Parhaillaan kirkolliskokous keskustelee avioliittolaista. Lain muutoksen seurauksiin on syytä varautua. Edellyttääkö se myös uutta keskustelukierrosta kirkossa? Homoseksuaalien asemasta ja avioliittokäsityksestä on laadittu selvityksiä kokonaiskirkon tasolla satoja sivuja ja kirkon kanta on tiedossa. Mikäli eduskunnan syksyllä tekemä päätös mahdollistaa avioliitto myös samaa sukupuolta oleville astuu voimaan, edellyttää se kirkolta kannanottoa käytännöllisiin kysymyksiin. Se ei kuitenkaan kumoa kirkon nykyistä kantaa. Kirkolla on edelleen mahdollisuus vihkiä miehen ja naisen avioliittoon. Muut vaihtoehdot edellyttävät kirkolliskokouksen päätöksiä ja edessä on pitkä, vähintään vuosia ehkä vuosikymmeniä kestävä keskustelu, joka jakaa kirkkoa.
Piispainkokous on painottanut kaikille kuuluvaa ehdotonta ihmisarvoa ja saman aikaisesti avioliittoa miehen ja naisen välisenä. Ohje parisuhderukouksesta on tarkoitettu pastoraaliseksi mahdollisuudeksi tukea rukouksella samaa sukupuolta olevia parisuhteessaan.
Kirkolliskokouksessa tuotiin esille, että Raamatussa on monia avioliittokäsityksiä. Tosiasiassa ne ovat muunnelmia miehen ja naisen avioliitosta – kuten kuninkaan monet vaimot tai kuolleen veljen lesken naiminen – ja tähtäsivät lasten saamiseen, mikä oli Jumalan asettaman avioliiton tarkoitus.
Pakkosiirtolaisuuden jälkeiselle Israelille vaikea, ellei vaikein kysymys olivat avioliitot vierasmaalaisten kanssa (esim. Neh 13). Siksi näistä varoitetaan monissa yhteyksissä. Vierasavioliittojen kautta Israel menetti identiteettiään ja uhkasi sulautua muihin kansoihin. Nyt 2500vuoden jälkeen juutalaiset pitävät sapatin, rukoilevat synagogassa ja ympärileikkaavat poikansa. Tämä osoittaa, että he saivat pääosin säilytettyä avioliittokäsityksensä niin että vieraat vaikutteet eivät syrjäyttäneet uskonnon omaleimaisuutta.
Avioliittokäsityksellä on merkitystä myös Suomen kirkon identiteetille. Keskustelua aiheesta ei voi välttää, ehkä se on suotavaakin yhteyden rakentamiseksi. Helppoa siitä ei kuitenkaan tule – samalla kun kirkolla on useita muita seurakuntien toiminnan turvaamiseen liittyviä haasteita.
”Kirkolliskokouksessa tuotiin esille, että Raamatussa on monia avioliittokäsityksiä. Tosiasiassa ne ovat muunnelmia miehen ja naisen avioliitosta ”
Tämä on huomionarvoinen seikka. Kyseessä oli aina miehen ja naisen solmima avioliitto.
Kirkolliskokouksessa tuotiin esille aiempi, kirkon kannanmäärittelyä koskenut keskustelu. Kun kriteereinä ovat Raamattu, kirkon traditio, ekumeeniset yhteydet ja luonnonoikeus päädytään miehen ja naisen avioliittoon. Jos taas argumentoidaan muiden pohjoiseurooppalaisten luterilaisten kirkkojen käytännöillä ja homoseksuaalien kokemusten huomioon ottamisella ja tasa-arvoisella kohtelulla, voidaan päätyä samaa sukupuolta olevien avioliittoon. Keskustelussa tuotiin esille, että avioliittokäsitys on muuta kuin tasa-arvokysymys. Tulevassa keskustelussa nämä perustelut varmaankin toistuvat.
”Keskustelussa tuotiin esille, että avioliittokäsitys on muuta kuin tasa-arvokysymys.”
Tästä olen samaa mieltä. Avioliitto ei ole myöskään ihmisoikeuskysymys, kuten joidenkin kuulee väittävän.
On ilmeisen todennäköistä, että maallisessa laissa avioliiton määritelmä laajenee kattamaan myös homoseksuaaliset pariliitot. Kirkko selvinnee uudesta tilanteesta vähimmin vaurioin luopumalla kokonaan vihkioikeudesta. Näinhän on jo pitkään ollutkin monissa Euroopan maissa, muissakin kuin entisissä kansandemokratioissa. Siviliviranomaisen vihkimät parit voisivat sitten niin halutessaan pyytää liittonsa kirkollista siunaamista. Tähän voisi kirkko asettaa omista perusteistaan nousevia ehtoja, vaikkapa niin, että vain heteroseksuaaliset parit voisivat olla toimituksen kohteena ja että ainakin jommankumman puolison tulisi olla kirkon jäsen. Jonkin verran saattaa silti olla kysyntää kirkolliselle siunaukselle myös homopareilla, mutta heitä varten voitaisiin laatia erillinen toimituskaava, jos semmoiselle löytyisi määräenemmistö kirkolliskokouksessa.. Toki ongelmana olisi se, että lienee aika mahdotonta löytää heidän elämäntilanteeseensa sopivia raamatunkohtia, joita asianomaiset eivät kokisi loukkaavina.
Yrjö Sahama,
avioliittolaki on siinä muodossa, jossa eduskunta sen hyväksyi ja presidentti vahvisti, ajantasaista lainsäädäntöä. Laki astuu voimaan 1.3.2017. Arvuuttelujen aika on siis jo ohi.
Sukupuolineutraali avioliittolaki vaatisi vielä paljon lainsäädännön muuttamista. Jotenkin tuntuu siltä, että tuleva hallittus keskittyy tärkeimpiin asioihin. Vanha avioliittolaki riittää, joten . . .
Olen ymmärtänyt, että kun uusi eduskunta on järjestäytynyt ja hallitus koossa, myös avioliittolain muutosta aletaan valmistella. Ei se muuta lainsäädäntöä kummempi asia ole.
Tasa-arvoinen avioliittolaki on hyväksytty ja astuu voimaan joka tapauksessa 01.03.2017 tehtiinpä yhteensovitusta muiden lakien kanssa tai ei. Eikä änkyräkonservatiivien uskovaisten toivoton kansalaisaloite lain kumoamiseksi tule saamaan riittävää kannatusta tullakseen edes viedyksi eduskunnan käsittelyyn. Alkuinnostuksen jälkeen päivittäiset kannattajamäärät ovat hiipuneet jo tasolle, joka ei riitä edes aloitteen läpimenoon ja vaikka riittäisikin, uusi eduskunta ei taatusti tule kannattamaan enää lain kumoamista. Tuleva pääministerikin ehti jo reilusti tunnustaa oman kantansa hävinneen po. lain suhteen ja todeta, että asiaan ei enää palata.
Kuten Juha Heinilä kaukonäköisesti ennusti, tulevalla hallituksella on varmasti tarve keskittyä tärkeämpiin asioihin kuin avioliittolaki ja sen veivaaminen edestakaisin.
Itse pidän tässä tilanteessa tärkeimpänä että vihdoinkin saataisiin keskusteltua itse asiasta. Avioliitosta, sen funktiosta, tarkoituksesta, sisällöstä ja reunaehdoista ja niiden tarpeellisuudesta.
Eli muustakin kuin ”oikeuksista” ja ”tasa-arvosta”.
Mitä kannattajamäärään tulee, niin voi katsoa niitä, jotka ovat saaneet riittävästi nimiä, ja paljon enemmänkin, vaikka ovat pitkän aikaa edenneet tosi pienillä allekirjoitusmäärillä päivässä.
Vaikkapa juuri 50 000 rajapyykin ohittanutta nollatuntisopimuksia käsittelevää aloitetta. Katsokaa sen päivittäisiä kannattajamääriä. Paljon pienempiä kuin tällä aloitteella nyt keskimäärin päivässä. Mutta paperilomakkeita on täytetty runsaasti.
Toivon siis, vähintään, että aloite saa riittävästi kannatusta päästäkseen käsittelyyn. Ja uskallan uskoa että saa. Ja sen jälkeen puhutaan itse asiasta, eikä sen vierestä eikä pelkkiin tunteisiin vedoten.
Tuskin uusi eduskunta lotkauttaa enää korvaansakaan po. laille. Sillä on kädet täynnä ihan pikkuisen tärkeämpääkin tekemistä. Sipiläkin on antanut selvästi ymmärtää jo heti lain hyväksymisen jälkeen, että eduskunnan päätöstä sen hyväksymisestä on syytä kunnioittaa, vaikka itse vastustikin lain muutosta.
Naurettavaa änkyröintiä uskovaisten taholta yrittää vetkuttaa ja veivata yhtä täysin sekulaaria, kansan enemmistölle varsin yhdentekevää lakia, joka ei vaikuta millään tavalla heteroavioliittojen asemaan.
Paras vaihtoehto kirkolle on luopua vihkimisestä ja keskittyä olennaiseen. Jumalan siunausta voi pyytää kirkon papeilta epävirallisesti vaikka hääjuhlissa, Jumalan ja ihmisten edessä siunaus toimii, vaikka se ei ns.virallista olisikaan. Kirkko voi toimia omien perusteiden mukaan rikkomatta mitään lakia, jos asia halutaan järjestää niin.
Kuten asiasta on jo useampaankin kertaan todettu, avioliittolain muutos astuu voimaan 01.03.2017 ellei lain voimaantuloa erikseen lailla siirretä.
Uuden hallituksen asiana on yhteensovittaa avioliittoasetus uuteen lakiin haluamallaan tavalla sekä valmistella lakimuutokseen liityen tarpeeliseksi katsomansa muutokset muihin lakeihin.
Kansalaiskeskustelussa on liikeellä kaksi erillaista virheellistä käsitystä:
1 .Lakinuutoksen ajatellaan olevan vielä jotenkin avoin.
Näin asia ei ole.
2. uusi eduskunta ja hallitus olisi sidottu muiden säädösten harmonisoinnissa kansalaisaloitteen mukaiseen esitykseen.
Näinkään asia ei ole.
Seikka että eduskunta ei harmonisoi lakeja kansalaisaloitteessa esitetyllä tavalla ei suinkaan tarkoita, että ne jäisivät harmonisoimatta. Uusi eduskunta voi muodostaa kustakin muutoksesta oman uuden tahtotilansa.
Uusi eduskunta voi lakimuutoksen seurakuksena muuttaa myös jotakin selaista lakia tai lainkohtaa, jota kansalaisaloitteessa ei esitetty muutettavaksi. Lainsäätäjä voisi halutessaan esimerkiksi rajata samaa sukupuolta olevat avioparit kansainvälisen adoption ulkopuolelle.
Hyvä kirjoitus Jukka Kivimäeltä. Näitä vääriä käsityksia on Jorma Hentilä näillä palstoilla monta kertaa ansiokkaasti oikonut ,mutta kun ei mene perille niin ei mene.
Itse ainakin pidän välttämättömänä lakien harmonisointia. Kun kerran avioliittolain muutos on hyväksytty niin sen mukaan eletään. Ilman muutoksia esimerkiksi kaikki rekisteröidyt parisuhteet jäävät sellaisenaan voimaan.
Nykyisten rekisteröityjen parisuhteiden jatko ja seikka voiko nykymuotoisia rekisteröityjä parisuhteita solmia enmää avioliitolain muutoksen voimaanastumisen jälkeen on puhtaasti nykyisen eduskunnan tahtotilasta kiinni.
Kansalaisaloiteessa esitetiin versiota, että nykyiset rekisteröidyt parisuhteet jäisivät selaisinaan voimaan, mutta uusia ei voisi enää 1.3.2017 jälkeen rekisteröidä.
Rekisteröity parisuhde on nykylainsäädännössä eri insituutio kuin avioliitto ja niiden muuttaminen lain nojalla avioliitoksi, ilman pariskunnan omaa tahdonilmaisua, saataisi edellyttää päätöstä perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Arvelisin ettei sellaista määräenemmistöä eduskunnasta löydy.
Anteeksi tekstiini jääneet kirjoitusvirheet.
Aivan suomalaisesta keskustelusta irrallaan kerrottakoon, että koko maailman väestöstä noin viisi kuudesosaa elää maissa, joissa homoseksuaalisuus on lainsäädännössä määritelty lainvastaiseksi.
Näihin kansoihin en ole laskenut sellaisia valtioita, missä edes yksikin alue tai merkittävä kaupunki virallisesti sallii homoliitot.
Kysymystä ei tee hankalaksi käytännön vaikueudet vaan teologia.
Niinpä vihikioikeudesta luopuminen ei poista ongelmaa lainkaan.
Päin vastoin. Koska kyse on teologiasta, niin ogelmaa ei voi poistaa käytännön järjestelyin. Sillä jos kirkko luopuu vihkioikeudestaan, niin moni haluaa silti kirkollisen siunauksen. Mikä silloin estää homoja ja lesboja vaatimasta itselleen samaa kohtelua? Kirkon on siis luovuttava nyt kristillisestä teologiastaan. Siitä taas voi olla paljon suurempaa haittaa, kuin itse perusogelmasta. Mennään sutta karkuun ja karhu tulee vastaan.
Näin juuri.
Mitä puolestaan tulee teologiseen tarkasteluun, niin ensisijaisesti
kysymys ei ole siitä pidetäänkö homoseksuaalista kanssakäymistä syntinä tai Kuten jo toisaalle kirjoitin, pidetäänkö homoseksuaalisuutta tai sen toteuttamista avioesteenä, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei avioliitto kristillisessä viitekehyksessä toteudu, ellei osapuolet ole mies ja nainen.
Vuonna 2017 voimaanasutuvan lain muutoksen jälkeen avioliitto voi kylläkin toteutua juridisessa merkityksessä myös samaa sukupuolta olevien kesken, mutta tällöin avioliitto tarkoittaa juridisessa viitekehyksessä eri asiaa, kuin kristillisessä viitekehyksessä.
Olettamani mukaan kirkko tuolloin toki juridisessa merkityksessä tunnustaa laillisesti solmitut avioliitot, riiippumatta siit onko kyse avioliitosta kirkollisessa merkityksessä, mutta kirkolliset siunaus- ja vihkikaavat koskevat vain avioliittoa kirkollisessa merkityksessä. Asia ei tuota ongelmia kunhan yleisesti ymmärretään, ettei kirkko ensisijaisesti ole yhteiskunnallinen instituutio, vaan uskontoa harjoittava hengellinen yhteisö.
Teologiaa tuntemattomien on vaikea, jopa mahdoton käsittää miten merkityksellisestä asiasta on kyse. Mikäli kirkko luopuu vihkioikedestaan, tai alkaa vihkimään opetuksensa vastaisesti, niin se ei voi enää pitää kiinni keskeisistä Luterilaisista periaatteista. Juuri niistä, joiden tähden Luther laittoi koko elämänsä peliin.