Toivo Loikkasen blogkirjoitus Kunnollisen kirkon jäsenen kriteerit innoitti seuraavia ajatuksia.
Jotta saisimme tämän [vanhurskauttavan] uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.
Luonnollinen johtopäätös tästä on, että opetamme, julistamme, saarnaamme tai muuten pidemmä evankeliumia esillä, kastamme ja jaamme ehtoollista — ja luotamme siihen, että Jumala herättää uskon, milloin tahtoo. Mihin tässä tarvitaan tietoa, kenessä Jumala on herättänyt uskon ja kenessä ei? Minusta ei yhtään mihinkään. Evankeliumin opettaja kohtaa samalla lailla kaikki kristityt.
Sen sijaan uskon mittaamista tarvitaan, jos on patologinen tarve ottaa Kristuksen valta jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin. Uskon mittaamista tarvitaan, jos on halu nousta toisen yläpuolelle ja saada kiksejä katumattoman käännyttämisestä. Puhumattakaan siitä sulasta hatussa, mitä toisen mahdollinen kääntyminen tuottaa. Ja jos toinen tykkää matalaa, niin sillähän kiillottaa hyvin omaa marttyyrin kruunua.
Uskon mittaamista tarvitaan myös hengelliseen vallankäyttöön. Eri mieltä oleva voidaan aina leimata uskosta osattomaksi. Näin häntä ei tarvitse ottaa vakavasti. Hänet voidaan työntää henkisesti yhteisön ulkopuolelle. Ironista kyllä eri mieltä olevan epäuskoiseksi leimaaminen kertoo ennen kaikkea epäuskosta omaan asiaan. Toisaalta se voi kertoa myös nautinnosta, jota henkilö saa juopuessaan jumalallisesta vallasta.
On tasan yksi vaihtoehto: jos kantaa huolta lähimmäisensä kohtalosta, niin sen täytyy olla paheksuttavaa toisen yläpuolelle asettautumista mittailemalla. Aikamme suurin synti.
Ei tuottane vaikeuksia uskoa omaan uskonkappaleeseensa.
Kävin ehtoollisella viime sunnuntaina ja aion mennä myös ylihuomenna.
Toivo lukee meidän tekstiimme sellaista mitä siellä ei lue. Minä en mene tuomitsemaan kaikkea teidän työtänne, mutta sanon sen, että sakramenttien verukkeella voi laiminlyödä ja tehdä epäkristillistä työtä, aivan kuten Jumalan nimen alla. Pyhä Henki jätti Jerusalemin temppeli Hesekielin aikana, vaikka siellä vietettiin ulkonaisia jumalanpalvelusmenoja. Jumalankuvien tekeminen koskee myös sakramentteja, ihminen voi subjektiivisesti lukea niihin omia ajatuksiaan ja näin kuvittelee elävänsä oikean Jumalan yhteydessä, vaikka kysymyksessä onkin ihmisen oma jumala. Se kuva jumalasta on sitä, mitä ihminen mielessään hellii, ja tämän hän kuvittelee uskoksi. Olisihan se erikoista, jos sakramentti olisi sellainen pettämätön suoja, joka estäisi ihmisen luopumisesta tulevan vahingon. Kunhan on vain sakramentit, niin ihan sama mitä opettaa ja miten elää. Tämä on harhaa, se ei kestä.
Sen sanon vieläkin, turha on huutaa Herra, Herra, sakramentti, sakramentti, kun ihminen ei tee sitä, mitä Jumala tahtoo.
Voit lukea, Toivo Loikkanen hiukan tarkemmin. en ole kirjoittanut mitään sinun tai jonkun muun kasteesta tai ihmisopeista siinä,
Jospa luet tarkemmin, kun vastaat, on ikävä korjailla aivan tyhjiä ja perättömiä lausumia.
Koetin tuossa selittää, että tämä CA:n toteamus realisoituu ainoastaan silloin kun todella saarnataan Jumalan sanaa.
On ilmeistä, että kirkossamme opetetaan paljon sellaista, mikä ei ole Jumalan sanaa, vaan ihmissanaa. Ne eivät silloin myöskään herätä uskoa. Saammehan me usein lukea erilaisia tutkimusraportteja, joiden mukaan se ja se osa papistosta ei usko niinkuin tunnustuksemme määrittelee, Raamatusta puhumattakaan.
Kummallista, että tällainen yleisluontoinen keskustelu muuttuu henkilökohtaiseksi. Olen kirjoittanut yleisellä tasolla niistä ilmiöistä ja ajatuksista, ideoista ja tendensseistä, mitä tässä blogimetsässä on kuluneen vuoden aikana tuotu esiin, en kenenkään henkilökohtaisesta uskosta tai kirkkoherran viranhoidosta.
Eihän se näin mene jos saarnaan sotketaan ihmisoppia. Ihmisopista syntyy ihmisen itsetekemä usko. Luther taisi sanoa, että usko on herkkä asia. Helposti se turmeltuu. Sakramentit ovat luterilaisille heikko kohta, niillä on helppo pyhittää kaikenlainen ihmisperäinen toiminta.
Jorma Ojala: Se ”ihmisoppi” tuli tästä Jannen kommentista ei siis sinun joten pahoittelut siitä. Luin kommentista sen, että me papit sotkemme sakramentteihin ja niiden toimittamiseen ”ihmisopin” ja toimimme näin väärin. Minusta tämä on yleistävä ja melko karkea väite ja syytös.
Uskooko joku, että Jeesusta voi komenella menemään ja tekemään mitä kukin haluaa? Minä ainakin tunnustan etten pysty komentelemaan Jeesusta. Kuten sanoin, sakramentti ei ole esine, jonka minä voin tyrkätä jollekin. Kristus on persoona, joka ilmoittaa itsensä kenelle, missä ja milloin tahtoo. Kristus ehtoollisessa on Kristus minulle, sinulle, siis uskossa vastaanotettavana, mutta uskoa ei oteta, se annetaan lahjana jos annetaan. Jos ei tätä tapahdu etäisyys Häneen pysyy, siis hengellinen etäisyys Vapahtajaan.
Täällä on pohdittu sitä voiko tunnistaa. Minulle ei ole epäselvää etteikö ole kykyä erottaa, jos kriteereitä hieman rukataan. Useiden täällä kirjoittavien taholta esimerkiksi Janne ja Jorma tunnistetaan farisealaisiksi itsensä korottajiksi.
Joten perätön oli sekin väite, ettei muka kyetä tunnistamaan. Kyse on vain kristeereistä, joilla tunnistukseen ryhdytään. Onhan meillä ymmärrys ja kieli, jolla välittää ymmärrettäviä asiasisältöjä ja niillä voi käsittääkseni viestittää sen, miten ja mitä uskoo ja mihin ei usko, sekä sen, minkälainen uskonsisältö on.
Onko loukkaavaa uskoa, etteivät minun rakkaat keskustelukumppanini saa oikein sanottua sitä, mitä he tahtoisivat sanoa, niin ettei oikeastaan ole vielä saatu ilmaistua sitä, mitä on haluttu ymmärrettäväksi? Olisimmeko niin pihalla ettemme osaa edes asettua kenenkään kannalle? En ole havainnut sellaista vielä. Sitähän se mahdottomuus tehdä erotusta oikeasti olisi.
Toivo, lue tarkemmin. Minä sanoin ”jos”, en siis ikimaailmassa ole väittänyt että kaikki papit sotkevat. Kuten Jorma jo mainitsikin, kirkon viimeaikaisten tutkimusten mukaan kristinoppi on ohentunut.
Mutta totta on se väite, että jos ihmisoppia julistetaan, niin se synnyttää ihmisen itsetekemän uskon. Ei se Raamatunkaan mukaan ole harvinaista. Luonnollinen jumalantuntemus on epäjumalanpalvelusta, Jeesuksen omien mukaan suurin osa vaeltaa laveaa tietä kadotukseen.
Jos näin ei olisi, ei uskokaan olisi lahja, vaan jokainen kiskoisi uskon itsestään.
Erilaiset propagandistiset syytökset, kuten ihmisoppi, tai vaikkapa vaikkapa viittaaminen kirjaimeen, joka on kuollut (2 Kor. 3) ovat sikäli kaksiteräisiä, että ne voidaan heittään takaisin.
Jorma toi esille monta hyvää Raamatun kohtaa, jotka kertovat, miten paimenen on pidettävä huolta lampaista ja valvottava heidän uskonelämäänsä. Minusta tämä on itsestäänselvyys.
Mitä rakkailla keskustelukumppaneillamme on tuoda pöytään?
Erottelusta ei ole puhunut kukaan. Tunnistaminen on eri asia. Enpä usko, että on. En osaa kuvitella ihmistä, joka tunnistaa toisten ihmisten uskoa tai epäuskoa, ilman että se vaikuttaa hänen asenteisiinsa toista henkilöä kohtaan. Kyllä se luulo toisen uskosta tai epäuskosta vaikuttaa kaikessa kanssakäymisessä.