Eräs ystäväni, vanha luokkatoveri, pyysi minua kirjoittamaan elämän tarkoituksesta. Elämän tarkoitus on ollut filosofisten pohdintojen kestoaiheita. Kumma kyllä, tämän vuosituhannen keskusteluissa se ei ole tullut juurikaan minua vastaan.
Onko niin, että hyvinvoinnin aina vain karttuessa koko kysymys elämän tarkoituksesta on tullut turhaksi? Tässähän se on – kaiken tarkoitus!
Vai onko sittenkään? Entistä useampi tuntee tarkoituksettomuutta, vaikka olisi saavuttanut aineellista hyvinvointia yli oman tarpeen. Elämäntaito– ja itsehoito-oppaat myyvät aina vain paremmin, samalla kun yhä harvempi tarttuu kaunokirjallisuuteen. Yhä useammilla on mielenterveyden ongelmia samalla kun epämääräinen tyhjyyden tunne kalvaa monien mieltä.
Nyt tälle sanattomalle ahdistukselle alkaa olla myös sanoja: elämän helpottaminen on johtanut otteen kirpoamiseen elämästä. Moni on oman elämänsä sivustaseuraaja. Elämästä puuttuu silloin tyydytys ja tarkoitus. Helposta elämästä on tullut paradoksaalisesti yhä raskaampaa.
Lisää ahdistusta tuo tietoisuus siitä, että elämän mukavoittaminen on samalla tuhoamassa elämän mahdollisuuksia: jatkuva kulutus kuluttaa yhä raskaammin elinympäristöjä ja tuhoaa eliölajeja.
_ _ _
Jari Ehrnrooth kirjoitti viisi vuotta sitten, että hyvinvointiyhteiskunnan päämäärä on hukassa: ”1900-luvun puolivälin jälkeen rakennetussa yhteiskunnassa hyvinvoinnista tehtiin itsetarkoitus. Tämä on ollut suuri virhe. Pettymyksiä seuraa turhautuminen ja turhautumista seuraa neuvottomuus ja neuvottomuutta seuraa luovuttaminen. Uuden ihmisyyden rakentamisen nimissä tapahtuneiden kammottavien tekojen jälkeen väsynyt kulttuuri hylkäsi arvopäämääränsä ja universaaliin ihmisyyteen kuuluvan toivon perspektiivin, jota se oli pitkään vaalinut.” (Toivon tarkoitus. Kirjapaja 2014).
Ehrnroothin mukaan hyvinvointi ei voi olla ihmisyyden tavoite. Se on vain väline ja edellytys sille, että ihminen kykenee kehittymään ja palvelemaan korkeampia päämääriä.
Hyvinvointia koskeva keskustelu jää yleensä yksilön kapean edun ympärille: mitä ihmisen pitäisi saada, mihin hän on oikeutettu. Silloin jää puuttumaan, mitä ihminen voisi tavoitella ja antaa yhteiselle elämälle. Yhteiskunta takaa aineelliset perusedellytykset, mutta arvopäämäärät eivät enää ohjaa elämää. Tästä seuraa Ehrnroothin mukaan, että aineellisesta hyvinvoinnista huolimatta ihmiset eivät voi hyvin.
_ _ _
Edellä olen lähestynyt elämän tarkoitusta sen puuttumisen kautta. Mistä suunnista elämän tarkoitusta on etsitty ja mistä se voisi löytyä?
Aiempien sukupolvien työtä sävytti usein ajatus, että tehdään kaikki kuin Herralle. Samalta Taivaan Herralta myös pyydettiin voimaa, siunausta ja taitoa kaikkeen tekemiseen, niin maata viljeltäessä, taloja rakennettaessa, kotia hoitaessa tai erilaisia käsitöitä tehtäessä.
Johann Sebastian Bachilla oli tapana liittää sävellystensä loppuun kirjaimet S D G, jotka tulevat sanoista Soli Deo Gloria – ”Yksin Jumalalle kunnia”.
Jumalan siunauksen pyytäminen kaikkeen tekemiseen – ja siunauksen näkeminen lopputuloksessa – antoi myös rohkeutta tarttua suuriin, jopa mahdottomilta tuntuviin haasteisiin. Goottilaiset kirkot ja alttaritaulut, tai barokin ajan urut ovat ylittämättömiä mestariteoksia. Niiden innoituksena on ollut ajatus Herralle tekemisestä, Hänen avullaan.
_ _ _
Toinen suunta löytää elämän tarkoitus on tehdä hyvää muille ihmisille. Ammatti tai elämäntehtävä voi olla kutsumus, jossa ihminen haluaa palvella muita: opettaja kasvattaa lapsia sivistykseen, sairaanhoitaja ja lääkäri hoitavat sekä parantavat sairaita, poliisi turvaa järjestystä, sotilas puolustaa maan vapautta. Papin, diakonin ja kanttorin tehtävänä on auttaa ihmisiä uskomaan Jumalaan ja rakastamaan lähimmäistä. Jos aito kutsumus puuttuu, jää jäljelle pelkkä duuni, työ ilman syvempää merkitystä. Se uuvuttaa helposti.
_ _ _
Rakkaus omiin lapsiin tai sukulaisten lapsiin antaa tarkoituksen ponnistella heidän hyväkseen. Monet vanhemmat ja isovanhemmat eivät kokoa omaisuutta itselleen vaan lapsille ja lastenlapsille. Jos lapset puuttuvat, ei oman työn tuloksilla näytä olevan arvoa elämän lopulla. Tämä on tilanne monilla, kun syntyvyys Suomessa on romahtanut.
Salomon Saarnaaja valittaa: ”Minä vihasin sitä vaivannäköä, jolla olin rasittanut itseäni auringon alla, koska minun täytyy jättää sen tulokset seuraajalleni … Sillä voihan käydä niin, että kaiken minkä on vaivaa nähden ja viisaasti, taitavasti ja menestyen saanut aikaan, joutuu sitten jättämään toiselle, vaikka tämä ei ole nähnyt siitä lainkaan vaivaa. Sekin on turhuutta ja suuri vääryys.” (Saarn 2:18, 21).
Jotkut vanhemmat lahjoittavat lapselle osakesalkun, toiset rukoilevat lapsen puolesta ja vievät häntä pyhäkouluun. Hollannissa 1600-luvulla vaikuttaneet cembalonrakentajat sahasivat tiheäsyistä, oksatonta kuusta ohuiksi kaikupohjalaudoiksi. Niiden pitää mielellään kuivua yli 20 vuotta. Näin kaikupohjan laudat ovat valmiina seuraavan polven cembalonrakentajille. Itse rakensin cembalon yli 30 vuotta sitten. Kuivaa kaikupohjalautaa on ullakolla odottamassa seuraavaa rakentajaa. Kiinassa on sanonta: ”Joka rakastaa lapsenlapsiaan, sekoittaa heille valmiiksi savea.” Hyvä kaoliinisavi posliinia varten tekeytyy 40 vuotta.
_ _ _
Japanilaisessa estetiikassa ja filosofiassa elämän tarkoitusta voi kuvastaa pelkistäminen, kasvaminen sisäänpäin. Silmän ja käden intensiivinen hetki näkyy tussilla maalatussa kirjaimessa, teeseremoniassa, ikebana-asetelmassa tai bonsai-puussa, nuolen laukaisussa laukkaavan hevosen selästä maaliin. Hokusain puupiirrosten sarjassa ihmiset soutavat venettä aallokossa, mutta pääasia on aaltojen keskeltä häämöttävä pyhä Fuji-vuori. Yksinkertaisessa tekemisessä on läsnä suurempi todellisuus, joka pyhittää arjen.
_ _ _
Ekologisen kriisin aikakaudella elämän tarkoitukseksi on nousemassa elämän ylläpitäminen. Silloin omasta elämästä tuntuu oikealta karsia sellaista, mikä tuhoaa elämää. Elämän tarkoitus voi löytyä pidättymisestä turhasta ja tuhoavasta kulutuksesta. Arvostamani opettaja, Vanhan testamentin professori Timo Veijola muotoili yhdennentoista käskyn Raamatun yleisen eetoksen mukaisesti: ”Toimi niin, että elämä voi jatkua myös jälkeesi.”
Maanviljelijät ovat viljelleet sukupolvien ajan samoja peltoja. Jokainen sukupolvi on pitänyt huolta siitä, että isien maa, suvun pellot, pysyy ja siirtyy viljavana seuraavalle polvelle. Yhtenä edellytyksenä on multakerroksen ylläpitäminen tuomalla maahan vuosittain lantaa ja viherlannoitetta. Se on onnistunut niin kauan kuin viljelytiloilla on myös karjaa. Nyt karjan lanta on yhä useammin korvattu keinolannoitteella. Samalla multakerros ohenee ja pellon elinvoima heikkenee – kuten käy elämän ylipäänsä.
_ _ _
Lopulta elämän tarkoituksen jano tyydyttyy yhdestä ainoasta lähteestä. Kirkkoisä Augustinus muotoili sen seuraavasti: ”Ihmisen sielu on levoton, kunnes se löytää levon sinussa, Herra.” Jumala loi ihmisen yhteyteensä. Siksi ihmisen sisimmässä on kaipaus tähän alkuyhteen Jumalan kanssa.
Tämän sunnuntain (18. sunnuntai helluntaista) Raamatun teksti on yksi monista, jotka puhuvat Jumalan ja ihmisen yhteydestä: ”Muista, Jaakob, sinä minun palvelijani, muista, Israel, että minä olen sinut muovannut, sinä olet minun palvelijani, sinä et minulta unohdu, Israel. Minä pyyhin pois sinun rikkomukseksi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Palaa minun luokseni, minä olen lunastanut sinut vapaaksi.” (Jes 44:21-22).
Oman elämän tarkoitusta on hankala mennä määrittelemään. Joku toinen voi sen tehdä ja jos siihen suostuu niin.. Jossin joku kirjoitti: ”ymmärtäkää mikä Herran tahto on”. Sen jos pääsee käsittämään ja lähtee sitä toteuttamaan, niin uskon sen kutta löytyvän paljon muutakin, kuin tarkoitus.
Blogistille arvostus lyhyestä tekstistä elämän tarkoituksesta, joka on Jeesuksenkin mukaan lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtäminen elämämme rikkautena ja tarkoituksena.
Paavalilta olen saanut paljon ja Lutherilta myös, mutta Jeesukselta kaiken.
Suuri voitto on tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa.
”Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä;
mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin.
Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.
Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.
Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä. 1.Tim.6:6-12
Elämän tarkoitus on säilyttää Usko Jumalaan ja kaikki mikä ei ole uskosta eksyttää ihmisen harhaan.
Kiitos näistä hyvistä täydennyksistä kysymykseen elämän tarkoituksesta, joka saa myös eri aikoina erilaisia vastauksia.
Totalitarioissa elämän tarkoitukseksi sanotaan: ”antaa elämänsä yhteisön hyväksi”.
Ääri-individualismissa tai hedonistisessa kulttuurissa yhteiskunnan velvollisuus on tarjota yksilölle suurin nautinto ja vapaus, jolloin elämän tarkoitus on ”suurin nautinto”.
Edellisen eräs muunnelma on ”… mahdollistaa suurin seksuaalinen nautinto ja vapaus.”
Parhaillaan loppuaan elävän konsumerismin aikakaudella elämän tarkoitus on ”kuluttaa rajattomasti”.
Konsumerismin aikakauden päättyessä voi olla, että naturalistinen elämän tarkoitus ”pysyä hengissä” voi tulla hyvinkin ajankohtaiseksi.
Naturalistinen elämän tarkoitus kokonaisuudessaan on ”pysyä hengissä ja siirtää perintötekijänsä mahdollisimman moneen jälkeläiseensä.”
Universaali elämän tarkoitus on ”elämä itse”, tai ”toteuttaa elettäväksi annettua elämää sopusoinnussa muiden ihmisten ja luonnon kanssa.” Se voisi mahdollistaa sen, että elämää olisi vielä tulevaisuudessakin.
Kun luin ylläolevaa niin minulle tuli voimakas jälleentuntemisen kokemus. Jälleen kerran kaikki inhimilliset ponnistelut leimataan tyhjiksi ja tarkoitusta vailla oleviksi jollei Jumala ole mukana matkassa. Näinhän uskonnolliset saarnaajat ovat kautta aikojen tehneet. On todellakin väärin ottaa Augustiinuksen henkilökohtainen kokemus malliksi lopulle ihmiskuntaa, miten hienosti se onkin muotoiltu.
Elämän tarkoituksen kriteeriksi tehdään jumalakokemus. Vastaväitteeni on se ,että kaikki ylläluetellut inhimillisen toiminnan muodot antavat tarkoitusta ihmisten elämään.
Olen todellakin Lutherin kannalla siinä ,että kun ihminen löytää kutsumuksensa niin hän, tieten tai tietämättään, tekee ja toimii suuremman hyvän palveluksessa. Vaikka kaikki eivät teekään erityistä kutsumustyötä, niin tehdessään parhaansa itsensä ja lähimmäistensä hyväksi niin heidän elämällään on syvä tarkoitus ja niin he sen kokevat ,kaipaamatta jotain metafyysistä lisäystä elämäänsä.
Teologeilla, filosofeilla, politiikoilla ja moralisteilla on taipumus tehdä oma ongelmansa elämisen kanssa yleistykseksi joka koskee myös loppua ihmiskuntaa. He nostavat itsensä elämäntaidon ja -tiedon auktoriteeteiksi .
Elävässä elämässä , valtaosa ihmisistä kokevat elämänsä vahvasti tarkoituksenmukaisesti , ”peak experience ” , aina silloin tällöin. Loput ajasta he eivät ajattele ja tunnistele sellaista ,vaan he elävät normaalityytyväisyyden taustatunteen voimasta, tehden ja täyttäen ottamiansa velvollisuuksia, mikä sitten vanhuuden perspektiivissä tuntuu hyvin eletyltä elämältä.
Elämän loppuvaiheissa jos jotain valitellaan, niin ne ovat yleensä vastaamatta jättämisiä erilaisille mahdollisuuksille ja haasteille. Ne jotka surrevat puuttuvaa Jumalakokemusta ova vähemmistö.
Kiitos Markku, ehkä tuosta yltä voi välittyä elitismiä. Yhtä lailla olen valmis allekirjoittamaan sen, mitä kutsut normaalityytyväisyydeksi. Silloin ihminen varmaankin kokee ainakin hetkittäin elämän merkityksellisyyttä ja sitä, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä. Näiden puuttuminen nimittäin varmaankin on syynä ulkopuolisuuden ja merkityksettömyyden kokemukseen omassa elämässään, jolloin elämän tarkoitus ei tunnu täyttyvän.
Minusta voimme hyvin tehdä eron sen välillä, miten kristityn elämän tarkoitus toteutuu, ja miten sitten muiden ihmisten eölämän tarkoitus toteutuu. kristityn kohdalle emme mitenkään voi erottaa tätä elämän tarkoituksen toteutumista Jumalasta/pelastuksesta eikä ole mitään syytä edes yrittää. Sitten tietysti kannattaa hyväksyä ajatus, että eri ihmiset voivat kokea elämässään tarkoituksen kokemista monella tavalla. Tässä kuitenkin aikaoperspektiivi on lyhytkestoisempi kuin meillä jotka elämme Jumalamme yhteydessä iankaikkisesti. Minulle tämä lyhyt aika maan päällä on vain tulevaisuuden odotushuoine. Nyt ikääntyneenä kun suurin osa elämän asioista ja sunnitelmista on jo toteutunut on mukavaa ajatella, että tämä kaikki sittenkin onnistumisineen ja epäonnistumisineen on ollut vain varsinaisen täydellisen elämän alkua.Näin en osaa erottaa elämäni tarkoituksen toteutumista pelastuksestani, koska varsinainen elämän tarkoitus toteutuu vasta Jumalan iankaikisessa valtakunnassa.
Tarkoitusta tuskin voi olla ilman merkitystä.
Kokikiessani itseni merkitykselliseksi, voin kokea myös elämälläni tarkoitusta.
Riippumatta siitä mitä teen, tai olen. Suurimman merkityksen saan siitä merkityksestä, jonka Jumala minulle ja tekemiselleni antaa. Vaikea on nähdä, että elämällä olisi vain yksi tarkoitus. Uskon, että Jumala on valmistanut juuri minua varten monia erilaisia tehtäviä ja niiden toteuttaminen luo merkityksellisyyden kokemusta.
Koskaan en voi tietää missä ja millaisia nuo tehtävät on. Siksi pidän tuntosarvet herkkinä ja etsin niitä tehtäviä. Yleensä ne ovat niitä, joita kukaan muu ei tee.
Usein jälkeenpäin vasta pääsen näkemään, missä ja millaisessa Jumalan suunnitelmassa olen ollut mukana. Sen oivaltaminen antaa valtavasti tarkoituksellisuuden kokemusta.
Nyt kun mietin jotain suuria juttuja, joissa olen ollut ratkaisevalla tavalla mukana, niin huomaan miten pientä se oma osuus on ollut. Samalla kuitenkin jotain ratkaisevan tärkeää, jota ilman koko asia ei olisi nytkähtänyt liikkeelle.
Tiedän mitä tarkoitat. Kyse on samasta, josta apostoli käyttää ilmausta ”edeltä valmistetut teot”: V. 1938 käännöksen mukaan ”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” (Ef 2:10).
Jännittävintä näissä tehtävissä on usein se, ettei alussa ollenkaan tajua millaisessa projektissa on mukana. Tulee vain joku ajatus mieleen ja sanoo sen sattumalta oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Sen jälkeen saakin miltei sivusta seurata, miten asiat rullaa eteenpäin ja itse siinä mukana. Asiat ja tapahtumat loksahtelee vain kummasti kohdalleen. Kaikki kun yhdessä alkaa ympärillä vaikuttamaan projektin etenemiseen. Semmoisen katseleminen vahvistaa uskoa.