Avioliittokeskustelua on kirkolliskokouksessa jatkettu nyt jo tällä kertaa kolmatta päivää. Kohta päästään äänestämään siitä, laitetaanko kirkolliskokouksen tuella avioliittokysymys samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä piispojen jatkokäsittelyyn. Julkaisen tässä nyt oman kirkolliskokouksessa pitämäni puheenvuoron, joka tulee tietysti nähdä osana muuta täällä käytyä keskustelua. Otin joitakin rönsyjä pois. Paljon muutakin voisi sanoa, mutta aloitetaan tästä:
—
Arvoisa arkkipiispa ja hyvät kirkolliskokousedustajat,
Keskustelu avioliittokäsityksen laajentamisesta liikkuu hyvin monella eri tasolla. Näitä tasoja myös perustevaliokunta oli pyrkinyt mietinnössään avaamaan. Samalla kun Raamattu uskon ylimpänä ohjeena, ja luterilaisen kirkon tunnustus ovat ohjenuorana tässä keskustelussa, käsityksemme täydentyy historiallisilla, yhteiskunnallisilla, antropologisilla, lääketieteellisillä tai joillakin muilla tarkennuksilla. Samalla tätä keskustelua reunustaa ja pohjustaa ajatus siitä, että kirkon avioliittokäsityksen tarkastelua tulisi tehdä kirkon omista lähtökohdista käsin, uskon ja rakkauden näkökulmista.
Kirkko elää aina suhteessa sitä ympäröivään maailmaan eikä se ole ikinä umpiossa. Kirkko on suhde: Jumalan suhde seurakuntaan ja ihmisten suhde kirkon jäseninä toisiinsa Kristuksen ruumiina. Avioliitto on yksi erityinen suhde, mutta myös maallinen järjestys. Se on kahden ihmisen välillä solmittu siunattu yhteys Jumalan kasvojen edessä. Avioliitto toteutuu ympäröivässä maailmassa. Kun maailma ympärillä muuttuu, muuttuu myös kirkko vaikka se ei tekisi mitään. Viime keväänä avioliittolain astuttua voimaan myös kirkon avioliittokäsitys muuttui. Silloin kirkon vallitsevasta avioliittokäsityksestä tuli vastakulttuurinen. Kristillisen avioliiton rooli on kristillisissä yhteiskunnissa ollut kauttaaltaan yhteiskunnan järjestystä tukeva instituutio, mutta tällä hetkellä näin ei Suomessa ole.
Raamattu ja sen päälle luotu tunnustus on kristillisen uskon ylin auktoriteetti. Raamattu ei ole luonnontieteen, tai lääketieteen oppikirja, vaikka Raamatun kirjoituksissa näitäkin aiheita sivutaan ja niistä opetetaan. Raamattu ei ole myöskään oppikirja sukupuoleen. Muiden tieteiden kehityksen tulokset täydentävät käsitystämme Raamatusta ja siitä on elää tässä maailmassa kristittynä.
Keskitynkin nyt tässä puheenvuorossani yhteen näkökulmaan, joka olisi mielestäni mahdollinen tapa katsoa asiaa sellaisesta näkökulmasta, joka voisi yhdistää eikä erottaa. Tämä näkökulma on teologisen sukupuolentutkimuksen näkökulma.
Postmoderneissa teologisissa keskusteluissa sukupuolta on katsottu asiana, joka on merkityksetön ihmisen pelastumisen kannalta. Tiedän, että ns. klassisen kristinuskon puolustajat katsovat postmoderneja teologisia suuntauksia kriittisesti, ja aina onkin syytä olla terveen kriittinen. Se mikä niissä mielestäni on mielekästä ja arvokasta, on pyrkimys tuoda esimerkiksi sukupuoleen liittyvä kehittynyt osaaminen osaksi kirkkomme käsitystä avioliitosta sen sijaan, että ne yrittäisivät sulkea toisiaan pois.
Perustevaliokunnan mietinnössä mainittiin sanapari ”naisen ja miehen” yli 50 kertaa. Avioliitto on miehen ja naisen välinen. Näin avioliitto tapahtuu käytännössä, eikä se ole muutoksessa. Käsitys siitä, mitä on olla mies ja nainen pitäisi tässä keskustelussa avata. Ensinnäkin on erotettava käsitteet sukupuoli ja seksuaalisuus toisistaan. Ne molemmat kyllä liittyvät avioliittoon.
Tutkijat jakavat käsityksen sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta ja muuttuvaisuudesta ja kirkossakin tämä tiedon lisääntyminen voitaisiin ottaa aivan luontevasti vastaan. Sukupuoli voi muuttua. Seksuaalisuus voi muuttua. Naisen ja miehen avioliitosta saattaa tulla naisen ja naisen välinen avioliitto. Vaikka tiedän tämän olevan marginaalinen esimerkki, se kuitenkin osoittaa, että käsitykset muuttumattomasta naiseuden ja miehuuden kategorioista eivät ole toimiva tapa katsoa tätä asiaa. Miksi emme katsoisi tätä Jumalan luomaa monimuotoisuutta osana nykyistä avioliittokäsitystämme? Tämän kysymyksen avaamiseen meillä on ehdottoman hyvää osaamista kirkkomme sisälläkin. Tätä puolta perustevaliokunta ei ole ottanut huomioon ja se olisi välttämätöntä jatkoaskelien kannalta. Perustevaliokunnan olisi ollut välttämätöntä kuulla jotakin sukupuolentutkimuksessa pätevöitynyttä teologian osaajaa.
Olen sitä mieltä, että avioliitto sinänsä ei tämän kysymyksen äärellä ole muutoksessa. Vain käsityksemme sukupuolesta ja seksuaalisuudesta muuttuu. Tällä tavoin ajattelemalla meidän ei tarvitse yrittää muuttaa kristillisen ymmärryksemme peruslähtökohtia ja voisimme keskittyä siihen, mikä meitä avioliittokäsityksessä yhdistää. Kristinusko ja luterilaisuus ovat ottaneet lisääntyvän tiedon todesta aiemminkin, ja siksi kristillisistä yhteiskunnista elämme ja asumme maailman kehittyneimmissä ja hyvinvoivimmissa maissa.
Tiivistetysti haluan siis sanoa aikaisempaan verraten: Me emme evoluutiotieteen kehittymisen myötä ole tarvinneet uutta laajennettua käsitystä Jumalan luomistyöstä. Olemme vain sitoutuneet ja tiedostaneet tieteen tuomat mahdollisuudet katsoa Jumalan luomaa maailmaa uudesta näkökulmasta, ihmeellisenä uusiutuvana monimuotoisena maailmana.
Tarvitsemmeko me siis myöskään laajennettua käsitystä avioliitosta, vai sitoutumista nykykäsitykseen sukupuolesta ja ihmisen seksuaalisuudesta muuttuvana? Tämä voidaan lukea osaksi nykyistä avioliittokäsitystä niin, että avioliitto on teologisesti Jumalan siunauksen asia, ei sukupuolen asia. Tämä on mahdollista nykyisen avioliittokäsityksen sisällä myös niin, että se laajentaisi käytäntöä myös koskemaan samaa sukupuolta olevia, ei itse oppia tai teologista pohjaa.
Kiitos Terhi Saariselle kirjoituksista. Niitä oli virkistävä lukea. Hän oli täällä kuin kirkas tähdenlento, joka valaisi pimeyttä.
Kari Enqvist on kirjoittanut kirjan Uskomaton matka uskovien maailmaan. Terhi Saarinen teki oman matkansa ja varmaan huomasi saman kuin Enqvist. Liian pitkäkestoinen matka on äärimmäisen rasittava ja koska sitä on hyödytöntä käydä, niin viisas jättää väliin. Koska en ole viisas, jatkan toistaiseksi matkaa.
Ei uskovien todellisuutta pitkssä juoksussa voi jakaa kuin toiset uskovat. Näin se on, täältä iankaikkisuteen. Uskova on tietoinen toisesta valtakunnasta ja tämä erottaa hänet jo nyt muista ihmisistä. Samalla täällä joudutaan roikkumaan muutama vuosikymmen. Ja mikäs siinä, jos saa olla terveenä. Enqvist viisaasti totesi, että Jumalasta voidaan tietää jotain uskon kautta. Kun ei tällaista uskoa ole, helposti luullaan, ettei ole mitään Jumalaakaan.
Antti Hämäläinen, luen/ymmärrän kirjoituksiasi niin, että et ole ainut, jonka erottelee kristityt ”uskoviin” ja ”ei-uskoviin”, ja kohottaa itsensä ”uskovana” toisten yläpuolelle, ”uskovaksi”, joka erityisiltä ominaisuuksiltaan erottuu muista ihmisistä, myös ”ei-uskovista” kristityistä. Ymmärrätkö, että tällä asenteellasi heikennät näkemystesi uskottavuutta?
Hentilä.”Antti Hämäläinen, luen/ymmärrän kirjoituksiasi niin, että et ole ainut, jonka erottelee kristityt “uskoviin” ja “ei-uskoviin”, ja kohottaa itsensä “uskovana” toisten yläpuolelle, “uskovaksi”, joka erityisiltä ominaisuuksiltaan erottuu muista ihmisistä, myös “ei-uskovista” kristityistä”.
Minusta ymmärrät väärin. Miten määrittelemme kristityn, uskovan tai vaikkapa Pyhällä Hengellä täytetyn uskovan? Kenenkään ominaisuuksien paremmuudesta ei kannata puhua, jos kuitenkin puhumme vaikkapa Pyhän Hengen vaikutuksista jonkun elämässä. Nehän ovat Jumalan, ei ihmisen ”ominaisuuksia”. En tiedä, tarkoitatko jotain tällaista paremmilla ominaisuuksilla? Vai luonteenpiirteitä, joka on sitten vain ihmisen omaa ”varustusta”.
Minulla on elämäni aikana ollut uskovia ystäviä ja hengellinen työni on aina perustunut tällaiseen ystävyyteen ja luottamukselliseen yhteyteen. Olen näissä kuvioissa ollut varma siitä, että olen tekemisissä uskovien kanssa. Esirukoustyö on sillä lailla Hengessä työskentelyä, ettei se useimpia uskovia edes kiinnosta. Sille minä en voi mitään. Kuitenkin juuri näissä kuvioissa parhaimmillaan Jumala jakaa näkemyksiään. Jos niin käy, se johtuu ihmisten kuuliaisuudesta, ei ominaisuuksista tai paremmuudesta tai huonommuudesta verrattuna johonkin muuhun.
Olen näissä kommenttiketjuissa kirjoitellut kaikenlaista, kaikki on luettavissa. Minulla ei ole koskaan ollut mitään asemaa missään kirkossa tai järjestössä, eikä mitään seuraajia tms. Opettajan tehtävä seurakunnassa on herättää kiinnostusta Raamatun tutkimiseen. Sitä olen aina koettanut tehdä.
Sitten on paljon kristittyjä, joista en samalla lailla tiedä tätä. Ajattelen kuitenkin, että uudestisyntynyt ihminen on uskova. Sitten ei kyllä ole minun asiani määritellä, kuka on uudestisyntynyt, enkä ole koko asiaa edes kovasti pohdiskellut.
Hentilä.”Antti Hämäläinen, luen/ymmärrän kirjoituksiasi niin, että et ole ainut, jonka erottelee kristityt “uskoviin” ja “ei-uskoviin”, ja kohottaa itsensä “uskovana” toisten yläpuolelle, “uskovaksi”, joka erityisiltä ominaisuuksiltaan erottuu muista ihmisistä, myös “ei-uskovista” kristityistä”.
Minusta ymmärrät väärin. Miten määrittelemme kristityn, uskovan tai vaikkapa Pyhällä Hengellä täytetyn uskovan? Kenenkään ominaisuuksien paremmuudesta ei kannata puhua, jos kuitenkin puhumme vaikkapa Pyhän Hengen vaikutuksista jonkun elämässä. Nehän ovat Jumalan, ei ihmisen ”ominaisuuksia”. En tiedä, tarkoitatko jotain tällaista paremmilla ominaisuuksilla? Vai luonteenpiirteitä, joka on sitten vain ihmisen omaa ”varustusta”.
Sitten on paljon kristittyjä, joista en samalla lailla tiedä tätä. Ajattelen kuitenkin, että uudestisyntynyt ihminen on uskova. Sitten ei kyllä ole minun asiani määritellä, kuka on uudestisyntynyt, enkä ole koko asiaa edes kovasti pohdiskellut.
Minulla on elämäni aikana ollut uskovia ystäviä ja hengellinen työni on aina perustunut tällaiseen ystävyyteen ja luottamukselliseen yhteyteen. Olen näissä kuvioissa ollut varma siitä, että olen tekemisissä uskovien kanssa.Sitten on paljon kristittyjä, joista en samalla lailla tiedä tätä. Ajattelen kuitenkin, että uudestisyntynyt ihminen on uskova. Sitten ei kyllä ole minun asiani määritellä, kuka on uudestisyntynyt, enkä ole koko asiaa edes kovasti pohdiskellut.
Esirukoustyö on sillä lailla Hengessä työskentelyä, ettei se useimpia uskovia edes kiinnosta. Sille minä en voi mitään. Kuitenkin juuri näissä kuvioissa parhaimmillaan Jumala jakaa näkemyksiään. Jos niin käy, se johtuu ihmisten kuuliaisuudesta, ei ominaisuuksista tai paremmuudesta tai huonommuudesta verrattuna johonkin muuhun.
Olen näissä kommenttiketjuissa kirjoitellut kaikenlaista, kaikki on luettavissa. Minulla ei ole koskaan ollut mitään asemaa missään kirkossa tai järjestössä, eikä mitään seuraajia tms. Opettajan tehtävä seurakunnassa on herättää kiinnostusta Raamatun tutkimiseen. Sitä olen aina koettanut tehdä. Siinä ei ole kysymys siitä, uskooko joku minua vai ei, vaan että löytääkö hän syvempää yhteyttä Jumalaan myös Raamatun sanan kautta.
Sitten on paljon kristittyjä, joista en samalla lailla tiedä tätä. Ajattelen kuitenkin, että uudestisyntynyt ihminen on uskova. Sitten ei kyllä ole minun asiani määritellä, kuka on uudestisyntynyt, enkä ole koko asiaa edes kovasti pohdiskellut.
Jorma Hentilä, sait vähän toistoja vastaukseksi. Toivottavasti kuitenkin saat selvää, mitä yritin sanoa.
Jorma Hentilä.Voin vielä selvennykseksi sanoa, että kyllä selkeyden vuoksi voin hyväksyä, että meitä uskovia jaotellaan lihallisiin, sielullisiin ja hangellisiin uskoviin. Tämä siis kuvaa sitä mikä ketäkin ”hallitsee”. Muistan tämän jaottelun 1980-luvulta kiinalisen raamatun opettajan esimerkeistä.
Tällaisella ajattelulla ei muuten ole mitään muuta merkitystä kuin ajattelun selkeyttäminen. Erityisesti sielun ja Hengen välisen eron kokeminen ja ymmärtäminen ei kaikille uskoville ole ihan helppoa. Jos tällaista erottelua harrastaa, en ajattele, että silloin asetutaan kenenkään ylä- tai alapuolelle. MInun työni on yli kolmekymmentä vuotta ollut toimia esirukoilijana. Tällainen työ ei ole mahdollista, jos ei tällaiset perusasiat ole paikallaan ja jos ei tunne hengellistä todellisuutta. Tämä siksi, että on nimenomaan kyse hengellisestä työstä jossa myös pitää olla jonkunlainen kompetenssi.
”Voin vielä selvennykseksi sanoa, että kyllä selkeyden vuoksi voin hyväksyä, että meitä uskovia jaotellaan lihallisiin, sielullisiin ja hengellisiin uskoviin.” Mikä selkeys tuolla saavutetaan? Minun korvissani tuo kuulostaa koulun arvostelulta: välttävä, tyydyttävä ja kiitettävä. On toki kovin inhimillistä rakennella tällaisia arvojärjestyksiä, mutta on aina muistettava, että Taivaan järjestykset ovat toiset: ”Idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalan valtakunnassa. Monet viimeiset ovat silloin ensimmäisiä, monet ensimmäiset viimeisiä.”
Martti Pentti. “Voin vielä selvennykseksi sanoa, että kyllä selkeyden vuoksi voin hyväksyä, että meitä uskovia jaotellaan lihallisiin, sielullisiin ja hengellisiin uskoviin.” Mikä selkeys tuolla saavutetaan? Minun korvissani tuo kuulostaa koulun arvostelulta: välttävä, tyydyttävä ja kiitettävä”.
Olisi ollut hyvä, jos olisit malttanut Jorma hentilän vastata. Hän tmän kysymyksen herätti.
Oli miten oli, ei kai se ole ihme, jos sinulle tulee koulun arvostelut mieleen. Sanoin siis, että voin hyväksyä kiinalaisen esttämän ajatuksen. Kirjassaan hän kuvasi ihmisen lihallisuutta, sielullisuutta ja hengellisyyttä. Ilman että alkaa jakelemaan mitään arvosanoja toki näin voi asioita eritellä, eihän siinä pitäisi olla mitään kummallista. Henki ja sielu ovat eri asioita. Miksi tästä erosta ei saisi olla tietoinen?
Jo Jorma Hentilän kysymyksessä minua ihmetytti, miksi meidän pitäisi jotenkin olla jonkun toisen ylä-tai alapuolella hengellisistä asioista puhuessamme ?
Antti Hämäläinen,
minun mielestäni meidän ei pidä olla toisen yläpuolella emmekä saa pyrkiä siihen.
Sinun vastauksesi vahvistavat näkemystäni siitä, että sinulle on olemassa ”oikeita” uskovia ja sitten meitä muita kristittyjä. Kirjoitat: ”Olen näissä kuvioissa ollut varma siitä, että olen tekemisissä uskovien kanssa. Sitten on paljon krisrtittyjä, joista en samalla tavalla tiedä tätä.”
Ymmärrän kyllä, että olet sosiaalistunut elämään sellaisessa hengellisessä kuplassa, josaa em. sitaatin kaltainen kristittyjen jaottellu on luonnollista ja jossa sitä nähdä mkitenkään ongelmalliseksi.
Hentilä. ”Sinun vastauksesi vahvistavat näkemystäni siitä, että sinulle on olemassa “oikeita” uskovia ja sitten meitä muita kristittyjä. Kirjoitat: “Olen näissä kuvioissa ollut varma siitä, että olen tekemisissä uskovien kanssa. Sitten on paljon krisrtittyjä, joista en samalla tavalla tiedä tätä.”
Ilmaisu että on oikeita kristittyjä ja sitten joitain muita on sinun, ei minun. En siis tiedä, miten paljon itse tunnet erilaisia kristillisiä kuviota Suomen ev.lut. kirkon lisäksi? Minä tunnen aika paljon. Silti täytyy todeta, että en tunne melkein ollenkaan suomen venhempia ev.lut. herätysliikkeitä. Tarkoitan niitäkin kun sanoan että ne ovat sellaisia joista en paljoakaan tiedä. Ei se merkitse mitään muuta kuin että en tiedä, koska en ole ollut kosketuksissa ja yhteistyössä. Lestadiolaisten kanssa olen vähän toiminut, mutta en koskaan päässyt heitä lähestymään kun 1990-luvulla se olisi ollut ajankohtaista.
Nyt mitä minun kuplassa elämiseen tulee, eiköhän sittenkin ole niin, että siitä sinä et tiedä mitään. Olen siis tehnyt intensiivistä hengellistä keskittymistä vaativaa hengellistä työtä vuosikymmeniä pitkin maailmaa. Jos se on sinusta kuplassa elämistä, en voi näkemyksellesi mitään. Minulle se on merkinnyt kutsumuksen toteutumista.
”Henki ja sielu ovat eri asioita. Miksi tästä erosta ei saisi olla tietoinen?” Raamatussa käytetään näitä käsitteitä melko kirjavasti. Luomiskertomus on käännetty aikoinaan niin, että sielu tarkoittaa tomusta tehdyn ruumiin ja Jumalan puhaltaman hengen muodostamaa elävää kokonaisuutta.
Marii Pentti. ”“Henki ja sielu ovat eri asioita. Miksi tästä erosta ei saisi olla tietoinen?” Raamatussa käytetään näitä käsitteitä melko kirjavasti”.
Selvennyksen vuoksi minä käytän sitä Hebrealaiskirje 4:12-13 merkityksessä:”Jumalan sana…. erottaa sielun ja hengen…..ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.”
Tässä puhutaan sielun ja hengen erottumista. Ajatushan sisältää sen tiedostamisen, millanen tämä ero on. Minä en ole tässä muuta sanonut kuin että voimme ymmärtää tätä. Tämän eron ymmärtäminen siten auttaa analysoimaan paremmin vaikkapa hengellisiä tilaisuuksia jne. Nuoren ihmisen on melkein mahdotonta tietää, että henki voisi olla jotain muuta kuin sielu. Kun Jumala on muutaman vuosikymmenen tehnyt meissä työtään voimme kyllä ymmärtää ja kokea tätä eroa sielun ja Hengen välillä. Ei tässä pidä ketään laittaa mihinkään sen kummempaan arvojärjestykseen tms. Itse ajattelen, että missä on sekavuutta ja riehumista siellä on sielullisuuta, missä henki hallitsee, on myös rauha ja järjestys. Itse en viihdy minkään sotkun keskellä.
Ehkä vielä pieni kommentti Hentilälle. Nyt olet yhden päivän aikana kolmessa eri kommenttiketjussa eritellyt näkemyksiäsi minusta. Olen siis liioitellut (miksei valehdellut?), asettunut muiden yläpuolelle ja viihtynyt kuplassa. Minusta olisi ollut miehekkäämpää sanoa suoraan, että et pidä näkemyksistäni mitä homojen kirkolliseen vihkimiseen tulee. Siitähän tässä kuitenkin lopulta lienee kysymys?
AH, itse kullakin on oikeus vastustaa sateenkaariparien kirkollista vihkimistä, niin myös sinulla. Siitä en sinua moiti. Sen sijaan toivoisin, että voisit ikään kuin itsesi ulkopuolelta arvioida tekstejäsi ja sitä, miten niissä arvotat toisia kristittyjä.
Hentilä. ”Sen sijaan toivoisin, että voisit ikään kuin itsesi ulkopuolelta arvioida tekstejäsi ja sitä, miten niissä arvotat toisia kristittyjä”.
OK, myös minua arvotetaan. Näinhän me ihmiset toimimme. En ole koskaan saanut niin paljon kielteisiä arvioita itsestäni kun näissä Kotimaa-keskusteluissa. Tosin en koskaan ennen ole osallistunut tällaiseen keskusteluun ja väittelyihin. Minusta ajatus lihallisista, sielullisista ja hengellisistä kristityistä voisi olla hyvä tapa vähän eritellä tätäkin kuviota. Tosiasia vain on, että meidän ihmisten hengellinen tila ja tilanne vaihtelee. Ajatteletko, ettei periaatteesakaan saisi yrittää ymmärtää ja mitenkään lokeroida ihmisiä? Minusta tämä on ihan normaalia ja ymmärrettävää. Minun varsinainen kriteeri tässä suhteessa on arvioida, kenen kanssa on hengellistä luottamusta niin,että voi tehdä jotain yhdessä. Tosiasia on, että useimpien kanssa en voi tehdä sitä, mitä minun on tarkoitus tehdä. Se ei yksinkertaisesti onnistu. Tälle en itse voi mitään.
Sitten myönnän kyllä, että en ole koskaan edes kuvitellut, että minun touhujani erityisesti ymmärrettäisiin uskovien keskuudessa. Hyväksyn sen täysin enkä ole tällaista hyväksymistä hakenutkaan. En silti mitenkään koe eläväni missään kuplassa. Olen jatkuvasti tekemisissä myös uskomattomien ihmisten kanssa. Myös ystäväpiirissäni on pariskuntia jotka eivät ole missään kirkossa tai vapaissa suunnissa. Puhumme politiikkaa ja kulttuuriasiaa. Itse seuraan paljon kansainvälisiä taidemarkkinoita.
”Minun varsinainen kriteeri tässä suhteessa on arvioida, kenen kanssa on hengellistä luottamusta niin, että voi tehdä jotain yhdessä.” Tämäkin heijastaa itsekeskeistä asennoitumistasi. Arvioit kristittyjen hengellisyyttä sen mukaan, saatko heidät mukaan omiin tarkoituksiisi.
Martti Pentti. ”Arvioit kristittyjen hengellisyyttä sen mukaan, saatko heidät mukaan omiin tarkoituksiisi”.
Teillä alkaa olla hauskat jutut. Et siis yhtään kykene ymmärtämään mitä sanon. Pahansuopuutesi pimentää ymmärryksesi.
Jos autokorjaamossa on tarkoitus huoltaa Volvo-autoja niin sinne hankitaan töihin mekaanikko joka osaa niitä korjata. Jos kouluun tarvitaan historian opettaja, ei hankita fysiikan opettaja jne. Samalla lailla se, mitä minä teen, on jotain, mitä tehdään yhdessä niiden kanssa, jotka osaavat yhdessä toimia. Muuhan olisi vastuutonta .
Minusta on ihan ala-arvoista alkaa puhumaan jostain itsekkäästä tarkoitushakuisuudesta tms. MInä olen tehnyt työni hyvin ja voin iloisesti muistella kuluneita vuosikymmeniä. Sitten, minulla ei koskan ole ollut mitään omia tarkoituksia. Olen ainoastaan mennyt jonnekin, jos joku on esittänyt kutsun. Siis auttamaan niitä, joilla itsellä on ajatus siitä, mitä he ovat tekemässä. Minulla ei ole mitään omaa asemaa, organisatiota tai valtaa missään. Olet sis aika ymmärtämätön jos alat tässä puhumaan jotain jostain tarkoitushakuisuudesta tms. Herra Hentilän mielestä elän kuplassa. Olen vuosikymmenien ajan työskennellyt köyhien Itä-Euroopan ja Aasian ja Etelä-Amerikan maissa niin, että kyllä minun kuplat on puhjenneet monta kertaa. Kumpikaan teistä ei tässä yksinkertaisesti tiedä, mistä puhuu.
En arvostele työtäsi. En myöskään moiti sitä, että valitset työtoverisi sen mukaan, että työ sujuu. Se on minusta outoa, että sanoitat nämä omat ratkaisusi hengellisin käsittein. Mikä sinä olet määrittelemään ketään jonkin uskovaisuuden luokittelukaavion mukaan?
Pentti.”Se on minusta outoa, että sanoitat nämä omat ratkaisusi hengellisin käsittein.”
Mitä outoa siinä on, että puhun hengellisestä työstä myös hengellisin käsittein?
Samalla olen tässäkin puhunut työstäni, mutta oikeastaan hengellisessä kutsumuksessa toiminen sillä lailla kuin se on minulle ollut mahdollista ei ole ihan sama kuin minkä tahansa ”duunin teko”. Tästä ilmeisesti kuitenkaan ei ole viisasta sanoa enempää. Ymmärrän kyllä, että tällainen Kotimaa-palsta ei ole mikään herätyskristillinen julkaisu tms.
Pentti ”Mikä sinä olet määrittelemään ketään jonkin uskovaisuuden luokittelukaavion mukaan?”
En ymmrrä miten ajattelet. Siis onko luokittelu lihallinen, sielullinen ja hengellinen muka joku vaarallinen luokitelukaavio? Jos on, niin mitä haittaa siitä voi koitua? Tällainen erittely on ihan raamatullinen. Siksi se on myös sovelias ajattelua jäsentämään. Ymmärräthän, että on ero, jos sanoo jotain lihalliseksi, tai lihapääksi. Jos sanoo sielulliseksi, tai sekapääksi jne.Sinänsä ymmärrän, että sinä voit jatkaa tällaista verbaalista jauhamista loputtomiin. MInä en.
Hentilä ajaa sekulaarein argumentein ideologiaansa. Hänen ideologiansa on puhdasta materialismia, joka on vain kevyesti kuorrutettu kirsitillissävyisin fraasein.
En siis arvioi Hentilää ihmisenä, vaan hänen ideologiaansa. Ihmisenä hän on tietysti aivan yhtä erinomainen kuin me kaikki muutkin.
Jari Haukka. ”Hentilä ajaa sekulaarein argumentein ideologiaansa. Hänen ideologiansa on puhdasta materialismia, joka on vain kevyesti kuorrutettu kirsitillissävyisin fraasein”.
Ok, silloin huoli siitä, että ovatko kaikki jotka vain sanovat olevansa kristittyjä, myös oikeasti olisivat sitä, on aiheellinen. Minun ongelma näitä Kotimaa-juttuja lukiessani ja myös itse osallistuessani keskusteluihin on koko ajan ollut se, että täällä on monta sellaista, jotka eivät ehkä sydämessän oikeasti olekaan uskovia. Jotkuthan sanovatkin sen suoraan. Siis kirkon kuvioissa ollaan vain lobbaamassa tätä homoagendaa? Jos näin on, minusta olisi herra Vihervaaran tavoin rehellisempää myöntää se.
Ymmärrän tietysti sen, että joille tämä on ideologinen kysymys, kirkko on niin keskeinen osa yhteiskuntaa, ettei sitä voi jättää tämän ”homoseksualisoimisen” ulkopuolelle.
Rakkausloitsu voittaa miehesi takaisin toiselta naiselta, älä itke enää pappi adu on todellinen ja todellinen meedio Hän toi takaisin ex-mieheni 7 päivän sisällä jälleennäkemisestä, lähetä hänelle sähköposti tänään ja oma ihmeesi. https://solutiontemple.info priest@solutiontemple.info
Matti Pentti. ““Henki ja sielu ovat eri asioita. Miksi tästä erosta ei saisi olla tietoinen?” Raamatussa käytetään näitä käsitteitä melko kirjavasti”.
Siirrän edelliselle sivulle jääneen ajatukseni vielä tähän tutkittavaksi.
Selvennyksen vuoksi minä käytän sitä Hebrealaiskirje 4:12-13 merkityksessä:”Jumalan sana…. erottaa sielun ja hengen…..ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.” Tässä puhutaan sielun ja hengen erottumista. Ajatushan sisältää sen tiedostamisen, millanen tämä ero on. Minä en ole tässä muuta sanonut kuin että voimme ymmärtää tätä. Tämän eron ymmärtäminen siten auttaa analysoimaan paremmin vaikkapa hengellisiä tilaisuuksia jne. Nuoren ihmisen on melkein mahdotonta tietää, että henki voisi olla jotain muuta kuin sielu. Kun Jumala on muutaman vuosikymmenen tehnyt meissä työtään voimme kyllä ymmärtää ja kokea tätä eroa sielun ja Hengen välillä. Ei tässä pidä ketään laittaa mihinkään sen kummempaan arvojärjestykseen tms. Itse ajattelen, että missä on sekavuutta ja riehumista siellä on sielullisuuta, missä henki hallitsee, on myös rauha ja järjestys. Itse en viihdy minkään sotkun keskellä.
Uudessa testamentissa käytetään kreikan sanaa, josta johtuvat sellaiset käsitteet kuin psyykkinen, psykologia ja psykiatria. Sielun sijaan voitaisiin siis puhua mielestäkin. Pienellä kirjoitettuna henki voi tarkoittaa monenlaista. Siitä johdetuilla laatusanoillakin on eri sävyjä. Henkevä tai henkinen ovat eri asioita kuin hengellinen. Viimeksi mainittu viittaa Henkeen, kolmiyhteisen Jumalan persoonaan.
Siis miksi tässä ei saisi tavoitella ymmärrystä. Hengellinen on minulle Pyhän Hengen ”hallitsema” ja sielullinen on sielun/psyken ”hallitsema”. Jumalan ihmisessä siis kokemukseni mukaan voi tapahtua hengellinen kehitys, joka johtaa lisäntyvään tietoisuuteen ja kokemukseen Hengen elämästä ja hengellisestä todellisuudesta. Voin siksi puhua hengellsistä ihmisistä. Esirukoustyössä näitä tapaa, mikä on oikein mukavaa. Uskon siis, että Kristus asuu meissä Henkensä kautta, Kol 1:27b. hengellisen työn tarkoitus minulle on ollut koettaa saada tämä asia jakeluun, Kol 1:28-29. Nyt tällaisessa ei ole mistään ihmisten luokittelusta kyse, vaan yrityksestä ohjata uskovia hengelliseen kasvuun ja kehitykseen.
”Tällaisessa ei ole mistään ihmisten luokittelusta kyse.” Luokittelet kuitenkin hengellisyyden eri kehitysasteita ja sijoitat lähimmäisiäsi tälle asteikolle. Kolossalaiskirjeen kohta, johon viittasit, on mielenkiintoinen. Mitä merkitsee siinä oleva ’täysi-ikäinen’? Viitataanko siinä johonkin korkeamman asteen kristillisyyteen vai tarkoittaako se yksinkertaisesti ’aikuista’, itse itsestään vastuun ottavaa seurakunnan jäsentä?
Martti Pentti. ”Kolossalaiskirjeen kohta, johon viittasit, on mielenkiintoinen. Mitä merkitsee siinä oleva ‘täysi-ikäinen’? Viitataanko siinä johonkin korkeamman asteen kristillisyyteen vai tarkoittaako se yksinkertaisesti ‘aikuista’, itse itsestään vastuun ottavaa seurakunnan jäsentä?”
Kyllä se on hengellinen termi, joka viittaa hengellisesti kypsään henkilöön, hengelliseen ihmiseen. Mutta minusta tietysti myös kypsä aikuinen on byvä, nämähän eivät ole toisensa poissulkevia asioita.
Useimpien Herran palvelijoiden kutsumukset eivät kaadu lahjan tai armoituksen puutteeseen, vaan epäkypsään ja rikkinäiseen persoonallisuuteen.
Kun Raamatussa luetellaan yhdeksän armolahjaa, 1 Kor 12: 4-11, luetellaan myös yhdeksän hengen hedelmää, Gal 5:22. Vaikka ei tästä täydy mitään oppia tehdä, on selvää, että hengellisen armoituksen yhteydessä puhutaan Kristuksen mielenlaadusta, terveestä persoonallisuudesta. Yliluonnollisten lahjojen käyttö ja kovasydämisyys on huono yhdistelmä, kun taas ihmisiä armolahjoilla palvellessa on hyvä olla rakkaudellinen asenne.
”Useimpien Herran palvelijoiden kutsumukset eivät kaadu lahjan tai armoituksen puutteeseen, vaan epäkypsään ja rikkinäiseen persoonallisuuteen.” Miten mahtoi Paavalin pesoonallisuuden laita? Ainakin hän kuvasi itseään näin: ”Jotta nämä valtavat ilmestykset eivät tekisi minua ylpeäksi, olen saanut pistävän piikin ruumiiseeni, Saatanan enkelin kurittamaan itseäni, etten ylpistyisi. Olen kolme kertaa pyytänyt Herralta, että pääsisin siitä. Mutta hän on vastannut minulle: ’Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.’ Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas.”
Pentti. ”Miten mahtoi Paavalin pesoonallisuuden laita?”
Nyt näitä juttuja on jauhettu tarpeeksi, joten jätän sinut auhassa miettimään Paavalin persoonallisuutta. Ainakin hän joutui sietämään yhtä sun toista typerystä.
Itsensä sietäminenkin taisi olla Paavalille vaikeaa ainakin ajoittain. Armoon hänenkin oli turvauduttava eikä omiin kykyihinsä: ”Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen: Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan syntisiä, joista minä olen suurin.”
Monien varhaiskritittyjen mukaan Paavali itse oli valehtelija. Lupea Sakari Häkkisen huikean hyvä väitöskirja ”Köyhät kerettiläiset”
Olisiko hyödyllistä erilaisen mielipiteen edessä koetella omia mielipiteitään, ettei heti tarvitsisi käydä vastahyökkäykseen. Sehän on armoa, jos joku pystyy säröttämään omaa panssaria, joka on tehty vääristä aineista.
En tässä tiedä, mitä/ketä tarkoitat. Tällä Kotimaa-palstalla minä en esitä ollenkaan spontaaneja näkemyksiä, vaan ihan perusjuttuja jotka on ollut työkalupakissa vuosikymmeniä. Sitten herra Hentilän ja Pentin ajatuksista en mene sanomaan paljoakaan.
Hentilällä tuntuu olevan vain yksi ajatus:Homojen pitää päästä vihille.
Herra Pentti tuntuu koko ajan vänkäävän milloin mistäkin asiasta paremman tekemisen puutteessa? Siis vänkäävän vänkäämisen vuoksi, ja usein hetken päähänpistoja kirjoitellen? Tietysti on hyvä kysymys, kaunko tällaista milloinkin kannattaa jatkaa. Jokatapaukessa aika paljon palstatilaa näin on kulunut siihen, että minua tai motiivejani jne. on tässä yhä uudelleen ja uudellen repostelty. Olen ajatellut, että ketä moinen kiinnostaa, ja ehkä on paras pistää moiselle piste?
”Herra Pentti tuntuu koko ajan vänkäävän milloin mistäkin asiasta paremman tekemisen puutteessa? Siis vänkäävän vänkäämisen vuoksi, ja usein hetken päähänpistoja kirjoitellen?” Vaikka lauseet eivät olekaan muodoltaan kysymyksiä, niiden perään on kuitenkin liitetty kysymysmerkit. Oletan siis, että niihin kaivataan jonkinlaisia vastauksia. Mitä paremman tekemisen puutteeseen tulee, siinä on sen verran perää, että olen eläkeläinen.
’Hetken päähänpistot’ ja ’milloin mitkäkin asiat’ taas nousevat yleensä puheenvuoroista, joita kommentoin. Toisinaan haluan sanoa jotain keskustelun sisällöstä, joskus taas tavasta, jolla keskustelua käydään. Minulle on tärkeää, että yritetään tarkistaa esitettävät tiedot ja kuunnellaan avoimesti kiistanalaisissa aiheissa molempia osapuolia. Jyrkät kannat puoleen tai toiseen ja varsinkin vastapuolen demonisointi eivät edistä mitään hyvää.
Niinpä niin, sinun hyväksi pitää sanoa, että kenekäänhän ei tarvitse näin pitkään jankuttaa asiossta kanssasi kuin minä olen tehnyt. Tästä eteenpäin vihellän pelin poikki nopemmain, kun turha jankutus alkaa. Et ilmeiseti itse ymmärrä miten rasittava tässä suhteessa olet. Tämä vain palautteeksi. Itse en jatkossa edellytä itseltäni turhaa kärsivällissyyttä minkä tahansa tyhmyyksien suhteen.
Olisit milloin tahansa voinut ’viheltää pelin poikki’ pyytämällä anteeksi asenteellisia tokaisujasi. Takertuminen omaan erehtymättömyyteesi on pitkittänyt yhteistä ’jankutustamme’.
Meri-Anna Hintsala: ”..Viime keväänä avioliittolain astuttua voimaan myös kirkon avioliittokäsitys muuttui. Silloin kirkon vallitsevasta avioliittokäsityksestä tuli vastakulttuurinen. Kristillisen avioliiton rooli on kristillisissä yhteiskunnissa ollut kauttaaltaan yhteiskunnan järjestystä tukeva instituutio, mutta tällä hetkellä näin ei Suomessa ole.”
Tämä on kiintoisa argumentti. Varsinkin historian kannalta, jossa kirkon käsitykset ihmisyydestä ja elämän arvosta ovat alusta alkaen pakanallisessa kontekstissa olleet vastakulttuurisia. Kirkko on ymmärtänyt itsensä enemmän sekulaarin maailman vastavoimaksi kuin osaksi sitä.
Kristillinen yhtenäiskulttuuri Euroopassa ja Suomessa meni jo. Nyt kirkko edustaa yhä selkeämmin vastakulttuuria: se rukoilee julkisesti turuilla ja toreilla – jopa yhteiskunnallisissa instituutioissa, vaikka yhteiskunta ei sitä suvaitsisi. Se opettaa Kristusta julkisena totuutena, vaikka yhteiskunta kammoksuu sitä ja pitää sellaista ehdottomuutta syrjivänä.
Miksi avioliittokysymys olisi tässä suhteessa poikkeus? Eikö kirkon tulekin olla ensisijaisesti kuuliainen tehtävän Antajalleen (Jumalalle) eikä sekulaarille yhteiskunnalle?
Kysehän on erilaisista avioliittokäsityksistä. Juuri siksihän kirkolliskokouksen aloite edellytti kirkon ”avioliittokäsityksen laajentamista”. Siis periksi antamista vastakulttuurisesta todellisuudesta ja suostumista sekulaarin todellisuuden mukaiseen elämään.
Sekulaari yhteiskuntahan vaatii kaikkia tulemaan kaltaisekseen ja pyrkii moniarvoisuudessa uskontoneutraaliuteen. En näe mitään kirkon omista dokumenteista (tunnustuksesta) tai sen omasta perinteestä nousevaa kriteeriä, miksi kirkon tulisi myöntyä tämän ideologian sylikoiraksi avioliittokysymyksessä.
Näkeekö joku muu?
Ja vielä lopuksi yhteisesti ja erikseen: jos haluamme tässä kirkossa löytää avioliittokysymyksessä kompromissin, jossa erilaiset avioliittokäsitykset voivat elää rinnakkain, se ei voi tapahtua muuten kuin myöntämällä tosiasiat ja löytämällä uudelleen kirkon oma identiteetti vastakulttuurisena voimana.
Silloin kirkossa omantunnon vapautta tarvitsevia eivät ole ne, joille kirkon tunnustus ja vastakulttuurinen todellisuus ovat luovuttamattomia. Silloin omantunnonvapautta tarvitsevia ovat ne, jotka haluavat tukea yhteiskunnan järjestystä antamalla periksi kirkon omasta järjestyksestä.
Onko tämä kirkolle liian kallis myönnytys vai hinta siitä, että se voi elää sekulaarissa yhteiskunnassa kesytettynä vastavoimana, mutta julkisyhteisön asemansa säilyttäen?
Kyllä kristillisyyden olemukseen ennenkin on kuulunut olla vastakulttuurisena voimana. Kirkon kutsumus on monipuolinen. Kirkon tulee myös olla ”profeetta” maailmassa.Valona ja suolana ja kaupinkina joka loistaa vuorella. Koskaan ei kirkon profeetallinen kutsumus voi toteutua totuuden kustannuksella, koska profeetallinen henki, Pyhä Henki, tahtoo aina johdattaa meidät totuuteen.
Miten tähän sopisi jonkunlaisen ”omatunnonvapauden” myöntäminen niille, jotka haluavat luopua aivan selkeästä hengellisestä opista ja totuudesta humanistisin motiivein. Kun nyt seuraamme kapinapappien touhua, on hyvä kysyä, onko tämä hengellistä menettelyä. Onko tämä Pyhän Hengen työtä? Minusta tällaisella omavaltaisuudella ei ole mitään tekemistä Jumalan valtakunnan toimitatapojen kanssa. Ei kristillisessä työssä koskaan voi ajatella, että tarkoitus pyhittää keinot. Emme me ihmiset voi lihallisesti riehuen omia itsellemme Jumalan siunausta. Kun teemme näin, se on meidän oma ”siunauksemme”, jonka olemme itse hankkineet. Ero oikeaan Jumalan siunaukseen on oleellinen.
Olemme esirukousliikkeen pirissä jo 1980-luvulla koettaneet määritellä, missä erilaiset antikristilliset rajalinjat yhteiskunnassa menevä, joita ei tulisi rikkoa. Johtopäätöksemme oli jo silloin, että kun homoseksuaaleja aletaan vihkiä kirkossa, ollaan yhteiskunnassa ylitetty ensimmäinen antikristillinen rajalinja, joka sitten nopeutuvassa tahdissa alkaa romahduttamaan muitakin meitä suojelevia rajoja.
Tietysti, jos tästä kysymyksestä ajattelee näin, suositus on, että tähän ei mentäisi.
Ruotsista sopii oppia jotain siitä, mihin ollaan tämän rajalinjan rikkomsen jälkeen etenemässä. Kirkko yhteiskunnan muutosvoimana ja”profeettana” menettää merkityksensä ja joutuu ”ihmisten tallaamaksi” juuri niinkuin Raamattu lupaa. Ruotsissa poliitikot isännöivät Svenska Kyrkania varmalla otteella ja papistoa tarvitaan enenevässä määrin harmittomaan viihdetoimintaan. Jumalan sana on siirretty pois paikaltaan ja seuraukset alkavat näkyä. Uskon mm. ,että kymmenen kahdenkymmenen vuoden kuluessa kirkon oppi siellä alkaa muistuttaa synkretismiä.
Hämäläinen.
Kerrot tekeväsi työksesi noita saarna- ja rukoilupuuhia. Tienaakos semmoisilla touhuilla mitään, oletko evp. (elää vaimonsa palkalla) vai pitääkös se Jumala huolta, niin kuin pitää kedon kukkasista ja taivaan linnuistakin, jotka eivät kunnollisia töitä tee.
Jotkut rukouspuuhastelijat, kuten pirkkojalovaarat ja leomellerit ovat tiettävästi menestyneet taloudellisesti erinomaisesti fuulaushommillaan, mutta semmoinen maallisen mammonan keruu taitaa olla Suomessa pikkuisen tuhmaa ja laitonta.
Näitä kaikkia kommentteja lukiessa kiitän Jounia asiallisesta huomiosta 🙂 En oikein tiedä, mitä tuohon kaikkeen muuhun vastaisi, eipä ehkä tarvitse mitään. Terhiä kiitän ylempänä siitä, että on käynyt keskustelua täällä, sinulla on ollut piristäviä näkökulmia!
Jounille: Puhut kyllä asiaa siinä, että kirkon tuleekin olla vastakulttuurinen, kyseenalaistaa hetken tuulia ja olla uskollinen Antajalleen. Se ei ollut puheenvuoroni pääpointti kuitenkaan, vaan se miten sukupuoli ja seksuaalisuus ja niistä lisääntyvä tieto ymmärretään suhteessa tähän. Kirkko on monin tavoin ollut myös yhteiskunnan järjestystä tukeva voima ja luterilaissa maissa se on ollut myös omalla tavallaan arvokasta. Kirkko on tähän saakka tukenut yhteiskunnan avioliittoinsituutiota ja toisaalta yhteiskunnallinen instituutio on saanut erityisen arvon Jumalan siunauksen tullessa osaksi vihittyjen elämää. Nyt tämä ei päde. Kirkon näkökulmasta avioliitto on SEKÄ yhteiskunnallinen ETTÄ teologisesti merkityksellinen asia. Tälle yhteiskunnan ja kirkon keskinäissuhteelle rakentuu myös se, että meillä pohjoismaissa on maailman vähiten uskonnollista ekstremismiä, kansankirkollisuutemme suojaa sellaiselta. Tämäkin on kansainvälisten tutkimusten tulosta.
Kysymykseni on ennemminkin se, onko avioliitto nyt sellainen asia, jossa kirkon pitää olla vastakulttuurinen. Minun mielestäni ei. Nykyinen tilanne ei ole kestävä. Lisääntynyt tieto sukupuolesta ja seksuaalisuudesta ei ole mikään aikamme muoti-ideologia, vaikka sen liepeillä on kyllä monenlaisia ideologioita ja ilmiöitä, teologisesta näkökulmasta katsottuna kyseenalaistettaviakin.
Meri-Anna Hintsala: ”Tälle yhteiskunnan ja kirkon keskinäissuhteelle rakentuu myös se, että meillä pohjoismaissa on maailman vähiten uskonnollista ekstremismiä, kansankirkollisuutemme suojaa sellaiselta.”
Tämä on erinomaisen tärkeä huomio, kiitos siitä. Juuri näin kirkko on tehnyt olemalla se ”hapate”, joka yhteiskunnassa on lyönyt läpi kristillisen ihmiskuvan ja kaikkien ihmisten kunnioittamisen periaatteen – myös sata vuotta sitten, kun käytiin ankara veljessota (isoisäni käyttämä termi), minkä jälkeen löydettiin yhteiskuntarauha ja sen seurauksena ns. ”talvisodan henki” (esim. Kyösti Kallion ”Sovintopuhe” Nivalan kirkossa).
Tässä avioliittokysymyksessäkin tulisi olla enemmän sovintopuhetta kuin vastakkainasettelua ja kovia äänenpainoja. Emme todennäköisesti pääse enää yhteiseen käsitykseen avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä liittona, mutta voisimme päästä yhteiseen käsitykseen siitä, kuinka tätä kysymystä tulisi ratkoa ja etsiä yhteistä tietä. Ilman ekstremismiä.
Jouni Turtiainen. ” Emme todennäköisesti pääse enää yhteiseen käsitykseen avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä liittona, mutta voisimme päästä yhteiseen käsitykseen siitä, kuinka tätä kysymystä tulisi ratkoa ja etsiä yhteistä tietä. Ilman ekstremismiä”.
Juudan profeetat ensimmäisinä ihmiskunnan historiassa välittivät saanomallaan näkemyksen jokaisen ihmisen jakamattomasta ihmisarvosta. Tämä tapahtui aikana, jolloin tällainen oli aivan tavatonta.
Juuri tässä ihmisyydessä on se, mikä perimmältään ja sanan syvimmässä merkityksessä meitä kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa yhdistää. Tämä ymmärretään selkeästi silloin, kun vaikeat katastrofit koettelevat jotain maata tai paikkakuntaa. Silloin parhaimmillaan vihamiehetkin tarjoavat apuaan niin että päästän pahimman yli.
Nyt minusta tässä meneillään olevassa konfliktissa kannattaisi myös esittää seuraava kysymys:
Miten kirkossa voitaisiin vastaansanomattomalla tavalla tunnustaa homoseksuaalin ihmisen ihmisarvo?
Miten tämä tapahtuisi? Siis ilman että tähän sekoitetaan mitään vihkimisiä? Onhan homoja, jotka eivät kaipaa mitään avioliittoa tms. mutta joiden kokemus ihmisarvosta ei ehkä ole toteutunut?
Voiko tätä kysymystä ajatella erillään avioliittoasiasta? Epäilen nimittäin, että homojen vihkiminen ei ehkä ole mikään lopullinen lääke tähän liittyvään hyväksytyksi tulemisen pulmaan. Sen sijaan Jumalan rakkauden ja varauksettoman hyväksymisen kokeminen on tällainen lääke. Tässähän siis on kyse jostain, mikä parantaa meidät kaikki omasta” vammaisuudestamme”. ”Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta”, Room 5:5. Tässä on kaikki elämän täyteys, jota ei mikään erilaisten ”oikeuksien” vaatiminen ja saaminen voi korvata. Ennenkuin Jumalan rakkaus ”parantaa” meidät, olemme kaikki eri tavoin ”kipeitä”. Tässä ei ole eroa heterojen ja homojen välillä. Olemme kertakaikkiaan vailla Jumalan kirkkautta, ja itsessäme kykenemättömiä ”pukeutumaan ” siihen. Ensimäinen asia, minkä Jumala teki paratiisin ulkopuolelle ajautuneille alastomille ihmisille oli heidän vaatettamisensa.
Myös kirkkoisä Augustinus sanoi saman (vapaasti mukaellen) : Sydämeni on levoton, ennenkuin se lepää Jumalassa”. Minusta tässä on kirkon kallein aarre, joka myös kuuluu kaikille kirkon jäsenille. Sen saaminenhan ei ole mikään oikeus, vaan se on lahja jota emme voi itse ottaa. Onhan kirkossa paljon muutakin, mutta ei mitään näin tärkeää. Mikään muu, kuin Jumalan rakkauden kokeminen, ei lopullisesti parannaa meitä.
Hyviä ajatuksia. Voisi pohtia vielä lisää sitä kumpi on arvokkaampi 50 € seteli vai siitä otettu valokopio. Kumpi on arvokkaampi Sana alkuperäisenä vai siitä tehty tulkinta.
Isolla kirjoitettu Sana tarkoittaa Kristusta: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Hänen vertaamisensa seteliin lienee jokseenkin kömpelöä, loukkaavaakin.
Korinttolaiskirjeen tekstiä. Se selvetää hyvin edellä käytyä kesksutelua. On ero luinnollisen ihmisen ja lihallisen tai hengellisen kristityn välillä. Tästä kai juontuu myös erilaiset Raamatun tulkinnat?
12. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13. ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
14. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
15. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
Niin, se siunaus oli siis: Lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se alamaiseksenne.
Tähän liittyy tehtävä viljellä ja varjella luomakuntaa. Ihmiskunta on jo lisääntynyt ja kehittynyt niin paljon, että muodostaa vakavan uhkan planeettamme elämälle.
” Ihmiskunta on jo lisääntynyt ja kehittynyt niin paljon, että muodostaa vakavan uhkan planeettamme elämälle.” Pentti
Tarkoitatko blogin aiheeseen liittyen, että tämä ongelma voidaan ratkaista siten, että jatkossa avioliiton solmivat samaa sukupuolta olevat henkilöt?
Tarkoitan aiheeseen liittyen, että avioliiton ymmärtäminen vain lisääntymisen toteuttajana ei omana aikanamme ole viisasta. Huomion voisi kiinnittää siihen, että ihminen tarvitsee puolison kumppaniksi ja avuksi. Näin ei tarvitse määritellä häntä itseään tai hänen puolisoaan joka suhteessa miehiseksi mieheksi tai naiselliseksi naiseksi.
Jumalan siunaus on paketti reunaehtoineen. Ei ehkä kumminkaan olisi kannattanut purkaa sitä pakettia ja toivoa, että se toimii kuin alökuperäinen. Jos taas Jumalan tahdolla ei ole merkitystä ja maata johdetaan siten, niin haluaisin pois sellaisesta maasta, mutta se ei kuitenkaan käy.
Jumalan tahdosta lauloivat enkelitkin paimenille: – Maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto! Toiset käännökset puhuvat mielisuosiosta tai rakkaudesta.