Puhuttaessa luterilaisesta avioliittokäsityksestä usein todetaan heti ensimmäiseksi, että luterilaisen käsityksen mukaan avioliitto ”ei ole sakramentti”. Tämä lähestymistapa on kuitenkin aika tyhjä ajatellen avioliiton varsinaista sisältöä ja siinä onkin kuultavissa vanhaa kontroverssiteologista ajattelua, jonka mukaan luterilaisuus olisi jotakin varsin toisenlaista kuin roomalaiskatolinen ajattelu ja teologia. Tosiasiassa luterilaisuus on saanut alkunsa, kuten tiedetään, katolisen kirkon uudistusliikkeenä ja oli lähtökohdiltaan sitoutunut omaan perinteeseensä, vaikka olikin joistakin asioista myöhäiskeskiajan katolisessa kirkossa varsin huolissaan.
Onkin merkille pantavaa, että ohjeellisissa Luterilaisissa tunnustuskirjoissa ei itse asiassa napitetakaan niin tiukkaan esimerkiksi sakramentin määritelmää kuin kontroverssiteologisesti on joskus ajateltu. Toki korostetaan sitä, että oleellista sakramentissa on se, että siihen kuuluu Raamatussa sanottu Jumalan käsky ja armon lupaus sekä aineellinen välikappale, johon sana liittyy. Taustalla kun oli ajatus, että sakramentin pohjana on Jumalan Sanan tuleminen lihaksi Kristuksessa, jonka ruumis kirkko on. Sanan ja sakramenttien luomuksena kirkon elämä on sakramentaalista, koska myös Jumalan sana armonvälineenä on sakramentaalinen eli välittää Jumalan armon Kristuksessa. Tästä lähtökohdasta käsin liian tiukka määrittely on ongelmallista. Niinpä Tunnustuskirjoihin lukeutuvassa Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa (ATP), artiklassa XIII todetaan: ”…ei mielestämme merkitse suuria, vaikka opetustarkoituksessa yksi laskee niin ja toinen näin, jos sen ohessa oikein säilytetään Raamatussa meille annetut pyhät toimitukset. Eivät vanhat kirkon opettajatkaan ole kaikki päätyneet samaan lukumäärään.”
Nämä kriteerit täyttyvät kirkkaimmin kasteen ja ehtoollisen sakramenteissa eli mysteereissä. Luterilaiset tunnustuskirjat eivät kuitenkaan lukitse keskustelua sakramenttien lukumäärästä vaan pitävät myös rippiä sakramenttina. ATP, artikla XIII: ”Todellisia sakramentteja ovat siis kaste ja Herran ehtoollinen sekä synninpäästö, se kun on parannuksen sakramentti.” Myöhemmin kuitenkin vakiintui käsitys, että varsinaisia sakramentteja ovat kaste ja ehtoollinen, koska rippiin ei liity selkeää aineellista elementtiä.
ATP XIII toteaa myös avioliiton täyttävän sakramentin kriteerin siinä mielessä, että sekin perustuu Jumalan käskyyn ja siihen sisältyy lupauksia: ”Avioliittoa ei ole asetettu vasta uuden liiton aikana, vaan heti alussa, kun ihmissuku oli luotu. Se perustuu Jumalan käskyyn, ja siihen liittyy myös lupauksia, jotka tosin eivät kuulu varsinaisesti uuden liiton piiriin, vaan ajalliseen elämään. Jos siis sitä tahdotaan sanoa sakramentiksi, on tehtävä ero sen ja edellä mainittujen välillä, jotka ovat varsinaisia uuden liiton merkkejä ja todisteita armosta ja syntien anteeksiantamuksesta. Samoin pappisvihkimystä voidaan pitää laajassa mielessä sakramenttina: ”Mutta jos pappeudella tarkoitetaan sananpalveluksen virkaa, meillä ei ole mitään sitä vastaan, että sitä sanotaan sakramentiksi. Perustuuhan sananpalveluksen virka Jumalan käskyyn ja suuremoiset lupaukset koskevat sitä.” Jos kriteeriksi otettaisiin se, että sakramentti on se, mikä perustuu Jumalan käskyyn ja johon liittyy lupauksia, voitaisiin pitää sakramentteina ATP XIII:n mukaan myös rukousta, almujen antoa ja koettelemuksia. Korostetaan kuitenkin sitä, ettei haluta riidellä lukumääristä vaan painotetaan sakramentin oikeaa käyttöä: ”…usko ottaa vastaan sen, mitä on luvattu ja mitä juuri sakramentissa tarjotaan.”
Niinpä avioliitossakin keskeisintä on sen sisältö. Esimerkiksi Antti Yli-Opas on väitöskirjassaan (2010) eritellyt seuraavia avioliiton merkitykset osa-alueita: lisääntyminen, lapset ja perhe; seksuaalisuuden toteuttaminen; lääke syntiä vastaan; miehen ja naisen välinen kumppanuus; rakkauden ja uskon koulu. Avioliiton tietynlainen ”desakramentalisaatio” on kuitenkin ohentanut kirkollista elementtiä, mikä lienee osaltaan myös vaikuttanut kotien kristillisen kasvatuksen ohentumiseen. Ehkä pääpaino avioliittoteologisissa pohdinnoissa tuleekin tulevina vuosina olla paitsi siinä, miten avioliitto tukee parisuhdetta ja perhettä myös elämää seurakunnan jäsenenä ja kristittynä. Lahjan ja tehtävän ulottuvuus siinä tulee kirkkaasti esiin.
Minua hämmästyttää ihmisten kommentit ja blogit kommentteineen, joissa puhutaan ihan muusta kuin arkkipiispa Mäkisen puheenvuorosta ja anteeksipyynnöstä. Siis on keskitetty katse sivuun ja puhuttu ehkä semmoista, joka onkin omaa loukkaantumista. Miten voi loukkaantua toisen anteeksipyynnöstä?
Tämmöinenkin kysymys löytyy eräästä blogista: ”Onkohan arkkipiispamme mennyt myös Raamattumme edelle!”
http://blogitaivas.fi/2014/07/14/arkkipiispa-pyysi-anteeksi/#comments
Siis pyytämällä anteeksi?!
Arkkipiispa tekee tietysti täysin oikein jos pyytä anteeksi henkilöiltä joita hän itse on joskus kohdellut väärin. Muut tehkööt sen taas omasta puolestaan ja omista teoistaan.
Eikö se nyt ole selvä asia miksi korkkoKIN on mukana keskustelussa ajankohtana, jolloin yhteiskunnassa asiasta keskustellaan laajasti mm. erään lakihankkeen vuoksi? Ja onko kirkon osallistuminen nyt yhtäkkiä jotenkin negatiivinen asia? Tuskinpa kirkkoa on millään tavoin pakotettu mukaan Prideen, Homoiltaan ja Suomi-areenalle. Ja siunausmyllynkin olette saaneet aikaan ihan itse. Kerrankin arkkipiispa on onnistunut tuomaan kirkon mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ulkopuolelta katsoen kerrassaan myönteisessä valossa. Eikö se ole yksinomaan hyvä asia?
Tarja Koivumäki: ” Kerrankin arkkipiispa on onnistunut tuomaan kirkon mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ulkopuolelta katsoen kerrassaan myönteisessä valossa. Eikö se ole yksinomaan hyvä asia?”
Suomessa lait säätää eduskunta. Arkkipiispan tehtäväksi voisi arvioida lähinnä kirkkonsa jäsenten hengellisen hyvinvoinnin ja heidän auttamisensa saamaan hyvän aseman Jumalan edessä.
Miksi omia sateenkaarimessuja homoille?
Miksei samalla perusteella omia denarimessuja talousrikollisille?
Tai Safiira-messuja keinottelijoille?
Kyllähän nämä homo(aktivisti)t osaavat vaatia.
Demokraattisilla enemmistöpäätöksillä ja suvaitsevaisuuden hehkuttamisella ei kuitenkaan voida Jumalan Sanan sisältöä muuttaa. Valitettavasti.
Homouden vyöryssä on kysymys vastaavasta hyökkäyksestä kuin paratiisissa: ”Onko Jumala todella sanonut?”.
Sonjalta erittäin osuva kommentti ja havainnointi tuossa yllä. Ja sitten muutama yhteenvetävä sana.
Mahdatteko kirkon piirissä ymmärtää, miten tavattoman alkeellisen ja vinon kuvan kirkosta ja kristinuskosta saa? Viittaan siis tähän polemiikkiin, jossa tapahtuneet virheet ja väärinkäytökset halutaan kiistää ja niiden anteeksi pyytämistä paheksutaan, tilanteen korjaamista vastustetaan jne. Ja näin tekevät aktiivikristityt (kirkon suola) ja jotkut työntekijät Raamattuun ja Jumalaan vedoten. Ei vaadi edes kummoista uskonnollista lukutaitoa, että havaitsee paheksuvien perusteluiden (jos niitä on) teologisen onttouden ja ristiriitaisuuden. Puhumattakaan sen ihmiskuvan
Kirkossa pohditaan, miksi väki kaikkoaa. K24-toimittaja kyselee, miksi juuri kirkko on huomion keskipisteenä yhdenvertaisuusasioissa. Ihanko vakavissanne esitätte näitä kysymyksiä vaikka olette jatkuvasti tätä näytelmää itse todistamassa tai siinä mukana? Sen verran voisi olla sitä toimituksenkin peräänkuuluttamaa uskonnollista lukutaitoa, että ymmärretäisiin kirkon ja kristillisiin arvoihin vetoavien olleen ja yhä olevan niitä keskeisiä tahoja, joille seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisuuden vastustaminen on tärkeää. Näin on ollut myös dekriminalisoinnin ja parisuhdelain yhteydessä ja näin on nyt kun puhutaan tasa-arvoisesta avioliittolaista.
Ja sitten tärkeä loppuhuomautus: Minulle sopii, että jokainen ottaa kantaa kuten parhaaksi näkee. Minun kommenttini koskee sitä, että olisi vähintään kohtuullista ymmärtää näiden kannanottojen ja valitun lähestymistavan seuraukset eikä sitten uhriutua kun on joutunut sivuraiteelle tai kun suuri osa ihmisiä ei enää jaksa kuunnella tai ottaa vakavasti sen paremmin homouden luonnottomuuden ja epänormaaliuden ylistystä kuin onttoa kristillisyyttä, joka vuosikymmenestä toiseen saarnaa homouden iljetyksestä ”koska Jumala”.
Raamattuhan sanoo, että Aadam luotiin ensin ja sitten Eeva. Luepa itse.
Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, kehotti heitä liittymään toisiinsa ja tulemaan yhdeksi lihaksi.
Roomalaiskirjeessä sanotaan ”Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet jne. Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät sydäntensä himoissa saastaisuuteen, häpäisemään keskenään omat ruumiinsa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen…Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naispuoliset heistä ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen, ja samoin miespuoliset ovat luopuneet luonnollisesta yhteydesät naiseen ja kiihkossaan syttyneet toisiinsa….Jumala jätti heidät kelvottoman mielensä valtaan tekemään sopimattoimia…”
Aika yksiselitteistöä tekstiö lukutaitoiselle. Ei tarvitse tulkintaa…
Aadam ei ollut mies ennen kuin hänestä irrotettiin nainen. Sitä ennen hän oli ’mies ja nainen’. Matt. 19:4: ”Hän vastasi heille: ’Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?'”
Sahimaa, sinä luet k ä ä n n ö s t ä etä edes tiedä,mitä sana a d a m on muinaishepreassa alunperin tarkoittanut. Se EI ole esim. erisnimi,koska erisnimesä ei käytetä määräävää artikkelia.
Miksi adamila oli ’alapääss’ää’ (ytachena)necheba eli ’t unnelinaukko’, jonka ’alapään’ lihan elohimit sitten ompelivat umpeen?
Pekka Sahimaa, sanon nyt tällä kertaa suoraan.
Tämä kommenttisi on paraatiesimerkki siitä, mihin tuossa alla viittasin. Ihmiset eivät ole tyhmiä. He eivät noin keskimäärin jaksa vastata aina vain sellaisiin kysymyksiin kuten ”minkä muotoinen on pyöreä raha?”. Kirkon ja kristinuskon arvojen ja maailmankuvan merkitykselliseksi, sisällöltään mielekkääksi, edes kohtuullisen loogiseksi ja vallitsevaan todellisuuteen ja ymmärtämykseen (ihan peruskouluopetuksen taso riittää) sovittamiseksi ei ole minun asiani.
Ontoilla hokemilla ”onko Jumala todella sanonut?” voi olla merkitystä ympyröissä, joissa samanmieliset kokoontuvat päivittelemään. Mutta siihen se sitten loppuukin. Niiden ympyröiden ulkopuolella asioita käsitellään, niistä keskustellaan, ilmöitä pyritään ymmärtämään, niistä hankitaan tietoa ja sitten tehdään ajattelutyötä ja kuunnellaan ihmisiä, heidän kertomuksiaan ja perusteluitaan. Ja ehkä yritetään sovittaa tätä kaikkea myös kristilliseen perinteeseen ja opetukseen.
Tällaista asioiden käsittelyä nykyelämä on pullollaan ja sen rinnalla alkeellinen päivittely tai kanssaihmisten panettelu ei ole kovin korkeassa kurssissa. Ja kun ihmiset sitten kääntävät sille selkänsä, ei kannata syyttää niin tehneitä ihmisiä.
Kari-Matti Laaksonen:
Homoudessa ei ole ensisijaisesti oikeassa tai väärässä olemisesta, vaan siitä totteleeko Jumalan Sanaa vai ei. Tässä suhteessa jokainen joutuu vastuuseen teoistaan. Olipa kysymys mistä synnistä tahansa.
Raamattu ei todellakaan kannusta homouteen. Miten sinä sitä luet? Et kai lue ruokareseptejäkään samalla tavoin mielivaltaisesti tulkiten. Tai jonkin laitteen kokoamisohjeita.
Kuka sinua on opettanut? Valheopettajia kannattaa karttaa. Harhaopetuksella ihmisiä johdatellaan pois Jumalan Sanan kuulemisesta ja sen noudattamisesta.
Sahimaa. Minä olisin sinuna enemmän huolissani heteroiden kuin homojrn synneistä. Heteroita lienee kuitenkin 99 prosenttia kristityistä. Kuudennen käskyn rikkojia varmaan kaikki, koska Jeesus potää syntinä jo himoiten katsomista.
Ja onko tämä Sahimua muistannu tehä parannuksen mahollitsesta naiseen vilkaisusta ja luvanna ettee ennee aenakaan sitä syntiä tie. Kun ite Jeesus sen kieltää.
Osmo Kauppiselle:
Elämä on kuin liikenne. Siinä on säännöt. Ja niitä on hyvä noudattaa…
Olen ajanut ylinopeutta. Silti minun on pyrittävä noudattamaan muita liikennesääntöjä. En voi ajaa päin punaista, en vasten ajokieltoa.
Homot pyrkivät poistamaan liikennevalot risteyksistä. Ja ajamaan yksisuuntaisilla kaduilla kiellettyyn ajosuuntaan. Eikä minun tarvitse sitä hyväksyä. Liikennehän menee ihan sekaisin.
Lisäksi homot saastuttavat ilmaa ajamalla väljillä koneillaan ja levittämällä omia päästöjään kaikkialla.
Tälläkin palstalla homoaktivistit levittävät valheellista propagandaansa. Ja sinä kirkonmiehenä teet samaa…
Tuota liikennesääntövertausta voisi kehitellä tästä alkeellisesta luonnoksesta viisaammaksikin. Rajoitukset ja määräykset ovat sitä varten, että kaikkien tiellä olijoiden matka sujuisi turvallisesti ja joustavasti. Niiden tarkoitus ei ole pitää edullisia pikkuautoja poissa hevosvoimia uhkuvien katumaastureiden tieltä.
Sahimaa, tässä on myöskin aika yksiselitteistä tekstiä lukutaitoiselle. Mikset sinä käy tämän ongelman kimppuun sillä sen kirkko jo hyväksyy täysin ja se on huomattavasti laajamittaisemmin harjoittettua syntiä.
1. Korinttolaiskirje:
”Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan.”
Sahimaa, tämä seuraavakin on huomattavasti vakavampi ongelma seurakunnissa, sillä naiset on päästetty useassa paikassa lainvastaisesti ääneen seurakunnan kokouksissa. He ovat myös niin julkeita, että ovat kysyneet tietoa toiminnasta muualla kuin kotona mieheltään. Taas aika yksiselitteistä tekstiä lukutaitoiselle. Ei tarvitse tulkintaa.
1. Korinttolaiskirje
”Niin kuin on laita kaikissa pyhien seurakunnissa, naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnan kokouksessa.”