EAPPI-väkeä on joskus syytetty siitä,että he eivät ole puolueettomia. Syytteessä on perää sikäli, että EAPPI-ohjelma on puolueellisesti kansainvälisesti hyväksyttyjen sopimusten mukaisesti ihmisoikeuksien puolella ja täysin puolueellisesti väkivallattomuuden puolella. Näissä kahdessa asiassa seuraa väistämätön konflikti Israelin harjoittaman politiikan kanssa, joka usein noudattaa kansainvälisiä sopimuksia omien tulkintojensa mukaisesti. Israelin toiminta perustuu myös armeijan, ei-väkivallattoman aatteen, toimintamallien ja ajattelutavan ihannointiin. Tämä ihannointi on luonnollisesti myös kristinuskon perusperiaatteiden vastaista ja EAPPI-ohjelma lepää kristinuskon ihanteiden varassa.
Mikään ei kuitenkaan estä EAPPI-setää ihailemasta Israelin saavutuksia. Niiden havainnointiin meillä on hyvät mahdollisuudet, sillä me ”kansainväliset” (kuten kaikki muutkin turistit) saamme kulkea vapaasti kaikkialla Pyhällä Maalla, toisin kuin israelilaiset, joita pelotellaan käymästä Palestiinalaisalueilla ja ja palestiinalaiset, joiden vapaan liikkumisen estää 110 erilaista pelkoon (eli ”turvallisuussyihin”) perustuvaa mutta pohjimmaltaan talousasioiden hallintaa koskevaa lupaa. Kaikki vapaata liikkumista rajoittavat esteet Pyhällä Maalla ovat israelilaisten asettamia.
EAPPI-setä vaihtaa sujuvasti maisemaa Itä-Jerusalemista hyppäämällä nopeaan ja pehmeästi kulkevaan raitiovaunuun, joka vie Länsi-Jerusalemin läpi linja-autoasemalle, mistä mukava ja ilmastoitu Egged-bussi vie Tel Aviviin vaimokultaa vierailulle noutamaan. Sanonta kuuluu: ”Jerusalem prays, Tel Aviv plays and Haifa works”
Tel Aviv on rantakaupunki: ei murhetta maailmassa. Tätä on vapaus: alkoholia saa, monen kymmenen kilometrin aurinkorannalla voi kulkea ja maata äärimmäisen minimalisesti pukeutuneena, juhlia voi aamuun asti, ranta-alueella istuvat sulassa sovussa kaikki kansat (paitsi tietenkin Palestiinalaisalueiden asukkaat, joilla ei ole normaalisti lupaa tulla Tel Aviviin) ja kyltit löytyvät myös venäjäksi, joka on alueen kakkoskieli. Arkkitehtuurista kiinnostunut löytää hienoja bauhaus-kokonaisuuksia (puhumme tietenkin 30-luvun natsien vieroksumasta rakennustyylistä, emme tavaratalosta) mutta päällimmäisenä Tel Avivista silmään jäävät suurella rahalla rakennetut valtavat merelle tuijottavat pilvenpiirtäjät, mammonan temppelit Pyhällä Maalla.
Kuvassa Bialik Street, sovellettua bauhausia.
Tel Avivin jälkeen suunnistimme Hertzliyaan, Tel Avivin satelliittikaupunkiin, tapaamaan ystäväämme Niliä ja hänen perhettään. Vaikka vierailumme oli lyhyt, pääsimme hetkeksi sukeltamaan vieraanvaraiseen umpitavalliseen israelilaiseen arkeen: tyttären flamenco-tuntiin, Tel Avivissa syntyneen äidin Suomi-muistoihin 80-luvulta, lääkäri-isän työkuvioihin. Yhdestä asiasta Nili meitä varoitti:isän kanssa ei kannata ruveta politiikasta keskustelemaan. Palestiinan maailma siirtyi taas israelilaiseen perspektiiviin: palestiinalaiset Länsirannalla eivät kuulu israelilaisten arkeen.
Jerusalem on pyhä kaupunki. Se tekee ihmisen mielelle jotain. Sen todella kiinnostavat nähtävyydet on katsottu parissa päivässä, shoppailija valitsee kenties mieluummin toisen kaupungin ja Pyhän Haudan kirkon irvokas ristiriitaisuus vieroittaa hengellisyydestä. Silti Jerusalem pysäyttää: sen historia on kaipuun ja elämän merkityksen etsinnän historiaa. Öisellä Öljymäellä sen näet: valtavan hautausmaan yli avautuu syvään koskettava näky: kolmen uskonnon pyhyyden tuntojen kohde on edessäsi. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Jeesus itki.
Sderotin kaupunki kuuluu Israelin ihmeisiin. Se on kaupunki lähinnä Gazaa ja on saanut osansa vihanpidosta. Sderotiin on vuosien varrella osunut kymmeniä raketteja Gazan puolelta. Jatkuvalla sodasta sotaan elämisellä on vaikutuksensa. Ihminen joutuu selviytyäkseen turruttamaan itsensä ja lopulta käy niin ,että sisältä kuolee osa ihmisyydestä: uhan alla eläessä ihmisestä kuolee kyky tuntea empatiaa.
Kunnioitettavimpia koskaan tapaamiani ihmisiä on sderotilainen Nomika Zion, joka ei suostunut menettämään ihmisyydestään osaa. Kun Israel iski Gazaan herkeämättömällä voimalla, Nomika ei suostunut nousemaan kukkulalle muiden kanssa katselemaan Gazaa ja hurraamaan joka räjähdykselle, vaan hän piti mahdollisuuksien mukaan yhteyttä palestiinalaisystäviinsä Gazassa ymmärtäen sen hädän, jonka kokee viaton silloin, kun rakkaat ihmiset kuolevat ja koti räjähtää. Hän tiesi, miltä se tuntuu, koska hän oli kokenut saman Sderotissa.
Tapasimme Nomikan hänen kodissaan Sdorotissa ja kuuntelimme kauneinta, mitä Israel voi tuottaa: rauhan, anteeksiannon, omien virheiden ja sotilaskunnian tuhoavuuden tunnustamisen aktiivista ääntä. ”Other Voice” on hänen järjestönsä ja toisenlainen ääni sanoo :”Ei minun nimessäni eikä minun turvallisuuteni tähden käydä tätä sotaa”. Kestävä turvallisuus perustuu muille asioille kuin sotilasmahdille. Juutalaistako minun täytyi tulla tapaamaan löytääkseni kirkkaimmin kristillistä rauhanasennetta edustavan ihmisen?
Nomikan kuuluisa artikkeli ”War Diary from Sderot” löytyy täältä
http://www.huffingtonpost.com/nomika-zion/war-diary-from-sderot_b_157497.html
Eero Mäntymaan tekemä vuoden takainen Nomikan haastattelu löytyy täältä
http://www.blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/article/?bid=675&id=46252
Seuraavana suunta Haifaan: rannalle taas.Haifa on esimerkki israelilaisesta yhdessä elämisestä ja monimuotoisuudesta. Asuimme merelle katselevassa nunnaluostarissa, söimme saksalaisessa siirtokunnassa, Haifan tärkein nähtävyys on Bahai-uskonnon puutarhat mutta sanontahan kuuluu: ”Haifa works”. Kaikille yhtäläisten oikeuksien antaminen ei ole sosiaalisen tasa-arvon tae mutta millä muulla tavalla voisi edetä maailmassa, jossa Amos Ozia lainatakseni ”History cannot be brought back to life” eli historiaa ei voi herättää uudelleen eloon? Haifa ei enää voi olla se kaupunki, joka se oli ennen vuoden 1948 mullistuksia ja väestönsiirtoja mutta se voi olla jotain muuta, aidosti israelilaista. Näin vaikka jännitteet säilyisivätkin: luostarimme vieressä kulkevan polun koristuksina olevista mosaiikkitauluista oli kaikista naputeltu Jeesuksen kasvot pois. Kenellehän hänen kasvonsa voivat olla niin loukkaavat juutalaisvaltion menestystarinan ytimessä?
Viikkomme päättyi Jerusalemin Kehillat Yedidya- seurakunnan sapatin aaton palvelukseen ja sen jälkeiseen sapattiateriaan juutalaisperheissä. Jumalanpalvelus oli koskettava, iloinen, rento laulun ja yhteisöllisyyden kokemus, johon meidät valmisteltiin hyvin. Seurakunnan PR-lady antoi meille palveluksen rungon englanniksi käännettynä ja muutenkin meille kerrottiin, mikä on kohteliasta tehdä ja mikä ei. Yllättävän vähän oli asioita epäkohteliaan käytöksen listalla. Seurakuntalaiset vaeltelivat ympäriinsä, lapset juoksentelivat ja ihmiset lörpöttelivät niitä näitä synagoogan takaosassa kun me pyhemmän pyhyyden tavoittelijat yritimme pysyä kärryillä palveluksen kulussa. Hyvin se onnistuikin ystävällisen naapurin opstuksella. Kokemus oli kuitenkin vaikuttava. Näin juutalainen usko on ollut toisaalta joustava ja ajassa muuttuva, toisaalta jykevästi menneiden sukupolvien perinteelle pohjaava. Valokuvia ei perjantai-illasta ole. Kameran ja kännykän käyttö on sapattina kielletty.Myös sapattimääräysten kokoelmaa päivitetään ajan henkeä seuraavaksi.
Sapattiateria lakimies Richard Alonin perheen kanssa oli suurenmoisen vieraanvaraisuuden, lämpimän yhdessäolon ja tiukan keskustelun yhdistelmä. Olimme jyrkästi eri mieltä monesta asiasta mutta monessa asiassa meitä yhdisti selkeä järkevä ajattelu erityisesti koskien siirtokuntien outposteja. On ilo ottaa yhteen ihmisten kanssa, jotka asiapuolella saattavat olla ärsyttävän yksisilmäisiä ja tietämättömiä mutta ihmisinä aitoja ja teeskentelemättömiä. Erimielisyytemme poliittisista asioista hautautui herkullisen ruuan, runsaan laulun ja juutalaisen perinteen selittämisen alle. Oma suomalainen musiikkiesityksemme ”Menninkäinen ja päivänsäde” nosti kyyneleet naisväen silmiin. Tiedä sitten,mistä syystä. Vasta lähempänä puoltayötä isäntämme saattoivat meidät taksiin molemminpuoleisen kehun ja yhteydenpitotoiveiden saattelemina. Uskon ystävyytemme jatkuvan.
Uskon ystävyyteni Israelin kanssa jatkuvan. Uskon sen jatkuvan, koska tiedän olevani oikealla puolella: ihmisoikeuksien, rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolella ja tiedän Israelissa olevan tuhansia ihmisiä, jotka Nomika Zionin tavalla näkevät oikeudenmukaisuuden ja rauhan ytimeen. Todellinen Israel on olemassa mutta toistaiseksi saamme tyytyä mammonaa ja sotilaallista maallista valtaa palvovaan ja pelossa elävään Israeliin. Työmme muutoksen puolesta jatkuu. Muutos tulee, koska vääryyden ja väkivallan on kerran väistyttävä. Inshallah.
Valitettavana on tässä se, että KUA menettää huimaa vauhtia luottamustansa, ja syy nyt on niin typerä kuin sen johtajan kiihkeä Israel-kriittisyys. Antti Pentikäinen on, ja toivon että pysyykin, fb-kaverinkin, joten mediaan ohella saan linkkinsä. Ellei johtaja vaihdu, väki lakkaa luottamasta puolueettomuuteen, haastattaa heitä sitten työpaikalla, Herättäjäjuhlilla tai omassa sosieteetissa, suvussa ja tuttaviss? ” Emmä, kun ne menee minne menee, eihän se Pentikäinen kanna muusta huolta kuin Israelin tekemistä vääryyksistä”. Hämmästytti, luulin olevani ainoa. Halusin EAPPIksi itse, mutten löytänyt hakukaavaketta ja tämä on totinen tosi. Eniten ihmettelen, kuinka Romaniassa ja Moldovassa saa tapahtua mitä tahansa eikä täällä kukaan hätkähdäkään. Ylipäänsä koko Israel-vouhotus suomalaismediassa muistuttaa kuin happeningia, jossa nostettiin Suomen Talvisodan häijyys oikein framille. Kun ruvettiin sillai ammuskeleen Mainilassa, minä puhun nyt siitä, ettei historiasta oteta oppia, ja juutalaiset on niin viksuja olevanaan. Kui ne suomalaisetkin sillai rupesi Neuvostoliiton leipävankkureita kaatamaan, Stalinhan tarkoitti pelkkää hyvää työläisille? Kuin se minunkin vaarini sillai hairahtui, kommunisti vielä, ja ampui, kristitty mies, työläistovereita? Niinniin, kommunisti ja kristitty oli aivan mahdollinen yhdistelmä, kahta tuomittavaa. Siten täällä katsokoon kukin, kuka sitä Israelia kivellä viskaa, kun mekin sillai mentiin ja ammuskeltiin, onko ny jokainen unohtanut 1968jne oikean ymmärryksen vuodet, kaikki on pelkkiä revisionistisoikeistolaisia luopureita sanon minä:p
Leena Kotilan huoli Kirkon Ulkomaanavun kannatuksen vähenemisestä, koska johtaja Pentikäinen ei ole kiinnostunut muusta kuin Israelista, kertonee niin ajattelevien tietämättömyydestä KUA:n toiminnan laajuudesta. Yleiseen tietämättömyyteen ei auta kuin valistus mutta vaikea on silläkin tiellä edetä, jos ennakkomielipide sulkee silmät ja korvat. Toivottavasti ihmiset ymmärtävät,miten laajaa ja suuria ihmisjoukkoja hyödyttävää työtä KUA tekee, vaikka itse puhunkin nyt siitä tehtävästä, missä nyt olen.
Suomen sotahistoria on kiehtova aihe mutta mielelläni näkisin kommentteja ja kritiikkiäkin niitä nimenomaisia asioita kohtaan, joita Palestiinassa kohtaan. Kun seuraa maailmanpolitiikkaa koskevaa uutisointia maailmalla, suomalainen ”Israel-vouhotus” ei ole aivan ainutkertainen ilmiö. Israel on ja pysyy polttopisteessä koko maailman silmissä.
Urpo Karjalaisen BDS-tiedusteluun sanoisin, että BDS:n tehtävä on kiinnittää tuntuva kansainvälinen huomio siihen, että Israel rikkoo kansainvälisen oikeuden päätöksiä. Kun näitä päätöksiä aletaan kunnioittaa, boikotti tulee tarpeettomaksi. Missään vaiheessa en ainakaan minä osallistu Israelin valtion ”delegitimasointiin” vaan päin vastoin: haluan, että Israel saisi sen legitiimin paikan kansojen yhteisössä,josta se kansainvälisten sopimusten kunnioittamattomuudella vetäytyy pois! Boikotit ovat erittäin valitettava ilmiö. Toivottavasti Israel tekee parhaansa niiden tarpeettomaksi tekemisessä. Pallo on tietenkin kansainvälisestä yhteisöstä ja sen yhteisistä pelisäännöistä pois pyrkivällä Israelilla.
BDS-liikkeessä on varmasti mukana EAPPI-setämme kaltaisia hahmoja, jotka katsovat toimivansa oikeudenmukaisuuden Jumalan puolella. Kuitenkin olisi naiivia kuvitella, että BDS-liike, jonka alku on Durbanin rasisminvastaisessa kongressissa vuonna 2001, tyytyisi ja pyrkisi vähempään kuin Israelin kulttuuriseen, taloudelliseen, sotilaalliseen ja kaikinpuoliseen alaspainantaan, tekemään siitä paria-valtion. (artiklat 424, 425, Durban). Kansainvälinen oikeus on tarjoutunut erityisen hyväksi mantraksi ”against the international law” Israelia vastaan. En ole juristi enkä ko lain erityistuntija, mutta silti arvelen, ettei BDS-liikeen piirissä varota lain tietoisista yli- tai virhetulkinnoista Israelin kampittamisessa. Mielestäni ihmisillä on kuitenkin oikeus tietää, että KUAn mukana olo tässä EAPPI-tarkkailussa on yksi ulottuvuus tässä todella monitasoisessa vaikutustoimintaverkostossa, jolla on yksi päämäärä: Israelin esittäminen mahdollisimman epäedullisessä valossa. Siinä arvelen olevani EAPPI-sedän kanssa eri mieltä, ettei Israel-arabi, tai Israel-Palestiina konfliktin juonteet ratkea siihen, mikäli Israel yksipuolisesti tekisi kaiken sen, mitä vaaditaan BDS:ssä: arabien mailta vetäytyminen, paluuoikeus kaikillle pakolaisille jne (YK 194). Kiintoisaa tässä on, että kun vaaditaan arabien mailta vetäytymistä, niin ei näytetä tarkoittavan 1949 aselevon eli tunnetummin 1967 rajoja. Onko kyseessä pyrkimys siihen, ettei brittihallinnon alaisen Palestiinan jakoa YK:ssa 1947 enää sitäkään hyväksyttäisi, vai mihin pyritään. Mutta mielestäni Hyrsky toimii EAPPI-setänä kunniakkaasti sen päämäärän eteen, jonka hän selvästi oikeaksi näkee. Tunnustus hänelle siitä.
”Kuitenkin olisi naiivia kuvitella, että BDS-liike, jonka alku on Durbanin rasisminvastaisessa kongressissa vuonna 2001, tyytyisi ja pyrkisi vähempään kuin Israelin kulttuuriseen, taloudelliseen, sotilaalliseen ja kaikinpuoliseen alaspainantaan, tekemään siitä paria-valtion.” Jos tuo olisi naivia, tämä on murrosikäistä! Kommentin kaltainen mustavalkoinen ajattelu, jossa kaikki luokitellaan joko ihanaksi tai kamalaksi on keskenkasvuista.
Martti Pentti. BDS-liike on hyvin vahva, ideologinen ja sen pyrkimyksissä on hyvin voimakkaita Israelin vastaisia latauksia. Kun kirjoitin, että BDS-liikkeessä on myös EAPPI-setämme kaltaisia hyväntahtoisia hahmoja, jotka ilmoittavat ajattelevansa Israelin parasta, olisi naiivia uskoa, että tämä on koko totuus BDS-voimista.
En ole BDS-liikkeen kaytannon toiminnassa aktiivisesti mukana enka tunne sen kaikkien jasenien poliittisia intohimoja mutta en haluaisi tulla luokitelluksi hyvantahtoiseksi mukana pyorivaksi holmoksi vain sen takia, etten nae jotain suurta Israelin kaatamiseen pyrkivaa salaliittoa kaiken takana. On oletettavaa, etta liikkeessa on mukana hyvinkin radikaaleja aineksia mutta liike on joka tapauksessa ei-vakivaltainen ja iskee siihen, minka naen olevan kaiken maailmassa tapahtuvan sosiaalisen pahan takana: rahan mahtiin ja mammonan valtaan ihmisoikeuksien kustannuksella. Pahan banaalius, tuo toivottavasti kaikille tuttu Hannah Arendtin ”banality of evil” lahtee juuri siita, etta pahuus pesii tehokkaimmin tavallisuudessa ja kietoutuu ihmisten luonnollisiin tarpeisiin olla turvassa ja toimia kunnollisina kansalaisina totellen niiden kaskyja, jotka ”tietavat paremmin”. Siis esimerkiksi ihmisten tarpeessa saada turvattu toimeentulo, milla voidaan puolustaa monenlaisen taloudellisen toiminnan oikeutusta sweat shopeista heroiininkasvatukseen.
BDS-liikkeen tavoitteita on kolme ja mielestani ne ovat seikkoja, joita ei voida ohittaa missaan Palestiinaa koskevissa rauhanpyrkimyksissa. Tama ei tarkoita minulle sita, etta tavoitteet pitaisi saavuttaa sellaisinaan. Mina katson, etta tavoitteet ovat kansainvalisen oikeuden ja YK:n paatosten mukaisia, joten jos haluamme elaa siina toisen maailmansodan jalkeisessa maailmassa, missa voittajan oikeuksien sijaan halutaan korostaa kansainvalisen yhteistyon merkitysta, tavoitteita ei saa sysata syrjaan vain todeten niiden pyrkivan sellaiseen kuin ”Israelin delegitimasointi”. Tavoitteet eivat tahan tahtaa vaikka jotkut liikkeeseen osallistuvat tahtaisivatkin.
BDS-liikkeen perustavoitteet, joihin on kansainvalisen yhteistyon nimissa suhtauduttava vakavasti, ovat
1. Palestiinalaisalueiden miehityksen paattaminen ja erottelumuurin purkaminen. Tata toivovat tuhannet israelilaisetkin. Muurin turvatarkoitus on muuttunut taloudellisen hallinnan maksimoinniksi.
2. Israelin arabivaeston oikeuksien saattaminen samalle tasolle Israelin muiden kansalaisten kanssa. Vaikka arabitaustaisilla Israelin kansalaisilla on aanioikeus ja heidan asemansa on taysin toisella tasolla kuin Palestiinalaisalueiden asukkaiden, heille kuuluvien resurssien ja todellisuuden valilla on raikea ero.
3. Kodeistaan 1948 karkotettujen palestiinalaisten oikeutta palata pitaa kunnioittaa YK:n paatoslauselman 194 mukaisesti. Tama kolmas tavoite on vaikea asia, koska selvaa on, etta vuoden 1948 tilannetta ei ole realistisesti mahdollista palauttaa. Sen sijaan neuvotteluissa pitaa loytaa tapa, jolla karkoitettujen ihmisten kokemukset tunnustetaan . Tama tunnustamattomuus ja historian vaaristaminen ikaan kuin mitaan pahaa ei olisi tapahtunutkaan pitaa hengissa palestiinalaispakolaisuuden hengen, missa sukupolvesta toiseen elaa tarina , joka estaa pakolaisten sulautumisen muuhun vaestoon. Talla tarinalla palestiinalaispakolaiset on otettu myos muiden arabimaiden pelinappulaksi ja kansainvalisen yhteison avustusteollisuuden kohteeksi. Taustalla on kuitenkin siis hyvin todellinen traumaattinen kokemus, jota Israel ei ole tunnustanut. Siksi on oikein, etta se on myos BDS-tavoitteiden karjessa.
”Olisi naiivia uskoa, että tämä on koko totuus BDS-voimista.” On keskenkasvuista pitää sitä täysin valheena. Koko totuuden ja täyden valheen välillä on realismi. Siitä pääsee parhaiten selville menemällä paikan päälle ja pitämällä silmät ja korvat auki.
BDS-liikkeen kirkolliset voimat kiinnostavat erityisesti. Naim Ateek lienee yksi tunnetuimmista nimistä. Hän esittää, että juutalaiset yhä uudelleen naulitsevat Jeesuksen ristille yhdessä palestiinalaisten kanssa. Tämä puhe ei ole kirkollisissa yhteyksissä uusi ilmiö. Mutta Y
yksi asia uskontokuntien jäsenyysasiain kehityksessä ajatteluttaa. Kristittyjen määrä on palestiinalaisalueilla pudonnut Oslon sopimusten jälkeen noin 15:sta kahteen prosenttiin. Ovatko kristityt paenneet juutalaisten vuoksi vai mikä tämän takana on? Nyt kun kerrotaan, että paikalliset kirkot ovat esim. pyytämässä tarkkailijoita rajalle, tulevatko he sen vuoksi, että kristityt kärsivät erityisesti juutalaisten vuoksi? Saatta olla niinkin, että kristityt ovat livistäneet muista syistä. Mutta profiloitumalla kristinuskon eetokseen BDS tarkkailu saa humaanin ja vastuuta ottavan habituksen. On hienoa, että Hyrsky kirjoitti BDS:n keskeiset kolme tavoitetta näkyviin. Paluukysymys on vaikein. YK teki virheen jo UNRWAn perustaessaan: palestiinalaisten pakolaisuus periytyy sukupolvesta toiseen, kirjoitettiin. UNHCR hoitaa aksidentaaliset kysymykset. Tästä syystä palestiinalaispalaajia on paljon enemmän kuin lähtijöitä. Omar Barghouti on sitä mieltä, että kun palestiinalaiset palaavat, jää yksi valtio. Mikä mahtaa BDSn ”virallinen” kanta valtiokysymykseen olla? On selvää, että osa liikkeen kannattajista ei puoltane kahden, vaan yhden valtion ratkaisua, juutalaisvaltion tappioksi. Tarkkailijoiden ”facts on the ground” on yksi tapahtumahorisontti. Mutta, Martti Pentti, edelleen on naiivia ajatella, että tarkkailu olisi ainoa taso, jolla BDS käy omaa taistoaan Israelia vastaan.
Kristittyjen määrän väheneminen johtuu varmaankin kahdesta syystä. Toinen on taloudellinen: kristityt ovat perinteisesti kuuluneet varakkaimpaan osaan palestiinalaisista ja heillä on usein kiinteät yhteydet ulkomaille. Nuoren sukupolven unelmat suuntautuvat sinnepäin. Toinen syy on varmaan myös se, että ainakin pienemmissä yhteisöissä ympäröivän muslimienemmistön paine tuo eristäytymisen tuntua. Jos yhteisöllisyyteen tarvittava väkimäärä jatkuvasti vähenee,ei mitään vainoa tarvita poismuuttohalujen kimmokkeeksi.