Antoiko Jeesus myös Juudas Iskariotille ”kuninkaallisen vallan”?

Oliko Juudas Iskariot kuulemassa Jeesuksen merkitykselliset sanat: ”Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut.”(Lu22:29) Voisiko tuo luopio olla Jeesuksen kanssa vallankäyttäjänä kerran taivaassa?

Viittasiko Kristus myös pettäjäänsä, kun hän suitsutti viimeisenä iltana seuraajilleen kiitosta: ”Koko ajan, kaikissa koettelemuksissani, te olette pysyneet minun kanssani.”(Lu22:8)

Monet ajattelevat, että Jeesuksen kaikki kaksitoista olivat Mestarin mukana loppuun asti sinä iltana, jolloin hän velvoitti kaikkia seuraajiaan: ”Tehkää tämä minun muistokseni”.(jae19) Ja aloitti sen meidän päiviimme jatkuneen perinteen, josta Paavali kirjoitti: ”Te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee”(1.Ko11:26). Jeesuksen murhan avustaja olisi ollut kristillisen perinteen alkuun polkaisijoita?

Kun Raamattua tutkitaan tarkasti, voidaan havaita, ettei Juudas Iskariot ollut jerusalemilaisessa ylähuoneessa enää siinä vaiheessa, kun oli siirrytty meitä kristittyjä velvoittavaan vaiheeseen.

Jeesuksen kuolinpäivä alkoi pesah-aterialla nisankuuun 14. päivänä. Auringon laskun jälkeen käynnistyi se vuorokausi, jolloin kaikkien juutalaisten tuli tehdä voitavansa Egyptin orjuudesta poistumisen muistoksi(2.Mo12:17-20). Jeesus ja hänen läheisensä tietenkin noudattivat Mooseksen lakia tarkasti, olihan lakiliitto vielä voimissaan.

Jeesuksen viimeiseen ateriaan liittyy myös erinomainen raamatullinen symboliikka: Juuri ennen uhratuksi tulemistaan ”Jumalan Karitsa” aterioi vastikään uhratun pääsiäislampaan. Ja miten punaviini symboloikaan elävästi Kristuksen verta sekä happamaton leipä Kristuksen täydellistä uhria. Ja juuri noiden tapahtumien kautta me nykyään elävät voimme myös jatkaa olemassaoloamme jopa ikuisesti.

Kaikki evankeliumikertomukset noteeraavat Jeesuksen viimeisen illan. Henkilökohtaisesti tilaisuudessa läsnä olleen Johanneksen kirjaama evankeliumi on kuitenkin ainoa, joka kertoo Juudas Iskariotin poistuneen paikalta ennen kuin pesah-aterian jälkivaiheeseen oli edetty: ”Sitten hän kastoi palan ja antoi sen Juudakselle, Simon Iskariotin pojalle…Syötyään leivänpalan Juudas lähti heti ulos. Oli yö.”(Joh13:26,30)

Johanneksen evankeliumi ei kuitenkaan kerro mitään illan tapahtumista juutalaisen pääsiäisateriavaiheen jälkeen. Herää siis kysymys: Missä vaiheessa synkkäilmeinen petturi poistui tummaan yöhön?

Leipäpalan syöminen on se yksityiskohta, jonka perusteella tapahtumat voidaan synkronoida ajallisesti toisiinsa. Markuksen ja Matteuksen evankeliumit ovat kirjanneet muistiin Jeesuksen repliikin ”Yksi teistä kahdestatoista, mies, joka syö samasta vadista kuin minä.”(Mark14:10;Mat26:23) Molemmat kertomukset jatkavat tämän jälkeen illan huipennukseen ja Jeesuksen jatkolupauksiin apostoleilleen. Juudas Iskariot oli siis tuossa vaiheessa jo kontaktoimassa Jeesuksen pidättäjiä, voidaan ainoastaan Johanneksen evankeliumin perusteella päätellä. Hän kun lähti ”syötyään leivänpalan”, kuten Johanneksen evankeliumi sanoo.

Luukkaan kertomuksessa on sellainen poikkeavuus, että kysymys ”kuka heistä se saattaisi olla” eli kavaltajapohdiskelu esitetään vasta sen jälkeen kun Jeesus antoi punaviinille ja leivälle uuden erityismerkityksen.(Lu22:21-23) Matteuksen ja Markuksen kertomukset sijoittavat tämän saman keskustelutilanteen ennen pääsiäisaterian ”jatko-osaa”.(Mat26:22,Mark14:19) Miten ongelma voidaan ratkaista? Joku voi nähdä tilanteessa oivallisen ristiriidan: ”Haa , Raamattu puhuu ristiin”. Minä en näe mitään ristiriitaa.

On mitä ilmeisintä, että Luukas ei kirjoita viimeisen illan tapahtumia Matteuksen ja Markuksen tapaan aikajärjestyksessä. Tämä ilmenee tuon ateriointitilanteen ohella myös jatkokertomuksesta.

Pietarin mahtipontisen kohtalokkaat sanat ”vaikka muut, niin en minä” esitetään Luukkaan kuvauksessa  22. luvun jakeissa 31-34. Öljymäelle lähdetään kuitenkin vasta jakeessa 39. Matteus ja Markus puolestaan kertovat, että ruokailu oli jo takanapäin ja oli saavuttu Öljymäelle, jossa paikassa Jeesus ennusti Pietarin tulevan haksahduksen.(Mat26:30-;Mark14:2-)

Miksi tällainen pieni yksityiskohta kannattaa Raamatusta poimia esille ja siitä keskustella? Minun mielestäni siksi, että se opettaa Raamattua lukevalle vähintään kaksi asiaa.

1) Kannattaa lukea kaikki evankeliumikertomukset, jotta saa riittävän kokonaiskuvan Raamatun tapahtumista.

2) Ei tarvitse nähdä ristiriitoja sellaisessa, missä niitä ei selvästikään ole.

Myös Raamatun erääseen myöhempään kehotukseen Iskariotin pois lähtö antaa ymmärrystä. Jeesuksen uhrikuoleman muistoaterialle saapuvan on tutkisteltava itseään: ”Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan(1.Ko11:27). Juudas Iskariotin ei tarvinnut olla tuollaisesta ongelmasta lainkaan huolissaan. Hän oli jo aiemmin varmistanut asemansa. Ei suinkaan Jeesuksen hallitsijatoverina taivaassa vaan olemassaolonsa hukanneena ”kadotuksen lapsena”(Joh17:12KR38)

 

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

156 KOMMENTIT

  1. Rauli: ”- – “Valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä laulettiin uutta laulua, jota ei voinut oppia kukaan muu kuin nuo sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on ostettu maan päältä. He eivät ole tahranneet itseään naisten kanssa vaan ovat pysyneet puhtaina kuin neitsyet, ja he seuraavat Karitsaa, minne hän meneekin. Heidät on ostettu ihmisten joukosta esikoislahjaksi Jumalalle ja Karitsalle.”(Ilm14:3,4)
    Miksi lukumääräksi mainitaan juuri tuo lukema? Vastaukseni on: en tiedä. Olisiko sinulla jokin parempi numeroarvo heittää ja korjata Raamatussa oleva?”

    Keitä muita valtaistuimen edessä on?

    Ilm.7:
    ”9. Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat VALTAISTUIMEN EDESSÄ ja KARITSAN EDESSÄ puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään,
    10. ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ”Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta”.
    11. Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen VALTAISTUIMEN ETEEN ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
    12. sanoen: ”Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!”
    13. Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: ”Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat TULLEET?”
    14. Ja minä sanoin hänelle: ”Herrani, sinä tiedät sen”. Ja hän sanoi minulle: ”Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.”

    Toki tiedän, että todistajat selittävät sanat ”valtaistuimen edessä” aina sen mukaan, miten ne sopivat omaan tulkintaan, mutta mietipä nyt toistakin asiaa noissa jakeissa.

    Jos suuri joukko olisi yhä maan päällä, niin miksi yksi vanhimmista kysyy, mistä nämä ovat tulleet? Jos joukko olisi edelleen maan päällä ja ahdistus on ollut maailmanlaajuinen, ei puhuttaisi siitä mistä on tultu.

    Vastaavasti jos joskus menneisyydessä olisi ollut aivan koko maapallonlaajuinen sota, joka olisi ollut ihan kaikkialla, ei sen jälkeen olisi puhuttu sodasta tulemisesta, koska ei olisi mitään paikkaa joka ei olisi ollut sota-aluetta.

    Paikka, johon tullaan on siis aina sen alueen ulkopuolella josta lähdetään. Oletko tästä eri mieltä?

    Mieti nyt hieman ilman niitä järjestösi tarjoamia lukulaseja. Edes puoli tuntia.

    • Tämä teksti menee sen verran ohi topicista, että annan sen olla. Lukulaseilla tai sitten ilman.

      Jeesuksen omien kuninkuudesta me lienemmekin jo aika lailla samaa mieltä kuin Raamattu? Siitähän tässä kesksutelussa on ennen muuta kyse?

    • Rauli: ”Tämä teksti menee sen verran ohi topicista, että annan sen olla. Lukulaseilla tai sitten ilman.”

      Niinpä juuri. Tähän olisikin ollut hieman vaikea vastata loogisesti.

      Rauli: ”Jeesuksen omien kuninkuudesta me lienemmekin jo aika lailla samaa mieltä kuin Raamattu? Siitähän tässä kesksutelussa on ennen muuta kyse?”

      Jos vain 144000 voideltua ovat Jeesuksen omia, niin kenelle loput kuuluvat? Kenen omia he ovat?

    • ”Jeesuksen omat” tarkoittaa Raamatussa juuri noita kuningasvallan saaneita. Muita termejä heistä ovat esimerkiksi ”Kristuksen morsian” ja ”Uusi Jerusalem”(Ilm21. luku)

      Kommentoidaanpa nyt sitten hiukan tuota Ilmestyksestä esile ottamaasi. Kuitenkin.

      ”Heillä oli palmut käsissään.” Uskotko, että taivaassa heilutaan palmujen kera?

      “Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat TULLEET?”

      Johannes tässä yksinkertaisesti ihmettelee, että mistä tämä saamansa näky on peräisin. Eihän näkyjen maailmassa ”tulla tai mennä” normaalilien liikeratojen mukaan.

      “Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.”

      Jeesus kertoi edeltä, että ”suuri ahdistus voisi lopettaa kaiken ihmiselämän maapallolta: ”Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi.”(Mat24:22) Tästä tilanteesta henkiin jääneet tulla tupsahtavat sitten Johanneksen näkyyn mukaan. Ja ovat ”Jumalan valtaistuimen edessä”, eli ”hänen jalkojensa korokkeella”, kuten Jeesus maapalloa nimitti(Mat5:35).

    • Rauli: ”“Heillä oli palmut käsissään.” Uskotko, että taivaassa heilutaan palmujen kera?”

      Uskotko sinä, että taivasten valtakunnassa ei ole kasveja?

      Rauli: ”Johannes tässä yksinkertaisesti ihmettelee, että mistä tämä saamansa näky on peräisin. Eihän näkyjen maailmassa “tulla tai mennä” normaalilien liikeratojen mukaan. ”

      Että ihmettelee. Jaaha. No mksi ihmeessä sellaista ihmettelee, että mistä ovat tulleet jos näkisi ihmiset näkynä maan pinnalla? Eikö olisi loogisempaa kysyä, että mitä noille ihmisille tuolla on tapahtunut?

      Rauli:”Jeesus kertoi edeltä, että “suuri ahdistus voisi lopettaa kaiken ihmiselämän maapallolta: “Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi.”(Mat24:22) Tästä tilanteesta henkiin jääneet “tulla tupsahtavat sitten Johanneksen näkyyn mukaan. Ja ovat “Jumalan valtaistuimen edessä”, “hänen jalkojensa korokkeella”, kuten Jeesus maapalloa nimitti(Mat5:35).”

      Ja kaikki enkelit lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen … eli maapallolle?

      Raamatun luku on helppoa, kun ei tarvitse uskoa siihen mitä lukee, vaan voi tulkita vapaasti kaikki ilmaukset omaan oppiin sopivaksi.

  2. Miksi lukumääräksi mainitaan juuri tuo lukema? Vastaukseni on: en tiedä. Olisiko sinulla jokin parempi numeroarvo heittää ja korjata Raamatussa oleva?”

    Jos viitsitte perehtyä antiikin numeriikaan huomaisitte heti, miksi luku on 144 000. Huomaathan että Uuden Jerusalemin muuri oli 144 kynärää korkea! Luku 666 ja 144 000 ovat peräkkäsissä jakeissa! Ei sattuma,sillä
    144 000:666 = 216,216 216 216
    Nyt 216 on Aryeh eli Jaloperura! Kuka olikan Juudan Jalopeura?

    Ja päinvastoin 144000:216 = 666,666 666 666….

    Nyt 666 = niin mikä?

    • Lisää luvusta 144000:

      Makrokosminen 12000 neliövakomittainen kaupunki (Uusi Jerusalem) ja mikrokosminen linnoitus 144 kyynärää korkeine muureineen eroavat skaalaltaan, mutta kuuluvat samaan geometriseen malliin. Kun ne saatetaan vertailukelpoisiin mittasuhteisiin havaitaan, että sivuiltaan 12 vakomittaiseen neliöön mahtuu ympyrä, jonka kehä on 24,890 jalkaa tai 14,400 kyynärää.
      (1.728×14400=248832). Uuden Jerusalemin keskeinen idea on siis se, että sen voi tunnistaa kuutioksi, jonka sisälle mahtuu pallo, joka itse asiassa on maapallo suhteessa 1 jalka = 1 maili, sillä ko. pallon halkaisija (24832:3.14159 on 7920,5 jalkaa ja maapallon halkaisija on 7920 mailia!)

      Kaupunkien ja temppeleiden mittaamisesta puhutaan Raamatussa usein, mm. Sakariaan luvussa 2 ja Hesekielin luvussa 43 jakeessa 10.

      Uuden Jerusalemin mittaamisessa on neljä yksikköä tärkeitä: 1)Englannin jalka, 2) 2,72 -jalkainen megaliittiyardi, 3) 1,2165 -jalkainen Egyptin remen ja 4) 1,72 -jalkainen Egyptin kyynärä.
      (Myös sumerin jalka 13,2 tuumaa tai 1,1 egl. jalkaa).

      Mitat ovat monin tavoin kosmisia ja luku 6 pelaa niissä suurta roolia ja eikä ole ihme, että kreikan sanan kosmos. Antiikin astronomit adoptoivat mailin yksiköksi, jonka avulla ilmoittivat kosmisia intervalleja numeron 6 ’ehdoin’ ja laskivat seuraavanlaisia pyhiä mittoja:

      Auringon halkaisija 864000 mailia (12x12x6000)
      Kuun halkaisija 2160 mailia (6x6x60)
      Maan halkaisija 7920 mailia (12×660)
      Maan km. kehä 248832 mailia (12x12x12x12x12)
      Maan nopeus auringon ympäri 66,600 mailia per tunti
      Maan ja kuun etäisyys 237600 mailia (6x60x660)
      (Huomaa 1.6×237600=380160)

      Nykyisen englantilaisen mittajärjestelmän perusta on siis antiikin kosmologiassa.
      (Huomaa, että 1056 km on 660 mailia suhteen 1,6 mukaan)

      Maan keskiarvoinen kehä on 792o mailia, 7920 jalkaa on myös vanhassa Englannin leaguessa (n. 3 mailissa), 7920 tuumaa on vakomitassa tai stadionissa, ja 7920 jalkaa tai vakomittaa oli siis Uuden Jerusalemin kussakin sivussa. Sellaisen neliön, jonka ala on 1440 aaria, sivussa on myös 7920 jalkaa. Huomaa, että maan halkaisija 7920 mailia suhteesta 1 m=1, 6 km on 12672 km, joka on 12×1056.

      Kun Uuden Jerusalemin sivu on 7920 jalkaa, niin koko ympärys on 4×7920 eli 31680 jalkaa
      (30×1056,vrt. Stonehengen 30 lintel kiveen). UJ:n kehys on siis 6 mailia: maili 5280 jalkaa,
      tällöin sivu on 1,5 mailia. (5×1056=5280?)

      Tällöin sellaisen ympyrän kehä, joka sisältää UJ:n neliön, on 6,666 mailia ja ko. ympyrän ala on 33,300,000 neliökyynärää, jolloin UJ:n neliön sisään jäävän pienemmän ympyrän ala on 6,660,000 neliömegaliittiyardia.
      Siis luku 666, joka esiintyy Johanneksen Ilmestyskirjassa, on mitä tärkein asioita arvioitaessa.

      Kun UJ:n kuution yhden sivun pinta-ala on 144000 000 neliövakomittaa, on kuution 6.n sivun ala 864 000 000 neliövakomittaa. Ja luku 864 on myös kovin keskeinen kosmologisissa mitoissa, olihan auringon halkaisija 864000 mailia. Nimen Jerusalem gematrinen arvo on –864.
      ’Gonia’ eli maan ’kulma’, jolla enkeli seisoi, arvo on 864. Käsitteen ’pyhä’ (agion) arvo on 864, samoin sanan theu (jumalan). Ilman artikkelia em. sana alttari on 864.
      Hindumytolgiassa 864000 on suuren vuoden 4320000 viidennes. Brahmaan yö on 8640000000 vuotta, mikä on 33333,3333 prekessiovuotta. (Kolmossarja esiintyi siis myös UJ:n neliön kiertävän ympyrän alana: 3330000 neliökyynärää)
      Vuorokaudessa on 86400 sekuntia.

  3. Jumalan lapsina me olemme Hänen perikuntansa ja osa Hänen kuninkaallista papistoaan. Siis jokainen on, joka uskoo Kristuksen kautta Jumalaan. Näin on kirjoitettu.

    ”Sillä Raamatussa sanotaan: ”Katso, minä lasken Siioniin valitun kiven, kalliin kulmakiven; ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva”.
    Teille siis, jotka uskotte, se on kallis, mutta niille, jotka eivät usko, ”on se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut kulmakiveksi”
    ja ”kompastuskiveksi ja loukkauskallioksi”. Koska he eivät tottele sanaa, niin he kompastuvat; ja siihen heidät on pantukin.

    Mutta te olette ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja”, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen ”ette olleet kansa”, mutta nyt olette ”Jumalan kansa”, jotka ennen ”ette olleet armahdetut”, mutta nyt ”olette armahdetut”. 1.Piet.2:6-10

  4. Myös Juudas oli osaansa valittu. Jumalan teot käyvät ilmi Juudaksessa meidän nähden. Kadotuksen lapsi. (Vertaa ryövärit ristillä yksi oli synnitön kaksi syntistä, toinen tunnusti syntinsä ja toinen pilkkasi) Kaikki tapahtuu kaikille, mutta valittujen tähden Jumal lähetti Kristuksen maailmaan, että me hänen kauttaan pelastuisimme tulevasta vihasta.

    Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule.
    Ja ellei Herra lyhentäisi niitä päiviä, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden, jotka hän on valinnut, hän on lyhentänyt ne päivät.
    Ja jos silloin joku sanoo teille: ’Katso, täällä on Kristus’, tai: ’Katso, tuolla’, niin älkää uskoko. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.

    ”Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.” Joh.17:12

  5. Siirrän nyt tähän keskustelun Ailan kanssa Ilmestyksen 7. luvun tapahtumista. Siinä kerrotaan seuraavaa, olennaiset kohdat tähän siteerattuna:

    ”Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa.”(jae9)

    ”Yksi vanhimmista kysyi minulta: ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?” Minä vastasin: ”Herra, sinä sen tiedät.” Hän sanoi minulle: — Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen.” Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle.”(jakeet 14-16)

    Ilmestyksen 7. luvussa suuri joukko on siis ”valtaistuimen edessä”, kuten on myös Karitsa(jae17) ja enkelit(jae11) Miksi suuri joukko on maapallolla ja samalla kuitenkin ”valtaistuimen edessä”?

    Kreikankielinen ilmaus ”edessä”(enōpion) on varsin monivivahteinen, kun sen käyttöä 97 eri raamatunkohdassa vertailee. Se voi olla kirjaimellista tai sitten kuvaannollista edessä olemista. Muutamia esimerkkejä poimittuna tähän.

    Johannes Kastajan Raamattu kertoo olevan ”suuri Herran edessä”, myös hänen vanhempansa olivat ”molemmat hurskaita Jumalan edessä”(Lu1:6,15). KR-92 kääntääkin viimeksi mainitun jakeen ”he olivat kumpikin Jumalan silmissä hurskaita”. Tuhlaajapoika kertoi tehneensä syntiä ”isänsä edessä” ja myös Daavid näki ”edessään Herran”, vaikka tuskin oli taivaassa(Lu15:21;Apt2:25).

    Voisin jatkaa poimintoja melkoisen listan, mutta lienee tullut selväksi, että ”edessä” on Raamatussa vähän samaan tapaan käytetty kuin kirkollisissa menoissa, kun sanotaan, että ”Jumalan ja tämän seurakunnan edessä”(Muistinvarainen sitaatti).

    Suuri joukko on siis Jumalan ”näkyvissä” hänen ”jalkojensa astinlaudaksi” kutsutulla maapallolla. Enkelit ja Karitsa ovat sitten lähempänä Kaikkivaltiasta, taivaassa valtaistuimen edessä, jakeen 11 mukaan oikein ”valtaistuimen ympärillä”.

    Suuren joukon sijaintiin maan päällä viittaa myös se, että heillä on palmunoksia kädessään. Taivaassa ei yhdenkään raamatunjakeen mukaan mitään kasvillisuutta ole. Samaan maanpäällisyyteen viittaa myös se, että ”hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen”(jae15). Sen seurauksenahan sanotaan olevan, että ”nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle”(jae16). Taivaassa ei takuulla tarvita telttaa suojaamaan tuollaisilta asioilta.

    Täsmälleen sama kielikuva esitetään myös toisessa Johanneksen näyssä, Ilmestyksen 21. luvussa. Siellä kerrotaan ihan suoraan, että tuon ”teltan” asemapaikka. Se ”laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla- asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten”. Niin sen kerrotaan muodostavan ”Jumalan asuinsijan ihmisten keskellä.(Ilm21:2,3)”

    Tilanne on verrattavissa muinaiseen systeemiin juutalaisen aikana, jolloin Jehova sanoi omaisuuskansalleen: ”Minä pystytän asumukseni teidän keskellenne enkä väsy teihin, vaan vaellan teidän mukananne ja olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani.”(3.Moos26:11,12) Mukava muuten havaita, että kirkollinenkin linkitys on oivaltanut Jumalan telttojen vastaavuuden.

    Koko ajan tätä Ilmestyksen näkyä analysoitaessa on muistettava, että kyseessä on todellakin ”still-kuva” jostakin tulevasta. Siinä kuvassa Johannes raportoi erilaisista joukoista, pienempi taivaassa ja ”lukemattoman suuri” täälläTelluksella tuhatvuotiskauden paratiisimaisissa olosuhteissa.

  6. Ihmettelit Aila myös sitä, miten suureen joukkoon kuuluvat ovat ”tulleet” suuresta ahdistuksesta, jos he kerran jääneet eloon suuresta ahdistuksesta, joka on maan päällä. Jääminen ja tuleminen ovat eri asioita yleisessä puhekielessä, totta.

    Alkuteksti auttaa ymmärtämään tuota tulemista(erchomai). Strong kertoo meille, että kyseessä ei suinkaan aina ole mitään dynaamista tulemista vaan verbiä käytetään myös metaforamaisesti. Kun Aila luet Isä Meidän rukouksesta, että ”Tulkoon (erchomai) sinun valtakuntasi”, niin mikä silloin liikahtaa tai pompahtaa konkreettisesti paikasta A paikkaan B?

    Raamatun kreikkalaisessa tekstissä on 616 kertaa tuo verbi ”erchomai”, mutta ehkä tämä pieni poiminta auttaa sinua ymmärtämään tuon suuren joukon ”tulemisen”?

    • Rauli: ”Suuren joukon sijaintiin maan päällä viittaa myös se, että heillä on palmunoksia kädessään. Taivaassa ei yhdenkään raamatunjakeen mukaan mitään kasvillisuutta ole.”

      Ahaa.

      Tämä onkin aivan uusi tulkinta, josta en ole ennen kuullutkaan.

      Mitä siellä sitten on? Valtaistuimet leijumassa pilvien päällä???

      Kun viini tehdään rypäleistä ja Jeesus kertoo juovansa viiniä Jumalan valtakunnassa (esimerkiksi Mark. 14:25), niin tuotetaanko viini paratiisissa ja kuljetetaan sitten taivaaseen juotavaksi?
      Vai selitättekö nyt viininkin vertauskuvaksi, jos se ei sovi tulkintaanne taivasten valtakunnasta?

      Palaan muihin kohtiin paremmalla ajalla . . .

    • Vielä edelliseen liittyen.

      Mitä Jeesus syö ja juo opetuslastensa kanssa taivasten valtakunnassa, jos siellä ei ole kasveja?
      (Luuk. 22:30)

    • Oletko tullut Aila ajatelleeksi, millaisiin ongelmiin joudumme, jos ymmärrämme syömisen ja juomisen taivaassa kirjaimellisena? Niin kaunis kun ajatuksesi onkin.

      Ehdotit, että viini voitaisiin tuottaa maan päällä. Silloin myös valtaistuimilla täytyisi olla oma tavarantoimittajansa. Ja niillä kruunuilla, jotka kuninkaiden päähän on asetettu. Entä se kultamäärä ja muu arvotavara, joka Jerusalemin katujen päällystämiseen tarvitaan Ilmestyksen lopussa?

      Jeesus sanoi myös, että Isänsä kodissa on monia asuinsijoja. Kenties tarjouskilpailun paikka?

      Raamattu sanoo noille kuvitelmille tylysti, ettei ”liha ja veri” ole mukana taivasten valtakunnassa ja että taivaassa olevat ovat henkiä. Se siis näistä toimituksista sinne ”yläkertaan”.

      Kun siis Jeesus puhuu Isänsä kodista ja siellä aterian nauttimisesta meidän ei ehkä kannata ajatella sitä ihan sillä tavalla konkreettisena, lihallisin välinein tapahtuvana proseduurina.

      Raamattu on kirjoitettu meille maan matosille, joten noiden taivaallisten ymmärtämiseen meitä ei kovin paljon valmenneta. Varmasti Jeesuksen kanssa kuninkaina hallitseville annetaan ohjeistus heidän hallintopaikassaan taivaassa ja sikäläisellä murteella.

      Suuren joukon ollessa tukevasti maan päällä Jumalan teltan suojissa ovat palmun oksat Johanneksen näkemän kanssa erinomaisen kuvaavia. Sillä tavoin taivaallista kuningasta tervehdittiin silloin, kun hän täällä oli.

  7. Rauli: ”Oletko tullut Aila ajatelleeksi, millaisiin ongelmiin joudumme, jos ymmärrämme syömisen ja juomisen taivaassa kirjaimellisena? Niin kaunis kun ajatuksesi onkin.”

    Enpä ole. Minä en joudu ongelmiin mutta te joudutte samalla tavalla kuin joudutte Juudaksen käden kanssa.

    Todellakin joudutte ongelmiin tulkintojenne kanssa.

    ”Luukas 22: 29 ja minä säädän teille, niinkuin minun Isäni on minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan [kirjaimellisesti], 30. niin että te saatte syödä [kuvaannollisesti] ja juoda [kuvaannollisesti] minun [kirjaimellisesti] pöydässäni [kuvaannollisesti] minun valtakunnassani [kirjaimellisesti] ja istua valtaistuimilla [kirjaimellisesti] ja tuomita [kirjaimellisesti] Israelin kahtatoista sukukuntaa [kirjaimellisesti].”

    Näinkö?

    Voisitte tehdä sellaisen selkokielisen Raamatunkäännöksen, jossa vihreällä värillä olisi merkitty kirjaimellinen teksti, punaisella värillä kuvainnollinen ja kultaisella värillä ne jakeet, jotka on tarkoitettu vain 144000 voidellulle kuninkaalle. Ja sitten vaikka sinisellä ne kohdat, jotka poikkeavat ”kokonaisudesta” ja joita ei kannata huomioida ollenkaan niin kuin esimerkiksi Juudaksen käsi ehtoolispöydässä.
    Ideaa saa vapasti käyttää.

    PS. Jeesus kulki seinien läpi ylösnousemuksensa jälkeen. Siitä huolimatta hän aterioi opetuslastensa kanssa.
    Toki arvaan, että sinulta löytyy ”vedenpitäviä” selityksiä löytyy tuollekin seikalle.

    • En halua ottaa kantaa sinun vekkuliin kuvaannollinen/kirjaimellinen kategorisointiisi. Ihan hauskasti keksitty, ja puhuu kyllä puolestaan ilman minun kommenttejanikin.

      Raamattu on ainoa informaatiolähde kertomaan meille taivaallisesta ruokavaliosta. Ja koska siellä asuvilla ei ole liharuumista, ei tietenkään tarvita lihallisia ruokatuotteitakaan. Siksi Jeesuksen puhe viinin nauttimisesta taivaassa on puhtaasti kuvaannollista. Mikäs sen kuvaannollisen koodiväri taas olikaan?

      Raamattu kertoo, että henkipersoonilla on ollut aiemmin mahdollisuus aineellistua. Ja silloin kyllä tämä meidän ruokavaliomme on ollut taivaallisille vieraille mieleen.

      Kerran Aabrahamin vieraana oli kolme enkeliä tilanteessa, josta KR92 käyttää otsikkoa ”Jumala vierailee Abrahamin luona”. Ja tällainen oli tarjoilu: ”Hän toi tuoretta voita, maitoa ja palvelijan valmistaman vasikan, asetti ruoan vieraittensa eteen ja jäi puun alle seisomaan ja palvelemaan heitä heidän syödessään.”(1.Mo18:8)

      Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus käyttäytyi kuten henkipersoonan kuuluukin, meni todellakin seinien läpi. Jumalan valtakunnan kuningas oli uhrannut ihmiselämänsä ja oli valmiina pian nousemaan takaisin Isänsä Jehovan luo taivaaseen. Aineellistumisten myötä hän sitten todellakin nautti näitä meidän maallisia pöperöitä, kerrankin opetuslapset tunnistivat hänet juuri tavasta murtaa leipää. ”Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään”, kertoo evankeliumi Jumalan valtakunnan kuninkaan taivaalliselle olomuodolle ominaisesta poistumisesta paikalta(Lu24:31).

      (Kenties haluat verrata Jeesuksen äkkipoistumista vastaaviin aiemmin kerrottuihin? Löytyy esimerkiksi 1.Mo17:22 ja 35:13 sekä Tuo13:20.)

    • Rauli: ”En halua ottaa kantaa sinun vekkuliin kuvaannollinen/kirjaimellinen kategorisointiisi. Ihan hauskasti keksitty, ja puhuu kyllä puolestaan ilman minun kommenttejanikin.”

      Vaikka kirjoitinkin kommenttini osittain huumorilla, se ei ollut mikään vitsi. Ei.

      Voisit joskus ottaa jonkun luvun Uuden testamentin puolelta ja kokeilla ihan itse, kuinka monta kertaa yhden luvun aikana (koko kirjeestä puhumattakaan) tulkintanne vaihtuu kirjaimellisesta kuvainnolliseksi ja siitä ”kuvitteelliseksi” (ts. pois selitettäväksi kuten Juudaksen käsi ja Jeesuksen viini) sekä toisinaan vain voidellulle luokalle tarkoitetuksi.

      Saatan kyllä itsekin testata tuota värien kanssa omassa blogissani toisaalla. Jos rohkenet testata itseksesi, voit hämmästyä. :-/
      Vaan eipä taida olla syytä tonkia ”totuutta”.

      * * * * *

      Rauli: ”Aineellistumisten myötä – – ”

      Niin tuokin on hyvin mielenkiintoinen tulkinta.

      Että Jeesuksen ruumis olisi haihdutettu ilmaan ja ylösnousemuksensa jälkeen hän käytti sitten erilaisia ”vararuumiita” aina tilanteen mukaan. Näistä vararuumisjutuista olen muistaakseni haastellut useamman todistajan kanssa jo noin 15 vuotta sitten.
      Oppi lienee edelleen voimassa, vai onko se tarkentunut jo tyystin toiseksi kuten sukupolviopillekin on sen jälkeen käynyt? 🙁

    • Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus käyttäytyi kuten henkipersoonan kuuluukin, meni todellakin seinien läpi.

      Missään ei Raamatussa sanoa että Jeeus olis a) ollut h enkipersoona ja b) mennyt seinien läpi. Minäkin ole mennyt omaan avaimeni unohdettuani asuntooni sisään ovien ollessa lukittuina, menin ikkunasta tai alivuokralainen päästi sisään.

      Lukitut ovat viittasivat opetuslasten pelkoon eikä Jeesuksen aavemaisuuteen.

    • Varsin vauhdikas oli ilmaisusi ”vararuumis”, kun kyse on henkipersoonan aineellistumisesta. Poimin malliksi sinulle muutamia esimerkkejä, joista ilmenee, että aineellistuessaan enkelit ovat olleet täällä maapallolla aina miehiä. Missä on tasa-arvo, voidaan myös tästä Raamatun ”vararuumisnäyttelystä” sanoa. Kun oikein Raamatulle kriittiseksi äidytään.

      Kyseessä on kyllä ihan Raamatun kertoma, meille selittämätön tilanne. Ennen Nooan aikaa nuo aineellistuneet saivat jopa jälkikasvua, Jaakobin kanssa yksi taivaallinen lähettiläs oikein painiskeli. Tässä mielessä ei ole mikään raamatullinen kummajainen, että Jeesus Kristus ylösnousemuksensa ja taivaaseen lähtönsä välisenä aikana kulki todella ”omia polkujaan” anatomis-fysiologisessa merkityksessä.

      Taivaallisena kuninkaana Jeesus on myös henki, joka Raamatussa kirjoitetun perusteella saa aikamoisia muutoksia tässä lihallisessa maailmassamme.

    • ”…että aineellistuessaan enkelit ovat olleet täällä maapallolla aina miehiä.”

      Rauli, missää ei Raamatusa kerrota mitään tuosta ’aneellistumisesta’. Jumalien pojat olivat aineellisia.

    • Kaikki Raamatussa kirjoitettu tulee tarkastella asiayhteydessään. Mitä kohtaa sinä nyt tarkoitat?t

    • Mietin vain, että kumman katsominen teille on tärkeämpää, asiayhteyden vaiko Vartiotornin.

      Vaikuttaa siltä että jakeista riippuen sana kaikki voi tarkoittaa kaikkia tai ”kaikkia”. Sana te voi olla te tai ”te”. Jokainen ei tarkoita välttämättä jokaista, jos sana on ristiriidassa oppienne kanssa ja sana milloinkaan saa luonnollisen merkityksen vain silloin kun se sopii tulkintaanne.

      Kummallista.

      Lisäksi kun lukee kirjallisuuttanne huomaa, että aluksi mainitaan monta kertaa sana ilmeisesti ja kun sitä on toistettu tarpeeksi monta kertaa, oletuksesta on tullutkin tosi.

      Oletko huomannut tämmöistä? Ilmeisesti et.

    • Keskustelumme ydinkohdassa Jeesus lupasi ”antavansa teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut.” Tässä ilmausta ”te” ei tarvinnut rajata, koska Juudas Iskariot oli jo poistunut paikalta. Muualla Raamatussa tietenkin asiayhteys ratkaisee, ja ainakin kerran rajoituksesta sanalle ”kaikki” aivan erikseen mainitaan. Ja juuri tähän Jeesukseen ja hänen hallitsijatovereihinsa liittyen.

      Jeesus hallitsee Paavalin, Pietarin ja monien muiden kanssa tuhat vuotta, kertoo Raamattu(Ilm20:6). Tämän jälkeen seuraa se, mitä 1.Korinttilaiskirjeessä 15. luvussa sanotaan: ”Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman.”

      Sitten Paavali täsmentää käyttämäänsä ilmausta ”kaikki” ja opastaa meitä lukiojoita, että tällä kerralla kaikki ei olekaan ihan kaikki: ”Sillä ’Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken’. Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan.”(1.Ko15:25,27)

  8. Palaan vielä yhteen esille nostamaasi raamatunkohtaan Rauli. Otit siis ITSE nämä jakeet esille, joten en ole tässä itse viemässä keskustelua yhtään sivupoluille.

    Kirjoitit näin: ”- – sanaa käytetään esimerkiksi siinä kohdassa Raamattua, jossa osoitetaan, että Paavalikin hallitsee kuninkaana tuhat vuotta(Ilm5:10;20:4,6).”

    No niin . . .

    Voinetko selittää minulle seuraavat jakeet ja kertoa, mitkä sanat ovat kuvainnollisia, mitkä sanat ovat kirjaimellisia ja onko joku osa selitettävä pois kokonaisuudesta? Erityisesti kiinnostaa pois jättämäsi jae viisi ja sen selitys.

    Ilm. 20:”4. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
    5. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
    6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. ”

    * * * * *
    Tai kerro, onko tämä minun lajitteluni mielestäsi oppinne mukainen?

    Lyhenne [kir] tarkoittaa kirjaimellista ja [kuv] kuvainnollista lisäksi [?] on ns. poisselitettävä, joka ei todennäköisesti sovi oppiinne.

    Korjaatko, jos olen tulkinnut oppanne väärin?

    Ilm. 20:”4. Ja minä näin valtaistuimia [kir], ja he istuivat niille [kirj], ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut [kuv], jotka olivat teloitetut [kuv] Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet [kuv] petoa [kirj] eikä sen kuvaa [kuv] eivätkä ottaneet sen merkkiä [kuv] otsaansa eikä käteensä [kuv]; ja he virkosivat eloon [kirj} ja hallitsivat [kirj] Kristuksen [kirj] kanssa tuhannen vuotta [kirj].
    5. Muut kuolleet [?] eivät vironneet eloon [?], ennenkuin ne tuhat vuotta [?] olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus [kirj].
    6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla [kirj] ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja [kuv] ja hallitsevat [kirj] hänen kanssaan ne tuhannen vuotta [kirj]. ”

    Kuis on? Menikö oikein? Yritin parhaani.

    • Aina ei mene oikein, vaikka yrittää parhaansa. Varsinkin, kun pyrkii selvittämään Ilmestyskirjan opetusta tuijottaen vain koordinaattiakseleita kuvaannollinen/kirjaimellinen. En nyt laita oikein tai väärinmerkkejä tekstiisi, se ei mielestäni ole arvioinnin paikka. Et sinä toki alle kaiken arvostelun tekstaile, mutta nyt hiukan laajemmin asiasta.

      Viittaukseni Ilmestyskirjaan oli siitä syystä, että siellä niin monesti viitataan kruunupäisyyteen ja käytetään esimerkiksi tuossa 20. luvussa verbiä ”hallita kuninkaana”. Mutta otetaanpas nyt vähän yleistä näkemystäni kyseisestä raamatunosasta.

      Alussa ”Johannes tervehtii Aasian maakunnan seitsemää seurakuntaa” ja tuo terveiset Jeesukselta Kristukselta, ”joka on tehnyt meidät kuningassuvuksi ja Jumalan, Isänsä, papeiksi”(Ilm1:4,5). Taas kerran Raamatussa korostetaan sitä ”kuninkaallista valtaa”, jonka Jeesus 11 uskolliselleen antoi – mutta ei siis Juudas Iskariotille.

      Ilmestyskirjassa esiintyvän kuvaannollisuuden kannalta ensimmäinen jae on varsin merkityksellinen: ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva. Jumala lähetti enkelinsä ja ilmoitti kaiken tämän palvelijalleen Johannekselle.” Siis kaikki Johanneksen kirjaama on Johanneksen Patmos-saarella saamaa näkyjen kavalkadia.

      Ilmestyksen 1. jakeesta seurauksena on se, etteivät pedot monine päineen tai valtaistuimen eteen eri etäisyyksille sijoittuvat ole tavanomaiseen tapaan ymmärrettäviä persoonia ja mittasuhteita. Ei kannata mennä eläintarhoihin etsimään lohikäärmettä tai ”sitä alkuperäistä käärmettä”, vaikka Ilmestyksen kirjaaja sellaisista puhuu. Tulijärvi, se toista kuolemaa symboloiva loppusijoituspaikka Saatanalle on paljon polttavampi näkyjen kuin meidän reaalimaailmamme puitteissa.

      Konkretia on melko vähissä Raamatun viimeisessä kirjassa, mutta niin on myös ymmärrys. Siksi koko osuutta kovasti on väheksytty, moni uskon ritari ei olisi hyväksynyt sitä lainkaan nykyraamattuun. Kaikkivaltias Jehova on ollut eri mieltä, ja niinpä me Ailan kanssa saamme pohdiskella näitä asioita kivasti toisillemme nakellen.

      Ja olisiko Ilmestyksen kanssa sama juttu kuin sen sukulaiskirjan Danielin tuolla vanhemmalla puolella: ”Mutta sinä, Daniel, pidä nämä asiat salassa ja sulje tämä kirja sinetillä lopun aikaan saakka. Monet harhailevat.” Kuitenkin valoa on tuohonkin Raamatun osaan tulossa: ”Monet seulotaan, sulatetaan ja puhdistetaan, mutta jumalattomat elävät jumalattomina, eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä. Mutta viisaat ymmärtävät.”(Otteita Danielin 12. luvusta ilman, että haluan nyt keskusteluamme sinne enemmälti johdatella)

Rauli Toivonen
Rauli Toivonen
Olen Jehovan todistaja Pyhäjärveltä. Leipäni olen ansainnut perheelleni viimeiset 35 vuotta opettamalla kemiaa ja matematiikkaa paikallisessa lukiossa. Lokakuun alusta 2017 siirryin eläkkeelle ja opetan nyt kanssaihmisilleni vain Raamattua. Harrastan liikuntaa varsin tarmokkaasti: pallopelejä, kuntosalia ja lenkkejä kuuluu viikottaiseen ohjelmaani. Olen kolmen lapsen isä ja myös kolmen lapsen isoisä. Vaimon kanssa yhteistä taivalta on tänä vuonna 42 vuotta. Voit kirjoitella minulle myös meiliä osoitteseen raulitoivonen1@gmail.com