Arvokasta aikaa

k24 aika

Kolmas teekuppi. ”Saimmepa hyvin vietyä asioita eteenpäin”, sanoo nepalilainen kollegani. ”Ja jos nämä muutamat asiat jätämme vielä auki. Jutellaan taas ensi kerralla lisää.” Asetan tyhjän teekuppini tarjottimelle ja olen samaa mieltä. Vilkaisen kelloa. Menipä tässä taas aikaa. Ensimmäisen teekupin aikana kävimme kunkin kuulumiset läpi, lyhyesti tosin. Toisen kupin aikana pohjustimme käsiteltäviä asioita. Kolmas kuppi juotiin lopettamiseen liittyvien sananvaihtojen aikana. Kenelläkään ei ollut kiire.

Kun pyöräilen omaa toimistoani kohti, mietin ajatusta, jonka mukaan kalleinta, mitä voimme toisillemme antaa, on aika. Kukaan meistä ei saa elettyä aikaa takaisin. Yhdessä jaettu aika on lahja sekä antajalle että saajalle.

Kun kyse on työstä, ovat suomalaiset pitkällä ajan arvottamisessa – tai arvostamisessa. Viime kesänä Suomessa ollessani sain laskun vakuutusyhtiöltä. Samana päivänä kävelin kyseisen vakuutusyhtiön ohi ja päähäni pälkähti käydä vanhanaikaisesti konttorissa maksamassa lasku. Voisinpa samalla kysyä muutamaa asiaa. ”Laskun maksaminen täällä maksaa 7 euroa, kun netissä voit tehdä sen ilmaiseksi!” sain ystävällisen neuvon. Tokihan minun olisi se pitänyt tietää. Päätin maksaa laskun itse ja olla kysymättä niitä muutamaa asiaa. Myöhemmin vierailin 97-vuotiaan vaarini luona. Hän puolestaan sai kirjeen vakuutusyhtiöltä. Vaari luki kirjettä tarkkaan ja hänelle tuli heti muutama kysymys mieleen. Kirjeen lopussa todettiin ystävällisesti: ”Jos teillä on kysyttävää, vierailkaa täällä www.tamavakuutusyhtio.fi”. Taisipa vaarinikin jättää asiansa kysymättä.

(Kannatan toki nykyaikaista tekniikkaa ja sitä, että asioiden hoitamiseen ja laskujen maksamiseen on olemassa monenlaisia tapoja. Monet niistä tekevät osaltaan ulkomailla elämisenkin aiempaa vaivattomaksi. Mutta juuri siksi en usko, että vaikka palvelua olisi yhä saatavilla sopuhintaan konttoreissa, kaikki rynnistäisivät sinne laskujaan maksamaan.)

Mutta voisiko tästä vetää johtopäätöksen, että meidän suomalaisten aika on niin arvokasta, ettei sitä voi antaa edes maksavalle asiakkaalle, vaan hänenkin on hoidettava asiansa tietokoneen, kännykän tai automaatin kanssa. Vaikka päällisin puolin näyttää siltä, että olemme vähentäneet asiakaspalvelun ja kanssakäymisen minimiin, olemme silti kovin kiireisiä. Kiireisiä lukemaan sähköpostejamme tekemään muuta työtä?

Uskallan väittää, ettei tehokkuus vähenisi eikä yhteiskuntamme pahoinvointi kasvaisi, jos ottaisimme yhden askelen taaksepäin. Kun tapaisimme, vaikka nopeastikin, kysyisimme kuulumiset ja joisimme yhdessä jopa kupilliset teetä.

On päivänselvää, että moni asia hoidetaan Suomessa tehokkaammin kuin Nepalissa. Eikä nepalilaisessakaan pankissa aina juoda teetä, asiakkaan kanssa siis. Mutta tehokkuuden ei silti tulisi kilpailla ihmisten kohtaamisen kanssa. Valtaako ennennäkemätön kiire ihmisen jos tämä kysyy kuulumiset tiellensä osuneilta ihmisiltä vaikkapa työpäivän aikana? Vai voisivatkohan onnellisuus ja hyvinvointi lisääntyä?

Anni Takko
Nepalin kummityön koordinaattori ja tiedottaja

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Missioblogi
Missioblogihttps://felm.suomenlahetysseura.fi/
Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa. Tuoreimman Missioblogin on kirjoittanut Suomen Lähetysseuran yhteisöasiantuntija Mikko Pyhtilä.