Minut kastettiin lapsena vastoin tahtoani. Ei minulta kukaan mitään kysynyt, halusinko tulla merkityksi kirkon kirjoihin ja kansiin. Siitä alkoi elämäni kurjistuminen. Kannan vieläkin vanhemmilleni kaunaa tuosta tempusta, vaikka olenkin jo keski-ikäinen. Kirkosta erosin heti kun se vain oli mahdollista. Minähän en rahojani tuhlaa mihinkään sellaiseen, mihin en luota. Annan mieluusti keisarille sen, mikä keisarille kuuluu, mutta jumalille en anna rahaa tai muitakaan uhreja.
Jumalattomasta elämästä viehätyin siksi, että ateismi lupasi hävittää uskonnon kokonaan maan päältä. Kyse ei siis ole mistään pienestä jumalankieltäjien kerhosta, vaan ateismi pyrkii aktiivisesti muuttamaan maailmaa. Filosofien pohdinnat maailmasta eivät minulle riittäneet, vaan janosin täydellisesti muutosta. Maailma on vapautettava jumalista ja uskonnoista, noista ihmisen suurimmista vihollisista ja sortajista!
Kun ihmisen ei enää tarvitse uhrata ajatuksiaan jumalille tai uskonnoille, hän on vapaa tekemään, mitä haluaa. Uskonto aina syyllisti ja pelotteli kaikella mahdollisella. Yhteiskunnallisella tasolla voimme jumalista vapaina olla yhdessä rakentamassa parempaa tulevaisuutta.
On hienoa nähdä, miten ihmiset eroavat kirkosta sankoin joukoin. Niin sitä pitää! Jääköön kirkko taikauskoineen marginaaliin suomalaisessa yhteiskunnassa. Ateismi on tervetullut irtiotto menneisyyden kahleista. Edessämme saattavat piankin siintää rauha ja vauraus. Niitä tarvitaan täällä maan päällä. Muustahan jumalankieltäjien ei tarvitse välittää.
Koin nuorena pakkokristillisyyteni pahana asiana, sillä se leimasi minua, piti minua ihan väärään leiriin kuuluvana. Koskaan minua ei kiinnostanut tutustua kristinuskon opilliseen puoleen. Kirkossa kävin vain ne pakolliset: laulamassa suvivirren ja enkeli taivaan. Rippikouluun vanhempani eivät minua onneksi pakottaneet. Näkivät varmasti jo päältä, millainen punainen vaate tuo ristin aate minulle oli. Minulle raamattu ja Aku Ankka olivat yhtä paljon tai vähän totta.
Jos olen aivan rehellinen, niin yksi asia minua kyllä ihmetyttää. En osannut varautua siihen, että nämä uskonasiat eivät jätä jumalankieltäjääkään rauhaan. Olen ollut havaitsevinani, että se, jota nuorena halusin niin paljon olla tapaamatta, lähestyykin minua lakkaamatta ja hellittämättä. Näyttäisi siltä, että ulkoisella rauhalla ja hyvällä toimeentulolla on varsin vähän tekemistä sisäisten asioitten kanssa. Sisäisen rauhan saavuttaminen edellyttää näemmä jotakin sellaista, mistä minä en mitään tiedä.
Nimimerkki: Jumalaa paossa
On mahdotonta kasvattaa lasta niin, että mitään omasta elämänkatsomuksesta, asenteista, arvoista, tavoista ei siirry häneen.
Lapsi joutuu kokemaan kaiken ikään kuin väkisin ja kyselemättä, hyvän ja pahan. Siis mitä pahaa siinä, jos kristitty vanhempi haluaa hänet liitettäväksi seurakuntaan?
”Siis mitä pahaa siinä, jos kristitty vanhempi haluaa hänet liitettäväksi seurakuntaan?”
Kirkko ainakin tykkää, kun saa uusia tulevia veronmaksajia, jotka eivät huomaa aikuistuttuaan ajoissa erota yhteisöstä, joka ei merkitse heille mitään. Mutta onko lapsikasteessa seurakuntaan liittämisellä loppujen lopuksi kirkonkaan kannalta mitään järkeä, kun vain 27% jäsenistä uskoo niin kuin kirkko opettaa ja kesäsunnuntaisin ainakin täällä meillä päin pitää messut peruuttaa, kun kävijöitä ei ole kuin 1-2 mummoa. Talvisin sentään parikymmentä sanankuulijaa.
Nykyään Pääkaupunkiseudulla lapsia kastetaan enää alle 50% ja kasteet vähenevät n.parin prosentin vuosivauhtia. Myös kirkkoon kuuluvat jättävät lapsiaan kastamatta, koska fiksut vanhemmat eivät halua päättää lapsensa puolesta uskonnolliseen yhteisöön kuulumisesta.
Ei näitä asioita voida lähteä prosentteina miettimään. Joka perheessä tehdään yksilöllisiä ratkaisuja siinä elämän tilanteessa, jossa ollaan. Meillähän tilanne on, että äitinä olen eronnut kirkosta, mutta yhtä lukuun ottamatta lapseni kuuluvat kirkkoon samaten puoliso ja syyt eivät ole uskossa Jumalaan. Vaan asioissa, jotka he haluavat tehdä. Tietävät sangen hyvin, että uskomiseen ei mitään kirkkoa tarvita. Kirkkoon kuulumattomana mammana en kokenut jälkipolveani epäviksuiksi, kun lapsen lapseni ristiäisissä olin. Enkä pidä kirkkoon kuulumatonta lastani epäviksuna siinä vaiheessa kun hän toisin ratkaisuin todennäköisesti lapselleen joskus nimen antaa. Tai sitten voi toimia toisin. Todellisuudessa näissä ei ole vastakkain asettelua. Ne vain synytyvät ihmisten mielissä, jotka halavat muiden ajattelevan itsensä kanssa samoin.
Otsikosta ajattelin, että nyt se ruttoinen rutisija on seonnut lopullisesti! 😉
Mutta kirjoituksen läpi lukemalla todellinen viesti kirkastui, ja loppulauseen kiteytys oli rautaa.
Itse olen kiitollinen siitä, että vanhempani aikoinaan kastoivat minut kirkon jäseneksi ja kristityksi. Vaikka elämässäni välillä kuljin pitkään pahemmin uskonasioita ajattelematta, antoi usko turvaa ja lohtua aina kun joku kriisi, sairastuminen tai ystävän poismeno koetteli.
Kristitty tahdon olla ikuisesti, hautaan asti ja haudasta toispuoleiseen. Jos jostakin olen huolissani, on se oma kirkkoni, jonka ”uudistukset” ovat repimässä sitä eroon kristillisistä kirkoista.
Voi Kimmo pieni, minusta tuntuu, että olet aika nuori ihminen. En oikein ymmärrä miksi tänne kirjoittelet. Pelkäätkö, että tunnustuksettomien joukko lisääntyy liian hitaasti?
Varoitan Sinua vähäsen. Tämä vapaa-ajattelu on nyt vähän muotiasia kuten sähkötupakka. Vanheneminen, rappeutuminen, vakavat sairaudet, epäonnistumiset ja yksinäisyys voivat tuoda muutoksen ajattelutapaasi. Näin käy hyvin monelle. Esim. omalla teollisuuspaikkakunnallani, jossa olen käynyt kirkossa lähes 50 vuotta, huomaan vuosi vuodelta uusia seurakunnan toimintaan osallistuvia esim. omalta työpaikaltani.
Me suomalaiset olemme sellaisia hiljaisia kristittyjä, jotka vasta vanhuudessa uskaltavat julkisesti kätensä ristiä, mutta huokaavat hiljaisia rukouksia esim. teidän nuorempien puolesta päivittäin.
Olin viikko sitten promootiossa, josta yliopiston salintäysi yleisö marssi Tuomiokirkkoon ja täytti sen takapenkkiä myöten ja kirkon kupolit mahtavalla virrenveisuulla.
Tunnustuksettomille oli joku oma tilaisuus, mutta heitä ei voinut olla paljon, koska kirkko oli täynnä. Ja ymmärtääkseni kaikki olivat myös aika fiksuja, maistereita, tohtoreita ja heidän perheitään.
Jumalanpalveluksen voi kuunnelle myös radiosta ja hyvin monet tekevät niin. On vielä korostettava, että vaikka hylkäämme Jumalan, hän ei hylkää meitä.
May-täti: ”Voi Kimmo pieni, minusta tuntuu, että olet aika nuori ihminen.”
Voi sinä kaiken kokenut May-täti, en nyt ihan pieni enkä pojankoltiainenkaan enää mielestäni ole. Pituutta 189 cm ja painoa 93 kg. Tässä kuussa tulee vuosia täyteen 68. Vanhin poikani täyttää heinäkuussa 47, keskimmäinen 44 ja nuorin 38. Vanhimman poikani tyttärellä on jo 2- vuotias poika, joten olen myös isopappa ja poikani on siis myös jo pappa.
Uskoisin tallustelleeni täällä Telluksella vähintään yhtä kauan kuin sinäkin. Jos olen väärässä niin korjaa.
May-täti: ”Vanheneminen, rappeutuminen, vakavat sairaudet, epäonnistumiset ja yksinäisyys voivat tuoda muutoksen ajattelutapaasi.”
May-täti. Voin antaa sinulle tällaisen 68-vuotiaan pojanklopin ominaisuudessa hyvän neuvon noiden kremppojen ja vaivojen välttämiseksi. Juokse viikossa vähintään 30 km esim. 3-4×10 km (joka toinen päivä), mutta aloita ensin lyhyemmillä matkoilla ja vaikkapa kävellen, ettet rasita itseäsi liikaa. Kyllä se kunto siitä pikkuhiljaa paranee, eikä noita mainitsemiasi vaivoja ja rappeutumisia isommin ilmene. Ei ole isommasti vielä ainakaan minulla 68 vuoden ikään mennessä ilmennyt. Aloin harrastaa juoksua vasta 50 vuoden iässä, joten koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa omasta kunnostaan ja terveydestä huolehtiminen. Teepä hyvä päätös jo tänään.
Turha sinun on minua mistään varoitella. En kuulu Vapaa-ajattelijoihin. Luonnehtisin itseäni kai lähinnä uskonnottomaksi kylläkin agnostisuuteen kallellaan olevaksi papparaiseksi.
May-täti: ”Me suomalaiset olemme sellaisia hiljaisia kristittyjä, jotka vasta vanhuudessa uskaltavat julkisesti kätensä ristiä, mutta huokaavat hiljaisia rukouksia esim. teidän nuorempien puolesta päivittäin.”
Tai sitten olemme tapakristittyjä lapsikastettuja ylivoimaisesti suurin osa kirkon jäsenistä, ellemme huomaa erota. Niin minullekin kävi, kun erosin vasta myöhäisellä keski-iällä.
Kiitos vaan huolenpidostasi May-täti, mutta se ei minun kohdallani ole enää tarpeen.
Minua rupesi naurattamaan pisteliäs kirjoituksesi, sen omahyväisyys ja naivius. Siunausta kuitenkin.
Mitä se oikeastaan Sinua liikuttaa, mitä ympärilläsi olevat ihmiset ovat, tapakristittyjä tai kristittyjä. Mitä Sinua liikuttaa miten me elämme. Pidä huolta perheestäsi ja juokse.
May: Jos et ole varma, mitä jotkut änkyrät ovat miehiään, niin googlaa ne! Takuuvarmasti tulee yllätyksiä. Netissä tapahtuu sama kuin aikoinaan radiossa,
kun pääkuuluttaja Carl-Erik Creutzin miellyttävästä äänestä yritettiin luoda mielikuvia hänen ulkonäöstään. Se äänihän oli tällainen:
http://youtu.be/gS6zARXk54A
May: ”Minua rupesi naurattamaan pisteliäs kirjoituksesi,”
Olen otettu May siitä, että voin tuottaa ilon hetkiä perjantaiseen arkipäivääsi.
May: ”Mitä se oikeastaan Sinua liikuttaa, mitä ympärilläsi olevat ihmiset ovat, tapakristittyjä tai kristittyjä.
Tuskinpa tuo nyt sen kummemmin minua liikuttaa, mutta kiinnostaa kuitenkin sen verran, että katson aiheelliseksi ottaa osaa näihin keskusteluketjuihin. Olenhan vakaumukseltani agnostisuuteen taipuvainen ja etsiskelen kai omalla tavallani sitä totuutta täältäkin. Todisteita uskonnon puolesta tai vastaan.
Tuntuu vain siltä, että etsiskelyni on ainakin tähän mennessä tuottanut enemmän todisteita vastaan kuin puolesta ja luulenpa että on viisaampi pysyä vaan uskonnottomana edelleen. Eipä tule uskottua ainakaan väärin perustein vääriin uskontoihin tai jumaliin. Tuntuu täälläkin olevan usein aikamoinen pöhinä päällä, kun kaikki puolustavat – Raamattua kukin omalla tavallaan tulkiten – omaa suuntaustaan tai lahkoaan. Ja sitä kuka uskoo väärin ja kuka oikein.
Tiedän vain sen, etten tiedä (Sokrates).
May: ” Pidä huolta perheestäsi ja juokse.
Toki, vaikka meitä on tässä isossa talossa enää oikeastaan vain huushollin frouva ja minä, pennut ovat lentäneet maailmalle jo kauan sitten.
Kimmo: Kyllä varmasti tämä tällainen K24-kommenttihörhelöinti näyttää hassulta, ristiriitaiselta ja omiin poteroihin kaivautuvalta söhellykseltä. Tärkeämpää kuin määritellä, miten MINÄ uskon on ottaa selville, miten ME uskomme.
Tunnet vasemmistolaisten hellimän sloganin Usko on yksityisasia? Ei ole yksityisasia, vaan yhteinen asia. KIrkossa kristillisen uskon ydinkohdat tunnustetaan eli lausutaan samoin sanoin yhteen ääneen jokaisessa jumalanpalveluksessa.
Ei ole tarkoitus, että kukin yksityinen raamatun tutkailija pyrkisi omin päin löytämään tuosta 66 kirjan kirjastosta itselleen mieleisen ”opin”. Koska raamattu on kirkon kirja, kirkolla on lupa ja sen pitääkin tulkita tuota Kirjojen kirjaa läpi aikain vaihtelun. Kirkon 2000 vuotta on siis aina otettava huomioon. Paluuta alkuseurakunnan aikoihin ei ole.
Hannu Kiuru: ”May: Jos et ole varma, mitä jotkut änkyrät ovat miehiään, niin googlaa ne! ”
Ole huoleti sinut on googlattu jo kauan sitten.
Ja Hannu, on kohteliaampaa – kun nyt kuitenkin vanhemmista ihmisistä on kysymys – sanoa googlaa heidät.
Kun puhutaan ihmisistä oikea persoonapronomini on ”hän”.
May, jos haluat facebook-kaverikseni niin teepä kaveripyyntö, otan sinut ilomielin mukaan hauskaan joukkoon. Samalla voit tutustua myös henkilöprofiilini tarkemmin, kun se sinua näyttää niin kovasti kiinnostavan. Vältyt myös vääriltä arvioilta ihmisistä, jos vaivaudut ottamaan heistä hieman selvää, ennen kuin ryhdyt tekemään syvällisempiä analyyseja.
Hannu
Toki kirkolla on oikeus ottaa Jumalan sanasta ja ammentaa opilleen elementit, mutta se on silti Jumalan Pyhää sanaa. Jokaisella on oikeus tutkia sitä ja ottaa siitä elämän rakennustarpeet kun se alkaa itselle puhumaan, vaikka se puhe olisi erilaista, mitä luterilaisessa kirkossa on päätetty. Mutta ongelma on usein sillä, että niillä rakennustarpeilla aletaan hutkia oppiin tai ilman oppia sitoen ja estetään toisen sitoutuminen sanaan.
”Mutta kun jo puoli juhlaa oli kulunut, meni Jeesus ylös pyhäkköön ja opetti. Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?” Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä.”
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh.+7%3A1&rnd=1402680769221
Ei siihen tarvita 66 kirjaa. Riittää kun antaa Jeesukselle luvan puuttua omaan elämäänsä.
Hannu Kiuru: ”KIrkossa kristillisen uskon ydinkohdat tunnustetaan eli lausutaan samoin sanoin yhteen ääneen jokaisessa jumalanpalveluksessa.
Jaa, että pitää kuulua kirkkoon, maksaa kiltisti jäsenmaksu ja osallistua kaikenmaailman rituaaleihin, että voi olla oikea uskovainen ja uskoa Jumalaan???
Perin kummallista. Vaikka onhan se niin, että kaikki tässä maailmassa maksaa, oikein uskominenkaan ei ole ilmaista.
Kimmo: Pyytämäsi korjaus on tehty ja korjaava kommentti poistettu, OK?
Tämä on nyt kyllä varsinaista pilkun halkomista, mutta olkoon: Ihmisestä ei suomen kielessä sanota HÄN, JOKA vaan SE, JOKA. Monikko olisi sitten NE, JOTKA. Ne änkyrät, jotka eivät tätä usko – olkoot uskomatta! 😀
Hannu
Persoonapronomineja: minä, sinä, hän, me, te, he, käytetään puhuttaessa ihmisistä (vaikkapa vain ateisteista).
Demonstratiivipronomineja: tämä, tuo, se, nämä, nuo, ne, käytetään esineistä, asioista tai eläimistä.
Usein persoonapronominit korvataan demonstratiivipronomineilla, mutta kovin kohteliasta se ei ole (varsinkaan vanhemmista ihmisistä – vaikkakin uskonnottomista – puhuttaessa). Kun minä kävin kouluni, Helsingin Normaalilyseon, 60-luvun alkupuoliskolla, ainekirjoituksessa oli puolennumeron virhe, jos persoonapronominin sijasta käytti demonstratiivipronominia. No kielikin rappeutuu koko ajan, kun nykyään voi jo alkaa menemäänkin.
”Hän, joka” ja ”he, jotka” ovat täysin oikeita suomenkielen muotoja. Eikä se, että nimität ihmisiä änkyröiksi muuta asiaa miksikään ja tuskin tekee sinusta parempaa kristittyäkään.
Meinasi unohtua, kiitos korjauksesta.
Olipa makoisaa luettavaa.
Ateisteilla on holhoava, kolonialistinen asenne;
Jorma, kiva, että nautit lukemastasi, mutta eiköhän se ollut tuo May-täti joka alkoi holhota pikku Kimmoa. Eikä pikku Kimmokaan ateisti ole.
Kimmo.
En todellakaan nauti ateistien tavasta opettaa
meitä uskovia niin kuin Stanley tietämättömiä neekereitä, niin kulttuurihistorian harrastaja vaikka olenkin. Seurailen vain.
Noista vastauksista nautin, ja EMoilasen teksti oli suorastaan lahjakas.
Jorma Ojala: ”En todellakaan nauti ateistien tavasta opettaa meitä uskovia niin kuin Stanley tietämättömiä neekereitä,…”
Samaa voin sanoa uskovaisista. Toisen vakaumusta kunnioitan yhtä paljon kuin tuo toinen kunnioittaa omaani.
Hiukan järkeä noihin vastauksiin.
Montako hartauskirjoitusta siellä vapaa-ajattelijoiden vuosikokouksessa on käyty kiellon päälle pitämässä – tai vastaavasti asianomaisten palstoilla?
Jorma Kimmo on monta kertaa toistanut, ettei ole sen enempää ateisti kuin vapaa-ajattelija. Mutta voin kertoa, että olen netissä tavannut närkästyneen vapaa-ajattelija naisen, kun pappi ei ollut tullutkaan jo sovittuun kokoontumiseen. Täti oli kyllä niin tiukka tapaus, että uskon pappiparalla kyseen olleen puhtaasta itsesuojeluvaistosta. Mutta olisi voinut perua sanallisesti menonsa ilmoittaen, ettei tulekaan.