Kirkolliseen keskusteluun osallistujat voidaan jakaa kahteen joukkoon. Niihin, jotka polttavat siltoja ja niihin jotka yrittävät rakentaa niitä. Arvatkaa, kumpia on enemmän? Pyromaaneja, tietty.
Sillanrakentajan osa ei ole helppo eikä kadehdittava. Kunnioitusta se silti herättää.
Käsittääkseni sillanrakentajiksi sekä synnytään että kasvetaan. Toiset meistä ovat sovittelijoita jo pienestä pitäen, heistä on tärkeää, että kanssaihmiset ymmärtävät toisiaan ja osaavat puhua niin, että jokainen tulee kuulluksi.
Sillanpolttajat ovat myös riidankylväjiä. He polttavat sekä omia siltojaan että mieluusti myös sillan muitten alta.
Mistä löytää sillanrakentajia? Uskon, että parhaat sillanrakentajat tulevat konservatiivien leiristä. Heillä on hallussaan kieli, jota myös äkkiväärät veljet ja sisaret kuuntelevat. Kirkon kokonaisuuden ymmärtävät konservatiivit saattavat osata asettaa sanansa niin, että heidän ympärilleen muodostuu rauhan tila, jossa erilaiset mielipiteet voivat kohdata. Omalla esimerkillään ja lausunnoillaan he rakentavat yhteistä tulevaisuutta.
Kirjoitin Kotimaahan (3.10.) ”pakinan”, joka alkoi näin:
Palvelukseen halutaan: Sillanrakentaja. Oletko sinä henkilö, joka rakastaa kirkkoa ja osaa rakentaa siltoja kirkollisen keskustelun ääripäiden välille? Silloin saatat olla etsimämme sillanrakentaja.
Toimeen valittavalta edellytetään erilaisuuden sietokykyä, maltillisuutta ja positiivista mielenlaatua. Lällyt älkööt vaivautuko, sillä vaatimuksiin kuuluu myös näkemyksellisyys, kyky esittää asiansa selkeästi ja ymmärrettävästi sekä ylimaallinen sitkeys.
Sain äsken suoraa palautetta kirjoituksesta: ”Kysymys: Luulitko olevasi hauska #Palvelukseen halutaan kirjoituksella? Et ollut.:)”
Niinpä, palautteen lähettäjä saattaa olla huumorin suhteen oikeassa, mutta tarkoitukseni oli vilpitön. Lisäksi hän laittoi kaksi linkkiä sivustolle, joissa kerrotaan profetioista, että Jeesus tulee välittömästi ja poimii mukaan morsiamensa.
Sorry vaan, linkin lähettäjästä tuskin on sillanrakentajaksi.
+
Sain toisenkin palautteen (hieman eri asiasta tosin), jossa kirjoittaja oli pahemman kerran polttanut kristilliset pyhähousunsa ja alkanut sanoa itseään irti kirkollisesta mediasta. Ymmärrän tunteen.
Siltoja rakennetaan vain jos pää pysyy kylmänä, vaikka jokainen puron ylitse taittunut oljenkorsikin olisi liekeissä.
P.S. Alussa hahmoteltu kahtiajako on puutteellinen: suurin osa porukasta katselee rannalla.
Eija Moilanen tervehdys. Mitä ihmettelit viestissäni, olinko epäselvä?
Ilmestyskirja ei ole Raamatun kirjoista lempikirjojani, mutta kyseinen Laodikean seurakunnalle osoitettu sana on hyvin mielenkiintoinen. Sitä selvensi minulle Turkin kiertomatkan vierailu Pamukkalessa / Hierapoliksessa, lähellä entistä Laodikean seurakuntaa. Sain itsekin kylpeä kuumissa lähteissä, joissa vesi välillä oli tosi kuumaa.
PENSEÄ= välinpitämätön, laimea, haluton, innoton, ynseä, kylmä, kylmäkiskoinen.
Se että Efesosta, Kappadokiasta ja monesta muusta nykyisen Turkin alueella toimineesta seurakunnasta on jälellä vain raunioita on taas toinen juttu, eikä suoranaisesti liity tähän.
Johanneksen Ilmestys on vaikera kirja, ehkä yksi Raamatun eniten väärintulkittuja kirjoja. Ja minusta se on jo itsessään vaarallinen esimerkiksi siinä mielessä, että moni on sen perusteella tulkinnut voivansa tehdä toista mieltä olevalle mitä tahansa, esimerkiksi tappaa hänet. Oiva kirja kiihkoilijalle, puusillan polttajalle.
Niin on vaikea ja en yleensä lähde sitä eses yrittää selittämään, mutta tekstiä voi tutkia rajatakseen tulkintoja. Niin tuota kaikkea sana penseä merkitsee suomenkielessä, mutta alkuperäisyhteydessään se on haalea.
Ei mitään hätää pohdin vain, että hetken, että mikä on Tuomo Hirven ja mikä Heikki Palmun. Tajusin todennäköisesti oikein, siis pieni lainattu kohta oli Tuomoa. Varmasti paikan päällä tulee monia kulmia asiasta.
sanakirja
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=Thayer&ref=Ilm.+3%3A16&ent=5513
Minä olen tarjonnut ratkaisua useastikin. Ei tarvittaisi muuta kuin yksi tuoli piispainkokoukseen lisää ja kirkon tilojen käyttö jaetaan demokraattisesti niin, ettei kirkkoherran omat mieltymykset ratkaisisi mitä kirkon tiloissa tapahtuu. Kirkollisiin ilmoituksiin selkeät tunnukset ja toimittajien nimet ja sitten jokainen valitsee aidosti mitä lippua seuraa. Se tietysti vaatii sellaisen määräyksen, että toisten kokoustoimintaa ei saa häiritä, että kirkkorauha säilyy.
”Ei tarvittaisi muuta kuin yksi tuoli piispainkokoukseen lisää.” Riittäisikö yksi? Ainakin lestadiolaisilla voisi olla kiinnostusta oman piispansa vihkimiseen, jos tälle linjalle mennään.
No mitä haittaa siitä olisi, jos eri porukat lahjoittaisivat muutaman piispanistuimen vapaalle kansalle niin kuin professuurejakin lahjoitetaan.
Kyllä kai kirkko muutaman vaikenevan piispan lisää kestäisi?
’Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa’ pitänee paikkansa piispainkokouksenkin suhteen. Olisiko näin sekalaisella joukolla selvää viestiä mistään asiasta? Ei se ole mikään kompromissi, että jokainen tekee oman mielensä mukaan. Se olisi suostumista hajaannukseen eikä yhteyden rakentamista.
Onko sinulla parempi neuvo? Eikö hajaannus ole jo melko pitkällä, kun ruvetaan ovia osittelemaan. Yhdessä ollen jotenkin voisi ymmärrys lisääntyä.
”Yhdessä ollen jotenkin voisi ymmärrys lisääntyä.” Tästä juuri taitaa Olli Seppälä kirjoittaa. Se ei ole ulkoisista järjestelyistä vaan asenteiden avoimmuudesta kiinni, syntyykö yhteistä ymmärrystä vai ei. Siltoja välillään polttavat ja toisilleen muureja pystyttävät piispat eivät varmaan saisi aikaan muuta kuin räiskyvän riidan tai synkkää murjotusta. Yhteisyyteen pyrkivät piipat taas saavat paljon hyvää aikaan vaikka kuuluisivat eri kirkkokuntiinkin.
Piispat pitäisikin saada samaan huoneeseen, niin siellä hioisivat toisiaan niin, että jokaisesta tulisi lopulta yhteensopiva.
Martti,
Kyllä kirkkokansalla on lupa odottaa piispakunnalta heidän asemansa ja kokemuksensa mukaista kristillistä opetusta. Piispakunta voisi vaikkapa nimetä Kuopion piispa Jari Jolkkosen kirjoittamaan 1999 Katekismuksen sisällöt laajasti käyvän selitysteoksen, kuten Martti Simojoki ja Eino Sormunen aikoinaan kirjoittivat vanhemmasta katekismuksesta.
Ei murjottaminen mikään häpeä ole jos on huonolla tuulella, turha riitely kyllä on, jos asioista ei muuten pystytä keskustelemaan. Piispoilta on kyllä lupa odottaa paljon. Joille on paljon annettu, niiltä myös paljon vaaditaan. Siksi myös yleensä piispoiksi kutsututkin ovat useasti teologisesti ansioituneita, usein teologian tohtoreita. Toivottavasti kaikki emeritus piispa Juha Pihkalan opetuksen mukaisesti Kristuksen edessä polvillaan olevia ja ihmisten edessä reilusti seisovia.
Toivottavasti he kaikki olisivat myös taitavia opettamaan sekä lakia, että evankeliumia, mutta että Kristuksen evankeliumi ei olisi peitettynä taikka muuten himmennettynä, vaan mahdollisimman selkeästi ja hyvin opetettuna ja julkituotuna.