Asevarustelusta ja rauhasta

Maailmassa käytetään yhä valtavampia summia asevarusteluun. Kammottavaa! Ketkä kaikki tällaista oikein haluavat? Asetehtaat työllistävät paljon ihmisiä, sanotaan. Mutta voitaisiin niillä rahasummilla työllistää muutenkin eri tavoin paljon enemmän ihmisiä, eikö niin? Jeesus sanoo Vuorisaarnassaan, että autuaita ovat rauhantekijät. Kunpa kansojen johtajat ja päättäjät ottaisivat tämän opetuksen vakavammin ja enemmän tosissaan huomioon. Tavoitteen tulisi olla Jesajan mukaan tämä: ”Niin he takovat miekkansa vantaiksi (auran teriksi) ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.” (Jes. 2:4). Myös Sakarjan kirjassa sanotaan: ”Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.” (Sak. 4:6)

    • Mika. Raamatunkohdat ovat hyviä. Sodista ei ole loppujen lopuksi hyöty kenellekään Mutta jos puollustus ei ole kunnossa on riski että naapurista tullaan. Aseiksi käy paremmanpuutteessa vaikka maataloustyökalut.

    • Juha, en todellakaan ole ajamassa alas Suomen armeijaa ja puolustusta. Mutta rauha on aina parempi kuin sota. Rauhaan tulee aina ensisijaisesti pyrkiä. Tästä olemme varmasti samaa mieltä.

      Kenraali Adolf Ehrnroothin (1905-2004) viisaus:

      ”Se, joka ihannoi sotaa, on mielipuoli. Me, jotka olemme olleet sodassa mukana, olemme varmasti rauhan ystävien kärkijoukoissa.”

      Ilta-Sanomat, Historia, Marskin ritarit, s. 3, 2011.

    • Kuunnellaan myös muinaisia roomalaisia: si vis pacem para bellum. Me elämme syntiinlankeemuksen ja kärsimyksen maailmassa, joka on täynnä pahuutta ja väkivaltaa. Jo uskon isä Abraham joutui järjestämään liikekannallepanon ja nopean sotilasoperaation pelastaakseen veljenpoikansa Lootin. Sodan juuret ovat monisyiset eivätkä ne pelkisty yhteen tai kahteen tekijään.

    • ”Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on sodalla ja aika rauhalla.” (Saarnaaja 3:1, 8) Eikö nyt olisi jo aika rauhalle eikä sodalle!?

  1. Asevarustelusta ja rauhan kysymys on ajankohtainen asia. Mutta miten suhtautua henkisesti sairaaseen Putiniin, joka joukkoineen silmittömästi surmaa vanhuksia, naisia, lapsia, ym.
    Putin ei ymmärrä sitä ettei tänäpäivänä pitäisi enää rakentaa sitä vanhaa Neuvostoliittoa, joka pitäisi olla haudattu ja kuopattu.
    Kyllä on oikeutettua, että varustaudumme
    omaksi puolustukseksemme Venäjää vastaan
    Venäjä hankkii vihollisia omalla toiminnallaan.

  2. Meille kaikille kuuluu tämä evankeliumin sana. Myös Putin tarvitsee tätä:

    ”jossa (Jeesuksessa Kristuksessa) meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen.” (Ef. 1:7, Kol. 1:14).

    ”In whom (Jesus Christ) we have redemption through his blood, the forgiveness of sins.” (Ephesians 1:7, Colossians 1:14).

  3. Katsokaa, kuinka suuria hän on teille tehnyt. 1. Sam. 12:24

    Katso taaksepäin sitä tietä, jota Herra sinun Jumalasi on sinua johdattanut. Etkö huomaa, miten sen varrella on kymmenentuhatta naamioitua siunausta? Palauta mieleesi, miten hän lähetti avun juuri ratkaisevalla hetkellä, miten hän valitsi sinulle oikean tien itse valitsemasi väärän sijasta, miten hän raivasi tieltäsi sen vahingollisen, mihin sydämesi oli niin kiintynyt, miten hän antoi väsyneelle ja taistelevalle sielullesi hengähdysaikaa juuri kun se oli tarpeen. Niin, eikö Jeesus ole ollut vierelläsi silloinkin, kun et ole sitä tiennyt? Eikö loputon Rakkaus ole ympäröinyt sinua joka hetki iankaikkisilla käsivarsilla ja luonut synkimpäänkin pilveen armon kultaisen reunuksen? Katso kulkemaasi polkua ja näe hänen jalanjälkensä omiesi vierellä! Kiitä häntä niistä kaikista ja opi nojaamaan yksinkertaisemmin Jeesukseen.

    F. Whitfield, Hiljaisiin hetkiin, Päivä, 1996.

  4. Raha on voima, kun sitä käytetään välineenä, raha on helvetin tuli, kun siitä tehdään päämäärä. Sakari Topelius

    Raha on kelvoton isäntä, mutta loistava palvelija. Jos omistat sitä, pidä sitä lainana. Velallisiamme ovat kaikki puutteessa olevat, jokainen hyvä asia, jota voit edistää, jokainen huoli, jonka voit hälventää. Raha on taikasauva anteliaan käden jakamana – saituus ja menetyksen pelko tekevät siitä vitsauksen. Sanat matkaoppaana 2, WSOY, 1976.

    • Kerjäläisiä ei kuitenkaan voi auttaa niin paljon, että on pian myös itse kerjäläinen. Köyhät on teillä aina keskuudessanne.

  5. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään. 2. Piet. 3:18

    Uskova ihminen, sinä odotat aikaa, jona saat liittyä pyhiin taivaassa antamaan kaiken kunnian Jeesukselle, mutta annatko sinä hänelle kunnian nyt? Apostolin sana kuuluu: Hänen olkoon kunnia sekä nyt että iankaikkisesti.

    C. H. Spurgeon, Hiljaisiin hetkiin, päivän teksti, Päivä,1996.

  6. RUKOUS

    Sinua elävää kaikkivaltiasta ja ijankaikkista Jumalaa, meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä, kaikkein kappalten Luojaa ja holhoojaa, ynnä sinun Poikaas Jesusta Kristusta, meidän Herraamme ja Pyhää Henkeä me avuksemme huudamme, armahda sinuas meidän päällemme, sinun Poikas Jesuksen Kristuksen ansion tähden, jonkas sinun ihmeellisestä neuvostas olet tahtonut antaa tulla uhriksi meidän tähtemme, ja asetit hänen meille välimieheksi ja sovittajaksi, ettäs ankaran vihas mailman syntiä vastaan, sekä laupiutes meidän päällemme näyttäisit. Pyhitä ja hallitse meitä Pyhällä Hengelläs, kokoo, hallitse ja varjele kristikuntas, sanan ja korkiain sakramenttein kautta. Anna meille armoa, että me samassa totisessa sanassas, oikiassa uskossa ja pyhässä elämässä kaikissa vahvoina vaeltaisimme. Varjele meidän hallitustamme ja kaikkia uskollisia virkamiehiä, niin myös sotajoukkoa maalla ja merellä, sinun pyhän nimes kunniaksi, ja meille kaikille meidän onnellisessa vapaudessamme varjellukseksi. Anna hyvää mailmallista hallitusta, hyvää tarpeellista ilmaa; anna meille meidän elatuksemme, rauha ja lepo; anna onnellisia neuvoja kaikissa asioissa ja menoissa, hyviä ja siivollisia ihmisiä kanssakäymisessä, Jesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta, joka sinun kanssas elää ja hallitsee totisessa jumaluuden voimassa, Pyhän Hengen kanssa ijankaikkisesti. Amen.

    Vanha Suomalainen Virsi- ja Evankeliumikirja, s. 790-791, Raumalla 1963, O. Y. Länsi-Suomen kustannuksella.

  7. ENNEN EHTOOLLISTA

    Herra, on totta etten ole sen arvoinen,
    että tulisit minun kattoni alle,
    mutta minä tarvitsen
    sinun apuasi ja armoasi.

    Sinä kutsut minut pöytääsi
    ja sanot minulle, arvottomalle,
    että saan kaikki synnit anteeksi
    sinun ruumiisi
    ja veresi kautta,
    jos syön ja juon sen
    tässä sakramentissa.

    Rakas Herra, sinun sanasi on varma,
    sitä minä en epäile
    ja siksi syön ja juon sinun kanssasi.
    Tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan.

    Matteus 26:26-28

    Rukoilemme Lutherin kanssa tänään, s. 29, SLEY, 1980.

  8. MINUT ON KASTETTU

    Kiitos sinulle, Herrani Kristus,
    sydämestäni, suullani
    minä ylistän sinua koko maailman kuullen,
    sinua joka olet minulle niin armollinen
    ja autat minua.

    Sillä se että minut on kastettu
    merkitsee minulle tätä:
    sinä olet minun Herrani ja Jumalani
    eikä kukaan muu.

    Ps. 62:2-5

    Rukoilemme Lutherin kanssa tänään, s. 27, SLEY, 1980.

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.