Kirkolliseen keskusteluun osallistujat voidaan jakaa kahteen joukkoon. Niihin, jotka polttavat siltoja ja niihin jotka yrittävät rakentaa niitä. Arvatkaa, kumpia on enemmän? Pyromaaneja, tietty.
Sillanrakentajan osa ei ole helppo eikä kadehdittava. Kunnioitusta se silti herättää.
Käsittääkseni sillanrakentajiksi sekä synnytään että kasvetaan. Toiset meistä ovat sovittelijoita jo pienestä pitäen, heistä on tärkeää, että kanssaihmiset ymmärtävät toisiaan ja osaavat puhua niin, että jokainen tulee kuulluksi.
Sillanpolttajat ovat myös riidankylväjiä. He polttavat sekä omia siltojaan että mieluusti myös sillan muitten alta.
Mistä löytää sillanrakentajia? Uskon, että parhaat sillanrakentajat tulevat konservatiivien leiristä. Heillä on hallussaan kieli, jota myös äkkiväärät veljet ja sisaret kuuntelevat. Kirkon kokonaisuuden ymmärtävät konservatiivit saattavat osata asettaa sanansa niin, että heidän ympärilleen muodostuu rauhan tila, jossa erilaiset mielipiteet voivat kohdata. Omalla esimerkillään ja lausunnoillaan he rakentavat yhteistä tulevaisuutta.
Kirjoitin Kotimaahan (3.10.) ”pakinan”, joka alkoi näin:
Palvelukseen halutaan: Sillanrakentaja. Oletko sinä henkilö, joka rakastaa kirkkoa ja osaa rakentaa siltoja kirkollisen keskustelun ääripäiden välille? Silloin saatat olla etsimämme sillanrakentaja.
Toimeen valittavalta edellytetään erilaisuuden sietokykyä, maltillisuutta ja positiivista mielenlaatua. Lällyt älkööt vaivautuko, sillä vaatimuksiin kuuluu myös näkemyksellisyys, kyky esittää asiansa selkeästi ja ymmärrettävästi sekä ylimaallinen sitkeys.
Sain äsken suoraa palautetta kirjoituksesta: ”Kysymys: Luulitko olevasi hauska #Palvelukseen halutaan kirjoituksella? Et ollut.:)”
Niinpä, palautteen lähettäjä saattaa olla huumorin suhteen oikeassa, mutta tarkoitukseni oli vilpitön. Lisäksi hän laittoi kaksi linkkiä sivustolle, joissa kerrotaan profetioista, että Jeesus tulee välittömästi ja poimii mukaan morsiamensa.
Sorry vaan, linkin lähettäjästä tuskin on sillanrakentajaksi.
+
Sain toisenkin palautteen (hieman eri asiasta tosin), jossa kirjoittaja oli pahemman kerran polttanut kristilliset pyhähousunsa ja alkanut sanoa itseään irti kirkollisesta mediasta. Ymmärrän tunteen.
Siltoja rakennetaan vain jos pää pysyy kylmänä, vaikka jokainen puron ylitse taittunut oljenkorsikin olisi liekeissä.
P.S. Alussa hahmoteltu kahtiajako on puutteellinen: suurin osa porukasta katselee rannalla.
Kuinka joku voi väittää, että me trollaajat emme ole oikeita sillanrakentajia? Kunnon trollihan saa aikaisemmin vastakkaisilta rannoilta toisilleen huutelevat äkkiä huomaamaan, että he ovatkin samalla puolella jokea.
Kuin luin tuon Ollin ”palvelukseen halutaan”-kirjoituksen, tuli heti sellainen olo, että tuon duunin haluaisin
Olen aina kokenut olevani jonkinmoinen sovittelija ja toisen asemaan asettuja, ehkä tähänkin hommaan voisi olla jonkinlaista kokemusta ja näkemystä…
Vaan en sitten tiedä paljonko olisi taitoa, halua toki kyllä löytyisi ja uskoakin siihen, että jonkinmoinen sillanrakennus kyllä olisi mahdollista. Sen olen huomannut, että kauhean jyrkät mielipiteet suuntaan, toiseen tai kolmanteenkin eivät tuota siltaa rakenna vaan niiden laukojilla tahtoo yleensä olla niitä tulitikkuja taskuissaan.
Toisaalta ymmärrän sen, että kun on kokenut voimakkaasti Jumalan läsnäolon ja haluaa olla myös voimakkaasti ikäänkuin puolustamassa oikeaksi näkemäänsä Jumalan sanaa, silloin tulee helposti esittäneeksi asiansa turhankin tulisesti.
Näen nämä 24:n blogien ja uutisten kommentoinnit hyvin mielenkiintoisina ja monipuolisina juuri siksi, että täällä on ihmisiä monenlaisista eri taustoista ja monenlaisin mielipitein liikkeellä.
Kirkkoon kuulumattomienkin mielipiteet ovat arvokkaita, mikäli ne esitetään rakentavasti eikä halventaen. Sama pätee ”äärikonservatiivien” mielipiteisiin. Toisiamme kunnioittaen eteenpäin ja yhdessä sitä siltaa rakentamaan kaikki.
”Kirkkoon kuulumattomienkin mielipiteet ovat arvokkaita, mikäli ne esitetään rakentavasti eikä halventaen. Sama pätee ”äärikonservatiivien” mielipiteisiin. Toisiamme kunnioittaen eteenpäin ja yhdessä sitä siltaa rakentamaan kaikki.”
Kari Roos
Kirkkoon kuulumattomien ja konservatiivien mielipiteet ovat siis arvokkaita kunhan ne esitetään rakentavasti eikä halventaen. Täällä on myös (ääri)liberaaleja ja toivottavaa on, että hekin esittäisivät mielipiteensä rakentavasti, toisia (myös edellisiä ryhmiä) kunnioittaen eikä halventaen.
Näin ajattelen.
On ollut havaittavissa, että ateisteiksi itse tunnustautuvat komppaavat usein kirkon ns. liberaalien äänenpainoja ja päinvastoin. Siellä rakentuu jonkinlaisia siltoja.
Siihen heillä on täysi mielipiteenvapaus.
Salme,
Toki tuo rakentava mielipiteen ilmaisu koskee kaikkia. Tuota ”ääri”-etuliitettä tulee ehkä käytettyä juuri sellaisiin asiansa ilmaisijoihin, jotka ovat helposti niitä tikkuja sytyttelemässä.
Kyllä mielestäni konservatiivi ja liberaali toisensa löytävät, he kun vain katsovat samaa asiaa ikäänkuin eri suunnista. Itse koen olevani jonkin sortin liberaali konservatiivi ja siksi ehkä pystyn näkemään asioita vähän molemmista suunnista.
Kari,
onkin mielenkiintoista havaita eroja sen välillä kuinka joku toinen määrittelee meidät ja kuka itse koemme olevamme.
Jo sana ”konservatiivi” ymmärretään monella tavalla.
Konservatiivi on henkilö, joka uskoo Raamatun ilmoitukseen kuten edellisinä vuosikymmeninä on opetettu. Tällöin painopiste on Jumalassa, Jeesuksessa ja pelastumisessa.
Joidenkin mielestä konservatiiviksi määrittely keskittyy vain suhtautumiseen naispappeuteen ja seksuaalivähemmistöihin. Tällöin painopiste on ihmisessä.
Minä uskon kolminaisuuteen, neitseestä syntymiseen, ristillä tapahtuneeseen sovitukseen, ylösnousemukseen, armoon . Ts. uskon sen, mitä uskontunnustuksessa lausun.
Minä hyväksyn naispappeuden, koska se ei ole mielestäni tasa-arvokysymys vaan kyse on kutsumuksesta.
Kannatan miehen ja naisen välistä avioliittoa avioliiton muotona.
Olen vaistonnut, että minua pidetään usein jonain vanhakantaisena oliona.
Mutta itse tiedän olevani ajan tasalla oleva Jumala lapsi.
Haluan olla asiallinen sillanrakentaja.
Vaihteeksi ihan tolkullinen määritelmä. Konservatiivi pyrkii säilyttämään jotakin. Hieman laajentaen: säilyttämään jotakin, joka ei ole vielä kokonaan kadonnut.
Olen jossain yhteydessä sanonut, että naispappeuden vastustajat olivat konservatiiveja vuoteen 1986 asti. Sen jälkeen he ovat olleet joko taantumuksellisia tai liberaaleja. Taantumuksellisia he ovat, jos he haluavat palauttaa vanhan järjestyksen. Jos he taas haluavat vain vapauden toimia vanhan järjestyksen mukjaan, he ovat liberaaleja. Ainakin etymologisesti ottaen tämä lienee oikea puhetapa.
Kirkossamme on kuiluja, joiden yli pitäisi voida rakentaa siltoja, ts. oppia olemaan sovussa eri mieltä demonisoimatta vastapuolen tarkoitusperiä. Näitä silloitettavia kuiluja ovat nykyoloissa ainakin homokysymys ja virkakysymys. Mutta yksi kuilu on, joka ei ole silloitettavissa. Edellämainittujen kysymysten kipeys heijastaa sitä, että tätä suurinta ja syvintä, silloittamatonta kuilua ei uskalleta nähdä. Tämä kuilun toisella puolen ovat ne, jotka uskovat, että uskontunnustus on totta, ihan oikeasti totta, ja toisella puolella ne, jotka eivät näin usko. Uutiset Ruotsin arkkippispaehdokkaista osoittavat, että kirkossa voi päästä huolestuttavan pitkälle myös tällä jälkimmäisellä kuilun reunalla seisten.
Tuolla uutisten puolella ei oikein synny siltaa Vetelin kirkkoherran tapauksessa.
Asiaa ei ole vielä virallisesti tutkittu, mutta nyt on jo kovasti hutkittu ja madon lukuja sutkittu.
Hyvä kommentti Yrjö Sahamalta. Osui asian ytimeen.
Luulen ettei kulu kovin kauan, kun uskontunnustukseen vilpittömästi uskovia tullaan pitämään ”äärikristillisinä.”
Toki nämä asiat ovat aina olleet nimenomaan uskon asioita ja tulevat aina olemaankin. ”Minä uskon, auta minun epäuskoani”. Missä lopulta kulkee uskon ja epäuskon raja? Entä jos uskoo yhden esim uskontunnustuksen kohdan, niin pitääkö uskoa samalla kaikki tai päinvastoin, ellei usko yhtä niin meneekö kaikki sen mukana?