Arpa on heitetty

Päivän posti toi kirjeen eräältä yhteisöltä. Oma nimi kirjeessä imartelee, kun sitä ei tapahdu kovin usein. Tosin siinä on harmillinen puoli. Lähes jokaisella postin lähettäjällä on oikeutettu tai oikeuttamaton kiinnitys kukkaroni sisältöön. Tämän päivän kirjeessä tuntui sellainen paksumpi kohta siinä kuoressa. Ja taas se tapahtui, yllätyksenä ja tilaamatta tuli nippu arpoja minulle. Aina joudun käymään läpi tuntemisten kirjon, kun kirjeen avaan. Palautanko arvat, vai heitänkö roskiin, mutta jos siellä kuitenkin on jotain hyödyllistä. Jos voitto, joita on aina se yksi, on arvokkaampi kuin tilitettävä saldo, minä voitan, mutta jos se on pienempi niin silloin olen hurskaasti tukemassa hyvää asiaa.

Miltä sitten arpajaiset näyttäytyisivät Raamatun valossa, jos joku vaivautuisi tutkimaan? Vanhantestamentin aikana oli ylipapin varustuksessa ne uurim ja tummim, mitä ne olivat, tarkkaan en tiedä. Kuitenkin niillä ratkaistiin joitakin asioita. Ehkä se oli arvontaa? Yksi tapaus on kerrottu uudenajan aamunkoitteessa. Yksi oli joukosta poissa ja tuntui vajaalta. Jokaisen mielestä 12 on oikea lukumäärä. Ensin laitettiin kriteerit ja sitten etsittiin siihen sopivia henkilöitä. Niitä löytyi tasan kaksi ja heistä heitettiin arpaa. Raamattu ei kerro valitusta tai valituista mitään ennen sitä eikä sen jälkeen, joten meille jää hämäräksi miten Jumala suhtautui asiaan. Antoiko siunauksensa vat tuliko mistaaki?

Kun hengellinen yhteisö pistää pystyyn arpajaiset, aina jään mietteisiin. Mistä on kyse, onko siis kyse iloisesta antajasta, joka ei odota koron kasvua sijoitukselle. Vai käytetäänkö ihmisen joitakin lihallisia vaistoja kukkaron avaamiseen? Tiedän olevani niuho, kun kyselen edelleen pelirahojen hyväntekeväisyyden juuria. No pienen harkinnan jälkeen päätin avata arvat ja annoin myös vaimoni avattavaksi osan. Olen joskus ajatellut, että kohde saattaa olla ihan hyvä ja olen myös tottunut, että se pienin voitto aina tulee, joten järjestäjä jää plussalle. Itse olen pienten voittojen ihminen, olen sen jo oppinut. Herramme ei ole ajatellut rikastuttaa minua millään voittopotilla. Hän on sen jo antanut: Arpa lankesi ihanasta maasta, suuri on minun perintöosani! Joskus nuorna miehenä olimme paatin kanssa Tammisaaressa ja päätin kokeilla onneani. Siellä oli arpakoju, jossa jokainen arpa voitti jotain. Arvat maksoivat 1 markan kappale. Ostin niitä kympillä. Minulla oli sitten pikkuruisia leikkelehaarukoita, lyijykyniä ja joku pyyhekumi. Jos kolehtipuhe lupaa kymmenkertaistaa lahjasi, niin kavahda sitä opetusta, minun Raamattuni ei sellaista sisällä.

  1. Urim=valot, tummim=täydellisyydet! Miksi ihmeessä joillakin arpanappuloilla olisi ollut tämmöiset nimet? Entä miksi nämä arpanappulat alkoivat loistaa shekinahnia eli Jumalan läsnäolon valoa, entä miksi kohta alkoi kuulua Beth Kool eli ’talon ääni’.
    Minulle selitti eräs fysiikan opettaja näiden esineiden toden näköisen todellisen luonteen jo 50-luvulla.

  2. Itse heitän pois nämä kirjeet, usein avaamattomina. Ymmärrän ne kyllä kyseisen virityksen yhtenä firman tukikuviona, mutta koen ne kuitenkin toisaalta ”Anna meille rahaa” -juttuna. En enää jaksa ärsyyntyä niistä. Jos joku antaa rahaa, niin siitä vaan. Ei se ole tyhmä, joka pyytää, vaan se, joka antaa. Teologista ulottuvuutta en mieti, paitsi että nämä on musta enemmän lähempänä niitä vanhakantaisia aneita, rahankeruutoimia ilman mitään syvällisempää ulottuvuutta.

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.