Arvot ovat nousseet Suomen poliittisen elämän keskiöön. Arvoista puhutaan nyt enemmän kuin aikoihin. Samalla arvokartan ääripäät ovat voimistuneet ja arvojen välillä on sotatila. Poliitikoista etsitään kielteisiä asioita jo lähes Amerikan malliin.
Neljän vuoden päästä pidettävien seuraavien eduskuntavaalien taistelu alkoi ennen kuin uusi hallitus oli nimitetty.
Poliittista keskustelua Suomessa eivät juuri nyt hallitse talous, ei EU, eikä edes sosiaalipolitiikka vaan arvot. Arvokeskustelun kiristyminen on näkynyt muuallakin kuin politiikan ytimessä: Pride-viikolla, kesäfestareilla, kirkossa ja jopa lasten kasvatuksessa.…
Arvoilla tarkoitetaan ihmisten käsitteellisiä, ei aineellisia, elämän muotoja ja tavoitteita. Arvot kyllä ohjaavat jopa tiedostamattomasti myös ihmisten ja ihmisryhmien toiminnan aineellistakin puolta. Arvot syntyvät pitkän ajan kuluessa, eikä niitä voi säätää lailla tai niistä päättää. Esimerkit voivat kyllä vaikuttaa, jolloin puhutaan arvojohtajista.
On vaikea ymmärtää, miksi jotkut suomalaiset haluavat flirttailla natsismin kanssa, tai miksi jotkut toiset kannattavat ja äänestävät näitä, ja kauhistelen, että jotkut vitsailevat keskitysleirien uhrien kustannuksella. Siinä on jotain omituista, epäinhimillistä ja erittäin sivistymätöntä, jopa sairasta.
Voi olla, että historiallinen tietämys ei enää ulotu 1930–40-luvuille. Ei tiedosteta, mitä kansallissosialismi, fasismi ja holokaustI keskitysleireineen oikeasti olivat. Käsitteitä sekoitetaan ja häivytetään myös tarkoituksella.
Yksi syy voi olla, että haetaan vahvoja kokemuksia, kun mikään ei enää tunnu oikein miltään, ja elämän perusehdot on täytetty. Uhotaan, että ainakin huomattaisiin. Tuolla tavalla vedotaan ihmisten alimpiin ennakkoluuloihin.
Uusnatsiharrastus tässä laajuudessa taitaa olla 2000-luvun ilmiö? Vähitellen on laajennettu ääriajattelun rajoja ja sietokynnystä perustellen sitä sananvapaudella. Oikeasti emme tarvitse sellaista sananvapautta. On myös nähty, miten puheet saattavat johtaa tekoihin.
Samalla tavalla USA:n presidentti Donald Trump siirsi totuuden rajaa yhä kauemmas valheen suuntaan. Näin totuudesta tulee suhteellista ja vaihtoehtoista.
Natsismin tunnistaminen ja vastustaminen on tärkeätä erityisesti siksi, että sen siemenet tuntuvat yhä itävän eurooppalaisissa yhteiskunnassa.
Toiseksi on tärkeätä huomata, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan perustuu samantapaiseen ajatteluun, mitä kansallissosialisti Hitler toteutti 1930–40-luvuilla. Saksa katsoi heillä olevan oikeuden valloittaa naapurimaita, suojella saksalaisia ja torjua ulkoisia uhkia myös omien rajojen ulkopuolella. Syyllisiä Saksan talouden vaikeuksiin olivat ulkopuoliset, erityisesti juutalaiset, joihin kohdistettiin äärimmäistä väkivaltaa.
On hyvä myös muistaa, miten kansallissosialistit nousivat valtaan Saksassa, laillisesti. Kun oli noustu laillisesti valtaan, ei laillisuudesta enää välitetty.
Kansallissosialistien mukaan saksalainen ihminen, roduksikin kutsuttu oli ylitse muiden. Keskeinen osa natsismia oli oppi rotujen puhtaudesta. Se tie vie suoraan rasismiin ja ollaan nykyajassa.
Omien ongelmien projisointi ”muihin” on myös nykyisessä Suomessa totta. Maahanmuuttajia ja kehitysapua saatetaan pitää syyllisinä lähes kaikkiin ongelmiin.
Arvomme ovat vaarassa ja niitä haastetaan.
60-70 luvuilla vasta varsinainen arvohulina oli. Arvoja puhkuttiin ja puhkottiin kuin saippuakuplia. Ja minkäänlaista työpaikkaturvaa ei ollut. Minäkin sain potkut yhdestä lehtikirjoituksesta,jonka olin lisäksi tehnyt nimimerekillä,mutta jonka poliittisesti erimieline pomo haistoi.
Seppo olet oikeassa. ”Arvohulinoiden” voimakkuus on varmaan aaltoliikettä, välillä enemmän, sitten vähemmän, myös aiheet vaihtelevat. Nyt tuntuu, että arvokeskustelu peittää kaiken muun.
En kuvailisi 1960-luvun arvokeskustelua ”arvohulinaksi”. Kyllä silloin vakavalla mielellä otettiin etäisyyttä edellsiin vuosikymmeniin aina 1930-luvusta lähtien ja haettiin uutta suuntaa. Kuitenkin 1970-luvulle tultaessa yhteiskunta jähmettyi, rintamalinjat tiivistyivät, keskustelu muuttui dogmaattiseksi huuteluksi. Tämä on oma kokemukseni tapahtumissa mukana olleena.
En toki kyseenalaistanut vasemmistolaisen laululiikkeen ja arvosalolaisuuden ja sittemmin stalinistien tosissaan olemista. Mutta arvokauppiaita oli muitakin. Ja kyllä paljolti kapakoissa tapahtunut valankumousetyydien kapakoiden kassakoneiden kilinän tehostama ’säveltäminen’ välillä melkoista hulinaakin oli. Punkkupullo ja maatuskahuivi kuuluivat niinku epookkiin. Yhden sammuneen laulajaa kannoin hartioillani öisessä stadissa himaan kun taxi ei suostunut ottamaan häntä kyytiin.
Irtisanouduin ko liikkeestä nimellä ’Osallistumaton näyttelijä’ ja sain maksaa siitä urallani kymmenet vuodet.
Kyllä 1960-luvun arvokeskustelu ja uuden suunnan etsiminen oli paljon enemmän kuin Arvo Salon sanataituruus – jonka (ainut) pysyvä tulos oli Lapualaisopppera – tai laululiike, joka kylläkin kuuluu enemmän 1970-luvulle. Ajattelen sellaisia asioita kuin uudenlainen ote sukupuolten tasa-arvoon ja ylipäänsä kysymykseen yhdenvertaisuudesta, seksuaalipolitiikan vapautuminen, uudet tuulet kriminaalipolitiikassa yms. Ja ovet avautuivat Eurooppaan, ja suomalaiset heräsivät näkemääb ns. kolmannen maailman olemassaolon.
Kuvaavaa on, että meidän kolmen lukiolaispojan matka (1955) Oulusta Turkuun ja sieltä Ruotsin ja Tanskan kautta Hampuriin herätti huomiota ei vain kloulutovereissa, vaan myös joissakin opettajissa.
Viittasin S aloon ja laululiikkeeseen vain auttaakseni muita lukijoita paikallistamaan ajan,
Toki tiedän että kyseessä oli paljon muutakin. Kuten marxilais-leninistinen KTL. Sinänsä loistavan Lapualaisoopperan EI oli jo keväällä -66. Olin katsomossa. Illalla juhlivat Vanhan kellarissa Salon punaista samettitakkia ja eduskuntapaikkaa.
Enkä sanonut etteikö ko aika olisi tuottanut paljon hyvääkin, mutta me ei-stalinistit kulttuurityöntekijät saimme kyllä tuntea tuon zeitgeistin nahoissamme. Kumma ettei TV ole tehnuyt meistä ’päähänpotkituista’ yhtään juttua vaikka halkolalaiset ovat esillä jo kaiketi viidennessä kierroksessa…
Lapualaisoopperan ensi-illassa olin minäkin. Ja potkuja olen saanut, mutta vasta 1970-luvulla, jolle ne ajat, joihin viittaat, sijoittuvat.
ps. blogisti voisi poistaa edellä tyngäksi jääneen yritykseni
Niinhän se on: arvot, lainmukaisuus ja (oikeasti) oikea moraali ovat eri asioita.
On outoa (?), että vuosikausia on yritetty vakuuttaa, että arvot (siis ”käsitys hyvästä ja pahasta/oikeasta ja väärästä) ovat vain ja ainoastaan sosiaalinen konstruktio – siis ajassa muuttuva ja ”kelluva” rakennelma. Ja on julistettu moniarvoisuutta. Mutta kun kaikki eivät kuitenkaan ole asioista yhtä ja samaa mieltä, on alkanut kiristyä vaatimus elää yksien ja samojen (ja ”minun”) arvoperiaatteiden mukaisesti. Siis ensin ”romutettiin” ehdottomien arvojen olemassaolo ja/mutta sittemmin niitä kuitenkin tunnutaan vaadittavan: kuka ne oikeat arvot sitten saakaan tai pystyykään määräämään. Olemme valtataistelutilanteessa, kuten ”darvinistisesti ajatellen” luontevaa loogisesti ajatellen onkin.
Sekin on totta, että ihminen etsii ”syyllistä” kaikkialta muualta kuin itsestään: hänen on vaikera kestää omaa moraalista huonouttaan: vähintään muiden olisi oltava ”vielä huonompia”. Hän ei kestä omaa väärintekemistään ilman jotain perustavampaa ratkaisua kuin darwinistiunen ”lauman säilyminen” ja siihen liittyvä valtapyrkimys tarjoaa. Verukkeita ja selityksiä älykäs ihmnen osaa keksiä…
Totuuden jälkeinen aika ei suinkaan syntynyt ”Trump” -ilmiönä vaan jo 1960-luvulla. Francis Schaeffer jo tuolloin kirjoitti kirjansa ”Pako järjestä” (Escape fron Reason). Onkin perin ”hassua”, että nyt vannotaan tieteen ja ”tutkitun tiedon” nimeen mutta kuitenkin asioita priorisoivat yhä enemmän tuntemukset ja kokemukset. Eikä siunkaan vain ”tietyissa uskonnollisissa piireissä”.
Tiedekin tuntuu politisoituvan, ja politiikka on arvolähtöistä toimintaa. Mistä nuo arvot sitten tempaistaan, siinä probleemi – ja riitelykin. Totuus uhkaa hävityä vallan tavoittelulle. Mutta ei lopullisesti.
Vain ’perustavampaa’. Lauma on sentään konkreettisesti olemassa ja havaittavissa, mutta oletettu Jumala ei, joten jos ko. Jumalaa ei edes ole, on ko. moraali kokonaan perusteettomalla pohjalla.
Seppo. Mitähän mieltä juutalaiset rabbit ja Toora ovat ”oletusta” Jumalasta?
Kosti, puhumme tässä yleisellä tasolla joten äläpäs yritä pana suuhuni suuntia joihin en ole erityisesti osoittanut…
Seppo. Kysyn kuitenkin. Mitä mieltä Jumalasta juutalaiset rabbit ja Toora ovat ns. yleisellä tasolla?
Kosti red herring haisee…
Seppo:
Ketkä kuuluvat tuohon ”laumaan”, jos kerran lauma on se perustavin moraalisten arvojen lähde?
Ja ketkä eivät kuulu tuohon laumaan – ja millä perusteilla, jos kaikki eivät ajattele ”lauman” tulevaisuuden visioista samalla tavalla? Eli ketkä päättävät, mikä on lauman etu eli ”oikein ja hyvyyttä edustaen”, jos osalauma ajattelee eri tavoin? Ja onko tämä ptäätöksen valinta aina ja kaikissa tapauksissa periaatteellisesti ajatellen oikein?
Jukka, tarkoitin ’laumalla’ mitä tahansa laumaa ja vaikka koko ihmiskunaat suhteessa Jumaa,jota kenteie ei ede ole olemassa. Ihmine ’laumassa’ tietä olevansa olemassa ja tietä,ettäjos lyö nyrkillä kiviseinää,se sattuu ja hän osaa välttää tapahtuma ihan ilman minkään olevan tai olemattoman ’Jumalan’ arvovalta ja käskytystä. Tai jos lyö tositalauma jäsenta, tämä lyö takais ja se taa sattuu. Lauman jäsenten moraali nouse-eritaosesti siis lauma sisäistä vuorovaikutteisista kokemusita,jota palautuvat lajin säilytysvaitoon. Luama jäsenet saattavat siti alka käydä sotia tosia laumoja avstaan,muta sodatkin palautuvat lähtökohtaisesti lajin- ja itsesäilytysvaistoihin.
Seppo:
Ainakin minulle herää paljon kysymyksiä tuosta selityksestäsi. Mieleen tulee helposti edesmennyt Pentti linkoila ajatuksineen.
Onko siis esim. sodassa mitään pahaa, jos se pohjautuu lajin sailymisvaistoon, joka kai olisi ”korkein arvo” tässä katsantokannassa. Ja näyttäisi siltä, että tässä katsantokannassa moraali perustuu (koston) pelkoon tai vallankäyttäjien pelkoon.
Herää monenlaisa pohteita. Jos laumansäilytysvietti ja toisaalta pelko ovat moraaliperiaatteiden kantavat voimat, on maailman ja ihmisten (näennäinenkö???) pahuus varsin luonnollinen seuraus tällaisesta lainalaisuudesta – loogisesti ajatellen. Sota ei tunnetusti yhtä meistä/naista tarvitse… pelkoko on aseemme? Onko yhden vähäisen ihmisen kärsimyksellä merkitystä lajin säilymisen rinnalla, jos se ei edesauta lajin säilymistä aivan kaikissa tapauksissa? Monien lajien tapauksissa lajin säilyminen näyttäisi suorastaan edellyttävän liian heikkojen luonnollista karsiutumista. Miksi ihmisten kohdalla olisi tilanne jotenkin poikkeava, ja ”liian heikkoja” pitäisi auttaa – milloiun se on )vielä) kannattavaa lajin säilymisen kannalta? Ja mikä osalauma edustaa lajin säilymistä, minä vuoksi ”kilpailevat” osalaumat olisivat arvokkaita? Spekulaatioita toki voi esittää, mutta kuka uskoo minkäkinlaiseen spekulaatioon ja evidenssiin.
Eli onko sittenkin ihan ”normaalia” että erilaiset ”osalaumat” tai poliittisetkin ryhmät hamuavat valtaan pääsyä siinä uskossa/toivossa, että juuri heidän kauttaa lauma säilyy parhaiten elinvoimaisena? Siitä eivät toki kaikki muut osalaumat pidä; mutta minkä vuoksi se olisi jotenkin moraalisesti ”pahaa” tässä katsantokannassa? Ja jos todetaan, että ”tietyt lauman osat” ovat ikäänkuin taakkana ihmiskunnan lauman säilymiselle, olisiko oikein tämän ”taakkaryhmän neutralointi” – ihmiskuntalauman säilyttämisen edistämiseksi. Esimerkiksi mahdollisesti ei-niin-täydellisenä syntymistään odottavat ihmisalut. Tai ne, joiden hoito tulee ”kohtuuttoman” kalliiksi suhteessa heidän hyödystään lauman säilymiselle.
On tietenkin totta, että elävillä olennoilla on ”elämän sailytysvietti” – joka tosin on ristiriidassa aikamme eutanasiahalun kanssa. Liekö siinäkin taustana pelko?
Markku J. arvioi, ettei historiallinen tietämys ulotu 30- ja 40-luvuille, eikä tiedetä, mitä fasismi ja holokausti keskitysleireineen oikeasti olivat. Fasismin kanssa flirttailevien liikkeiden seurailijoiden joukossa näin saattaa usein olla. Mutta ”valveutunut” ydinjoukko on kyllä kirjansa lukenut. Se hakee ”ruskeasta” menneisyydestä symboleja ja vaikutteita ja käyttää ilmaisuja – kuten HH, 14 – eräänlaisina tunnusmerkkeinä yhteiseen joukkoon kuulumisesta.
Kankanpään ääriryhmää koskevan esitutkinnan valmistuminen jäi uutisena ministerikohun jalkoihin. Poliisin mukaan valmisteilla oli terroriteko.
Kristillinen antisemitismi evankeliumi, paavit, Luther, kirkko järkyttävine sanontoineen, milloin se nostetaan framille ? Natsismia ei olisi syntynyt ilman niitä.
Eikö sitä muka ole silloin, kun siitä ei puhuta?
Minua on vihattu, haukuttu, poistettu, pannattu juuri siitä syystä, että ole tuonut asiaa esille. Hyvän puhuminen juutalaisista tuntuu olevan vaarallista, mutta pahaa heistä kyllä saa puhua.
Miksi kristityt haluavat flirttailla Lutherin kanssa, eikö juuri hän antanut kirjoitusillaan oikeutuksen Hitlerin toimille, kirjaimellisesti.
Tuo jota kutsut ”flirttailuksi”Lutherin kanssa koskee sitä vanhurskautta, joka tulee uskosta eikä teoista kirjaimellisesti. Ehkä kannattaa etsiä Hitlerin toimille alkusyytä Nietzschestä ja Alfred Rosenbergista. Rosenbergin mukaan luterilaisten kirkkojen tulisi hylätä Vanha testamentti ja vapautua näin juutalaisten ylivallasta (Mythus, 658).
Luther sanoi (tai kirjoitti) sekä hyvää, että ei niin hyvää. Käsittääkseni enemmän hyvää kuin pahaa. On tietenkin valittava se, mikä on hyvää ja jätettävä ois se, mikä on pahaa. Myöhempien aikojen ihmisten vastuu on myös olemassa.
Aika moni ”suurmies” (tai nainen tai henkilö) on sanonut tai kirjoittanut sekä hyvää että pahaa. Jos näistä siteerataan jotakuta, se kai ei ole ”flirttailua” pahan kanssa? Jos taas pitäisi siteerata häntä, jossa ei ole mitään moitetta, jäisivät sitaatit kovin, kovin vähäisiksi. Jos ei sano mitään, ei sano mitään väärää tai pahaa. Eipä tosin mitään hyvääkään. Ja joskus vaikeneminenkin on väärin eli pahaa. Näin kai Saksassakin 1930-luvulla.
Luther ei antanut oikeutusta Hitlerille. Hitler otti oikeutuksensa itse. Tämä ei ole Lutherin puolustelu: Luther teki väärin tietyissä kirjoituksissaan, mutta ei hän kehottanut Hitleriä niitä edelleen ”jalostamaan”. Joskus tuontapainen ”selitys” kuulostaa suorastaan Hitlerin ”valkopesemiseltä”, jossa Hitler olisi ikäänkuin viaton ”Lutherin kirjoitusten uhri”. Näin hiukan kärjistetysti tietysti ilmaisten.
Samaa logiikkaa soveltaen joku voisi ajatella, että Islamistiterroristit olisivat ikäänkuin Muhamedin ”kirjoitusten viattomia uhreja”. (Palestiinassa heitä kai nimitetäänkin paikallisesti usein ”marttyyreiksi”.)
Onko teillä joku peite kasvoilla, kun voitte puolustaa sellaisia sanoja ja ohjeita, joita Luther kehoitti tekemään suhteessa juutalaisiin.
Lutherin kirjoituksista Juutalaisia vastaan otettiin jopa uusintapainoksia Hitlerin aikana, joten kyllä Luther toimi mentorina.
Uskonnollinen retoriikka on antanut moraalisen oikeutuksen moniin muihinkin juutalaisiin kohdistuneisiin pahoihin tekoihin, puheisiin, väkivaltaisuuksiin ja tappoihin, holokausti lienee niistä suurin.
Luther oli tietysti evankeliumin ’uhri’, ( oma valinta) , josta löytyvät syyttelyt kristuksen murhaan, jota on kostettu kautta historian vaikka kysymyksessä voi olla pelkkä mielikuvitushahmo, joka ei edes kuollut ja jolla ei ole mitään tekemistä tämän ajan ihmisten kanssa.
Kirkkoisä aikoinaan kirjoitti, että kaikki juutalaiset ovat syyllisiä kristuksen murhaan aina, ja kaikkialla, kaikkina aikoina, eikä sille ei ole anteeksiantoa, eikä sovitusta. Minä haistatan tällekin paholaisen palvelijalle kukkasen, jonka lehmä eilen söi, ja joka tänä päivänä on jotakin muuta…. pellon laidalla.
Joku voin sanoa, että tämä ei liity Junnilaan mitenkään, ei ehkä muuten, mutta tietämättömyyteen kyllä, niin Junnilan, kuin teidänkin.
Kauneis ja kauheus on usein myös (ei toki ainoastaan) katsojan silmissä.
Evankeliumin pohjana on juutalaisten kirjoitukset ja juutalainen usko. Evankeluimi syntyi juutalaisuudessa. Tai oikeastaan nykymuotoinen juutalaisuus taisi syntyä vasta evankeliumin krijoituksen vanavedessä. Käsittääkseni Jeesuksen aikainen ja aiempi juutalaisuus oli varsin moni-ilmeistä ja monimuotoista. Eli olisiko mahdollisesti evankeliumi puolestaan ikäänkuin ”juutalaisuuden uhri”, Tarja hyvä?
Evankeliumi saa oikeasti kiittää paljon Vanhan Testamentin kirjoituksista.
Kirkkoisien tai Lutherin ajatukset, sanoitukset ja teot ovat luku sinänsä. Ihminen osaa poimia hyvästäkin asioita ja käyttää niitä pahasti.
Jukka Mikkola
”Evankeliumin pohjana on juutalaisten kirjoitukset ”
Niin, mutta onko koskaan kysytty juutalaisilta, että saako teidän kirjoituksia muokata toiseksi, erilaiseksi uskonnoksi ? Saako teidän kirjoituksista valehdella, että ne tarkoittavatkin muuta, kuin mitä siellä lukee. Ja tämä valhepuoli on oikea uskonto ja juutalaiset ovat väärässä, he eivät ymmärrä kirjoituksia, kuten moni sanoo.
Vanha testamentti kertoo kansasta, ja evankeliumi yhdestä ihmisestä, jonka suuhun on laitettu sanoja toisten suusta, eli, mitä on jo sanottu aikaisemmin, ja nyt ne muuttuvat kristillisiksi, vaikka ovat plagiointeja ja väärennöksiä. Jostakin lauseista saa käsityksen, että Jeesus olisi kirjoittanut psalmeja kuolemansa jälkeen, kuten ”heittivät vaatteistani arpaa,” tai ”juottivat minulle hapanviiniä.” Jeesus ei kirjoittanut koskaan mitään, paitsi taikaympyrän maahan.
”Evankeliumi saa oikeasti kiittää paljon Vanhan Testamentin kirjoituksista.”
Mutta onko koskaan kiittänyt, tai edes myöntänyt niitä muiksi kuin kristillisiksi ja demonisoinut kansan isästä perkeleestä oleviksi, kyykäärmeen sikijöiksi. Ilmisuhri ei kuulu VT:n opetuksiin se kuuluu kreikkalaiseen farmakos-riittiin, eikä kukaan juutalainen kehoittaisi syömään hänen lihaansa ja juomaan hänen vertansa, edes kuvaannollisesti, se on kauhistus.
Yritys siirtää myös evankeliumi juutalaisten syyksi on samaa sarjaa kuin kaikki muukin syyttely, kun ei itse oteta vastuuta mistään, kuten uskomisestaan.
Tarja ei varamaankaan pyri siihen mitä lukijoilleen aiheuttaa. Jos nuo Tarjan ajatukset ovat sitä, mitä juutalaiset meistä ajattelee, niin en enää ihmettele. Totta kai nuo ajatukset aiheuttavat vihaa niissä, joihin se kohdistuu. Nyt kun Tarjan kohteena on kaikki kristityt. Myös me jotka olemme suuria Israelin ystäviä.
Noin toimien Tarja kaivaa maata myös meidän alta. Voihan tosin olla että Tarjan tarkoitus onkin lisätä vihaa juutalaisia kohtaan.
Pekka Pesonen
Aiotko minun takia ryhtyä vihaamaan juutalaisia ”lisää”, eli paljonko sinulla on vihaa ilman minua. Ja mitä tapahtuu, kun sinä alat vihaamaan lisää ?
Syökö viha sinua, vai kohdetta? ” He saavat leipänsä syömällä minun kansaani,” sanoo profeetta.
Ei siis kanna lisätä. Minulla ei ole koskaan ollutkaan juutalaisvihaa, päinvastoin, en ymmärrä sitä ollenkaan. Olen kiinnostuntu kansan historiasta, se on suuremmoinen selviytymistarina .
Toivon tietysti teille heräämistä Paavalin sanoista: ”Tämä on pahennukseksi juutalaisille mutta meille, jotka on kutsuttu, se on jumalan voima ja viisaus”
Kannattaa hiukan miettia, että kuka on kutsunut teidät olemaan pahennukseksi juutalaisille, ja luvannut siitä vielä palkkion, se en ole ainakaan minä. Paavalikin peruu puheensa myöhemmin.
Kiitos Tarja siitä että autoit minua käsittämään sen Paavalin ilmaiseman asian, että usko on juutalaisille pahennus.
Sen olen helposti ymmärtänyt, että usko on Kreikkalaisille hullutus. Saahan täälläkin kaikenmoista kuraa päälleen niiltä, joille viisaus ja järki kertoo sen miten hoopoa asiaa me tuomme esiin.
Juutalaisten asenne uskoon on täysin erilainen. Tämän erilaisen asenteen arvelen nyt tulleen esiin.
Juutalaisille Kristillinen usko ei ole harmiton ja hoopo juttu vaan syvä loukkaus heidän omaa uskoaan kohtaan. Siksi se johti juutalaisten silmittömään vihaan kristittyjä kohtaan. Jossa moni kristitty sain surmansa.
On helppo kuvitella miten Luther on yrittänyt keskustella Juutalaisten kanssa opin keskeisistä kysymyksistä ja törmännyt samaan, mihin itse nyt. Kun vielä ottaa huomioon sen erilaisen asenteen uskoon, niin tajuan miten rajulla tavalla he voivat hyökätä kristillisen uskon perusteita vastaan ja ovat sen tehneet tietysti Lutherille myös selväksi.
Ollessani Israelissa jonkin aikaa nuoruudessani muistan ihmetelleeni siellä sitä, että tämä kansa tulisi Raamatun mukaan olemaan kaikkien kansojen vihaama. Silloin siitä ei Suomessa näkynyt juuri mitään merkkejä. Nyt löytyi yksi syy tuohon vihaan ja sen syntymekanismiin. Varmasti paljon muitakin syitä on olemassa.
Nyt uutisointi Israelin tapahtumista on ollut kymmeniä vuosia hyvin Israelin vastaista. Joten ei ole ihme jos monille on syntynyt kovin negatiivinen kuva siitä Jumalan valitsemasta kansasta.
Pesonen
Tiedätkö sinä mitä pahennukseksi oleminen tarkoittaa ?
Se tarkoittaa sitä, että pahennetaan toista osapuolta omaksi eduksi, eli se on kilpailukeino ja itsensä korottamista paremmaksi.
Nimitellään, kirotaan, demonisoidaan, pilkataan, halveksitaan, syytetään valheen kaikella voimalla ja ihmeteoilla. Sitä evankeliumi juuri tekee, ja koska kirkko ja muut palavat saarnamiehet ovat olleet ainoa media ja mielipide vaikuttaja aikoinaan , niin tottakai siitä on syntynyt vihaa kaikissa kansoissa, keitä on aivopesty tällä opilla. Lisättynä paavien puheet ja Lutherin vihakirjoitukset. Ihmiset muodostavat mielipiteensä ja pitävät ne yleensä pitkään, ja jos niitä vielä ruokitaan, ne vain kasvavat ja lisääntyvät.
Usko ei ole pahennukseksi, kyllä juutalaiset ovat pelastukseen uskoneet, ovathan he edelleen olemassa. Juutalaisuus on lakiuskonto. Laki ja oikeudenmukaisuus ovat ne ohjenuorat. Ikuinen liitto ja vahva sinetti.
Jos joku aikoinaan vainosi ja murhasi kristittyjä, se oli Rooma ja Nero, joka teki kristityistä valosoihtuja puutarhaansa sytyttämällä heidät palamaan, ja vei heitä areenalle leijonien ruuaksi. Kai sinä olet näistä kuullut, vai pitääkö juutalaisten kantaa roomankin synnit ?
Pesonen
Israel vastaisuus on tätä samaa jatkumoa.
Jos joku on ennakoinut, että ’he tulevat kaikkien kansojen vihaamiksi,’ niin miksi te olette vihanneet, eikö Pyhä henki ole puolustaja ja koska uskotte olevanne messiasuskonto, niin sitä suuremmalla syyllä olisi pitänyt puolustaa, eikä pahentaa.
Tarja,
Herää kysymys: Kuka tässä vihaa ketäkin?
Jotkut ryhmät vihaavat juutalaisa, jotkut israelilaisia; pääsääntöisesti eivät (Raamatun arvovaltaa) tunnustavat kristityt vaan enemmänkin erään toisen (eräiden toisten) uskonnon (uskontojen) fanaattiset kannattajat sekä jotkut ei-uskonnolliset ryhmät. ’
Toisaalta, jotkut tuntuvat vihaavan erityisesti (Raamatun arvovaltaa) tunnustavia kristittyjä. Ja toki jotkut ovat ateistejakin vihanneet – ettei tulisi sekin näkökanta aivan unohdetuksi. Globaalisti suurin vainoja kohtaava ryhmä kaiketikin nykyään on kristityt, jotka eivät pääsääntöisesti vihaa juutalaisa vaan enemmäkseen siunaavat heitä samoin kuin israelilaisia – ja siitäkin syystä tätä ”siunaustaipumuksellista ihmisryhmää” maailmalla vihataaan.
Joten ei pidä sekoittaa henkilöhohtaista tekstin tulkintaa ja reaalitodellisuutta toisiinsa. Historiatieteessäkin joudumme aina tulkitsemaan asioita pohtiessamme papahtumien merkityksiä ja merkitysperspektiivejä.