Pinttyneimmänkin ateistin on myönnettävä, että Jumala on olemassa. Ei hän pysty kulkemaan näkemättä tätä. Ei, en puhu nyt siitä, miten luonto todistaa Luojastaan. Puhun siitä, että vähintään hänen on tunnustettava Jumalan olemassaolo voimana, joka vaikuttaa ihmisen toiminnassa. Joku uskoo, että Jumala käskee tappamaan vääräuskoisia. Joku uskoo, että Jumala käskee pukeutua niin, ettei iho näy kuin kasvoista – jos sieltäkään. Jonkun usko Jumalaan saa hänet lähtemään työhön, vaikkapa terveydenhoitajaksi tai rakentajaksi, vieraaseen maahan ja kulttuuriin. Jotkut pitävät lapsille kerhoja tai jakavat köyhille jouluaterioita.
Toisaalta hurskaimmankin kristityn on myönnettävä, ettei Jumala ole ’olemassa’. Olemassaolo on asia, jonka me voimme määritellä ja selvittää. Sitä voidaan tutkia tai spekuloida. Onhan Jumalan olemassaoloakin spekuloitu useita kirjametrejä, mutta kristityn ajattelussa tuollaisen olemassaolon apologetiikan ei luulisi olevan ensisijainen vakaumuksen arviointimuoto. Kristitty on Jumalaan yhteydessä uskolla ja rukouksella – luterilainen painotus puhuu Sanasta ja sakramenteista Jumalan kohtaamisen välineenä. Kyse on siitä, suostuuko hyväksymään sellaisen maailmanselityksen, jossa vaikuttaa jotain, jota olemme tottuneet kutsumaan Jumalaksi.
Puuttuuko siis ateistilta jokin sensori tai ajattelutavan muoto, joka saisi aikaan jumalauskon? Vai onko teistinen maailmankäsitys väistyvä harha samaan tapaan kuin ajatus maapallosta maailmankaikkeuden keskuksena? Uskonnollisten ja ateististen fundamentalistien ajattelutapa on epäilyttävän samankaltainen: vain yksi ajattelutapa on mahdollinen tulkitsemaan kaikkia ilmiöitä. Jumalan olemassaoloa katsotaan samoilla metodeilla kuin vaikkapa uusien rakennusaineiden tutkimista tai etsitään uusia hyönteislajeja.
Töissä olen taas päässyt oppilaiden kanssa lähtemään exodukselle. Kun Jumala kutsuu Mooseksen, hän ei suostu kertomaan itsestään eikä alistu määrittelyjen kohteeksi. Jumala käskee näyttää voimaansa faraon edessä käärmeeksi muuttuvalla puukepillä, mutta samaan pystyvät faraon hovin virkataikuritkin. Samaiset faraon alaiset toimivat myös vitsauksia vastaan. Israelilaisten paettua lähettää farao sotajoukkonsa heidän peräänsä tunnetuin seurauksin – sotajoukot hukkuvat mereen Mooseksen johdatettua omansa kuivin jaloin Punaisen Meren yli.
Onko siis Jumala taikatemppumaakari, piittaamaton oman edun ajaja? Varmasti monella Punaiseen Mereen hukkuneella sotilaalla olisi ollut onnellisempi elämä edessään, ehkä perhe, lapsia, ystäviä.
Näen exoduskertomuksessa kaksi tasoa: pinnallisempi taso selittää Jumalan omilleen hyviä juttuja järjestäväksi temppujen hallitsijaksi, taivaalliseksi Niksi-Pirkaksi, joka syystäkin herättää epäilyjä, jopa vastenmielisyyttä, niin lapsi- kuin aikuislukijoissakin. Vanhan Testamentin tietyt tekstikohdat tuntuvat suorastaan tyrkyttävän ateisteille materiaalia todistaa kristinuskoa vastaan.
Tekstissä on kuitenkin myös toinen taso. Faraon hoviväki saa taiottua Mooseksen ja Aaronin temput mitättömiksi. Vaikka Jumala miten pitäisi huolta omistaan erämaassa, eivät he tajua asemaansa, vaan valittavat kaikesta ja haluavat takaisin Egyptin lihapatojen äärelle. Eivät Jumalan voiman kieltävät faraot tai heidän väkensä kuin hänen oma kansansa näe Jumalaa. Mooseskin sai kohdata Jumalan vain selkäpuolelta.
Oikeassa oleminen taitaa olla aika huono keino vakuuttaa ketään uskomaan. Voisiko jossain kohtaa kokeilla uskomista? Kristittynä voisi myös miettiä sitä kuvaa Jumalasta, jonka Nasaretin Mies antoi opetuksellaan, elämällään ja sen päättymisellä. 
Arto Vesterbacka: ”Maissa, joissa on täydellinen uskonnonvapaus ateistit (tai uskonnottomat) ovat puolestaan nopeimmiten kasvava ihmisryhmä.”
Kaikki on toisin Etelä-Koreassa. Siellä kristillinen kirko on kasvanut valtauskonnoksi nimenomaan siksi, että siellä saatiin Koreoiden sodan jälkeen aikaiseksi täydellinen uskonnonvapaus.
Eikä se nyt ole ihan kehitysmaaksi jäänyt taloudellisen ja teknisen kehityksenkään saralla..
(Uus)Ateismi kukoistaa lähinnä siellä, missä kristilliset kirkot ovat menettäneet missionaarisen (ulospäin suuntautuvan ja Kristuksesta aktiivisesti todistavan) otteensa ja mukautuneet yhteiskunnan maallistuneeseen status quo -tilanteesen.
Jokainen voi itse päätellä, mistä päin maailmaa sellaisia maita ja kirkkoja löytyy..
Jouni, älä nyt liioittele kristinuskon osuutta Etelä-Koreassakaan. Noin 46 prosenttia väestöstä ei tunnusta sinänsä mitään uskontoa, lopuista hieman reilusta 50%:a n. 27% on kristittyjä, ja n. 25% buddhalaisia. Eli sinänsä voidaan sanoa ateisteilla olevan suurin osuus kaikista. Mutta en tee tässä minkäänlaista korrelaatio-oletusta uskonnon ja taloudellisen menestymisen välillä. Todennäköisimmin Etelä-Korealaiset ovat vain ahkeria ja innovatiivisia, jonka avulla se on yksi teknologisesti edistyneimmistä maista.
Jumala on Pyhä. Omine ajatuksinemme Hänestä joudumme harhaan (Jes.55:8-11). Luemme rukoillen Jumalan Sanaa ja Pyhä Henki kirkastaa Sanassa Jeesuksen. Jeesus kutsuu: ”Tulkaa Minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, niin Minä annan teille levon.” Hän sanoo fariseuksille: ”Te ette tahdo tulla Minun tyköni, että saisitte elämän.”
(Joh.5:40). Ylpeys ja itseriittoisuus estävät meitä menemästä Jeesuksen luo. Jumala kutsuu sairauksien, vastoinkäymisten yms. kautta ihmisiä luokseen. Jokaisen ihmisen pitäisi vakavasti miettiä, mihin hän joutuu kuoleman jälkeen ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa” (Rm 6:23). Lahjan saa armosta ottaa vastaan rukoillen ja kiittäen Jumalaa.