Piispainkokous on viime viikon kokouksessaan pohtinut aloitetta ehtoollisvieraanvaraisuuden laajentamisesta. Seurakuntalainen.fi -uutispalsta julkaisi keskustelusta artikkelin. Seuraan keskustelua mielenkiinnolla ja odotan yhtä kiinnostuneena ensi keväänä julkaistavaa selontekoa. Uutisessa nostettiin hyviä pointteja mm. vastavuoroisesta kasteen tunnustamisesta kuin myös ehtoollisesta ykseyden merkkinä.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/piispat-pohtivat-ehtoollisyhteyden-laajentamista/
Itse julkaisin kolmisen vuotta takaperin tällä palstalla blogin aiheesta, kuka voi osallistua luterilaisen kirkon ehtoolliselle. Käsittelin siinä perusteita, kenelle kirkkoni ehtoollispöytä on avoin ja suljettu. Julkaisen saman tekstin tässä vielä kertaalleen miltei suorana kopiona. Kirjoitin kaksi uutta kappaletta, joissa käsittelen lyhyesti ulkomaalaistaustaisia kristittyjä ja ns. ”seka-avioliittoja” (eli pariskunnat eri kristillisistä tunnustuskunnista) ja heidän ehtoollisenviettoaan.
Lukija luonnollisesti ymmärtää, että teksti on samalla kirjoittajan oma mielipide, mutta uskon näkemykseni olevan kirkkoni kannan mukainen.
______________________________________________________________
Avoin ja suljettu ehtoollispöytä
Ehtoollispöydästä keskusteltaessa tulee monesti esille kaksi sanaa: avoin ja suljettu. Käytännössä kysymys on seuraava: Kuka voi osallistua kirkossa ehtoolliselle? Sanat avoin ja suljettu heijastavat kunkin uskonyhteisön käsitystä, kenelle he voivat jakaa ehtoollista ja kuka vastaanottaa Jumalan siunauksen.
Oman luterilaisen kirkkoni kohdalla ehtoollispöytä on sekä avoin että suljettu. Tämän asian määrittelevät kirkon lainsäädäntö ja viralliset dokumentit.
Kirkossa ehtoolliselle voivat osallistua
1) kirkon jokainen kastettu ja konfirmoitu jäsen,
2) kastettu lapsi, jolle on opetettu ehtoollisen merkitystä, yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksesta huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa,
3) rippikouluun osallistuva ja ehtoollisopetusta saanut kastettu seurakunnan jäsen seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa rippikoulunsa opettajan kanssa, ja
4) muun kristillisen tai uskonnollisen yhdyskunnan jäsen, jos kirkolliskokous on hyväksynyt tuon kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan kanssa asiasta tehdyn sopimuksen.
Neljänteen ryhmään kuuluvat Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen jäsenet, Porvoon julistuksen allekirjoittaneiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden sekä Brittein saarten luterilaiset ja anglikaanit, Skotlannin kirkon jäsenet (laajennetun piispainkokouksen päätöksellä 9.12.1954), Saksan evankelisen kirkon jäsenkirkkojen jäsenet Hannoverissa 2002 solmitun yhteistyösopimuksen nojalla. Viimeisimpänä tulokkaana tähän ryhmään ovat Suomen metodistikirkot, sopimus on allekirjoitettu 14.12.2010.
Näille kaikille ryhmille kirkon ehtoollispöytä on avoin, mutta hyvin surullinen asia on, että muille pöytä on suljettu. Tämän vuoksi ehtoollista ei ole suositeltavaa jakaa mm. katolisille, ortodokseille tai vapaitten yhteisöjen jäsenille. Jokainen on aina tervetullut alttarille siunattavaksi. Mutta, miksi asia on näin?
Ensinnäkin ehtoollinen kuuluu siihen yhteisöön, joka sitä omassa jumalanpalveluksessaan tai kokouksessaan viettää, ja ehtoolliselle osallistuvat luonnollisesti yhteisön omat jäsenet. Ulkopuoliset eivät ole yhteisön jäseniä, jolloin ehtoollinen ei ole silloin heidän ateriansa. Ulkopuolisilla on heidän omien yhteisöjensä ehtoollisjuhla. Ehtoollinen ilmentää kaikessa kauneudessaan kyseisen yhteisön ykseyttä.
Toinen syy on poikkeavat ehtoolliskäsitykset. Ehtoollista viettävällä yhteisöllä on oma käsityksensä ehtoollisesta, jonka ehtoolliselle osallistuvat kristityt hyväksyvät. Esimerkiksi luterilainen käsitys ehtoollisesta on erilainen mitä vapailla suunnilla – törmäykseen tulee kysymys siitä, että onko Kristus todellisesti läsnä ehtoollisaineissa vai korostuuko ehtoollinen vain Kristuksen kuoleman muistoateriana. Joka tapauksessa ehtoollista viettävä uskonyhteisö määrittelee, mitä ehtoollinen tarkoittaa ja ehtoolliselle osallistuva hyväksyy tämän käsityksen.
Ongelma tulee konkreettisena esille esimerkiksi joidenkin vapaitten suuntien ehtoolliskäsityksessä, joissa ehtoollispöytä on kaikille avoin ja silloin kaikki ovat tervetulleita, myös yhteisön ulkopuoliset vierailijat. Yhteisö määrittelee ehtoollisen merkityksen eikä se ole samanlainen mitä on luterilainen tai katolinen käsitys. Vaikka ehtoollisyhteys on tässä tilanteessa mahdollinen, yhteys ei kuitenkaan ole todellinen. Todellinen yhteys perustuu yhteisymmärrykseen ja yhteinen sopimus tästä on kaksipuolinen – yhteys ei voi rakentua ilmoitukseen, jossa toinen yhteisö yksipuolisesti ilmoittaa ehtoollispöydän olevan avoin. Yhteys rakentuu silloin kyseisen yhteisön omaan käsitykseen, ei kahden osapuolen yhteiseen käsitykseen.
Tämänkin asian vuoksi luterilaisten ei ole suositeltavaa osallistua toisen yhteisön ehtoollisenviettoon, vaikka yhteisön ehtoollispöytä olisi avoin, ellei kyseessä ole sellainen kirkko tai yhteisö, jonka kanssa luterilainen kirkko on sopinut ehtoollisyhteydestä tai –vieraanvaraisuudesta. Kirkkomme jäsenet voivat pyytää siunausta kyseisen kirkkokunnan tai yhteisön papilta/vastuunkantajalta ehtoollispöydässä.
Vastavuoroisesti toivon, että myös luterilaisen kirkon omaa käsitystä kunnioitetaan eikä tahallisesti aiheuteta sitä tilannetta, että alttaripalveluksessa olevat papit ja avustajat ovat pakotettuja jakamaan ehtoollista myös niille, joiden kanssa ehtoollisyhteyttä ei ole. Papisto ja avustajat eivät isoissa yhteisöissä tunne henkilökohtaisesti jokaista seurakuntalaistaan eikä alttarilla voi kysellä jokaisen ehtoollisvieraan kirkollista taustaa. Jokainen on tervetullut alttarille siunattavaksi ja siitä voi tiedustella etukäteen ennen messua kirkon sakastista. Alttarilla asia kannattaa rohkeasti sanoa tai ilmaista muulla selvällä tavalla.
Poikkeuksena tästä ovat erityistilanteet ja lapset. Hätätilanteesta yksittäistapauksissa kirjoitetaan Jumalanpalveluksen oppaassa seuraavasti:
Yksittäistapauksissa ehtoollinen voidaan antaa myös muulle henkilölle, joka on sairaana tai hätätilassa ja käsittää ehtoollisen merkityksen (KJ 2:11,3). Sen arvioiminen, miten hyvin ehtoollisen pyytäjä ymmärtää ehtoollisen merkityksen, on vaikea tehtävä. Voidaan kuitenkin ajatella, että jo pyyntö saada sakramentti kertoo ehtoollisen merkityksen ymmärtämisestä. Kyse on erityistilanteesta. Papin tulee käyttää pastoraalista harkintaa. Kirkon varhaisista ajoista lähtien myös hätäehtoollisen edellytyksenä on pidetty kastetta.
Kun kyse on hätätilanteesta, asiassa kannattaa esimerkiksi keskustella etukäteen messua toimittavien pappien kanssa sakastissa.
Sen kastetun lapsen kohdalla, joka saapuu vanhempiensa tai muun konfirmoidun kristityn kanssa ehtoollispöytään, voidaan menetellä kahdella tavalla. Hänelle voidaan jakaa ehtoollinen tai hänet siunataan. Tästä tekee päätöksen se aikuinen, jonka seurassa lapsi on ehtoollispöydässä. Kirkon ohjeissa korostuu kaksi asiaa: Ehtoollisen edellytys on kaste, jonka nojalla ehtoolliselle voidaan ylipäärään saapua. Sen vuoksi lapsen tulee olla kastettu. Toisekseen ohjeissa myös tuodaan ilmi, että lapselle on pitänyt opettaa ehtoollisen merkitystä hänelle ymmärrettävällä tavalla. Nämä kaksi asiaa, kaste ja opetus, ovat lapselle jaettavan ehtoollisen edellytys. Muussa tilanteessa lapsi on suositeltavaa siunata.
Isommissa kaupungeissa asuu nykyisin runsaasti maahanmuuttajia, jotka eivät välttämättä ole luterilaisen kirkon jäseniä. Seurakunnat ja seurakuntayhtymät ovat palkanneet kansainväliselle työalalle useampia työntekijöitä, mm. pappeja, jotka tekevät työtä maahanmuuttajien keskuudessa. Maahanmuuttajille suunnatuissa, pääsääntöisesti englanninkielisissä kansainvälisissä messuissa ei ole selvitetty maahanmuuttajien omaa kirkollista taustaa, vaan on tarjottu kirkon sisällä mahdollisuus hengellisen elämänviettoon ja huolehdittu kaukaa maailmalta tulleista sisarista ja veljistä. Maahanmuuttajien mahdollisuus osallistua ehtoollispöytään on poikkeusratkaisu, joka on reilu ja tervetullut. Kun omaa kirkollista yhteisöä ei kenties ole lähistöllä, on viisasta valtakirkon huolehtia maahanmuuttajien hengellisistä tarpeista ja tarjota heille hengellinen yhteisö. Tämä ratkaisu korostunee entistä enemmän lähikuukausina, kun vastaanottokeskuksiin saapuu turvapaikanhakijoita. Pidän mahdollisena, etteivät kaikki heistä ole muslimeja, vaan joukossa on jonkin verran kristittyjä. Heidän hengellisyydestään on muistettava myös huolehtia.
Eri tunnustuskuntien jäsenten väliset avioliitot ovat Suomessa jo arkipäivää. Pariskunnat ovat varmasti keskustelleet hengellisestä identiteetistään ja luultavasti löytäneet linjan, miten kumpikin harjoittaa omaa kristillistä traditiotaan ja miten sitä harjoitetaan yhdessä. En osaa arvioida, miten ongelmakysymykset on ratkaisu. Esimerkiksi luterilaisen ja ortodoksin avioliiton kohdalla molemmilla yhteisöillä on oma opetuksensa ehtoollisesta. Luterilainen ei voi osallistua ortodoksisen kirkon ehtoolliselle, eikä ortodoksi virallisesti luterilaiseen ehtoollispöytään. Ymmärtääkseni näissä avioliitoissa kirkkoni suhtautuu tilanteessa kuitenkin joustavasti, eli eri tunnustuskuntaan kuuluva aviopuoliso voi osallistua perheensä mukana ehtoolliselle.
Lopuksi. Pyydän jokaista kanssakristittyä kunnioittamaan yhteisöjen omia käsityksiä ja identiteettiä, eikä lähteä toimimaan vastoin oman uskonyhteisönsä päätöksiä. Yhteyden puuttuminen on kipeä ja surullinen asia, mutta on viisautta myöntää tämä asia ja elää sen mukaisesti, vaikka miten harmilliselta se tuntuukin. Näin joudun itse tekemään hyvin surullisena ja sydän haavoilla. Kristuksen kirkko on hajalla meidän ihmisten syntien vuoksi. Yhteyttä etsitään ja rakennetaan, mutta se vie aikaa. Sen puolesta saa rukoilla koko sydämestään. Omalle luterilaiselle kirkolleni ehtoollinen on ykseyden merkki, jota kohti kanssakristittyjen kesken yhdessä pyritään.
***
Kirjallisuutta ja lähteitä
Tietoja kirkon omilta verkkosivuilta
Yleistietoa ehtoollisesta: http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Ehtoollinen
Kuka voi osallistua ehtoolliselle: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content42F3DA
Lasten osallistumisesta: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp2?open&cid=Content42A61A
Siunaaminen ehtoollisen vaihtoehtona: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content43BFF9
Ekumeenisia sopimuksia
Piispainkokouksen päätös Skotlannin kirkosta: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/215E302C60D9F6FAC225773000452F61/$FILE/Ehtoollisyhteys%20Skotlannin%20kirkon%20kanssa%201954.pdf
Porvoon julistus: http://www.porvoochurches.org/whatis/resources-0201-finnish.php
Sopimus Saksan evankelisen kirkon kanssa: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/215E302C60D9F6FAC225773000452F61/$FILE/Vertrag%202002.pdf
Sopimus metodistien kanssa: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content49E165
Kirkkojärjestys, 1:4 ja 2:11 §: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931055?search[type]=pika&search[pika]=kirkkoj%C3%A4rjestys
Jumalanpalvelusten opas: http://www.evl.fi/kirkkokasikirja/jp-opas.pdf
Keskustelua aiheesta ja sen ohessa
Erkki Koskenniemi: http://sley.fi/pulmakirja/TOP/Pyhahenki/Oikea_kirkko.htm ja http://sley.fi/pulmakirja/TOP/Pyhahenki/Ehtoollisesta.htm
Mitä syvemmällä eri kirkkojen sakramenttioppiin uppoaa, sitä vaikeampi on tulla yhdessä ristin juurelle ja nauttia Jeesuksen veri ja ruumis. Perinnäissäännöt estävät yhteyden.
Lastenkaltaiset Jeesuksen sanat vastaanottaneet voivat tulla Ristin juurelle yhdessä ehtoolliselle.
Muistelemaan poissaolevaa Jeesusta vai vastaanottamaan Kristuksen tosi ruumiin ja tosi veren?
Jeesus on luvannut olla läsnä omiensa kokoontuessa. Ei kai tätä vapaissakaan suunnissa kielletä.
Miksi sitten teologit etsivät sitä yhteyttä muiden kirkkojen kanssa? Sehän tuntuu tässä valossa aika hoopolle. Me tavalliset tallaajat, jotka emme tunne sopimuksien sisältöä koemme juuri sitä yhteyttä muiden kanssa jo nyt. Juuri sitä johon te neuvottelujen kautta tahtoisitte pyrkiä. Tahdotte kieltää oppiin vedoten meiltä juuri sen ilon johon itse pyritte. Harmi vain kun se on teille niin työlästä. Vapaiden suuntien ehtoollisoppi ei minua rasita. Minulle oppi on sama, riippumatta siitä kenen pöydässä sen nautin.
Pekka Pesonen, olet aivan oikeassa. Tavalliset tallaajat, Jeesukseen uskovat, ovat yhtä, koska ovat syntyneet uudesti ylhäältä Kristukseen. Fariseukset ja kirjanoppineet, joita Jeesuskin rökitti, tahtovat estää Jumalan kansaa menemästä sisälle, koska eivät itse tahdo mennä. Mikään ei ole muuttunut 2000 vuodessa.
Asian kääntöpuoli on tietenkin se, ettei teologeilla olisi mitään työtä, jos eivät saisi näpräillä näillä oppiasioilla. Evankeliumi kun heitä ei kiinnosta.
Tapio Ukkola, olipa törkeästi ja ylimielisesti sanottu. Evankeliumi kyllä kiinnostaa teologejakin. Ja sitä julistamme.
Kimmo,
Ehkä vähän kärkevästi sanottu, mutta teologeja kiinnostavat muotomenot enemmän kuin evankeliumi. Kirkkokäsikirja on tärkeämpi kuin spontaani Pyhän Hengen johdatus.
Kirkkokäsikirjan menot antavat hyvän muodon evankeliumille.
Eikö Jumala voi toimia käsikirjan kaavan kautta?
Tottakai Jumala voi toimia jopa kirkkokäsikirjan kautta, koskapa Hän toimii aasinkin kautta. Mutta, mutta, luterilaiset hirttäytyvät kirkkokäsikirjaansa niin, etteivät voi toimia ilman sitä. Siitäpä teidän nurkkakuntainen lahkonne on syntynyt eikä voi toimia muitten lahkojen kanssa. Herran kansa ei moisia käsikirjoja tarvitse, vaan Kristus on antanut vapauden.
Just joo. Mene sinä Tapio jatkamaan lihan aikaansaannoksia niin me jatkamme Hengessä..
Opilliselta kannalta katsoen veli Ville on oikeassa, mutta käytännön tilanteessa on liturgin mahdotonta tietää, mikä on henkilöllisyydeltään tuntemattoman ehtoollispöytään tulijan kirkollinen tausta. Kyllä siinä on ehtoollinen annettava jokaiselle, joka vaikuttaa vähintään 15-vuotiaalta. Kirkkovieraan omalletunnolle jää, jos hän on osallistunut sakramenttiin, johon hänen ei olisi joko oman kirkkokuntansa tai meidän kirkkomme opetuksen mukaan pitänyt osallistua.
Totta Yrjö, siinä luottamuksessa itsekin seurakunnalle ehtoollista jaan, että oma yhteisö on koolla ja vieras tulee siunattavaksi. Mutta silti pidä ajatella, että luterilaisen kirkon ehtoollispöytä on avoin kaikille.
Kristuksen kirkon ehtoollispöydän kuitenkin tulisi olla kaikille avoin. On valitettavaa, että kirkkokunnat ovat rakentaneet rajoja.
Martti Pentin kanssa samaa mieltä. Nooh, miksi yhteyttä ei ole, pitäisi nykyihmiselle olla täysin selvä asia.
Ja siitä heidät tunnetaan: KESKINÄISESTÄ RAKKAUDESTA
Ja sitähän sinä Ari olet täällä osoittanut ylenpalttisesti varsinkin lapsikasteen kannattajille…
Kimmo Jaatila, julistan evankeliumia siis siihen kuuluu myös varoittaminen harhaopeista kun itse on päässyt siitä pois valheesta valoon.
Kyllä se todellinen kasteen armo vielä sinullekin kirkastuu!
Ymmärrystä vailla oleva on vapaa. Ymmärtäjä voi ymmärtää myös väärin. Oikein ymmärtäessään hän liittyy yhteisöön. Yhteisymmärrys on tätä. Ymmärtämätön on oppimaton. Joko hän ei kunnioita oppia tai vain ei tiedä.
Opiskelu liittää meidän rakennelmaan, jonka päämäärä on taivas.
Lähimmäisen kunnioitus on lähtökohta rakennelman jatkumolle. Heikkoudet paikkaa enemmistö. Yksilön osa on haravoida epäkohtia, olla miinanpolkijana ja edelläkävijänä. Oppirakennelma kuitenkin pysyy. Suuri laiva kääntyy hitaasti, mutta ei uppoa.
Mikä tästä rakennussuunnitelmasta puuttuu? ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.”
Pekka Väätäisen logiikka ei toimi käytännössä ihan noin. ”Oikein ymmärtäessään hän liittyy yhteisöön” pitää paikkansa, jos ”oikein” tarkoittaa yhteisön enemmistön mielipidettä. Tämä ei välttämättä ole kuitenkaan ”oikein” vaikkapa Jumalan mielestä. Esimerkkejä on vaikka kuinka monta, jos vaikkapa tarkastelemme erilaisia kirkkokuntia ja muita uskonnollisia yhdyskuntia. Opiskelu liittää pikemminkin siihen rakennelmaan, jonka oppeja opiskellaan. Suunta voi olla vaikka kadotus, jos pitää kiinni rakennelmasta eikä osaa päästää irti.
Raamatun mukaan kaikki muu häviää paitsi Jumalan Sana, jolle kaikki on rakennettu. Siis kaikki oppirakennelmatkin luhistuvat.
Martti Pentiltä hyvä lisäys.
Kiitos kommenteista, Kimmo Jaatila. Saamme elää Kristuksessa kasteen armossa ja Herran pöydässä ottaa vastaan Jeesuksen tosi ruumiin ja tosi veren.
Minulle ehtoollinen on hyvin tärkeä. Se antaa suuren siunauksen, joka kantaa arkielämään. Se ei ole pelkkä muistoateria.
Aamen!
Eipä näy juuri ketään kiinnostavan mitä Jeesus itse ehtoollisen ehdoista ajatteli.
En löydä ainakaan Raamatusta Jeesuksen asettamaa, luterilaisille kohdistettua kieltoa olla osallistumasta vaikkapa katolisten ehtoolliselle.
Enkä minä Jeesuksen käskyä lakkauttaa talousarviomäärärahat lähetysjärjestöille.
Ei tainnut Jeesus sanoa mitään lähetysjärjestöistä, talousarvioista eikä määrärahoista yleensäkään.
Seppo Heinola,
Kyllä kiinnostaa!
”Jeesus sanoi: ’Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan. Mutta te, niin kuin olen teille sanonut, olette nähneet minut ettekä kuitenkaan usko. Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon. Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki. Minun Isäni tahtoo, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on ikuinen elämä. Viimeisenä päivänä minä herätän hänet.'” Tässä Johanneksen evankeliumin lainauksessa Jeesus puhuu elämän leivästä, nälästä ja janosta. Tähän keskusteluun liitty lause: ”Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.”
Oliko ehtoollisenvietto mennyt kuralle jo alkukirkon aikana? Apostolien teoissa kuvataan, miten ehtoollista vietettiin Herran päivänä, eli sunnuntaina, sapatin jälkeisenä päivänä, yhteisessä kokoontumisessa. Sellainen tunnetaan nykyään jumalanpalveluksena…
Paavali varoitteli kirjeissään Herran aterian vääränlaisesta vietosta seurakunnan yhteisissä kokoontumisissa (eli jumalanpalveluksissa…).
Varoittelipa hyvinkin. Väärin oli se, että ateriavieraat eivät olleet samanveroisia: ”Teidän kokoontumisenne eivät ole oikeaa Herran aterian viettämistä, koska jokainen syö omia ruokiaan, niin että toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.” Onko siis oikein, että eri kirkkokunnat ’syövät omia ruokiaan’ tahollaan ja jättävät ne nälkäisiksi, joiden uskotulkinta ei ole aivan sama?
Martti, eikö heillä ole omaa yhteisöään?
Voi ollakin. Sielläkin luultavasti ’syödään omia ruokia’. Eikö kristityn yhteisön pitäisi olla ’pyhä yhteinen seurakunta’?
MInä olen aina kannattanut sitä, että kuka tahansa Jeesukseen uskova voi osallistua ehtoolliselle kenen tahansa toisen Jeesukseen uskovan kanssa kirkkokunnasta huolimatta. Mielestäni se on perimmäinen osoitus siitä, että Jeesuksen jättämä testamentti ”Että he yhtä olisivat” toteutuu.
Ehtoollisessa konkretisoituu ”uusi liitto” Jeesuksen veren kautta. Ehtoollinen on yhteysateria, mutta se on myös liittoateria, joka muistuttaa meitä siitä uudesta liitosta, jonka Jumala lupasi solmia esim. Jer.31. Tämä ulottuvuus jää usein huomioimatta.
Tapio Ukkola haukkuu luterilaisia nurkkakuntaiseksi lahkoksi. Tällaisen kanssani pitäisi kokea yhteyttä yhteisellä ehtoollisella – ihmisen, jonka mukaan luterilainen ehtoollinen on epäjumalanpalvelusta?
Eikö se olekin, jos ehtoollisen luterilaisuutta pidetään luovuttamattomana arvona?
Kimmo Jaatila,
Nurkkakuntainen lahko on juurikin kyseessä, koska tämänkin blokin mukaan luterilainen kirkko erottelee uskovia toisistaan. Sama koskee tietenkin muita kirkkokuntia. Tästähän lahkohenkisyys juuri tunnetaankin.
Martti Pentti puhuu asiaa.
’Asiassani’ on sana ’jos’, mikä kannattaa panna merkille. Useimmat luterilaiset eivät ole niin otettuja siitä luterilaisuudestaan.
Ystävät hyvät, pyydän asiallista keskustelua. Nyt keskustelussa alkaa tulla erilaisten käsitysten väheksymistä tai kristillisen hengellisyyden halveksimista.
Ymmärrän, että aihepiiri ei ole ihan helppo, mutta kunnioittavassa hengessä keskustelu on sellainen joka lähentää eikä hajota.
Tiedän ajattelevani ehtoollisesta eri tavoin kuin esimerkiksi vapaakristillisyydessä, mutta heidänkin kanssaan luterilaisella ehtoollisteologialla on paljon enemmän yhteistä kuin tavallisesti tajutaankaan. Minulle vapaakristillisyyden ehtoollisteologia on vaillinaista ja luterilainen vastaava sitä syvempää ja oikeanlainen kuvaus. En silti ryhdy väittämään vapaakristittyjen olevan epäraamatullisia tai väärässä. Kunnioitan heitä ja heidän ehtoollisteologiaansa, ja sen osoituksena en osallistu heidän ehtoollispöytäänsä, sillä en voi täysin allekirjoittaa yhteisön opetusta. En lähde ronkkimaan opetusta yhteisössä, joka ei ole oma yhteisöni, ja tunnustan ehtoollisteologioiden erilaisuuden.
”Minulle vapaakristillisyyden ehtoollisteologia on vaillinaista ja luterilainen vastaava sitä syvempää ja oikeanlainen kuvaus.” Tästä ei kuitenkaan pitäisi seurata, että luterilaisen seurakunnan tulee sulkea vaillinaisesti tai pinnallisesti ehtoollista kuvaavat kristityt ulos ehtoollispöydästään. Emmehän nauti ehtoollista kunnioituksesta jotain jumaluusoppia kohtaan vaan kunnioittaen itse Jumalaa.
Toisen kristillisen tradition ehtoolliskäsityksen kuvaamista omasta perspektiivistä on välillä hankala sanoittaa hyvillä sanoilla. ”Vaillinainen” tai ”pinnallinen” ovat huonoja sanoja, kun tarkoitan sitä, että luterilainen ehtoolliskäsitys on laajempi ja teologisesti monitahoisempi kuin vapaakristityillä.
Verrataanpa maallisempaan ateriointiin: Voin nauttia herkullisesta juhla-ateriasta, vaikka en olekaan samanlainen viinien tuntija ja gastronomian tietopankki kuin isäntäni.