Entisestään kärjistynyt keskustelu avioliitosta on edennyt hälyttävään tilanteeseen. Molempien osapuolten äänenpainoista tuntuu toisinaan puuttuvan harkinta, kuinka vakavia seurauksia ollaan valmiita kantamaan omien periaatteiden säilyttämisestä loppuun saakka. Kirkko ja yhteinen usko on enemmän kuin yksittäinen kiistakysymys. Hyvääkään asiaa ei pidä ajaa väärin keinoin.
Kuten oikeusistuimessa, on tärkeää ensin todeta, mitkä seikat ovat kiistattomasti perusteltuja.
Ensinnäkin: kirkolla on jo oikeusistuimessakin todettu oikeus itse määritellä kirkollisen vihkimisen ehdot. Kirkolla on ja voi olla eri käsitys avioliitosta kuin valtiolla. Toiseksi: samaa sukupuolta olevia pareja elää keskuudessamme joka tapauksessa. He eivät katoa, vaikka kaikki eivät heidän suhdettaan hyväksy. Kolmanneksi: Raamattu on kirkon uskon ja elämän ylin ohje. Neljänneksi: on kyse kirkollisen vihkimisen ja kirkon avioliittokäsityksen oleellisesta muuttamisesta.
Näiden jälkeen on siis katsottava, millä argumenteilla keskustelua on käyty. Sekä samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen kannattajien että vastustajien argumentoinnissa on vakavia ongelmia. Ongelmat liittyvät erityisesti kolmeen asiaan: rakkaus, luominen ja Raamattu.
Rakkaus ei ole aina oikeassa, ei hetero- eikä homoseksuaalinen rakkaus. Avioliittoon vihkimisessä ei ole kyse rakkauden siunaamisesta ja vielä vähemmän romanttisen rakkaussuhteen siunaamisesta. Rakkaus on aina langennutta rakkautta ja usein omaa etua etsivää. Siksi argumentit kuten ”rakkaus on aina oikeassa” ja ”miksi kielletään ihmisiltä rakkaus” eivät ole avioliiton teologian kannalta perusteltuja. Tässä kiistassa ei ole kysymys oikeudesta rakkauteen vaan siitä, ovatko samaa sukupuolta olevien sitoutuneet suhteet osa avioliiton käsitettä.
Avioliiton solmimisen kirkossa täytyy ankkuroitua rakkauden teologiaan, joka on huomattavasti laajempi kokonaisuus kuin suhteen tarkastelu oikeutena romanttiseen rakkauteen. Romanttisella rakkaudella on oma paikkansa suhteen muodostumisessa mutta sillä on oma paikkansa myös suhteiden rikkoutumisessa, uskottomuudessa ja avioeroissa. Romanttinen rakastuminen ei itsessään tee mitään hetero- tai homosuhdetta oikeaksi tai oikeuta sitä erikseen siunattavaksi.
Meneillään oleva kriisi perustuu pitkälti siihen, että perinteinen avioliitto on jo aiemmin menettänyt erityisasemansa yhteiskunnassa ja sen asema on kyseenalaistettu. Yksilöllisten oikeuksien asettaminen etusijalle ja romanttisen rakkauden ihannointi on pitkään nakertanut perheen ja sitoutuneen avioliiton merkitystä. Psykologinen ja muu tutkimustieto kertoo kuitenkin pysyvien suhteiden ja perusturvan merkityksestä niin lapsille kuin aikuisille.
Homoseksuaalisuutta koskevassa ajattelussa olemme kirkossa jälkijunassa. Raamatun kielteiset maininnat homoseksuaalisuudesta torjuttiin jo 80-luvulla sillä perusteella, että niillä tarkoitettiin seksuaalista hurjastelua eikä pysyviä suhteita niiden kesken, joille heteroseksuaalinen suhde ei ollut mahdollinen. Keskustelu sukupuolesta ja seksuaalisuudesta on kuitenkin edennyt jo paljon pidemmälle: nyt puhutaan yhä useammin oikeudesta valita tai vaihtaa seksuaalinen suuntautuminen romanttisen rakastumisen perusteella. Suhteen solmimista samaa sukupuolta olevaan pidetään kiinnostavana ja kokeilemisen arvoisena.
Kirkon ja sen jäsenten tulee puolustaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Siitä ei välttämättä seuraa, että seksuaalisuuden ja sukupuolen peruskäsitteet on muutettava. Suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa ei edistetä siten, että lakataan puhumasta miehistä ja naisista, tai avioliitosta. Ennen puhuttiin poikatytöistä ja tyttömäisistä pojista. Heidät saatettiin hyväksyä joukkoon aivan kuten muutkin. Toisaalta kiusaamisen syyksi on aina riittänyt mikä tahansa erilaisuus. Nyt kiusaaminen jatkuu uusilla nimikkeillä. Mitkään muutokset käsitteissä tai identiteeteissä eivät poista kiusaamiseksi joutumisen vaaraa. Jokaisen ihmisarvoa on puolustettava ja lähimmäisenrakkauden mukaisesti asetuttava toisen asemaan, jotta voidaan toimia oikein.
Kirkossa nyt meneillään oleva kiista on osa maailmanlaajaa muutosta. Raamatuntulkinta on keskeisessä roolissa, muuten kirkko ei ole kirkko. Sekä reformaation että koko kirkon historian valossa on ollut välttämätöntä tarkastella asioita sekä Raamatun että tradition näkökulmasta. Raamatun tulkinta ei voi lähteä nollapisteestä tämän hetken haasteiden ratkaisemiseksi vaan edellyttää liittymistä aiempaan traditioon. Raamattu ei anna vastauksia kaikkeen eikä käsittele kaikkia tämän ajan kysymyksiä. Silti johtopäätös ei voi olla, että kirkko hylkää Raamatun tai esimerkiksi luomisen merkityksen ihmiskäsityksen perustana. Vaikka luomiskertomus sisältää joitakin patriarkaalisen mallin aineksia, se – samoin kuin Jeesuksen esimerkki naisten kohtaamisesta – on radikaalisti tasa-arvoinen.
Mies ja nainen ovat kumppaneita, jotka luovat uutta elämää seksuaalisuutensa välityksellä. Äiti, isä, puolisot, lisääntyminen ovat elämän peruskäsitteitä. Vaikka nämä eivät voi toteutua kaikkien kohdalla, se ei vähennä heidän ihmisarvoaan vaan heillä on toisenlainen kutsumus ja tehtävä.
On keinotekoista erottaa kumppanuus miehen ja naisen avioliitosta ja antaa luomiskertomukselle tulkinta, jossa miehen ja naisen välinen suhde ja avioliitto eivät ole enää merkitseviä. Samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä puoltavat saattavat hyvin argumentoida, ettei luomiskertomus kerro mitään avioliitosta. Kuitenkin sekä Jeesus itse että Paavali liittävät avioliiton Jumalan luomistyöhön ja luomisesta nousevaan peruskäsitykseen ihmisestä.
Piispojen kompromissiesityksen tavoite on hyvä ja oikea: saada asiaan ratkaisu, joka olisi mahdollista hyväksyä laajasti ja samalla muodostuisi käytäntö, jota kaikkialla noudatetaan. Esityksen hyvä puoli on pyrkimys luoda elintila samaa sukupuolta oleville pareille, jotka ovat joka tapauksessa olemassa ja samalla pitää kiinni miehen ja naisen välisen avioliiton erityislaadusta, joka on samalla tavoin joka tapauksessa olemassa.
Mutta – käytännössä vastakkaiset kannat asiassa eivät voi löytää tasapainoa niin, että saman avioliittokäsitteen alle pakotetaan kaksi erilaista suhdetta, joiden ikään kuin edellytetään olevan samanlaisia. Tasa-arvo ei toteudu erilaisuus kieltämällä. Sekä samaa sukupuolta olevat että eri sukupuolta olevat parit tunnistavat eron, joka heidän välillään on. Kyse ei ole biologisesti eikä käytännössä samasta asiasta.
Esityksessä on myös looginen ristiriita, koska kirkko ei sen mukaan ainoastaan vihkisi samaa ja eri sukupuolta olevia vaan sen olisi myös opetettava kahta eri käsitystä yhtä aikaa. Kerrottaessa, mitä miehen ja naisen välinen avioliitto merkitsee ja mihin se perustuu olisi samanaikaisesti opetettava, että samaa sukupuolta oleviin pareihin samat perusteet eivät pädekään. Kysymys laajenee väistämättä kirkon ihmiskäsitykseen ja luomiseen perustuvan ihmiskuvan perusteisiin. Koska nyt esillä olevat käsitykset ovat monella tavoin toisensa poissulkevia, niiden yhtäaikainen ylläpitäminen kirkon käsityksenä avioliitosta on väistämättä ristiriitaista. Poikkeukset eivät muuta pääsääntöä, vaikka niillä on yhtäläinen lupa olla olemassa.
Käsitykseni mukaan onkin etsittävä toisenlaista ratkaisua kysymykseen. Jotta tässä tilanteessa voidaan luoda mahdollisuus samaa sukupuolta oleville pareille saada kirkollinen siunaus ja heidän olemassaolonsa tunnustetaan, sitä varten on sovellettava yhtä nykyisistä mahdollisuuksista: avioliiton siunaaminen. Nykyisen kirkkojärjestyksen mukaan se koskee ”niitä avioliittoja, jotka on solmittu muutoin kuin ev. lut. kirkon järjestyksen mukaan”. Tällaista siunaamisen kaavaa voisivat jatkossa käyttää kaikki siviilivihityt parit, ovat ne sitten samaa tai eri sukupuolta, eri uskontoihin kuuluvat, kristityt tai ei-kristityt ilman mitään erotusta. Kansanomainen käsitys siunauksesta ’hyväksymisenä’ ei siis itse asiassa tavoita siunauksen varsinaista tarkoitusta ja merkitystä. Siunaus on Jumalan lahjojen ja johdatuksen pyytämistä ja sitä voidaan pyytää ja antaa kaikille ihmisille perhemuodosta, sukupuolesta ja uskonnosta riippumatta. Uusi avioliiton siunaamisen kaava on kuitenkin laadittava, koska nykyinen jäljittelee tarpeettomasti vihkimistä, vaikka kyse on eri asiasta. Aiemmin tämä siunausvaihtoehto hylättiin paljolti sillä perusteella, että teologisesti kyse olisi samasta asiasta. Näin ei kuitenkaan ole, kun valtion ja kirkon käsitykset avioliitosta poikkeavat toisistaan ja siunaamisen teologia ymmärretään oikein.
Antti Yli-Opas, kirkkoherra, Laihia
🙂 Kiitos. Mutta kun Jeesus näki, että temppelissä oli rahanvaihtajia ja myyjiä-Hän ei sanonut:” Hyvä, hyvä-saadaan rahaa ja väkeä temppeliin”. Vaan? Hän kaatoi Pyhää Vihaa täynnä pöydät ja siitä oli kauniit puheet, pokkuroinnit, maailmaan mukautuminen kaukana. Oksat pois-sanois pohojalaanen.
Minua ihmetyttää, kun Raamatun kohta, jossa selvästi sanotaan, että kaikki eivät ole avioliittoon sopivia. Ja Jeesus jopa kehottaa sinkkuuteen, jos mahdollista. Niin Paavalikin. Tässä Jeesuksen neuvo avioliittokyssäriin: ”10Opetuslapset sanoivat hänelle: ”Jos miehen on näin laita vaimoonsa nähden, niin ei ole hyvä naida”. 11Mutta hän sanoi heille: ”Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu. 12Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon.”
Kiitos analyyttisestä, uusia näköaloja avaavasta ja ratkaisuun pyrkivästä kirjoituksesta. Vailla teologista koulutusta olevana olen itsekin miettinyt tuota siunauksen käsitettä ja maallikkojärjellä päätynyt kirjoittajan kanssa samoille linjoille. Minun ajatukseni ovat tietysti toisarvoisia, mutta tärkeää on kysyä, voisiko kirjoittajan esityksestä olla apua asian ratkaisemiseen.
Olen tasan samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Ehdotus avaisi näköalat eteenpäin. Erityisesti myös tuo avioliiton siunaamisen kaavan syvällinen uudistaminen.
Mitään kirkollista homoseksuaalien siunauskaavaa ei tarvitse luoda, eikä tule luoda. Mitä kirkko sellaisella tekee? Siunauskaava sekoittaa, se on kuin avoin kortti homoseksuaalisuuden hyväksymiselle, jonkinlainen kompromissi. Vastaava toimi tehtiin juuri Vatikaanissa, selitysten kera, jota on myös voimakkaasti kritisoitu.
Kiitoksia hyvin analyyttisesta selvityksestä, joka on tavallisella maallikkojärjelläkin helppo ymmärtää. Tärkeätä on tosiaan havaita kaksi tosiasiaa: 1. Avioliittoon vihkiminen on ensisijaisesti valtion vallassa oleva rekisteröintitoimi, jonka edellytykset valtio on laajentanut koskemaan sukupuolesta riippumatta kaikkia vihittäviä pareja. 2. Kirkon ja seurakuntien jäseninä on jo monia samaa sukupuolta olevia pareja, joita on kohdeltava tasa-arvoisesti muiden kirkon ja seurakunnan jäsenten kanssa.
Olen monessa yhteydessä kysynyt, eikö kaikkia ihmisiä pidä siunata. Konservatiivinen vastaus on, että homoseksuaalisuus on syntiä, eikä sitä pidä hyväksyä ja siunata. Tällä argumentilla ketään ei voisi siunata, sillä kirkkomme opin mukaan me kaikki olemme syntisiä ja syntiä tehneet.
Nykyinen vihkimiskaava on selvästi tarkoitettu miehen ja naisen vihkimiseen, joten sitä on muutettava. Kysymys ei ole kompromissista vaan mukautumisesta Suomessa voimassa olevaan avioliittolakiin. Asiaa hämärtää se, että monet papit ovat piispojen suojeluksessa jo nyt, kirkon ratkaisua odottamatta, alkaneet vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Selkeintä olisikin, jos kirkko luopuisi kokonaan avioliittoon vihkimisestä, ja keskityttäisiin siihen, miten samaa sukupuolta olevat parit voidaan kirkon opin mukaisesti siunata.
Kiitos Antti hyvästä keskustelun aloituksesta. Tosin nyky-ihminen ei lue kovin pitkiä tekstejä enää. Joten juuri ne, jotka kovimpia äänenpainoja käyttävät eivät pääse tästä osalliseksi. Jo keskustelujen alussa ehdotin tuota siunaamisen vaihtoehtoa, mutta sen ongelmallisuus tuli esiin siinä, ettei sillä ole mitään eroa avioliittoon vihkimisen kanssa. Siinä merkityksessä että molemmissa on kyse homoseksuaalisuuden hyväksymisestä. Samalla hyväksynnän saa moni muukin asia, joita tähän asti on pidetty selkeästi Jumalan tahdon vastaisena. Kuten tuo kovuus, joka keskusteluissa tulee usein esiin.
Periaatteellisia keskusteluja olen pyrkinyt asiasta välttämään täällä, sillä koskaan en tiedä miten henkilökohtaisesti lukija tekstini kokee. Hänelle se ei ehkä ole periaatteellista, vaan loukkaavaa ja jopa hänen identiteettiään koskevaa.
Siksi olen välttänyt näitä keskusteluja.
Kauan sitten osui silmään ohjeistus siitä miten kirkon vaikutusvalta yhteiskunnassa voidaan kirkon omalla avustuksella mitätöidä. Kirkon sisälle tarvitsee vain viedä keskustelu homouden hyväksymisestä ja kirkko tulee itse hoitamaan asiaa eteenpäin. Sitä tavoitetta perusteltiin suunnitelmassa sillä, ettei konservatiivit tule asiaa koskaan hyväksymään ja näin saadaan kirkko jakaantumaan ja samalla kirkon arvovalta yhteiskunnan normien ylläpitäjänä mitätöityä.
Mikä voisi olla vielä parempi tapa mitätöidä yhteiskunnan normeja kuin ehdotus jonka mukaan kirkossa saa olla rinnakkain kaksi täysin vastakkaista normia ja sille annetaan piispojen siunaus?
Antti Yli-Opas tutkimuksessa luterilaisesta avoliittokäsityksestä toteaa, että ”jatkuvan luomisen ajatusta soveltaen voi katsoa, että luomisessa asetettiin alati uusia muotoja saava avioliitto. Jatkuvaan luomiseen sisältyy myös se, että Jumala kussakin tilanteessa uudistaa luonnollisen lain vaatimuksen ja osoittaa oikean toimintatavan eettisen harkinnan perusteella.”
Edelleen. ”Loogisesti tämä ajattelumalli vihkimisestä sisältää mahdollisuuden myös samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen.” (Yli-Opas 2010)
Mikäli nyt tulkitsen edellistä tekstiä oikein me voimme eettisesti arvioida sen, mikä on Jumalan tahto tässä tilanteessa huolimatta siitä mikä lähtökohta on luomisessa asetettu, eikä se siten enää velvoita meitä.
”…huolimatta siitä mikä lähtökohta on luomisessa asetettu, eikä se siten enää velvoita meitä.” (Vasumäki Kosti)
Ihminen on antanut itselleen nimen Homo Sapiens – viisas ihminen. Tämä viisas ihminen tappaa muita viisaita ihmisiä vuosisadoista toiseen omassa viisaudessaan.
”Ihmisten suvun (Homo) katsotaan yleisimmin kehittyneen 2–2,5 miljoonaa vuotta sitten, vaikkakin jotkut katsovat sen kehittyneen jo yli neljä miljoonaa vuotta sitten.” (Wikipedia ) -katsotaan?
Alkulimasta kehittynyt elämä ei velvoita meitä vanhan kirjan (VT) perusteella mihinkään, koska olemme viisaiksi tulleet? Uskallan epäillä ihmisen viisautta siitä huolimatta, että ihmiskunta on saavuttanut ihmeellisiä voittoja tieteen ja tekniikan aloilla. Ei kai tämä kaikki ole elottoman aineen pitkän ajan kehityksen tulosta? Luoja on luojana hylätty!
1:22 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet 1:23 ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. (Roomalaiskirje/UT)
Me voimme/ me emme voi arvioida, miten Jumalan tahto olisi muuttunut luomisen jälkeen?
Niin. Mikäpä ei Darwinin maailmassa olisi mahdollista, paitsi synti?
”Olen monessa yhteydessä kysynyt, eikö kaikkia ihmisiä pidä siunata. Konservatiivinen vastaus on, että homoseksuaalisuus on syntiä, eikä sitä pidä hyväksyä ja siunata. Tällä argumentilla ketään ei voisi siunata, sillä kirkkomme opin mukaan me kaikki olemme syntisiä ja syntiä tehneet.”(Risto Tuori).
Liturginen rukous ei voi ottaa lähtökohdakseen aktiivista synnin tekemisen siunausta, tämä on erittäin pätevä lähtökohta. Sen sijaan kirkko siunaa jatkuvasti syntisiä ja katuvia ihmisiä.
Olen monessa yhteydessä kysynyt, eikö kaikkia ihmisiä pidä siunata. (Risto Tuori)
Kirkko siunaa jatkuvasti syntisiä ja katuvia ihmisiä. (Paajanen Sami)
Kirkolla ei ole koskaan ollut muita siunattavia ihmisiä kuin syntisiä.
Kari: Tällä keskustelupalstalla on kyllä koko joukko ’synnittömiä’, jotka viskelevät – eivät vain ensimmäistä – vaan vuorenkorkuisia kivikasoja vuodesta toiseen meidän syntisten niskaan.
Mutta tätä nähtävästi heidän raamatuntulkintansa heiltä edellyttää. Varmaan saavat siitä jonkinlaista tyydytystä elämäänsä.