Tanskalainen Jehovan todistaja Dennis Christensen sai Venäjällä kuuden vuoden vankeustuomion. Oikeus Orjolin kaupungissa totesi Christensenin syylliseksi rikoslain ”ekstremististä toimintaa” (УК РФ Статья 282.2. Организация деятельности экстремистской организации) rajoittavien säädösten mukaan.
Radio Svoboda kysyi, miten uskonnonvapautta tulkitaan, jos Jehovan todistajia pidetään ”väärin todistavina”?
Uskonnonvapaus ei ole Putinin Venäjällä korkeassa kurssissa, vaikka maan huolellisesti tehty uskonnonvapauslaki (Федеральный закон ”О свободе совести и о религиозных объединениях”, 5.2.2018) on länsimaisen liberaali. Laki henkii valistusajan ihanteita: mitään uskontoa ei rajoiteta, mutta valtion turvallisuutta uhkaavien liikkeiden leviämistä uskonnon varjolla ei hyväksytä.
Venäjän uskonnonvapauskäsitys oli neuvostoaikanakin teorialtaan Katariina Suuren näköinen. Katariina ihasteli Nantes’n ediktiä (1598), jolla Henri IV määritti uskonnonvapauteen dualistisen periaatteen: kansalaisen tuli olla suhteessa julkiseen valtaan kuuliainen ja sai harjoittaa uskontoaan vapaasti, mutta vain yksityisesti.
Ediktin voima ei kestänyt pitkään. Julkinen valta alisti eri puolilla Eurooppaa kirkot uudelleen valtiohallinnon orgaaneiksi. Ruotsin Kustaa IV Aadolf ja Venäjän Aleksanteri I pelkäsivät molemmat Ranskan vallankumousaatteen leviämistä ja seurasivat Napoleon Bonaparten konkordaattiperiaatteita: hallitus nimitti piispat ja heidän oli annettava lojaalisuuslupaus hallitukselle.
Sitten alkoi uusi aika. Pius IX:n Syllabus errorum (1864), Émile Zolan J’accuse (1898), sosiaalidemokraattien Forssan julistus (1903) tai Nikolai Berdjajevin Vapauden filosofia (1911) johtivat eri tavoilla samoihin seurauksiin: syntyi uskontoneutraalius, laïcité.
Uskonnonvapauslait ovat Euroopassa samansisältöisiä. Erot syntyvät lain tulkinnoilla, jotka tehdään enemmistöuskontojen ehdoin. Julkinen valta tietää, että uskonnonvapaudessa itää aina myös ekstremismin siemen. Jos jälkimmäistä yrittää suitsia lailla, tulee kaventaneeksi ensimmäisenkin tilaa.
Kysymys toisuskoisten ”vainosta” on myös tulkintaa. Onko se vainoa vai laillisuusvalvontaa, jos uskontolain kielloista huolimatta Raamattuja tai Vartiotorneja ovelta ovelle jakavat laitetaan edesvastuuseen?
Näin vaalikeväänä olisi hyvä kysyä, millaista uskontopolitiikkaa Suomen puolueissa halutaan? Onko uskonnonvapaudella ja maahanmuuttopolitiikalla yhteys? Voiko vapauden rajoittaminen markkinataloudessa olla hyvää demokratiaa?
Ehkä tätä löyhästi sivuten (tai sitten vain aasinsilta…): https://www.kotimaa.fi/blogit/vaalikone-uskonnonvapaudesta/
Oiva olisi tarjoamasi aasinsilta minunkin kulkea. Sillä on vain yksi suuri este: olen tässä uskonnonvapausasiassa niin kovasti kuluttaja enkä tuottaja. Myös nuo veljeni Venäjällä eivät millään keinoin halua vallanpitäjiä painostaa muuttamaan heihin kohdistuneita ekstrimistileimoja. Ellei muutoin lojaalia ja kelvollista käytöstä luokitella painostusmenetelmäksi.
Siksi tartun mieluummin Raamattuun kuin sinun varsin fiksusti laadittuun vaalikoneeseesi(kävin toki kapistukseen tutustumassa!). Iso Kirja antaa minulle seuraavanlaisen puolueettoman kansalaisen ”puolueohjelman”, joka koskee aivan erityisesti uskonnonvapautta: ”Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta, jotta saisimme viettää tyyntä ja rauhallista elämää, kaikin tavoin hurskaasti ja arvokkaasti.”(1.Tim2:1,2)
Ateistina sinun on ehkä vaikea uskoa pelkkään rukouksen voimaan. Mutta kyllä se Raamattu kannustaa myös tekemiseen: ” Säilyttäkää käytöksenne hyvänä kansojen keskuudessa, jotta kun he väittävät teidän olevan pahoja, he voisivat itse nähdä teidän hyvät tekonne ja siksi ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän tekee tarkastuksen.”(1.Piet2:12)
(Otin tarkoituksella tuon viimeisen sitaatin käännöksestä, joka on laittoman ektrimistinen tästä vain muutama sata kilometriä itään)
Olipa tasapainoisesti kirjoitettu, Jyrki Härkönen. Kävit uskonnonvapauteen liittyvää taustaa läpi varsin seikkaperäisesti, mutta nyt haluaisin kaivautua aiheessa vielä kauemmas.
Alkukristityillä oli varsin samankaltaisia ongelmia aikanaan, vaikka silloin ei ekstrimisteistä puhuttukaan. Kun kristillisyys alkoi saada jalansijaa juutalaisten keskuudessa, mustasukkaisuus menestyksestä alkoi rehottaa juutalaisjohdon keskuudessa. Väärät syytökset kohdistettiin Jeesuksen seuraajien rojalismiin: ”Kaikki he rikkovat keisarin säädöksiä ja pitävät kuninkaana toista miestä, erästä Jeesusta.”
Selkeää epäisänmaallisuutta, vedettiin johtopäätös myös muiden joukoissa ja ”näin puhuen he saivat kansanjoukon ja viranomaiset kiihdyksiin.”(Apt17:7,8)
Ja kyllähän ensimmäisellä vuosisadalla vankeustuomioitakin jaettiin. Apostolit saivat pian vapauduttuaan yhä uudelleen syytteitä, jotka koskivat juuri johtamaansa opetustyötä: ”Me kielsimme jyrkästi teitä opettamasta sen miehen nimessä. Mutta nyt koko Jerusalem on täynnä teidän oppianne.”
Kristittyjen vastaus oli sama kuin nykyisin: ”Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” (Apt5:28,29)
Härkönen kysyy erittäin hyvän kysymyksen ”Onko se vainoa vai laillisuusvalvontaa, jos uskontolain kielloista huolimatta Raamattuja tai Vartiotorneja ovelta ovelle jakavat laitetaan edesvastuuseen?”
Mutta miksi juuri Jehovan todistajien raamatunkäännös on maassa ekstrimistisenä kirjallisuutena lainsuojan ulkopuolella? Hyvä tai huono se voi jonkun mielestä olla, mutta kriminaaliksi teokseksi leimaaminen vaikuttaa hätävarjelun liioittelulta, vai?
On kai selvää, että syynä on juuri JT-opin oleminen ärsyttävän lähellä oikeana pidettyä kristinuskoa, mutta kuitenkin liian kaukana. Minkäänlaista oman piirin ulkopuolelle näkyvää vaaraa tai haittaa ei todistajista ole havaittu käsittääkseni koskaan missään. Ongelman voi nähdä vain käänteisenä: todistajat eivät ole myöskään hyvän puolella esimerkiksi vaaleissa.
Sama ärsyyntyminen näkyy — toki paljon lievemmin kuin Venäjällä — ovelta ovelle -työhön suhtautumisessa. Se muka häiritsee, vaikka vastaavana häiriönä ei pidetä esimerksi adventtikalentereita myyviä partiolaisia. Epäkelpo argumentti siis.
Jori Mäntysalo :”Sama ärsyyntyminen näkyy — toki paljon lievemmin kuin Venäjällä — ovelta ovelle -työhön suhtautumisessa.”
Perheemme ei ole kokenut tuota ärsyyntymistä Jehovan todistajien toiminnasta, vaikka olemmekin joistakin asioista eri mieltä. Yhteiskuntaan ja evl.kirkkoonkin hiipinyt ”universaali inhimillinen intressi”, joka pitää puhetta universaalista Rakkaudesta pahan hengen puheena, on kyllä saanut aikaan sen, että läheisiä ml. isäni on eronnut kirkosta, eikä meillä ”sattuneista syistä” ole ollut enää pitkään aikaan asiaa evl.kirkon messuihin. Me itseohjautuvat ”myrkkysienet” osaamme kyllä kitkeä itse itsemme pois universaalin inhimillisen intressin valtaamilta ”elopelloiltanne” ja jättää seksuaalisuuden elämänne tärkeimmäksi asiaksi.
Käsittelet Jori varsin pehmein silkkihansikkain sitä työmuotoa, joka usein on negatiivisessa muodossa nostettu farmille, sitä kulkemista ovelta ovelle. Ja että sitten vielä ne muistiinpanotkin!
Tässä blogissa ja jatkokeskustelussa puhaltelevat varsin leppoisat tuulet, joskohan vilahduksena oikeasta kristillisyydestä?
Tosiasia on se, että kyllä minä tunnustan syyllistyneeni häirintään. Olen ollut väärään aikaaan liikkeellä, mitä en olisi voinut etukäteen aavistaa. Ja sitten olen joskus lähestynyt ihmistä, joka on kurkkuaan täynnä uskontoa ja raamattuja. Ei tilaa lyhyeenkään keskusteluun.
Raamatun ohjeistus on hyvin selkeä: painostusta ja väkisinsaarnaamista ei saisi( huom. konditionaali) esiintyä. Näin Jeesus ohjeisti ensimmäisiä oville kolkuttavia: ”Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä.”(Mat10:14)
Näen Venäjän tilanteessa ainakin yhden valoisan puolen uskonnonvapauden kannalta. Kunnon venäläinen ortodoksi saa puhua uskostaan ja sen kulmakivistä., olen ymmärtänyt. Jos naapurina asuu sitten Jehovan todistaja, niin tarttuuko lain koura siinä vaiheessa tilanteeseen, kun tuo jt- kansalainen aukaisee sanaisen arkkunsa ja laillisenkin raamatunkäännöksensä? Osallistuakseen naapurin aloittamaan keskusteluun uskonasioista.
Olisi mukava tietää Jyrkin kanta ortodoksina tuollaiseen uskonnonvapauslain ohjaukseen naapurimaassamme. Tai jonkun muun aiheesta kiinnostuneen näkemys.
Rauli, kyllähän ne muistiinpanot aika selvästi ovat ei-henkilökohtaisia. Tekisitte vaan suosiolla ohjeistuksen, jossa neuvotte jäsenillenne esimerkiksi miten pitkään muistiinpanoja sopii säilyttää.
Ei se nyt niin vaikeaa ole. Minultakin kun kysytään miten tehdä ilmoittautumislomake pikkujouluihin, aloitan kysymällä aiotko poistaa tiedot helmikuussa ja jos et, miksi et.
No ei ne partiolaiset pyri sisälle tarkistamaan josko koti on sen verran varakas että sen asukasta kannataisi yrittää käännyttä ko liikkeen pysyväisrahoittajaksi.
Muutama huomio historiasta: Nantesin edikti koski vain protestanttien uskonnonvapautta Ranskassa, ja se kumoutui jo seuraavallla vuosisadalla katolisen kardinaali Richelieun tultua Ranskan pääministeriksi. Aina 1800-luvulle asti oli Britanniassa voimassa Test Act, joka esti virkakelpoisuuden ja vaalikelpoisuuden katolista uskoa tunnustavilta briteiltä. Ruotsissa oli uskontopakko koko sen ajan, jonka Suomi oli Ruotsin osana. Pieni poikkeus oli tästä Ruotsin Karjalan ortodokseille suotu osittainen uskonnonvapaus. Vasta Suomen siirryttyä Venäjän yhteyteen saivat ortodoksit täydet kansalaisoikeudet. Vasta 1870-luvulla säädetty eriuskolaislaki mahdollisti kuulumisen muihin kristillisiin kirkkokuntiin kuin luterilaiseen tai ortodoksiseen. Ja vasta itsenäisessä Suomessa voivat muutkin kuin kristityt saada kansalaisoikeudet.
Nysvään sen verran, että eriuskolaislaki tuli 1880-luvulla eikä koskenut kaikki kristittyjä: https://uskonnonvapaus.fi/hakusanat/eriuskolaislaki.html
”Muun protestanttisen uskonopin tunnustajat kuin evankelis-lutherilaisen älkööt muussa tilaisuudessa kuin hautajaisissa toimeenpanko julkista juhlasaattoa tiellä, kadulla, torilla – -”