Avoin kysymys piispa Kaisamari Hintikalle

Piispan tehtävänä on vaalia kirkon ykseyttä ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa; valvoa, että kirkon tehtävään kuuluvia toimia hoidetaan seurakunnissa uskollisesti kirkon tunnustuksen, kirkkolain, kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen sekä niihin perustuvien määräysten ja ohjeiden mukaan. (KJ 18)

Piispa Kaisamari Hintikka piti kirkolliskokouksen täysistunnossa 14.8. puheenvuoron, joka on aiheuttanut Espoon hiippakunnassa ja laajemminkin vakavaa huolta.

Piispa puhui kirkon ykseyden vaalimisesta. Tarkoittaako se piispan mukaan Raamatun selkeästi esittämän avioliittonäkemyksen laajentamista sekä Raamatun ihmisen seksuaalisuuteen liittyvistä linjauksista irtautumista?

On vakavasti kysyttävä, millä valtuudella piispa sanoutuu irti Raamatun sanasta ja kirkkomme virallisesta avioliittokäsityksestä ja vaatii muitakin toimimaan näiden vastaisesti.

Kirkolliskokous torjui vuonna 2018 avioliittokäsityksen laajentamisesityksen. Nyt Hintikka perustelee laajentamista ”jatkuvalla luomisella” ja tieteen kehityksellä, joiden ansiosta ymmärrämme ihmisen seksuaalista kehitystä paremmin kuin Raamatun kirjoittajat. Mitä sellaista uutta tiede on meille avannut, että se vaikuttaisi Jumalan tahdon muuttumisen tässä kysymyksessä? Syntiinlankeemuksen todellisuus unohtuu, vaikka se koskee myös meidän kaikkien seksuaalisuutta ja sen harjoittamista.

”Kaikki se mikä kyseenalaistaa Jumalan kuvan toisessa ihmisessä tai asettaa sen toteuttamiselle tai toteutumiselle ehtoja, kyseenalaistaa Jumalan luomistyön,” piispa totesi puheessaan. Ajatus on kestämätön. Jokainen ihminen on Jumalan luomana yhtä arvokas erilaisista ominaisuuksistaan riippumatta. Kuitenkin jokainen Raamatun käsky määrittää osaltaan rajaa, jonka sisällä ihminen luomislahjaansa voi toteuttaa.

Piispan puheenvuoron jälkeen on kysyttävä, mitä voi yleensä opettaa enää synnistä. Luterilainen kirkko on kristikunnan valtaenemmistön mukaisesti aina ajatellut, että Jumalan kymmenen käskyä ja Raamatun eettinen opetus on tarkoitettu ihmisen suojaksi. Piispa Hintikan lausuma siitä, millaiselle opetukselle Espoon hiippakunnassa ei ole tilaa, pakottaa meidät kysymään näkemykselle perusteita ja jatkamaan keskustelua aiheesta.

Toisen ihmisen persoonaa tulee aina kunnioittaa, mutta asioista tulee voida keskustella avoimesti. Hiljentäminen tai asioiden ajaminen pakkokeinoin ei ole kristillisen kirkon arvon mukaista. On muistettava, että seurakunta on velvoitettu arvioimaan saamaansa opetusta ja pitämään kaikki oikea ja hyvä, mutta hylkäämään väärä. Uskon, opin ja elämän mittarina luterilaisessa kirkossa on aina Jumalan sana. (KL 1, KJ 1)

Espoon hiippakuntavaltuuston ja kirkolliskokouksen jäsenet

Lea Ahonen

Tuomo Hyvärinen

Jouni Hörkkö

Hannele Karppinen

Johanna Lumijärvi

Kirsi Nummi   

Jaakko Rahja

Juha-Pekka Rissanen

Heikki Sorvari

Saila Sutinen

Juha Vähäsarja

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

185 KOMMENTIT

    • Minusta vastaus on riittämätön, huono ja piispan puheet legimitoivat vain tietyn tyyppisen puheen. Hän toistaa samaa asiaa mitä kirkolliskokouksessa.

  1. Nyt kun Kaisa-Mari toimii maailman ensimmäisten naisten kirkollisesti ensimmäisenä. Saamme nähdä tässä myös järjestyksen Jumalan huonoa järjestystä. Nyt kun TYö on tullut niin kovasti tärkeäksi. Saamme huomata, että koti ja perhe jää taka-alalle.

    Hiippakunnan Ensimmäisenä Primus Naisena Kaisa-Mari tuo seurakuntaan vain yhden lapsen. (Tosin ensimmäinen naispiispa ei tuonut sitäkään)

    Hänen asemaansa kilpailuttaa se, että Suomessa on jo tuhansia naisia jotka pystyvät monin kerroin parempaa pelkillä vastaanottokeskuksen tuilla. Ilman varmuutta oleskeluluvasta.

  2. Kaisamari esiintyy uuden tieteellisen tiedon tuojana, jota kristillinen kirkko ei ole vielä koskaan hyväksynyt ja ymmärtänyt.

    Toisaalta tässä toisessa maailman vanhimmassa tehtävässä ollaan tultu surkeiksi. Seurakuntalaiset voivat ajatella, että Jumala on rakastanut vain vähän.

    Körttiliikekin on kokenut valtavan muodon muutoksen. Nyt se juhlii bride juhlilla. Ennen sen sukujen matriarkat olivat viidenkymmenen lapsen isoäitejä.

    • Bride tarkoittaa morsianta, joita körttimatriarkatkin aikoinaan olivat. Tarkoitit varmaan Pride-viikkoa. Se suomennetaan usein ylpeydeksi. Tässä yhteydessä sen vastakohta ei ole nöyryys vaan nöyryytys ja häpeä.

    • On totta, että kirkko on usein ollut hidas hyväksymään uutta tieteellistä tietoa. Ei kuitenkaan voi väittää, että sitä ei olisi koskaan ymmärretty ja hyväksytty. Planeettamme pyöreys ja aurinkokeskeisyys eivät esimerkiksi herätä juurikaan vastustusta, vaikka ovat selvästi vastoin raamatullista maailmankuvaa. Kehitysopin kohdalla on vielä nikottelijoita.

    • Vaikka piispa Hintikka olisikin tehnyt kanssasi sinunkaupat, Werner Janhonen, ei mielestäni ole korrektia keskustella hänestä näin julkisesti vain etunimeä käyttäen.

    • Herra Pentti! Minä taas en niin pidä sinun papukaijamaisesta tavasta toistaa ihmisten koko nimiä, kun se ei asiayhteyden puolesta ole tarpeellista. Esim. Samassa kommenttiketjussa.

    • Kommenttiketjussa saattaa olla useita kirjoittajia. Pidän siksi tarpeellisena toisinaan osoittaa nimeltä mainiten, kenelle vastaan. On ikävää, jos et nimestäsi pidä. Minä puolestani pidän papukaijoja linnuista älykkäimpinä.

    • ”Useinkaan kommenttiketjussa ei ole monta eri Marttia.” Pelkästään etunimellä puhutteleminen on tuttavallisuutta. Tuntemattomaan kohdistettu tuttavallisuus on tungettelevaa. Usein se on myös alentavaa. Miltä tällainen vaikuttaisi: ”Voi Werner hyvä, etkö sinä ole tätä vielä oivaltanut”?

  3. Martti Pentti toteat:””On totta, että kirkko on usein ollut hidas hyväksymään uutta tieteellistä tietoa. Ei kuitenkaan voi väittää, että sitä ei olisi koskaan ymmärretty ja hyväksytty.””

    Kuinka on tieteen tai kirkon mielestä tunteeko ihminen jo syntyessään Totuuden?

    Vai onko niin että ihminen oppii sen totuuden jota sille opetetaan?

    • Martti Pentti mitenkäs on sitten kirkon laita, eikö sen pitäisi olla kiinnostunut Totuudesta eikä tieteestä joka ei ole kiinnostunut Totuudesta?

    • Suuri osa tieteestä on tehty kristillisissä yliopistoissa kirkon ansiosta.

      Nyt pitäisi oppia musta synti tieteen nimissä valkoiseksi.

    • Niinpä voiko siis tiede määrittää mikä on syntiä?

      Vielä kun kirkko seuraa tiedettä ja ottaa siltä pohjan synnille, vaikkei tiede välitäkkään Totuudesta?

    • Synti on jumalattomuutta. Teologia voi toki tieteenä tutkia sitäkin. Tutkitun tiedon pohjalta voi sitten lausua, mitä mikin kirkkokunta tai hengellinen liike opettaa synnistä ja mitä Raamatun kohtaa ja sen tulkintaa se tässä yhteydessä painottaa. Tiede ei kuitenkaan voi tämän enempää. Jumalattomuuden kääntyminen jumalisuudeksi on uskon eikä tiedon asia.

  4. ”…asioista tulee voida keskustella avoimesti. Hiljentäminen tai asioiden ajaminen pakkokeinoin ei ole kristillisen kirkon arvon mukaista.” Lausuman vanhoillislestadiolaisia jäseniä kehoittaisin siivoamaan ensin oman kotipesän: avoimen keskustelun salliminen, hiljentämisen ja pakkokeinoin asioiden ajamisen lopettaminen olisi oivaa lääkettä ko. herätysliikkeen todellisuuden kristillistämiseksi. Lisäksi, keitä te olette puhumaan kirkon ykseydestä? Lisäksi huomautan, että seksuaalivähemmistöjen asema herätysliikkeessänne on todella tukala!

    Kaikkiaan tästä konservatiivien lausumasta kuvastuu vain huoli, etteivät he enää voisi kurmuuttaa ihmisiä omilla käsityksillään synnistä kirkon suojissa!

    • Kimmo! Vertailun vuoksi. Tiedätkö kuinka moni henkilö käy vuodessa seksuaalivähemmistöjen herätysliikkeen järjestämän rippikoulun?? Kuinka moni henkilö käy vuodessa VL liikkeen järjestämän rippikoulun?

      Kuinka monta lasta syntyy tänä vuonna seksuaalivähemmistöjen härätysliikkeen perheisiin/piirissä?? Kuinka monta lasta syntyy tänä vuonna VL liikkeen perheisiin??

    • ”Kuinka moni henkilö käy vuodessa seksuaalivähemmistöjen herätysliikkeen järjestämän rippikoulun?” Tämä ’herätysliike’ toimii kirkon sisällä ja taitaa näin olla mukana järjestämässä moniakin rippikouluja.

    • Kuinka moni käy vuodessa rippikoulun seksuaalivähemmistäjen herätysliikkeessä. Voisi pohtia. Ensiksi kuinka moni käy seksuaalivähemmistöjen herätysliikkeen Itse järjestämän rippikoulun?

      Toiseksi kuinka moni seksuaalivähemmistöjen herätysliikkeeseen identifioituva käy kirkon järjestämän rippikoulun?

      Kuka osaisi tätä arvioida?

    • Onko niin, että seksuaalivähemmistöjen herätysliike ei järjestä omia rippikouluja juuri ollenkaan? Vai ovatko ne jotain Prometheus leirejä?

    • Kun Kimmo soimasi VL liikettä. Ja arvioi, että sen edustajilla ei olisi oikeutta kysellä piispalta

      Niin vertailun vuoksi voisi arvioida, että VL liike järjestää itse Rippikoulun 2700 – 2900 henkilölle vuodessa. Suurin osa varmaankin nuoria? Tuosta voisi arvioida, että VL perheisiin syntyy vuodessa lähemmäs 4000 lasta. Se tarkoittaisi että lähemmäs 10 prosenttia suomalaislapsista syntyy VL perheisiin.

      Koska VL liike toimii kirkon sisällä. Sillä on väistämättä sanottavaa kirkon asioihin tulevaisuudessa.

    • Erikoinen käsite ’seksuaalivähemmistöjen herätysliike’ näyttää muodostuvan jonkinlaiseksi seinälle maalatuksi möröksi. Kysymyksessä on kuitenkin asennemaailman muutos, joka tapahtuu aivan avoimesti monien ihmisryhmien ja tahojen parissa. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksien halutaan toteutuvan kaikkialla, missä niitä vielä rajoitetaan. Tämä koskee myös kirkkoa.

    • Werner: Haluaisin tietää, mikä on seksuaalivähemmistöjen herätysliike? Kertoisitko siitä lisää ja antaisitko siitä jotakin yhteystietoja? En löydä netistä mitään. Ja missä järjestetään seksuaalivähemmistöjen rippikouluja? Ainakaan https://seta.fi/tapahtumat/ ei niitä mainosta. Enkä muualtakaan löydä mitään mainintoja.

      Mutta jos nämä molemmat edellämainitut ovat sinun oman mielikuvituksesi tuotetta ja tarkoituksesi on vain panetella seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kristittyjä ihmisiä, niin liikut laillisuuden rajamailla (https://yhdenvertaisuus.fi/vihapuhe). Saatat myös K24-sivuston vaaraan, koska myös vihapuheen salliva nettialusta on vastuullinen sille julkaistuista teksteistä.

      Mutta tosiaan, pelasta itsesi ja K24 kertomalla, että keksit juttuja omasta päästäsi, niin sitten ei ole kenelläkään mitään hätää.

  5. Ihmisen seurakunta on raunioitettava, ennen kuin Jumala voi rakentaa siitä jotaki hyvää ja hyväksyttävää.

    On surullista, että jotkut kirkkokunnat ovat jo antautuneet paholaissen aseiden edessä. Miten muutoin voisimme selitää sitä, mitä monissa liberaaleissa kirkollisissa organisaatioissa tapahtuu?
    Piispat vihkivät homoseksuaaleja papeiksi. Papit eivät enää usko, että Raamattu on Jumalan elävää sanaa. He väittävät, ettei Kristus ole syntynyt neitseestä, ja ettei ple taivasta eikä helvettiä. He nimittävät hyvää pahaksi ja pahaa hyväksi. He puolustavat abortteja. He pilkkaavat suureen ääneen Kristuksen ihmetekoja. Nyt monet kirkkojen perustamat yliopistot ja seminaarit polkevat maahan kaiken, mikä on pyhää. Vaikuttaa siltä kuin niiden professorit yrittäisivät vimmatusti hävittää senkin vähäisen uskon, joka heidän nuorilla opiskelijoillaan on jäljellä. Ellei tämä vastaa kuvaa vihollisen voittamasta kirkosta, en tiedä, mikä sitten vastaisi.

    Jumala ei koskaan tunnustanut, että mikään sellainen jumalanpilkka tai hulluus edustaisi Hänen seurakuntaansa. Tämä lyöty, voitettu”imisen kirkko” saattaa olla maailman suuresti aevostama, mutta
    Herran silmissä se pysyy inhottavana. Juuri tämä kirkko siis tarvitsee ravistelemista ja puhdistamista.

  6. ”Jumala haluaa ennallistaa luopuneen seurakunnan. Profeetta Hoosea puhuu JoudutteHerran toivosta näitä ihmisiä kohtaan: Palaja, Israel, Herran, sinun Jumalasi tykö, sillä sinä olet kompastunut rikoksiisi (Hoos. 14:1) Hoosea ilmoittaa Jumalan kansalle: ”Vauraus on siinämäärin kovettanut teidän sydämene, ettei Herra voi millään muulla tavoin koskettaa teitä kuin tuomioilla. Te olette kansana niin luopuneet ja kääntyneet niin kauaksi Hänestä, että Hänen on riisuttava teidät kaikesta. Valmistautukaa siis siihen, että Hän ravistelee teidän elämänne perustuksia myöten. Teidän ainoa toivonne on silloin, että käännytte Hänen puoleensa selvitäksenne edes hengissä!”

    Nykyään Jumala antaa luopuneelle seurakunnalle samanlaisen varoituksen. Hän sanoo: ”Joudutte kohta kokemaan ankaria aikoja, joiden veroisia ei ole koskaan ollut. Minä ravistelen kaikkea, minkä näette- talouselämäänne, säästöjänne, omaisuuksianne. Kun sitten kaikki maallinen, johon olette luottaneet, on riistetty teiltä pois ja kaikki lihallinen on vararikossa- kun kaikki teidän instituutionne murenevat, ja teidän on kamppaitava pysyäksenne hengissä- ehkä te silloin kadutte ja käännytte Minun puoleeni”

    On surullista, että jotkut kirkkokunnat ovat jo antautuneet paholaisen aseiden edessä. miten muutoin voisimme selittää, sitä, mitä monissa liberaaleissa kirkollisissa organisaatioissa tapahtuu? Piispat vihkivät homosesuaaleja papeiksi. Papit eivät enää usko, että Raamattu onJumalan elävää sanaa.

  7. Ei tässä kukaan ole pyhempi kuin toinenkaan. Syntisiä ollaan kaikki. Kuitenkin Herra sanoo meille viimeisinä sanoinaan:

    ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.”

    Jeesus on opettanut avioliiton olevan miehen ja naisen välinen liitto, Matt. 19:5. Kyse on siis raamattu-uskollisuudesta. Onhan Herra käskenyt myös:

    ”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.” Joh. 14

    • Mitä on tuo ’kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää’? Onko meille annettu yksiselitteinen lista Jeesuksen käskyistä ja kielloista? Ei taida olla. Sen sijaan meille on ilmoitettu Hänen opetuksensa keskeinen ydin, jonka avulla voimme arvioida, pidämmekö ’kaiken’ vai emme: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”

    • Eiköhän se tarkoita kaikkea Jeesuksen opetusta samoin kuin ”joka rakastaa minua, pitäköön minun sanani”, Joh. 14. Jeesuksen opetus ei tietenkään sido maailmaa, vaan ainoastaan seurakuntaa.

    • Ovathan nämä Jeesuksen opetukset aikamoisia läksyjä: ”Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.”

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.