Suomen evlut kirkon vahvistaman avioliittokäsityksen mukaan avioliitto on yhden naisen ja yhden miehen välinen liitto. Asia ilmenee sekä kirkkokäsikirjasta että piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen päätöksistä. Kirkko pitää opetuksessaan kiinni ihanteesta, jonka mukaan avioliitto on Raamatun ja kirkon tunnustuksen mukaan ainoastaan miehen ja naisen välinen.
Avioliittolain muutoksen jälkeen yhteiskunnan lainsäädännön määrittelemä avioliittokäsitys poikkeaa kirkon tunnustuksen mukaisesta avioliittokäsityksestä. Osa kirkon jäsenistä jakaa yhteiskunnan uudistetun avioliittokäsityksen ja osa pitäytyy kirkon perinteisessä tunnustuksen mukaisessa avioliittokäsityksessä.
Muuttunut tilanne ja jäsenistön mielipiteiden voimakas jakaantuminen voi johtaa kirkossa sekä hallinnolliseen että opilliseen kriisiin.
Kirkkojärjestyksen 2 luvun 1 § 2 momentissa todetaan että kirkolliset toimitukset on suoritettava kirkkokäsikirjan mukaisesti. Saman luvun 18 § 1 mom. mukaan kihlakumppanit vihitään kirkollisesti avioliittoon kirkkokäsikirjassa määrätyllä tavalla. Kirkkojärjestyksen 1 luvun 2 § mukaan kirkon pyhissä toimituksissa ja opetuksessa käytettävien kirjojen on oltava tunnustuksen mukaisia.
Kirkon opillisen kannan muutos edellyttää vähintään ¾ ääntenenemmistöä kirkolliskokouksessa. Vastaava enemmistö tulee olla kirkkokäsikirjan muutoksella. Eduskunnassa lainmuutokseen riitti yksinkertainen enemmistö. Kirkolliskokousedustajien taikka kirkon jäsenten kantojen nykyisellä jakautumalla muutosta ei synny, ei myöskään sellaiselle muutokselle joka terävöittäisi kirkon avioliittokantaa nykyiseltä pohjalta.
Lehtitietojen mukaan esimerkiksi Länsi-Suomen maistraatti tulkitsee avioliittolakia siten, että avioliittolain 14 § 2 mom. tarkoittaman uskontokunnan edustajan vihkitoimitus on pätevä siitäkin huolimatta, että lain 16 § 1 mom. tarkoittamia kyseisen uskontokunnan määräämiä ehtoja ei ole noudatettu. Tästä puolestaan on Kotimaa24 toimittaja Joona Raudaskoski kirjoittamassaan jutussa päätellyt, että kirkkomme pappi voisi jatkossa vastoin kirkkomme kantaa vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja. Juttuun liittyvässä keskustelussa on tehty edelleen sellainen jatkopäätelmä, että tästä voisi muodostua yleinen käytäntö kiertää kirkon virallista avioliittokäsitystä.
Asiassa on erotettava se mikä on maistraatin kannalta hyväksyttävää, verrattuna siihen, mikä on kirkon sisäisen hallinnon kannalta hyväksyttävää. Maistraatin kanalta olennaista on että avioliiton esteet on tutkittu asianmukaisesti ja vihkitoimituksessa kihlakumppanit ovat olleet samanaikaisesti läsnä sekä ilmaisseet todistetusti tahtonsa avioliiton solmimiseen.
Avioliittolain 17 § mukaan Suomen evlut kirkon papilla on kirkollisen vihkimisen oikeus. Kirkkolaki puolestaan määrittelee kuka on kirkon pappi. Maistraatin toimivaltaan ei kuulu tutkia täyttyvätkö avioliittolain 16 § 1 mom. tarkoittamat uskontokunnan sisäiset määräykset. Kirkolla itsellään tämä toimivalta on ja tätä toimivaltaansa kirkon tulee myös käyttää. Toimivallan käyttämättä jättäminen johtaisi epävakauteen kirkon sisäisessä hallinnossa. Kirkon virallisen avioliittokannan kiertävän ”kansalaistottelemattomuuteen” pohjautuvan käytännön hyväksyminen johtaisi kirkossa vakavaan hallinnolliseen kriisiin.
Avioliiton esteiden tutkinnan osalta pitäytyminen kirkon kannassa on täysin ilmeistä, eikä ole todennäköistä että kukaan sivuttaisi kirkon kantaa siinä prosessissa. Poikkeama voisi käytännössä tapahtua vain tilanteessa, jossa avioliiton esteet on tutkittu maistraatissa ja hallinnollinen menettelytapavirhe koskisi käytännössä vain vihkipappia.
Tämän kaltainen yksittäistapaus jäisi kyseisen papin ja hänen esimiestensä väliseksi asiaksi. Mahdollisesti ko. papin sopivuus jatkaa pappisvirassa tulisi tuomiokapitulin arvioitavaksi. Seikka millä ankaruudella asiaan puututaan, ei olisi olennaista, vaan se että toimintatapa esimiesten taholta ilmaistaan selkeästi kelletyksi. Sitä vastoin jos esimiesten toiminta tulkittaisiin hiljaiseksi hyväksynnäksi, johtaisi asia yhdenvertaisuusongelmaan suhteessa muihin vastaavan tyyppisiin tilanteisiin.
Olisi vaikea perustella, miksi tässä asiassa kirkonjärjestyksen vastaiseen toimintaan ei puututtaisi, kun siihen muissa asioissa kuitenkin puututtaisiin. Esimiesten asettuminen tukemaan sisäistä kapinaa syventäisi hallinnollista kriisiä. On vaikea kuvitella että edes sellainen kirkkoherra tai piispa, joka avoimesti kannattaa kirkon avioliittokäsityksen muutosta, voisi avoimesti hyväksyä kirkkojärjestyksen vastaisen toiminnan omalla toimialueellaan. Mahdolliset yksittäistapaukset jäänevätkin tilanteisiin, joissa kyseinen pappi ei toimi seurakuntavirassa.
Todennäköistä kuitenkin on, että nykyisen kaltaiset rukoustilaisuudet tulevat jatkumaan ja samoin keskustelu siitä onko kyse sielunhoidollisesta tilanteesta vai siunaustoimituksesta.
Selkeintä kuitenkin olisi, jos kirkkomme piispat antaisivat yhteisesti uuden ohjeen samaa sukupuolta olevien avioparien pastoraalisesta kohtaamisesta. Ohjetta tarvittaisiin myös niissä tilanteissa joissa aviopari olisi mukana kirkon perhetyössä. Samoin kuin rekisteröity parisuhde nyt, olisi uuden lain voimaan astuttua samaa sukupuolta olevien välinen avioliitto laillinen instituutio. Mikäli kirkko pitää kiinni tunnustuksensa mukaisesta avioliittokäsityksestä, instituution kirkollinen torjuminen tulisi osoittaa jollakin muulla tavoin kuin torjumalla kyseinen pariskunta kokonaan seurakunnan toiminnassa. Tämä on puolestaan enemmän opillinen kuin hallinnollinen ongelma.
Rukousaiheeni on, että Raamattua arvostavat piispat eli piispojen enemmistö antaisi selkeän kannanoton ”aito avioliitto” kansalaisaloitteen puolesta. Se voisi ratkaisevasti vaikuttaa Suomen kirkon mahdollisuuteen jatkaa avioliittoon vihkimistä Raamatun sanaa perustuvan miehen ja naisen avioliiton pohjalta. Nyt piispojen pitäisi rohkaistua tukemaan totuutta ja kirkon virallista kantaa.
Kansalaisaloitteella on nyt 43000 allekirjoitusta. Keräysaikaa on vielä jäljellä 11 viikkoa.
Kannata tai katso tämän hetken kannattajamäärän:
kansalaisaloite
.
Juha
Nyt ei riitä 50.000 ääntä, vaan tarvitaan suuri vyöry ja asennemuutos, jotta lakimuutos toteutuu. Välitavoite on tuo 50.000 kannattajaa. Tänäänkin sain kirkossa käydessäni 8 kannattajaa, joista kaksi oli entisiä kirkkoherroja.
Hyvää pohdiskelua ja toki olet oikeassa. Suhtaudun vain epäillen käytäntöön.
Mielenkiintoinen ajatus herää tästä blogista eli kun joku pappi, joka ei ole kirkon virassa ja näin riippuvainen taloudellisesti kirkosta, vihkii samaa sukupuolta olevan parin, niin kuinka se nostattaa kohun ja reaktion puolesta ja vastaan, siis miten kirkko vastaa tähän, pelkääkö se ”joukkoeroamisia” ”suvaitsemattomuutensa” takia vai ei? Voisiko näin ”kiristää” kirkkoa tiettyyn suuntaan?
Nähdäkseni asiassa kannattaisi toimia ennakoivasti, siten ettei asia tule edes ”suurelle yleisölle” yllätyksenä.
Vaikka edelleenki olisi epäselvyyttä siitä, millainen tilaisuus on rukoushetki ja milloin kyse on siunaustoimituksesta, ei vihkitoimituksen liittäminen tähän kokonaisuuteen enää jättäisi tulkintavaihtoehtoja.
Pappisvirassa olevan vihkioikeutta ei ole tarkoitettu siviilivihkimiseen vaikkakin hän laintulkinnan mukaan voi sen pätevästi suorittaa. Jos kirkkon opin ja jaärjestyksen vastaisessa vihkitoimituksessa kulkee raja, jota pappisvirassaoleva ei saa sanktiotta ylittää, ja asia on ennakolta yleisesti tiedossa, mitään yllättävää erobuumia tuskin syntyy.
Tuossa jutussa oli muuten se asiavirhe, että kirkkolaissa ja -järjestyksessä ei mainita vihittävien sukupuolta. Teknisesti ottaen pappi siis ei rikkoisi kirkon omiakaan lakeja vihkiessään sateenkaariparin. Sen sijaan hän toimisi vastoin kirkkokäsikirkjan vihkikaavaa, jonka mukaan kysymyksissä pari ottaa toisensa aviomieheksi ja aviovaimoksi. Jos tästä nostetaan meteli, niin silloin kaikki papit, jotka jossain vaiheessa rikkovat käsikirjan tekstiä (esim. jumalanpalveluksessa poikkeavat kaavasta), on tuomittava tasaveroisin rangaistuksin. Ja koska tässä maassa on tapana sallia pieniä poikkeamia käsikirjan sanamuodoissa, ei homoparin vihkinyttäkään voi rangaista ainakaan kovin ankarasti (tai sitten koko papisto on pantava löysään hirteen tekemisistään, sillä tuskin on ainuttakaan pappia, joka ei olisi joskus poikennut käsikirjan sanamuodoista tilanteen vaatiessa).
Ja muuten, miten menetellä tilanteessa, jossa pappi on ollut vihkipariin yhteydessä vain esim. sähköpostilla tai puhelimessa (pitäisihän se pari tavata kahden kesken, mutta todellisuudessa se ei aivan aina ole mahdollista) ja vihittävien nimet ovat vaikkapa Irmeli ja Aulis (voi olla myös naisen nimi!), ja samaa sukupuolta oleminen paljastuu vasta alttarilla. Pitääkö papin silloin perua häät viime tipassa? Paljon vaikeita kysymyksiä.
Asiavirhettä ei ole. Kuten kirjoitin kirkolliset toimitukset on suoritettava kirkkokäsikirjan mukaisesti ja kirkon pyhissä toimituksissa käytettävien kirjojen on oltava tunnustuksen mukaisia.
On täysin eri asia, jos kavasta poiketaan siten että toimitus muodostuu kirkon tunnustuksen vastaiseksi, verrattuna siihen, että tapahtuu jokin kömmähdys tai vaikka ihan tahallaan asioita tehdään eri järjestyksessä toimituksen muodostumatta tunnustuksen vastaiseksi.
Kirkon opillisessa kannassa avioliittoon miehen ja naisen välisenä liittona ei ole mitään epäselvyyttä.
Kysymykseen vihkitilaisuuden peruttamisesta toteaisin, että pitäisi perua, varsinkin jos kyseessä on sakraalitiloissa järjettävä vihkitilaisuus. Kirkon julkinen kanta ei ole myöskään vihkiparille ennakolta epäselvä.
MSbssä tahansa maallisessa yhteisössä sääntöjen vastaisesta menettelystä olisi seurauksia mutta näin ei ole kirkossa. En tiedä kuinka aikaisin vihkikirkko pitää varata mutta sen tiedän että ensimmäinen lesbopari on vihkimistä vaatimassa 1.3.2017.
Ihan vain sellainen reunahuomautus, että käsikirjan noudattamista ei ole tapana viedä ad absurdum. On esimerkiksi täysin oikein käyttää monikkoa rukouksessa, kun kastetaan kaksosia, vaikka käsikirjassa on yksikkö. Sitten on se tulkintakysymys, voiko molemmille sulhasille esittää morsiammen kysymykset. Tulkintoja on kaksi.
Heikki Leppä
Luponnollisestikin kastekaavaa voi soveltaa tilanteeseen soveltuvaksi, jos toimituksessa kuitenkin pitäydytään kirkon tunnustuksessa.
Kastekäsky esimerkiksi edellyttää kastamaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tällöin esimerkiksi sanat luoja, lunastaja ja pyhittäjä eivät käy.
Mikäli kirkon oppi sallisi samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen avioliittoon ja kyse olisi vain sopivan kaavan puuttumisesta kirkkokäsikirjasta, voisi ehdottamis kaltaista muunnosta varsin hyvin käyttää. Mutta kun tiedetään, että kirkon oppi rajaa avioliiton eri sukupuoltaolevien väliseksi liitoksi, ei kyse ole vain sanamuodosta, vaan oppikysymyksestä. Seikka että olet mahdollisesti opista eri mieltä ei oikeuta sinua kirkollisiin toimituksiin vastoin kirkon oppia. Opin vastaisten kirkollisten toimitusten salliminen johtaisi kirkon kaottiseen tilaan.
Avioliittokysymys on siis kirkossa ensisijassa oppikysymys, toisin kuin samaa sukupuoltaolevan pariskunnan pastoraalinen kohtaaminen, joka on ensisijassa eettinen kysymys. Eettisissä kysymyksissä kirkko voi sallia keskuudessaan laajemman toimintavapauden. Opillisissa kysymyksissä kirkon ykseyden kriteerit tulevat herkemmin vastaan.
Seikka että ”homoseksuaalisuutta tunnetaan nykyään paremmin” tai ”homoseksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus” ei merkitse että kirkossa tulisi sallia homoseksuaalinen avioliitto. Kristus ilmaisi selkeästi että osa ihmisistä on syntymästään saakka avioliitoon kelpaamattomia. Sitä vastoin hän ei sanonut että nämä ihmiset olisivat kykenemättömiä rakastumaan tai rakastamaan, sikäli siis, kun kukaan miehen siemenestä siinnyt on ylipäätään kykenevä rakastamaan.
Heikki, Heikki heitä pois tuo sanaleikki! Asian varmaan ymmärrät oikein, jos katsot vaikka 200 vuoden tulkintoja. Jeesus puhui selkeästi miehestä ja naisesta sekä viittasi Jumalan luomistyöhön opetuksissaan.
Luotuisuutensa perusteella ja suhteessa toisiinsa ihmiset jakaantuvat miehiin ja naisiin.
Jumalan tarkoittamassa perisuhteessa on mies ja nainen.
Jumalan ja ihmisen välisessä suhteessa Jumala ei erottele miestä eikä naista.
Kuulin, että sanojen ”mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi” sisältö on heprean kielessä voimakas eli urokseksi ja naaraaksi Hän heidät loi.
Jukka Kivimäki,
kirjoitat, että ”luotuisuutensa perusteella ja suhteessa toisiinsa ihmiset jakaantuvat miehiin ja naisiin”.
Entä transsukupuoliset ja intersukupuoliset? Luotuisia?
Jos transsukupuolisen tai intersukupuolisen olemassaolo katsotaan lankeemuksen seuraukseksi, se on törkeä loukkaus heitä ja heidän ihmisyyttään kohtaan.
Jorma Hentilä
Osut arkaan kohtaan jossa kristillinen ja humanistinen ihmiskäsitys törmää.
Vaikka osa ihmisistä syntyy esimerkiksi sokeina, ei se kristillisen opin mukaan tarkoita että Jumala olisi luomistyössään luonut osan ihmisistä sokeiksi. Kyse ei kuitenkaan ole syntymättämän lapsen omista, eikä vältäämättä myöskään hänen vanhempien synneistä, vaan Jumalan sallimuksesta jonka syitä me emme tarkalleen tiedä. Tästä on meillä Raamatun kertomus esimerkkinä.
Kun osa ihmisitä syntyy alunalkaenkin avioliittoon kelpamattomiksi, ei tällöinkään ole kyse luojan luomistyön tuloksesta, vaan sallimuksesta. Me emme tiedä miksi Herrra sallii itse kullekin hänen tämän aikaiset vaivansa.
Jorma Hentilä
Mistä johtuu, että Intiassa on ollut olemassa suorastaan ”transujen” jumalolento ja hänen vaikutuksestaan on kovin runsaasti eli poikkeuksellisen paljon tätä käyttäytymistä?
Hei!
Kiitos blogista. Kommentoin siltä osin, kuin tekstissä viitattiin esittämiini tulkintoihin.
1. Maistraatista saamieni tietojen mukaan vihkimisen laillisen pätevyyden selvittäminen esim. Keskisen tapauksessa oli vihkineen viranomaisen tehtävä. Tässä tapauksessa työ tehtiin Lapuan tuomiokapitulissa. Maistraatti siis kirjaa toisen viranomaisen suorittamat vihkimiset. Lapuan tuomiokapituli oli tulkinnut lakia siten, että vihkiminen on papille juridisesti mahdollista, vaikka kirkkojärjestyksen ehdot eivät täyttyisi. Tämä ei kuitenkaan tee toiminnasta papille sallittua, koska asiasta säädetään kirkkojärjestyksestä. Tulkinta koskee siis ensisijaisesti vihityn parin oikeuksia, ei pappien.
2. Tulkinta, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien vihkiminen on edellä kuvatulla tavalla mahdollista papille, ceteris paribus, on spekulaatio. Haastattelemieni asiantuntijoiden mukaan muiden ehtojen pysyessä samana, se kuitenkin rinnastuisi tulkinnaltaan esim. Keskisen tapaukseen parin näkökulmasta.
Ja kiitos mielenkiintoisista näkökulmista. Odottelen mielenkiinnolla, millaisia lopputulemia asiasta joskus tullaan tuomiokapituleissa tai muissa asiasa käsittelevissä instansseissa tekemään.
Kiitos kommentista Joona Raudaskoski
Kohdan 1 suhteen olen päätynyt kutakuinkin samaan tulkintaan. Asiassa on erikseen kirkon yhteiskunnan yleinen järjestys ja kirkon sisäinen järjestys. Toimivallan ylittämien kirkon sisäisessä järjestyksessä ei tee ratkaisua yleisen järjestyksen kannalta mitättömäksi. Päätöksen mitätöinti toimivallan ylityksen vuoksi edellyttäisi vihkiparin omaa suostumusta.
Vaikka papin oikeus avioliittoon vihkimiseen on kirjattu suoraan avioliittolakiin, on pappi näidenkin virkatehtäviensä osalta kirkon järjestyksen ja hiippakuntansa tuomiokapitulin alainen.
Kohdan 2 osalta rinnastus koskee vain parin näkökulmaa. Papin näkökulmasta tilanteet eivät rinnastuisi toisiinsa, koska kyseessä olisi tietoinen poikkeamien kirkon opista ja järjestyksestä.
Juuri näin olen ymmärtänyt kirkon edustajien tarkoittavan, kuten kohdassa kaksi esität.
Myös kirkolliskokousedustaja Kalervo Salo esitti keväällä mielenkiintoisen näkökulman. Uskoisin, että asiaa käsitellään vielä ev-lut. kirkonkin hallintoelimissä, muutenkin kuin spekulaationa.
http://kappeli2.evl.fi/kkoweb.nsf/386d28582428f977c2256e38003edaf5/9a2b463303da560ac2257e3f003b1a50?OpenDocument
Kirkkoherra Kalervo Salo nostaa edustaja-aloiteessaan esiin monia samoja näkökulmia, joita nyt on noussut keskusteluun. Opillisesten kysymysten osalta hän nostaa esiin kirkon jäsen ten keskinäisen kunnioittamisen ja kirkon ekumeeniset suhteet, mutta kirkon sisäisen ykseyden kriteereihin hän ei puutu.
Minusta juuri siinä tulee olla kriittinen, ettei kirkon sisällä käsitys evaankeliumin opista hajaannu. Tätä teemaa käsittelen enemmän kirjoitukseni osassa 2.