Kirkolliseen keskusteluun osallistujat voidaan jakaa kahteen joukkoon. Niihin, jotka polttavat siltoja ja niihin jotka yrittävät rakentaa niitä. Arvatkaa, kumpia on enemmän? Pyromaaneja, tietty.
Sillanrakentajan osa ei ole helppo eikä kadehdittava. Kunnioitusta se silti herättää.
Käsittääkseni sillanrakentajiksi sekä synnytään että kasvetaan. Toiset meistä ovat sovittelijoita jo pienestä pitäen, heistä on tärkeää, että kanssaihmiset ymmärtävät toisiaan ja osaavat puhua niin, että jokainen tulee kuulluksi.
Sillanpolttajat ovat myös riidankylväjiä. He polttavat sekä omia siltojaan että mieluusti myös sillan muitten alta.
Mistä löytää sillanrakentajia? Uskon, että parhaat sillanrakentajat tulevat konservatiivien leiristä. Heillä on hallussaan kieli, jota myös äkkiväärät veljet ja sisaret kuuntelevat. Kirkon kokonaisuuden ymmärtävät konservatiivit saattavat osata asettaa sanansa niin, että heidän ympärilleen muodostuu rauhan tila, jossa erilaiset mielipiteet voivat kohdata. Omalla esimerkillään ja lausunnoillaan he rakentavat yhteistä tulevaisuutta.
Kirjoitin Kotimaahan (3.10.) ”pakinan”, joka alkoi näin:
Palvelukseen halutaan: Sillanrakentaja. Oletko sinä henkilö, joka rakastaa kirkkoa ja osaa rakentaa siltoja kirkollisen keskustelun ääripäiden välille? Silloin saatat olla etsimämme sillanrakentaja.
Toimeen valittavalta edellytetään erilaisuuden sietokykyä, maltillisuutta ja positiivista mielenlaatua. Lällyt älkööt vaivautuko, sillä vaatimuksiin kuuluu myös näkemyksellisyys, kyky esittää asiansa selkeästi ja ymmärrettävästi sekä ylimaallinen sitkeys.
Sain äsken suoraa palautetta kirjoituksesta: ”Kysymys: Luulitko olevasi hauska #Palvelukseen halutaan kirjoituksella? Et ollut.:)”
Niinpä, palautteen lähettäjä saattaa olla huumorin suhteen oikeassa, mutta tarkoitukseni oli vilpitön. Lisäksi hän laittoi kaksi linkkiä sivustolle, joissa kerrotaan profetioista, että Jeesus tulee välittömästi ja poimii mukaan morsiamensa.
Sorry vaan, linkin lähettäjästä tuskin on sillanrakentajaksi.
+
Sain toisenkin palautteen (hieman eri asiasta tosin), jossa kirjoittaja oli pahemman kerran polttanut kristilliset pyhähousunsa ja alkanut sanoa itseään irti kirkollisesta mediasta. Ymmärrän tunteen.
Siltoja rakennetaan vain jos pää pysyy kylmänä, vaikka jokainen puron ylitse taittunut oljenkorsikin olisi liekeissä.
P.S. Alussa hahmoteltu kahtiajako on puutteellinen: suurin osa porukasta katselee rannalla.
Ja taas tää keskustelu menee ’kuka on kärsinyt eniten ja kenellä on vaikeinta kirkossamme, meitä oikein uskovia vainotaan’ – väännöksi. Kyllä sillanrakentamisessa pitää olla lupa rakentamiseen molemmilta puolin kuilua.
Tämä sillanrakentaminen pitäisi ajatella ihan uusiksi. Vaikka luterilaisen kirkon sisällä rakennettaisi kaikki pitkospuutkin uusiksi, se olisi edelleen kirkko, joka pitäisi hajaannusta yllä kaikkiin muihin kirkkoihin ja liikkeisiin nähden. Kristusruumis on palasina eikä kukaan huolestu.
Minä ainakin toistaiseksi maksan kirkollisveroa, mutta työtä hengen vainioilla teen yhteiskristillisessä hengessä vankilalähetin ominaisuudessa ym. Kyllä sielu laulaa kiitoslaulua, kun eri tastoista tullaan yhteen ja ylistetään yhtä ainoaa Ristiinnaulittua. Ei tarvitse ketään osoitella. Raamatussa kerrotaan temppelin rakentamisesta. Työmaalta ei saanut kuul.ua vasaran ja taltan kolketta. Eri seurakunnat ovat loujhoksia joissa lohkotaan epäuskon kalliosta kappaleita ja ne vuollaan niin yhteensopiviksi, että ne voidaan vain nostaa paikalleen ja ne sopivat siihen, mihin Herramme on laittanut.
”Aina oikeassa olemisen tauti” on erittäin vaikea este sillanrakennustyömaan onnistumiselle. Lisäksi se on mahdotonta ulkopuolisen parantaa, ellei sairas itse koe parantumista tarvitsevansa, siis vähän kuin mikä tahansa addiktio.
Jos aina vain ajattelemme, että minun tapani uskoa, ymmärtää ja todistaa on ainoa oikea ja tuon toisen väärä, emme pääse puusta pitkään.
Olli kirjoitti kieli poskessa taitavan kolumnin kirkkomme ongelmista ja henkilöi sen utooppisen ratkaisun sillanrakentajaksi. Kolumni oli suorastaan yllättävän tarkka.
Utooppisuus on tietysti siinä, ettei kukaan ota hommaa vastaan ilman palkkaa. Siinähän menettäisi kaikki eläke-edutkin. Taloustieteilijä sanoisi, että vaihtoehtokustannukset ovat liian suuret. Ainakin suntion palkka pitäisi maksaa.
Oli Ollin sillanrakentajassa yksi virhekin. Oletetaan, että pätevä ja sopiva sillanrakentaja-kandidaatti olisi olemassa. Hänestähän ei ole toistaiseksi havaintoja. Kuvitellaan lisäksi, että hänet onnistuttaisiin löytämään yllättävästä piilostaan ja asettamaan ”virkaan”, jossa olisi tarvittavat resurssit.
Olli väitti, että ”luontaisetuihin kuuluvat jatkuvan kritiikin kohteena oleminen ja henkilökohtaisen uskonelämän kyseenalaistaminen”. Väitteen on oltava virheellinen. Sillanrakentajan henkilökohtaista uskonelämää ei nimittäin tultaisi kyseenalaistamaan. Kukaan ei uskaltaisi tehdä sitä. Ei ainakaan toista kertaa.
”Vaikka luterilaisen kirkon sisällä rakennettaisi kaikki pitkospuutkin uusiksi, se olisi edelleen kirkko, joka pitäisi hajaannusta yllä kaikkiin muihin kirkkoihin ja liikkeisiin nähden.” En koe asiaa lainkaan noin. Kirkkomme hakee yhteyttä toisiin kirkkokuntiin moneen suuntaan vaikka sitä kirkon sisältä välillä paheksutaankin.
Luulen – proh dolor – kuuluvani näissä keskusteluissa noiden ”sillanpolttajien” joukkoon.
Olen tosin aina halunnut olla siltojen rakentaja.
Sitä työtä tehdään kuitenkin hankalissa oloissa:
Yhtäältä ei saa myydä mitään siitä, mikä ei ole myytävissä. Siitä, minkä tietää oikeaksi, ei saa luopua mistään syystä.
Toisaalta pitää rakastaa kaikkia ja kaikkien mielipiteiden esittäjiä. Ja keskustella pitää ymmärrettävällä tavalla, jos mahdollista.
Silta sitten vain joko syntyy tai palaa poroksi. Kovin paljon siihen ei voi vaikuttaa.
K;uulehan sie M P.
Jos luterilaisten Vapahtaja on huutanut: Se on täytetty!
Jos katolilaisten Vapahtaja on huutanut: Se on täytetty!
Jos helluntailaisten Vapahtaja on huutanut: Se on täytetty!
Mistä on tarvetta karsastaa ja mistä on neuvoteltava? Eikö se ole sama tauti, josta lestadiolaisia syytetään? Josta säätiötä syytetään? Josta kaikkia mahdollisia missioita syytetään?
Tässä tulee mieleen joku mainos, olikohan silmälasit. Ensin oli liian pienet, sitten liian suuret ja viimein liian sopivat.
Näitä ainoita oikeassaolijoita on ihan joka puolella siksi hajaannus pysyy. Toisaalta kaikille ei maistu sana sellaisenaan ja siinä tulee ongelmia. Sillä aikaa, kun johtajat suunnittelevat neuvotteluiden sisältöä ja kompromissien sisältöä, Jumala rakentaa Valtakuntaansa hiljaisuudessa niitten potemkinin kulissien takana.
Yhteys löytyy ja herätys tulee, mutta ei niin, että voidaan sanoa: Laguksen panssarit sen tekivät. Ei voida sanoa, me menimme Äänislinnaan ensimmäisenä ja laitoimme sinne oman lipun.
Jumala ei kunniaansa jaa. Ei voida sanoa: Piispa neuvotteli taitavasti papan kanssa Vatikaanissa ja hyvää jälkeä syntyi
”Ja minulle tämä vertaus ei ole pelastusteologinen. Minulle tällainen elämä tai kuolema -kysymys on ennen kaikkea kysymys kaikkien ihmisten täysin yhtäläisestä ihmisarvosta ja yhtäläisistä ihmisoikeuksista.”
Oletko Emilia sitä mieltä että ns. ”pelastusteologinen”(mitä se onkaan?) ei koskettelisi syvimmältään juurikin tätä ihmispoloisen vajavaista elämää sen koko kokonaisvaltaisuudessaan? Mikä merkitys Raamatun ajattomalla totuudellisuudella on esiintuomassasi näkemyksessä? Onko se ymmärrettävä enemmän viitteelliseksi tai viihteelliseksi näiden ylimaallisten ”yk:n ihmisoikeuksien” julistusten rinnalla. Että voisi rakentaa siltaa kanssakulkijalle, täytyy varmaankin olla tie tai polku, jonka osana silta on. Ja se tie on Kristus. Kristitylle se ei voi olla mikään muu!!
Jeesus teki kompromisseja ja ei tehnyt. Paransi sapattina vaikka uskondogmat sanoivat ja käskyjen noudattamisella perusteltiin. Temppelissä kaatoi pöydät, kun ei ollut kompromissin paikka.
Sillanrakentamisessa ja polttamisessa ei ole mielestäni suoraan kysymys vainosta; Vainottu helposti polttaa siltoja koska on hyvä että tietyt tyypit pysyvät loitolla. ”Typerä kommentti” voidaan jopa poistaa vastaamatta. Vainoajat taas rajoittavat toisten sananvapautta polttelemalla siltoja, vaikka vihjaamalla että aito diplomatia onnistuu vain Puolimatkan kannattajilta, sekulaareilta tai konservatiiveilta.
Ehkä olisi syytä puhua portinvartijoista, jotka eivät rakenna tai polta siltoja. Voitaisiin puhua julkaisupolitiikasta. Se, että mainokset, ufohörhötys ja vastaavat rajataan kirkkokeskustelusta on toimituksellinen valinta, koska näistä jutuista saa yhteiskunnassa muutoin puhua ihan avoimesti. Ei siinä ketään sensuroida, paitsi ihan paikallisesti, valitsemalla aihe tehdään aina ”sensuuria” tässä mielessä.
Ja mitä trollaamiseen tulee, niin olen kehittänyt erilaisia trollaustekniikoita. Kognitiotiedettä, Sun Tsun filosofiaa ja Schopenhaueria yhdistellen olen kehittänyt trollaamisen muotoon joka keskittyy heitto-vastaus -suhteen maksimointiin. Normaali flamettaja vain heittää vihaista ja muut ei oikeasti trollaannu tästä. Tätä sitten kutsutaan trollaamiseksi. Kunnon trolli saattaa aikaansaada foorumin sekaantumisen kolmella viestillä. Kun kommentoijat leviävät ja reagoivat toisiisna. ”Trollaajiksi” nähdyt ovatkin tässä usein ”trollautuneita”.
Sillanrakennus on tehokas tapa trollata. Esimerkiksi islamilainen aseiden käyttöä puolustava rikkoo hommafoorumin. Homofobi islaminuskoinen sotkee modernin kaupunkilaissuvaitsevaiston pasmat. Homosaation vastustajien hämmennyksiin ajaa voimakas lesbopornon kritiikki…
Rikkovat katsos leirirajoja. Eivät ole meitä eikä heitä. Rikkovat odotukset jotka ovat pohjimmiltaan vaatimuksia.