Valtiovarainministeri Kulmunin ero ministerin tehtävästä koulutuslaskun vuoksi kuumensi poliittista keskustelua. Lähes päivittäiset hallituksen tiedotustilaisuudet olivat totuttaneet meidät näkemään ministeriviisikon, joka säilynee entisellään kun Kulmuni jatkaa keskustan ministeriryhmän johtajana. Korona-kriisin keskellä ja jälkihoitovaiheessa poliittinen vakaus on toivottava asia.
Täydennys 10.6. klo 8: Valtiovarainministeriksi Presidentti Niinistön nimittämä Matti Vanhanen toimii ministeriviisikossa ja pääministerin sijaisena, toisin kuin Katri Kulmuni alunperin kertoi.
Joissakin arvioissa on pohdittu, oliko ministerin eron syy riittävä. Toimittaja Anna-Mari Sipilän (HS 6.6.) mielestä naisilla ei ole yhtä suuria paheita kuin miehillä ja siksi eroon riitti näinkin pieni syy. Miesten kohdalla suvaitaan hänen mukaansa paljon suurempia kupruja. Toimittaja Sipilä ottaa esimerkiksi miespapit, jotka ahdistelevat kirkkokuorolaisia. Toimittajan yleistys ei oikein toimi suomalaisessa kontekstissa. Hän tuntuu viittaavan ennemminkin roomalaiskatolisten pappien pedofiliaskandaaleihin, joiden vuoksi piispoja ja pappeja on erotettu tehtävistään ja kirkko on maksanut suuria summia korvauksena pedofilian uhreille.
_ _ _
Sitä voidaan pohtia, lähtikö Kulmuni kirstun vartijan tehtävästä sittenkin hyvään aikaan. Valtion varojen vartiointi on silloin epäkiitollista, kun kirstua – nykyisiä ja vielä ansaitsemattomia rahoja förskottina – kauhotaan monelta suunnalta tyhjiin: EU:n korona-tuen vastuut kasvavat yhdessä aiempien sitoumusten myötä Suomen osalta yli kymmenen miljardin samalla kun koronan vaatimat elvytys, tuet ja investoinnit lisäävät velkaa ainakin parikymmentä miljardia.
Keskusta on sikäli konservatiivipuolue, että sen perinteiden mukaan on elettävä suu säkkiä myöten. Tilanne on silloin epäkiitollinen, jos hallituskumppaneiden mielestä säkki on pohjaton. Tässä asetelmassa puolue alkaa menettää omiensa kannatusta.
Velkaelvytyksellä on oma hetkensä, mutta se ei voi venyä pidemmäksi ajaksi. Muutoin velan otto tulee kestämättömän kalliiksi tuleville polville. Siksi elvytys mielletään investoinniksi, joka voi tuottaa myöhemmin yhteistä hyvää. Elvytysratkaisut ovat luonteeltaan investointeja. Vaikea tehtävä on valita ensimmäiset asiat ensimmäisiksi.
_ _ _
Mitkä siis ovat ensimmäisiä? Työ on hyvinvoinnin perusta. Työn tekemisen ja teettämisen on oltava kannattavaa. Työ perustuu koulutukseen ja osaamiseen. Siksi perus- ja jatkokoulutuksen tasosta on pidettävä kiinni. Nyt liian moni putoaa koulutuksen kelkasta ja samalla työelämästä.
Syntyvät sukupolvet ovat tulevaisuuden voimavara. Syntyneiden ikäluokkien jatkuva pieneneminen ennakoi voimien kuihtumista. Avioituvuuden aste on suorassa suhteessa syntyvyyteen: vähemmän avioliittoja merkitsee vähemmän lapsia. Sekä avioliittojen että lasten syntymisen edellytyksenä on tulevaisuuden usko ja sitoutuminen.
Nykyiset synnytysikäiset milleniaalit katsovat luontoon ja arvioivat, onko meillä ihmiskuntana tulevaisuutta ja toivoa. Ensimmäisestä ensimmäisin on todella tarttua luonnon ympäristöjen elinvoiman palauttamiseen – niin metsien, niittyjen, kasvien – lintujen, kalojen, hyönteisten ja muiden eläinten.
_ _ _
Tänään vietetään maailman merten päivää. Lapsuuteni Santahaminassa uin pitkin kesää kirkkaissa vesissä saaren rannoilla, missä kellui rantaharua – silloin sitä kutsuttiin rakkoleväksi – ja aaltojen ajamat sinisimpukoiden kuoret tekivät hiekkaan tumman vyön. Nyt on toisin. Vesi on sameaa, rakkolevä sekä simpukat poissa. Rehevöityminen ja kemikaalit ovat tappamassa lähimertamme. Suomen osuus merta rehevöittävistä maatalouden päästöistä on 10% luokkaa. Senkin leikkaamisessa on vielä työsarkaa.
Mutta syyllisiä eivät ole vain maanviljelijät. Lääkeaineet ja huumeet leviävät viemäreistä vesistöihin, samoin monet kemikaalit. Miksi esimerkiksi on pakko päivittäin käyttää shampoita, saippuoita ja muita iholle levitettäviä kemikaaleja, jotka huuhtoutuvat vesiin? Tai hulevedet asfalttipinnoilta?
Rohkaiseviakin merkkejä on Itämerellä. Taimenen pyyntikielto on merkinnyt laittomasti kalastettujen lohien pyynnin loppumista erityisesti Puolassa. Luvassa on enemmän nousulohia jatkamaan sukua, kunhan niiden annetaan nousta rauhassa.
_ _ _
Olen viime aikoina lukenut uudelleen Heikki Hiilamon kymmenen vuoden takaista pamflettia Uusi hyvinvointivaltio (Into 2011), joka on ajankohtaista ja silmiä avaavaa luettavaa. Hän korostaa sosiaalisten mahdollisuuksien ajattelua, joka antaa yksilölle vastuuta, mutta ei jätä yksin. Tällä tukemisella on investoinnin merkitys, joka tulee näkyviin koulutettuna ja työkykyisenä väestönä. Sosiaalisten mahdollisuuksien huonona vaihtoehtona on menetettyjen mahdollisuuksien politiikka, jossa sosiaaliturva ja hyvinvointisatsaukset nähdään vakuutuksena, joka ei edellytä yksilöltä aktiivisuutta.
”Sosiaalisten investointien ajattelun lähtökohtana on, että globaalin talouden työnjako syvenee ja markkinoiden luoma eriarvoisuus kasvaa. Tällöin hyvinvointivaltion instituutioiden toiminnassa korostuu mahdollisuuksien tasa-arvon takaaminen yksilöiden ja perheiden elinkaaren eri vaiheissa. Valtioiden ja kuntien varat eivät yksinkertaisesti riitä huomattavan suuren työelämästä syrjäytyneiden/syrjäytettyjen työikäisten joukon passiivisten etujen ja palveluiden rahoittamiseen. Julkisen vallan rooliksi tulee sellaisten investointien tekeminen, joilla tämänkaltainen kehitys torjutaan.” (Hiilamo 2011, 94).
Tämä ajattelu on mielestäni osuva linjaus mietittäessä koronan jälkeistä hyvinvointivaltiota.
_ _ _
Eilen vietetty Pyhän Kolminaisuuden päivä merkitsi korona-eristyksen jälkeen kirkkojen aukeamista. Osallistuin Joutjärven seurakunnan messuun. Tunnelma oli vahva, vaikka pappi kehotti veisaamaan virsiä vaimeasti aerosolien leviämisen rajoittamiseksi piispojen ohjeistuksen mukaan. Pitkän tauon jälkeen päästiin ehtoolliselle. Jonossa lähestyttiin pleksilasin takana seisovia pappeja, jotka ojensivat elämän luukusta ehtoollisen, samaan tapaan kuin savottakämpän tai kansakoulun keittolan emäntä soppalautasen, mutta nyt kaivatuksi sielun ravinnoksi.
”Tulkaa, kumartukaa maahan, polvistukaamme Herran, Luojamme eteen. Hän on meidän Jumalamme ja me hänen laitumensa lampaat, joita hänen kätensä kaitsee.”
(Ps 95).
Ensimmäiset asiat ensin.
– – –
Täydennän 9.6. klo 11.15. Kirkolla on tärkeä rooli toivon tuojana ja siten yhteiskunnan perustan vahvistajana. Usko Jumalaan ja luottamus hyvän toteutumiseen tuovat positiivista virettä yhteisöihin, sikäli kuin usko vielä on voimissaan.Tämän puolesta puhuisi kirkosta eroamisten putoaminen korona-keväänä alimmalle tasolle vuosiin.
Voisiko kirkolla olla muutakin roolia? Yhteiskuntaa ovat kantaneet tietyt instituutiot ja arvot, joita kirkko on vaikutuksellaan ylläpitänyt. Niitä on vaikea tai mahdoton korvata rahalla tai yhteiskunnan tuottamilla palveluilla. Tarkoitan seuraavia:
1. Avioliitto pysyvänä parisuhteen muotona, jossa lapsien on turvallista syntyä ja kasvaa sekä omaksua elämän arvoja.
2. Kotien antama varhaiskasvatus, jossa luodaan pohjaa toisten ihmisten huomioon ottamiselle, sinnikkyydelle (resilienssi), työnteolle ja velvollisuuksien täyttämiselle.
3. Kohtuullisuuden ja elämän kunnioittamisen omaksuminen seurakunnan kerhoissa ja partiossa, mikä näkyy kiinteänä luontosuhteena.
Edelliset instituutiot sekä arvot ovat kuitenkin jääneet taka-alalle tai kääntyneet vastakohdikseen, kun mediassa esillä ovat vaihtuvat tai useat samanaikaiset parisuhteet, vapauksien ja oikeuksien korostaminen ohi työnteon ja velvollisuuksien, tai kohtuuden unohtuminen kulutuskäyttäytymisessä ja luonnon kohtelussa.
Sitä olen pohtinut vuosia, että miksikään puhdistuslaitosten jätevedet lasketaan puhtaisiin järviimme, vaikka hyvin tiedämme mitä sinne oikeasti laskemme.
Hyvä kysymys. Aiemmin uskottiin, että kyllä luontoon mahtuu kaikkea ja sinne se häviää. Parempi linjaus olisi, että vain biohajoavia ja vaarattomia kemikaaleja luontoon.
Tietääkseni kemikaalit olisi mahdollista poistaa, mutta se maksaa liikaa. Voisikohan jätevedet johtaa putkia pitkin jonnekin jossa monen keskuksen kemikaalit poistettaisiin keskitetysti? Saisimme puhtaammat ja samalla arvokkaamat vesistöt. Nyt pilaamme ne.
Tänään 10.6. oli Uutissuomalaisen uutinen, että Uudellamaalla nuorten aikuisten (alle 40 v) maksamien verojen osuus on laskenut. Trendi on toinen kuin muualla Suomessa. Pääkaupunkiseutu erottuu myös muuta maata matalamman syntyvyyden ja kirkkojen jäsenyyden osalta. Liittyvätkö nämä ilmiöt toisiinsa ja mikä voisi selittää niitä? Kyseisten ilmiöiden laajeneminen olisi myrkkyä kun tavoitteena on talouslaman voittaminen.
Taloudellinen hyvinvointi eräille luo pahoinvointia toisille. Jopa itsemurhien määrä lisääntyy hyvinä aikoina. Talouselämä edellä tuo kovat arvot mukanaan. Raha ratkaisee. Lapsia ei hankita, koska se maksaa rahaa ja on pois omasta hyvinvoinnista. Onneksi talouslama tuo pian esiin pehmeämpiä arvoja ja yhteistyötä. Olemmehan kaikki samassa veneessä. Kaikilla kun mene huonosti, niin se rohkaisee yrittämään sittenkin. Jos vain muilla menee hyvin , niin se masentaa ja ajaa toivottomuuteen.
”Kaikilla kun menee huonosti, se rohkaisee yrittämään sittenkin.” Kiitos kommentista. Eriarvoisuuden kokemus voi lamaannuttaa, mutta lamaannuttaa voi myös usein toistettu puhe olosuhteiden uhreista. Suomessa on moniin muihin maihin verrattuna hyvä mahdollisuuksien tasa-arvo: maksuton perusopetus ja edullinen jatkokoulutus. Jos ihminen on sisäistänyt olevansa lopullisesti häviöllä, ei hänellä ole voimia ja rohkeutta tarttua tarjottuihin mahdollisuuksiin. Siksi tarvitaan rohkaisevaa puhetta ”yrittämään sittenkin”, kuten sanoit.
Organisoin joskus toiminnan, jonka tavoitteen oli hankkia mieskavereita pienille pojille. Sillä sain kuulla, että nämä isättömät pojat ovat suurimmassa syrjäytymisen vaarassa. ”isättömältä” pojalta puuttuu miehen malli ja se voi tehdä hänestä aran, tai koviksen. Mitkä on vääristyneitä miehenmalleja. Poika menee muiden mukana harrastuksiin, peleihin ,kilpailuihin ym. Siellä hän kohtaa epäonnistumisia, niin kuin muutkin. Isättömällä ei kuitenkaan ole kannustajaa, ja rohkaisijaa, joka innostaisi jatkamaa. Niinpä poika jää kotiin äidin kaveriksi. Turhautuu ja alkaa käyttää alkoholia. Ehkä rikkoo paikkoja ja sortuu rikoksiin. Tänään ”isättömiä” on entistä enemmän. Toisaalta erojen takia, jolloin poika jää äidille ja toisaalta työorjentoituneiden isien tähden, joilla ei ole aikaa antaa jakamatonta huomioita pojalleen. Muutin toiselle paikkakunnalle ja sillä aikaa toiminta hiipui.
Silloin vastaavia toimijoita ei juurikaan ollut. Nythän niitä on useita. Hyvä niin.
Tämä isättömien poikien tukeminen on hyvin tärkeätä toimintaa ja arvokasta vapaaehtoistyötä. Isättömyyden taustalla on monia tekijöitä, erot varmaankin päällimmäisinä, mutta lisääntymässä lienee lasten hankkiminen ilman miestä.
Hyvään kasvuun niin tytöille, mutta varsinkin pojille, kuuluu kokemus pettymyksistä. Kaikessa ei voi onnistua, kaikkea ei voi saada itselleen – ei ainakaan helpolla. Lapsille tehdään karhunpalvelus, jos heille tarjoillaan kaikki valmiina.
Elämän vaatima sitkeys ja periksi antamatttomuus kasvavat pettymysten voittamisesta ja uudelleen yrittämisestä. Siihen tarvitaan rohkaisua, kannustamista sekä viime kädessä aikaa ja rakkautta. Jos nämä ovat jääneet lapsilta puuttumaan, voi seuraus näkyä uupumisena pian työelämään astumisen jälkeen.
Urheilu, kasvimaan/eläinten hoito tai omien rahojen ansaitseminen työnteolla ovat muuten hyviä mahdollisuuksia vastuun opetteluun, pettymysten läpikäymiseen ja sitkeyden vahvistamiseen.
Jos sen sijaan lapselle ja nuorelle kannetaan eteen kaikki valmiina – kuten holhoava sosiaalipolitiikka näyttää tekevän, on sitä jatkettava vielä senkin jälkeen kun he ovat aikuisia. On valitettavasti niin, että työelämä aukeaa vain vaivoin tällaisen historian kokeneille.
Syrjäytyminen olisi hyvä aihe kirjoittaa enemmänkin. Syrjäytyminen voi alkaa siitä, että jossain ikävaiheessa jää pois ikäistensä ryhmistä. Yksinäinen joutuu herkästi kiusatuksi ja se vielä eristää muista lisää. Usein kiusatuksi joutuneella pojalla on läheisempi suhde äitiin, kuin isään. Se saattaa johtua siitä, että poika omii äidiltään sosiaalisempia käytösmalleja ja ne ei toimi sitten poika porukoiden keskellä. Poika joka ei pidä rajoistaan huolta joutuu väkisin kokemaan sitä että muut alkavat käyttää sitä hyväkseen ja rikkovat pojan rajoja.
Kiitos aihevinkistä, ehkä hyvinkin kirjoitan syrjäytymisestä.