Elämme Kristuksessa, kun meidät on kastettu Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Jolloin me kilvoittelemme ja valvomme. Vaikka olemme Kristuksessa, niin monesti me tyrimme, jolloin on hyvä palata kasteen armoon, Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen meidän tähtemme.
Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. (Gal. 5: 13-14 / FB38)
Meidän tulee rakastaa Herraa Jumalaamme kaikesta sydämestä ja kaikesta sielusta ja kaikesta mielestä ja kaikesta voimasta (vert. Mark. 12:30); miksi Jumalan rakastaminen on vaikeaa ja mitä Jumalan rakastaminen on?
Miten rakastat lähimmäistä ja mistä tiedät, että se on rakkautta?
Elämässä kaikki ei mene aina niinkuin olisimme halunneet sen menevän. Miksi on tärkeää saada mahdollisuuden nousta ja yrittää uudelleen?
Kaikki julkaistut blogini:
Syntisyytensä läpi pääsee näkemään Kristuksen sovitustyön merkityksen ja tämä näkökulma vaikuttaa rakkauden Jumalaan. Rakkaus kun on vastavuoroista tässäkin. Hän on ensin rakastanut meitä ja tuo rakkaus kaikuna soi sitten meissä.
Hyvä kommentti, kiitos Pekka. Juuri näin.
Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: ”Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan”.
(Luuk. 7:44 FB38)
Rakkauden kaksoiskäskyssä (Matt. 22:34–40) on tuttu kaksoisnäköala – jumalasuhteen ja lähimmäisenrakkauden yhteenkuuluminen – on myös vuorisaarnassa selviö (ks. Matt. 6:10–12!). Luterilaisen tulkinnan mukaan rakkauden kaksoiskäsky ilmaisee sen, ettei ihminen voi rakastaa lähimmäistään Uuden testamentin edellyttämällä tavalla, jos hänen jumalasuhteensa ei ole kunnossa.
Luterilaisissa Tunnustuskirjoissa lähimmäisestä puhutaan lähes poikkeuksetta hyvien tekojen eli rakkauden näkökulmasta. Peruskysymyksiä on kaksi. Luterilaiseen ihmiskäsitykseen liittyy kysymys, kykeneekö ihminen ilman uskoa rakastamaan Jumalan vaatimalla tavalla. Tunnustuskirjat vastaavat kieltävästi. Toinen rajankäynti liittyy vanhurskauttamisoppiin. Edellyttääkö vanhurskauttaminen – eli ihmisen pelastuminen – Kristukseen turvautuvan uskon lisäksi hyviä tekoja eli rakkautta? Jälleen Tunnustuskirjat vastaavat ei.
Lähimmäistä ei aseteta luterilaiselle keinoksi päästä Jumalan yhteyteen, vaan kohteeksi, johon Jumalalta Kristuksessa saatu armo ja rakkaus kohdistetaan. Lähimmäisessä kristitty kohtaa aina sen Kristuksen, joka rakasti häntä antamalla itsensä uhriksi ihmiskunnan puolesta. Siksi luterilainen kohdistaa Jumalan rakkauden (eli armon) synnyttämän vastarakkautensa kokonaan lähimmäiseen. ( Lainaus Luterilainen.net kirjoituksesta ”lähimmäinen” )
Kiitos erinomaisesta kommentista, Martti. Jumalan rakkaus meihin on niin suuri, joka varmasti näkyy lähimmäisillemme. Rakastaminen ei aina kuitenkaan ole helppoa, jolloin kompastumme. Lähimmäisemme, niinkuin meistä jokainen, kaipaa armahdusta.
Onko teillä Jumalan rakkaus itsessänne? Siis todellinen rakkaus jolla vasta voi rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä. Tämä rakkaus on sydämessä uskovilla.
Hyvä kommentti, kiitos Ari. Jeesus on luvannut olla meidän uskovien kanssa joka päivä. Tätä ei tarvitse epäillä.
Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”
(Matt. 28:18-20 / FB38)
Juha Heinilä kuinkas hyvin pidät kaiken mitä Jeesus on käskenyt pitää? Alkaen lähimmäisen rakastamisesta.
Ari, hyvä kysymys. Oma käsitys siitä voi olla aivan erilainen kuin lähimmäisen käsitys. Tärkeintä on tuntea hyvin lähimmäisen tarpeen tai tarpeet, jotta voi oikeasti rakastaa lähimmäistä. Eri ihmisillä on erilainen rakkauden kieli, jota toinen ei voi muuttaa.
Vastaa: Yritän rakastaa ja toivon että onnistuisin siinä yhä paremmin. Ihan aina en siinä onnistu.
Juha Heinilä kun tulit ”uskoosi” niin luovuitko kaikesta, jopa isästä ja äidistä?
En luopunut vanhemmistani.
Juha Heinilä kuinka voi olla Jeesuksen opetuslapsi ellei luovu kaikesta?
Luuk. 14:33
Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.
Ari, kuten sanoin, etten luopunut vanhemmistani silloin. Äidistä olen joutunut myöhemmin luopumaan, kun hän pääsi täältä ajasta pois. Minun suhteeni lähimmäisiini, ei muuttunut uskontulon yhteydessä eli kukaan lähimmäinen ei tippunut pois minun lähimmäisistäni. Lähimmäisten määrä on moninkertaistunut aikaisempaan verrattuna.
Luovuitko sinä vanhemmista ja kaikista läheisistä ihmisistä, kun tulit uskoosi?
Sen jälkeen ehkä vastaat omaan kysymykseesi, voitko olla Jeesuksen seuraaja?
”Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.” ( 1. Joh.4:10 ) Rakkaus ei ole sitä,että minä rakastan niitä jotka minua rakastavat. Ei se niin mene. Sillä Jumala rakasti meitä,ennen kuin me rakastimme Jumalaa. Me emme tehneet mitään ansaitaksemme tämän Jumalan rakkauden. Mitä jos joku kohtelee meitä väärin ja huonosti,eikä anna meidän mielipiteilemme minkäänlaista arvoa ? Missä on silloin rakkaus ? Jumalan lahjoittama rakkaus antaa,eikä vain niille jotka ovat hyviä meitä kohtaan. Ramatun mukainen rakkaus rakastaa vihollisiakin;se rakastaa ensin ja se ei häviä,vaikka rakkaus ei saisi vastarakkautta. Sillä se kestää kaiken.
Hyvä kommentti, kiitos Martti.
Hyvä esimerkki on oikeasta rakkaudesta on vanha aviopari, joista toinen aviopuolisoista sairastaa. Kaveria ei jätetä, vaikka se ei paljoa vastarakkautta voi enää antaa vaan on pelkästään rakkauden kohteena.
”Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.” Tuossa tuo ”rakastanut” on antavaa ja uhrautuvaa rakkautta (Agape), joka velvoittaa meitä myös rakastamaan toisiamme palvelevalla asenteella. (Huom.Jumalan palvelus) jossa Jumala palvelee meitä, Armonsa ja Rakkauttensa kautta.
Elämä Kristuksessa on Hänen kauttaan elämistä. (Tämän ymmärtäminen on erityisen tärkeää, emme elä enää itse, vaan Kristus meissä.)
”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa.
Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. (palvelemaan ja uhrautumaan.)
Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden (Agape), mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä. 1.joh.4:9-19
Jos Jumalan Rakkaus on tullut täydelliseksi ihmisessä, niin ihminen on valmis palvelemaan muita ilman ansioita, niinkuin ansioton palvelija. Rakkaudessa ei ole vaatimusta ja siitä tunnetaan myös heidät jotka ovat yhtä Kristuksen kanssa.
Tässä kohdin on hyvä katsoa peiliin ja anoa Armoa. Rakastakaa toisianne, niinkuin Minä olen teitä Rakastanut.
Erinomainen kommentti, kiitos Ismo.
Uhrautuva palveleva rakkaus ei pysy meissä ilman Kristusta. Pohdin, miten ihmiset tänäpänä monesti ajattelevat kaiken itsensä kautta? Aika on paha.
Juha Heinilä hyvin sanoitettu ”” miten ihmiset tänäpänä monesti ajattelevat kaiken itsensä kautta? Aika on paha.””
Siis ihmiset ovat ylpeitä, eivät nöyrry Jeesuksen edessä tunnustamaan omaa tietämättömyyttään vaan ylpeinä väittävät Jeesukselle vastaan.
Mietippä Pietaria, hän oli kolme vuotta seurannut Jeesusta ja nähnyt ja kuullut jeesuksen teot ja opetukset, miksi hän kuitenkin väitti seuraavansa Jeesusta jopa kuolemaan asti vaikka Jeesus selkeästi Sanoi tämän kieltävän Hänet?
Ari, hyvää pohdintaa. Kuitenkin meistä jokainen on enemmän tai vähemmän pihalla. Pietarin tavoin voimme syssittyään elämässä nöyrtyä Herrallemme ja tunnustaa syntimme. Joka päivä on mahdollisuus palata kasteen armoon. Muistamme kun Viren kompastui kyppitonnilla, hän nousi ja juoksi voittajana perille.
Juha Heinilä milloin Pietari sai Pyhän Hengen, vasta nöyrtymisen jälkeen, siis ei voi ”palata” entiseen voimattomaan uskoon vaan tulee syntyä uudesti Jumalan hengestä.
Ei Viren saanut mitään uutta voimaa vaan entisillä treenien kautta saatujen voimien avulla jatkoi ja voitti.
Ari, elämässä tulee vastaan tilanteita, että huomaamme tehneen väärin. Jos tätä ei voi tunnustaa, niin silloin emme elä Kristuksessa vaan olemme harhapolulla. Juudas oli harhapolulla, josta ei enää löytänyt tietä Kristuksen luokse. Lopun me tiedämme.
Jeesuksen kuolema ristillä ja ylösnouseminen kuolleista muutti Pietarin, kuten meistä monen.
Juha Heinilä vai harhapoluilla sitä viiletetään, kysymys on kuitenkin kuuleeko ihminen Jumalaa vai ei, ottaako ihminen opin Jumalalta vai ei.
Siis jos pieni lapsi kuulisi Jumalaa ja hänellä olisi Pyhä Henki niin eikö hän silloin ottaisi opin Isältään, Jumalalta, eikä ihmisiltä eli omilta vanhemmiltaan?
Ari, jos et pysty katsomaan peiliin ja tunnustaa syntejäsi, niin olet harhapolulla.
Meistä jokainen tekee väärin aina silloin tällöin. Mutta jos me emme sitä itse tiedä tai halua sitä tunnustaa, niin olemme harhapolulla.
Juha Heinilä siinäpä juuri onkin asian ydin, tiedätkö itse omat syntisi, siis miksi fariseukset ja kirjanoppineet eivät kääntyneet, eivät nöyrtyneet tunnustamaan eroaan Jumalasta vaan luottivat isiltä opittuihin oppeihin, olivat sokeita ja kuuroja.
Ihminen voi elää kuinka ”hyvää” elämää mielestään eikä todellakaan riko ”lakia”, mutta kun hyvä elämä ei pelasta ketään vaikka eläisi kuinka hyvin, eikä myöskään se että tunnustaa syntinsä ylpeänä ja jatkaa samaa voimatonta uskoaan eikä nöyrry tunnustamaan tarvitsevansa parantajaa, Jeesusta, joka parantaisi paatuneen sydämen että voisi kuulla Jeesuksen äänen.
Ari, olet jäljillä. Älä etsi lähimmäistesi syntejä, vaan tunnusta omasi. Näin teen ja näin suosittelen sinunkin tekevän. Tiliväli yläkertaan kannattaa pitää lyhyenä. Elämme täällä maailmassa ja aina silloin tällöin kompastumme.
Juha Heinilä miten voi pysyä pystyssä?
Mietippä pientä lasta joka kyllä kuulee isäänsä, mutta ymmärtääkö hän että isän sanat ovat hänelle parasta ja estävät kompastumasta, ei, vaan itse lapsi tekee mitä haluaa. Siis eikö Jumalan tahto ole pienelle lapselle olla kuuliainen vanhemmilleen eli kunnioittaa heitä?
Siis pieni lapsi ei kykene ymmärtämään että vanhemmat tietävät paremmin mikä on lapselle hyväksi, jopa elämäksi eli välttää kuolemalta kun tottelee vanhempia.
Miksi lapsi ei ymmärrä, miksi aikuinen ei ymmärrä että Jumalan Sana on iankaikkiseksi elämäksi vaan tekee oman mielen mukaan?
Siis kun Jeesus julisti ”tehkää parannus” ja käski myös seuraajiensa sitä julistaa, niin miksi ihmiset eivät todella tee parannusta, koska he ovat ylpeitä eivätkä tunnusta tarvitsevansa parantajaa, Jeesusta,, eivät ymmärrä olevansa kuuroja eivätkä kuule Jumalaa VAAN haluavat elää omaa elämäänsä omalla ”oikealla uskollaan” ja saavat valita miten uskovat ja mitä tekevät ja vieläpä miten pelastuvat, vai pelastuvatko sittenkään?
Ari, meidän kaikkien on löydettävä punainen lanka. Ongelmat ovat omassa elämässämme. Kun sormella osoitamme muita, niin kolme sormea osoittaa meihin itseemme.
Juha Heinilä mikä on se ”punainen lanka” jonka olet löytänyt?
Siis ajatteleppa jos kaikki kuulisivat sinun ”saarnan” ja tulisivat sinne sinun löytämääsi oikeaan luterilaiseen seurakuntaan, mitä tapahtuisi kun jotkut alakaisivat siellä käyttäytymään toisin kuin mitä nyt siellä toimitaan, jopa elämään samaa sukupuolta olevan kanssa ja menisivät naimisiin, mitä heille tehtäisiin? Entäpä jos suuri enemmistö ei hyväksyisikään päätöstä erottamisesta niin luikkisitteko te vähemmistöön jääneet (jotka eivät hyväksy samaa sukupuolta olevien avioliittoa) taas omaan pienen pieneen uuteen oikeaan luterilaiseen seurakuntaanne?
Eikö näin ole käynyt jo siitä asti kun ns ”kirkko” on syntynyt, on ollut ns ”uskonpuhdistus”, sitten suomessa on jakaantunut ns ”uskovt” pienempiin lahkoihin, MIKSI, eikö saman hengen pitäisi saada aikaan keskinäistä rakkautta eikä kuppikuntaisuutta, siis jos henki on Jumalasta?
Miten olet löytänyt oman ns ”punaisen lankasi”? Onko kerän alkupää samassa kasteessa kuin niin monella muullakin jotka eivät kuulu teidän seurakuntaanne?
Miten selität ja mitä tarkoittaa seuraava:
Matt. 7:5
Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.
Ari, hyvää pohdintaa, vaikka pohdit kuplasi ulkopuolisia asioita. Jeesuksen sanoissa on totuus.
Sinä ulkokullattu.
”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ’Annas, minä otan rikan silmästäsi’, ja katso, malka on omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.”
(Matt. 7:1-5 / FB38)
Juha Heinilä minä olen elänyt luterilaisuudessa 40 vuotta ja näin ollen tiedän mitä siellä teidän kuplassanne on meno.
Siis en minä tuomitse ketään vai miten tuomitsen mielestäsi?
Jokainen saa uskoa kuinka haluaa, eikö pienet lapset usko joulupukkiinkin kun vanhemmat siitä heille opettaa?
Ari, jos sinä olit 40 vuotta harhassa ja et ole vieläkään löytänyt totuutta, niin se ei tarkoita sitä, ettei toiset sitä olisi voinut löytää. Ulkopuolelle katsominen ei auta meitä itseämme.
Meissä kaikissa on enemmän tai vähemmän kykyä empatiaan , siis myötätuntoon ja -elämiseen. Kun lähimmäisemme on hädässä niin myötätunto aktivoituu ja teemme mitä voimme. Kukaan ei kysy itseltään ,että onko tämä nyt sitä oikeata rakkautta vai jotain muuta ,vaan auttaa parhaansa mukaan. Myötätunto on rakkauden kriteeri ja se on meissä syntymälahjana.
Hyvä kommentti, kiitos Markku. Maailma olisi paljon parempi, jos itsekkyys ei astuisi kuvaan mukaan ja rakkaus on vain sitä, että itse siitä saisi jotain, ei sitä että palvelisi toista. Tämä ei ole oikein.
Markku Hirn ohittaa tässä tärkeämmän käskyn eli rakastaa Jumalaa yli kaiken.
Ilman Jumalan rakastamista ei ole mitään pohjaa määritellä kuinka rakastaa lähimmäistään, ei ole mitään kalliota jolle rakentaa vaan höttöä maata joka murentuu kun kuvittelee rakentaneensa hyvin, kun siis kuvittelee osoittavansa myötätuntoa niin samalla kääntää selän toiselle ja sama voimaton rakkaus jatkuu ja jatkuu.
Me Kristukseen kastetut olemme Jumalan lapsia. Tältä pohjalta ajattelen, että Jumalan rakastamisen mallina on lapsen rakkaus vanhempiinsa. Lapsi luottaa ja turvautuu isään ja äitiin, viihtyy heidän seurassaan eikä halua pahoittaa heidän mieltään. Samoin kristityn tulee pitää yhteyttä Jumalan kanssa ja pyrkiä elämään Jumalan tahdon mukaan. Kun lapsi on tuhma, hän voi kyllä saada rangaistuksen vanhemmiltaan, mutta silti he eivät häntä hylkää eikä lapsen rakkaus vanhempiinsa järky saadusta ojennuksesta, vaan lapsi edelleen luottaa siihen, että vanhemmat tarkoittavat hänen parastaan. Samoin kuin viisaat vanhemmat myös Jumala asettaa meille rajoja samalla kun hän pitää meistä huolta. Lähimmäisen rakkaus ei ole tunne, vaan tekoja. Jeesuksen kultainen sääntö ja hänen kertomuksensa laupiaasta samarialaisesta kertovat miten lähimmäistä rakastetaan. Siis: autetaan avun tarvitsijaa, lohdutetaan murheellista, rohkaistaan arkaa, osallistutaan iloitsevan iloon. Kohdellaan kaikkia, myös epämiellyttäviä ihmisiä, kohteliaasti ja ystävällisesti. Eihän tämä kaikki suinkaan helppoa ole, ja usein epäonnistumme lähimmäisrakkauden toteuttamisessa. Siksi tarvitsemme jatkuvasti armoa, siis väärien tekojemme anteeksi saamista ja voimia yrittää uudestaan ja paremmin.
Eritäin hyvä kommentti, kiitos Yrjö. Kuinka helposti unohdammekaan lähimmäisen hädän.
Yrjö Sahama:””Me Kristukseen kastetut olemme Jumalan lapsia. Tältä pohjalta ajattelen, että Jumalan rakastamisen mallina on lapsen rakkaus vanhempiinsa. Lapsi luottaa ja turvautuu isään ja äitiin, viihtyy heidän seurassaan eikä halua pahoittaa heidän mieltään.””
En tiedä missä pullossa elät (tai minä elän) kun noin ajattelet, siis lapsetko eivät tahdo pahoittaa vanhempiensa mieltä?
Mitä sitten on lasten kiukuttelut heräämisestä, päiväkotiin menosta, jne…? Entäpä nuorten kapinat vanhempien asettamia rajoja ja käskyjä vastaan?
Ari, katso peiliin. Et voi kasvattaa muiden lapsia, etkä tiedä heidän tilanteesta mitään. Unohtuiko jotain?
Juha Heinilä tuolla sanonnalla eristät myös Jeesuksen ulkopuolelle siitä kuinka lapsia tulisi kasvattaa.
Kun ymmärtää mikä hirsi on ollut omassa silmässä ja estänyt näkemästä omia syntejä ja eroa Jumalasta niin kun Jeesus sen on ottanut pois niin kyllä silloin voi sanoa kuinka pimeydessä eletään ja kuinka sieltä pääsee valoon eli kuinka tullaan uskoon.
Ari. Niin onko tukki pois silmästä vai olemmeko edelleen sokeita?
Eiköhän kiukuttelu ja kapinointi ole varsin usein mukana myös meidän suhteessamme Jumalaan. Esimerkkini lapsen rakkaudesta vanhempiinsa tarkoitti kylläkin aivan pienen lapsen asennetta. Ehkäpä murrosiän kuohuissakin rakkaus on pohjalla, ja varmuus vanhempien rakkaudesta antaa uskallusta myös kapinoida.
Hyvä kommentti Yrjöllä, kiitos.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. (1. Joh. 4:18 / FB38)
Hyvä ja keskeinen on taas kyselysi, Juha. Kiitos siitä.
”Mitä Jumalan rakastaminen on?”
Lienee kaikille selvää, ettei Jumalan rakastaminen ole pelkkää tunnetta ja/tai hienojen korulauseiden toistoa. Kaikkivaltias on se, joka määrää tuon rakastamisen suuntaviivat ja sen, mitä voimme Hänelle antaa. Mitä antamista meillä olisi Hänelle, joka jo omistaa ihan kaiken?
Raamattu määrittelee Jumalan rakastamisen seuraavin sanoin: ”Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä.”(1. Joh5:2a) Ja nuo käskyt on kirjoitettu Raamattuun, jossa niiden noudattamisesta on meille annettu jopa täydellinen malli, jalanjäljet meidän yrittää astella..
”Tämän täytyy tapahtua, jotta maailma tietäisi, että minä rakastan Isää ja teen niin kuin Isä on minun käskenyt tehdä,” kertoi Jeesus antamastaan mallista.(Joh14:31) Samassa luvussa hän selitti tarkemmin viitoittamaansa tietä Isän rakastamiseen: ”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.”(jae23)
Meille antamistaan Jumalan rakastamisen askelmerkeistä Jeesus kertoi edelleen, että ne vastaavat täysin. taivaallisen Isän tahtoa. Hän totesi Filippukselle usein toistetut sanansa samassa evankeliumiluvussa: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.”(jae9)
Vaikka Raamattu usein muuallakin samaistaa Jumalan rakastamisen ja hänen tottelemisensa, tätä yhteyttä ei pidä ymmärtää väärin. Me emme voi teoilla pelastusta ansaita, koska ikuisen elämän mahdollisuus perustuu kokonaisuudessan Jeesuksen antamaan uhriin puolestamme. Paavali sanoi tästä kokonaisuudesta hyvin Korinttin seurakunnalle kirjoittaessaan.
”Kristuksen rakkaus pakottaa meitä… hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä.”(2. Ko 5,14,15) Oivallinen opetus siitä, miten rakkaus Jumalaan voidaan oikealla tavalla suunnata: Voimme antaa hänelle tottelevaisuutemme, parhaan vaikkakin vajavaisten kykyjemme mukaan. Ja rakkauden oikein pakottamana.
Hyvä kommentti, kiitos Rauli. Juuri näin.
Elämässä me kuitenkin osoitamme kuinka huonoja me olemme Jumalaa rakastamaan. Myös silloin kun rikomme lähimmäisiämme vastaan, niin osoitamme ettemme kunniota Jumalan tahtoa, emmekä rakasta Häntä.
Juha Heinilä sinun oppisi on että olet kasteessa saanut kaiken tarvittavan, eikö vaan?
Entäpä kaikki ne saman kasteen saaneet jotka eivät ajattele/usko samalla tavalla kuin sinä, mikä heillä mättää, eikö sama kaste riitä kun siihen uskoo?
Miksi sinun oma ”oikea luterilainen” seurakuntasi on SE OIKEA?
Ari, kiitos hyvistä kysymyksistä. Minulla ei ole omaa oppia. Kristuksen kirkon oppi on yhteinen kaikille niille, jotka ovat autuaita.
Maailmassa on paljon seurakuntia, jotka ovat tarkoitettu juuri niille ihmisille, jotka käyvät siellä säännöllisesti messussa. Ne jotka ovat ajautuneet sivuraiteelle, eivätkä käy messussa, on taas niiden oma asia.
Seurakunta, jossa käyn, sopii minulle hyvin. Meillä on hyvä paimen ja seurakuntalaiset. Kristuksen kirkkoon on hyvä kuulua. Saarna ja pyhä kommuunio!