Bloggaa reippaasti, kommentoi fiksusti

Kotimaa24:n uutisten alla ei jatkossa enää ole mahdollisuutta kommentoida. Lukijablogien alla on. Toivottavasti keskustelu ja kommentointi jatkuvat vilkkaana, mutta sitäkin asiallisempana.

Muista, että bloggaajalla on oikeus poistaa kommentteja, jotka ovat esimerkiksi trollaavia, henkilöön käyviä, räksyttäviä, jankuttamista, pahansuopia,  höpöttäviä, hurskastelevia ja vinoilevia. Itse asiassa bloggaaja voi itse määritellä keskustelun äänilajin bloginsa alla.

Ylläpito on lukijabloggaajien apuna ja poistaa jatkossakin asiattomuuden, jos niitä havaitsee blogikirjoitusten kommenteissa.

Kotimaa24 aloitti 2009 nimenomaan blogipalveluna, silloin myös blogimetsäksi ja sähköiseksi kirkonmäeksi kutsuttuna keskustelun paikkana. Uutisia sivustolla alkoi ilmestyä 2010, mutta silloinkin lukijablogit olivat tärkeä osa kokonaisuutta, kuten ovat edelleenkin.

Blogiprofiileja on luotu osapuilleen 180, joista aktiivisia kirjoittajia on noin 80 – joulukuun aikana eri kirjoittajia on ollut 47.

Uudet bloggaajat ovat tervetulleita. Voit vapaasti perustaa Kotimaa24:n lukijablogin ja alkaa sen avulla muuttaa maailmaa : )

Kotimaa24:n käyttöehdot ja sisältöohjeet löydät täältä

P.S. Jos et halua perustaa omaa blogia, mutta sinulla on näkemys kirkkoa, uskontoa tai elämänkatsomusta liippaavasta asiasta, voit tarjota kirjoitusta vierasblogiin – niitä on kolme:

Yksi kerrallaan, jossa yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä.

Verkkoessee, jossa on pitkiä kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.

Anonyymi-blogi, jossa voi kirjoittaa nimettömästi asiasta, joka on arkaluonteinen tai sillä tavoin hankala, että oman nimen käyttäminen ei ole mahdollista.

Jos haluat kirjoittaa vierasblogeihin, ota yhteyttä toimitukseen: kotimaa24@kotimaa.fi

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Pentti. ”Väität, että nämä ovat merkkejä kypsymättömästä persoonallisuudesta ja saattavat koskea myös Pyhän Hengen täyttämää uskovaa. Huono käytös ja ns kuolemansynnit ovat sinulla nähdäkseni menneet sekaisin.Väität, että nämä ovat merkkejä kypsymättömästä persoonallisuudesta ja saattavat koskea myös Pyhän Hengen täyttämää uskovaa. Huono käytös ja ns kuolemansynnit ovat sinulla nähdäkseni menneet sekaisin.”
    Kuoleman synneistä lähinnä itse olet puhunut, en minä. Huonoon käytökseen kuka vaan voi hetken tullen langeta. Hyvä käytös tietysti on uskovalla seurausta siitä, että elämässä on hengen hedelmää, so. Kristuksen mielenlaatua. Tällainen mielenlaatu ja hengen lahjat kuuluvat yhteen. Mitä sanoin, että armolahja voi toimia,vaikka sen käyttäjä olisi vinoutunutkin, koska Jumala on tiettyyn pisteeseen asti uskollinen antamalleen lahjalle ja siten myös sen haltijalle. Sinun on ihan turha luulla että ymmärrät minun lahjoista paljoakaan tällaisen cahttailun perusteella.

    Muista että olen kolmekymmentä vuotta luuhannut pitkin maailmaa etupäässä rukous-ja herätyskonferensseissa. Minulla on selkeä kutsumustietoisuus, muuten tällainen ei onnistuisi, siis edes taloudellisesti, saatikka kokousten onnistumisen osalta. Pari päivääs itten juttelin vaimoni kanssa, joka on työtoverini, ja totesimme, ettei meillä ole vuosikymmenien varraelta oikeastaan yhtään epäonnistunutta kokousta, johon olisimme tyytymättömiä. Jumala on ollut meille hyvä ja uskollinen ja olemme saaneet kulkea ”kirkkaudesta kirkkauteen”. Tällainen on hyvä osa elämässä, kun työpaikkailmapiir monilla on aika surke, meillä se on aina ollut Jumalan läsnäolon ja ylösnousemusvoiman täyttämä iloinen harmonia.

    Henkien erotteleminen koskee tietysti myös pahoja henkiä, mutta minusta kuitenkin enemmän ihmisten persoonallisuutta ja luonnetta, mielen laatua, onko mieli koeteltu. Tässä toimi henkien erottaminen:”Katso, oikea israelilainen, jossa ei ole vilppiä”, Joh 1:47b. Henkien erotteleminen on etupäässä hyvän ja myönteisen erottelemista, vrt Hebr 5:14b.

  2. Pentti. ”Tuo vastakkainasettelu on pitkälle vietynä gnostilaisuutta”.

    Room 8:6-14 ei kuvaa gnostilaisuutta, vaan kristillisyyttä. Olen ennenkin sanonut, että homoseksiä harjoittavalla saarnaajalla ei ole Pyhän Hengen voitelua/voimaa. Se on mahdotonta mm. juuri tästä vastakkaisuudesta johtuen.
    Homoseksiä harjoittava voi toki pitää puheita, saarnata ja luennoida,mutta ei varsinaisesti saarnata Hengessä. Se ei pitkässä juoksussa onnistu, vaan jos lihallinenhomoseksi jatkuu Pyhä Henki vetäytyy pois.

  3. Korjaus kommenttini kohtaan ”Kävisi ilmeisesti näytöstä vaikka rikostapauksesssa”.

    Kysyin asiaa alan ekspertiltä, joka kertoi puhelimitse, ettei sama ip-kelpaa viranomaisille sellaisenaan. He täytyy varmistaa asiaoperaattorin yksityiskohtaisemmista tiedoista, minkä jälkeen asia olisi kelvollinen oikeudeen käyttöön. No, väärällä nimellä kirjoittamista ei liene laissa kriminalisoitu.

    Jos siis innokkuutta riittää, täällä voi halutessaan esiintyä melkein millä nimellä tahansa, sääliksi käy ylläpitoa. Koska kuitenkin useimmilla meistä on Raamatun sana omantuntomme tukena, emme tietenkään halua olla epärehellisiä. Eli: ”Me tiedämme, että meillä on hyvä omatunto, koska tahdomme kaikessa hyvin vaeltaa”(Hepr13:18)

  4. Antti Hämäläinen, Voihervaaran oksennukset vastasivat toimituksen agendaa. Hän päivysti täällä yötä päivää, joten hän ei voinut olla päivätyössä kuten hän väitti. Tai no, olihan hän päivätyössä, mutta palkan maksoi Kotimaa.

    Kotimaa24 tavoite on homoseksuaalisuuden edistäminen sekä kirkon vahingoittaminen. Vihervaara käytti paljon näennäistä eksegetiikkaa, joka kuitenkin meni metsään.

  5. Nimimerkki Iines. ”Hän päivysti täällä yötä päivää, joten hän ei voinut olla päivätyössä kuten hän väitti. Tai no, olihan hän päivätyössä, mutta palkan maksoi Kotimaa”.

    Minin perustat tietosi, voiko ne jotenkin tarkistaa? Kuullostat uskottavalta, mutta miten voin olla varma, että puhut totta Vihervaarasta? Oliko hän sinun mukaasi Kotimaan palkkalistoilla? Jos oli, niin miten sen tiedon saisi varmistettua?

  6. IInes. ”Vihervaara käytti paljon näennäistä eksegetiikkaa, joka kuitenkin meni metsään”.

    Aivan, tämä tyhmyys ehkä hänet kaatoikin. Itse en pystynyt hänen analyyseihinsä suhtautumaan vakavasti. Tunsin niitä lukiessani hiljaista myötähäpeää, koska eksegetiikka parhaimmillaan on sanan saarnnajien ja opettajien sekä muiden käytännöllistä hengellistä työtä tekevien ”kuningaslaji”.

  7. Jusu kertoi palattuaan tänne kirjoittamaan, että Joona A oli hänen kirjailijanimensä, kun siitä mainitsin. Tällä nimellä hän kommentoi myös mm. Youtubessa sekä joihinkin Patmos-lähetyssäätiön julkaisuihin.
    Tällä nimellä hänellä oli myös facebook-tili, jossa hän mainitsi olevansa ammatiltaan ”kirjailija”.

    Kirja on kyllä olemassa, ilmeisesti omakustanne.

    No, spekulointi on kiinnostavaa ja koukuttavaa, kuten keskustelufoorumilla roikkuminen. Tarkoittaen siis itseäni 🙂

  8. Sari,

    näin on kuten kirjoitat.

    Eihän nimimekrillä kirjoittaminen niin outoa ole, mutta se monia keljuttaa se kun Ylläpito aluksi väitti kiven kovaan, että kyseessä on ihan oikea Jusu Vihervaara niminen henkilö. Siitä seuraa tunne, että meitä on petkutettu. Eikä tuo petkutetuksi tuleminenkaan niin haittaisi ellei kyseessä olisi nimimerkin takaa tehty valtava oman agendan lobbaus vuosikausien ajan.

    Tässä tapauksessa voisi sanoa, että valheella on pitkät jäljet.

  9. Hautajaisissa on myös tapana etsiä poistuneesta myönteisiä puolia, vaikka kyllähän noissa Salmenkin sanoissa Jusua varsin neutraalisti luonnehdittiin.

    Keskustelin Jusun kanssa homoseksuaalisuudesta Raamatussa, oikeastaan kaikki asiaan liittyvät jakeet käytiin läpi. Jusu pyrki osoittamaan, että Raamatussa ei oikeastaan tuomita homoseksuaalisia liittoja ja tietämyksemme nykyään ajaa ohitse Raamatun kirjoittajien asiantuntemuksesta. Tuttua ajattelua myös monissa teologipiireissä. Jusu ei perustellut näkemystään kevyesti, ei mitään ”kun Jeesus ei aiheesta mitään puhunut” lauseita. Selvästi halusi perehtyä aiheeseen tosissaan. Motiivia me muut voimme vain arvailla.

    Erityisesti käsitellessämme Korinttilaiskirjeen jakeita havaitsin, että Jusu oli tutkinut perusteellisesti Raamatun tekstejä. Hän löysi näkökulman, joka perustui ainutkertaiseen Raamatun ilmaisuun. Oli tällä palstalla oikeastaan ensimmäinen kerta, kun oikein kunnolla koin Raamatun sanomassa tästä aiheesta epäselvän viittauksen. Tavanomaisesti käyttämistäni tietolähteistä en löytänyt vastausta, mutta sitten tuon uniikin ilmaisun juuret löytyivät Septuaginta-asiantuntijalausunnoista. Nyt minulla on sitten yksi oppimäärä aiheesta enemmän omaksuttuna. Opin siis tuntemaan Raamattua paremmin Jusun tyrkkäämänä!

    Jusu tiesi koko ajan taustani, puhelimella olisi voinut vaikka soitella. Hän ei koskaan käyttänyt minusta tai taustayhteisöstäni mitään halveksuva ilmaisua, poisti jopa jo tutuksi tulleita varoitushuutoja vaarallisuudestani omassa blogissaan.

    Jusu ymmärsi selvästi erään tärkeän asian. Kun kristittyinä siteeraamme Korinttilaiskirjeestä vaikkapa kohdan ”….. eivät peri Jumalan valtakuntaa”, emme halua tuomita lähimmäistämme vaan antaa hänelle tietoa Jumala näkemyksestä. Jusu näki sen ajattelutavan, jota kristillisessä seurakunnassa opetettiin jo Paavalin aikana. Kun nimittäin oikaistiin seurakuntaan kuuluvia kristittyjä, painotettiin, että ulkopuoliset tuomitsee Jumala.”(1:Ko5:13)

  10. On oikein etsiä ihmsistä hyvää.

    Kuitenkin kaiken tämän pohjalta olen taipuvainen uskomaan, että ”Jusu Vihervaara” ei ollut vain yksi henkilö. Hänen tietonsa eri aloilta oli kieltämättä epäilyttävää, samoin ateistin laaja tietämys Raamatusta ja tekstien taustoista, antiikin ajan jumaltaruista ja temppelipalvonnasta, kuin myös muista asioista. Hänen käytöksensäkin mielestäni muuttui ajoittain, kohteliaasta ilkeäksi ja piikitteleväksi. Näin voi toki käydä yksittäisellekin henkilölle, mutta esim. hänen ammattinsa ja taustatarinansa ei vaikuta uskottavalta.

    Arvelisin, että nimimerkin takana oli pääasiallisesti yksi henkilö, joka ajoittain sai apua toisilta tahoilta, jotka saattoivat ajoittain kirjoittaa oman asiantuntemuksensa pohjalta.

Ylläpito Kotimaa.fi
Ylläpito Kotimaa.fi
Asiaa lukijabloggauksen pelisäännöistä ja näköaloista. Apua ongelmatilanteisiin. Palaute ja parannusehdotukset: Kotimaa24@kotimaa.fi