Avioliiton puolesta!

Keskusteltaessa tasa-arvoisesta avioliittolaista kaikki tuntuvat omasta mielestään puolustavan avioliittoa. Miten on mahdollista, että avioliiton puolustaminen johtaa päinvastaisiin näkemyksiin. Ongelma ei ratkea vaikka avioliitto varustettaisiin atribuutilla kristillinen. Mikä on se kristillinen avioliittokäsitys, mitä kukin puolustaa.

 

 

Lukiessani tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien argumentaatiota minulle tulee seuraava tunne. Jumala on luonut ihmisen vastaamaan ihmisen ideaa, joka on heteroseksuaali hedelmällinen mies tai nainen. Ihmisen tehtävä on toteuttaa avioliiton ideaa, joka on miehen ja naisen elinikäinen liitto. Kirkon opetuksen tehtävä on opettaa tätä luomisessa annettua (ikuista) ideaa vaikka yhteiskunta muuttaisikin käsityksiään.

 

Tässä ajattelussa syntiinlankeemus selittää sitä, että elävässä elämässä tämä ei aina toimi. Voidaan ajatella suoraan niin, että homous ja lesbous ovat syntiä. Tai sitten ne nähdään sairautena tai vajavuutena, jotka ovat synnin seurausta. Kysymys on avioliiton idean puolustamisesta. Tämän ymmärretään automaattisesti tarkoittavan myös avioliittojen puolustamista.

 

 

Toisaalta voidaan lähteä siitä, että Jumala antoi ihmiselle tehtävän elää sosiaalisena olentona toisten ihmisten kanssa. Tähän kuuluu se, että ihmiset sitoutuvat pitämään huolta toisistaan. Tähän sitoutumiseen kuuluu tavoitteena uskollisuus ja elinikäisyys. Sitoutumisen rajoja säätelee kulloinenkin kulttuuri: jossakin voi olla useita vaimoja tai useita miehiä; meidän kulttuurimme on kauan tunnustanut yhden miehen ja yhden naisen liiton avioliitoksi. Nyt yhä laajemmin ajatelleen, että avioliitto voi olla myös kahden miehen tai kahden naisen sitoutunut suhde.

 

Tässä ajattelussa ei ole ikuista ihmisyyden tai avioliiton ideaa, jonka toteuttaminen tai johon pyrkiminen olisi ihmisen velvollisuus. Mutta tässä on velvollisuus — Jumalan käsky, jos niin halutaan sanoa — pitää huolta toisesta, olla toiselle uskollinen, antaa hellyyttä ja saada hellyyttä, pitää toisia ihmisiä lähimmäisinä. Syntiinlankeemus näkyy näiden velvollisuuksien rikkomisina.

 

 

Kysymys ei ole siitä, kumpi on uskollinen Jumalan yleiselle ilmoitukselle, Raamatulle tai Jeesuksen opetukselle. Kysymys on niistä filosofisista edellytyksistä, joilla Raamattua luetaan ja maailmaa katsotaan.

 

104 KOMMENTIT

  1. Kuvaat kahta mallia joilla Raamattua luetaan ja joista molemmat ilmeisesti nousevat Raamatusta. Toinen on ilmeisesti lähimmäisenrakkaudelle perustuva malli ja toinen ei? Eikö ensiksi esittämääsi malliin kuulu ”pitää huolta toisesta, olla toiselle uskollinen, antaa hellyyttä ja saada hellyyttä, pitää toisia ihmisiä lähimmäisinä.”? Mistä ne nousevat sitten ne sellaisten ihmisten mallit, jotka eivät lue/ole lukeneet Raamattua jos nämä mallit nosuevat Raamatusta? Vai tarkoitatko että män kaksi tapaa nähdä maailma ja ihminen ovat jotakin Raamatun ylittävää tapaa nähdä maailma?

  2. Ihmettelen, onko ”avioliitto”-niminen liitto ainoa, jossa voi sitoutua eliniäksi tai vuodeksi 13 ja sanoa ”tahdon”. Ei kai rakastamista kukaan ole kieltänyt avioliiton ulkopuolellakaan. Eikä sitoutumista.
    Ei kai tämä intohimo avioliiton ulottamiseksi koskemaan tasa-arvoisia liittoutumia ole merkki siitä, että koetaan sittenkin syyllisyyttä, jonka ajatellaan häipyvän, kun kaapin ovet avataan ammolleen?
    Homouteen ja yleensäkin erilaisuuteen ovat toki kristityt, Raamattua luikeneetkin, suhtautuneet suvaitsemattomasti ja jopa julmasti. Se ei varmasti ole Kristuksen mielen mukaista. Mutta toisaalta: Mihin sitä suvaitsevuutta tarvitaan, jos kaikki on laillista, hyväksyttävää ja yhdentekevää? Suvaitsemattomuusko ainoa synti?

  3. On perustavanlaatuisesti eri asia mieltää homoseksuaalisuus osaksi Jumalan luomaa moninaisuutta, verrattuna siihen perinteiseen pelastushistorialliseen ajatteluun, että syntiinlankeemuksen seurauksena maailma ei kaikilta osin ole sellainen, millaiseksi Jumala on sen luonut.

    Tällä ei kuitenkaan ole suoraa kytkentää siihen, tuleleeko meidän noudattaa herran käskyä ja pyrkiä kakastamaan kaikkia lähimmäisiämme. Homo- ja heteroseksuaalit ovat toistensa lähimmäisiä täysin riippumatta siitä onko ilmiö luotuisuuden tulosta vai ei.

    Välilliset johtopäätökset asiassa ovat kuitenkin erilaisia. Onko oikein kehottaa pidättäytymään homoseksuaalisuuden toteuttamisesta ja suhtautua armollisesti niihin, joilla ei ole siihen voimia?
    Tämän kaltainen kehoitus/armollisuus on ymmärrettävä, jos ajatellan, ettei luoja alunperin tarkoittanut ihmistä homoseksuaaliksi. Samoin on perusteltua säästää avioliitto käsitteenä luojan tarkoittamalle miehen ja naisen väliselle, loppu elämäksi solmitulle liitolle ja käyttää sitten muista liitoista muunlaista kästettä. Tähän ajatteluun sopii täysin oikeudenmukainen ja armollinen suhtautuminen ihmiseen, joiden elämässä kaikki ei mene kuten Herra on asiat tarkoittanut.

    Sitä vastoin, jos ajatellaan Luojan jo alun perin tarkoittaneen osan ihmisistä liittymään samaa sukupuolta olevien kanssa, voidaan ajatella Luojan samalla tarkoittaneen alkuperäisen avioliittto -käsitteen koskevan myös tämän kaltaisia liittoja.

  4. Mitkä ovat avioliitossa niitä luovuttamattomia sääntöjä, normeja ja tunnusmerkkejä, joita ilman avioliitto ei ole avioliitto?

    Onko avioliiton pakko esim. perustua romanttiselle rakkaudelle ja seksuaalisuudelle?
    Jos haluaa vain läheisen ystävän ja lähisukulaisen, jonka kanssa elää ja jakaa asiat, viettää joulut ym.
    Onko avioliiton pakko perustua sille oletukselle, että harrastetaan seksiä jonkun kanssa?

    Tältä pohjalta voisi luoda toisenlaisen liiton, jos avioliiton katsotaan merkitsevän juuri seksuaalista suhdetta. Ihan hyvin käytössä voisi olla ystävyys- tai kumppanuusliitto. Jos toinen osapuoli sitten rakastuu romanttisesti johonkuhun tämän liiton ulkopuolella, ystävyysliitto voisi silti säilyä.

    Onko avioliitto ainoa liitto, joka voi olla olemassa, ja sen sisään on mahduttava kaikki mitä ymmärretään rakkaudella, läheisyydellä, huolenpidolla, uskollisuudella ja sitotumisella?