Voisiko eutanasialain säätäminen johtaa myös meillä sen rajojen hämärtymiseen, kuten natsi-Saksassa?
Helmikuussa eduskunnalle jätetty kansalaisaloite eutanasian laillistamiseksi Suomessa on herättänyt varsin vilkasta keskustelua. Näin senkin vuoksi, ettei eutanasian laillistamista ole koettu ongelmattomaksi minkään läntisen oikeusvaltion piirissä.
Aloitteen saamasta runsaasta kannatuksesta huolimatta aloite on herättänyt myös epäilyjä paitsi lääkärien myös eräiden muiden kansalaisryhmien piirissä. On kysytty, millainen vaikutus eutanasian laillistamisella tulisi olemaan oikeusvaltion yleiseen ilmapiiriin, sen ihmiskäsitykseen ja asenteisiin sairauteen ja kuolemaan. Kysytään myös, mihin tulisivat ulottumaan eutanasian soveltamisen rajat.
Entisenä natsi-Saksan tutkijana olen kokenut jossakin määrin pelottavina muistot Kolmannen valtakunnan Saksasta, missä eutanasia päätettiin kansallissosialismin hengessä panna toimeen jo varsin varhaisessa vaiheessa.
Tässä pelossa ja epäilyssäni en koe olevani yksin. Onhan kansainvälisestikin tunnettu tutkija Hannah Arendt äskettäin suomeksi julkaistussa Eichmannin oikeudenkäyntiä koskevassa teoksessaan viitannut selväsanaisesti tähän. Arendt toteaa suoraviivaisesti, että ”Kaasutehtaat olivat alusta loppuun saakka läheisesti yhteydessä ‘eutanasiaohjelmaan’, jonka Hitler oli aloittanut sodan ensimmäisinä viikkoina.” (Arendt 2016 s. 147)
Arendtin johtopäätöstä voidaan oikeutetusti ehkä pitää tarpeettoman suoraviivaisena. Saattoihan kaikki johtua pääosin natsi-diktatuurin yleisesti julmista toimintatavoista. Kaiken taustana oli sotatilanne, jossa kuolemaa ja tappamista voitiin pitää jokapäiväisinä ja helposti oikeutettuina. Tämä ei kuitenkaan voi tyystin poistaa sitä tosiasiaa, että kyseinen eutanasiapäätös loi maassa yleistä ilmapiiriä Hitlerin ja kansallissosialistien Darwinin luonnonvalinta-ajatuksen innoittamalle ihmis- ja rotukäsitykselle.
Niinpä kansallissosialistien jo syyskuussa 1939 antama asetus, jonka mukaan ”parantumattomasti sairaille ihmisille tulisi antaa mahdollisuus armokuolemaan”, johti siihen, että parin seuraavan vuoden aikana noin 50 000 laitoshoidossa ollutta saksalaista sairasta sai kokea häkämyrkytyksen tai muunkaltaisen armokuoleman.
Sana murha korvattiin hienostuneemmalla ilmaisulla armokuolema, ja armokuoleman asiantuntijoita alettiin pitää laitosten ”hyväntekijöinä”, koska he olivat vapauttamassa hoidokkeja turhista kärsimyksistä. Siten eutanasia oli saamassa pelottavia rotuhygienian piirteitä.
Miehet, jotka olivat tehneet työtä eutanasiaohjelman parissa kotimaassa, lähetettiin sittemmin itään uusien tuhoamislaitosten pystyttämiseksi, kuten Arendt antaa useiden muiden tutkijoiden tavoin ymmärtää. Näin eutanasian nimissä aloittaneista ja ”hyväntekijöinä” pidetyistä toimijoista oli yleisen ilmapiirin ja olosuhteiden muutoksen myötä tullut tuhoamisleirien sokeita ja pelättyjä käskyjen toteuttajia. Eutanasiasta oli kehkeytynyt eräs rotusodan oikeuttava peruste.
On sanomattakin selvää, ettei tehtyä kansalaisaloitetta eutanasialain säätämiseksi meillä ole syytä rinnastaa Kolmannen valtakunnan eutanasialakiin ja sen sovellutuksiin. Tähtääväthän suomalaisen aloitteen tavoitteet ensisijaisesti vain sietämättömän inhimillisen kärsimyksen lopettamiseen ja parantumattomaksi todetun sairaan toivoman armokuoleman sallimiseen.
Kun myös kansallissosialistien eutanasialaki puhui aluksi vain parantumattomasti sairaille annettavasta armokuolemasta, mutta johti myöhemmin järkyttäviin sovellutuksiin, lain ongelmallisuudesta ei ole syytä täysin vaieta sen mahdollisten sivuvaikutusten osalta.
Tämä koskee paitsi armokuoleman käytännöllisen toimeenpanon vaikeutta myös lain mahdollista vaikutusta yleiseen ilmapiiriin, ihmiskäsitykseen, vanhuuteen, sairauteen, vammaisuuteen ja niin edelleen. Millaista elämää on pidettävä elämisen arvoisena ja kenellä on oikeus siitä päättää? Voisiko eutanasialain säätäminen johtaa myös meillä jossakin vaiheessa sen rajojen hämärtymiseen?
Joka tapauksessa lainsäätäjien tehtävänä lienee pitää huoli siitä, ettei eutanasialain hyväksyminen voi missään vaiheessa luisua siihen, että sen puitteissa voidaan ryhtyä arvioimaan ihmiselämän arvoa tai arvottomuutta yleensä. Onhan ihmishengen suojaamista pidetty perinteisesti länsimaisen oikeusvaltion keskeisenä oikeutena ja perustana.
Eino Murtorinne
kirkkohistorian emeritusprofessori
Yhtäältä paitsi yhteiskunta, myös kirkko on maallistunut. Elämä ei ole aikoihin ollut pyhää. Sikiöiden tappaminen lukemattomin ”sosiaalisin” syin on ollut paitsi juridisesti, myös moraalisesti sallittua vuosikymmeniä. Toisaalta lääketiede on kehittynyt siinä määrin, että ihmiselämää voidaan jatkaa erilaisin hintavin toimenpitein äärimmäisen pitkään. Syntyvyys laskee. Huoltosuhde on hälyttävä, samoinkuin valtion talousarvion tulojen ja menojen suhde. Ei ole mikään suuri ihme, että eutanasian salliminen – erilaisiin pinnallisesti humanistisiin argumentteihin vedoten – nousee tapetille juuri nyt.
”Entisenä natsi-Saksan tutkijana olen kokenut jossakin määrin pelottavina muistot Kolmannen valtakunnan Saksasta, missä eutanasia päätettiin kansallissosialismin hengessä panna toimeen jo varsin varhaisessa vaiheessa.”
Eikös Saksan nuorista papeista suurin osa elänyt kansallissosialismin hengessä?
Natsivallan aikana ei oikein luotettavia kyselytutkimuksia voitu tehdä. Tuosta suht hyvästä wikipedia-artikkelista saa kuitenkin kokonaiskuvan.
https://de.wikipedia.org/wiki/Kirchenkampf#Siehe_auch
Vaikka saksaa ymmärränkin niin nopeammin asia selvisi tästä:
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/teemat1a.htm
Tuo kirkon into ajaa nytkin eutanasiaa, juuri onkin pelottavaa. Jos kirkko asettuisi sitä vastaan, niin toivoa olisi. Nyt sellaista ei ole näköpiirissä. Selvää on että muutaman vuoden päästä aivan sama kehitys tapahtuu, kuin aikanaan abortin kanssa. Sitäkin piti soveltaa muka, vain poikkeustapauksissa. Abortti ja eutanasia on ovelia sanoja, kun kyseessä on tappaminen.
Ruotsin ev.lut. yhteisö, ainakin sen emerita piispa Koivunen Bylund kannattaa eutanasiaa (Kanava 3/2017, s. 58). Samainen piispa mm. julisti paimenkirjeessään että kristillinen etiikka perustuu humanisriseen etiikkaan. Näin siis Ruotsissa, josta yllättävän monet tuntuvat kopioivan mielipiteensä.
Kritistillinen kirkko ei sen sijaan koskaan voi hyväksyä viattomien surmaamista. Eutanasia lienee hyvä testi osoittamaan missä hengessä mikäkin yhteisö toimii, tämän maailman valtiaan vai Jumalan.
Pekka Pesonen :” Abortti ja eutanasia on ovelia sanoja, kun kyseessä on tappaminen.”
Jos abortti on ovela sana, mitä on se, jos esim. 11 vuotiaalta raiskatulta tytöltä kielletään abortti? Sitä paitsi, ihmisethän viettävät syntymäpäivää, eli sitä päivää, jolloin he syntyvät ihmiseksi ensimmäisen hengenvedon myötä, eivätkä hedelmöityspäiväänsä. Pitäisikö lailliset kahden lääkärin hyväksymät murhiksi sanotut abortit kieltää ja siirtyä takaisin laittomien aborttien aikaan?
Guttmacher-instituutin v. 2009 julkaiseman tutkimuksen mukaan aborttien kieltäminen lailla ei ole vähentänyt oleellisesti niiden määrää. Laittomien aborttien aiheuttamien kuolemantapausten seurauksena maailmassa jää vuosittain orvoksi lähes 250 000 lasta.
Miksiköhän sitten raskauden aikana kuultu musiikki rauhoittaa lasta syntymän jälkeen. Lapsihan saa hapen istukan kautta, joten eihän hengitys ole este älylliselle toiminnalle kohdussa. On sitä hemupäivääkin juhlittu. Oikein liputusten ja paraatien kanssa. Ehkä se ei ole kovin yleistä, mut kokemusta siitäkin on.
Tappamisesta abortissa on joka tapauksessa kyse. Siihen on vain turruttu, eikä sitä sellaisena enää mielletä. Samoin käy eutanasiankin kanssa. Se tullaan hyväksymään ja sen käyttöä pikkuhiljaa aletaan laajentamaan. Ei lopulta enää asiaa pidetä minään.
Itsestään selvyytenä dementoituneet vanhukset lopulta tapetaan. Eikä kirkko , tai kukaan muukaan korvaansa lotkauta. Asia hyväksytään vallitsevana käytäntönä.
Innokkaat eutanasian puolustajat tulevat vanhuudessaan ikävällä tavalla törmäämään tähän.
Pekka Pesonen :”Tappamisesta abortissa on joka tapauksessa kyse.”
Entä mistä abortoiduksi joutuvan sikiön alullepanemisessa on kyse? Humalasta, huumeista, bilettämisestä, himojen ja vaistojen seuraamisesta vailla kykyä itsehillintään ja vailla kykyä ottaa huomioon ja arvioida teon mahdollisia seurauksia. Jos aborttia pidetään murhana, murhaajia on aina kaksi: sikiön alullepanneet mies ja nainen.
”Tappamisesta abortissa on joka tapauksessa kyse.”
No sitten suurin tappaja on Jumala, joka sallii miljoonien sikiöiden mennä kesken ihan itsekseen.
Olennaista on, että sikiö on ihminen vasta sitenkun silä on tietoisuus eli aivot ovat riittävän kehittyneet.
Muuten ihmisenä voi pitää jo munasolua + siittiötä hedelmöityshetkenä ja ns katumuspillerien käyttö on tappamista. Onko?
Jumala sallii meidän kaikkien kuolla, joidenkin jo sikiönä. Tästä ei pidä tehdä sitä johtopäätöstä, että siksi meilläkin on oikeus tappaa lähimmäisemme.
Kaikki elävät olennot koostuvat soluista. Kenen solu hedelmöitynyt munasolu on? Se oli ensimmäinen solumme, ensimmäinen solu, jossa oli juuri omat perintötekijämme. Jollei alkion kehitystä keskeytetä väkivaltaisesti tai tapahdu muuta häiriötä, se jatkaa kehitystään ainutkertaisen DNA-ohjelmansa mukaan, jollaista ei ole ollut eikä tule olemaan kenelläkään muulla ihmisellä.
Katumuspilleri näännyttää pienen ihmiselämän alun nälkään, kun vinhaa vauhtia jakaantuva alkio ei pääse kiinnittymään kohdun limakalvolle, jossa on ruokapöytä katettuna häntä varten.
Onko katumuspilerin käyttö siis teistä herra Tats murha? Ja onko Jumala murhaaja kun sallii sikiöiden kuolla vaika voisi sen Kaikkivaltiaana estää?
Kiitos Eino Murtorinne kirjoituksesta!
Myös itseäni on vavahduttanut, että eutanasian perustelut ovat kuin suoraan NatsiSaksan teksteistä. Ihmisten kaasutukset perusteltiin lääketieteellisesti ja toiminnassa mukana olleet sitoutettiin kielipeliin, jossa puhuttiin armokuolemasta, ei murhasta. Tähän viittaa myös Murtorinne kirjoituksessaan eutanasiasta.
Keskitysleirikuljetusten pääjärjestelijä Adolf Eichmann pysyttäytyi Hitlerin kielisäännössä Jerusalemin oikeudenkäyntiin asti vuonna 1961 kunnes rohkeni tai oli pakotettu puhumaan murhasta. Hän käytti yhtä suoria sanoja kuin Suomen ulkoministeri Timo Soini Suomen parlamentin ison salin eutanasialakiesityksen yleiskeskustelussa 2. maaliskuuta 2017. Soini sanoi kieltäytyvänsä murhasta ja murhaajan murhasta.
Suomen parlamentista eutanasialakiesitys lähti eteenpäin painottaen saattohoidon kehittämistä. Eutanasia ei ole ilmapiiristä kuitenkaan kokonaan kadonnut ja hyvä, että asiaan vielä palataan.
Suomen kansalaisilla on perustuslaissa säädetty oikeus henkilökohtaiseen vapauteen. Tähän vapauteen sen äärimmäisessä muodossa olettaisi kuuluvaksi myös oikeuden kuolemaan haluamanaan ajankohtana ja haluamallaan tavalla.
On kuitenkin oikeuksia, joihin ihmisellä itsellään ei ole oikeutta. Ollaan filosofisen argumentaation alueella.
Tahdonilmaisumme on aina sidoksissa maailmankuvaamme, ajattelutapoihin, päähänpinttymiin ja tunnelukkoihin. Kausaalisen determinismin mukaan kaikki tapahtuu edeltävien tapahtumien aiheuttamina.
Mitä sekin oli, kun tuhannet ja taas tuhannet saksalaiset siviilit perhekuntineen tekivät itsemurhan puna-armeijan vyöryessä kohti Berliiniä huhti-toukokuussa 1945 (Florian Huber, Atena 2016)? He eivät tehneet tätä pakokauhussa eivätkä puna-armeijaa pelätessään vaan koska olivat menettäneet elämänsä tarkoituksen.
Ihmisellä on oikeuksia, joihin hänellä ei ole oikeutta. Tällainen on ihmisen elämä, oma ja toisen.
Valma Kukko
P.S. Kommentit julkaistaan lehden tilaajan nimellä ja niin on tässäkin tapauksessa. Alla kuitenkin kirjoittajan ja kommentoijan nimi. VK
Seppo Heinola,
Jumalan kädessä on elämä ja kuolema, mutta ihmisellä ei ole valtaa ottaa toista ihmistä hengiltä. Siksi käsitettä murha voi käyttää ihmisestä mutta ei Jumalasta. Katumuspillerissä riistetään elämä pieneltä ihmisen alulta, joka näännytetään nälkään. Ehkä tätä voi pitää tappona tai kuolemantuottamuksena, jos pillerin ottaja ei tiedä, mitä hän tekee. Muutoin avuttoman pienen ihmisen harkittu tappaminen on murha.
Siitä on kohta kolme vuosikymmentä, kun olemme viimeksi keskustelleet. Matkasimme Tampereen kaupungin liikennelaitoksen bussilla pitkin Hämeenkatua länteen päin, ja keskustelu koski muun muassa germaaniperäisten sanojen etymologiaa.
Murha on juridinen termi, joka tarkoittaa lainvastaista harkittua surmaamista. Laillinen abortti ei miloinkaan ole murha jota sanaa väärinkäytetään lähinnä manipulativisista syistä.
Mielenkiintoista että muistat noin vanhan keskustelumme. Ich habe keine Ahnung von der Sache..:-)