Armon kerjäläisenä Kristuksen kirkossa

Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hanna Mithiku kirjoittaa 9.10. julkaistun Kotimaa lehden kolumnissa viisaasti pohtiessaan totuuden omistamista kirkossa.  Miten turvallista se tosiaan olisi, jos aina tietäisi mitä on totuus. Riittääkö se, että tiedämme Jumalan ilmoittaneen meille totuuden Raamatussa? Luterilaisina meidän tulee kuitenkin se sieltä itse löytää. Mistä tiedämme, että juuri me olemme löytäneet sieltä oikean totuuden?

Hanna Mithiku kaipaa laajempaa tukeutumista ihmisten omiin kokemuksiin: ”Silmien, korvien ja sydämen avaamista ihmisten tarinoille ja elämälle.” Sitä, että totuuden kertomisen sijasta kysyisimme toisiltamme: ”Mitä sinä näet, kun katsot kohti Jeesusta?”

Riittääkö tämä? Olisiko sittenkin parempi ottaa tueksi myös aikaisempien sukupolvien traditio? Jos se, mitä Jumala meille henkilökohtaisesti Raamatun kautta puhuu, on yhtäpitävä sen kanssa, mitä seurakunta ympärillämme opettaa ja mitä kirkko on aina opettanut, niin emmekö me silloin voi olla luottavaisin mielin siitä että Jumala tosiaan on meille Raamatussa puhunut?

Entäpä jos kokemamme viesti on ristiriitainen? Eikö sitä silloin tule koetella yhdessä seurakunnan kanssa? Näinhän Paavali meille opettaa kirjeessään Korintin seurakunnalle.

Hanna Mithikun pohdiskelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategian vuoteen 2026 ja taannoisen KHO:n päätöksen välillä vaikuttaa osin päälle liimatulta, mutta vain osin. Hanna Mithiku on varmasti kokenut niin kuin kirjottaa, mutta näkökulma jää varsin kapeaksi. Seikka että kirkkomme tuomiokapituleilla on mahdollisuus käyttää kaitsentavaltaansa kirkon papistoon, ei todellakaan teen kirkosta sisään päin sulkeutunutta. Evankeliumi on edelleen avoin kaikille.

Kun astelemme nöyrällä mielin kohti Herran alttaria vastaanottamaan meille tarjolla olevaa armopalaa, ei siinä kysellä kuulummeko kenties johonkin vähemmistöön taikka enemmistöön. Eikä siinä kysellä myöskään sitä, mihinkä kaikkeen meillä kenties kirkkojärjestyksen mukaan olisi oikeus ja mihinkä ei.  Se mitä meiltä kysytään, taikka mitä meiltä oikeastaan pitäisi kysyä, on se, uskommeko sen mitä Kristus on meidän puolestamme tehnyt. Epäuskoinen nauttii Herran ehtoollisen turmiokseen.

Ilman oppia ei ole mitään armoa, mutta miten pitäisimme kiinni kristillisestä opista hukkaamatta armoa?

Paavali kirjoitti Korintin seurakunnalle: ” Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen julistanut teille. Te olette ottaneet sen vastaan ja pidätte siitä kiinni, ja sen avulla te myös pelastutte, jos säilytätte sen sellaisena kuin minä sen julistin; muuten olette turhaan tulleet uskoviksi.” (1. Kor. 15:1- 2)

Meidän ei siis ole lupa itse muuttaa evankeliumia, vaan meidän on julistettava sitä eteenpäin sellaisena kuin se on meille annettu.

Paavali jatkoi kirjoitustaan:

”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu, ja hän ilmestyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.

Sen jälkeen hän ilmestyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa, vaikka jotkut ovatkin jo nukkuneet pois. Tämän jälkeen hän ilmestyi Jaakobille ja sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän ilmestyi minullekin, joka olen kuin keskosena syntynyt. Olenhan apostoleista vähäisin enkä edes ansaitse apostolin nimeä, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.

Näin me siis julistamme, minä niin kuin hekin, ja näin te myös olette uskoneet. ”(1. Kor. 15:3 – 11)

Kristillinen kirkko opettaa yhä tänä päivänä samoin kuin Paavali kirjeessään korinttilaisille. Evankeliumin armo välittyy meille vai ristiinnaulitun Kristuksen kautta.  Omien tekojemme kautta meille ei ole mitään armoa luvassa. Kristuksen ristin kautta armo välittyy myös viereiselle ristille naulatulle ryövärille. Armon ulkopuolelle ei suljeta ketään. Riittää kun tunnustaa olevansa syyllinen ja ottaa armon uskossa vastaan.

Syyllinen siis mihin? Syyllinen Jumalan käskyjen rikkomiseen.

Vuorisaarnassaan Jeesus opetti:

”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.” (Matt. 5:17-21)

Kuka meistä kykenisi täyttämää kaikki käskyt? Riittäisikö jos täyttäisimme vain tärkeimmät?

Kun Jeesukselta tiedusteltiin tärkeintä käskyä hän vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.” (Mark. 12:29-31)

Mitä se sitten tarkoittaa, että Rakastamme Herraa, Jumalaamme, koko sydämellämme, koko sielustamme ja mielestämme ja koko voimallamme? Aloittaisimmeko ihan siitä, ettemme yrittäisi tehdä Kristuksen kirkosta itsemme näköistä, vaan suostuisimme siihen, että kirkko saa olla sen näköinen millaisena Herra on sen sanassaan ilmoittanut.

Kristuksessa meillä on tie, totuus ja elämä. Kompassiksi ja kartaksi meille on annettu Pyhä Henki ja Raamattu.

[Tekstin alkuosan lauserakennetta selkeytetty]

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Epäusko kuuluu uskoon ja tällöin on kyse uskon kiivailusta. Pyhä Henki tekee silloin työtä meissä. Usko tulee kuulemisesta, mutta jokaisen meistä tulee koetella kuulemaansa Jumalan Sanalla.

      Sola fide, Sola gratia, Solus Christus, Sola scriptura, Soli Deo gloria.

      Yksin uskosta, Yksin armosta, Yksin Kristuksen kautta, Yksin kirjoituksista, Kunnia ainoastaan Jumalalle.

    • Niin , onko epäusko kuten ajattelen että ei halua uskoa? Ja uskon epäilys on sitten toinen asia.

  1. ”hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, ”

    Tämä on vähän hankala omakohtaisesti ottaa vastaan kun meitä ei haudata samana päivänä kuin kuollaan, ehkä juuri síksi, että sattuukin heräämään.

    Mitään hirvittävämpää ei voi kuvitella kuin että heräisi kolmantena päivänä ja huomaisi olevansa ruumistemppelissä, satiinipetillä, eli arkussa, joka on ruuvattu kiinni ainakin neljältä kulmalta, ja päällä on kaksi metriä multaa.

    On eri asia jos on haudattu kallioluolaan, ja edessä on vain kivi, jonka kaverit voivat siirtää syrjään, jos huuto kuuluu, tai muuten vain viedä ruumiin pois ja tehdä tarinan, että nousi kuolleista ja katosi kokonaan.

    Minulla on tapana miettiä aina mitä mikäkin tarkoittaisi käytännössä.

    • Jeesuksen ylösnousemus ei ollut samanlainen, kuin Lasaruksen kuolleista herääminen. Ihmisten piti auttaa kuolleista herätetty Lasarus käärinliinoistaan.

      Ekumeenisessa uskontunnustuksessa lausumme: ”nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,”
      Kristuksen kuolinpäivä oli siis se ensimmäinen päivä, seuraava päivä oli sapatti, jonka Kristus oli haudassa. Kolmaspäivä tuli sapatin jälkeen ja olisi sen aikaisessa ajanlaskussa viikon ensimmäinen päivä. Tätä kolmatta päivää me kristityt vietämme Herran päivänä, eli ylösnousemuksen päivänä. Se on meidän pyhäpäivämme ja me suomalaiset kutsumme sitä sunnuntaiksi.

  2. Sieluopillisesti on uskottu, että ihmisen sielu kuoleman jälkeen vaeltaa vielä muutaman hetken täällä keskuudessamme, kunnes jatkaa matkaansa jonnekin, tai niin sanotusti nousee ylös.

    Poismenoa eli nousemista ylös hidastaa se, jos vainajaa kaivataan ylenpalttisen suureti. Sielu pitäisi päästää vapauteen.

    Tarinoita riittää ja tämä on niistä yksi.

    • Kristityn tunnusmerkki on usko ylösnousseeseen Kristukseen. Ilman ylösnousemususkoa ei ole kristillistä kirkkoa.

  3. Jukka Kivimäki

    ” Kristuksen kuolinpäivä oli siis se ensimmäinen päivä, seuraava päivä oli sapatti, jonka Kristus oli haudassa. Kolmaspäivä tuli sapatin jälkeen ja olisi sen aikaisessa ajanlaskussa viikon ensimmäinen päivä. Tätä kolmatta päivää me kristityt vietämme Herran päivänä, eli ylösnousemuksen päivänä.”

    Sapatti liittyy luomistapahtumaan, Jumala loi kuusi päivää ja lepäsi setsemäntenä ja se sai nimekseen sapatti, eli lepopäivä.
    Sapatti on aina ollut paikallaan, ei se ole mikään ” sen aikainen päivä” tai jeesuksen haudassa olemispäivä.
    Sapatti on ollut alusta saakka, ja on edelleenkin.

    Sunnuntai on auringon päivä, aurinko on Luojan luoma taivaankappale, joka syntyi kun Jumala sanoi: ” Tulkoon valkeus.”

    Sapatti on tarkoitettu ihmisille ja myöskin eläimille levoksi ja palautumiseksi viikon aherruksesta. Kristinusko ei voinut ottaa sapattia vastaan, koska kreikkalaiset ja roomalaiset teettivät työt orjilla ja heille ei voitu sallia lepopäivää ja vapaat miehet olivat aina vapaalla.

    • Mielenkiintoinen näkökulma, mutta ei liity suoraan blogini aiheeseen. Kirjoita aiheesta vaikka oma blogi.

    • Kyllä saa, kunhan ei johdattele keskustelua pois blogin aiheesta. Blogin otsikko on ”Armon kerjäläisenä Kristuksen kirkossa” ja kommentti jota jatko kommentoit, liittyi ylösnousemususkoon, joka puolestaan on kristillisen kirkon keskiössä. Jos haluat kirjoittaa jostain muusta aiheesta, kuin kristinuskon sisällöstä taikka elämästä kristittynä, voit tehdä sen vaikkapa omassa blogikirjoituksessasi.

  4. Kivimäki

    Minulla ei ole omaa blogia ja mielestäni pysyin kuitenkin raamatussa, kun puhuin luomikertomuksesta ja sapatista. Sinä kirjoitit vuorisaarnasta aloituksessa, jossa sanotaan, että yksikään piirto tai kirjain ei laista häviä…..

    ”Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. ”

    Mistä laista Jeesus sinun mielestäsi tässä puhuu ?

    • Kun olet kirjautunut Kotimaa24 sivustolle, oma nimesi näkyy sinisellä pohjalla yläpalkissa. Nimesi oikealla puolella on pieni nuoli. Klikkaa nimesi kohdalla, niin saat esiin valikon. Klikkaa valikosta kohtaa Kirjoita blogiin.

      Sanonta ’Laki ja profeetat’ merkitsi tuolloin tavallisessa kielenkäytössä koko vanhan testamentin kirjakokoelmaa, eli Tanakia. Jeesus ei siis tullut kumoamaan Tanakista mitään. Tämä ei toki koskenut Tanakin ulkopuolisia juutalaisten perinnäissääntöjä.

      Toinen huomioon otettava seikka on se, ettei Tanakissa juutalaiselle kansalle asetettuja kulttisääntöjä ole tarkoitettu asetettavaksi myös pakanakansoista kääntyneille kristityille. Sama pätee myöskin niihin rangaistuksiin, joita Tanakin mukaan vääristä teoista tuli seurata. Laki itsessään on siis edelleen voimassa, mutta Jeesus Kristus on jo toteuttanut sen. Hän on kärsinyt Jumalan lain vaatiman rangaistuksen meidän puolestamme.

    • Kyse on lain ja evankeliumin suhteesta. Ilman lakia ei ole evankeliumia, mutta ilman evankeliumia laki johtaa kuolemaan.

Jukka Kivimäki
Jukka Kivimäki
Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.