EAPPI-väkeä on joskus syytetty siitä,että he eivät ole puolueettomia. Syytteessä on perää sikäli, että EAPPI-ohjelma on puolueellisesti kansainvälisesti hyväksyttyjen sopimusten mukaisesti ihmisoikeuksien puolella ja täysin puolueellisesti väkivallattomuuden puolella. Näissä kahdessa asiassa seuraa väistämätön konflikti Israelin harjoittaman politiikan kanssa, joka usein noudattaa kansainvälisiä sopimuksia omien tulkintojensa mukaisesti. Israelin toiminta perustuu myös armeijan, ei-väkivallattoman aatteen, toimintamallien ja ajattelutavan ihannointiin. Tämä ihannointi on luonnollisesti myös kristinuskon perusperiaatteiden vastaista ja EAPPI-ohjelma lepää kristinuskon ihanteiden varassa.
Mikään ei kuitenkaan estä EAPPI-setää ihailemasta Israelin saavutuksia. Niiden havainnointiin meillä on hyvät mahdollisuudet, sillä me ”kansainväliset” (kuten kaikki muutkin turistit) saamme kulkea vapaasti kaikkialla Pyhällä Maalla, toisin kuin israelilaiset, joita pelotellaan käymästä Palestiinalaisalueilla ja ja palestiinalaiset, joiden vapaan liikkumisen estää 110 erilaista pelkoon (eli ”turvallisuussyihin”) perustuvaa mutta pohjimmaltaan talousasioiden hallintaa koskevaa lupaa. Kaikki vapaata liikkumista rajoittavat esteet Pyhällä Maalla ovat israelilaisten asettamia.
EAPPI-setä vaihtaa sujuvasti maisemaa Itä-Jerusalemista hyppäämällä nopeaan ja pehmeästi kulkevaan raitiovaunuun, joka vie Länsi-Jerusalemin läpi linja-autoasemalle, mistä mukava ja ilmastoitu Egged-bussi vie Tel Aviviin vaimokultaa vierailulle noutamaan. Sanonta kuuluu: ”Jerusalem prays, Tel Aviv plays and Haifa works”
Tel Aviv on rantakaupunki: ei murhetta maailmassa. Tätä on vapaus: alkoholia saa, monen kymmenen kilometrin aurinkorannalla voi kulkea ja maata äärimmäisen minimalisesti pukeutuneena, juhlia voi aamuun asti, ranta-alueella istuvat sulassa sovussa kaikki kansat (paitsi tietenkin Palestiinalaisalueiden asukkaat, joilla ei ole normaalisti lupaa tulla Tel Aviviin) ja kyltit löytyvät myös venäjäksi, joka on alueen kakkoskieli. Arkkitehtuurista kiinnostunut löytää hienoja bauhaus-kokonaisuuksia (puhumme tietenkin 30-luvun natsien vieroksumasta rakennustyylistä, emme tavaratalosta) mutta päällimmäisenä Tel Avivista silmään jäävät suurella rahalla rakennetut valtavat merelle tuijottavat pilvenpiirtäjät, mammonan temppelit Pyhällä Maalla.
Kuvassa Bialik Street, sovellettua bauhausia.
Tel Avivin jälkeen suunnistimme Hertzliyaan, Tel Avivin satelliittikaupunkiin, tapaamaan ystäväämme Niliä ja hänen perhettään. Vaikka vierailumme oli lyhyt, pääsimme hetkeksi sukeltamaan vieraanvaraiseen umpitavalliseen israelilaiseen arkeen: tyttären flamenco-tuntiin, Tel Avivissa syntyneen äidin Suomi-muistoihin 80-luvulta, lääkäri-isän työkuvioihin. Yhdestä asiasta Nili meitä varoitti:isän kanssa ei kannata ruveta politiikasta keskustelemaan. Palestiinan maailma siirtyi taas israelilaiseen perspektiiviin: palestiinalaiset Länsirannalla eivät kuulu israelilaisten arkeen.
Jerusalem on pyhä kaupunki. Se tekee ihmisen mielelle jotain. Sen todella kiinnostavat nähtävyydet on katsottu parissa päivässä, shoppailija valitsee kenties mieluummin toisen kaupungin ja Pyhän Haudan kirkon irvokas ristiriitaisuus vieroittaa hengellisyydestä. Silti Jerusalem pysäyttää: sen historia on kaipuun ja elämän merkityksen etsinnän historiaa. Öisellä Öljymäellä sen näet: valtavan hautausmaan yli avautuu syvään koskettava näky: kolmen uskonnon pyhyyden tuntojen kohde on edessäsi. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Jeesus itki.
Sderotin kaupunki kuuluu Israelin ihmeisiin. Se on kaupunki lähinnä Gazaa ja on saanut osansa vihanpidosta. Sderotiin on vuosien varrella osunut kymmeniä raketteja Gazan puolelta. Jatkuvalla sodasta sotaan elämisellä on vaikutuksensa. Ihminen joutuu selviytyäkseen turruttamaan itsensä ja lopulta käy niin ,että sisältä kuolee osa ihmisyydestä: uhan alla eläessä ihmisestä kuolee kyky tuntea empatiaa.
Kunnioitettavimpia koskaan tapaamiani ihmisiä on sderotilainen Nomika Zion, joka ei suostunut menettämään ihmisyydestään osaa. Kun Israel iski Gazaan herkeämättömällä voimalla, Nomika ei suostunut nousemaan kukkulalle muiden kanssa katselemaan Gazaa ja hurraamaan joka räjähdykselle, vaan hän piti mahdollisuuksien mukaan yhteyttä palestiinalaisystäviinsä Gazassa ymmärtäen sen hädän, jonka kokee viaton silloin, kun rakkaat ihmiset kuolevat ja koti räjähtää. Hän tiesi, miltä se tuntuu, koska hän oli kokenut saman Sderotissa.
Tapasimme Nomikan hänen kodissaan Sdorotissa ja kuuntelimme kauneinta, mitä Israel voi tuottaa: rauhan, anteeksiannon, omien virheiden ja sotilaskunnian tuhoavuuden tunnustamisen aktiivista ääntä. ”Other Voice” on hänen järjestönsä ja toisenlainen ääni sanoo :”Ei minun nimessäni eikä minun turvallisuuteni tähden käydä tätä sotaa”. Kestävä turvallisuus perustuu muille asioille kuin sotilasmahdille. Juutalaistako minun täytyi tulla tapaamaan löytääkseni kirkkaimmin kristillistä rauhanasennetta edustavan ihmisen?
Nomikan kuuluisa artikkeli ”War Diary from Sderot” löytyy täältä
http://www.huffingtonpost.com/nomika-zion/war-diary-from-sderot_b_157497.html
Eero Mäntymaan tekemä vuoden takainen Nomikan haastattelu löytyy täältä
http://www.blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/article/?bid=675&id=46252
Seuraavana suunta Haifaan: rannalle taas.Haifa on esimerkki israelilaisesta yhdessä elämisestä ja monimuotoisuudesta. Asuimme merelle katselevassa nunnaluostarissa, söimme saksalaisessa siirtokunnassa, Haifan tärkein nähtävyys on Bahai-uskonnon puutarhat mutta sanontahan kuuluu: ”Haifa works”. Kaikille yhtäläisten oikeuksien antaminen ei ole sosiaalisen tasa-arvon tae mutta millä muulla tavalla voisi edetä maailmassa, jossa Amos Ozia lainatakseni ”History cannot be brought back to life” eli historiaa ei voi herättää uudelleen eloon? Haifa ei enää voi olla se kaupunki, joka se oli ennen vuoden 1948 mullistuksia ja väestönsiirtoja mutta se voi olla jotain muuta, aidosti israelilaista. Näin vaikka jännitteet säilyisivätkin: luostarimme vieressä kulkevan polun koristuksina olevista mosaiikkitauluista oli kaikista naputeltu Jeesuksen kasvot pois. Kenellehän hänen kasvonsa voivat olla niin loukkaavat juutalaisvaltion menestystarinan ytimessä?
Viikkomme päättyi Jerusalemin Kehillat Yedidya- seurakunnan sapatin aaton palvelukseen ja sen jälkeiseen sapattiateriaan juutalaisperheissä. Jumalanpalvelus oli koskettava, iloinen, rento laulun ja yhteisöllisyyden kokemus, johon meidät valmisteltiin hyvin. Seurakunnan PR-lady antoi meille palveluksen rungon englanniksi käännettynä ja muutenkin meille kerrottiin, mikä on kohteliasta tehdä ja mikä ei. Yllättävän vähän oli asioita epäkohteliaan käytöksen listalla. Seurakuntalaiset vaeltelivat ympäriinsä, lapset juoksentelivat ja ihmiset lörpöttelivät niitä näitä synagoogan takaosassa kun me pyhemmän pyhyyden tavoittelijat yritimme pysyä kärryillä palveluksen kulussa. Hyvin se onnistuikin ystävällisen naapurin opstuksella. Kokemus oli kuitenkin vaikuttava. Näin juutalainen usko on ollut toisaalta joustava ja ajassa muuttuva, toisaalta jykevästi menneiden sukupolvien perinteelle pohjaava. Valokuvia ei perjantai-illasta ole. Kameran ja kännykän käyttö on sapattina kielletty.Myös sapattimääräysten kokoelmaa päivitetään ajan henkeä seuraavaksi.
Sapattiateria lakimies Richard Alonin perheen kanssa oli suurenmoisen vieraanvaraisuuden, lämpimän yhdessäolon ja tiukan keskustelun yhdistelmä. Olimme jyrkästi eri mieltä monesta asiasta mutta monessa asiassa meitä yhdisti selkeä järkevä ajattelu erityisesti koskien siirtokuntien outposteja. On ilo ottaa yhteen ihmisten kanssa, jotka asiapuolella saattavat olla ärsyttävän yksisilmäisiä ja tietämättömiä mutta ihmisinä aitoja ja teeskentelemättömiä. Erimielisyytemme poliittisista asioista hautautui herkullisen ruuan, runsaan laulun ja juutalaisen perinteen selittämisen alle. Oma suomalainen musiikkiesityksemme ”Menninkäinen ja päivänsäde” nosti kyyneleet naisväen silmiin. Tiedä sitten,mistä syystä. Vasta lähempänä puoltayötä isäntämme saattoivat meidät taksiin molemminpuoleisen kehun ja yhteydenpitotoiveiden saattelemina. Uskon ystävyytemme jatkuvan.
Uskon ystävyyteni Israelin kanssa jatkuvan. Uskon sen jatkuvan, koska tiedän olevani oikealla puolella: ihmisoikeuksien, rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolella ja tiedän Israelissa olevan tuhansia ihmisiä, jotka Nomika Zionin tavalla näkevät oikeudenmukaisuuden ja rauhan ytimeen. Todellinen Israel on olemassa mutta toistaiseksi saamme tyytyä mammonaa ja sotilaallista maallista valtaa palvovaan ja pelossa elävään Israeliin. Työmme muutoksen puolesta jatkuu. Muutos tulee, koska vääryyden ja väkivallan on kerran väistyttävä. Inshallah.
Hauskaa että viihdyt kustantamallamme turistimatkalla maailmaa parantamassa!
Sinulla on jutussasi vaikuttava intro.
Myös sangen paljastava. Se osoittaa yksisilmäisyytesi väkivallan havainnoimisessa. Sinun silmäsi näkee vain sen väkivallan, minkä joku israelilainen joskus tekee.
Entäs se toinen osapuoli, ne ”palestiinalaiset”? Onko sinulla kommenttia näistä viimeisen parin viikon aikana tapahtuneista hyökkäyksistä israelilaisten koteihin yön pimeydessä, joista toisessa ammuttiin 9-vuotiasta israelilaista pikkutyttöä niskaan, ja toisessa tapettiin perheenisä kotiinsa vaimonsa silmien edessä?
Ehket pidä näitä hyökkäyksiä israelilaisten koteihin, perheiden ja lasten kimppuun väkivaltana? Kerro mitä ne sitten ovat?
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172532#.UlzL1BelOZg
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/172757#.UlzMWxelOZg
Niin että Hamasin hallussako rauha ja oikeudenmukaisuus toteutuisivat nykyisen israelin alueella?
Kiitos kommenteistasi ja kannustuksestasi, Ari. Olen pahoillani, että tuhlaan veromarkkojasi kansainväliseen toimintaan mutta tasavertaisuuden nimessä sinullakin on ollut mahdollisuus hakeutua tähän tehtävään, joten tilanne voisi hyvin olla se, että sinä ”tuhlaisit ”minun varojani. Tällaista on demokratia.
Kuten tiedät Ari, EAPPI-ohjelma tuomitsee kaiken väkivallan Jeesuksen opetuksen mukaan. Rikolliset teot ovat tuomittavia, tekivät niitä sitten palestiinalaiset tai israelilaiset. Terroristijärjestö Hamasin toimia en käsittääkseni ole puolustanut enkä sen valtaa Pyhälle Maalle toivo.
Edes israelilainen uutisointi ei syytä palestiinalaisjärjestöjä kyseisistä väkivallan teoista vaan kertoo ainoastaan sen, mitä eri henkilöt asiasta sanovat. Ei siis pidä täällä Suomessakaan ilman muuta pitää niitä osoituksena vaikkapa Hamasin kataluudesta.
Eipä EAPPI-setä kuitenkaan valvo ja kerro kuin yhdensuuntaisista tapauksista.
”Eipä EAPPI-setä kuitenkaan valvo ja kerro kuin yhdensuuntaisista tapauksista.” Ehkä se johtuu siitä, että setä ei ole nähnyt ainuttakaan toisensuuntaista tapausta. Se taas saattaa taas johtua siitä, että niitä sattuu niin harvoin ja silloinkin sedän (ja Israelin turvallisuuskoneiston) silmiltä salassa.
Kansainvälinen oikeus on tuominnut Israelin miehityksen Länsirannalla laittomaksi. Länsiranta ei siten kuulu Israelille, mutta mikä kansainvälisen oikeuden päätös määrittää Länsirannan kuuluvan palestiinalaisille?
Mitä taas Israelin taistelumoraaliin tulee, niin Gazan sodan jälkeen 2009 YK:n ihmisoikeusneuvoston eteläafrikkalainen puheenjohtaja Richard Goldstone syytti Israelia sotarikoksista. Israel teetti kattavan selvityksen, jossa haastateltiin siviilejä, sotilaita ja avustustyöntekijöitä. Massiivisen selvityksen mukaan, jossa käytiin läpi 400 syytettä, ei ollut näyttöä siviileihin kohdistuneesta väkivallasta tai sotarikoksista. Sotilaiden väärinkäytöksiä ja laittomuuksia oli, mutta siviileihin ei oltu isketty tarkoituksellisesti. Goldstone totesi 2011 Washington Postin kirjoituksessaan, että Israelia ei voida syyttää sotarikoksista Gazan sodan aikana. Asia ei kuitenkaan enää kiinnostanut palestinisoitunutta mediaa meillä eikä muualla, ja samaa mantraa Israelin sotarikoksista pyöritetään mm. vasemmistonuorten ”Tappava diili” asekaupan vastaisessa ohjelmassa.
Israel on myös pyrkinyt ottamaan oppia virheistään ja kehittänyt sotilasdoktriiniaan siten, että siviileihin kohdistuvalta väkivallalta vältytään. Sen eteen on muuten nähty paljon vaivaa. (http://www.jta.org/2011/04/11/news-opinion/israel-middle-east/pushed-by-goldstone-israeli-army-embraces-new-smart-warfare). Mitä taas toiseen osapuoleen eli Gazan hallintoon tulee, niin se ei ole tehnyt minkäälaista selvitystä sodan aikaisista ja muistakaan iskuista Israelin siviilikohteisiin. Sen sijaan monet humanitaariset järjestöt vaativat Gazan saarron purkamista, jotta Gazan hallinto saisi lisää asearsenaalia aiheuttaakseen yhä suurempaa tuhoa israelilaisille siviileille. Tämä on hullu maailma!
Risto : Mitä mieltä olet Nomika Zionin , sodan keskellä eläneen ihmisen ,asenteesta? Pidätkö hänen asennettaan kristillisenä kuten minä?
Kyllä se on hyvin kunnioitettava asenne, Jumala on rauhan Jumala. Silti ajattelen, että Israelilla on oikeus puolustaa isänmaataan myös voimatoimin, kuten kaikilla mailla.
Millä perusteella se ”miehitys” on sen laittomampi kuin vaikkapa Kuriilien saarten miehitys tms.
Puolakin siirrettiin 300 km länteen päin tosta vaan. Kansainvälinen yhteisö hyväksyi….
Kansainvälisen yhteisön tuomitsemiset ovat poliittisista konjunktuureista riippuvaisia.
Israel sattui saamaan Länsirannan sodassa, johon se pakotettiin.
Pitäkööt hyvänään, voisi sanoa.