Piispainkokous on viime viikon kokouksessaan pohtinut aloitetta ehtoollisvieraanvaraisuuden laajentamisesta. Seurakuntalainen.fi -uutispalsta julkaisi keskustelusta artikkelin. Seuraan keskustelua mielenkiinnolla ja odotan yhtä kiinnostuneena ensi keväänä julkaistavaa selontekoa. Uutisessa nostettiin hyviä pointteja mm. vastavuoroisesta kasteen tunnustamisesta kuin myös ehtoollisesta ykseyden merkkinä.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/piispat-pohtivat-ehtoollisyhteyden-laajentamista/
Itse julkaisin kolmisen vuotta takaperin tällä palstalla blogin aiheesta, kuka voi osallistua luterilaisen kirkon ehtoolliselle. Käsittelin siinä perusteita, kenelle kirkkoni ehtoollispöytä on avoin ja suljettu. Julkaisen saman tekstin tässä vielä kertaalleen miltei suorana kopiona. Kirjoitin kaksi uutta kappaletta, joissa käsittelen lyhyesti ulkomaalaistaustaisia kristittyjä ja ns. ”seka-avioliittoja” (eli pariskunnat eri kristillisistä tunnustuskunnista) ja heidän ehtoollisenviettoaan.
Lukija luonnollisesti ymmärtää, että teksti on samalla kirjoittajan oma mielipide, mutta uskon näkemykseni olevan kirkkoni kannan mukainen.
______________________________________________________________
Avoin ja suljettu ehtoollispöytä
Ehtoollispöydästä keskusteltaessa tulee monesti esille kaksi sanaa: avoin ja suljettu. Käytännössä kysymys on seuraava: Kuka voi osallistua kirkossa ehtoolliselle? Sanat avoin ja suljettu heijastavat kunkin uskonyhteisön käsitystä, kenelle he voivat jakaa ehtoollista ja kuka vastaanottaa Jumalan siunauksen.
Oman luterilaisen kirkkoni kohdalla ehtoollispöytä on sekä avoin että suljettu. Tämän asian määrittelevät kirkon lainsäädäntö ja viralliset dokumentit.
Kirkossa ehtoolliselle voivat osallistua
1) kirkon jokainen kastettu ja konfirmoitu jäsen,
2) kastettu lapsi, jolle on opetettu ehtoollisen merkitystä, yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksesta huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa,
3) rippikouluun osallistuva ja ehtoollisopetusta saanut kastettu seurakunnan jäsen seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa rippikoulunsa opettajan kanssa, ja
4) muun kristillisen tai uskonnollisen yhdyskunnan jäsen, jos kirkolliskokous on hyväksynyt tuon kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan kanssa asiasta tehdyn sopimuksen.
Neljänteen ryhmään kuuluvat Luterilaisen maailmanliiton jäsenkirkkojen jäsenet, Porvoon julistuksen allekirjoittaneiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden sekä Brittein saarten luterilaiset ja anglikaanit, Skotlannin kirkon jäsenet (laajennetun piispainkokouksen päätöksellä 9.12.1954), Saksan evankelisen kirkon jäsenkirkkojen jäsenet Hannoverissa 2002 solmitun yhteistyösopimuksen nojalla. Viimeisimpänä tulokkaana tähän ryhmään ovat Suomen metodistikirkot, sopimus on allekirjoitettu 14.12.2010.
Näille kaikille ryhmille kirkon ehtoollispöytä on avoin, mutta hyvin surullinen asia on, että muille pöytä on suljettu. Tämän vuoksi ehtoollista ei ole suositeltavaa jakaa mm. katolisille, ortodokseille tai vapaitten yhteisöjen jäsenille. Jokainen on aina tervetullut alttarille siunattavaksi. Mutta, miksi asia on näin?
Ensinnäkin ehtoollinen kuuluu siihen yhteisöön, joka sitä omassa jumalanpalveluksessaan tai kokouksessaan viettää, ja ehtoolliselle osallistuvat luonnollisesti yhteisön omat jäsenet. Ulkopuoliset eivät ole yhteisön jäseniä, jolloin ehtoollinen ei ole silloin heidän ateriansa. Ulkopuolisilla on heidän omien yhteisöjensä ehtoollisjuhla. Ehtoollinen ilmentää kaikessa kauneudessaan kyseisen yhteisön ykseyttä.
Toinen syy on poikkeavat ehtoolliskäsitykset. Ehtoollista viettävällä yhteisöllä on oma käsityksensä ehtoollisesta, jonka ehtoolliselle osallistuvat kristityt hyväksyvät. Esimerkiksi luterilainen käsitys ehtoollisesta on erilainen mitä vapailla suunnilla – törmäykseen tulee kysymys siitä, että onko Kristus todellisesti läsnä ehtoollisaineissa vai korostuuko ehtoollinen vain Kristuksen kuoleman muistoateriana. Joka tapauksessa ehtoollista viettävä uskonyhteisö määrittelee, mitä ehtoollinen tarkoittaa ja ehtoolliselle osallistuva hyväksyy tämän käsityksen.
Ongelma tulee konkreettisena esille esimerkiksi joidenkin vapaitten suuntien ehtoolliskäsityksessä, joissa ehtoollispöytä on kaikille avoin ja silloin kaikki ovat tervetulleita, myös yhteisön ulkopuoliset vierailijat. Yhteisö määrittelee ehtoollisen merkityksen eikä se ole samanlainen mitä on luterilainen tai katolinen käsitys. Vaikka ehtoollisyhteys on tässä tilanteessa mahdollinen, yhteys ei kuitenkaan ole todellinen. Todellinen yhteys perustuu yhteisymmärrykseen ja yhteinen sopimus tästä on kaksipuolinen – yhteys ei voi rakentua ilmoitukseen, jossa toinen yhteisö yksipuolisesti ilmoittaa ehtoollispöydän olevan avoin. Yhteys rakentuu silloin kyseisen yhteisön omaan käsitykseen, ei kahden osapuolen yhteiseen käsitykseen.
Tämänkin asian vuoksi luterilaisten ei ole suositeltavaa osallistua toisen yhteisön ehtoollisenviettoon, vaikka yhteisön ehtoollispöytä olisi avoin, ellei kyseessä ole sellainen kirkko tai yhteisö, jonka kanssa luterilainen kirkko on sopinut ehtoollisyhteydestä tai –vieraanvaraisuudesta. Kirkkomme jäsenet voivat pyytää siunausta kyseisen kirkkokunnan tai yhteisön papilta/vastuunkantajalta ehtoollispöydässä.
Vastavuoroisesti toivon, että myös luterilaisen kirkon omaa käsitystä kunnioitetaan eikä tahallisesti aiheuteta sitä tilannetta, että alttaripalveluksessa olevat papit ja avustajat ovat pakotettuja jakamaan ehtoollista myös niille, joiden kanssa ehtoollisyhteyttä ei ole. Papisto ja avustajat eivät isoissa yhteisöissä tunne henkilökohtaisesti jokaista seurakuntalaistaan eikä alttarilla voi kysellä jokaisen ehtoollisvieraan kirkollista taustaa. Jokainen on tervetullut alttarille siunattavaksi ja siitä voi tiedustella etukäteen ennen messua kirkon sakastista. Alttarilla asia kannattaa rohkeasti sanoa tai ilmaista muulla selvällä tavalla.
Poikkeuksena tästä ovat erityistilanteet ja lapset. Hätätilanteesta yksittäistapauksissa kirjoitetaan Jumalanpalveluksen oppaassa seuraavasti:
Yksittäistapauksissa ehtoollinen voidaan antaa myös muulle henkilölle, joka on sairaana tai hätätilassa ja käsittää ehtoollisen merkityksen (KJ 2:11,3). Sen arvioiminen, miten hyvin ehtoollisen pyytäjä ymmärtää ehtoollisen merkityksen, on vaikea tehtävä. Voidaan kuitenkin ajatella, että jo pyyntö saada sakramentti kertoo ehtoollisen merkityksen ymmärtämisestä. Kyse on erityistilanteesta. Papin tulee käyttää pastoraalista harkintaa. Kirkon varhaisista ajoista lähtien myös hätäehtoollisen edellytyksenä on pidetty kastetta.
Kun kyse on hätätilanteesta, asiassa kannattaa esimerkiksi keskustella etukäteen messua toimittavien pappien kanssa sakastissa.
Sen kastetun lapsen kohdalla, joka saapuu vanhempiensa tai muun konfirmoidun kristityn kanssa ehtoollispöytään, voidaan menetellä kahdella tavalla. Hänelle voidaan jakaa ehtoollinen tai hänet siunataan. Tästä tekee päätöksen se aikuinen, jonka seurassa lapsi on ehtoollispöydässä. Kirkon ohjeissa korostuu kaksi asiaa: Ehtoollisen edellytys on kaste, jonka nojalla ehtoolliselle voidaan ylipäärään saapua. Sen vuoksi lapsen tulee olla kastettu. Toisekseen ohjeissa myös tuodaan ilmi, että lapselle on pitänyt opettaa ehtoollisen merkitystä hänelle ymmärrettävällä tavalla. Nämä kaksi asiaa, kaste ja opetus, ovat lapselle jaettavan ehtoollisen edellytys. Muussa tilanteessa lapsi on suositeltavaa siunata.
Isommissa kaupungeissa asuu nykyisin runsaasti maahanmuuttajia, jotka eivät välttämättä ole luterilaisen kirkon jäseniä. Seurakunnat ja seurakuntayhtymät ovat palkanneet kansainväliselle työalalle useampia työntekijöitä, mm. pappeja, jotka tekevät työtä maahanmuuttajien keskuudessa. Maahanmuuttajille suunnatuissa, pääsääntöisesti englanninkielisissä kansainvälisissä messuissa ei ole selvitetty maahanmuuttajien omaa kirkollista taustaa, vaan on tarjottu kirkon sisällä mahdollisuus hengellisen elämänviettoon ja huolehdittu kaukaa maailmalta tulleista sisarista ja veljistä. Maahanmuuttajien mahdollisuus osallistua ehtoollispöytään on poikkeusratkaisu, joka on reilu ja tervetullut. Kun omaa kirkollista yhteisöä ei kenties ole lähistöllä, on viisasta valtakirkon huolehtia maahanmuuttajien hengellisistä tarpeista ja tarjota heille hengellinen yhteisö. Tämä ratkaisu korostunee entistä enemmän lähikuukausina, kun vastaanottokeskuksiin saapuu turvapaikanhakijoita. Pidän mahdollisena, etteivät kaikki heistä ole muslimeja, vaan joukossa on jonkin verran kristittyjä. Heidän hengellisyydestään on muistettava myös huolehtia.
Eri tunnustuskuntien jäsenten väliset avioliitot ovat Suomessa jo arkipäivää. Pariskunnat ovat varmasti keskustelleet hengellisestä identiteetistään ja luultavasti löytäneet linjan, miten kumpikin harjoittaa omaa kristillistä traditiotaan ja miten sitä harjoitetaan yhdessä. En osaa arvioida, miten ongelmakysymykset on ratkaisu. Esimerkiksi luterilaisen ja ortodoksin avioliiton kohdalla molemmilla yhteisöillä on oma opetuksensa ehtoollisesta. Luterilainen ei voi osallistua ortodoksisen kirkon ehtoolliselle, eikä ortodoksi virallisesti luterilaiseen ehtoollispöytään. Ymmärtääkseni näissä avioliitoissa kirkkoni suhtautuu tilanteessa kuitenkin joustavasti, eli eri tunnustuskuntaan kuuluva aviopuoliso voi osallistua perheensä mukana ehtoolliselle.
Lopuksi. Pyydän jokaista kanssakristittyä kunnioittamaan yhteisöjen omia käsityksiä ja identiteettiä, eikä lähteä toimimaan vastoin oman uskonyhteisönsä päätöksiä. Yhteyden puuttuminen on kipeä ja surullinen asia, mutta on viisautta myöntää tämä asia ja elää sen mukaisesti, vaikka miten harmilliselta se tuntuukin. Näin joudun itse tekemään hyvin surullisena ja sydän haavoilla. Kristuksen kirkko on hajalla meidän ihmisten syntien vuoksi. Yhteyttä etsitään ja rakennetaan, mutta se vie aikaa. Sen puolesta saa rukoilla koko sydämestään. Omalle luterilaiselle kirkolleni ehtoollinen on ykseyden merkki, jota kohti kanssakristittyjen kesken yhdessä pyritään.
***
Kirjallisuutta ja lähteitä
Tietoja kirkon omilta verkkosivuilta
Yleistietoa ehtoollisesta: http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Ehtoollinen
Kuka voi osallistua ehtoolliselle: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content42F3DA
Lasten osallistumisesta: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp2?open&cid=Content42A61A
Siunaaminen ehtoollisen vaihtoehtona: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content43BFF9
Ekumeenisia sopimuksia
Piispainkokouksen päätös Skotlannin kirkosta: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/215E302C60D9F6FAC225773000452F61/$FILE/Ehtoollisyhteys%20Skotlannin%20kirkon%20kanssa%201954.pdf
Porvoon julistus: http://www.porvoochurches.org/whatis/resources-0201-finnish.php
Sopimus Saksan evankelisen kirkon kanssa: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/215E302C60D9F6FAC225773000452F61/$FILE/Vertrag%202002.pdf
Sopimus metodistien kanssa: http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content49E165
Kirkkojärjestys, 1:4 ja 2:11 §: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931055?search[type]=pika&search[pika]=kirkkoj%C3%A4rjestys
Jumalanpalvelusten opas: http://www.evl.fi/kirkkokasikirja/jp-opas.pdf
Keskustelua aiheesta ja sen ohessa
Erkki Koskenniemi: http://sley.fi/pulmakirja/TOP/Pyhahenki/Oikea_kirkko.htm ja http://sley.fi/pulmakirja/TOP/Pyhahenki/Ehtoollisesta.htm
Minulla on ollut tapana mennä aina ja kaikkialla ehtoolliselle kun sellainen tulee eteen, myös vieraisiin pöytiin. Koskaan ei ole katolisestakaan ehtollispöydästä pois potkittu, vaikka pappi on tiennyt että ollaan vastavuoroisesti harhaoppisia.
En ole koskaan jaksanut ottaa vakavasti näitä juttuja. Uskon tietysti, että näillä kysymyksillä on merkittävät teologiset, opilliset, symboliset, perinteeseen liittyvät, skismaattiset jne. taustansa, joita uskonoppineiden on tärkeää pohtia vuosituhannesta toiseen maailmanlaajuista konsensusta varovaisilla askelilla etsien, keskinäisen kunnioituksen hengessä,
mutta miksi antaa sen vaikuttaa ehtoolliseen liittyvään arkikäyttäytymiseen?
Sari R-L kirjoitti ”En ole koskaan jaksanut ottaa vakavasti näitä juttuja.”.
En oikein saa otetta mitä tarkoitat. Onko Sinusta siis koko usko samantekevää. Ei kai, et varmaan osallistuisi pyhiin lahjoihin jos ajattelet näin.
Vai oletko sittenkin nihilisti, jonka mielestä millään ei ole mitään väliä ja jokainen uskokoon mitä päähän pälkähtää? Tänään näin ja huomenna toisin. Ihan yleinen kanta nykyään ja voi niinkin ajatella, vapaassa maassa.
Nihilismiä välttääksemme dogmeissa voi sittenkin olla järkeä, ne voidaan ajatella sanallisiksi ikoneiksi jotka viittaavat uskon kohteeseen. Emme siis usko dogmeihin vaan niiden viittaamaan kohteeseen.
(http://www.ortodoksi.net/index.php/Dogmi)
Tuolla Sarin uskonnolla on muuten raamatulliset perustelut Jesajan kirjassa: ”Minä, vain minä. Kukaan ei ole minun vertaiseni.” Näin siis ihminen sanoo itsestään.
Kimmon sitaatti Jesajan kirjasta ilmentää yleisemminkin jälkimodernin ajan ihmisen käsitystä itsestään ja paikastaan maailmassa.
Itse henkilökohtaisesti en edes voisi kuvitella meneväni ns. vieraisiin pöytiin.
Hyvä Sari! Näin minäkin tämän asian näen. Mikäli satun tietämään, että voin aiheuttaa pahennusta, niin jätän väliin. Muuten varmasti otan se aina kun on mahdollista. Tosiasiahan on. Niinkuin hienosti ilmaisit, että nuo kysymykset ovat vain teologien omia ongelmia. Eivätkä ne liikuta meitä muita millään tavoin.
Kiitos Pekka!
Ja just noin kannattaa asennoitua, kuten kirjoitit: ”Mikäli satun tietämään, että voin aiheuttaa pahennusta, niin jätän väliin” (tavoitteena ei tietenkään voi olla oman shown vetäminen ja ehtoollisrauhan häirintä).
Minä olin aika pitkällä aikuisiällä, ja osallistunut lukuisia kertoja ehtoollisille vieraissa pöydissä, esim. katolisessa kirkossa, ennen kuin edes tajusin, että niin ei saisi dogmaattisesti sivistyneiden mukaan tehdä.
Olin aikoinaan vaihto-oppilaana Kanadassa katolisessa perheessä. Kävin kirkossa heidän kanssaa. He opettivat minulle miten katolisessa messussa toimitaan ja miten ehtoolllisleipä otetaan vastaan, vähän eri tavalla kuin mihin olin tottunut. Seurakunnan pappi oli isäntäperheeni ystäviä ja tutustuin häneen; hän ei koskaan maininnut että minun ei pitäisi osallistua ehtoollisen viettoon. Vasta vuosia tämän jälkeen kuulin asiasta.
Ville kirjoittaa asiaa. Ehtoollinen on yhteisön eikä yksilön ateria.
Ehtoollinen on annettu rakentamaan yhteyttä. Siksi yhteyttä ei pidä edellyttää sitä nauttimaan tulevilta. Eihän parantuminen one edellytys lääkkeen saamiselle.
Ehtoollinen luo, mutta myös ilmentää yhteyttä. Siksi yhteinen ehtoollinen edellyttää yksimielisyyttä opissa.
Raamattu ei anna ohjetta arvioida kenenkään toisen ehtoollisvieraan uskon tai opin laatua. Sen sijaan annetaan tämä neuvo: ”Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta.”
Kannattaisi opiskella, mitä varhaisen kirkon aikana opetettiin ja toteutettiin ehtoollisyhteyttä. Pari vuotta sitten ilmestyi suomennettuna loistava kirja tästä aiheesta.
Minkäslaiset ehdot ja edellytykset se Jeesus asetti opetussanojensa muistoksi tapahtuvalle syömiselle?
Siis yhteinen oppi kaiken a ja o, hei haloo kuinka kärjistetysti vaimoa hakkaava mies vaimo vierellään ”nauttii” ehtoollista, onko sillä mitään merkitystä miten ihminen elää kunhan on ”oikea” oppi?
Oikea oppi johtaa oikeaan elämään. Ja syntisiä varten se ehtoollispöytä on. Enkä tällä nyt siis todellakaan missään nimessä pidä kenenkään hakkaamista oikeutettuna!
Emmehän me tavalliset tallaajat voi mitenkään tietää kaikkia teologien keksimiä koukeroita. Meidän on hyvin vaikea myös käsittää miksi sellaisia on luotu. Tuon opin mukaanhan en voisi käydä ehtooliisella missään muualla kuin omassa seurakunnassani. Mikä etäisyyksien tähden on usein erityisen hankalaa. Mikä tarkoittaisi sitä etten saisi käydä ehtooliisella, kuin ani harvoin. Jeesus kyllä puhui jotain usein nauttimisesta. Vaikuttaa aivan fariseusten perinnäisääntöjen noudattamiselta tuommoinen vaatimus. Miksi ihmeessä en voisi nauttia ehtoollista veljien kanssa, joiden kanssa tunnen syvää uskon yhteyttä?
Miten voidaan puhua yhteisön ateriasta. Kun kysessä on kirkon messussa tapahtuva ehtoollinen. Mielestäni yhteisön muodostaa ryhmä joka tuntee toisensa ja toimii muutenkin yhdessä. Nythän istumme kirkossa mahdollisimman kaukana toisistamme ja meillä ei ole mitään yhteyttä tämän messun ulkopuolella.
Millä perusteella ehtoolista voidaan tässä kutsua yhteyden ateriaksi?
Olennaisia kysymyksiä, Pekka. Ville Hassinen sanoo blogissaan seuraavasti:
”Yhteyden puuttuminen on kipeä ja surullinen asia, mutta on viisautta myöntää tämä asia ja elää sen mukaisesti, vaikka miten harmilliselta se tuntuukin”.
Vastaako tämä ”surullinen yhteyden puuttuminen” sinun kokemuksiasi? Ainakaan minun kokemuksiani se ei vastaa. Jos olen mennyt ehtoolliselle ”vieraissa ehtoollispöydissä”, niin ne eivät ainakaan minusta ole tuntuneet yhtäään vierailta, päinvastoin, olen tuntenut itseni tervetulleeksi ja kokenut yhteyttä.
Mutta ilmeisestikin surullinen yhteyden puuttuminen viittaakin dogmaattiseen/teologiseen tasoon, jolle ainakaan minä en arkielämässäni jaksa tähyillä ja itseäni masentaa. Aion vastakin nauttia lämminhenkisestä ehtoollisyhteydestä silloin kun sellainen eteen siunaantuu. Tässä maailmassa sitä ei ole yhtään liian paljon.
Olet oikeassa Pekka siinä, että seurakunnan yhteisöllisyydessä on parantamisen varaa. Juuri siksi Suomessa onkin ollut viime vuosina jumalanpalvelusyhteisöjen voimakas nousu!
Ehtoollinen ei kuitenkaan perustu inhimilliseen yhteyteen vaan siihen, että olemme yhteydessä Kristukseen ja hän yhdistää pyhät yhteyteensä. Miten voidaan näin ajatellen puhua yhteydestä, jos ajattelemme ja opetamme ehtoollisen Kristuksesta jopa päinvastaisella tavalla? Esim. vapaissa suunnissa Kristus ei heidän mukaansa edes ole ehtoollisen leivässä ja viinissä läsnä lainkaan!
”Ehtoollinen ei kuitenkaan perustu inhimilliseen yhteyteen vaan siihen, että olemme yhteydessä Kristukseen ja hän yhdistää pyhät yhteyteensä.” Tämä ei ole mitään ’opillista yhteyttä’, jota pitäisi keneltäkään edellyttää Tämä on ehtoollisessa saatava lahja. Onko sillä väliä, ymmärretäänkö tämä vai ei? Ihmisen ymmärryskö säätelisi Jumalan työtä?
Olen murheellinen siitä, että emme mahdu teologisen tarkan viisauden perusteella kaikki Jeesuksen ristin juurelle yhteiselle ehtoolliselle. Kummaa suorastaan oli, että Juudaskin sai ehtoollisen Jeesukselta. Jeesus, jonka pitäisi meidät yhdistää, niin ei nyt sitä saa tehdä ihmisten luomien oppirakennelmien pohjalta.
Olen syyllistynyt aikanaan entisen kirkkoherran ja teologian tohtorin johtamalla ehtoollisella yhtenä avustajana jakamaan ehtoollista kaikille tulijoille, joita oli eri uskonsuunnista. Menettely tuomittiin tuomiokapitulissa ja ehtoolliset siinä muodossa kiellettiin väärään paikkaan vedoten luvattomina.
Missä Raamatussa sanotaan, että ehtoollisen jakamisen tulee tapahtua virallisesti vihityssä kirkossa ja missä Jeesus jakoi ehtoollisen? Kodeissa tai seurakunnan kokoontumispaikkoina olleissa taloissa tapahtuva ehtoollisen vietto oli yleistä ja jopa tavanomaista.
Kyllä se oppi Raamatusta nousee eikä ole ihmisten keksintöä. Uskollamme on myös konkreettinen ja yhteisöllinen sisältö eikä pelkästään yksilötason sinänsä arvokas veljellinen yhteys.
Veljellinen – sisarellinenkin – yhteys on konkreettista yhteisöllisyyttä jos mikä.
Komppaan Ristoa tässä ehtoollisasiassa.
”Siellä, missä kaksi tai kolme on koolla minun (Jeesuksen) nimessä, siellä MINÄ OLEN heidän keskellään.”. Tässä Jeesuksen virkkeessä toteutuu aito kristittyjen yhteys ilman erottavia väliseiniä (joita ovat ihmistekoiset opit). Siksi paras paikka viettää ehtoollista on kodit, joissa on mahdollisimman vähän teologeja aiheuttamassa eripuraa. Sydänten yhteys toteutuu Hengestä syntyneitten keskuudessa, aivojen yhteys opillisesti samaan lahkoon kuuluvien keskuudessa.
Okei, eli pastoriksi pastorin paikalle ja paimeneksi paimenen paikalle haluaa Tapio?
Sari ja Pekan kommentteihin vastaisin, että uskonopetus on tarkoitus elää yhdessä todeksi. Eli mitä kirkko opettaa ja uskoo, se näkyy myös tavassa, jolla, nyt tässä tapauksessa, ehtoollispöytään kokoonnutaan.
On ymmärrettävä, että yhteisö kokee oman opetuksensa siksi oikeaksi. Näin on luterilaisen kirkon kohdalla, ja samalla tavalla esim. vapaitten suuntien ja muiden vanhojen kirkkojen kohdalla. Mikäli vaikka helluntaiseurakunta ymmärtää oman ehtoolliskäsityksensä juuri oikeaksi (ts. totuudeksi), sen mukaisesti he voivat kutsua ehtoollispöytäänsä avoimeksi kaikille kristityille yhtälailla. Samalla he eivät näe erilaiset käsitykset esteinä kutsua muita kristittyjä pöytäänsä. Nämä kysymykset taasen ovat usein vanhoissa kirkoissa esteenä kokoontua yhteisesti pöytään. Ja se tietenkin johtuu erilaisesta ehtoolliskäsityksestä, jonka voi sanoa olevan monimuotoisempi ja teologisesti syvempi. Kyseinen kirkkokunta kunnioittaa sakramenttinsa pyhyyttä etsimällä konkreettista näkyvää yhteyttä, jossa erimielisyydet uskonopin kysymyksissä on ratkaistu. He eivät pidä ykseyden puuttumisesta, mutta koska ymmärtävät oman opetuksensa totuudeksi, niin silloin ei sakramentin pyhyyttä ja Jumalan säädöstä loukata leikkimällä ykseyttä, jota todellisuudessa ei ole.
Olen oman ekumeniikan tutkimukseni aikana ymmärtänyt neuvotteluosapuolien identiteetin merkityksen. Itseymmärrys, kuka on ja mitä ajattelee, on yhteyden etsimisessä ollut merkityksellinen. Ainakin Suomen ev.lut. kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon keskusteluissa (oman tutkimuksen aihepiiri) se on johtanut tuloksiin ja lähenemiseen.
Mikäli tosiaan uskonoppi sijoitetaan käytännöstä ulos, niin jäljelle jää aika paljon tyhjää. Miksi esim. silloin ylipäätään viettää ehtoollista, jos mitään selittävää tekijää ei sille ole? Jos uskonnon sisältö poistetaan, voi ehtoollisen selittäjäksi jäädä ihmisten omat toiveet, mielikuvat, tunteet ja eettinen näkökanta. Mikä yhdistää, kun nämä ihmisten puolet ovat jokaisella yksilöllisiä ja erilaisia?
Itse en voi osallistua ehtoolliselle kuin niissä kirkkokunnissa ja yhteisöissä, joiden kanssa kirkkoni on sopimuksen tehnyt. Haluan kunnioittaa ja sitoutua siihen uskoon, mitä kirkkoni edustaa, sekä noudattaa kirkkoni yhteisiä päätöksiä. Tunnen kipua, kun yhteyttä ei ole esim. katolisten, ortodoksien tai vapaitten suuntien kanssa. Se kipu ja suru johtuu ykseyden puuttumisesta, ja se sen sijaan kannustaa minua tutustumaan paremmin kanssakristittyjen käsityksiin ja etsimään yhteyttä heidän kanssaan.
Ville,
se, että esimerkiksi minä menen vieraisiinkin pöytiin ehtoolliselle, ei johdu siitä, että pitäisin opillisia asioita vähäpätöisinä. En pidä niitä vähäpätöisinä vaan tärkeinä. Opillisia, eettisiä jne. erimielisyyksiä ei pidä painaa villaisella vaan keskustella niistä rohkeasti ja suoraan. Minua opilliset erimielisyydet eivät kuitenkaan estä nauttimasta ehtoollista ja aterioimasta niiden kanssa jotka ovat eri mieltä asioista minun kanssani. Kirkkokuntien ja kristillisten liikkeiden välillä on erimielisyyksiä ja tunnustan kyllä ne. Niiden parissa teologit, dogmaatikot – ja myös minä itse – voimme sitten kamppailla aterioinnin ulkopuolella, jos tarvetta on. Ja kyllähän niiden parissa kamppaillaankin, vuosituhannesta toiseen. Miksi se on niin vaarallista että opilliset erimielisyydet jätetään konkreettisen, ihmisten välisen yhteentulemisen ja aterioinnin ulkopuolelle? Minulle ”yhteyden ateria” merkitsee yhteyttä toisten kristittyjen kanssa, opillisista eroista huolimatta. Miksi pitäisi aterioida vain samanmielisten kanssa? Ainakin minä tunnen perustavanlatuista yhteenkuuluvaisuutta myös niiden kanssa jotka ovat eri mieltä kuin minä. Yhteen tuleminen on tärkeää ja ehtoollinen on erinomainen paikka ja mahdollisuus joka meille on mielestäni annettu kun yhteyden ateria on meille annettu – tunnustaa muut kristityt kristityiksi, siskoiksi ja veljiksi, tulla yhteen, nauttia yhdessäolosta, tuntea yhteenkuuluvaisuutta.
Kiitos Sari vastauksestasi. Hyvä tarkennus sinulta, sillä edellisen kommenttisi perusteella olin ymmärtänyt sinua jonkin verran väärin.
Myös itse koen yhteyden hyvin tärkeänä ja olen eri kirkkokuntien ja seurakuntien kristittyjen kanssa yhteyttä monta kertaa kokenut. Niissä hetkissä olen kaivannut yhteistä pöytää. Luulen ymmärtäväni samansuuntaisten kokemusten kautta, mitä tarkoitat, kun yhteyden ja ykseyden tunne on suuri.
Itselleni kirkon opetus on myös tärkeä ja sen ja yhteydenkokemuksen kanssa tasapainoilen. Oma reaktioni on tuolloin toisenlainen, juuri surua ja kaipausta näkyvän yhteyden puuttumisen vuoksi. Se on minulle reaalinen tosiasia ja yhteyttä etsin toisenlaisella tavalla.
Itselläni ei ole, kuten varmaan ihmiset tajuavat, ole mahdollisuuksia estää ketään osallistumasta toisen yhteisön ehtoolliselle, kuten en pysty kenenkään ”papereita” itse alttaripalveluksessa tarkistamaan. Siksi ilmaisin blogissani, etten kannusta tai suosittele ketään oman kirkkoni jäseniä osallistumaan toisen yhteisön ehtoolliselle, tai vastavuoroisesti luterilaisen kirkon ehtoollispöytään, ellei sopimusta vieraanvaraisuudesta ole.