Eksyneitten lampaiden synnit

Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. (Jes. 53:6)

Eksyneen synnit

Miksi olemme olleet eksyksissä; mikä merkitys on omilla töillä oikean Tien löytämisessä?

Miksi ainoastaan eksynyt tai kadonnut voidaan löytää?

.

Miksi emme itse pysty laittamaan syntejämme Herramme Jeesuksen Kristuksen päälle? 

.

Millä perusteella meidän kaikkien, minunkin, kaikki synnit Herra heitti päällensä?

.

Miksi on (tai ei ole) vaikea uskoa, että Jeesus Kristus on sovittanut kaikki syntimme kokonaan, jolloin velka on kokonaan maksettu ilman meidän töitämme?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

    • Anita, kiitos hyvästä kommentista. Jeesus sanoi monesti ”Minä olen”, jolla Hän kertoo olevansa Jumala.

      Jeesus Kristus on Herra!

      Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta, niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil. 2:1-11)

    • Anita Ojala: ”Jumalan pyhä nimi JHWH käännetään sanalla Herra. Alkuseurakunnan uskontunnustus oli Jeesus on Herra. Siis: Jeesus on JHWH.

      Kun Jeesus teki opetuksissaan lukuisia suoria siteerauksia vanhasta testamentista, jossa esiintyy Kaikkivaltiaan Jumalan nimi JHWH/Jehova/Jahve, niin muuttiko hän Jumalan siinä yhtäkkiä itsekseen?

      Samoin uuden testamentin kirjat ovat täynnä lainauksia vanhasta testamentista, joissa Jumalan nimi esiintyy. Muuttivatko he yhtäkkiä Kaikkivaltiaan Jumalan Jehovan Jeesukseksi? Ei ainakaan Raamatun tekstien mukaan.

      Kun Jeesus puhui Isästään ja Jumalastaan ja sanoi olevansa Jumalan lähettämä, hänen opettamansa, tekevänsä tämän tahtoa, niin muuttiko hän yhtäkkiä itsensä Jumalan tilalle ja itsensä Isäksensä ja lähettäjäkseen? Jeesus antoi aina kunniaa ja kiitosta Isälleen. Ei pyrkinyt hankkimaan sitä itselleen. Oli nöyrä ja vaatimaton.

      Johanneksen evank. 17. luku Jeesus sanoi tehneensä Isänsä nimeä tunnetuksi. Sijoittiko hän siinä itsensä Isänsä tilalle ja teki omaa nimeänsä tunnetuksi?

      : “25. Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt. 26. Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä.”

      Isä meidän rukouksessa hän kehoitti rukoilemaan Isäänsä ja hänen nimensä pyhittämistä. Ei sijoittanut itseään Isänsä tilalle. Jeesus esitti myös monia rukouksia Jumalalle. Hänen kerrotaan usein vetäytymään rukoilemaan yksinäisyydessä. Rukoiliko hän siellä itseään?

      Matteuksen 6. luku: “9. Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; 10. tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa.”

  1. Juha Heinilä: ”Olet hävinnyt tämän pelin ja elämän.”

    Jätetään nyt se tuomioiden jakaminen Jehova Jumalan asettaman Tämän ”maailman” tuomitsijan Jeesuksen Kristuksen tehtäväksi.

    Apostolien tekojen 17. luku (vanha kirkkoraamattu): ”31. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista.”

    Roomalaiskirjeen 14. luku: “10. Mutta sinä, minkä tähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkä tähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen. 11. Sillä kirjoitettu on: “Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa”. 12. Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme. 13. Älkäämme siis enää toisiamme tuomitko, vaan päättäkää pikemmin olla panematta veljenne eteen loukkauskiveä tai langetusta..”

    Luukkaan 6. luku: “37. Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.”

    • Vesa, sinä kommenteillasi pilkkaat Jumalaa. Jeesus Kristus on iankaikkisuudessa syntynyt Jumalan Poika. Jeesus oli Jumala ja minun Herrani jo äitinsä neitsyt Marian kohdussa. Ei Jeesus maanpäällisessä vaelluksen aikana muuttunut Jumalaksi, koska hän on ollut ja on ikuisesti Jumala. Jeesus Kristus on alku ja loppu. Jeesus Kristus on Kaikkivaltias Jumala.

      Minä olen A ja O, alku ja loppu, sanoo Herra Jumala, joka on, joka oli, ja joka tuleva on, kaikkivaltias. (Ilm. 1:8)

    • Vesa Ahlforsin ja Jehovantodistajien koko toiminta on
      yhtä kirkon ja sen kristittyjen tuomitsemista.
      Siinä mielessä Juha Heinilän moittiminen tuntuu epäuskottavalta.

    • jorma ojala :”Vesa Ahlforsin ja Jehovantodistajien koko toiminta on yhtä kirkon ja sen kristittyjen tuomitsemista. Siinä mielessä Juha Heinilän moittiminen tuntuu epäuskottavalta.”

      Ja II maailmansodassa keskitysleireilekin tuomittuja Jehovantodistajiako ei kukaan ”kristitty” tuomitse tälläkään sivustolla? Mikä ihme on tuo defenssi, joka pakottaa tuomitsemaan varsinkin uskovat toisinajattelijat? Miten Vesa Ahlforsin subjektiivinen usko voisi varantaa muidenkaan subjektiivista uskoa, vaikka nuo asiat poikkeaisivat toisistaan?

  2. Kun luetaan Raamattua, niin sieltä käy ilmi, että Jeesus antoi kunnian ja kiitoksen kaikesta Isälleen Jehova Jumalalle. Ei pyrkinyt itse palvonnan kohteeksi. Sitä taas teki Jumalaa vastaan kapinoinut henkiluomus josta tuli Saatana Panettelija.

    Johanneksen evankeliumin 4. luku: ”23. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo.
    24. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”

    Saman kirjan 11. luku (Lasaruksen henkiin herättämisen yhteydessä): ”4. Mutta sen kuultuaan Jeesus sanoi: ”Ei tämä tauti ole kuolemaksi, vaan Jumalan kunniaksi, että Jumalan Poika sen kautta kirkastuisi”. (Jumala Jehova ja Jumalan Poika erotettiin siinäkin toisistaan. Kunnia kuului Jehovalle. Myös Jeesus ”kirkastettiin” ja saatettiin kunniaan Jumalan pääedustajana).

    Filippiläiskirjeen 1. luku: ”10. voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi,
    11. täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.”

     Jehova Jumala katsoi sopivaksi tehdä Esikoispojastaan keskeisen eli avainhahmon kaikkien tarkoitustensa toteuttamisessa polttopisteen, johon kaikkien profetioiden valo kohdistuisi ja josta niiden valo säteilisi ratkaisun kaikkiin ongelmiin, jotka Saatanan kapina oli aiheuttanut (Hpr 2:5–9, 14, 15; 1Jo 3:8), ja perustan, jolle Jumala rakentaisi kaikki tulevat järjestelyt taivaassa ja maan päällä olevan kaikkeuden perheensä ikuiseksi hyödyksi

    Koska Jeesuksella oli näin tärkeä osa Jumalan tarkoituksissa, hän saattoi perustellusti ja liioittelematta sanoa: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän ltykö muuten kuin minun kauttani.” (Johanneksen evankeliumin 14:6.)

    Häntä voi kutsua myöskin pelastajaksi vapauttajaksi varaamiensa lunnaiden vuoksi. Apostolien teoissa häntä kutsutaan tärkeän asemansa vuoksi myöskin ”elämän pääedustajaksi.” Hän siis ansaitsee huomion ja kiitollisuuden ihmisten taholta siitä mitä hän on tehnyt heidän hyväkseen.

    • Vesa, lue Filippiläiskirjeen kohta ajatuksella, jonka lainasin muutama kommentti ylempänä ja Jesaja 53. Äläkä ota Jehovan todistajien eksytyskirjaa esille, jossa kumotaan Jumalan sanan totuudet. Eipä Jeesus joka oli täällä maanpäällä alennuksen tilassa voinut siinä tilassa ottaa sitä kunniaa, joka hänellä on Kirkkaudessa.

      Jeesus sanoi olevansa MINÄ OLEN. Jeesus sanoi: ”MINÄ OLEN tie ja totuus ja elämä”. Jeesus on ainut tie Taivaaseen Isän kotiin.

    • Kommentin viides kappale. Tietyssä mielessä asiat pitävät paikkansa, mutta sävy… Kristinusko olisi perin tylsä, jos noin välineellistä ja tasapaksua. Juurikin kolminaisuus sen herättää eloon.

  3. Juha Heinilä, hyvää huomenta ja kaunista aamua.

    Annat Vesalle hyvän neuvon:

    ” Äläkä ota Jehovan todistajien eksytyskirjaa esille, jossa kumotaan Jumalan sanan totuudet.”

    Mitäpä jos tekisit itse vastaavasti eli et ottaisi luterilaisten eksytyskirjoja esille vaan lukisit pelkästään Raamattua ja etsisit sieltä aluksi kasteeseen liittyvät kohdat evankeliumeista, sillä siellä on vain ja ainoastaan Totuus.
    Ja senjälkeen etsisit kuinka Jeesus KUTSUI ihmisiä JUMALAN VALTAKUNTAAN.
    (Tässä voisi olla hyvä miettiä että mitä tarkoittaa sana KUTSUA???)

    • Ari, Raamattu on ykköskirja, jota kaikkien kannattaa lukea. Alla kohtia.

      Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan”. (Joh. 3:6)

      Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:18-20)

  4. Paavali kirjoittaa: ”Ei kukaan voi sanoa Jeesus Kristus on Herra muuten kuin Pyhässä Hengessä.” Tämä on tieto, jonka vain Pyhä Henki voi avata. Sitä ei ihmisjärki voi keksiä eikä ymmärtää. Se on annettu ilmoituksena uskottavaksemme.

    Jehovan todistajien jumalakuva rajoittuu, koska ihmisjärjestä tehdään mitta, jolla Jumalaa mitataan. Tällöin on väistämätöntä, että jumalakuvasta tulee pieni, ihmisjärjen luodattavissa oleva. Jos jokin luonnehdinta Jumalasta ei ole ihmisjärjen mukainen, se ei heidän mielestään voi olla totta.

    Todellinen Jumala on avaruuden äärettömyyksien luoja. Kun ajattelee, miten mitättömän pieni on yksi ihminen avaruuden äärettömyyksiin verrattuna, kuinka voi kuvitellakaan, että hän kykenisi järjellään tyhjentävästi luotaamaan ja selvittämään Luojan olemuksen. Jumala itse sanoo: ”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne… Niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun… ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.” (Jes 55:9)

    Jehovan todistajien jumalakuva on liiaksi ihmisen kaltainen. Sen pienuus näkyy myös siinä, että heidän mukaansa Jumala ei voi olla läsnä kaikkialla samaan aikaan. Koska hän on persoona, hän on jossain paikassa, ei siis kaikkialla. Paikka, jossa hän Jehovan todistajien oppien mukaan asuu, on Alcyone, Plejadien tähtikuvion kirkkain tähti. (Vartiotorni 1.6.1981 ja Rutherford: Sovitus)

    Mutta emme me Kolmiyhteiseen Jumalaan uskovat voi kerskaillen asettua muiden yläpuolelle. Meillä on kyllä teoriassa suuri Jumala, mutta käytännössä usein aivan yhtä pieni. Se tulee ilmi aina, kun joudumme suuriin vaikeuksiin. Silloin suuri Jumala on äkkiä hakusessa.

    Meidän on käytännössä hyvin vaikea uskoa Jumalaa niin suureksi ja niin yli ymmärryksemme käyväksi, kuin hän todellisuudessa on. Kenen on helppo uskoa ahdistuksissa ollessaan, että ”Jumala voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämmekään”? Tästä asiasta kirjoitin myös blogissani Uskon kriteeri.

    Todellinen jumalakuvamme paljastuu käytännön elämässä, ei teoriatasolla kiisteltäessä.

    • Anita, kiitos hyvistä kommenteista. Vesa on joskus kertonut, ettei hän usko, että Jumala olisi luonut maailmankaikkeuden kuudessa päivässä niin kuin on Raamatussa kirjoitettu. Uskossa olevalle ei ole mitään tarvetta muuttaa totuuksia maailman mieleiseksi, joten uskon Jumalan luoneen kaiken vajaa 6000 vuotta sitten kuten Raamatussa on kerrottu. Ei siinä tarvita alkuräjähdys ja evoluutio -jumalaa.

    • Juha Heinilä: ”Vesa on joskus kertonut, ettei hän usko, että Jumala olisi luonut maailmankaikkeuden kuudessa päivässä niin kuin on Raamatussa kirjoitettu.”

      Raamatun alkukielessä käytetään ”päiväksi” käännetyn sanan kohdalla ilmaisua, joka tarkoittaa myöskin pidempiä ajanjaksoja kuin 24 tuntinen päivä/vuorokausi. Uudesta testamentista käy ilmi, että seitsemäs luomispäivä jatkui vielä silloin alkukristillisyyden aikaan.

      Juha Heinilä: ”joten uskon Jumalan luoneen kaiken vajaa 6000 vuotta sitten kuten Raamatussa on kerrottu.”

      Raamatun ensimmäinen jae kuuluu: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan.” Vasta sen jälkeen alkoivat luomispäivät = maan tekeminen ihmiselle sopivaksi asuinpaikaksi.

  5. Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie. Sananl.14:12

    Ihmiskunta on omilla teillään, mutta ”Oikea Tie” on olemassa. Jeesus Kristus.

    Jeesus sanoo:
    ”Jokainen, joka juo tätä (kaivo) vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään”.

    Tuossa on suuri salaisuus, jonka sanoo: ”Jonka minä hänelle annan”
    Me ammennamme monesta viisauden lähteestä ja pidämme omaa viisauttamme suurena, mutta se on lopulta myrkkyvettä. Tämä on maailman tie, jota monet ylpeästi vaeltavat ja neuvovat muitakin eksyksiin ja suosittelevat omaansa kaikille. Ei auta, vaikka tietäisin jokaisen kirjoituksen ja niiden merkitykset, ja Jumalan nimet vaikka unissani, mutta jos emme ole saaneet sitä vettä, mitä Jeesus antaa, me lopulta menehdymme ja kuivumme pois, sillä meissä ei ole elämää itsessämme. Tosi Elämä on Kristuksessa.

    ”Hän (joka on Kristuksessa) on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy.
    Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa.
    Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa.
    Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu. Ps.1.

    Tämä ei tarkoita, että Kristityn elämä on helppoa ja auvoista maailman mittareiden mukaan, mutta meillä on toivo ja iankaikkiset lupaukset, sillä sen minkä Jumala on luvannut, sen hän pitää, ei Hän ole kuin ihmiset, jotka valehtelevat.

    ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.” 1.Joh.4:18

    • Kiitos Ismo erinomaisesta kommentista. Jeesus Kristus on Hyvä Paimen, Jumalamme ja Herramme. Hänen ääntä meidän on hyvä seurata. Hyvä Paimen etsii eksyneet ja löytää.

      Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. (Ps. 23)

  6. Juhalle ja Arille.

    Usko maapallon ikään tai luomisen tapaan ja kestoon ei ole pelastuskysymys. Hyväksyn erilaiset näkemykset. Eikä minulla itselläni ole mitään edellytyksiä perehtyä tieteeseen niin hyvin, että voisin muodostaa varmaa mielipidettä. En pysty selvittämään, miten luotettavaa tai epäluotettavaa tiede tässä asiassa on. Siis annan asian olla avoin. Oleellisinta on, että ymmärrän, että maailmat on luotu Jumalan Sanalla.

    Tähän sopii mielestäni sama Paavalin ohje kuin syömiseen ja juomiseen. Turha kiistellä mielipiteistä.

    Ajattelen, että meidän uskovien tulisi välttää kiistelyä pelastuksen kannalta epäoleellisista kysymyksistä. Toki keskustella voi, mutta kiistelyn ja keskustelun ero on ymmärrettävä ja pantava jarru päälle silloin, kun keskusteluun tulee tuomitsemisen sävy. Meitä syytetään muutenkin alituisista keskinäisistä riidoista.
    Se, kuka Jeesus on, on pelastuskysymys. ”Jos ette usko minua siksi, joka minä olen, te kuolette synteihinne.”

    Sen sijaan kasteen tapa ei ole, ja silti siitä yhä kiistellään ja tuomitaan toisia. Jos jompikumpi kastetapa (vapaat suunnat/luterilainen) olisi ainoa oikea, se näkyisi myös uskovien elämässä ja olemuksessa. Mutta en ole vuosien saatossa huomannut mitään oleellista eroa. Yhtä raadollisia ja silti yhtä lailla Jumalan käytössä olevia ihmisiä on kummankin kastenäkemyksen piirissä.

    Jumala näyttää hyväksyvän molemmat kastetavat, sillä hän toimii uskovien elämässä, oli heidät sitten kastettu lapsena tai uskovien kasteella. Jumala on Suomessakin antanut useita suuria herätysliikkeitä luterilaisen kirkon keskuuteen. En siis ymmärrä, miksi tämä kysymys yhä niin kiihkeästi nostetaan tuon tuosta esille.

    • Anita, kiitos sovittelevasta kommentista. Kastetun iällä ei ole merkitystä. Tärkeintä on, että kaste on Kristuksen kirkon kaste. Esim. Jehovan todistajilla on oma kasteensa, eikä se ole Kristuksen kirkon kaste. Mitä luomiskertomukseen luottaminen ja sen mukaisesti uskominen merkitsee. Minusta se kertoo uskostamme Jumalaan ja ainakin jollakin lailla se on myös pelastuskysymys. (Onko Jumala luonut taivaan ja maan ja kaiken mitä täällä on? Voiko Jumala pelastaa ihmisen ja tuleeko uusi Jerusalem tämän nykyisen maailmankaikkeuden jälkeen (Ilm. 21 luku)? Onko Jumala niin pieni, kuin me omalla järjellämme ymmärrämme?)

      Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä. (Hepr. 11:3)

    • Olen alusta alkaen pitänyt Anitan vilpittömästä ja kristillisestä
      tyylistä kirjoittaa asioita.
      Kun mennään uudestaan kasteelle, ollaan lähdetty pois Kristus-keskeisestä uskosta.

      Olin tänään erään kunnan markkinoilla, siellä eräs uudestikastaja rupesi syyttämään hyvin halventavasti minua, että esiinnyn pellepuvussa ja porttokirkon edustajana. Kun nuhtelin häntä epäkristillisestä käytöksestä, hän kirosi minut.
      Paljon hämärää on niissäkin porukoissa, ja saamme siitä asiasta päivittäin näytteen tälläkin palstalla.

      Ollaan uskovia ja neuvomassa muita, kuten Ari ja Vesa,
      mutta sydän on ympärileikkaamatta, eikä edes ymmärretä, mitä se asia tarkoittaa.
      Juhan linja on aika lempeä.
      Minä en katsoisi hetkeäkään näitä palstallani.

  7. Jorma Ojala, oletko lukenut seuraavan ”uskontunnustuksen”??

    Athanasioksen tunnustus

    Siis siinä esitetään ns ”kristin oppi” ja loppulausumana on seuraava:

    ”Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua. ”

    Kuitenkin ko tunnustuksessa on ristiriitaa Raamatun Sanan kanssa esim seuraavassa kohden:

    ”Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu – kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.” (Athanasioksen tunnustus)

    ”Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.” (1. Kor. 15:28 )

    Onko oikein tuomita tämän uskontunnustuksen mukaan ihmisiä kadotukseen??????

    • Athanasioksen tunnustus

      Sen, joka tahtoo pelastua, on ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.

      Yhteinen kristillinen usko on tämä:

      Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.

      Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki:

      Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton. Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön. Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.

      Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta. Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt. Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.

      Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu – kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.

      Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin. Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi.

      Oikea oppi on tämä:

      Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen. Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen. Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä. Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi. Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden. Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.

      Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.

      Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua!

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.