Otsikko on kliseinen ja niitä yritän kirjailijana välttää. Mutta toinen, ja usein parempi, vaihtoehto on mennä ilmaisuun sisään ja avata sen merkitystä.
Laskiainen on laskettu ja paastonaika alkanut. Jälleen kerran muistutan itseäni Raamatun lukemisesta.
Olemme onnekkaita kun meillä kaikilla on mahdollisuus omistaa Raamattu ja lukea sitä. Raamatun kohdat ovat tulleet tutuiksi, monesti kuultu ja luettu eri yhteyksissä. Joskus mietin miltä tuntuisi lukea Raamattua aivan ensimmäistä kertaa. Jopa ilman mitään aiemmin opittuja tulkintatapoja. Ilman tottumisen tunnetta.
Oikeastihan sana ei menetä teräänsä. Mutta voi käydä niin, että moneen kertaan kuultu teksti voi saada kuulijan panemaan jotain itsessään ”pois päältä”. Tuttuakin tutumpi raamatunkohta menee korvista tai silmistä sisään, mutta ei saavuta mieltä, joka alkaisi sitä käsitellä, puhumattakaan sydämestä, jossa se alkaisi työskennellä.
Tietenkään säännöllinen raamatunluku ei ole tässä asiassa sinänsä haitta tai vaaratekijä. Tai se, että jotkut kohdat luetaan uudestaan ja uudestaan. Mutta voi kysyä ”onko tämä minulle elävää sanaa”, vai lukeeko tavan vuoksi, nukuksissa, off-tilassa.
En itse ole kovinkaan säännöllinen raamatunlukija. Se on kyllä käden ulottuvilla hyllyllä, puhelimen ja hiusharjan vieressä 🙂 On paljon luettu, paljon on lyijy- ja kuulakärkikynällä tehtyjä merkintöjä, yhdelle aukeamalle on kaatunut teetä aikoinaan nuorten aikuisten illassa. Molemmat käännökset tallella tarkistamista varten. Tässä ei ole tarkoitus vertailla raamatunlukutapoja, lukurytmiä tai paljonko lukee kerralla. Eikä tulkintatapoja. Itse näen Raamatun tekstissä paljon inhimillisyyttäkin, mikä kertoo enemmän Raamatun henkilöistä kuin Jumalan tahdosta. Ja mielestäni se on myös tärkeää.
Pidän tärkeänä ohjeena tarkistaa aina KUKA puhuu, kenen repliikki. Joskus teininä löysin Raamatun lukemisen uudella tavalla. Vähän aiemmin kun olin tutustunut Raamattuun, vihasin sitä. Se oli ahdistavaa, vaativaa ja kylmää tekstiä. Heitin sen kirjaimellisesti seinään monta kertaa. Aloin kysyä neljä kysymystä: kuka? kenelle? miksi? missä tilanteessa? (kirjoitti) Ja Raamattu alkoi elää.
Tietyllä lailla Raamattua voi lukea kuin romaania. Siinä on juoni, punainen lanka ja henkilöitä, joille annetaan tietynlaisia ohjeita tietyssä vaiheessa tarinaa. Kuten Israelin kansalle annetut käskyt kartettavista ruoka-aineista ja hiusten leikkaamisesta.
Ja on muistettava, että myös me, uuden liiton pakanakristityt, olemme osa tarinaa, ja tulemme mukaan siinä vaiheessa mikä kirkkovuodessa on kohta käsillä. Sovitus, ylösnousemus ja lähetyskäsky.
Raamattu puhuu meille joka sanassa mikä siihen on kirjoitettu. Tärkeää onkin ymmärtää mitä se meille kulloinkin sanoo. Miten meidän tulee sovittaa sana omaan elämään ja toimintaan.
Sitä aloin pohtia mikä saa aikaan sen, että ne kohdat, joiden tulisi ravistella, pysäyttää, mennä suoraan sisimpään ja räjäyttää siellä jotain, voidaan ohittaa kuin selaisi vanhaa aikakausilehteä.
Kyse ei varmaan ole varsinaisesta paatumuksen tilasta. Vaan ehkä siitä, mistä kirjoitin aiemmassa blogissa Jumalan tahdon tekemisestä. Siitä että vaikeita kohtia ei haluta nähdä, siitä että haluaa vain jonkinlaista ”hengellistä kiisseliä”. Sitä mikä maistuu hyvältä, mikä on helppoa ja mukavaa, ei haasta eikä satu. Tätä ilmaisua (”hengellistä kiisseliä”) eräs puhuja käytti aikoinaan ja se oli mielestäni hyvä kuva. Se minkä pitäisi sattua omaan sisimpään, on kuin pahanmakuista terveysruokaa tai lääkettä, jota ei haluaisi ottaa.
Kielikuvia ja metaforia tuli jo enemmän kuin yhdelle sivulle romaanissa olisi sallittua. Mutta tuli vielä mieleen hauska Specsaversin mainos, jossa eläinlääkäri huutaa hädissään: ”Täällä on kissa jolla ei ole pulssia!” Kuollut kissa on kuin karvahattu. Kuollut sana on vain kirjaimia. Mutta kun sana on elävä, se PUREE. Se raapii, haavoittaa ja satuttaa. Mutta vain sillä tavalla sen hoitava ja parantava ominaisuus voi myös tulla todelliseksi ja merkitykselliseksi.
Hyvä blogi. Raamatussa on todella monia kohtia, jotka todella raapivat, haavoittavat ja satuttavat. Monesti niinkin raapivia, ettei sitä melkein kestä. Jumalan edessä näkee itsensä kertakaikkisena surkimuksena.
Mitenhän oikeastaan kuvaisi omia tuntemuksiaan? Ehkä lyhykäisesti näin. Joskus Raamattusta tulee tunne, että en käsitä mitään. Jumalan ajatukset eivät todella ole meidän ajatuksiamme. Jollain palstalla oli nimimerkki ”Kurja kristitty”. Sen kyllä tuntee monesti omakseen. Mutta sitten on se ihmeellinen nimi Jeesus! Kurjan ainoa toivo, johon kaiken keskellä voi tarrata.
Kiitos taas blogikirjoituksesta! Itse miellän asian niin, että Sanan ei tarvitse olla mitään pahanmakuista yskänlääkettä tai pakkopullaa, vaan herkullista, ravitsevaa ruokaa, joka vahvistaa ja lämmittää 🙂
Psalmin mukaan Jumala ohjaa meidät vihreille laitumille ja virkistävien vesien ääreen, toisaalla taas Hänen Sanaansa verrataan ’maitoon’ ja ’lihaan’. Aika lailla ravitsevien asioiden äärellä siis ollaan.
Ymmärrän nuo kohdat niin, että Jumalan elävä Sana on elämän perusedellytys, jonka pohjalle kaikki rakentuu ja koko elämä kokonaisuutena perustuu. Loihan Jumala koko maailmankaikkeuden Sanallaan, ja sen lihaksitulleen Sanan (Kristus) varassa se myös pysyy koossa.
” Loihan Jumala koko maailmankaikkeuden Sanallaan, ja sen lihaksitulleen Sanan (Kristus) varassa se myös pysyy koossa.” Lea Maria
Aamen. Ehtoolisella usein sanotaan ”Hänessä, Hänen kauttaan ja Häneen” on ylistystä.
Olen lukenut läpi Raamattu kansalle, Raamattua nyt jo toista vuotta. Jotkin kohdat saavat aivan uuden näkökulman esiin ja näin pääsen tutkimaan tekstiä syvemmin. Raamattua tulee lukea, pelkän lukemisen vuoksi ja myös tutkia sitä tarkemmin. M.L. luki kaksi kertaa vuodessa läpi koko Raamatun. Silloin on luettava päivittäin ainakin kymmenen lukua. On tärkeä pitää mielessä sekin että Sana on Jumalan. Eikä meillä ole lupa ottaa sitä omaan käyttöömme.
Joskus Sana tulee yllättäen eläväksi ihan tämän päivän tilanteisiin. Luin eräästä kirjasta kuinka israelilaiset kulkivat kuivin jaloin meren halki, mutta egyptiläiset hukkuivat samaan mereen. Selitys kuului niin, että Jumala oli sitoutunut Israelin kansaan liiton kautta, mutta ei ollut samoin sitoutunut egyptiläisiin.
Koin tekstin puhuvan ajankohtaiseen aiheeseen, piispa Laajasalon tilanteeseen siten, että kun/jos Jumala on sitoutunut siihen, että Laajasalo valittiin piispaksi niin kukaan tai mikään ei häntä siltä paikalta pois suista. Hän kulkee kuivin jaloin Jumalan hänelle osoittamaan tehtävään ja sen koko virkakauden läpi.
Mieleen on tullut tätä pohtiessa muutamia esimerkkejä. Esim. miltä kuulostivat ensi kertaa lausuttuina Jeesuksen sanat: ”Ei jokainen, joka sanoo minulle ’Herra, Herra’ pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon.”
Miten se on mahtanut järkyttää. Tai sitten ei… Samaahan olivat julistaneet jo profeetat. Että Jumala ei tahdo hartaudenharjoituksia vaan laupeutta ja rakkauden tekoja.
Tuon tulisi joka tapauksessa olla tänä päivänäkin pysäyttävä ajatus. Jotain veret seisauttavaa. Jotain minkä tulisi saada meidät ajattelemaan miten usko meissä oikeasti näkyy.
Hyvä näkökulma Sarilta. Miten usko minussa näkyy?
Kristus on tosiaan Elävä Sana.
Kun mietimme mikä on Jumalan tahto, niin Jeesuksen sanat: ”ei jokainen joka sanoo
Minulle Herra, Herra pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääse se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.” Avautuu seuraavan Jeesuksen sanan kautta: ”Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.”
Isän tahto on että Luotamme (uskomme) Hänen Poikaansa, emmekä puuhastele omaamme. Sillä moni puuhastelee Herran nimessä omiaan ja sanoo: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’
Jeesus sanoi heille: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.”
Usko näkyy minussa siten, että uskon syntien anteeksiantamukseen. Siksi käyn kirkossa ja ehtoollisella mahdollisimman usein. Moni muukin uskoo tämän verran, jopa omalle kohdalleen, mutta ei silti pidä itseään uskovaisena. Mikä on suuri vahinko. Jumalalla olisi niin paljon enemmän jaettavaa, niille jotka vain osaavat lapsen asemaa käyttää hyväkseen ja pyytää.
Pesonen.”Jumalalla olisi niin paljon enemmän jaettavaa, niille jotka vain osaavat lapsen asemaa käyttää hyväksi ja pyytää”.
Minun kokemus ja ymmärrys on, että kun alamme kuuliaisuudessa seurata ja palvella Jumalaa voi Hän parhaiten siunat meitä ilmestyksillä, johdatuksilla, lahjoilla ja vaikkapa taloudellisella tuella. Uskon siis, että Jumala on sillä tavalla sitoutunut pelastussuunnitelmiinsa, että Hän on jotenkin antamassa parhaat siunauksensakin näiden suunnitelmien toteutumisen yhteyteen.
Lapsen tai perillisen aseman ymmärtäminen ja kokeminen on avain sille, että luontevasti osaamme pyytää ja vastaanottaa lahjoja Jumalalta, Rm 8: 17 ja 32. Sitten voimme oppia uskossa ojentautumaan Jumalaa kohti ja vastaanottamaan Hänen lahjojaan. Hebr 11:6 mukaan tämä uskon asenne on otollista.
Jumalan hyvyys on loputon ja on kyllä parasta jos opimme ottamaan vastaan hänen lahjojaan jo nyt ”ajassa” eikä vasta ”iankaikkisuudessa”. Jumala voi tehdä elämästämme monin verroin paremman jos osaamme antaa Hänen tehdä meille hyvää.