Ateismi nykyisessä muodossaan on nuori liike. Tarkoitan sellaista ateismia, jonka Jori Mäntysalo on täällä esittänyt uskomusperäisen väittämän muodossa ”Ei ole mitään jumalia”. Väite ei perustu mihinkään tieteelliseen maailmankatsomukseen, mitä termiä jotkut harhauttamismielessä käyttävät. Tieteellistä maailmankatsomusta ei nimittäin ole. Tiede ei ole katsomusasia.
Toki ateismia on ollut ennen nykyaikaakin. Antiikissa ateismi ei ollut muodoltaan jumaluuksien kieltämistä vaan pikemminkin kilpailua niiden kanssa. Jumalat olivat ikään kuin inhimillisiä olentoja. Niitäkään ei kuitenkaan sopinut pilkata, siitä seurasi rangaistus. Historian ironiaa on, että ensimmäisiä kristittyjä väitettiin ateisteiksi.
Antiikin ateismi jossakin mielessä muistutti sitä, mitä myöhemmin on kutsuttu maallistumiseksi. Sillä ei kuitenkaan ollut varsinaisesti jumalia syrjäyttävää voimaa vaan antiikin jumalat syrjäytyivät vasta yhden Jumalan, kristinuskon myötä.
Ateismi nykyisessä tunnustuksellisessa mielessä syntyi protestanttisen uskonpuhdistuksen jälkeen. ”Ei ole mitään jumalia” on nimittäin muodoltaan ja luonteeltaan samanlainen tunnustuslausuma kuin ”Jeesus on Herra” tai ”Ash-hadu alla ilaaha illAllah. Wa ash-hadu anna Muhammad-ar-rasuul Ullaah”. Kyseessä siis ei ole tieto vastaan uskomus vaan uskomus vastaan uskomus.
Antiikin ateismi ja myöhempi maallistuminen ovat olleet yhteiskunnallisesti harmittomia ilmiöitä. Uskonnoille niistä toki on ollut harmia tai modernisti sanoen haastetta, mutta se on vähän eri juttu.
Toista on pari vuosisataa sitten syntyneen ideologisen ateismin kanssa. Mielenkiintoista uskonto vs. ateismi keskustelussa on ollutkin ateistien vaikeneminen aatteensa historian pimeästä puolesta. Ateistit mielellään esittävät väitteitä kirkkojen ja uskontojen väkivaltaisuudesta ja sotaisuudesta. Historiallisia vääryyksiä kukaan rehellinen ihminen tuskin kieltääkään.
Entä miten on ateismin levittäjien laita? Jäljet pelottavat, vestigia terrent, sanoisivat antiikin Kettu ja leijonan luola -sadun tuntevat.
Aatteellisen ateismin kulta-aika alkoi Ranskan vallankumouksesta v. 1789. Taustalla oli kansan vuosisatainen kauna kuningasta ja kirkkoa kohtaan. Kirkon katsottiin väärinkäytöksillään ja hallitsijaan sitoutumisellaan edustavan sortovaltaa. Siksi vallankumous ei suuntautunut vain tyranniaa vastaan vaan saman tien haluttiin antaa kyytiä taikauskolle ja poistaa Jumala kuvioista.
Kansa kaikkivaltias oli vaatimuksissaan paljolti oikeassa. Jostakin syystä mopo kuitenkin karkasi. 1790-luvulla alkoi kirkon vastustajien hirmuvalta. Vallankumouksessa vangittuja surmattiin joukolla. Vastavallankumoukselliset liikkeet murskattiin säälimättä. Monilla alueilla kristinuskoa hävitettiin tappamalla ja uskonnon vastustamisen nimissä vallitsi yleinen anarkia.
Ranskan vallankumous on surullinen esimerkki siitä, miten vääryyden vastustamisessa ajauduttiin ojasta allikkoon. Ne, jotka syyttivät uskontoa kauheuksista, syyllistyivät itse vielä suurempaan brutaaliuteen. Järjen voitoksi ei voi kutsua systemaattista väkivaltaa ja ihmisten tappamista. Eipä ihme, että Napoleon palautti uskonnonharjoituksen aseman jo 1700-luvun päättyessä. Järki voitti järjettömyyden.
Ateismin hiljaisemman ja älyllisemmän kauden jälkeen tultiin 1900-luvun institutionaaliseen ateismiin. Syntyivät historialliset kokeilut, joista nykyateistit irtisanoutuvat tai kieltäytyvät niitä muistelemasta. Aate, josta piti tulla vapauttaja, muuttui sortajaksi natsi-Saksassa, Neuvostoliitossa satelliittivaltioineen, Kiinassa, Pohjois-Koreassa, Albaniassa, Kuubassa ja monissa muissa maissa. Laskelmien mukaan jonkin aikaa maapallon väestön enemmistö eli ateistiseksi tunnustautuneissa valtioissa. Lännessä ja Suomessa säännöllisesti suljettiin silmät näiltä kauheuksilta. Jotkut sulkevat ehkä edelleen. 1900 –luvun karmeimmat ja historian laajimmat massamurhat tehtiin niiden toimesta, jotka suhtautuivat vihamielisesti uskontoihin ja halusivat niistä eroon.
Ateististen valtioiden historiassa mielenkiintoista on filosofisen marxilaisuuden vääristyminen vähemmistöjen ja toisin ajattelevien sorroksi, piinaamiseksi ja hävittämiseksi eli kollektiiviseksi kansalaisten tuhoamiseksi. Paradoksaalisesti tänä päivänä elää hankkeita tämän filosofian historian väärinkäsityksen korjaamiseksi. Aika näyttää, minkä kohtelun yritykset saavat.
Kun ateistit, mm. Richard Dawkins väittävät, että kukaan ei ole murhannut ateismin nimissä, niin epärehellisempää ja todellisuuspakoisempaa väitettä ei ole. Marxilaisuutta mukaillen voi kysyä, missä todellisuuspakoisuus siis varsinaisesti elää.
Ehkä tuntemattomin episodi ateismin pimeässä historiassa on amerikkalainen Madalyn Murray O´Hair ja hänen perustamansa American Atheists –lehti ja saman niminen järjestö. Tämä narsistinen kommunisti tuhosi ympäriltään kaiken mahdollisen, syyllistyi massiivisiin taloudellisiin väärinkäytöksiin ja psyykkisiin hyväksikäyttöihin sekä nepotismiin, riitaantui omien ja vieraitten kanssa, pyrki Neuvostoliittoon jonne häntä ei huolittu ja perusti savijaloilla seisseen valtakunnallisen järjestön, joka lopulta paljastui suureksi huijaukseksi ja puhallukseksi. Periamerikkalaiseen tapaan pitkien oikeudenkäyntien tuloksena hän sai amerikkalaisen koulujärjestelmän lakkauttamaan raamattuoppitunnit ja rukoukset koulussa.
Madalynin lausuntoa Life-lehdessä v. 1963 kiilusilmäisimmät ateistit toistavat edelleen papukaijan lailla: ”Meistä Raamattu on ikävystyttävä, historiallisesti paikkansapitämätön ja täynnään sekopäiden vouhotuksia. Meistä Jumala on sadistinen, brutaali ja edustaa vihaa ja kostoa. Meistä Isä Meidän –rukous on jotakin, missä maan madot anelevat laihaa lohtua traumaattisessa, vainoharhaisessa maailmassa.” Jopa Madalynin kannattajat havahtuivat hänen uskonnon vastaisuutensa epäterveyteen ja vetäytyivät tukemasta tämän loputonta käräjöintiä uskontoa ja kirkkoja vastaan.
1960 –luvulla Madalayta kohtasi kuitenkin traaginen takaisku. Hänen poikansa tuli uskoon. Äiti oli levittänyt sanomaa kaikkien ihmisten välisestä rakkaudesta ja huolenpidosta. Pojan julkaisema kirja kertoi äidistään aivan toisen puolen, hirviömäinen kotityranni, toisten hyväksikäyttäjä, muista ihmisistä piittaamaton ahnehtija, joka oli jopa yrittänyt myrkyttää oman isänsä.
Tarina oli isku koko amerikkalaiselle ateistiselle liikkeelle. Kun liikkeen esikuvan väärinkäytökset, epärehellisyys ja kaksinaamaisuus alkoivat paljastumaan, ateismi koki valtavan kolauksen Amerikassa. Tämä ei kuitenkaan estänyt Suomessa Vapaa-ajattelijoitten liittoa suomentamasta ja julkaisemasta v. 1986 tämän häiriintyneen ihmispolon kirjaa An Atheist Primer, Ateismin aakkoset. Tarkoitus pyhittää keinot, oikea asia ei kysy etiikkaa tai moraalia.
Miten ateismi voi sitten nykyisin? On olemassa sekä rauhallista että aggressiivista ateismia. Näyttää, että ateismin viehätys maailmanlaajasti on kuitenkin kadonnut. Syyksi voidaan osoittaa ainakin kaksi suuntaa.
Ensinnäkin sen surkea historia. Ateismi historiallisine kokeiluineen on saanut maailmassa valtavasti pahaa aikaan. Ateismin pimeä historia odottaa todella läpivalaisuaan. Yritykset mustamaalata lähinnä kirkkoja näyttäytyvät epätoivoisina omien kasvojen kirkastamishankkeina.
Toiseksi, edelliseen liittyen ateismi näyttäytyy sekundaarisena ilmiönä. Sillä ei ole omaa agendaa vaan sen agenda on jonkun vastustaminen ja kieltäminen. Tässä se muistuttaa populistista poliittista liikettä. Tällainen agenda johtaa julkisuustemppuihin, mutta pienetkin voitot osoittautuvat hetkellisiksi.
Epäilemättä ateismilla on kuitenkin myös tulevaisuus, toivottavasti menneisyyttä avoimempi, rehellisempi ja ihmiskasvoisempi. Suurta menestystä sille ei järjellisesti voi kuitenkaan ennustaa. Uskomusten markkinoilla on paljon viehkompia ja ihmisiin vetoavimpia ilmiöitä. Jo tunnettu ateisti, Sigmund Freud, totesi, ettei ihminen ole ollenkaan niin rationaalinen kuin kuvittelee olevansa.
Tätä Freud ei todennut murehtien vaan lähtökohtana yritykselle ymmärtää ihmistä ja maailmaa.
Helinä Taipale minä siteerasin Jeesusta. joka ihan i t s e tekee itsestään ihmisen kokoisen: ”Miksi sanot m i n u a hyväksi, y k s i n Jumala on hyvä!(Iesous nazoraios)
Ateismila ei ole historiaa sillä mitään ateismi-liikettä ismi-mielessä ei historiassa ole edes ollut. On toki ollut erilaisia liikkeitä joissa on ollut paljonkin mukana indiviidejä ateisteja mutta eivät nämä liikkeet ole ateistien vuoksi perustetuiksi tulleet.
Olen muutamien kommentoijien kanssa samaa mieltä siitä, että yksittäisten ateistien syyttäminen hirmuteoista on ongelmallista. Edelleen olen sitä mieltä, että ateismia edustavien ideologioiden ja yhteiskuntien piirissä on tehty paljon kauheuksia. Samaa problematiikkaa on ”länsimaisten arvojen” puolustaminen väkivalloin kristinuskon nimissä. Pyhää sotaa ei oikeasti liene olemassa. Sota on aina paha, joskus se on ollut välttämätön (kuten talvisota ja jatkosota).
”..ateismia edustavien ideologioiden”
Toivo Loikkanen: mitään ideologiaa ateismin edustamiseksi ei ole edes ollut olemassa. On ideologioita, joissa on mukana ateismiaKIN mutta noiden liikkeiden varsinainen ideologia on a i v a n muussa
Blogisti kirjoitti että Ranskan vallankumous johti (uudenlaisen, ”aatteellisen ateismin” inspiroimana) väkivaltaiseen anarkiaan. ”Järki kuitenkin voitti järjettömyyden” kun Napoleon palautti uskonnonharjoittamisen aseman. Mutta palasiko rauha Napoleonin myötä? Lopettiko Napoleon (ja hänen palauttamansa uskonnonharjoittaminen) väkivallan ja sodankäynnin?
Vai oliko blogin tarkoitus todistella, että kun ”ateistit” tekevät julmuuksia niin nämä julmuudet johtuvat ateismista? Mutta kun uskonnolliset ihmiset (esim. kristityt) tekevät julmuuksia, nämä julmuudet eivät johdu uskonnosta vaan jostain muusta?
Valistuksen ja Ranskan vallankumouksen kriitikoiden olisi syytä miettiä miksii 1700 vuotta kristinuskon jalostavaa vaikutusta nauttinut Eurooppa ylipäätään synnytti nuo liikkeet? Oliko silloisessa kristillisessä yhtenäiskultuurissa kenties jotan mätää kuten Hamletin Tanskanmaassa
eli tosiasiassa 1500-luvun lopun Englannissa missä uskovat hirttivät toisiaan kilpaa.
>>Raimo: vastasit metakysymykseeni, että jumala on olemassa niille jotka näin uskovat ja jos ei usko, niin ei.>>> (Lainaus)
Näinhän asia ei valitettavasti ole. Jumala on olemassa, uskotaanko Häneen vai eikö.
Mielestäni Sahama (?) kirjoitti fiksusti – varmaan monen muunkin mielestä!
Allah on ilman muuta sama Jumala, mutta islamissa hänet otetaan väärällä tavalla. Ensiksi ilman Kristusta he jäävät vaille sovitusta, ja toiseksi rakkauden kaksoiskäksyn kieltäessään uskon todellinen sisältö ja Jumalan tahto tulevat kielletyksi.
>>Vai oliko blogin tarkoitus todistella, että kun ”ateistit” tekevät julmuuksia niin nämä julmuudet johtuvat ateismista? Mutta kun uskonnolliset ihmiset (esim. kristityt) tekevät julmuuksia, nämä julmuudet eivät johdu uskonnosta vaan jostain muusta?>>>>>
Mielestäni jakobiinit ja kristityt julmurit kuuluvat samaan porukkaan.
Johonkin yhteisöön eli kirkkoon kuuluminen sinänsä ei tee kenestäkään kristittyä, vaan todellinen kristillisyys ja usko ovat sydämen asia.
Oli sitten Danton, Robespierre, Stalin, Hitler, Osama bin Laden tai jesuuiitta , on aivan sama – jos todellinen usko puuttuu ja rakkauden tilalla sydämessä asuu viha.
Kirkkomme tunnustus sanoo:
Jumalattomat eivät ole mikään kirkko.
Tässä ei ole kysymys jäsenrekisteristä tai suun tunnustuksesta, vaan sydämen tilasta. Se taas näkyy tekoina.
>>>Valistuksen ja Ranskan vallankumouksen kriitikoiden olisi syytä miettiä miksii 1700 vuotta kristinuskon jalostavaa vaikutusta nauttinut Eurooppa ylipäätään synnytti nuo liikkeet?>>> Seppo H.
Itse näen asian maallisemmin. Kysymyksessä ei ollut uskonnon vastaisuus sinänsä, vaan yhteiskunnallinen epäoidenmukaisuus.
Suuri vallankumous alkoi Ranskan valtion kassakriisin ratkaisusta.
Kuten yleensä, suurissa muutoksissa mopo karkaa käsistä, ja näin reformin sijasta saatiinkin revoluutio.
Sikäli olen samaa mieltä, että valistuksen kirkkokritiikki perustui paljolti samoihin asioihin, mihin Luther jo oli aikoinaan puuttunut. Reformaatio osaltaan aurasi uraa valistukselle ja Ranskan vallankumoukselle.
Katolinen kirkko oli liian syvällä osallisena likaisessa politiikassa. Mainitsen vain Ranskasta kardinaalit Mazarin ja Richelieu, jotka nimenä kertovat paljon. Oman valtansa vuoksi Rooma tuki epäoikeudenmukaisia rakenteita, ja tästä lähti sen kritiikki, ei yksin luonnontieden tutkimuksen esiinmarssista. Luonnontieteiden todellinen suurvalta oli tuohon
aikaa Ruotsi. Täällä meillä kirkonvastaisuus ei tannut olla niin kovasti muodissa, kantilainen filosofiakin tuontui vielä 1800-luvun alussa vieraalta.
Haluaisin lisätä täsmennyksenä maanantai, 25 helmi 2013 12:01 kommenttiini, että jos Jumala tehdään VAIN ihmisen kokoiseksi, niin Jumalasta tehdään pelkkä ihminen.