Ehtoolliselle kelvollinen vai kelvoton

Elias, kiitos hyvästä kommentista. Joo ei meistä täydellisiä tule, mutta onneksi en ole niikuin tuo publikaani tai muut syntiset, jotka eivät käy messussa.

Kuka on kelvollinen ja kuka on kelvoton ehtoollisvieras (vert. 1. Kor. 11:17-34)?
Mitä sanoa siitä, kun joku saatta ajatella ja jopa kysyä: ” Jos joku käy ehtoolisella tavan vuoksi ? Onko silloin kyseessä kelvoton ehtoolisvieras ?
Yllä olevassa Raamatun kohdassa on kysymys kokonaan toisesta asiasta, kun tavan vuoksi syömisestä ja juomisesta. Mutta se kyllä on sanottava, kuitenkin on hyvä jos ehtoolliselle ei mennä vain tavan vuoksi ajattelematta lainkaan, mistä ehtoollisessa on kyse.
Varsinkin suurissa juhlissa esim. kesäisin ulkona silloin ehtoolliselle tulee sellaisa, jotka eivät ole olleet edes koko aikaa messussa mutta siitä huolimatta tulevat ja käyvät ehtoollisella, ja menevät heti pois ? Tällaisesta tavasta toimia nousee mieleen, että he eivät ajattele mitä Herran Pyhä ehtoolinen todella on.
Mutta toisaalta eihän ehtoollisen vietossa ole tärkeintä millä mielellä olemme. Ei vaan sen sijaan, että Jeesus palvelee meitä, anttaa synnit anteeksi ja vahvistaa uskoa.
Ensimmäiset kristityt viettivät ehtoollista meltei joka sunnuntai. He tarvitsivat Herransa kohtaamista ehtollisessa näin usein. Emmekö mekin tarvitse samalla tavalla.

”Ei kannata sanoa, ettei tässä anneta mitään uhria…” Kolehdin kanto on osa ehtoollista. Sen aikana veisattavaa virttä kutsutaan offertorioksi eli uhrivirreksi.

”Mennä alttarille samaan aikaan henkilön kanssa, jonka kanssa on asiat sopimatta, kyllä se hengetöntä toimintaa on.” Siinä alttarille mennessähän voi vaikka lyödä ääneti kättä. Siinähän sitä henkeä jo olisi. Kirkonmäellä voi sitten keskustella yksityiskohdista.

”Mennä alttarille samaan aikaan henkilön kanssa, jonka kanssa on asiat sopimatta, kyllä se hengetöntä toimintaa on.” Siinä alttarille mennessähän voi vaikka lyödä ääneti kättä. Siinähän sitä henkeä jo olisi. Kirkonmäellä voi sitten keskustella yksityiskohdista.

Martti Pentti, kiitos hyvistä kommentista. Kolehti kerätään ennen ehtoollista, joten riidat pitäisi olla sovittu ennen sitä.

Kirkon sanastossa on selitetty uhrilahjasta (kolehdista) seuraavasti:

Jumalanpalveluksessa suoritetaan keräys, jossa seurakuntalaisilla on mahdollisuus antaa uhrilahjansa. Kolehdin taustalla on Uudessa testamentissa ilmaistu kehotus uhraamiseen ja puutteessa olevien auttamiseen (esim. 2. Kor. 9:13). Kirkon alkuaikoina kristityt toivat luonnon antimia, joista osa (leipä ja viini) erotettiin alttarilla siunattaviksi ja osa jaettiin apua tarvitseville.
Kolehti kannetaan messussa uhrivirren (lat. offertorium) aikana. Se voidaan siunata tai sen puolesta voidaan rukoilla yhteisessä esirukouksessa.

http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Kolehti

Martti Pylkkänen, kiitos erinomaisesta kommentista. Kirkkoon on hyvä mennä tavan vuoksi, mutta ehtoolliselle mentäessä on hyvä pohtia, mitä Jeesus on tehnyt meidän puolestamme ja mikä merkitys ehtoollisella meille on.

Miksi ainoastaan miespapit saavat ottaa siunatun ehtoollisleivän käteen?

Niin… tuosta hengettömästä toiminnasta.
Ajattelin vähän muuta uhria kuin yhteistä uhrilahjaa, sitä kuinka jokainen kelvollinen vieras antaa itsensä Jumalalle uhriksi ja suloiseksi tuoksuksi tulemalla anteeksi antaen ja armoa etsien hänen eteensä. On siis hyvä miettiä, millä mielellä tulemme yhteen ja mitä yhteys veljiin ja sisariin todella merkitsee.
Näin minä tämän asian ymmärrän.

Tannia kommentoisin.
Me lähdemme aina kirkosta syntisinä, mutta anteeksi saaneena uskova on armahdettu syntinen. Ehtoollispöydästä ei minun mielestäni nousta samanlaisena paskiaisena, vaan anteeksi saaneena ja uusia voimia pyytäen saada vaeltaa rakkaudessa ja kuuliaisuudessa.
Mehän saamme anteeksi myös ehtoollisessa, jota Luther kutsui evankeliumin summaksi.

Miksi kaikki eivät muutu tiedosta, että synnit on saatu anteeksi?

Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle. Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella. Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: ”Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen.” Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ”Simon, minulla on jotakin sanomista sinulle.” Hän virkkoi: ”Opettaja, sano.” – ”Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi ja sanoi: ”Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi.” Hän sanoi hänelle: ”Oikein sinä ratkaisit.” Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: ”Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan. Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään. Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani. Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän.” Sitten hän sanoi naiselle: ”Sinun syntisi ovat anteeksi annetut.” Niin ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessänsä: ”Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa?” Mutta hän sanoi naiselle: ”Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan.” (Luuk. 7. 36-50)