Uusi arkkipiispa puhui kauniisti ensinmäisessä virkasaarnassaan. Hän varoitteli siitä, että meidän on elettävä varoen elämässämme jotta emme vahingoittaisi sieluamme. Ihan hyvä muistutus sellaisille jotka sitä tarvitsevat, siis rajoilla eläville, jotka ovat vaarassa lankeamaan korrupitoon sen moninaisissa muodoissa.
Sitten kirkon omaväki , kai hekin tarvitsevat tutulta tuntuvia varoituksia jotka signaloivat sen että uusi arkkipiispa on yksi meistä.
Mutta on vieläkin yksi kohderyhmä joka taisi jäädä ulkopuolelle. Ne jotka jo ovat vahingottaneet sieluaan tai jopa menettäneet sen. Eivätkö he olekkaan kirkon sanoman ydinryhmä? Eivätkö he ole ne joita tulisi kohdata ja antaa ymmärtää että parannus on mahdollista ja sitä myöten armahdus tästä erityisestä sielunvamman kärsimyksestä?
Olen epävarma siitä , että jos kirkonväki arkkipiispoja myöten oikeastaan ymmärtää sitä mitä maailma tekee ihmisille? Tai saattavat tietääkin , kuka ei olisi kiusauksia kokenut, mutta osaako kukaan muotoilla sanomaa heille? Kuka kirjoittaisi kirjan, tai nykyaikaisesti, tv- draaman, siitä että uudestisyntyminen on mahdollista, sielunsa voi pelastaa. Tai onhan niitäkin ,mutta epäsuorassa muodossa, mutta maailman tekeminä.
Eikö uudestisyntyminen olekin se oikea termi niille sielunsa vahingoittaneille jotka kärsivät ja hiljaa kuolevat tuskassaan?
Ennenkuin hurskaat tulevat itsestäänselvällä sanomalla siitä että Jeesus pelastaa, niin on muistettava se että uudestisyntyminen on pitkä prosessi niinkuin sikiön kehittyminen äidin kohdussa. Jossain ja jotenkin on siemen sinne kylvettävä ja sitten odotettava sen ajan mitä tarvitaan ja sitten vastasyntynyt voi kertoa että jonkinlainen Jeesus se oli joka hänet pelasti.
Tuota saarnaa kuunnellessa nousi mieleeni tuon homokiistan pohjimmainen merkitys. Myönnytys tuossa asiassa merkitsee, juuri tuota vahinkoa omalle sielulle. Sellaisen myönnytyksen tekeminen ei siksi ole mitenkään mahdollista. Ehkäpä piispa toikin peitetysti esiin juuri tämän.
”Tuota saarnaa kuunnellessa nousi mieleeni tuon homokiistan pohjimmainen merkitys… Ehkäpä piispa toikin peitetysti esiin juuri tämän.”
Hyvä näkökohta, josta olen samaa mieltä. Luoma antaa kirkon homofobialle kasvot.
Puhutaanko sielusta teologisesti vai kansanomaisesti? Piispa puhui kansanomaisesti. Raamattu erottaa sielun ja hengen tarkasti. Sielu on veressä, joten sielu kuoleee ruumiin mukana. Piispalla on kirkon teologia, ei Raamatun.
Markulta hyvä kirjoitus, joka saa mietteliääksi.
”Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.” Joh.12:25
Armo on asia, joka on Jumalan salaisuus, rakkaus yli kuoleman ja tekojen. Ilman armoa me kaikki olemme sielumme vahingoittajia ja kadottajia.
Naulankantaan Päivi!
Pointti oli kiinnittää huomio siihen, että kun Raamattu puhuu sielusta, se tarkoittaa maaĺlista, ajallista. Kun Pietari kertoo sielun pelastuksesta USKON päämääränä, niin mitä hän tarkoittaa? Tässä kohtaa on kristillisen teologian ja apostolien pelastusopin vedenjakaja.
Mistä Tapio olet päätellyt että kyse olisi vain maallisesta asiasta?
Pietari oli ainoa apostoli, jolle Jeesus kertoi tämän kuolevan ennen paluutaan. Pietari tiesi, ettei voi pelastaa sieluaan/elämää (maallista), mutta muut voivat saavuttaa uskon päämäärän. Apostolit, kuten Paavali, odottivat Jeesuksen palaavan elinaikanaan. Jos asia kiinnostaa, lukekaa Pietarin kirjeet. Hän erottaa sielun ja hengen. En muista, miten tarkka kirkon käännös on näiltä osin.
Luin juuri eilen Matteuksesta miten Jeesus alkoi opetuslapsilleen kertomaan, että hänet tapetaan.
Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella. Joten kyllä tuosta aivan selvästi näkee, että kuolemasta puhuttiin kaikille opetuslapsille.
Ai juu tarkoititkin Pietarin kuolemaa.