Bloggaa reippaasti, kommentoi fiksusti

Kotimaa24:n uutisten alla ei jatkossa enää ole mahdollisuutta kommentoida. Lukijablogien alla on. Toivottavasti keskustelu ja kommentointi jatkuvat vilkkaana, mutta sitäkin asiallisempana.

Muista, että bloggaajalla on oikeus poistaa kommentteja, jotka ovat esimerkiksi trollaavia, henkilöön käyviä, räksyttäviä, jankuttamista, pahansuopia,  höpöttäviä, hurskastelevia ja vinoilevia. Itse asiassa bloggaaja voi itse määritellä keskustelun äänilajin bloginsa alla.

Ylläpito on lukijabloggaajien apuna ja poistaa jatkossakin asiattomuuden, jos niitä havaitsee blogikirjoitusten kommenteissa.

Kotimaa24 aloitti 2009 nimenomaan blogipalveluna, silloin myös blogimetsäksi ja sähköiseksi kirkonmäeksi kutsuttuna keskustelun paikkana. Uutisia sivustolla alkoi ilmestyä 2010, mutta silloinkin lukijablogit olivat tärkeä osa kokonaisuutta, kuten ovat edelleenkin.

Blogiprofiileja on luotu osapuilleen 180, joista aktiivisia kirjoittajia on noin 80 – joulukuun aikana eri kirjoittajia on ollut 47.

Uudet bloggaajat ovat tervetulleita. Voit vapaasti perustaa Kotimaa24:n lukijablogin ja alkaa sen avulla muuttaa maailmaa : )

Kotimaa24:n käyttöehdot ja sisältöohjeet löydät täältä

P.S. Jos et halua perustaa omaa blogia, mutta sinulla on näkemys kirkkoa, uskontoa tai elämänkatsomusta liippaavasta asiasta, voit tarjota kirjoitusta vierasblogiin – niitä on kolme:

Yksi kerrallaan, jossa yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä.

Verkkoessee, jossa on pitkiä kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.

Anonyymi-blogi, jossa voi kirjoittaa nimettömästi asiasta, joka on arkaluonteinen tai sillä tavoin hankala, että oman nimen käyttäminen ei ole mahdollista.

Jos haluat kirjoittaa vierasblogeihin, ota yhteyttä toimitukseen: kotimaa24@kotimaa.fi

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. En roiku enää hirveästi täällä, mutta ihmiset kommentoineineen ei enää loukkaa. Heidät olen oppinut ohittamaan. Enemmänkin uutisointi joskus, sillä uutisointi on toista kirkkokuntaa loukkaavaa silloin tällöin. Ikään kuin polarisointia etsivää uutisointia, joka tavallaan kuuluu ajan henkeen kuin rotuoppi pääkallomuotoineen 1800-luvulle, joka oli sen ajan erottelua tai rasismia. Mutta henkilöön tarttuminen jatkuu siitä, mihin se edellisen kerran poikkaistiin.

  2. Antti Hämäläinen, käytät huonoa käytöstä kuvatessasi sellaisia sanoja kuin ylpeys ja kovasydämisyys, mainitset jopa haureuteen lankeamisen. Väität, että nämä ovat merkkejä kypsymättömästä persoonallisuudesta ja saattavat koskea myös Pyhän Hengen täyttämää uskovaa. Huono käytös ja ns kuolemansynnit ovat sinulla nähdäkseni menneet sekaisin.

    Yksi Hengen lahjoista on kyky erottaa henget toisistaan. Sitä sinulla ei tällä perusteella taida olla.

  3. Olen samaa mieltä siitä, että Jusu oli enempi omalla tontillaan kun hän lobbasi homoseksuaalisuutta humanismin keinoin. Kun hän alkoi perustella spn-avioliiton kirkollista vihkimistä teologiala, niin hän liikkui vieraalla maaperällä ja meni metsään. Olkoonkin, että ehkä hänellä oli apureita, jolloin hän ei välttämättä itse keksinyt ns. teologisia perustelujaan

  4. Pentti. ”Veikkaanpa, että Ankkalinnan väen kommentit lähtevät saman henkilön koneelta”
    Niin kauan kuin emme tiedä, on kai tyydyttävä arvailemaan. Toimitukselta kyllä toivoisin tässä tilanteessa selkeätä selitystä asioihin koska muuten jää aika paha maku suuhun tästä toimintatavasta. Ks. kristillisessä työssä ei saisi olla mitään hämärää, ja minulle valkeudessa vaeltaminen on aina kaiken lähtökohta. Jos näin ei ole, jään seurasta.

  5. Olet oikeassa, Salime. Väärällä nimellä esiintyminen on näissä keskusteluissa vain muutaman klikkauksen päässä. Kun vielä on vilunkimieltä sillä klikkaajalla, joka sääntöjä tietoisesti rikkoo. Ehkä tekstissä on jotakin, johon ei omaa nimeään halua liata?

    Ylläpito valitti resurssipulaa, mikä on varsin ymmärrettävää. Muutoin esimerkiksi ip-osoitteista voisi saada erittäin valaisevaa tietoa nimimerkillä kirjoittajista. Vaikka ip-osoitteet ovat luonteeltaan usein vaihtuvia ja niitä voidaan manipuloida niin, ettei edes rikosselvitykset onnistu, jotakin niistä voidaan varmuudella päätellä.

    Jos yksi ”matti meikäläinen” kirjoittaa kiinteästä osoitteesta yhden tai useamman keskustelun ajan kymmeniä kertoja ja sitten seuraavaissa keskusteluissa sama numerosarja liittyy ”hanna heikäläisen” kirjoittamiin moniin keskusteluihin, voidaan käytännössä olla aivan varmoja siitä, että samalta näppäimistöltä se teksti on tullut.

    Itse tutkin asiaa ja huomasin, että erästä nykyistä nimimerkkiä on edeltänyt kolme sellaista kanssakirjoittelijaani, joilla on ollut täsmälleen sama ip-osoite jatkuvassa käytössä. Kävisi ilmeisesti näytöstä vaikka rikostapauksess.

    Myös sähköpostiosoitteet kertovat nimimerkeistä. Sähköpostilaatikon saa avattua vaikkapa ihan juuri tänne ilmoittautumista varten. Usein tällaisilla nimimerkeillä noissakin valinnoissa on huolimattomuutta. Saattaa olla, että jopa nimimerkki on kyllä ”matti meikäläinen”, mutta sähköpostiin on unohtunut sitten se oikea nimi. Agenda ajaa edelle sääntökirjoista ja jopa moraalinen vastuu tekemisistä jää ohueksi.

    Nuo Ankkalinnan edustajat hyvin demonstroivat, miten luotettavia täällä esiintyvät nimet voivat olla. Martti Pentin kommentointi terävyydessään on mukavasti niille antanut aitoa satumaailmaan luonnetta.

    Ankkalinna atmosfääri on karhukoplista ja muista haittatekijöistä huolimatta varsin myönteinen. Eiköhän mekin pidetä tämä foorumi sellaisena ja olla asioista oikeilla nimillä samaa tai eri mieltä – toisiamme kunnioittaen.

  6. ”Hengen ja lihan vastakkaisuus ei poistu minnekään, eikä Jumalan valtakunnan ja tämän maailman vastakkaisuus.” Tuo vastakkainasettelu on pitkälle vietynä gnostilaisuutta. On syytä muistaa, että Jumala ihmisen luodessaan puhaltaa henkensä ’maan tomuun’ ja viimein lähettää Poikansa ihmiseksi, lihaan syntyneeksi.

Ylläpito Kotimaa.fi
Ylläpito Kotimaa.fi
Asiaa lukijabloggauksen pelisäännöistä ja näköaloista. Apua ongelmatilanteisiin. Palaute ja parannusehdotukset: Kotimaa24@kotimaa.fi