Ei lisättävää. Niin luulin, kun katselin somesta ihmisten reaktioita uutiseen David Bowien kuolemasta.
Tänään olen yllätyksekseni katsonut YouTubesta jo kaksikin eri versiota Bowien ”Life on Mars” -teoksesta. Kirkkouruilla soitettuna. David Bowie taivutti yli viiden vuosikymmenen ajan musiikkiaan kuin kuvataiteilija, joka vaihtaa tekniikasta toiseen luoden aina uutta. Siksi hänen musiikkinsakin taipuu moneen.
Tiedän monta suomalaista kanttoria ja soitinta, jotka taivuttaisivat kuuntelemani biisin vielä taidokkaammin. Tiedän myös monta kanttoria, jotka eivät halua edes ajatella moista. Myöskään kaikista uruista ei irtoa sellaista ääntä, että Bowieta kannattaisi niillä yrittää.
Osa kirkkomuusikoista soittaa mitä vain, osa jättää soittamatta. Ihaillen ja kunnioittaen seuraan sitä keskustelua, mitä ammattikunta tästä vaikeasta aiheesta keskenään käy. Vaikka toisen tapa toimia on erilainen, keskustelukulttuuri säilyy hyvänä.
Musiikista ei tee pyhää se, että sitä soittaa kanttori. Tai että soitetaan kirkkouruilla kirkossa. Mutta molemmat – kanttori ja urut – voivat tehdä mistä tahansa musiikista aivan älyttömän hyvää. Silloin myös pyhä saattaa päästä yllättämään.
Jään odottamaan suurten rock-klassikoiden hurmaavia urkutulkintoja, David Bowien elämäntyön muistamisen hengessä: Live and let live – Elä ja anna toisten elää.
Olli-Pekka Vainion jutussa kasitellään vain aikaa vuodesta 1478 eteen päin.
Miksi ei kerrota, että inkvisitio-laitos oli perustettiin paavin toimesta jo 1100- luvulla harhaoppisuuden kitkemiseksi. Ensimmäisenä kohteena lienevät olleen julman lopun saaneet kataarit ja valdolaiset. Toisinsanoen epäselväksi jää, kuinka paljon (arviolta) ihmisiä kidutettiin hengiltä ja poltettiin inkvisition alkuvuosisatoina.
Unto Räsänen :”Miksi ei kerrota, että inkvisitio-laitos oli perustettiin paavin toimesta jo 1100- luvulla harhaoppisuuden kitkemiseksi.”
Henk.koht. tulkintani mukaan tuo kehitys alkoi jo 800-luvulla, jolloin katolinen kirkko kielsi hengen olemassaolon ja totuuden tietämisen kyvyn muilta kuin itseltään. Oli heräämässä ns. renessanssin aika, jolloin ikoneiden taustoiksi alkoivat ilmestyä maalliset maisemat ja tauluihin perspektiivi. Valistus tuli, eikä katolinen kirkko[kaan] voinut tuota ”kadotusta” estää. Lutherkin pelkäsi, että tuo ”kadotus” olisi ikuinen, vaikka todellisuudessa taivasten valtakunnat eivät kadonneet mihinkään. Muutos tapahtui vain ihmisten näkymättömässä tietoisuudessa,
Kannattaisi tutustua melko laajaan espanjalaiseen historiantutkimukseen, joka käsittelee myöhäiskeskiaikaista inkvisitiota. Sen kuva vastaa oleellisesti Olli-Pekka Vainion myöhemmästä inkvisitiosta esittämää kuvaa.
Espanjankielisessä historiankirjoituksessa on käsite ”La leyenda negra de la Inquisición española”, ’espajalaisen inkvisition musta legenda,’ jota mm. Juan Antonio Llorente edustaa.
Oli ihan oikein ottaa tämä asia esille. Unto Räsänen.
Iso siivu pahaa tulee myös katolisten kuninkaiden toiminnasta
juutalaisia ja maureja vastaan.
Espanja ei ole tainnut näitä asioita koskaan katua tai pyytää anteeksi.
Niinpä häipyi sen suuruus ja rikkaus kuin paha haju Saharaan.
Jaloilleen heidät nostivat pohjoisen protestantit.
Entinen katolinen pappi ja myös yliopisossa opettanut Peter De Rosa, joka selittää olevansa ”isänmaallinen katolinen”, kirjoittaa eräässä kirjassaan Vicars of Christ – The Dark Side of the Papacy.
: ”Kirkko oli syypää juutalaisten vainoamiseen, inkvisitioon, tuhansien kerettiläisten murhaamiseen, siihen, että kidutus otettiin jälleen käyttöön Euroopassa oikeuskäsittelyn osana. – – Paavit nimittivät ja erottivat virasta jopa keisareita, vaativat heitä pakottamaan alamaisensa tulemaan kristityiksi kidutuksen ja kuoleman uhalla. – – Evankeliumin sanoman hinta oli kauhistuttava.” Joidenkin murhattujen ainoa ”rikos” oli se, että he omistivat Raamatun.”.
”De Rosa sanoo 1200-luvun alkupuolella vallassa olleesta paavi Innocentius III:sta: ”On arvioitu, että viimeisessä ja raaimmassa vainossa [Rooman] keisari Diocletianuksen alaisuudessa [200-luvulla] noin kaksituhatta kristittyä sai surmansa kautta maailman. Paavi Innocentiuksen ristiretkellä [Ranskan ”harhaoppisia” vastaan] ensimmäisessä tuhoisassa välikohtauksessa tapettiin kymmenen kertaa tuo määrä ihmisiä. – – On järkyttävää havaita, että yhdellä iskulla paavi tappoi paljon enemmän kristittyjä kuin Diocletianus. – – [Innocentius] ei epäröinyt käyttää Kristuksen nimeä tehdäkseen kaikkea sitä, mitä Kristus vastusti.”
De Rosa kirjoittaa myös, että ”paavin nimessä [inkvisiittorit] olivat vastuussa raaimmasta ja pitkäaikaisimmasta hyökkäyksestä inhimillistä säädyllisyyttä vastaan ihmisrodun historian aikana”. Espanjalaisesta inkvisiittorista, dominikaanimunkki Torquemadasta, hän sanoo: ”Hänet määrättiin virkaan vuonna 1483, ja hän hallitsi tyrannimaisesti viisitoista vuotta. Hänen uhriensa määrä oli yli 114000, joista 10220 poltettiin kuoliaaksi.”
http://www.andrewnurnberg.com/books/vicars-of-christ-the-dark-side-of-the-papacy/
Artikkeli: ”Vainion mukaan kahdensadan vuoden aikana inkvisition vuoksi surmattuja oli noin 2800”
Melkoinen määrä sekin. Ottaa hengiltä 7-8 ihmistä päivässä. Tekijöinä ihmiset jotka väittivät olevansa kristittyjä ja joille oli annettu käsky: Älä tapa.
Jaha, Llorenten tiedot eivät sitten pitäisikään paikkaansa, vaikka Hänellä oli pääsy Espanjan inkvisition arkistoihin. Hän sanoo 31 000.n ihmisen poltetun ja 290 000.n selvinneen vähemmän ankaralla huomiolla. J.A. Llorente, Histoire de I`nquisition d Espagne 4 Pariisi 1818. Edelleen Elokuun 24.tä, Pyhän Bartholomeuksen päivää 1572, vietettiin Ranskassa aloittamalla Hugenottien joukkoteurastus, missä tapettiin 70 000 Ihmistä. Vielä 1700-luvun alkupuolella poltettiin Espanjassa tuhannen Ihmistä. C.J. Cadoux, Catholicism and Cristianity, Lontoo 1928. Vielä 1885 Paavi Leo 13.ta moitti kaikkia, jotka antoivat Ihmisille samat oikeudet katsomatta uskontunnustusta. 1888 Hän kiertokirjeessään valitteli vapauksia, mitä kirkko silloisina aikoina joutuu antamaan, mutta sanoi parempien aikojen koettaessa kirkon huolehtivan Omasta Vapaudestaan. Polttamista muuten aikanaan perusteltiin sillä, että asianomaisella jäi enemmän aikaa katumiseen. Yhtäpä kaikki, parempi tietysti olisi, kun uhreja ei näin paljon olisi ollut.
Varmasti on niin, että kirjoittaja ja lähteet vaikuttavat tulokseen. Mitähän saataisiin tutkijasta riippuen tulokseksi, jos tutkittaisiin Paavalin ja Augustinuksen vaikutusta vainojen ja uskonsotien syntyyn. Mahtaisiko yksistään oikean uskon kautta vanhurskauttamisoppi saada mitään moitteita.
Ihan naurettavaa. Sittenhän voitaisiin panna Jeesuskin
Haagin tuomioistuimeen – jos epäsuoria vaikuttajia ruvetaan rankaisemaan
En kommentissani moiti Jeesuksen opetusta, enkä hengellistä tiennäyttöä. Kysyn vain sitä, mitä johtopäätelmiä Hänen elämänsä antoi Paavalille ja Augustinukselle. Mitä jos teologiamme Isät olisivat alun alkaen ymmärtäneet, että Fides Caritate Formata on todella arvokasta Jumalan edessä. Minusta on ylipääsemätön paikka se, että puhtaaseen oppiin rajoittuminen eli valmius oikeaan uskoon vaikutti kirkon ymmärrykseen suhteessa sen osallisuuteen uskonsotiin ja vainoihin. Ihmisen ajattelu ja omatunto ovat Jumalan lahjoja. Mitä kirkko tekee omantunnon lahjalle, minkä saamisesta Vanhassa Testamentissa niin suurenmoisesti kerrotaan. Se haluaa ymmärtää Sen sikiämisessä suvullisesti siirtyvänä kirouksena, eikä Jumalan Meille antamana lahjana ja haasteena yritykseen ja ponnistukseen. Kysyähän aina saa, sitä vastataanko, on sitten toinen asia. Jeesus on Meille tiennäyttäjä sen ymmärtämisessä, minne Meidän tulisi henkisessä elämässämme pyrkiä ja kilvoitella. Luontoakin Ihminen tarvitsee, ettei sukumme sammuisi. Siitä en kyllä kirkkoa sitten moiti, että Se muistuttaa Meitä Taivaan mahdollisuudesta ja sen Ihanuudesta.
Onpas hurja otsikko, ja niinpä nyt tulee lauantai special, mutta koitan kirjoittaa sen verran yleisellä tasolla, että ehkä ylläpito voisi jättää tämän näkyviin. Tarkoitus on kuitenkin muistuttaa siitä, että menettelytapamme ovat muuttuneet valitettavan vähän. Mutta jos tullaan vähän lähemmäs omaa aikaamme, niin mikä olisi hyvä oman aikamme vastine vaikkapa jalkapuille? Eikös samalla tavalla laiteta ihminen pilkattavaksi mediaan ja kerrotaan siitä kaikenlaista juttua ja jälkeen ihminen on loppuiäkseen leimattu. Olisiko mitään rakentavampaa toimia yhteisen hyvän eteen?
Tuleeko muille mitään muuta mieleen mitä voisimme historiasta oppia, ettemme toistaisi samoja virheitä?
Puhuit erehdyksessä ihmisistä, Eihän se ole koskenut muita kun kansanedustajia ja Nalle Wahlroosia.. 🙂
Katollisen kirkon edustajat ovat esittäneet saman kaltaisia näkemyksiä inkvisitiota käsittelevässä tv-dokumentissa: Inkvisitiolaitos oli täysin oman aikansa normien mukainen instituutio eikä tehnyt mitään väärää. Ajan henkeen nyt vain sattui kuulumaan kidutus kuulustelumenetelmänä ja julkiset teloitukset.
Olen pitkään miettinyt, että mikä viesti tässä oikein halutaan antaa? Jos sukulaari yhteiskunta ei olisi kääntynyt kidutusta ja kuolemantuomioita vastaan, käyttäisikö kirkko niitä edelleen apuvälineinään?
Julkisten teloitusten tarkoitus oli kaiketi kontrolloida kirkkokansaan kauhua kylvämällä. Siihen taatusti riitti, että noin yksi ihminen päivässä poltettiin julkisesti roviolla väärien mielipiteidensä vuoksi. Lopuille riitti elinkautinen vankeus.
Katolisen kirkon vainoja ei ole kyseenalaistettu, kuitenkin
Olli-Pekka Vainio kyseenalaistaa ja epäilee lähteitä ja ’kutistaa’ inkvisition omatkin merkinnät muutamaan tuhanteen kaltoin kohdeltuun.
On ongelmallista julistautua jatkumoksi sitten Pietarin ja perustaa osittain retroaktiivisesti tämä äitikirkko, joka on ainoa reitti taivaaseen. Tämä reitti on täynnä kauheuksia niitä kohtaan, jotka pitäytyivät vain Raamattuun. Viimeisimmät vainot toteutti fasistinen Italia paavi Pius XI:n pyynnöstä vuosina 1935-1955. Paavin toimesta muotoiltiin nk. helluntailaisten tuhoamislaki.
Samanlainen tekojen ”pienennys” suoritettiin nk. paavin anteeksipyynnössä Casertassa (Napoli) heinäkuun 28. päivä. Paavi pienensi kollegansa em. toimet, nimittämällä niitä joidenkin kirkkonsa henkilöiden typeryydeksi, vaikka se oli ”kokolaidallinen” helluntalaisia kohtaan ja niin korkealta taholta, ettei heidän tekojaa voi arvostella, saatikka uittaa puheen lomaan ikäänkuin kehotus, ettei näitä ymmärtämättömyydessä tehtyjä lipsauksia pidä ottaa vakavasti. eli ”unohdetaan ja ollaan taas kavereita”.
Italian helluntaiherätys on antanut koko ajan anteeksi vainoajilleen sitä mukaa kuin heitä vainottiin. Se oli jo vainojen aikana keskeinen julistus, että rukoilkaa niiden puolesta jotka teitä vainoavat.
Eli inkvisition ja viimeisimmän Italian helluntalaisvainon voi unohtaa, muttei häivyttää.
Kristinuskon verihuuruiseen historiaan surullisen jäljen jättänyt Inkvisitio perustettiin jo v. 1184 etsimään ja tuomitsemaan ns. harhaoppisia. Sillä oli itsenäinen tutkinta-, syytös- ja osittainen tuomiovalta, mutta mm. kuolemantuomiot ja niiden täytäntöönpanot jätettiin maallisille viranomaisille. Inkvisitio sovelsi menetelmiään yhtä hyvin harhaoppisiin kuin muuten vain omituisiin ihmisiin kuten kuviteltuihin noitiin n. 500 vuoden ajan. Inkvisitio loi urkinta- ja ilmiantojärjestelmän, ja se huolehti itse ilmiannettujen kuulusteluista ja kidutuksista. Kidutus oli salaista ja järjestelmällistä ja menetelmät oli suunniteltu tuottamaan äärimmäistä tuskaa ilman, että uhri varsinaisesti kuolisi. . Hyvä esimerkki keinoista oli ns. ’jalkauuni’, joka edellytti yksinkertaisesti koroketta, jolle sitoa uhri, hieman öljyä ja hiilipannun. Eräs mies oli raahattu oikeuteen käsissään laatikko, joka sisälsi hänen omien jalkojensa luita, jotka jalkauuni oli kypsyttänyt irti lihasta. (The Hiram Key: Kninght, Lomas 1996) Myös Janet Cave ja Laura Forman antavat kirjassaan Noidat ja noituus (Mystiikan Maailma / Lademan) näistä menettelytavoista karmaisevia esimerkkejä :“Kirkon menettelytavat olivat kuvottavat. Kun syytetty oli viimein tunnustanut, hänet sakotettiin, pantiin vankilaan tai poltettiin roviolla. Hänen omaisuutensa lankesi kirkolle, joten tunnustuksien saaminen oli siksikin välttämätöntä. Kidutus alkoi yleensä peukaloruuveilla, sitten seurasi tusina ruoskaniskua. Sääripuristimin murskattiin seuraavaksi sääret ja nilkat, minkä jälkeen uhria venytettiin piinapenkissä tai roikutettiin köydessä niin, että olkavarret menivät sijoiltaan. Eräs noitatuomari Heinrich von Schultheis ylisti kidutusta “Jumalan katsetta miellyttäväksi työksi“. Kerran hän viilsi erään naisen jalat auki ja kaatoi haavoihin kuumaa öljyä“. Uhrien ulvoessa kivusta ja menehtyessä tuskiinsa syyttäjät, pyövelit ja piispat kahmivat omaisuuksia. Eräs heistä, Bambergin piispa Johan Georg II oli vuonna 1631 ansainnut teloituttamiltaan ja vangitsemiltaan ihmisiltä 720 000 kultafloriinia. Inkvisiittorit olivat siis ilmiselvästi miehiä, jotka erityisosaamisestaan ja valitsemastaan ammatista myös sadistisesti nauttivat.” (Seppo Heinola)
Seppo Heinola :”Kristinuskon verihuuruiseen historiaan…”
Verihuuruisen historian ovat jättäneet jälkeensä kaikki suurvallat ja niiden ”lakeijat”, jotka ovat politisoineet uskon ja Raamatun vain oman tai puolueensa vallan välikappaleeksi ml. Moskovan ortodoksinen patriarkaatti.
Neitsyt Marian syntymäpäivän kunniaksi kotiseuduiltaan karkotettujen ja pakolaisten ”meditation”:
“Father, you created me
and put me on earth for a purpose.
Jesus, you died for me
and called me to complete your work.
Holy Spirit, you help me carry out the work
for which I was created and called.
In your presence and name, Father,
Son, and Holy Spirit, I begin my meditation.
May all my thoughts and inspirations
have their origin in you and
be directed to your greater honor and glory.”
(Sacred Space 8.9.2014)
https://www.youtube.com/watch?v=2FgDles4xq8
Emme voi käsittää ihmisen raakuutta ja julmuutta.
Englannissa revittiin vielä 1500-luvulla elävältä iihmiseltä isälmykset ulos. Rahvas katseli
Sisäelinten repiminen on ollut mahdollinen ja myös käytetty rangaistus useassa Euroopan maassa. Saksassa tällaisen rangaistuksen saattoi 1400-luvulla saada, jos kiskoi tuohta elävästä puusta. Yhtään tapausta säädöksen soveltamisesta ei tosin ole tiedossa. http://en.wikipedia.org/wiki/Disembowelment#Germany