Toivo Loikkasen blogkirjoitus Kunnollisen kirkon jäsenen kriteerit innoitti seuraavia ajatuksia.
Jotta saisimme tämän [vanhurskauttavan] uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.
Luonnollinen johtopäätös tästä on, että opetamme, julistamme, saarnaamme tai muuten pidemmä evankeliumia esillä, kastamme ja jaamme ehtoollista — ja luotamme siihen, että Jumala herättää uskon, milloin tahtoo. Mihin tässä tarvitaan tietoa, kenessä Jumala on herättänyt uskon ja kenessä ei? Minusta ei yhtään mihinkään. Evankeliumin opettaja kohtaa samalla lailla kaikki kristityt.
Sen sijaan uskon mittaamista tarvitaan, jos on patologinen tarve ottaa Kristuksen valta jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin. Uskon mittaamista tarvitaan, jos on halu nousta toisen yläpuolelle ja saada kiksejä katumattoman käännyttämisestä. Puhumattakaan siitä sulasta hatussa, mitä toisen mahdollinen kääntyminen tuottaa. Ja jos toinen tykkää matalaa, niin sillähän kiillottaa hyvin omaa marttyyrin kruunua.
Uskon mittaamista tarvitaan myös hengelliseen vallankäyttöön. Eri mieltä oleva voidaan aina leimata uskosta osattomaksi. Näin häntä ei tarvitse ottaa vakavasti. Hänet voidaan työntää henkisesti yhteisön ulkopuolelle. Ironista kyllä eri mieltä olevan epäuskoiseksi leimaaminen kertoo ennen kaikkea epäuskosta omaan asiaan. Toisaalta se voi kertoa myös nautinnosta, jota henkilö saa juopuessaan jumalallisesta vallasta.
Minulla on ystäviä ja on ollut, jotka eivät tunnusta uskoa, todella hyviä ystäviä. Laitapuolen kulkijat ovat olleet erityisesti sydämelläni.
Ei se merkkaa, että täällä kerron mielipiteeni enkä hyväksy tiettyjä epäkristillisiä opetuksia, ettenkö voisi elää ihmisten kanssa arkipäivää. Keskustelu täällä antaa kapean kuvan, kun täällä on aiheita joista vaihdetaan mielipiteitä. Kohtaamispaikat ja suhteet on erilaisia.
Janne,
kirjoitin, että luulo toisen uskosta tai epäuskosta vaikuttaa kaikessa kanssakäymisessä. Tämä ei tarkoita, ettet voisi olla rakastava ystävä toiselle. Se tarkoittaa, että ystävyyssuhteenne dynamiikka on erilainen, jos pidät toista uskovana tai uskosta osattomana.
Mukava, että vaihteeksi keskustellaan uskostakin.
Kukaan saarnaaja, paraskaan, ei ole vapaa ihmisopeista. Eikä se nyt niin ihmeellistä ole, ihmisiähän me olemmekin. Puheissamme sekottuvat omat ajatuksemme ja Jumalan sana. Eikä se ihmisoppikaan vahingollista aina ole, kunhan nyt ei ole mitään Jumalan sanan vastaista. Suomessa sananjulistaja saa rauhoitella mieltään silläkin, että hän on jokaisen kuulijansa kohdalla vain yksi pieni lenkki työn tekijöiden ketjussa. Melkein kaikki kuulijani ovat kuulleet sanaa ennen minuakin ja tulevat kuulemaan sitä minun jälkeeni. Osaltani olen yksi rakentajista – Herra suokoon, etten ole rakennuksen repijä.
Minua kysymys kuulijoiden uskosta ei ole koskaan kiinnostanut. Pyhä Henki tekee työtään, enkä minä voi sitä huutamalla enkä hyppimällä parantaa. Tietenkin pitää olla kiinnostunut kuulijoistaan, jos voi heitä jotenkin kuunnella ja paremmin auttaa. Sielunhoitajan on hyvä joskus osata vähän sanoittaa toisen mieltä ja kysymyksiä. Mutta siinä kysytään viisautta.
Sana ja sakramentti pitää vastaanottaa uskolla, mutta sellaista uskoa ei kenelläkään ole luonnostaan. Ei ole olemassa kahdenlaista uskoa; sellaista jonka vaikuttaa Pyhä Henki ja sellaista, jota Hän ei vaikuta. kaiken uskon synnyttäjä on Pyhä Henki, joka toimii käyttäen välineinään julistettua ja kirjoitettua sanaa, kastetta ja ehtoollista. Näihin ei ihmisen usko tuo mitään lisäarvoa, vaan se vastaanottaa sille ojennetut lahjat.
CA = Confessio Augustana eli Augsburgin tunnustus. Blogikirjoituksen alussa on sitaatti Augsburgin tunnustuksen 5. artiklasta. Itse en pitänyt lähdeviitettä oleellisena.
Siis ainoastaan Teemu Kakkuri oli sitä mieltä, että ihmisoppia on. Jos sitä siis on, ei sen kaiketi pitäisi olla papille tavoite ja Herramme käsky? Eikö silloin pitäisi tutkia, missä kunnossa siemen on ja miettiä, onko siellä jotain syytä näihin katovuosiin?
Minua on aina ilahduttanut Kakkurin totuudellisuus, vaikka olemme joistakin historian detaljeista väitelleetkin.
Mielestäni varsin propagandistinen on SE väite, ettei ihmisoppia olisi olemassa.
Koko uskonpuhdistuksemme lähti siitä havainnosta, että kirkon oppiin oli sekoitettu ”uuutuuksia”, jotka sieltä tuli poistaa.
Väittääkö joku nyt tosissaan, että nämä kaikki harhoina hylätyt olivat Pyhän Hengen työtä ja siis Jumalasta?
Onko esim. Galatalaiskirje teille ihan tuntematon saati siitä tehty Lutherin kommentaari? No, siinä kumminkin analysoidaan, mitä o i k e a vanhurskauttamisoppi on. Mitä se toinen sitten oli, oliko sekin Jumalasta?
Onko tultu niin pitkälle, ettei mitään totuutta enää ole, kaikki kelpaa liberaaleille niinkuin torakka kiinalaisessa lihakeitossa…?
Sen jälkeen monet valistusajan jälkeen tulleet uutuudet, ja lähinnä kaikki se mitä valtavan armottomasti nyt tuodaan kirkkoon? Se siis on Pyhän Hengen työtä sekin, vaikka kristillinen rakkaus on kokonaan muuttunut puolueengeksi? Saati saksalaisten kristittyjen modernit ajatukset uskosta 1930-luvulla – oliko sekin Pyhän Hengen ilmoitus, jos kerran mitään iihmisopppia ei ole, on vain propagandistisia väitteitä?
Sekään ei ole ihmioppia, kun Amerikasta meille kutsuttu piispa opettaa, ettei ole olemassakaan sellaista Jumalaa, joka kuulee rukoukset? Se huolettaa vain jotakuta sellaista, joka julmasti jakaa uskovia lampaisiin ja vuohiin? (missä niin on tehnty?)
Onko tämä seurausta siitä, että sanotaan uskottavan Jeesukseen, mutta ei Raamattuun, jossa hänet meille tarjotaan uskottavaksi?
Kun Jeesus sanoo: ruoki minun lampaitani, eikö se millään tavalla velvoita pappia huiolehtimaan seurakuntalaisensa uskosta ja pelastuksesta? Entä Paavalin toivomus Apostolien tekojen luvussa 20, huolehtia seurakunansta, eikö se koske heidän pelastuksensa asiaa? Se ei siis koske enää meitä? Entä Timoteukselle annetut monet ohjeet pysyä ”oikeassa opissa”, eikö se koske enää suomalaisia pappeja vuonna 2013? Sitten joku haluaa kiitosta siitä, että niin hyvin on hoitanut virkaansa! Mitä Jeesus sanoi: ”Kun sen kaiken olette tehneet, sanokaa: me olemme ansiottomia palvelijoita….”
Niin, kun tuolla vedottiin CA:aan ja esitettiin sillä perusteella homman olevan hanskassa, tahodoin vain tuoda esiin sen näkökulman, ettei se mikään autuus ole, että sakastin hyllyssä seisoo Tunnustuskirjat.
Uskon herättää vain JUMALAN sana; siihen kuuluu sana kokonaisuudessaan, ei ainostaan evankeliumi. Sitä paitsi nykyisin valtavirtana kuultava moralistinen julistus on aika tavalla puhdasta lakisaarnaa. Se ei tuo Kristuksen luo, vaan vie pyrkyryyteen ja kauas uskosta.
Sakramentti ei auta mitään tehtynä tekona. Sakramentti on otettava vastaan uskolla. Sitä tarkoitin aikaisemmassa kommentissani.
Joku koki itseään painostettavan kun toin esiin pari sitaatia Raamatusta. Onhan se kuitenkin niin, että Paavali selvästi tuo esiin sen, että kristillinen elämä ei ole mitä elämää tahansa. Se tulee esiin vaikka Roomalaiskierjeen luvussa 8 ja Galatalaiskirjeen luvussa 5. Väärin sitä on painaa 2000 vuoden taakse historiaan.
>>>Erilaiset propagandistiset syytökset, kuten ihmisoppi, tai vaikkapa vaikkapa viittaaminen kirjaimeen, joka on kuollut (2 Kor. 3) ovat sikäli kaksiteräisiä, että ne voidaan heittään takaisin.>>>
Taitaa jäädä heittämättä?
Muuten, ”kirjain kuolettaa, Henki tekee eläväksi”
ei kuulu lainkaan tähän keskusteluun!
Paavali näet tarkoittaa, että LAKI (=kirjain) kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Eläväksi tekee evankeliumin sana, jossa Pyhä Henki vaikuttaa – ei filosofiset maksiimit, eivätkä uudet eettiset ideat.
En minä ymmärrä tällaista puhetta. Minä voin rakastaa ihmistä yhtä pyyteettömästi, auttaa ja kulkea rinnalla.
Pitääkö minun tulkita tuo ”en ole kiinnostunut kuulijan uskosta” yleiseksi välinpitämättömyydeksi ihmissieluista? En haluaisi uskoa näin. Ovathan nämä minun ja Jorman esille tuomat asiat varmasti outoja, jos paimenten kiinnostuksen kohteet ovat jossakin muualla kuin ihmisissä ja heidän pelastamisessaan. Jeesuksen sanojen mukaan Pyhät kirjoitukset on kirjoitettu siksi, että ihmiset uskoisivat, ja näin sanoo myös Tunnustuskirja, ne on annettu uskon saamiseksi. Pietarin sanojen mukaan uskon päämäärä on sielujen pelastus. Kiinnostaako pappeja varjella kirkon aarteita, meneekö aika sakramenttien varjelussa. Minusta tähän mennessä on vakuuteltu niin vahvasti sakramenttien varmuudesta ja vaikuttavuudesta, että eiköhän ne jo nyt hoida hommansa omasta puolestaan ilman meidän paranteluyrityksiä. Ei sakramenttien tarvitse tehdä parannusta eikä niitä tarvitse opettaa. Eli jos kaste on OK, ja HPE samoin, niin miksi papit eivät keskity siihen, missä vika on eli uskoon ja ihmiseen? Hoitakaa nyt joskus lampaitakin, siitä on Raamatussa olemassa käskykin. Sanan ja sakramenttien vaikutuksesta huolehtii Jumala.