Kotimaa-verkkolehti kertoi, että Maata Näkyvissä -festarit järjestetään tänä vuonna ensi kertaa kokonaan ilman messua.
Asia ei sinänsä minulle kuulu, kun kuulun itse helluntaiseurakuntaan enkä jaa luterilaista sakramenttinäkemystä muutenkaan. Mutta pyydän kuitenkin lupaa hieman arvioida miltä luterilainen ”kirkkopolitiikka” näyttää näin kauempaa katsoen.
Mikä mahtaa olla piispan pelisilmä, kun hän kirkkopoliittisten intressien takia jättää käyttämättä mahdollisuuden lanseerata luterilaista sakramenttiarmoa tuhansille nuorille Suomen suurimmassa kristillisessä nuorisotapahtumassa? Onko todella niin, että ”tasa-arvo” menee ”sakramentti-armon” edelle? Jos niin on, niin sitten varmaan olisi johdonmukaista, että piispa kieltäisi myös suviseuroilta mahdollisuuden naispapittoman ehtoollisen viettoon.
Meillä oli vuosi sitten täällä Hausjärvellä luterilaisten ja helluntalaisten yhteiskristillinen tapahtuma, jonka osaksi täkäläinen kirkkoherra halusi myös luterilaisen messun. Messun ehtoollisavustajiksi hän kutsui helluntaiseurakunnan veljiä.
Me helluntalaiset tietysti vähän nikottelimme ehdotukselle, kun ehtoollinen on meille ”jo uskoon tulleiden yhteysateria”, eikä niinkään ”armon jakamisen välikappale kaikelle kansalle”. Emme kuitenkaan hirttäytyneet teologiseen oppiriitelyyn, vaan suostuimme ehdotukseen vähän sellaisessa hengessä, että toimiihan Jeesus luterilaisessakin ehtoollisessa.
Mutta niin vain myrsky nousi vesilasissa, kun suunnitelma kantautui tuomiokapitulin korviin. Kirkkoherran piti pikaisesti vaihtaa ehtoollisavustajat.
Aika monta kertaa elämässä joutuu toimimaan tilanteessa, missä omat ihanteet ja todellisuus eivät kohtaa. On huono asia, jos valtaa pitävät kohtaavat nämä tilanteet ja ”linjasta poikkeavat” ensi sijassa vain hallinnollisilla mahtikäskyillä. Semmoinen näyttäytyy ulospäin pikkusieluisuutena ja joskus saattaa käydä niin, että ihanteita läpi runnottaessa tulee samalla heittäneeksi pois myös lapsen pesuveden mukana.
Olipa hauska kirjoitus ja vielä entisestä kotikunnasta:) Kiitos tästä Erkki Karvaselle. Tätä on vaikea lokeroida mihinkään laatikkoon, aivan virkistävän tuore. En oikein osaasanoa onko tässä kysymys edes suvaitsevaisuuden opettelemisesta vai paikallisekumeniasta vai yhteisen todistuksen antamisesta. Sen ymmärrän kyllä, että Maata Näkyvissä messun käänteet näyttävät oudoilta ulkopuolisista. Enkä kadehdi omien piispojeni asemaa ja vastuuta. – Oikeastaan antaisin pisteet ystävälleni kirkkoherralle pienestä anarkian yrityksestä, vaikka itse olisin kai harkinnut toisin ja tyytynyt pitämään hauskaa ilman ehtoollista….
Oulun Piispa Salmi aikanaan kommentoi jälkeenpäin yhdestä asiasta kun Hänen synninpäästöään ei katsottu jollain tavalla päteväksi Suviseuroissa; ”toivoisin samanlaista hengellisyyttä löytyvän muistakin seurakunnista”. Kun lainaukseni ei ole tarkka silloin se ei sitä ole, mutta näin muistelen.
Näin kirkkopolitiikka avaa kirkonkin asiaa oikein ja hyvin uskomisessa varsinkin kun mukana on tarpeeksi kirkon jäseniä.
No, kyllähän Rauhanyhdistyksen rippi istuu niin Jeesuksen kuin Lutherin opetukseen.
Eikös 1500 · luvulla oppikeskusteluista eri kastajien liikkeisiin kuuluneiden kanssa omaankin kirkkoomme saatu konfirmaatio. Pitäisikö olla vielä ilman sitäkin.
Helluntalaisten käytännöistä en tiedä mutta kun siellä ripin asia on vähintään kuin meillä valtakirkossa ei ehtoolliasiaan osallistumiselle avustajana pitäisi olla estettä.
Katolista pappia avustajana on liene nähty kirkossamme harvemmin mutta syy on silloin katumuksen sakramentin asia henkilökohtaisena osallisuuden asiana ehtoolliselle osallistujalla.
Rauhanyhdistykseen kuuluva kirkkomme pappi on sitäkin tavallisempi ehtoollisen jakamisen asiassa.
Sitten tämä SLEY.n asia. Ignatius katsoi varhaiskirkon aikaan diakonin naisena mahdolliseksi eukaristian asian hoitamiseen pyydettäessä.
Vasta Eraneuksen teologia määritteli Piispan ja Diakonin yhden naisen mieheksi. Mitenhän tarkkaa oli sitten muilla. Yksi Piispoistammekin aikanaan mainitse Eraneuksen kirkkomme ensimmäisenä teologina eikä ihme kun Eraneus kovasti ylistää Piispan virkaa.
Olen ymmärtänyt vasta Eranueksen aikana saadun muotoillun rukouksen Eukaristiaan kuuluvaksi jonka jälkeen saatiin ymmärtää seuraantoa kuten miessukupuolta. Näin sukupuolirauhasten kehitys alas tai ylöspäin on tänäkin päivänä tiukkaa asiaa vaikkakin vuoden 1986.s ponsi on aina hyvänä asiana muistuttamassa omantunnonasiasta niin ehtoollisen kuin samansukupuolisen konsensuksen vahvistamista tahtovassa ja ymmärtävässä haasteessa kohdella Ihmisiä samanarvoisesti.
Olenkin tässä juuri pohdiskellut sitäkin, miksi Helluntailaiset ovat rakkaita veljiämme, mutta eivät saa tulla meidän kanssa nauttimaan ehtoollista. Mihin perustuksiin tukeuttuu, tämä erottava muuri eri tunnustuskuntien väillä?
Maata näkyvissä -tapahtuman kohdalla on kysymys hankalasta valinnasta: onko suvaitsemattomuuttakin suvaittava? Teologisesti ongelma sivuaa Erkk Karvasenkin esittämää yhteydenaterian ajatusta: edellytetäänkö ehtoollisvierailta keskinäistä yhteyttä vai luoko yhteinen ateria yhteyden? Tätä kannattaa pohtia.
Toisin sanoen Turun ja Hausjärven keissit eivät puhu samasta asiasta. Niinkuin Pentin Martti sanoo, ehtoollisyhteyden suhteen tuota kysymystä ekumeenisessa ykseyden etsinnässä on tosiaan pohdittu. Ehkä sitä kannattaa vieläkin pohtia, ehkä ei. Toiset (virallinen ekumenia) jatkavat riittävän keskinäisen yhteyden etsimistä ennen yhteistä ehtoollista, toiset tai jotkut ovat siinäasiassa luovuttaneet ja harrastavat epävirallisesti yhteyden ilmaisemista viettämällä yhteistä ehtoollista lupaa kyselemättä tai odottamatta.
Jälkimmäinen ratkaisu Turkuun sovellettuna puoltaisi suvaitsemattomuudenkin tai oikeastaan rajoittuneisuudenkin suvaitsemista. MIelestäni.
Miten soveltaisit sitä Turussa? Pitäisikö pappisnaisten lupaa kysymättä astua alttarille Herran ateriaa jakamaan?
Joo, niinkuin sanoin nämä keissit eivät mielestäni ole samasta asiasta eikä soraan sovellettavissa. Kuitenkin kun itsekin aloin soveltamaan, niin ajattelen että voisihan se noinkin mennä, mutta sillä kohtaa mielessä oli kyllä se että pidettäisi pappisnaisrajoitteisia ”heikompina veljinä” ja sovellettaisiin 1.kor.10:23ss opetusta, eli suvaittaisi ”miesmessuja”. Kuten blogisti tarkasti totesi niin niin tehdään Suviseurojen kohdalla. – TÄstä asiasta en ole valmis taittamaan peistä tappiin asti, se ei tuntuisi reilulta tai oikealta ajatellen kai jo yli puolta papistostamme. Puhun tässä oikeastaan antaakseni tunnustusta uudelle blogistille mielstäni oikeutetusta piispojen pelisilmän ja kristittyjen jakautuneisuuden ja oman kirkkoni järjeestyksen ylläpitämisestä (jopa yli tärkeämpien asioiden) ihmetelystä. Tarkoitan tällä sitä että staattista järjestystä on helpompi pitää yllä kuin dynaamista uskon elämää .
Hei teologit. Kertokaa nyt jo sekin, miksi yhteinen ateria ei ole virallisesti mahdollista, vaikka käytännössä voidaan toteuttaa.
Pekka Pesonen. Lyhyesti vastaus kysymykseesi ja ilman riitelyn halua kenenkään suuntaan. Ensiksikin siksi, että luterilainen ja helluntailainen oppi (=käsitys) siitä, mikä ehtoollinen on, poikkeavat toisistaan niin paljon. Ehtoollinen EI nimenomaan ole vain yhteinen ateria, jossa jokainen voi uskoa ja ajatella ”omalla tavallaan”. ” Tämä ON minun ruumiini…, vereni, joka vuodatetaan SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISEKSI.” Toiseksi taustalla on iso keskinäinen ero käsityksessä, kuka on lähtökohtaisesti oikeutettu ehtoolliseen eli käsitys kasteesta ja seurakunnan jäsenyydestä. Nämä erot eivät ole meidän aikamme keksintöä vaan menevät vuosisatojen ja -tuhansien taakse. Myös uskontunnustukseenkin asti. Ensin yksimielisyys ja sitten yhteinen ateria.
Kiitos Marko S. Siispä minua ei mikään estä nauttimasta ehtoollista Helluntailaisten kanssa, jos he minut hyväksyvä uskovaksi ja keskellämme vaikuttaa keskinäinen rakkaus. Silloinhan mitkään erimielisyydet eivät ole esteenä.
Kiitoksia kannustavista ja mielenkiintoisista kommenteista.
Ainahan se on niin, että riitatilanteeseen tarvitaan kaksi. Mutta jos ”viisaampi väistää” ymmärrystä ei löydy kummaltakaan, niin suurempi vastuu jää vallankäyttäjälle.
Kirkon todistus kristillisestä rakkaudesta jää kovin ontuvaksi, jos ymmärrystä ja rakkautta ei kyetä osoittamaan edes kirkon sisällä keskenään erilaisten ”luterilaisten” traditioiden välillä vaan ongelmat ratkaistaan hallinnollisella jyräämisellä. (Esimerkkini Hausjärveltä ei tietenkään liity tähän problematiikkaan – halusin sillä vain osoittaa, että reagointitapa taitaa olla jo kirkon johdon selkäytimessä.)
Meidän muidenkin kannalta riitelyllä on merkitystä. Jos kirkko ei arvosta uskonnon- ja omantunnonvapautta omissa ratkaisuissaan, niin miksi kristillisyydelle entistä vihamielisemmäksi käyvä nyky-yhteiskunta antaisi moiselle asialle arvoa?
Ja siinä leikissä kaikilla kirkoilla on vain hävittävää.
Pekka Pesonen. En tietenkään ole hengellinen poliisi mutta teet juuri päinvastaisen johtopäätöksen kuin mitä yritän. On tärkeää, että omasta puolestamme pitäydymme ehtoollisenviettoihin sen kirkon piirissä, jossa evankeliumi julistetaan puhtaasti ja sakramentit (siis myös kaste lapsikastetta myöten!) toimitetaan oikein. Tähän sisältyy ehtoollisen osalta mm. leivän ja käyttämällä valmistetun viinin käyttö, oikean viran läsnäolo ja yhteisön julkinen Raamatun mukainen opetus Kristuksen ruumiin ja veren fyysisestä läsnäolosta siunatussa leivässä ja viinissä). Ei meidän toki tule ehdoin tahdoin nostaa erottavia tekijöitä esiin kanssakäymisessämme toisella tavalla uskovien kanssa.
Marko Sjöblom, kuinkas otat Paavalin sanat:
1. Kor. 5:11
Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
Siis esim jos joku (pappi esim) on jo useamman kerran naimisissa edellisten vaimojen eläessä, niin kuinka toimit ”hengellisenä poliisina”? Siis vaikkapa ehtoollisen suhteen.
Ari Pasanen. Kaikki raamatunkohdat joissa puhutaan syömisestä tai juomisesta eivät ilman muuta puhu ehtoollisesta. Huomaathan lisäksi sen, että 50-luvulla ajanlaskumme alussa aterioiminen ylipäänsä tarkoitti jonkun ihmisen hyväksymistä yhteyteen. Paavali opastaa tässä kirkkokurin käyttöön. Se taas on taitolaji, jotta ei muutu hengelliseksi väkivallaksi ja vääräksi vallankäytöksi. Avioerot ovat muuten monipiippuisia juttuja. Luterilaisena lähden lähtökohtaisesti siitä, että sakramenttien voima ei riipu niitä toimittavan pastorin sieluntilasta vaan Jumalan asetuksesta.
Kiitokset muutoin blogistille kiinnostavasta kirjoituksesta.
Marko Sjöblom et oikein vastaa asiaan, eikö kuitenkin ole että pienikin hapatus hapattaa koko taikinan eli mitä tämä tarkoittaa seurakunnassa?
Eikö sitä että kun ”hyväksytään esim aviorikkoja (huom yksikkö) seurakunnan sisällä niin kohta moni muukin seuraa tätä esimerkkiä? Ei Jumalan pelko ole silloin enää ko seurakunnassa.
Näinhän Jeesuksen vertaus kuuluu: ”Taivasten valtakunta on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.” Hän ei sano, että synti on hapate, joka pilaa seurakunnan taikinan. Sen sijaan Hän sanoo, että Taivasten valtakunta on hapate, joka tuo pienenäkin määränä siunauksen monille, koko taikinalle. Hapantuminen ei tässä ole pilaantumista vaan taikinan nousemista paistamista varten.
Ari Pasanen. Huomaan, että on turha yrittää keskustella kanssasi, kun luet jo valmiiksi omat käsityksesi raamatunkohtiin etkä edes yritä ymmärtää toisten näkökulmia.
Marko Sjöblom niinpä, onko tuo hapatus vertaus nyt niin vaikea ettet siihen edes yritä vastata?
Ymmärrän kyllä että on, järkesi kyllä sanoo että noinhan se on kuin minä kirjoitin, mutta kun yrität sitä liittää omaan ”oikeaan uskoosi” (lue kirkkoon) niin tulipa täystyrmäys, eihän noin voi sanoa/ajatella).
Miksi vertaukset ovat niiiiin vaikeita:
10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: ”Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?”
11 Hän vastasi ja sanoi: ”Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.
12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.
14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: ’Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.(Matt.13)
Mitä tuossa Jeesus Sanoo, eikö kannattisi nöyrtyä ja kipinkapin mennä Jeesuksen luo että Hän parantaisi paatuneen sydämen?