Olen lukenut monien muiden tavoin arvioita Charlie Hebdon –lehden toimitukseen tehdystä järkyttävästä murhaiskuista ja sen aiheuttamista reaktioista. Liityn arvioihin siitä, että kyse on ollut terrori-iskusta, jota ei voi puolustella. Tekijät ovat nähtävästi olleet Syyriassa taistelemassa, missä ovat radikalisoituneet ja saaneet oppia aseiden käsittelyä – mikä on vaarallinen yhdistelmä.
Samalla on tähdennettävä, että teko ei edusta islamin valtavirtaa. Terroriteon jälkeen on vaarassa syntyä islamin vastaista liikehdintää ja muukalaisvastaisuutta, joka kohdistuu tavallisiin lainkuuliaisiin muslimeihin. Siksi on painotettava uskonnonvapautta, joka kuuluu eurooppalaisiin arvioihin sananvapauden ohella.
_ _ _
Lehtien arvioissa iskua satiirilehden toimitukseen on pidetty iskuna eurooppalaista sananvapautta vastaan. On selvää, että päätoimittajat korostavat lehdistönvapautta ja myös ikävien asioiden sanomisen vapautta.
Arvioissa on myös nyansseja. YLEn uutistoiminnan vastaava päätoimittaja sanoo, että ”Yleisradio ei tietoisesti halua loukata tai käyttäytyä tarkoituksellisesti uhmakkaasti.” Aamulehden päätoimittaja sanoo puolestaan: ”Mietimme mikä on korrektia ja mikä arvo sinänsä on jonkin materiaalin julkaisemisella. Emme toimi niin, että ehdoin tahdoin julkaisemme ärsyttävää materiaalia, jos sille ei ole journalistisia perusteita. Mutta päätösvallan on aina pysyttävä toimituksessa.” (HS 8.1.)
Islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila sanoo: ”En pidä väkivallasta enkä pilkasta. Kummatkin ovat ikäviä asioita, toki pilkka on lain sallimaa tietyissä rajoissa. Sananvapaus antaa meille oikeuden sanoa kaikenlaista. Minullakin olisi oikeus sanoa julkisuudessa ihmisistä hyvinkin ikäviä asioita, mutta en pidä sitä silti rakentavana.” (ESS 9.1.)
_ _ _
Paavali – joka esimerkiksi Muhammadin ohella on toisinaan ollut pilkan kohteena – sanoo: ”Kaikki on luvallista – mutta kaikki ei ole hyödyksi. Kaikki on luvallista – mutta kaikki ei ole rakentavaa. Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta.” (1 Kor 10:23-24)
Jeesus antoi ohjeeksi asettua toisen ihmisen asemaan ja tekemään sitä, minkä tahtoisi itselleen tehtävän vastaavassa tilanteessa. Saman muotoili Immanuel Kant kategoriseksi imperatiiviksi ja kehotti tekemään niin kuin tahtosi tulevan yleiseksi säännöksi. Tämä lähimmäisen rakastamisesta nouseva etiikka ja yhteistä hyvää rakentava tarkoitus tuntuvat välillä puuttuvan sananvapauden käytöstä.
Näin on käynyt esimerkiksi silloin kun uskonnollisten ihmisten arvokkaiksi kokemia asioita on rienattu ilman journalistista tarkoitusta ja ilman toisen vakaumuksen kunnioitusta – siinä tarkoituksessa, että saadaan uskonto ja sitä noudattavat ihmiset näyttämään naurettavina. Viime kädessä tämä kääntyy uskonnonvapautta vastaan. Ei nimittäin ole uskonnonvapauden hengen mukaista nostaa yleistä mielipidettä uskontoja ja uskovia ihmisiä vastaan kuvaamalla niille pyhiä asioita tyhminä tai halveksittavina.
_ _ _
Suomalaiset vapaa-ajattelijat ovat ainakin menneinä vuosina julkaisseet satiirisia, uskonnonvastaisia kuvia. Yhden muistan julkaistun myös valtamedioissa. Siinä Jeesus sanoo: ”Lävistykset ovat nyt muotia” ja näyttää naureskellen nauloilla lävistettyjä käsiään. Roomalaiset teloittivat rikollisia ristiinnaulitsemalla ja aika ajoin heitä oli paljon, kuten Spartacuksen orjakapinan kukistamisen jälkeen – melkein muodiksi asti.
Tänäkin päivänä on silmitöntä väkivaltaa, mutta kuinka rakentavaa ja uhreja kunnioittavaa olisi laittaa mielipiteensä vuoksi vaikkapa ampumalla murhatun suuhun sanat: ”nyt on muotia tulla ammutuksi”? – Vaikka sananvapaus antaisikin mahdollisuuden sanoa näin.
Kun luetaan historiasta luterilaisuutta niin kuinka sieltä näkyy demokratia?
Suomeenkin luterilaisuus tuli valtiopäivien päätöksellä eli kaikkien oli pakko vaihtaa OMA henkilökohtainen USKONSA katolilaisuudesta luterilaiseksi.
Entä vielä 1800-luvulla jos ei vanhemmat kastattaneet lapsiaan niin lapset jäivät vaille kanslaisoikeuksia KOSKA PAPIT eivät ottaneet kirkonkirjoihin kastamattomia lapsia ja näin nämä ihmiset eivät voineet mennä naimisiintai kelvanneet todistajiksi oikeudssa.
Miksi tämä ”luterilaisuuden” pakko poistui, koska yhteiskunta muuttui eli piti kaupankäynnin takia sallia ”vääräuskoisten” tulo suomeenkin, ei kirkon johtamana.
Miten kirkko on suhtautunut erilaisiin ihmisoikeus rikkomuksiin, onko ollut niitä poistamassa vai jarruttamassa? (vrt homous ym.)
Kuvaavaa on että vielä tänäpäivänäkin on ev.lut kirkon tunnustuskirjoissa seuraava kehoitus opettamaan uskon kappaleita ulkoa ja JOS EI HALUA niin:
”… Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.
Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois.
Sillä vaikka ketään ei voi eikä sovikaan pakottaa uskoon, niin kansaa on silti ohjattava tietämään, mitä ne ihmiset pitävät oikeana ja vääränä, joiden keskuudessa he haluavat asua, hankkia elantonsa ja elää. Kaupunkiin asumaan hakeutuvan on nimittäin tunnettava kaupungin laki, jonka suojaa hän aikoo nauttia, ja noudatettava sitä, riippumatta siitä, uskooko hän todella vai onko hän sisimmässään roisto tai lurjus…
(http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/vahakatekismus.html)
Ari, tuo hurjalta kuulostava lainaus kommenttisi lopussa ei ole mistään Suomen evl kirkon tunnustuskirjasta, vaan papiston käytännön ohjekirjaksi tarkoitetusta, Lutherin alkuperäisestä Vähästä katekismuksesta. Katekismus on toki edelleen käytössä Suomen evl kirkossa, mutta uudistetussa ja huomattavasti vähemmän jyrkässä versiossa.
Olen sinänsä samaa mieltä siitä, ettei luterilaisuus ole historiallisesti katsottuna ollut erityisen demokratiamyönteinen. Poimimalla tarkoin valikoituja lainauksi suoraan 1500-luvulta, jolloin demokratia, tasa-arvo ja uskonvapaus olivat vielä tuiki tuntemattomia käsitteitä, annat kuitenkin luterilaisuudesta liian synkän ja yksipuolisen kuvan.
Niin, ja luterilaisuus tuli muuten Suomeen jo Ruotsin vallan aikana, kuningas Kustaa Vaasan mahtikäskyllä.
Jo Antiokian kristityistä sanotaan, että he tutkivat itse, pitävätkö Paavalin puheet paikkansa. Joten kyllä kirkon historia puoltaa selvästi demokratiaa. Eriasia sitten on se, miten hyvin vuosien saatossa tätä on noudatettu.Joten kyllä kirkon usko antaa mahdollisuuden demokraattiseen ajatteluun ja toimintaan. Lutherin toiminta tästä oli hyvä esimerkki. Protestantisessa kirkossa on lupa nostaa protesti ja pyrkiä todelliseen demokratiiaan. Mielestäni demokratia onkin pohjinmiltaan aina tavoite luoda tasa-arvoa kaikkien kesken. Joten demokratia ei voi olla koskaan pelkästään vallitseva olosuhde, vaan myös samalla pyrkimystä parempaan. Ehkäpä tämä periaate on juuri luonut länsimaisen sivistyksemme pohjan.
Kristillisiä kirkkoja ja protestantismia (esim. Lutheria) ei voi mitenkään pitää yksiselitteisesti demokratian kannattajina. Oikeastaan päinvastoin. Kristinuskoon sisältyvät käsitykset ovat aivan varmasti vaikuttaneet myönteisesti demokratian, ihmisoikeuksien, yksilönvapauksien jne. kehittymiseen kristillisissä länsimaissa, mutta vaikutus on ollut monimutkainen ja tapahtunut usein kirkkojen ”selän takana”. Institutionaaliset kirkot ja niiden johtavat auktoriteetit ovat tyypillisesti vastustaneet demokratiakehitystä. Ne ovat katsoneet että demokratiaa vaatineet ihmiset nousivat kapinaan Jumalan asettamaa järjestystä vastaan. Maallisen hallinnon katsottiin saaneen valtansa Jumalalta. Kristilliset käsitykset ovatkin usein vaikuttaneet demokratiaa edistävästi ennenkaikkea kirkkojen ulkopuolella, maallistuneessa yhteiskunnassa.
Luther toteaa Isossa Katekismuksessaan (selittäessään mitä Kymmenen käskyn ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”) tarkoittaa, että: ”Jumalan silmissä me kaikki tosin olemme samanarvoisia, mutta ihmisten kesken emme tule toimeen ilman erilaisuutta ja järjestykseen kuuluvaa eriarvoisuutta. Sen vuoksi on pidettävä Jumalan käskynä myös sitä, että sinä olet poikana isällesi kuuliainen ja alistut hänen käskyvaltaansa”.
Demokratian kannalta Lutherin käsitys vanhempien kunnioittamisesta on sikäli ongelmallinen, että Lutherin mukaan ihmisten tulee alistua samalla tavalla maallisten vallanpitäjien valtaan, kuin heidän on alistuttava omien biologisten vanhempiensa (ennenkaikkea isän) valtaan. Kaikki vallankäyttäjät edustavat nimittäin vanhempia. Luther sanoo (edelleen em. käskyn selityksessään): ”Näin siis kaikki isännän valtapiiriin kuuluvat ovat velvolliset samaan kuin lapsi isäänsä ja äitiänsä kohtaan”.
Esivallan arvosteleminen ja kritisoiminen ei katsottu kuuluvaksi alamaisille. Jos esivalta on huono, ihmisen tulee kantaa tämä ”risti” nurisematta. Esivalta ja maallinen hallinto on vastuussa tekemisistään Jumalalle, jolta se on valta-asemansa saanutkin. (tämä näkemys on tietenkin hyvin epädemokraattinen. Demokratioissa ajatellaan että vallankäyttäjät ovat vastuussa tekemisistään kansalaisille, ei Jumalalle)
Suomessa tämä Lutherin edustama patriarkalismi ja paternalismi (jossa ihmiset käsitettiin ikäänkuin alaikäisinä lapsina, joita hallitaan holhoamalla) merkitsi mm. sitä, että kirkko vastusti kansakoululaitoksen kehittämistä yleissivistävään suuntaan 1800-luvulla, etenkin maaseudulla. Yleissivistävä alkeisopetus ja kansanopetus nähtiin uhkana Jumalan asettamalle järjestykselle ja auktoriteettisuhteille. Liian sivistyneet kansalaiset voisivat saada kaikenlaisia radikaaleja ideoita päähänsä, jolloin heitä olisi vaikeampi hallita.
Sari Roman-Lagerspetz: ”Institutionaaliset kirkot ja niiden johtavat auktoriteetit ovat tyypillisesti vastustaneet demokratiakehitystä. Ne ovat katsoneet että demokratiaa vaatineet ihmiset nousivat kapinaan Jumalan asettamaa järjestystä vastaan.”
Kirkot pitivät diakoniatyönä huolta kiertokoulujärjestelmästä, joka toimi eräänlaisena kansakoulun esikouluna, joihin lapset siirtyivät sitä mukaa kuin ”institutionaalinen poliittinen valta” niitä sai aikaiseksi.
Kirkon tavoite oli, että lapset oppivat lukemaan ja laskemaan ja myös kristinopin ikuiset perusperiaatteet. Kirkkojen työ oli käsitykseni mukaan jo Aristoteleen filosofiasta alkanutta teleologista kehitystä, jossa ihmisen telos eli päämäärä ei ole luonnon olemassaolon taistelun kaltainen kapinointi eikä keskinäinen kilpailu ja taistelu vallasta keinoja kaihtamatta, vaan pyrkimys yhteisölliseen rauhaan.
Aivan oikein Sari. Useinhan kirkko on ryhtynyt käyttämään vahvemman oikeutta. Tämä ei sulje pois evankeliumista nousevia demokraattiseen ajatteluun kannustavia näköaloja. Aina siellä missä on valtaa, niin sitä käytetään myös toisinaan väärin. Missä niin ei olisi? Raamattu ei väärään vallankäyttöön anna lupaa. Joten
meillä on lupa nousta kaikkea väärää vallankäyttöä vastaan. Tämä evankeliumin näköala tulee esiin oikeastaan parhaiten silloin, kun peilataan asiaa Islamilaisen maailman vallankäyttöön. Saudeissa meidät molemmat olisi jo vähintään ruoskittu.Siellä ei auktoriteettien vallankäytön kritisointia suvaita. Tästä vastakkainasettelusta käsittääkseni tässä keskustelussa on kyse.
Pekka,
kannattaa ottaa huomioon myös se, että Islam ei ole mitenkään yksiselliteisesti sellainen totalitaristinen uskonto, jollaiseksi se yleensä mielletään. Islamin sisällä käydään paljon samantyyppistä keskustelua kuin kristillisissäkin kirkoissa siitä, mikä uskossa on muuttumatonta ja mikä muuttuvaa. Islamin sisällä on omat konservatiivinsa ja liberaalinsa ja muun muassa feminististä kriittistä teologiaa. Liberaalit muslimit ovat paljolto sitä mieltä, että islamia käytetään hyväksi ihmisten alistamisessa, mutta että islam tarjoaa paljon aineksia myös erilaisiin, demokraattisiin tulkintoihin.
Itselläni oli aivan hiljattain mahdollisuus tutustua yhdessä kv-konferenssissa kymmeniin muslimeihin (miehiin ja naisiin) jotka olivat demokratiasta, valtion ja uskonnon suhteista, sukupuolten tasa-arvosta, homojen oikeuksista jne. jokseenkin samaa mieltä kuin monet tuntemani liberaalit kristityt (joihin itsekin katson kuuluvani). Samalla he sanoivat olevansa tunnustuksellisia muslimeja.
Ari Pasanen kysyy: ”Kun luetaan historiasta luterilaisuutta niin kuinka sieltä näkyy demokratia? Suomeenkin luterilaisuus tuli valtiopäivien päätöksellä eli kaikkien oli pakko vaihtaa OMA henkilökohtainen USKONSA katolilaisuudesta luterilaiseksi.” – Kysyjä odottaa tässä 1500-luvun alkukymmenien yhteiskunnalta nykyajan demokratiakäsitystä. Kustaa Vaasan tultua Ruotsin kuninkaaksi hän omaksui reformaation aatteet ja tuli siten kirkon pääksi Augsburgin uskonrauhan periaatteen mukaan ”Kenen maa, sen uskonto”. Ei se tainnut olla mikään kansanedustuslaitoksen äänestyspäätös. Alamaisten oli toteltava suvereenia hallitsijaa. Luterilaisuus toi kuitenkin mukanaan – osana renessanssin murrosta kohti yksilön korostusta – lukutaidon ja opinkäynnin. Ilman luterilaisuutta kirjakielen,. suomenkielisen kirjallisuuden ja koulunkäynnin syntyminen olisivat lykkääntyneet jonnekin tulevaisuuteen. Kyllä luterilainen uskontulkinta on siis vaikuttanut yksilön oikeuksiin, vaikka demokratian edellyttäminen 1500-luvun feodaaliyhteiskunnalta onkin liian moderni vaatimus.
Sari R-L: ”Jos pappi – tai luottamushenkilökin – on asioista eri mieltä, niin siitä seuraa helposti kanteluita tuomiokapituliin, piispojen kaitsentaa ja vetoomuksia siitä, että ei saisi riidellä eikä hajottaa ykseyttä.”
Riippuu siitä, kuinka asiansa esittää. On myös monta tapaa olla eri mieltä ja riidellä. Jokainen tuntee tämän jo omasta perheestään.
Sari on oikeassa siinä, että näitä kanteluita tulee joiltakin ihmisiltä jo pelkästään siitä syystä, että heille kaikenlainen auktoriteettien arvostelu on kauhistus tai erimielisyys hajottava (ja pelottava) asia.
Mutta kyllä siellä tuomiokapitulin päässäkin osataan ajatella. Monet kantelut kertovat enemmän kantelijoistaan kuin kohteistaan.
Eikö ”kultainen sääntö” pelitä tässäkin aivan loistavasti..? Myös kritiikin antamisessa ja satiirissa.
Mitä muuta sanavapaus- ja kritiikinmoraalia me tarvitsemme..? ”Sisäpuolella” tai ”ulkopuolella”.
Jouni Turtiainen,
sanot, että ”riippuu siitä, miten asiansa esittää”.
Tämä on paljon käytetty tapa tukahduttaa mitä tahansa toisinajattelua ja kritiikkiä (saati satiiria, parodiaa jne.). Annetaan ymmärtää, että kritiikki on ”väärin esitetty”, ”ei tarpeeksi kunnioittava”. Tai että ylipäätään sitä ei ole esitetty ”oikealla tavalla”.
”Oikea kritisoimisen tapa” lienee sellainen jossa kunnioitetaan mm. kirkon traditioita ja perinteitä, sitoudutaan kirkkohallituksen ja ”virallisen kirkon” näkemyksiin, ei loukata kenenkään uskonnollisia tunteita tai vakaumusta jne. jne. Näillä ”oikeanlaiselle kritiikille” asetetuilla kriteereillä voidaankin sitten käytännössä torjua ja hiljentää kaikenlainen kritiikki.
Mitä sitten tarkoittaneekaan se, mitä esim. piispainkokouksen sihteeri Jyri Komulainen sanoi HS:n haastattelussa (9.1.2014) , että ”Kun puhutaan uskonnon pilkkaamisesta tai kritisoimisesta satiirin tai vastaavan keinoin, näkisin, että omaa traditiota voi kritisoida”. On hyvin vaikea tietää, minkälainen oman tradition kritisoiminen
olisi uskonnollisissa yhteisöissä ”oikeanlaista” ja täyttäisi kaikki ne kriteerit jotka oikeanlaiselle kritisoimiselle asetetaan.
Sarille.
Se että on muslimeja, jotka kokevat asian eri tavalla, ei mitenkään muuta asiaa. Muslimi pysyy muslimina riippumatta hänen arvomaailmastaan. Niinpä liberaaliteologia voikin olla hyvin lähellä Islamin opetuksia.
Peruslähtökohdilla ei paljoakaan eroa ole. Tämä hahdollistaa yhteisen yhteiskunnallisen uudistustyön. Mikä käytännössä tarkoittaa kristillisen arvomaailman alasajoa.
Pekka,
Putosin kärryiltä.
Mitä tarkoitat sillä, että ”vaikka on muslimeja, jotka kokevat asian eri tavalla, niin se ei mitenkään muuta asiaa”? Mitä asiaa tarkoitat? Entä mitä tarkoitat sillä, että liberaaliteologian ja islamin peruslähtökohdilla ei ole paljoakaan eroa?
Koraanissa naisten suurassa jae.171 kielletään Jeesuksen Jumalallisuus. Näin tehdään tyhjäksi samalla Kristillisen uskon ydin. Nimittäin jos, Jeesus ei ole Jumalan poika, niin hän ei ole mitenkään voinut sovitaa kenenkään syntejä.
Liberaalien gurujen ajatukset perustuvat aivan samaan perusajatukseen. Jeesus kuvataan tavallisena opettajana, joka kuoli ja haudattiin. Näin kirkon oppi perustuisi pelkkiin sepitettyihin tarinoihin.
Muslimi ei kadota identiteettiään musilimina, vaikka ei noudatakkaan Koraania. Hän voi vedota aina Armahtajaan. Kuitenkaan hän ei voi koskaan olla täysin varma hyvästä osastaan kuoleman jälkeen. Muslimi joutuu aina pelkäämään hirveää kidutusta helvetissä. Mikäli tuomion enkeli hänet sinne tuomitsee.
Sama on tilanne liberaalin kiristitynkin kohdalla. Hän ei voi tietää varmasti pääsystään paremmalle puolelle. Mikäli hänellä ei ole pelastavaa uskoa.Näissä keskeisissä asioissa muslimi ja liberaali kristitty on aivan samassa tilanteessa.
Pekka,
ilmeisesti et pidä liberaaleja kristittyjä kristittyinä. En myöskään tiedä mihin islamia koskevat käsityksesi perustuvat; kovin kummallissilta ne kuitenkin kuulostavat.
Kristillinen-usko on käsittääkseni kristityn tuntomerkki.
Liberaalius, tai fundamentalismi ei sitä määritä.
Voihan Liberaalilla olla usko ja fundamentalistilta puuttua se kokonaan. Kirjoitin edellä, jotain pelastavan uskon puutteesta. Sehän se on, se määrittävä tekijä.
Tunnen kyllä Islamia sen verran, etten puhu pehmoisia.
Mikäli jossain olen tehnyt virheen, niin mielelläni sellaisen tunnustan ja otan opikseni. Olisihan se mainio tilaisuus oppia lisää. Joten mikä meni pieleen?