Ehtoolliselle kelvollinen vai kelvoton

Vähä katekismus näyttää viittaavan kaikissa alttarin sakramenttia koskevissa kysymyksissä sanoihin: Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksi saamiseksi. Mikäs siinä muu auttaa kuin ottaa tuo lupaus todesta.

Martti Pentti, kiitos hyvästä kommentista. Sakramentit ovat meitä kristittyjä varten.

Sakramentit ovat myös sitä varten, että kristittyjen joukko niiden kautta sen kuin vain laajenisi.

Pyhä ehtoollinen on syntisen ihmisen ja Kristuksen kohtaamispaikka. Siksi juuri kelvoton on kelvollinen, sillä vain syntinen tarvitsee Kristusta. Kun katuva syntinen uskossa ottaa vastaan Herramme ruumiin ja veren, hän saa kaikki syntinsä anteeksi. Näin olen rippikoulussa opettanut.
Ehtoollisyhteyden pitäisi kataa kaikki kristityt. Historian kuluessa on ihmisen syntisyydestä johtuen käynyt niin, että sekä oppia että kirkkojärjestystä koskevat erimielisyydet ovat nousseet ehtoollisyhteyden esteiksi. Näitä esteitä pitäisi pyrkiä raivaamaan pois, siinä ekumeeninen liike on todella oikealla asialla.
Paras tapa käydä ehtoollisella on joka sunnuntai. Kerta päivässä lienee yleensä enintään suositeltava. Pappi joutuu joskus pastoraalisista syistä tästä säännöstä poikkeamaankin.
Kelvoton ehtoollisvieras on se, joka ei ole tosissaan. Se, joka menee kohtaamaan Kristusta vaikkapa heiveröisestikin uskoen on kelvollinen.

Pyhä ehtoollinen on syntisen ihmisen ja Kristuksen kohtaamispaikka. Siksi juuri kelvoton on kelvollinen, sillä vain syntinen tarvitsee Kristusta. Kun katuva syntinen uskossa ottaa vastaan Herramme ruumiin ja veren, hän saa kaikki syntinsä anteeksi. Näin olen rippikoulussa opettanut.

Yrjö, kiitos erinomaisesta kommentista. Näin on. Jeesus kutsuu syntisiä, ei itsevanhurskaita.

Ja sieltä kulkiessaan ohi Jeesus näki miehen, jonka nimi oli Matteus, istumassa tulliasemalla ja sanoi hänelle: ”Seuraa minua.” Niin tämä nousi ja seurasi häntä. Ja kun hän aterioi hänen kodissaan, niin katso, tuli monta publikaania ja syntistä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: ”Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?” Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ’Laupeutta minä tahdon enkä uhria.’ Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.” (Matt. 9: 9-13)

Kuinka usein? Mieluiten joka sunnuntai.
Kuka? Jokainen, joka sitä kokee kaipaavansa.
Mikä särkee ehtoollisyhteyden? Ajatus siitä, että kotikirkon alttarilta tarjoiltu Elämän Leipä ei kelpaakaan, vaan pitää ryhtyä hengelliseksi hifistelijäksi.

Tuo syntien anteeksiantamusjuttu on vaikeampi ja vastauksessani olen paljon epävarmempi. Kyllä jotain omaakin uskoa pitää olla, mutta ehkä jo se ihmettelevällä asenteella ehtoolliselle meno riittäisi sinapinsiemenen määräksi. Enempää uskoahan Jeesus ei vaadi.

Mikä särkee ehtoollisyhteyden? Ajatus siitä, että kotikirkon alttarilta tarjoiltu Elämän Leipä ei kelpaakaan, vaan pitää ryhtyä hengelliseksi hifistelijäksi.

Elias, kiitos hyvästä kommentista. Ehtoollisyhteyttä voi kokea ainoastaan niiden kanssa, jotka ovat ehtoollisella. Jos kotikirkossasi vähän ehtoolliselle osallistujia, niin rikkovatko poissaolevat ehtoollisyhteyden?

Minä näen niin, että ehtoollisyhteyden särkee ne, jotka eivät tunnusta yhteistä kristillistä uskoa eli ovat harhaoppisia ja silti yrittävät yhteiselle ehtoolliselle. Tällaiselle ehtoolliselle en voisi osallistua.

Ehtoollinen on mieliaiheitani, joten nyt herätit minussa uinuneen kommentaattorin…

Kyllä minua loukkaa jollain tasolla – vaikka en sitä aktiivisesti ajattelekaan – se ajatus, että kotikirkossani on ehtoollinen, mutta silti saman seurakunnan jäsenistä jotkut ajelevat muualle Herran pöytään vain siksi, että messun liturgi on nainen.

Minulla on se oma usko sen verran vähäinen, että ajatus ehtoolliseen osallistumalla liittymisestä Kristuksen kirkon yhteiseen uskoon innostaa kummasti aina silloin tällöin sinne ehtoolliselle kinkeytymään.

Tuosta tunnustamisesta tuli mieleeni, että ensimmäistä kertaa viime kesänä konfirmoiduissa oli ehtoollispöydässä ihan selkeästi vitsailua ja pilkallista suhtautumista. Ennenkin on ollut pientä hermostunutta hihitystä tai virnuilua, mutta nyt ekaa kertaa kuulin ääneen lausuttua kommentointia ehtoollisen jaon aikana. Ei se hyvältä tuntunut, ei. Onneksi en ole pappi, jonka pitäisi määritellä ehtoolliskelpoisuus.

Kuka on kelvollinen ja kuka on kelvoton ehtoollisvieras (vert. 1. Kor. 11:17-34)?
Ehtoollinen on osallisuutta Kristuksen kuolemaan ja siinä saavutettuun voittoon (1.Kor.11:29 ) Sen tähden sitä tulee viettää sen vaativalla arvokkuudella. Paavali varoitta ( 28 ) jakeessa väärästä huolettomuudesta ehtoollisen vietosssa.
Tämä vaatimus itsensä tutkimisesta ennen ehtoollisen viettoa on aiheuttanut sen, että kirkoissamme aloitamme ehtoollismessun ripillä ja synnin tunnustuksella.
Kuka on sitten oikea ehtollisvieras ? — Sen voi ainakin todeta, ettei synnittömyys voi olla vaatimuksena. Sillä aivan selvästi apostolin neuvo ja tutkimisen lopputulos ei voi olla mikään muu, kuin oman syntisyyden toteaminen ( jae 31 )
Toisin sanoen on parempi todeta, että syntisyys ei ole este, sillä senhän me tunnustamme ripissä. Jos synnittömyys olisi ehto ehtoolliselle menemiselle, kuka uskaltaisi mennä ehtoolliselle. Sillä vain syntiset tarvitsevat Jeesusta, eivätkä synnittömät.

”Ehtoollisyhteyden särkevät ne, jotka eivät tunnusta yhteistä kristillistä uskoa eli ovat harhaoppisia.” Herran ateria on minulle ennen kaikkea yhteys Kristukseen. Sitä eivät muut ehtoollisvieraat pysty rikkomaan. Yhteys Kristukseen synnyttää yhteyden hänen seurakuntaansa lähellä ja kaukana. Ymmärrän tämän yhteyden olevan totta kaikkien niidenkin sisarten ja veljien kanssa, jotka eivät voi tai saa saapua saman pöydän ääreen.