Pinttyneimmänkin ateistin on myönnettävä, että Jumala on olemassa. Ei hän pysty kulkemaan näkemättä tätä. Ei, en puhu nyt siitä, miten luonto todistaa Luojastaan. Puhun siitä, että vähintään hänen on tunnustettava Jumalan olemassaolo voimana, joka vaikuttaa ihmisen toiminnassa. Joku uskoo, että Jumala käskee tappamaan vääräuskoisia. Joku uskoo, että Jumala käskee pukeutua niin, ettei iho näy kuin kasvoista – jos sieltäkään. Jonkun usko Jumalaan saa hänet lähtemään työhön, vaikkapa terveydenhoitajaksi tai rakentajaksi, vieraaseen maahan ja kulttuuriin. Jotkut pitävät lapsille kerhoja tai jakavat köyhille jouluaterioita.
Toisaalta hurskaimmankin kristityn on myönnettävä, ettei Jumala ole ’olemassa’. Olemassaolo on asia, jonka me voimme määritellä ja selvittää. Sitä voidaan tutkia tai spekuloida. Onhan Jumalan olemassaoloakin spekuloitu useita kirjametrejä, mutta kristityn ajattelussa tuollaisen olemassaolon apologetiikan ei luulisi olevan ensisijainen vakaumuksen arviointimuoto. Kristitty on Jumalaan yhteydessä uskolla ja rukouksella – luterilainen painotus puhuu Sanasta ja sakramenteista Jumalan kohtaamisen välineenä. Kyse on siitä, suostuuko hyväksymään sellaisen maailmanselityksen, jossa vaikuttaa jotain, jota olemme tottuneet kutsumaan Jumalaksi.
Puuttuuko siis ateistilta jokin sensori tai ajattelutavan muoto, joka saisi aikaan jumalauskon? Vai onko teistinen maailmankäsitys väistyvä harha samaan tapaan kuin ajatus maapallosta maailmankaikkeuden keskuksena? Uskonnollisten ja ateististen fundamentalistien ajattelutapa on epäilyttävän samankaltainen: vain yksi ajattelutapa on mahdollinen tulkitsemaan kaikkia ilmiöitä. Jumalan olemassaoloa katsotaan samoilla metodeilla kuin vaikkapa uusien rakennusaineiden tutkimista tai etsitään uusia hyönteislajeja.
Töissä olen taas päässyt oppilaiden kanssa lähtemään exodukselle. Kun Jumala kutsuu Mooseksen, hän ei suostu kertomaan itsestään eikä alistu määrittelyjen kohteeksi. Jumala käskee näyttää voimaansa faraon edessä käärmeeksi muuttuvalla puukepillä, mutta samaan pystyvät faraon hovin virkataikuritkin. Samaiset faraon alaiset toimivat myös vitsauksia vastaan. Israelilaisten paettua lähettää farao sotajoukkonsa heidän peräänsä tunnetuin seurauksin – sotajoukot hukkuvat mereen Mooseksen johdatettua omansa kuivin jaloin Punaisen Meren yli.
Onko siis Jumala taikatemppumaakari, piittaamaton oman edun ajaja? Varmasti monella Punaiseen Mereen hukkuneella sotilaalla olisi ollut onnellisempi elämä edessään, ehkä perhe, lapsia, ystäviä.
Näen exoduskertomuksessa kaksi tasoa: pinnallisempi taso selittää Jumalan omilleen hyviä juttuja järjestäväksi temppujen hallitsijaksi, taivaalliseksi Niksi-Pirkaksi, joka syystäkin herättää epäilyjä, jopa vastenmielisyyttä, niin lapsi- kuin aikuislukijoissakin. Vanhan Testamentin tietyt tekstikohdat tuntuvat suorastaan tyrkyttävän ateisteille materiaalia todistaa kristinuskoa vastaan.
Tekstissä on kuitenkin myös toinen taso. Faraon hoviväki saa taiottua Mooseksen ja Aaronin temput mitättömiksi. Vaikka Jumala miten pitäisi huolta omistaan erämaassa, eivät he tajua asemaansa, vaan valittavat kaikesta ja haluavat takaisin Egyptin lihapatojen äärelle. Eivät Jumalan voiman kieltävät faraot tai heidän väkensä kuin hänen oma kansansa näe Jumalaa. Mooseskin sai kohdata Jumalan vain selkäpuolelta.
Oikeassa oleminen taitaa olla aika huono keino vakuuttaa ketään uskomaan. Voisiko jossain kohtaa kokeilla uskomista? Kristittynä voisi myös miettiä sitä kuvaa Jumalasta, jonka Nasaretin Mies antoi opetuksellaan, elämällään ja sen päättymisellä. 
”Oikeassa oleminen taitaa olla aika huono keino vakuuttaa ketään uskomaan. Voisiko jossain kohtaa kokeilla uskomista?”
Yhtä terävää kuin ehdottaa biokemistille, että yritä edes uskoa että homeopatia toimii.
Toimiihan lumelääkekin, juuri uskon voimalla.
”Uskonnollisten ja ateististen fundamentalistien ajattelutapa on epäilyttävän samankaltainen: vain yksi ajattelutapa on mahdollinen tulkitsemaan kaikkia ilmiöitä.”
Ei ateismin kautta tulkita ilmiöitä. Eikä ole mitään fundamentalistista ateismia. Ateismi on yksinkertaisesti näkökanta, että Jumalaa ei ole. Ei sitä voi jakaa liberaaliin tai fundamentalistiseen tulkintaan. Ateistit tulkitsevat ilmiöitä joidenkin muiden oppien mukaan, kuten humanismin.
”Pinttyneimmänkin ateistin on myönnettävä, että Jumala on olemassa.”
Pinttyneimmänkin kiihkouskovaisen on jonain kauniina päivänä myönnettävä, että yhdenkään uskonnon jumalaa/jumalia ei ole olemassa.
Näinhän Elias Tanni kirjoittikin: ”Toisaalta hurskaimmankin kristityn on myönnettävä, ettei Jumala ole ’olemassa’.” Mitä on olemassa oleminen?
Hannu Kaski :”…yhdenkään uskonnon jumalaa/jumalia ei ole olemassa.”
Eipä tietenkään, kun istutaan siellä tietokoneen ääressä kuin Sakkeus metsäviikunapuussa näkemättä vilaustakaan Jumalasta. Voi sanoa, että Jumala pyytää teitä tulemaan alas puusta ja odottaa, että hyväksytte hänet ”vieraaksenne”. Silloin te tunnette hänet.
Tuula, hyvin oivallettu ja ilmaistu.
Jumala ei ole olemassa. Jumala on.
Asian voi ilmaista myös toisinpäin. Riippuen siitä mitä käsitteellä ”olla olemassa” tarkoitetaan. Jumala on ainoa joka on todella Olemassa. Kaikki muu on olemassaolon vajavaisempaa ilmentymää.
Samoin voi sanoa, että Jumala on yliluonnollinen. Muu on luonnollista. Tai siten, että Jumala on itse Luonnollisuus. Kaikki muu on ali-luonnollista.
🙂
Käsitteet voivat tässä(kin) asiassa olla kimurantteja, monimerkityksisiä ja monitasoisia. Mutta olen aika varma siitä, että Jumalaa ei ole olemassa siinä mielessä mitä ateistit käsitteellä tarkoittavat.
Jumala on, ja Jumala oli ennenkuin olemassaoloa oli olemassa. Kevin Smith oli mielestäni oivaltanut jotain merkittävää muuten täysin pöhkössä ”Dogma” -elokuvassaan. Kun maailmankaikkeus oli tuhoutumassa, Ben Affleck (langennut enkeli) sanoo: ”Kohta tämä epäonnistunut kokeilu nimeltä ”olemassaolo” on historiaa.”
Jumala on ja Jumala oli ennen Alkua. Sitten Jumala keksi aikaan ja paikkaan sidotun, fyysisen olemassaolon, jota me ilmennämme. Meissä on sekä aika että ikuisuus. Ja siksi ylipäätään kyselemme ikuisuusasioista. Emmekä halua tunnustaa että ilman Jumalaa millään sellaisella, mistä täälläkin kiistelemme, ei olisi mitään todellistä merkitystä.
Ateistit, yrittäkää vähän enemmän. Selittäkää mitä tarkoitatte. Keskustelu voi olla hyvinkin mielenkiintoista jos mietitte vähän syvemmältä kuin iskulauseella ”Jumalaa ei ole”. (Yhtä vajavainen se on päinvastoinkin ilmaistuna.)
”Jumala ei ole olemassa. Jumala on.
Asian voi ilmaista myös toisinpäin. Riippuen siitä mitä käsitteellä “olla olemassa” tarkoitetaan.”
Käänteli tätä mitenpäin tahansa, ei päästä mitenkään yli ensimmäisen lauseen loogisesta ristiriidasta. Jokin ei voi yht’aikaa olla ja olematta. A ei voi olla ei-A.
”Jumalaa ei ole olemassa siinä mielessä mitä ateistit käsitteellä tarkoittavat.”
Jotta vältetään turhat olkikukot, määrittele mitä ateisti tarkoittaa Jumalan olemassa ololla, jos se eroaa siitä määritelmästä, jota sinä käytät.
Antero
Ateismia on lukuisia eri lajeja. Tämä riippuu aina ympäröivän kulttuurin kysymyksenasetteluista.
Esim. lauselmasi: ”Ateistit tulkitsevat ilmiöitä joidenkin muiden oppien mukaan, kuten humanismin.” sisältää jo yhden ateismin muodon lajimääritelmän, joka ei alkuunkaan sovi jonkun toisen kulttuurin parissa olevan ateistin suuhun. Humanismi nimittäin on erittäin länsimaiseen kulttuuriin sidottu ajattelutapa. Muissa kulttuureissa lähinnä vastaavia pyrkimyksiä hahmotetaan aivan toisenlaisin käsittein.
Niinpä ateismin tuhansista lahkoista sinä Antero olet poteroitunut juuri tähän eurooppalaiseen kulttuuriin sidoksissa olevaan mutta jo sisällöltään monimerkitykselliseen käsitteeseen, jonka suureksi kannattajaksi julistautui esimerkiksi naapurimaassamme Stalin.
Henrik: siihen, että homeopatia on hölynpölyä, on paljon vakuuttavampia tieteellisiä todisteita kuin kristinuskon hölynpölyyteen. Kemiallisia asioita lähestytään kemian keinoin ja uskon asioita uskon keinoin.
Antero, sekä kristityissä että ateisteissa on ihmisiä, joilla on eriasteinen varmuus omasta vakaumuksestaan sekä eriasteinen käsitys siitä, missä määrin on heidän velvollisuutensa saada muut ajattelemaan heidän tavallaan.
Yhdenkään uskonnon Jumalaa ei tietenkään ole olemassa. Uskonto on ihmisten kehittämä ajatusjärjestelmä, joka ei sinällään kykene haarukoimaan Jumalaa. Siitä tuo tarina Mooseksesta, joka kohtasi Jumalan selkäpuolelta, kertoo. Ei ole olemassa myöskään yhdenkään tähtitieteilijän aurinkoa. Miksi ne sitä enää tutkisivat, jos se olisi kokonaan hallussa?
Sari, mielenkiintoinen kommentti. Onko aika todellinen vai illuusio?
Oleminen on sitä, että asiat näyttävät olevan jollakin hyvin tietyllä tavalla. Asioita määritellään. Aina kuitenkin on olemassa mahdollisuus, että ne avautuvat uudesti ja arvaamattomasti. Tai tällaisen voi tuntea tajunnan liepeillä. (Tuossa muuten oli aika monta on-sanaa…)
Pohtia voisi uusateismin yhteyksiä skientismiin. Nykymaailmassa tiede, mielellään sen kovaan ytimeen vietynä, tarjoaa varmuutta sitä haluaville.
Juicen mukaan Jumala on, tarkoittaen, ettei hän ole off-tilassa.
”Pinttyneimmänkin ateistin on myönnettävä, että Jumala on olemassa.”
Ateisteja syytetään ylpeydestä. Tässä sinä istut toisen ihmisen mieleen selittämään miten he perimmiltään tuntevat. Heidän puolestaan. Ei yhtään ylimielistä ja Oikeassa Olevaa snobismia tämä? Jaa. Et ainakaan saa tuolla ketään ateistia vakuuttuneeksi muusta kuin että olet asennevammainen, ja pahasti.
Ateistin ei tarvitse uskoa Jumalaan. He uskovat uskontoihin ja niiden tekemisiin. Minäkään, agnostikkona, en vihaa Jumalaa. Sen sijaan kyllä inhoan monia kirkkoinstituutioita ja monissa einiinvihattavissa kirkkoinstituutioissa vihaan joitain niiden puolia. (Yleensä koskevat omaa elämää. Kuten se että vinoillaan että mitä tuntee päänsä sisällä ”pakosta, sillai alitajuisesti”.) Riittää että uskoo että ihmisiin voi vaikuttaa ideologisella aivopesulla. Riittää että vihaa uskovaista. En minä Jumalaa vihaa. Mutta jos puhutaan uskovaista ihmisestä. No, jos käyttäytyy ylimielistelevästi ja tämänlaisia lausuntoja suoltaen ei pidä ihmetellä jos kohtaa ärtymystä. Ehkä ateistit eivät olekaan ”vihaisia”. Kenties julistaja on vain ylittänyt normaalin asiallisen ihmiskommunikaation rajat. Vetänut ureakefalian liian pitkälle.
Lisäksi kun puhutaan olemassaolosta ja jumaluskosta sekaisin, otsikossa on ”jumalausko” on turhaa teeskennellä että on leikkimässä jotain ”Onko Jumala olemassa samalla tavalla kuin Aku Ankka”. Selvästi tässä puhutaan jostain jossa Jumala ei vain ”ole” jonain ihmiselle opetettuna konseptina. Viitataan siihen että tämä idea myös viittaisi johonkin muuhunkin kuin ihmisten päähän ja ihmiskirjojen sisälle. Että muuallakin on jokin joka ei kenties ole voima, mutta on.
Jos Jumala ei empiirisesti todista itseään hän ei halua että minä uskon häneen. Tai sitten hän on vähemmän kuin olemassa. Hän on turha. Olemassaolematon Jumala olisi edes jotenkin kunnioitettava. Ja jos Jumalaa ei voi todistaa eikä häntä saa määritellä, hän on jotain josta ei voi puhua. Miksi hitossa sitten pitäisi lukea jotain ”Raamattuja” ja kirjoittaa kirjastokaupalla kirjoja. Miksi näitä kirjoja pitäisi kutsua viisaudeksi? Eihän niiden sisällöstä voi edes tarkistaa mitään. Ei tässä vaiheessa enää luoteta Jumalaan vaan hänen sanansaattajiinsa. Ihmisten palvonnastako kristinuskossa on kyse? Siitä. Siitä että Elias Tanni haluaa määritellä muita ihmisiä ja jos joku suuttuu hänelle hän sanoo ”kato kun heräsi tunteita, vihaat siis Jumalaa”. Jos ei niin miten selittää Elias Tannin käyttäytyminen?
”Jos Jumala ei empiirisesti todista itseään hän ei halua että minä uskon häneen.” Eikö se tarkoita, että Hän nimenomaan haluaa, että uskon häneen enkä tiedä häntä todelliseksi. ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”
Martti, mitä merkitystä uskolla on, jos et voi osoittaa, että uskomasi asia on millään tasolla todellinen? Eikö tätä sanottaisi yksittäisellä henkilöllä harhaluuloksi?
Kenelle minun pitäisi osoittaa uskoni kohteen todellisuus? Itsellenikö? Sinulleko? Kristinuskon julistajia sanotaan todistajiksi. Se ei tarkoita objektiivisten todisteiden vaan subjektiivisen todistuksen esittämistä. Olen perustanut elämäni kristilliselle uskolle Jumalaan, joka on Isä, Poika ja Henki. Olen havainnut perustuksen pitäväksi.
Miten kala todistaa toiselle kalalle, että meri on olemassa?
Martti, jos aiot vaatia esimerkiksi lainsäädännössä, että sinun uskomuksiesi mukaisia ohjeita käytetään myös minua koskevien lakien säätämiseksi, sinun on osoitettava, että näillä uskomuksilla on jokin todellisuuteen perustuva pohja. Jos uskosi on vain sinulle, ei minun mielestäni sinun tarvitse perustella sitä kenellekään.
Lait ja niiden toimeenpano ovat niin sanottuja maallisia asioita, joiden pitäisi minunkin mielestäni perustua maallisiin perusteisiin. Lakien henki on kuitenkin hengellinen asia. Tarkoitan tällä vaikkapa sitä, turvataanko niillä ihmisoikeuksia vai omistamista.
Martti, olen kanssasi samaa mieltä. Mutta jopa Suomesta löytyy ihmisiä, joille tämä ei ole näin. Otetaan esimerkiksi paljon uutisissa oleva tasa-arvoinen avioliittolaki. Tätä vastaan olevat argumentit ovat lähes kaikki uskonnollisesti latautuneita. (Muutamat yrittävät olla biologisia/luonnollisia, mutta epäonnistuvat pahoin)
’Uskonnollisesti latautunut’ on hieno ilmaus. Sanonnassa on sellainenkin vivahde, että uskonnollisuudella ladataan jotain, mikä ei pohjimmiltaan ole uskonnollista. Näin aika usein tehdäänkin.
Martti, lähinnä toisinpäin. Eli pyritään peittelemään uskonnollinen näkökulma pukemalla argumentti joksikin toiseksi. Hieman samaan tapaan, kuin ID väki pyrkii peittelemään kreationistista taustaansa olemalla puhumatta Jumalasta.