia ateismin muotoja. Perusfilosofialtaan muutamat olivat toisistaan äärettömän kaukana toisistaan. Ainoa nitä yhdistävä tekijä oli se, että ne väittivät omien uskomustensa kieltävän jumalan.
Nämä jumalankieltäjien keskenään ristiriitaiset jäivät useilta tiedostamatta siitä syystä, että niiden edustajien mielikuvat kristinuskosta olivat hyvinkin sekavia ja/tai pintapuolisia. Vastustivat sellaista mitä eivät olleet ymmärtäneet.
Toisilla taas näyttää olevan periaatteesta hanttiin -asenne.
Olen huomannut, että jotkut suuret kulttuurien murrokset lisäävät ateisten määrää, mutta olojen tasaantuessa ateismi jälleen vähenee.
Eri kulttuureissa myös ateismi esiintyy hyvinkin erilaisin teorioin.
Niinpä olen käyttänyt kaavaa:
Kulttuurissa A ateismi esintyy muodossa – A
Kulttuurissa B ateismi esiintyy muodossa – B
Kulttuurissa C ateismi esiintyy muodossa C
Jne
Korjaus
Kulttuurissa C ateismi esiintyy muodossa – C
Uskon puolustamisen hankaluus johtuukin usein vääristä käsityksistä, joita ei osaa ottaa huomioon, kun ne ei tule esiin. Oma lukunsa on sitten ne, joiden periaatteessa on pistettävä hanttiin. Toisen kuuntelu on tärkeää erityisesti silloin kun oikeasti on halua selkeyttää tasapuolisesti kummankin näköaloja.
Saatan edustaa ainakin yhtä tarkoittamaasi blogeissa seikkailevaa kyselijää, joka on harvoin tyytyväinen saamiinsa vastauksiin. 🙂
Nyt kun kysymyksiä on vuosien varrella esittänyt jo tietyn määrän, on todettava, ettei kysymyksiin välttämättä enää edes odota vastauksia, koska niitä ei juuri koskaan ole tarjolla. Jo kysymyksiä esittäessä tietää, että vain muutama keskustelija yrittää oikeasti vastata niihin. Loput on yleensä oman uskonmaailman mantramaista hokemista, jolla ei ole mitään annettavaa itse aiheeseen.
Tässä olisi monella peteaamisen paikka. Jos lähtee vastailemaan esitettyihin kysymyksiin, voisi edes yrittää näyttää siltä että on pohtinut kysymyksiä ja haluaa ottaa kantaa juuri niihin. Pelkät uskonnolliset hokemat ovat ainoastaan ylimielisiä ja täysin turhaa jargonia. Puhumattakaan pelkästä henkilöön menevästä lapsellisesta lässytyksestä.
Samalla on tietenkin selvää, etteivät keskustelut edes voi mennä koskaan juuri kuten itse haluaisi. Se on pelkästään inhimillistä ja yksi oleellinen keskusteluiden idea. Tämä taas avaa mahdollisuuden uuden oivaltamiseen, jonka voisi määritellä jopa yhdeksi osaksi elämän tarkoituksista.
Niin,
kirjoittamalla pohdiskelevasti tulee helposti pitkähköä tekstiä, eikä sellaisen ”kääntäen yksikäsitteisen” näkemyksen antaminen ihan helppoa ole. Helppoa olisi tietenkin vastata Raamattusitaatilla tai muulla valmiilla kommentilla tai sukkeluudella. Kiusaus kai meillä kaikilla on pyrkiä osoittamaan omaa oikeassaoloamme – tai peräti oikeamielisyyttämme. Kysehän on oppimisesta, ja oppiminen on usein sikäli kiusallista että se edellyttää oman tietämättömyytensä tai ei-niin-avoimen asenteensa kohtaamista. Pätee niin kyselijään kuin vastaajaankin.
Hyvä kysymys on kaiken alku. Hyvä kysymys on sellainen, jossa tunnustetaan myös oma teitämisen (tai asenteen) vajavuutensa. Sama toki pätee myös vastaajan osaankin.
Monesti jo sen selvittäminen, että kyselijä ja vastaaja puhuvat samsasta aiheesta, ilmiöstä tai ongelmasta vaatii melemminpuoliusta täsmentämistä ja aitoa kuuntelemista.
Niinhän se on, että ”uskoa ei synny omin voimin”, eikä ”pölynimurukauppiaan” taktiikkakaan taida purra. (Ei ole tarkoitus arvostella rehellisiä kauppiaita!)
Maailma kokonaisuutena on aika kimurantti, eikä pelkkä logiikka kaikkea selvitä. Useinhan erot alkavatkin jo alkuehdoissa, joihin suhtaudumme loppujen lopuksi melko intuitiivisesti – siitä huolimatta, että yritämme ne kuorruttaa ehdottomilla rationaalisloogisilla perusteluilla. Jos sitä ei tierdosteta ja tunnusteta, lienemm lähes loputtomassa juupas-eipäs -prosessissa.
Voisitko Jukka suomentaa tuon viimeisen kappaleen.
Minusta olisi reilua että osaisin löytää oikeita sanoja. Koen sinut Antero rehellisenä kyselijänä. Kunnollisia vastauksia on olemassa ja harmittaa, ettei niitä ole kyetty antamaan sen sijaan on sorruttu kaksintaisteluun. Jota omalla kohdalla haluan pyytää anteeksi.
Pahoittelen, että kirjoitin ”kryptiseksi”. Johtuuko siitä että hiljattain luin ns. viisaiden kirjoittamaa kirjaa, jossa jouduin itsekin fundeeraamaan kovasti pysyäkseni jyvällä, mitä kirjoittajat yrittävät täsmällisesti sanoa? Meillä on taipumus vähätellä perususkomusten (-uskomustemme) osuuttaa siihen, millaiseksi maailman miellämme. Perususkomukset ovat pohdintojen lähtökohtia, ei päätelmien tuloksia.
Tarkoitukseni oli vain todeta, että usein tai useimmiten emme toimi vain niin ”matemaattisen logiikan ja faktojen” mukaisesti kuin annamme ymmärtää (tai ehkä jopa toivoisimme). Meidän on vaikea myöntää, että usein toimimme siten, että pohjimmiltaan (ensin) asetamme päätelmiemme lähtökohdat intuitiivisesti, kokemuksemme perusteella tai jopa tunteiden pohjalta, ja sitten ”keksimme” tai luomme perusteet sille, että ”näin uskomme”. Mistä tuo ”intuitio” sitten tulee, on oma kysymyksensä.
Toki tieto ja looginen päättely vaikuttaa loppupäätelmäämme siitä, minkälaiseksi uskomme maailman; mutta lähtökohdat tai perususkomukset (joita ei voi todistaa) valitsemme kuitenkin muuten kuin vain loogisten päättelyjen tai ”faktojen” perusteella.
Tällä halusin vain ilmaista, että vain ja ainoastaan tiukan logiikan ja ”faktojen” avulla hyvin harvoin käsityksemme maailman olemuksesta muuttuvat, vaikka toki ne asiaan vaikuttavat. Faktoja enemmän näkemyksiimme vaikuttavat koko ajattelutapamme ja enemmän tai vähemmän intuitiiviset perususkomuksemme. Tieto asioista voi toki muuttaa perustavia uskomuksisitamme ja ajattelutapaamme siitä, mikä on ”kaiken löhtökohta”: onko materia ja energia riittävää vai onko jotain muutakin olevaisuutta olemassa. Mutta siinä onkin jo kyse usein ajattelutavan muuttumisesta. Ehkä näistä syistä väittelyt harvoin johtavat perususkomusten muutokseen – ainakaan kovin suoraviivaisesti. Meillä ihmisillähän tuntuu olevan jonkinlainen oikeassaolemisen tarve – tai ainakin tarve osoittaa olevamme oikeassa.
Uuden tai toisenlaisen ajattelutavan oppiminen haastaa meidän ”ihmisluontoamme” – ja ehkäpä vaatii myös aitoa nöyryyttä. Oppia voi toki sekä ”oikeaa” että ”väärää” asiaa tai asennetta. Toiset ajattelevat, että ei ole ehdotonta oikeaa, toiset, että on. Itse ajattelen, että ”oikeaa oikeaa” on. En toki voi väittää sitä aina osaavani tai edes aina syvimmiltäni ”ehdottoman oikeaa” haluavani; tai ainakin haluni ”ehdottoman oikean” (= Jumalan mielen mukaisuuden) suhteen joudun kipuilemaan ja tunnustamaan sen, että ”tietoni on vajavaista”, samoin asenteeni. Syvintä uskoa en voi vain järjelläni valita.
Selventääkö tämä yhtään, miä tarkoitin?
Ei kannata soimata asiasta itseään, Pekka. Kristinuskossa ja Raamatussa on paljon kysymyksiä, joihin ei ole kunnollisia vastauksia.
Onko siis joku ihmislaji nimeltä ”epäilijät” ? Uskoon kuuluu myös epäily, muutenhan se olisi tietoa. Tutkittua tietoa ei tarvitse epäillä (vaikka ns. salaliittoteorioihin uskovat niin tekevät). Täällä monet tuntuvat olevan liian varmoja (ja todistavat siitä raamatunlausein, jotka ovat muiden kirjoittamia), tai sitten he peittävät epäilynsä. Olisi rehellistä myös epäillä. Vai pitääkö näyttää varmuutensa vain uskosta osattomille ja epäilynsä uskovien kesken.
Ateismi tuntuu aktiiviselta toiminnalta, mutta sitten on välinpitämättömät, joita ei uskonnoissa kiinnosta mikään. Se on kasvava joukko, varsinkin vuosisataisissa kristityissä maissa. Mikä on mennyt pieleen ?
Yksi kysymys jolla voisi keskustelun aloittaa niin mille perustalle on kristinusko perustettu?
Siis onko se kalliolle vai hiekalle eli onko se pysyvää ja muuttumatonta vai ei?
Pekan esittämässä esimerkkitapauksessa on dialogin lähtökohtana se, että sen osapuolet pitävät toisistaan ja arvostavat toisiaan. Somessa, myös näillä palstoilla, on kuitenkin usein asetelma se, että väittelyn osapuolet pikemminkin vihaavat ja halveksivat toisiaan. Niinpä asiallinen keskustelu ja vastapuolen todellinen kuunteleminen useimmiten loistavat poissaolollaan, kun osapuolet tai ainakin jompikumpi keskittyy vastapuolen tahalliseen väärin ymmärtämiseen ja loukkaavaan sättimiseen. Tästä synnistä emme me kristitytkään ole suinkaan vapaat.
tuossa suhteessa Yrjö, minun on pyrittävä parempaan. On löydettävä positiivinen asenne kaikkia kohtaan. Ei vain samanmielisiä.
Toisaalta, meidän olisi hyvä myös opetella jonkinlaista ”suopeuden periaatetta” yrittäessämme ymmärtää ja/tai tulkita toistemme viestejä. Ja jos ollaan eri mieltä, se sallittaneen myös suoraan sanoa – mutta ei kuitenkaan ”suoraan sanoen” ns. ikävässä merkityksessä. Ei aina helppoa. Helposti meillä korostuu sellainen ”virheiden tai vikojen etsinnän armolahja”; vaikka toisaalta tietysti ongelmallisina tuntuviin kohtiin viesteissä(kin) toki on järkevää odottaa täsmennystä. Väitelläkin voi, mutta pelkästään sillä ei pitkälle pötkitä. Helposti ”bunkkeroidutaan”.
Kiitos Jukka herkullisesta pohdinnastasi. Tuota on kiva lukea, kun joutuu pähkäilemään; mitä siinä oikein on. Nyt sain selvänkin. Kiitos Sharlotalle myös epäilyn tärkeydestä.
Kiitos rohkaisusta, Pekka hyvä.
Tulin aluksi kirjoittaneeksi turhan nopeasti ja olin kai aluksi ”omissa sfääreissäni”. Olen tällainen pohdiskelijatyyppi, ja joskus ei muista, että toiset eivät ole samassa ”rumbassa” samanaikaisesti mukana.
Kirjasta näköjään löytyy perusteelliset vastaukset 29ään kysymykseen. Kuten miksi Jumala loi Saatanan, eikö Raamattu ole täynnä ristiriitoja, miksi kristinusko on aiheuttanut niin paljon pahaa. Onko Jumala kaikkivaltias. Miksi on niin paljon kärsimystä. Eikö kristillisyyttä ole mahdoton toteuttaa käytännössä ym.
Kun hiljattain luin tämän tekstin, minulle todella kolahti ilmaus korottamalla Kristusta. Kehukaamme siis enemmän Kristusta.
Silloin Salomo sanoi:… ”Minä olen rakentanut huoneen sinulle asunnoksi.” 1. Kun. 8:12-13
Salomo, rauhanruhtinas, yksin saattoi rakentaa temppelin. Jos me tahdomme olla sielujen voittajia ja rakentaa seurakuntaa, joka on Jumalan temppeli, muistakaamme tämä: me emme vedä ihmisiä Kristuksen luo keskustelemalla emmekä väittelemällä, vaan korottamalla Kristusta.
J. Hudson Taylor, Hiljaisiin hetkiin, Päivä, 1996.
Totta on tuokin MIKA. Avoin keskustelu voi silti poistaa esteitä sille, että Kristus voi tulla korotetuksi.
Kukapa haluaisi tutustua Kristukseen, jollemme edes yritä tai malta vasta toisten rehellisiin kysymyksiin. Jos kyselijöille tulee se vaikutelma meistä, että uskomme on tyhjän päällä, niin ei heissä silloin herää kiinnostusta tutustua Kristukseenkaan. Olemme vastuussa tästä osasta. Kristus kyllä hoitaa itse oman osansa.