Alkavalla viikolla, jos Luoja suo, aloitan ravintolakokkiopinnot Joensuun aikuisopistolla. Pikku hiljaa on jo jotain ammattikirjallisuuttakin tullut lueskeltua ja sitä kautta koetettu orientoitua opintoihin.
Ruoanlaitossa on kyse harmoniasta. Hyvä ruoka synnyttää hyvää mieltä monen eri aistimuksen kautta. Lopullinen kokonaisvaltainen kokemus syntyy kuitenkin vasta aivoissa. Mikäli aivoissa eivät ole mielihyvän reseptorit kunnossa vastaanottamaan aistien tuomaa viestiä, maistuu herkullinenkin ruoka syöjänsä suussa sahanpurulle ja hameen napille. Tässä on kyse aivojen serotoniinitasapainon häiriintymisestä – depressiosta, masennuksesta, melankoliasta tai mitä nimitystä itse kukin siitä käyttääkään.
Masennus on ristiriita viestin tulkinnan ja sisällön kanssa. Ihminen tekee aistinvaraista tulkintaa siitä, että nyt tuossa ruoka-annoksessa on kaikki kunnossa, mutta se positiivinen kokemus, mielihyvä, jonka herkun syömisestä normaalisti saisi, jää saamatta. Eikä sen tiedostaminen ainakaan helpota oloa. Kun elämän suuri itellamies tuo riittävän monta jobinpostia riittävän lyhyellä aikaa, eivät serotoniinivarastot jaksa. Jätteenkäsittelykeskus pienenee tai poisvirtaus säiliöstä estyy. Kaiken ylle jää vain synkänkelmeä ”mitä välii”- tunnelma. Ehkä Jumalakin jossain on, mutta ei kovin lähellä ainakaan, eikä todellakaan piittaa siitä, mitä ihmisille tapahtuu. Taustalla aurinko, joka ei lämmitä.
Vai että muka kenellekään ei anneta enempää kuin kantaa jaksaa? Uskomaton aivopieru. Niin voi sanoa vain kylmä ja kova ihminen.
Ärtyneisyys on muuten osa masennusta sekin. Kaikki, mikä ei tapa, vituttaa.
En tiedä vielä, parantavatko kokkiopinnot masennusta. Ainakin opiskelijastatuksen mukanaan tuoma krooninen rahanpuute on varmasti stressiä lisäävä tekijä. Hyvän ruoan tekeminen on kuitenkin diakoniaa, rakkaudenpalvelua, parhaimmillaan. Ei ainakaan tarvitse olla mukana sellaisessa kehityksessä, jonka näkee vääräksi ja jota pitää haitallisena kasvaville ihmisyksilöille.
”Kilteistä oppilaista tulee kilttejä opettajia. Tottelevaisia ja kuuliaisia.” (Anneli Toijala)
Näyttää siltä, että Virossa on onnistuttu toimimaan rakentavasti jännitteisissä kysymyksissä ja etsimään ykseyttä hajaannuksen sijaan. Se on pienen vähemmistökirkon etu: ei tarvitse toimia populistisesti ja yleistä mielipidettä nuoleskellen, vaan voi kaikessa rauhassa pitäytyä kirkon omaan tunnustukseen ja oppiin. Ottakaa tai jättäkää.
”Ihmispelko panee paulan, mutta Herraan luottavainen on turvattu.” – Sananlaskut 29:25
Voisiko depressiogastronomia olla eufemismi lohtusyömiselle?
Depressiogastronomiassa (termi, jonka siis eilen keksin) on kyse siitä, että hyväkin ruoka ei maistu, siis siitä ei saa sitä kokemusta, jonka se normaalioloissa tuottaisi. Lohtusyöminen taas on sitä, että saa hyvästä mausta (tai sokerista/rasvasta) sitä hyvää oloa, mitä on jäänyt jossain muussa tilanteessa paitsi.
Nykyään K24-blogeista iso osa on sellaista pikkusievää kirkollista hifistelyä, tämä blogi ei ollut. Kiitos Elias!
Ikävä homma tässä kaikessa tosiaan on se, että mikäli Jumala on, ei Hän välttämättä välitä, mitä ihmisille tapahtuu. Jos käsittämättömän sadistista ihmiskunnan historiaa ja nykypäivää katsoo, näin se taitaa olla, siltikin…?
Kirkollisesssa hifistelyssä olen heikohko, kun olen syrjäytynyt sieltä(kin)… silti siteeraan Anna-Maija Raittilaa:
”Jos kysytte
onko sallimusta
uskon ettei ole muuta kuin taistelukutsu
muuttamaan murhetta vihreydeksi.”
Kiitos Elias osuvasta masennuksen kuvauksesta. Menestyisit varmaan myös psykologian opinnoissa!
Menestystä kuitenkin myös kokkioppiin.
Kiitos Salme!
Voi Elias,
haluan liittyä Ilonpisara kerhoon kanssasi, kerhoon, jonka juuri perustin.
Ruoka on ilo, jota voi jakaa muille, ilo, kun tekee jotain vaikeata, ehkä pieni ilo, mutta ihan oma. On annettava itselleen mitä muut eivät anna. Rakasta lähimmäistäsi………
Kiitos. Olen joskus nuorena ollut Ilonpisarassa, Hämeenlinnassa, vammaisavustajakurssilla.