EAPPI-väkeä on joskus syytetty siitä,että he eivät ole puolueettomia. Syytteessä on perää sikäli, että EAPPI-ohjelma on puolueellisesti kansainvälisesti hyväksyttyjen sopimusten mukaisesti ihmisoikeuksien puolella ja täysin puolueellisesti väkivallattomuuden puolella. Näissä kahdessa asiassa seuraa väistämätön konflikti Israelin harjoittaman politiikan kanssa, joka usein noudattaa kansainvälisiä sopimuksia omien tulkintojensa mukaisesti. Israelin toiminta perustuu myös armeijan, ei-väkivallattoman aatteen, toimintamallien ja ajattelutavan ihannointiin. Tämä ihannointi on luonnollisesti myös kristinuskon perusperiaatteiden vastaista ja EAPPI-ohjelma lepää kristinuskon ihanteiden varassa.
Mikään ei kuitenkaan estä EAPPI-setää ihailemasta Israelin saavutuksia. Niiden havainnointiin meillä on hyvät mahdollisuudet, sillä me ”kansainväliset” (kuten kaikki muutkin turistit) saamme kulkea vapaasti kaikkialla Pyhällä Maalla, toisin kuin israelilaiset, joita pelotellaan käymästä Palestiinalaisalueilla ja ja palestiinalaiset, joiden vapaan liikkumisen estää 110 erilaista pelkoon (eli ”turvallisuussyihin”) perustuvaa mutta pohjimmaltaan talousasioiden hallintaa koskevaa lupaa. Kaikki vapaata liikkumista rajoittavat esteet Pyhällä Maalla ovat israelilaisten asettamia.
EAPPI-setä vaihtaa sujuvasti maisemaa Itä-Jerusalemista hyppäämällä nopeaan ja pehmeästi kulkevaan raitiovaunuun, joka vie Länsi-Jerusalemin läpi linja-autoasemalle, mistä mukava ja ilmastoitu Egged-bussi vie Tel Aviviin vaimokultaa vierailulle noutamaan. Sanonta kuuluu: ”Jerusalem prays, Tel Aviv plays and Haifa works”
Tel Aviv on rantakaupunki: ei murhetta maailmassa. Tätä on vapaus: alkoholia saa, monen kymmenen kilometrin aurinkorannalla voi kulkea ja maata äärimmäisen minimalisesti pukeutuneena, juhlia voi aamuun asti, ranta-alueella istuvat sulassa sovussa kaikki kansat (paitsi tietenkin Palestiinalaisalueiden asukkaat, joilla ei ole normaalisti lupaa tulla Tel Aviviin) ja kyltit löytyvät myös venäjäksi, joka on alueen kakkoskieli. Arkkitehtuurista kiinnostunut löytää hienoja bauhaus-kokonaisuuksia (puhumme tietenkin 30-luvun natsien vieroksumasta rakennustyylistä, emme tavaratalosta) mutta päällimmäisenä Tel Avivista silmään jäävät suurella rahalla rakennetut valtavat merelle tuijottavat pilvenpiirtäjät, mammonan temppelit Pyhällä Maalla.
Kuvassa Bialik Street, sovellettua bauhausia.
Tel Avivin jälkeen suunnistimme Hertzliyaan, Tel Avivin satelliittikaupunkiin, tapaamaan ystäväämme Niliä ja hänen perhettään. Vaikka vierailumme oli lyhyt, pääsimme hetkeksi sukeltamaan vieraanvaraiseen umpitavalliseen israelilaiseen arkeen: tyttären flamenco-tuntiin, Tel Avivissa syntyneen äidin Suomi-muistoihin 80-luvulta, lääkäri-isän työkuvioihin. Yhdestä asiasta Nili meitä varoitti:isän kanssa ei kannata ruveta politiikasta keskustelemaan. Palestiinan maailma siirtyi taas israelilaiseen perspektiiviin: palestiinalaiset Länsirannalla eivät kuulu israelilaisten arkeen.
Jerusalem on pyhä kaupunki. Se tekee ihmisen mielelle jotain. Sen todella kiinnostavat nähtävyydet on katsottu parissa päivässä, shoppailija valitsee kenties mieluummin toisen kaupungin ja Pyhän Haudan kirkon irvokas ristiriitaisuus vieroittaa hengellisyydestä. Silti Jerusalem pysäyttää: sen historia on kaipuun ja elämän merkityksen etsinnän historiaa. Öisellä Öljymäellä sen näet: valtavan hautausmaan yli avautuu syvään koskettava näky: kolmen uskonnon pyhyyden tuntojen kohde on edessäsi. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Jeesus itki.
Sderotin kaupunki kuuluu Israelin ihmeisiin. Se on kaupunki lähinnä Gazaa ja on saanut osansa vihanpidosta. Sderotiin on vuosien varrella osunut kymmeniä raketteja Gazan puolelta. Jatkuvalla sodasta sotaan elämisellä on vaikutuksensa. Ihminen joutuu selviytyäkseen turruttamaan itsensä ja lopulta käy niin ,että sisältä kuolee osa ihmisyydestä: uhan alla eläessä ihmisestä kuolee kyky tuntea empatiaa.
Kunnioitettavimpia koskaan tapaamiani ihmisiä on sderotilainen Nomika Zion, joka ei suostunut menettämään ihmisyydestään osaa. Kun Israel iski Gazaan herkeämättömällä voimalla, Nomika ei suostunut nousemaan kukkulalle muiden kanssa katselemaan Gazaa ja hurraamaan joka räjähdykselle, vaan hän piti mahdollisuuksien mukaan yhteyttä palestiinalaisystäviinsä Gazassa ymmärtäen sen hädän, jonka kokee viaton silloin, kun rakkaat ihmiset kuolevat ja koti räjähtää. Hän tiesi, miltä se tuntuu, koska hän oli kokenut saman Sderotissa.
Tapasimme Nomikan hänen kodissaan Sdorotissa ja kuuntelimme kauneinta, mitä Israel voi tuottaa: rauhan, anteeksiannon, omien virheiden ja sotilaskunnian tuhoavuuden tunnustamisen aktiivista ääntä. ”Other Voice” on hänen järjestönsä ja toisenlainen ääni sanoo :”Ei minun nimessäni eikä minun turvallisuuteni tähden käydä tätä sotaa”. Kestävä turvallisuus perustuu muille asioille kuin sotilasmahdille. Juutalaistako minun täytyi tulla tapaamaan löytääkseni kirkkaimmin kristillistä rauhanasennetta edustavan ihmisen?
Nomikan kuuluisa artikkeli ”War Diary from Sderot” löytyy täältä
http://www.huffingtonpost.com/nomika-zion/war-diary-from-sderot_b_157497.html
Eero Mäntymaan tekemä vuoden takainen Nomikan haastattelu löytyy täältä
http://www.blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/article/?bid=675&id=46252
Seuraavana suunta Haifaan: rannalle taas.Haifa on esimerkki israelilaisesta yhdessä elämisestä ja monimuotoisuudesta. Asuimme merelle katselevassa nunnaluostarissa, söimme saksalaisessa siirtokunnassa, Haifan tärkein nähtävyys on Bahai-uskonnon puutarhat mutta sanontahan kuuluu: ”Haifa works”. Kaikille yhtäläisten oikeuksien antaminen ei ole sosiaalisen tasa-arvon tae mutta millä muulla tavalla voisi edetä maailmassa, jossa Amos Ozia lainatakseni ”History cannot be brought back to life” eli historiaa ei voi herättää uudelleen eloon? Haifa ei enää voi olla se kaupunki, joka se oli ennen vuoden 1948 mullistuksia ja väestönsiirtoja mutta se voi olla jotain muuta, aidosti israelilaista. Näin vaikka jännitteet säilyisivätkin: luostarimme vieressä kulkevan polun koristuksina olevista mosaiikkitauluista oli kaikista naputeltu Jeesuksen kasvot pois. Kenellehän hänen kasvonsa voivat olla niin loukkaavat juutalaisvaltion menestystarinan ytimessä?
Viikkomme päättyi Jerusalemin Kehillat Yedidya- seurakunnan sapatin aaton palvelukseen ja sen jälkeiseen sapattiateriaan juutalaisperheissä. Jumalanpalvelus oli koskettava, iloinen, rento laulun ja yhteisöllisyyden kokemus, johon meidät valmisteltiin hyvin. Seurakunnan PR-lady antoi meille palveluksen rungon englanniksi käännettynä ja muutenkin meille kerrottiin, mikä on kohteliasta tehdä ja mikä ei. Yllättävän vähän oli asioita epäkohteliaan käytöksen listalla. Seurakuntalaiset vaeltelivat ympäriinsä, lapset juoksentelivat ja ihmiset lörpöttelivät niitä näitä synagoogan takaosassa kun me pyhemmän pyhyyden tavoittelijat yritimme pysyä kärryillä palveluksen kulussa. Hyvin se onnistuikin ystävällisen naapurin opstuksella. Kokemus oli kuitenkin vaikuttava. Näin juutalainen usko on ollut toisaalta joustava ja ajassa muuttuva, toisaalta jykevästi menneiden sukupolvien perinteelle pohjaava. Valokuvia ei perjantai-illasta ole. Kameran ja kännykän käyttö on sapattina kielletty.Myös sapattimääräysten kokoelmaa päivitetään ajan henkeä seuraavaksi.
Sapattiateria lakimies Richard Alonin perheen kanssa oli suurenmoisen vieraanvaraisuuden, lämpimän yhdessäolon ja tiukan keskustelun yhdistelmä. Olimme jyrkästi eri mieltä monesta asiasta mutta monessa asiassa meitä yhdisti selkeä järkevä ajattelu erityisesti koskien siirtokuntien outposteja. On ilo ottaa yhteen ihmisten kanssa, jotka asiapuolella saattavat olla ärsyttävän yksisilmäisiä ja tietämättömiä mutta ihmisinä aitoja ja teeskentelemättömiä. Erimielisyytemme poliittisista asioista hautautui herkullisen ruuan, runsaan laulun ja juutalaisen perinteen selittämisen alle. Oma suomalainen musiikkiesityksemme ”Menninkäinen ja päivänsäde” nosti kyyneleet naisväen silmiin. Tiedä sitten,mistä syystä. Vasta lähempänä puoltayötä isäntämme saattoivat meidät taksiin molemminpuoleisen kehun ja yhteydenpitotoiveiden saattelemina. Uskon ystävyytemme jatkuvan.
Uskon ystävyyteni Israelin kanssa jatkuvan. Uskon sen jatkuvan, koska tiedän olevani oikealla puolella: ihmisoikeuksien, rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolella ja tiedän Israelissa olevan tuhansia ihmisiä, jotka Nomika Zionin tavalla näkevät oikeudenmukaisuuden ja rauhan ytimeen. Todellinen Israel on olemassa mutta toistaiseksi saamme tyytyä mammonaa ja sotilaallista maallista valtaa palvovaan ja pelossa elävään Israeliin. Työmme muutoksen puolesta jatkuu. Muutos tulee, koska vääryyden ja väkivallan on kerran väistyttävä. Inshallah.
Hyvä ja monipuolinen juttu. Kiitos tästä. Toivottavasti tulee lisää samanlaista. Minua ei politiikka kiinnosta. Erikoista, että Tel Aviviin on muuttanut noin paljon venäläisiä. Millaista on maahanmuuttajan elämä? Sinne on myös muuttanut paljon sudanilaisia. En ole koskaan käynyt Israelissa. Jos menen, niin en ainakaan Jerusalemiin.
”Sen sijaan monet humanitaariset järjestöt vaativat Gazan saarron purkamista, jotta Gazan hallinto saisi lisää asearsenaalia aiheuttaakseen yhä suurempaa tuhoa israelilaisille siviileille.” Saarron purkamista vaaditaan siksi, että saarto aiheuttaa kärsimyksiä Palestiinan siviileille.
Jorma Ojalalle: Miehitystä on turha laittaa sulkuihin. Sanaa käyttävät israelilaisetkin aivan yleisesti.Sotilasmiehityksestähän tässä on tietenkin kysymys ja syy,miksi siitä kannattaa puhua on se, että miehityksen alla tapahtuu asioita, jotka kaivavat maata oikeudenmukaisen rauhan alta.
Muuten Jorma tuo esiin mielenkiintoisen näkökulman eli toisen maailmansodan jälkeiset rajaratkaisut. Puola on tässä vähän ulkopuolinen esimerkki, koska Suomikin joutui kärsimään noista sodan aiheuttamista rajansiirroista.
Jorma: tässä kohdassa historiaa eletään sellaisessa vaiheessa, missä toisen maailmansodan jälkeen (joka oli ensimmäisen jälkiselvittelyä) maailma havahtui sen verran sodan järjettömyyteen, että tajuttiin kansainvälisen yhteistyön merkitys. Tajuttiin, että uusien sotien siemen kylvetään aina siellä, missä hyväksytään vahvemman eli sotien voittajan oikeus ottaa itselleen voitetut alueet. Toisen maailmansodan jälkipuintiin tämä ajatus ei taannehtivasti ulottunut (mistä syystä Suomelle kuuluneen Karjalan liittämistä ei peruttu eikä Puolan rajasiirtoja, esimerkiksi) mutta YK:n perustamisesta alkaen kaikkien hyväksymä perusajatus on tämä: mikään maa ei voi valloittaa toiselta ”lebensraumia” vaan väkivaltaisten konfliktien (joita ei näköjään voida valitettavasti välttää) jälkipuinnissa on otettava kansainväliset sopimukset huomioon. Muuten palattaisiin muinaisen maailman eli natsien ihannoiman maailman ”vahvimman oikeus”-ajatteluun. Tästä syystä Israelin on syytä kunnioittaa kansainvälisiä sopimuksia. Eikä Israel halua tulla sysätyksi kansainvälisen yhteisön ulkopuolelle, joten kansainvälisellä yhteisöllä olisi huomattavasti varaa tiukentaa asennettaan.
Nyt Israel elää kaksoiselämää: se on käytännössä eli de facto liittänyt itseensä Oslon sopimuksen C-alueet mutta ei halua liittää alueita juridisesti itseensä, koska se olisi aivan liian räikeä yllä kuvatun kansainvälisen oikeuden ja pelisääntöjen loukkaus.
Yllä olevaan liittyen haluaisin kysyä Risto Auviselta, joka on järkimiehiä: pitäisikö Israelin mielestäsi liittää C-alueet itseensä de jure nykyisen, minusta kaksinaamaisen, de facto-liittämisen sijaan?
Mielenkiintoista, että EAPPI-setä hyväksyy täysin Karjalan väkivaltaisen miehityksen ja 250 000 ihmisen väestön karkoituksen kodeistaan ihan tosta vaan. Mutta on niin kovin kiihkeästi vaatimassa Israelin kansan ikiaikaisia Samariaa ja Juudaa arabeille ja muille muslimeille Israelin ympärillä, joilla on jo yli 95% koko alueen maista.
Mutta onhan se näkyvämpää ja mediaseksikkäämpää rakkautta etsiä lähimmäisensä mahdollisimman kaukaa. Eihän näissä kotimaisissa lähimmäisissä ole mitään hohtoa eikä heidän puolestaan toimimisesta pääse otsikoihin. Kirkkokin sponsoroi mielellään noita maailmanparantajia, jotka ovat eksoottisissa kohteissa. Se on niinku hianompaa, mehän ollaan miltei kuin Greenpeace!
Ari Lahtinen: sinun kanssasi on mielenkiintoista keskustella, koska argumentointisi on niin omituista, että on kuin tutustuisi ihan uuteen elämänmuotoon toisella planeetalla. Greenpeacesta tuli vaan mieleen.
”Mutta on niin kovin kiihkeästi vaatimassa Israelin kansan ikiaikaisia Samariaa ja Juudaa arabeille ja muille muslimeille Israelin ympärillä, joilla on jo yli 95% koko alueen maista.” Tämä kahtiajako ’ikiaikaiseen Israelin kansaan’ ja ’arabeihin ja muihin muslimeihin’ on karkea yksinkertaistus jo siksi, että kaikki arabit eivät ole muslimeja. Israelin kansa on toisaalta nyt monella tavalla erilainen kuin Raamatun aikoina. Tarkoitetaanko sillä joko geeniperimältään tai uskonnoltaan juutalaisia vai äidinkielenään hepreaa tai jiddishiä puhuvia? Israelin kansalaisten joukossa on tietääkseni myös ’arabeja ja muita muslimeja’. Asiallisempaa olisi nähdä ongelma Israelin valtion ja Palestiinan hallinnon välisenä maallisena kiistana.
Kiitos Martti kaikista hyvistä kommenteistasi. Sinulla on sana hallussasi, joten hienoa, että käytät sitä minunkin blogieni yhteydessä.
”Asiallisempaa olisi nähdä ongelma Israelin valtion ja Palestiinan hallinnon välisenä maallisena kiistana”.
Niinhän se olisi ja koko asian ongelmallisuus johtuu siitä, että vähän kaikki toimivat sekä Israel/Palestiinassa käytännössä että alueen toimien kommentoinnissa omien korvasyyhyjensä varassa.
Niinhän teen tietenkin itsekin mutta puolustuksenani on täällä se,että voin koko ajan reagoida korvasyyhyyni näkemäni ja oppimani perusteella eli faktat ovat koko ajan konkreettisesti edessäni. En todellakaan voi väittää tietäväni, mikä on ratkaisu mutta väitän tietäväni kovana faktana muutamia asioita, joiden suhteen jokaisen Israelin ystävän tulisi päivittää oma korvasyyhynsä tila.
Anteeksi Janne Onnela kun jäit vastakommentissa vähän väliin.
Jos tulet Israeliin, älä nyt sentään Jerusalemia väliin jätä! Se on maailman henkisiä keskipisteitä tykkäsi siitä tai ei. Eli kiehtova siis. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen noin ainakin miljoona venäjänjuutalaista muutti Israeliin ja se on muuttanut myös poliittista kenttää oikeistolaisemmaksi. Yleisesti ottaen vaikuttaa siltä, että israelilaiset pitävät venäläisiä siirtolaisia hyvänä lisänä, koska sitä kautta maahan saatiin koulutettua työvoimaa, vaikka kieliongelmaa olisikin.
Tässä keskustelussa sivutaan myös Gazaa, josta Ariel Sharon purki siirtokunnat 2005. Kiinnostavaa on, että taitaa tulla Gazassa Israelin saartoa ikävä, kun Egypti on sulkenut oman rajansa ja pannut tunnelit kiinni. Mutta ei tämä kiinnosta muutoin kuin siinä tapauksessa, että Israel saataisiin näyttämään tekijältä tässäkin rikoksessa.
Mutta erityisesti voisi kiinnostaa EAPPI-sedän käsitys kansainvälisestä BDS-kampanjasta (jonka osanen hän itsekin on, apparently). Eli Boycott, Divestment, Sanctions. Yliopistojen, ammattiyhdistyliikkeiden, kansalaisjärjestöjen, kirkkojen, ja monien muiden toimijain alkuunpanema painostusliike, jonka tarkoituksena lopulta on Israelin valtion delegitimatisointi, tai vähintään Israelin esittäminen epäedullisessa valossa, kauppaboikotin, pakotteiden, investointien vetämisen ym. toimiessa taloudellisena pontimena. Israelin taloudellinen polvilleen pakottaminen lienee vielä kaukana, mutta mielipiteen muokkauksessa BDS on onnistunut hyvin. Tämä minua harmittaa, että Suomen ev.lut.kirkko on aika lailla mukana tässä toiminnassa: eli uskotaanko siihen evankeliumiin, että maailma paranee kun Israel on polvillaan, tai siihen, että sellainen Israel on hyvä, mikä on standardin ”kristillishumanismin” hyväksyttävissä. Mutta mikä mahtaa laajasti ottaen olla Allahin tahto näihin kysymyksiin. – Lopulta toivon totisesti, että rauhanneuvottelut johtaisivat johonkin, mutta ennuste on heikko.