Kotus, Kotimaisten kielten keskus julkaisee ”kuukauden sanoja”. Yksi sellainen oli viime vuoden lopulla ”ilmastoahdistus”. Poistuvista sanoista Kotus ei pidä kirjaa. Sellainen voisi olla ”yhtenäiskulttuuri”. Se vallitsi Suomessa pitkään, mutta on nopeassa tahdissa poistunut keskuudestamme.
Suomi oli harvinaisen yhtenäinen maa myös uskonnollisesti. Isomman muutoksen toi vasta uusi uskonnonvapauslaki vuonna 2003. Enää ei tarvinnut mennä maistraattiin tai kirkkoherranvirastoon, vaan kirkosta eroamiseen riitti sähköpostiviesti.
Yhdeksi vuoden kirkollisista uutisista onkin vakiintunut vuodenvaihteessa saatava tieto kirkosta eronneista. Tuorein Tilastokeskuksen tieto kertoo, että vuonna 2018 luterilaisen kirkon prosenttiosuus laski ensi kerran alle 70 prosentin ja on nyt 69,7%. Numeroilla ilmaistuna oli kirkon jäsenmäärä 3 848 035.
Yhtenäiskulttuuri vähenee, mutta alueelliset erot kasvavat. Kirkko on valtakunnallinen, se toimii joka kunnassa, mutta alueelliset erot ovat suuria. Vähän yli vuoden takainen tilasto kertoo kymmenestä eniten ja vähiten luterilaisesta kunnasta Suomessa.
Kuntien, joissa enemmän kuin yhdeksän kymmenestä kuuluu kirkkoon yksi keskittymä on Keski-Pohjanmaalla. Perho, Kinnula, Reisjärvi – pienehköjä maaseutukuntia. Ja se toinen laita eli 50 – 60 % kunnat. Kolme kärjessä ovat Helsinki, Vantaa ja Espoo. Pääkaupunkiseudun lisäksi mukana ovat tässä järjestyksessä myös: Tampere, Kaskinen, Turku, Inari ja Kotka.
Mikä sitten on Suomen luterilaisen kirkon paikka ja tilanne tänään? Muutoksen tahti on kiihtynyt. Kymmenessä vuodessa kirkko on menettänyt yli puoli miljoonaa jäsentään. Kirkon kuvaa ja paikkaa mietittäessä ovat tärkeässä roolissa aina olleet sen hengelliset johtajat, piispat.
Luterilaisella kirkolla on arkkipiispa ja yhdeksän piispaa. Heidän kokoonpanonsa tietysti muuttuu kaiken aikaa. Kun katsotaan heitä kymmenkunta vuotta sitten ja nyt, ovat eläkkeelle siirtyneet Wille Riekkinen, Mikko Heikka, Irja Askola ja Kari Mäkinen. Björn Vikström lopettaa piispana tänä vuonna. Kaikki viisi mainittua ovat piispoja, joita kirkon konservatiivit ovat ankarasti arvostelleet. Esimerkiksi Viidennen herätysliikkeen jyrkän siiven äänenkannattaja ”Uusi Tie” vaati pääkirjoituksessaan Mäkisen ja Askolan erottamista.
Ehkä voi sanoa senkin, että näiden piispojen seuraajien valinnassa ovat kirkon konservatiivit osoittaneet erityistä aktiivisuutta. Tosin ilman menestystä. Jotakin kertoo se, että ehdokkaina on ollut joku naisten pappeuden vastustaja. Omaa edustajaa kirkon konservatiiveille ei ole valittu ja piispakunta on pysynyt yhtenäisenä kirkon virkakäsityksessä valitsemalla linjalla. Sitävastoin kirkolliskokous on astunut monta askelta taaksepäin. On väitetty, ettei papinviran avaaminen naisille enää menisi läpi nykyisessä kirkolliskokouksessa. Iso kysymys seuraavaksi valittavassa kirkon synodissa tulee olemaan valtion avioliittokäytännön hyväksyminen tai torjuminen.
Kirkon tutkimuskeskuksen ennuste on, että luterilaisen kirkon jäsenmäärä laskee alle 50%:n koko väestöstä viimeistään 2037, siis vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa. Jos näin tapahtuu, nähtäväksi jää, mitkä ovat eduskunnan ja koko yhteiskunnan johtopäätökset. Myös puolueet ovat pienentyneet, samoin kaikki järjestöt. Mikä painoarvo jää organisatiolle, johon kuuluisi ”vain” joka toinen suomalainen, ehkä noin kolme miljoonaa ihmistä.
On paljon käytännöllisiä kysymyksiä. Mikä on luterilaisen ja ortodoksisen kirkon talous, eli säilyykö kirkollisvero? Vai muutetaanko se koskemaan kaikkia uskonnollisia yhdyskuntia? Niitä on paljon, toista sataa 52 jäsenen Karhun kansasta suuriin kirkkoihin, mutta tietokoneaikana tämä tuskin aiheuttaa ongelmaa. Mikä on uskonnon paikka julkisessa tilassa, päiväkodissa, kouluissa, armeijassa ja vankilassa. Säilyykö uskonto mukana valtion ja kunnan juhlatilaisuuksissa, vai poistetaanko se julkisesta tilasta? EU:n läheisyysperiaatteen mukaisesti kirkot ovat isosti mukana Keski-Euroopan terveys- ja sosiaalityön rakenteessa. Miten toimitaan Suomessa, jossa seurakuntien sairaanhoitaja-diakonissat jo kauan sitten raivattiin pois julkiselta puolelta.
(Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomien pääkirjoitussivulla 25.02.2019 otsikolla ”Mikä on kirkon paikka vuonna 2037?)
v. 2037 on syntyvyyskin jo romahtanut. Sen rinnalla kirkon jäsenmäärän romahdus on pikkujuttu. Ilman lapsia on vaikea nähdä hyvää tulevaisuutta. Kirkko silloinkin on näyttämässä tietä uskoon, tulevaisuuteen ja toivoon. v.2037 niillä asioilla on paljon enemmän kysyntää kuin tänään.
”mietin tätä teidän vahvasti esille nostamaanne pelastusta. Onko se uskon ydin? Ja mikä rooli meillä on arvioitaessa naapurin pelastusta? Yksi uskon tiivistelmä on Jeesuksen opettama Isä meidän-rukous. Jeesus ei puhu siinä ollenkaan sielun tai ihmisen pelastuksesta.”
Nostin esiin pelastuksen, koska se parhaiten avaa kirkon epäloogista teologiaa. Apostolit odottivat pelastusta elinaikanaan. He eivät pelastuneet, koska Jeesus ei tullut takaisin pelastamaan. Pelastuksen päivä on silloin, kun tietyt asiat ovat kohdallaan.
Miksi kenenkään länsimaisen kristityn edes pitäisi pelastua, kun heitä ei uhkaa mikään vaara? Toisin on joissakin maissa, joissa kristittyjä vainotaan samalla tavalla kuin alkuseurakuntia. Ehkä he odottavat pelastusta yhtä kiihkeästi kuin vainotut apostolit, vapautuksen päivää.
Kirkko ei ole pystynyt selventämään edes itselleen pelastusta, joten miten se pystyisi selventämään sitä seurakunnalle? Minusta asian ympärillä pyöriminen ei ole mitenkään tarpeellista omalta eikä naapurin osalta, mutta kun pelastus nousee esiin vesikasteissa ymv., niin onko kirkolla antaa vastauksia kysymyksiin, joita sille esitetään? Ateisteilla on hyviä kysymyksiä, mutta kirkko pysyy hiljaa.
Kerrataan.
Onko vauvojen hätäkaste tarpeellinen pelastukseen liittyen? Entä armovälineet? Jos ne eivät liity pelastukseen, niin mikä on niiden hyödyllisyys tai mitä etua niillä haetaan?
Kirkolla pitää olla vastaukset kaikkiin ateistien kysymyksiin. Ja koska Jumala on oikeudenmukainen, niin vastauksista pitää löytyä oikeudenmukaisuuden toteutuminen.
TAPIO,
Ensin: pappi ei voi antaa hätäkastetta, vain kastaa. Miten se liittyy pelastukseen? Kirkossa uskomme, että Jumala kasteessa ottaa lapsekseen ja työtoverikseen. Kaste on tärkeä, mutta myös katumus, parannus ja uusi elämä ovat tärkeitä.
Miksi vastauksia pitäisi ateisteille olla? Jo Kreikan filosofit tiesivät, että jokaiselle väitteelle löytyy yhtä vahva vastaväite. Joten väitteisiin vastaaminen ei hyödytä mitään. Uskossa kysytään tahtoa ja jos sitä ei ole, niin ihan turha on mihinkään keskusteluun edes pyrkiä. Uskonelämä kun on vain niitä varten, jotka siinä tahtovat elää. ”Toiset luottavat hevosiin, mutta me tunnustamme Jumalamme nimeä.”
”Joten väitteisiin vastaaminen ei hyödytä mitään.”
Juuri tämän kirkko ja sen teologit tekevät. Minulla on pitkä lista kirkkoviisaista, jotka eivät vastaa kysymyksiini Raamatun perusasioista. Miksi? Koska eivät osaa, niin katsovat viisaaksi olla hiljaa. Tämä on kirkkoviisautta.
TAPIO.
Luterilaisella kirkolla on paljo työntekijöitä ja onneksi vielä enemmän aktiivisia seurakuntalaisia. Moneltako olet kysynyt?
”Luterilaisella kirkolla on paljo työntekijöitä ja onneksi vielä enemmän aktiivisia seurakuntalaisia. Moneltako olet kysynyt?”
Blogisti voisi vastata kysymyksiini, jotta lista ei pidenny.
TAPIO,
Ole kärsivällinen. Mikä jäi vastaamatta?
Blogisti: ”Mikä jäi vastaamatta?”
Blogisti: ”Ensin: pappi ei voi antaa hätäkastetta, vain kastaa. Miten se liittyy pelastukseen? Kirkossa uskomme, että Jumala kasteessa ottaa lapsekseen ja työtoverikseen. Kaste on tärkeä, mutta myös katumus, parannus ja uusi elämä ovat tärkeitä.”
Tämä on toisarvoista kysymykseen liittyen. Joutuuko vauva kadotukseen, jos pappi ei kasta, tai ylipäätään, miten hänen käy kirkon virallisen opin mukaan? Pappi edustaa kirkon oppia ja on siihen sidottu pappisvalassaan. Kaikenlaista diipadaapaa olen kuullut vastauksena. Olisi kiva saada suora vastaus.
Entä miten armovälineet liittyvät pelastukseen?
Mitä mieltä blogisti on kansojen tuomio profetiasta, Mat. 25? Ei kysytä kirkkoa, ei sakramentteja, ei vesikasteita, vaan mitä teit. Oikeamieliset erotellaan väärämielisistä. Kyse näyttääkin olevan siitä, miten kirkko-oppi ja armovälineet oikeamielistävät kuulijan. Niissä itsessään ei ole ongelmia, mutta ne ovat ongelmia silloin, kun pelastus lasketaan niiden varaan. Mitä menettää, kun ei tarvitse armovälineitä ja kirkkoa ja kirkon ehtoollista?
TAPIO,
keskustelumme käy vaikeaksi, jos pidät toisarvoisena tai diibadaabana sitä, mikä minun mielestäni on uskossa aivan keskeista: kaste, katumus ja parannus joka päivä, jokapäiväinen uusi elämä. Pelastuminen on Jumnalan käsissä, siitä meidän ihmispoloisten on turha inttää, itseämme nostaa tai toista painaa.
Minä en koirosta oppia vaan elämää. Vauvan tai aikuisen kadotukseen joutumisesta en ole saanut valtuuksia mitään sanoa. Jeesus puhui Jumalan valtakunnasta ja Jumalan tahdon tekemisestä. Se on etiikkaa eikä oppia ja se tulee ensin. Usko ei ole matematiikkaa tai +pisteiden keräämistä, usko on elämää Jeesusta seuraten.
Jeesuksen viimeisen tuomion kuvaus on voimassa, ei sitä ole missään kumottu. Tuomion ja armon todellisuus on voimassa, toinen ei kumoa toista, ne ovat yhtä aikaa, samanaikaisesti voimassa. Jos kirkko alkaa julistaa VAIN armoa, puhumatta oikeasta, Jumalan tahdon mukaisesta elämästä ja tuomiosta, se ei seuraa Jeesuksen viitoittamaa tietä.
Tapio, mielestäni kyselet sillä tavalla ja myös sellaisia kysymyksiä, joihin ei vastausta voi saada. Miten käy kastamattoman lapsen? Tai miten käy muslimin, hindun tai budhalaisen? En tiedä.
”Vauvan tai aikuisen kadotukseen joutumisesta en ole saanut valtuuksia mitään sanoa.”
Mar.16:16 ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
Uskotko, mitä on kirjoitettu?
Tapio, uskon Jumalaan, josta Raamattu kertoo. Raamattu ei perustu ”matemaattisiin” tai ”tieteellisiin” faktoihin, vaan uskoon. On hyödytöntä kinastella, eikä meitä Raamatussa kutsuta tuomitsemaan toisia, vaan viemään eteenpäin Jumalan siunausta.
Tapio on valitellut pitkin matkaa sitä, ettei kukaan halua hänen kanssaan keskustella.
Haluaisikohan hän itse keskustella, jos vastapuoli pitäisi hänen sanomaansa diibi daabana.
”jos vastapuoli pitäisi hänen sanomaansa diibi daabana.”
Niin pitääkin ja se on ihan hyvä.
Palmu puhuu koko ajan asian vierestä, kuten kaikki muutkin kirkossa. Hän olisi voinut vastata kysymykseeni Mark.16:16, ettei usko jakeeseen. En minäkään 40 vuotta sitten uskonut, koska jae on ristiriidassa Raamatun pelastusopin kanssa. Tarkistin asian. Sana kadotus jakeessa on kirkon lisäys. Samalla metodilla kirkko on väärentänyt Ut:n kirjoituksia.
Miksi totuus ei kiinnosta kirkkoa? Olen sitä odottanut 40 vuotta. Sinä aikana tuli kirkolta uusi Ut:n väärennös ja pahempi kuin entinen. Kirkon pitäisi tehdä parannus synneistään, mutta siihen en usko.
Tapio Tuomaala:”Hän olisi voinut vastata kysymykseeni Mark.16:16, ettei usko jakeeseen. En minäkään 40 vuotta sitten uskonut, koska jae on ristiriidassa Raamatun pelastusopin kanssa.”
Oman näkemykseni (joka ei ole evl.kirkon näkemys) mukaan ongelman lähtökohta on se, että suomen kielestä käytännössä puuttuu futuuri, joka ilmaisee tulevaisuutta. Luther-parka käytti kyseisessä jakeessa saksan kielen werden-verbiä, joka oman tulkintani mukaan merkitsee sitä, että kysymyksessä oli eräänlainen valintatilanne, jossa avautui mahdollisuus valita elämälleen joko taivaaseen tai sen kadottamiseen johtava maanpäällinen polku.
Vastaava tilanne oli mielestäni renessanssissa, kun katolinen kirkko kielsi uusien ikonien maalauksen, kun niihin taivastaustojen sijaan ilmestyi maallinen maisema perspektiiveineen. Myös Luther pelkäsi, että ihmiset olivat tietoisuudestaan kadottamassa taivaan ja että tuo kadotus olisi ikuinen.
Kyllä Tapio totuus kirkkoa kiinnostaa, kun se kerran jumalanpalveluksissa yhtyy apostoliseen uskontunnustukseen ja siihen kirjaimellisesti uskoo.
”Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pyhään Henkeen, pyhän yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. ”
Mietipä vielä sitä kirjaimellisuutta, Kosti Vasumäki? ’Alas tuonelaan’, ’ylös taivaisiin’ ja ’Isän oikealla puolella’ ovat runollisia ilmauksia, joihin ei voi ’uskoa kirjaimellisesti’. Kirkko sitoutuu Apostoliseen tunnustukseen, mutta se ei tarkoita kirjaimentarkkaa tosikkomaisuutta.
Martti Pentti,
Mitäpä sitä kaikkea uskomaan kuten että ”syntyi Neitsyt Mariasta”. On niin paljon aikuisviihteellisempää elää, kun uskoo filosofi Karl Marxia ja ”universaalia inhimillistä intressiä”. Ovathan monet maailman mielipidejohtajatkin uskoneet ja myös käytännössä noudattaneet ”kirjaimentarkasti sitä tosikkomaisuutta”, että ”Uskonto on ahdistetun luontokappaleen huokaus, sydämettömän maailman sydän aivan kuten se on hengettömien olosuhteiden henki. Se on kansan oopiumia.” (Karl Marx)
Martti Pentti,
Kuten Tuula Hölttä totesi, ”mitäpä sitä kaikkea uskomaan” joten minulla ei paljon lisättävää Tuulan hyvään kommenttiin ja tuohon ”tosikkomaisuuteen”, mitä sinä Martti peräänkuulutat.
Sen verran olen minäkin ”runollinen” ja lainaan Aleksis Kiven romaanista Juhania, joka opetteli lukemaan tuota ”Englannin lahjaa” toistaen; ”..astui ylös taivaisiin, ..astui ylös taivaisiin, ..astui ylös taivaisiin, ..astui ylös taivaisiin”, jne. Vaikuttaa siltä, että nykyään osittain tuota kohtaa opetellaan näin:
….ei astunut ylös taivaisiin, ….ei astunut ylös taivaisiin, ….ei astunut ylös taivaisiin, ….ei astunut ylös taivaisiin, ….ei astunut ylös taivaisiin !
Sen verran vielä tuosta kirjaimellisuudesta, että llika Marian neitsyyteen tuijottaminen tekee mielestäni teologiasta gynekologiaa. Jumalallisesta ihmeestä, Sanan tulosta lihaksi, kutistuu pelkkä luonnonoikku.
Kuule Heikki, kun yhdestä jakeesta osoitin kirkko-oppineiden väärennöksen, joita on vaikka kuinka paljon lisää Ut:ssa, niin miksi kukaan totuuden etsijä kuuluisi pienempään ja vahvempaan kirkkoon, kun se tarjoaa totuuden systemaattista manipulointia?
Loppuun asti tulee olemaan niin, että totuuden etsijöiden paikka on leirin ulkopuolella. Näin on pakko olla, koska instituutiot keskittyvät oman asemansa pönkittämiseen, mistä omahyväinen ja itseriittoinen luterilainen kirkko on hyvä esimerkki.
TAPIO,
en tunne sinua, mutta tämän keskustelun perusteella suhteemme kirkkoon on hyvin erilainen.
Sinä yllä ”osoitit kirkko-oppineiden väärennöksen” jne. Kirkko vääristelee, manipuloi, keskittyy oman asemansa pönkittämiseen, on itseriittoinen ynnä muuta yhtä raadollista. Entä sinä? Ettet olisi itse itseriittoinen ja omahyväinen? Pystyt asettumaan kaikkien toisten yläpuolelle jakelemaan tuomioitasi. Mistä se kertoo?
Minäkin olen ”aina” arvostellut kirkkoa, puhunut sen laitosmaisista ja kylmistä piirteistä. Arvostellut, koska arvostan kirkkoa – se on minulle tärkeä, uskallan sanoa rakas. Katsomosta on tavallaan liian helppo arvostella keitä tahansa juoksuradalla olevia. Kun puhun kirkosta, en puhu ”heistä”, enkä varsinkaan ”niistä”, vaan meistä.
Tapio, istutko norsunluutornin korkeudessa, vai oletko jalat maassa, meidän toisten kanssa samalla tasolla?